26.12.2009

Tapaninpäiväpatle

Sain joulun aikana voittopuolisesti itse valita mitä kuuntelin, eivät päässeet imelimmät tai kuluneimmat sesongin laulut kiusaamaan. Sen sijaan on herännyt etäinen kaipaus brittiläisperinteiden säväyttäviin klassikoihin, Christmas Carols kai kulkee kattonimenä, eritoten nuorten hörökorvien kuorossa laulamana. Kai siinä ristiriitakin viehättää, kun riviin tällätään nuoria julliaisia, joista irtoaa enkelimäisen komia ääni.

Pääsin testaamaan pari viikkoa sitten englantilaiseen vaihtoehtomuusikkoon teoriaa, että näiden poikakuorojen perinne jättää jälkensä sikäläisiin koululaisiin ja heijastuu edelleen ajoittain heidän rocksarallakin tekemistään tuotoksista. Kimmokkeen antoi Jona Lewien Stop the Cavalry, missä vaikutteet ovat tahallisia ja ilmeisiä. Ei tuo herra inttänyt vastaan, itsekin oli koulussa kuorolauluun joutunut perehtymään.

Mut yksi näistä lempilauluista on God Rest Ye Merry Gentleman, josta ajattelin pistää huvikseni tänne kahakan eli battlen. Jos joku eksyy tänne ja jaksaa kuunnella, niin mikä versio soinnahtaa parhaiten korvaan: Enkelikuoro, Jethro Tullin taiteilu vai Mr. Beanin mestaroima jatsahtava versio?





24.12.2009

Ropellitorttu™ haisee gastrojoululta

Sinkkujouluun voi hakea vaihtelua ja sisältöä seikkailuista perinneruokien uusien kiehtovien sovellusten parissa. Kokeneesta ruoanlaittajasta voi tuntua hitusen työläältä ja tylsältä valmistaa vuodesta toiseen samoilla perusresepteillä kinkkua, joulutorttuja, piparkakkuja ja muita Aatamin nimipäivän aikuiseen ohjelmaan kuuluvia syötäviä, eikä niitä helppoa ole laitella yhden hengen annoksina. Miksemme siis kohtuullistaisi panostusta ja yhdistelisi kekseliäästi perusvalikoimaa?

Seuraavalla joulukuvaelmalla kartoitamme oman retkemme, jonka kustannukset ovat useimpien gourmandien rahapussin ulottuvilla, sillä perusaineksemme vaativat tällä kertaa joko noin kolme euroa tai 20 pantillista tölkkiä (tyhjiä) sekä Plussa-kortin, seuraavasti eriteltynä:

– 2 kpl kinkkupitsoja (Saarioisten malli K-tarjouksessa à 0,95 euroa)
– 1 tlk ketsuppia (kilo Euroshopperia 0,99 euroa)
[Täysin vapaaehtoisina lisukkeina käytimme piparimuotteja, veistä, tabascoa, uunia, grana padanoa, kameraa ja chipotletahnaa. Yhtään elävää kinkkua ei loukattu, satutettu saati tapettu kuvauksissa tai niitä varten.]

Mainittakoon että kauppa saattaa olla jouluksi jo sulkeutunut, jolloin vastaavat ainekset saattavat vaatia hiukan lisäpanostusta lähimmällä avoimella huoltoasemalla.

1. Eilinen saalistusretki harvojen tuntemille kinkkuapajille oli menestys.


2. Menestys oli niin laajamittainen, että itse juhla-aterian valmistus päätettiin yksimielisesti lykätä aattopäivälle, jotta alkukeittoon sai keskittyä rauhassa. Uusi päivä valkeni kirkkaampana.


3. Valmisteleviin puuhiin kuului hakea ratkaisu kysymykseen, jota johtavat ydinfyysikotkin aprikoivat: syntyykö pyöreästä pitsasta ropelli? Harjoituskappaleena pitsan hienostunut pyöreä tarjoilualusta.


4. Ropellitortun™ sielu ja sydän on tietysti hillosilmä, aineksena mitä mehevin tomaattiketsuppi. Siinä ei sovi pihistellä! Tässä seikkaileva kokki voi hakea uusia elämyksiä, kuten ainestemme saloihin ennenkin perehtynyt chefimme teki chipotlen ja tabascon taianomaisilla sävyillä.


5. Kenties koko suururakan kiperin vaihe on lopullinen ropellin muotoilu, sillä kertaalleen paistetun torttupohjamme reunat ovat herkät murtumaan.


