17.1.2007

Talven kohokohta


Herttinen sentään, kun on tullut tehtyä syntiä. Olin jo kotiinkantokunnossa, kun huomasin erään Kauran viestineen ja kyselleen paari-intoani. Seuraukset olivat tuhoisat, Oluthuoneella tuli roikuttua tappiin asti, eikä varsinaisesti kuivin suin. Mitähän hiton myrkkyä se oli, jota kukin vuorollaan haki kierroksia oluen ohessa?

Sitten mynnähtäneissä aamutiloissani erehdyin sieppaamaan aamukahvien kanssa ensin kaljan ja vielä tiukkaa viinaa perään. Kun tupakit loppuivat, astelin naapurin parakkiin, joka koettaa esiintyä grillinä ja pubina, missä piti nauttia roskaruokaa ja tuopponen. Sitten kotiin ja lisää tiukkaa omenamehun siivittämänä kitusiin.

Tuohan on ihan arkista puuhastelua sinänsä, mutta syntinen osuus on siinä, että tässä on koko ajan paineita saada lehti painoon perjantaina heti keskipäivän jälkeen. Tuskin ehtii Gary Cooper silloin High Noonia sanoa, kun paketin pitäisi olla valmis. Erityisesti huolestuttaa, että olen käännellyt tässä tuhansia merkkejä suomeksi ja tarkastanut taitettuja sivuja. Pahinta kaikesta on, että työkyky tuntuu erinomaiselta, vaikka tiedän että haluan tehdä tämän kaiken täysin selvin päin ja parhaassa vireessäni. Jääpi huomiseen tarkistaminen, olenko soheltanut jotain, mutta onneksi hyvä toverini Turussa monitoroi hiukan mitä touhuan.

Niin, mutta talven suurimpaan häppeninkiin! Poppi-Hessu soitteli tuossa ehkä viikko sitten ja kysyi, ehdinkö helmikuun tokana viikonloppuna tuomarointitehtäviin. Saakuri kun olisi houkutellut, mutta poika tulee silloin elostelemaan luokseni, eikä kuusivuotiasta sovi yksin jättää tai toisaalta kehtaa viedä mukanakaan tähän loistavaan kisailuun. Muistan hyvin kuinka paljon pari vuotta sitten nauratti, kun Setä Mäksi ja Poppi-Heikki hönöspäiten kaavailivat tätä kisaa. Juju tuntui olevan siinä, ettei Vittuilun SM-kisoissa pudotuspelit tietenkään ole playoffit vaan fuckoffit.

Suosittelen kaikille Pub Tupsuun lähtemistä 10. helmikuuta. Takuulla mahtava meininki. "Tule ja tupsahda", kuten tamperelainen Kultainen Ilves mainosti aikoinaan "hämäläisiä tupsutanssejaan", joissa oli varmaan naisten hakuammunta tai takaa-ajo sihdissä – ei esimerkiksi miesten seipään karsinta.

Edit: kuvaa siistitty vähän, labiilit labelit lisätty 21.1. klo 13.15

13 kommenttia:

kervå kirjoitti...

Missä vitun Rovaniemellä!

Varapygmi kirjoitti...

Se ompi siinä Kallion jälkeen, jos lähtee Mannerheimin "ratsastaja"patsaalta kohti pohjoista. Jos lähtee kävellen, kannattaa ehkä lähteä jo nyt.
Oli niin jyräkkä tuo mainos, pdf-muodossaan, että kaltaisellani maalaisella meinasi hönöspäiten mennä sormi suuhun, kuinka sen saa lähetettyä plokikypersfääriin. Ratkaisu olikin vanhanaikainen, näyttökuva, joka surkeasti näköjään paljastaa mitkä ohjelmat ovat käytössä.
Mutta Kervå! Oletko harrastanut Beatlesin ohella muuta britti-invaasion aikaista rockpoppia? Eilen pääsin osallistumaan spesiaalimusavisaan, jossa se oli aiheena. Nautin törkeästi, kun monessa piisissä tiesin ensimmäisen ja toisen iskun välimaastossa, että jou: bändi on tämä ja piisi… hmm... tietenkin! Viikon vaikea oli 3 pinnan arvoinen, sillä tuli voitto kotilainen, kun ilmoille kajahti alkuperäinen versio stykestä, jonka moni tuntee parhaiten Kirkan esittämänä nimellä Leijat. Kaksi muuta joukkuetta ratkoi hopeasta 36 pisteellä, me päästiin ilmeisesti tuolla tiedolla (Simon Dupree & The Big Sound) karkuun, 39 p.
Palkinto näyttää olevan keittiön pöydällä, dvd The Who at The Isle of Wight "special edition" vuoden -70 keikasta.
Jou mama, en olisi tiennyt millaisia kiksejä voin saada esmes Cat Stevensin ekasta hitistä Matthew And Son, mutta kun pianointron tunnistaa heti ja voi riipustaa vastauksen paperiin, olo oli juhlava…

Kaura kirjoitti...

Se oli Corallia tietysti! Jäillä tai iliman. Oli onnistunut ilta ja tuli jotenkin tarpeeseen tuo istuskelu ja pörinä.

kervå kirjoitti...

Onhan tuota musiikkia tullut harrastettua, mutta aika rok-painotteisesti. Eli Simon Dupree ei soita kyllä mitään kelloa vieläkään. 70-80-lukujen rokkiosasto on sellaisella medium-tietovisatasolla. On noissa lähibaareissa silloin tällöin tullut istuttua visailun aikaan.

Ja vaikka en varsinaisesti kisailusta niin välitä, niin sillointällöin olen myös liittynyt johonkin satunnaiseen ryhmään. Useimmiten niin käy Toverissa, jossa se yksi maestro aina aina kehottaa minua liittymään messiin. Siellä tosin ei ole musakysymyksiä aina välttämättä ollenkaan, mutta kerran oli paljon ja vedin melko hyvin - en vaan ollut alusta asti mukana, joten ryhmän mahd pistesija meni siinä.