6. Aloittelevaa herkkusuuta voi hiukan masentaa tämmöinen pikkutarkka näperrys, että päälle veistellään viiluina parmesaaninomaista juustoa, mutta hyvin pärjää ilmankin, joten rohkeasti vain kokeilemaan!


7. Eikä juhla-ateria tunnu täydelliseltä ilman jälkiruokaa, mihin tehtävään varasimme toisen pitsan ja piparkakkumuotteja.


8. Pitsapipareja loihtiessa voi maksimoida ajankäyttöä laittamalla ropellitortun™ uuniin, joka on hyvä lämmittää kuumaksi, jotta lopputulos on maistuva. Tässä huumaavat tuoksut valtaavat jo keittiön, kun höyryävä torttu nostetaan hellävaroen pöydälle.


9. Pääruoka on aseteltu kauniisti tarjolle. Kuvaan sisältyy arvoitus! Mikä kohta on niin sanotusti lavastusta? (Vastaus viimeisessä kuvassa.)


10. Seikkailumme joulun gastronomisilla laitumilla lähestyy loppuaan, sillä puolessa tunnissa jälkiruokamme on paahtunut ruskehtavan rapeaksi. Kutsumme näitä addiktoivia namipaloja herkkusuiden piirissä leikillisesti nimellä pizparit™.




11. Vastaus arvoitukseen! Ei rommiviinaa oikeasti kulunut kuutta seitsemäsosaa pullosta, vaan pöydälle oli vaihdettu kastiketarkoituksiin käytetyn pullon jäysteet. Tästä on helppo havaita, että toinen pullo on yhä täysi. Sivuhuomiona lisättäköön, että taustalla häämöttävän eteläafrikkalaisen viinin kanssa on syytä olla varovainen, jottei tule kumalaan.

Onnea matkaan seikkaileville joulukulinaristeille, jotka syttyvät ainutlaatuisen herkullisista luomuksistamme ja intoutuvat tekemään niiden johdattamana omia taikojaan joulukeittiöissään!

Hauskaa jiitä ja ponnellista uuveetä!

Jälkihuomio: Tekijänoikeussyistä mainittakoon, että suunnitteluvaiheessa nimen Ropellitorttu™ lausui ideointia Poppi-Hessun keralla siivittänyt Marko, kun taas Pizpareihin™ antoi perusidean Jokke. Samainen idea on myös jo imetty kuiviin Naamatussa, mistä pahoittelut, jos joku on kuvasarjan ehtinyt nähdä.

15.11.2009

Soma sateessa

Kuuntelin äsken toisaalla linkattua klassikkoa, jonka kuulee paljon useammin suomalaisena käännöksenä. Hieno on alkuperäinen, mutta millään ei pääse eroon Fredin painamista kohtuuttoman syvistä urista päänupissa.

Noh, väliäkö hällä, ei voi sitäkään moittia. Tässä silti synttäripäivää tänään viettävä Petula Clark ja Beautiful in the Rain. Naisista kun ei saa ikiä ikinä mainita, niin kerrottakaan vain että täytti hän enemmän kuin 76 vuotta, mutta kuitenkin vähemmän kuin 78. Jos wikipediaan on luottaminen.



En jaksa linkkailla siihen suomiversioon, kai siitä on korvat ruvella tähän mennessä jokahittellä. Sen sijaan on sanottava, että kun vain ehtisi kurkkia, täällä olisi lisää sunnuntain klassikoita.

25.10.2009

Kulkijan vaimo

Pari viikkoa mennyt harvinaisen tiiviiseen tahtiin urakoidessa. Vielä pitää koettaa, jos saisi puolikkaan sarjakuvan kuntoon aamupäivällä, jotta sitten voisi ottaa vapaata yhden visailutuokion verran. Kesällä joukkueemme sai taas pari lahjakorttia, jotka on tavattu juhlavin seremonioin vaihtaa nautintoaineisiin, ehkä niistä pari mukia piisaa per naama. Samalla voi kamppailla suurvisan parissa. Ansaitsevatkohan sen voittajat arvonimen suurvisiiri?


Jou, ei kerinnyt ihmeempiä miettimään sunnuntaiklassikon suhteen, joten tuikkaan vain tänne vanhan suosikin, josta olen nautiskellut muutaman kerran tällä viikolla. J. J. Cale oli tasapainottava ja tyyntä auvoa tuottava sankari teiniminälleni silloinkin, kun eniten kiinnostivat 70-luvun nuorison katalasti villinnyt punk sekä toisaalta edellisen sukupolven 50-luvulla sekoittanut rock'n'roll. Punkissa sytyttivät englantilaiset ja suomalaiset aktiivit, osin amerikkalaisetkin uusaaltoilijat. Rokänrollissa taas enemmän alkuperäiset vanhat tekijät kuin tuoreet tötterötukat, vaikka ainakin Teddy & the Tigersilta, Matchboxilta ja erityisesti Stray Catsilta irtosi valoisia hetkiä. (Olihan niitä muitakin Whirlwindejä ynnä Pole ja Blue Catseja.)

Takaisin asiaan, J. J. Calen neljä ekaa olivat voittopuolisesti tuttuja, varsinkin Troubadour (1976). Sitten piti ostaa "5" (1979), joka yllytti runsaaseen soittoon täyteläisellä panoksellaan. Jostain syystä Shades (1981) meni aika lailla ohi, vaikka Gitanes-askia muistuttanut kansi miellytti. Nuoren muka-aikuisen nokkavaan tyyliin vähättelin sitten seuraavaa Grasshopperia (1982), kun sitä joku opiskelupiirien tuttava kehuskeli.

Se nousi vasta vuosia myöhemmin suosikiksi, erityisesti kahden loistokappaleen ansiosta, joita lähipiiristä terhennettiin. Downtown LA ällistytti joltain kokoelmakasetilta kuunneltuna helmenä, iättömän ja ajattoman kulkevaa musiikkia. Sitten huiluun nuorempana perehtynyt Turun toveri oli edennyt akustisen kitaran kanssa vaiheeseen, jossa soitteli hienoja limputuksia levyiltään. Yksi mieleen jäänyt oli Paul Simonin (& Garfunkelin, levynkannen mukaan) Anji.

Se tällä viikolla voimasoittoon palannut makupala oli toistuvasti Grasshopperilta pyöräytetty hauska pikku laulelma Drifter's Wife, jota piti laulaa myös mukana aikoinaan. Jälleen muotoutuu kuin itsestään suussa "rolled it out, rolled it in, here we go down the road again…"



Huvittavaa, noille suosikeille näkyy olevan yhteistä, ettei videossa ole paljon katsottavaa, enkä sieltä yhtään kaipaakaan lisä-ärsykkeitä. Jeejee Cale on mulle nykyään takuutavaraa, aina tulee notkeampi olo, jos huomaa laittaa hänen levyjään soimaan. Teemalta on pyörähtänyt joitakin kertoja mainio dokumentti hänestä, olikohan se Back to Tulsa.

Niin joo, menneen sunnuntain klassikoita on täällä.

18.10.2009

Sunday classic kicks the gong

Onko sen klassikompaa olemassakaan kuin Hoagy Carmichael. Viime vuosisadan alkupuoliskon (and then some) mestarissäveltäjän moni voi muistaa elokuvasta Kirjava satama (To Have And Have Not, USA 1944), jossa hän on kapakkipianistina ja esittää pari kappalettaan, muun muassa syntisen tarinan Hong Kongiin juuttuneesta miekkosesta, joka on unohtunut oopiumin pauloihin ('kicking the gong' kuulemma tarkoittaa sitä), mutta yrittää koota rahaa pianoa pumppaamalla saadakseen lipun takaisin San Franciscoon.

Itse olen juuttunut kuuntelemaan aiheesta Jerry Lee Lewisin versiota, näköjään marraskuulta 1963, jonka veli tuikkasi kokoelmakasetille ja ojensi mulle noin 25 vuotta sitten. Se on soinut kymmeniä kertoja tälläkin vuosituhannella, vaikka muuten kasettien pyöritys on peräti vähäistä. Tätä onnen päivää, kun samainen esitys löytyi juutuubilta:



Kuten olemme poikani kummisedän kanssa usein ihailleet, pianokomppi kulkee kuin tauti ja onhan Jerry Lee laulajanakin ainutlaatuinen.

Ennestään tunsin hienona Georgie Famen & Annie Rossin version Hong Kong Bluesista, taisi olla 1980-luvun satoa eikä siitä näkynyt linkkiä, mutta hiukan samalla otteella klassikon tulkitsi myös George Harrison. Muiden lukuisten esittäjien joukosta tarttui silmään Santana.

Liekö silti heistä alkuperäisen esittäjän voittajaksi, tunnelma on Hoaglandilla eli herra Automikolla kohdillaan. Hänen kuuluisimpiin sävellyksiinsä kuuluvat myös Georgia on My Mind, Stardust, Heart and Soul, Ole Buttermilk Sky sekä korvamadokseni onnellisesti jäänyt (Up a) Lazy River.