Varapygmi kirjoitti...

Nih! Corallia, corallia… eikä niitä helmiäkään tainnut jäädä. Muistaakohan muuten kukaan Claudian toista hitintynkää, sellaista hiivatun kulkevaa rockabillyhenkistä luikautusta kuin Kivisydän?
Sen haluaisin vilpittömästi kovalevylle, saatan jopa olla valmis maksamaan kympin kokoelmasta, jolla se on, ellei se velvoita kuuntelemaan mitään muuta levyltä. Vaikka pirullako minä tiedän, jos siellä olisi helmiä, helmiä kuin kaulanauhassa.
Kaura, mulla oli erittäin hyvä olo session jälkeen henkisesti, ei niinkään fyysisesti kuten käyni jorinoista ilmi. Että kiitos.

Varapygmi kirjoitti...

"Rokkapillimusiikkii me tanssitaan, rokkapillimusiikkii me tarvitaan, rokkapilli, rokkapilli, rokkapilli vaan… rok rok rok!"
Kaura on joutunut joskus 80-luvulla kuulemaan kun innostuin Sleepy Sleepersin kappaleesta Rockabilly ja soitin sitä toistakymmentä kertaa samana yönä häiriintyneesti ääneen nauraen.
Kervå, kirjoitimme ilmeisesti samaan aikaan. Treen pubivisatouhuista olen löytänyt kummallisen tavan huvitella, nähdä kavereita, päteä ja saada tekosyyn hörppimiseen.
Herra Dupree on luullakseni sairautta, jos kuvittelee sitä tärkeäksi tiedoksi. Yhden hitin ihme, mutta bändistä muotoutui sangen tunnettu progepumppu nimeltä Gentle Giant. Kai siä sitten Minearin veljeksiä heilui, tämä tulee muistista, eikä huvita tarkastaa näin mottipäisiä asioita.

Kaura kirjoitti...

"Toistakymmentä kertaa"? Hah! Huomattavaa vähättelyä! Rokapili rokapili rokapili rokapili vaaaan rok rok rok.

Ref. toissailta: muahahhahhhahhaaaa! *silittelee angorakissaa*

Anonyymi kirjoitti...

Helppohan teidän siellä etelän lämmössä on keskustella talven kohokohdista! Ei toimi mato-onki, eikä täten myöskään koho. Umpijäässä ovat lammet, järvet ja joet, joten pilkkihommiksi menee meillä Rovaniemellä. Sitä kattokaa kun pää sopivasti paarissa notkuu liiallisesta tuotteen kulutuksesta ja ylettömästä väsystä johtuen, niin sehän on just niitä pilkkihommia. Ja pilkkiminen on jokamiehenoikeus. Mutta kiitosta vaan pykmille tapahtumamme mainonnasta, tervetuloa ken uskaltaa (ja barbi kanssa). Vittuiluakos tässä sen enempiä - täällä "vitun Rovaniemellä".

Varapygmi kirjoitti...

He, moro! Kaunis on mainoksenne, erityisesti se puolikas kirkkovene ekana veenä. Sen kanssa tai sitä olisi mukava onkia, ehkä jopa pilkkiä. Siivekkäitä niissä hommissa pitää varoa, koska sellainen voi nokkia vapaa kuin taivaan lintu.
Muuan ystävä on hommissa Ylen aamu-tv:ssä ja oli innostunut kisasta, mutta sen nimi tuottaa pieniä vaikeuksia tapahtuman esittelyssä koko perheen katseluaikaan. Pohdiskeli jotain kiertoilmausta… olikohan se "Kiusoittelun SM-kisat".

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta ku Etelä-Suomen aluekarsinnat pystyyn. Ja keskisormi kans (taukojumppaa aina tarvitaan). Viime päivinä en ole osannut päättää, surettaako vai vituttaako enemmän, mutta onneksi täältä voi lukea kaikkea käsittämätöntä, joka saa hetkeksi unhoittamaan maailman (ja Suomen maantieteen) vääryydet. Gemof!

Anonyymi kirjoitti...

Hei tosikko! Koko Suomen aluekarsintana toimii ilmoittautumislomake, johon pitää kirjailla mm. vittuilunäyte. Finaaliin pääsee vain antamalla positiivisen vittuilunäytteen. Lähde mukaan kisoihin. Jos sua siis ei sureta vaan vituttaa, niin tiedoksi: finaalissa on alkuerä jo valmiiksi vittuuntuneille. Ja pykmi! Mitä noihin aamutelkkarin ja iltauutiset kestäviin kiertoilmaisuihin tulee, kyseessähän on VI***ILUN SM-kilpailut. Tarkempi tuoteseloste ja lehdistötiedote lähtee liikenteeseen ens viikolla. Kelpaapa sitten vaikka koko lestadiolaisperheen kerääntyä telkkarin ääreen taivastelemaan, että siellä ne vaan Rovaniemellä kisaavat rahan lainaamisesta - siellä VIPPAILUN SM-kisoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Treenatessa kannattaa muistaa, että kisa toteutetaan Suomen lakia kunnioittaen: esim väkivalta oli jyrkästi kielletty.
Nuorena vihaisena miehenä (tai paremminkin angstisena poikasena) olisi voinut osatakin jotain tuolla saralla, mutta tuntuu kuin olisi löperöitynyt niin pahasti, että fuckoffeista lentäisi heti laulukuoroon.

Anonyymi kirjoitti...

Voi voispa olla siellä mukana! ...pikoos juu aa mai frent ai killl youu foor nathink!