Mielenjohteita pitää aina mainita, olkoon triviatangentti tällä kertaa, että Ian Fleming kuvasi sankariaan James Bondia (jonka nimen tempaisi lintukirjan The Birds of the West Indies tekijästä) ulkonäöltään Hoagy Carmichaelia muistuttavaksi. Mitäs, komea mies, kuten tuo wikisivulta källitty nuoruudenkuva ylhäällä kertonee.


Lisää klassikoita on perinteisesti täällä.

11.10.2009

You make a dead man cumm… bayaaa

Sunnuntaiklassikon hengessä palaan Rollareiden läpituttuun hittiin Start Me Up, josta Turun toveri lähetti uusioversiolinkkivinkin. Harva on onnistuneesti muokannut omakseen Rolling Stonesin tuotantoa, mutta kansanmiehiltä the Folksmeniltä se käy, sillä he löysivät raikkaan ja omaperäisen näkökulman.



Eiköhän se ollut viikko sitten sunnuntaina, kun tämän 60-lukulaisen folkin henkeen esiintyvän kolmikon historia kerrattiin televisiossa elokuvassa Hei me folkataan! (A Mighty Wind, USA, 2003). Linkin takana wikipedia kertoo tärkeimmän, trioon kuitenkin kuuluvat samaiset Christopher Guest, Michael McKean ja Harry Shearer kuin vielä kuuluisampaan hevidinosaurukseen Spinal Tap. He pyrkivät parhaansa mukaan säveltämään, sanoittamaan, soittamaan ja laulamaan itse kappaleensa, vaikka välillä siis näköjään covereitakin vetävät. Tekemisen meininkiä.

Tuo esitys Start Me Up ei ole elokuvassa, vaikka soundtrackille olikin otettu mukaan. Silläpä se oli kiertänyt korvani kaukaa tähän syksyyn saakka. Muiden lassikoi tälle söntaakille.

8.10.2009

Hajaliemisyys

Pukkaa vuoristorataa syksyn vaihtelevia säitä peilaamaan. Kantapaari lyötiin kiinni syyskuun päätteeksi, mikä vaati pari levotonta viimeistä piipahdusta, jopa osanoton jäähyväiskisaan biljardissa. Siitä ei hyvää seurannut, nautimme päivän mittaan pari tuutinkia liikaa siihen nähden, että illalla olisi ollut huikea potpurri hyviä bändejä Tullilla hintaan 2 e.


Soittamassa olivat ainakin Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut, Jing & the Jangsters ja Control. Mitkähän ne kolme muuta olivatkaan? Tapahtui sellainen erikoinen ilmiö, että roppa lakkasi tottelemasta, vaikka pää ja muisti toimivat vielä joten kuten. Helposti on käynyt vastaavilla annoksilla toisin päin, luulisin. Erityisesti tupakinpoltto osoittautui useita kertoja virheeksi, se vei holtin. Niinpä sain suosituksen olla tulematta enää sisään, kun kävin körssillä Tullin pääovella ja oikaisin selälleni. Ystävällisesti kaksi pokea nosti minut ylös. Kun kysyin, että saako myöhemmin palata, niin siihenkin sanoivat kohteliaimmin: "Kolmen promillen päästä kyllä." En kysynyt, saako olla plus tai miinus kolme promillea.

Joo, eipä se ihme ollut, sillä vanha hyvä kameli oli ollut yövieraana mukanaan iso carillo ja jallu, jotka toimittivat osin aamupalankin virkaa ennen lähtöä biljardikisaan. Raskas päivä oli takana. Sitä erikoisempaa oli todeta, että kolmelta yöllä oli Mixeissä taas ihan tolpillaan, eikä anniskelussa ollut mitään kakistelemista. Välissä esiintyi sellaista, että ylävartalo taipui väkisellä linkkuun, eli lähes 90 asteen kulmaan lantion kohdalta, vaikka jalat pysyivät usein aika hyvin alla vain pienin sivuaskelin ja nojailuin. Amatöörien hommia.

No, nyt on heitetty hyvästit Pool-Boolille. Se on tavallaan helpotus, ettei unohdu enää kantapöytään silloin kun olisi tähdellisempääkin tekemistä, mutta orvoksi piruksi ehdin jo tuntea itseni kuuluisalla yhdellä kaljalla käydessä, koska selkäytimessä oli että epäviihtyisästä kippolasta kuuluu siirtyä ennen pitkää olohuoneeseen. Minne ei enää pääse ilman murtovälineitä.

Tuo kokemus liittyi maanantaihin, jolloin sai lehtiurakan valmiiksi ja piti lähteä nostamaan malja edesmenneelle Veikko Huoviselle. Kai sen nyt voi todeta, että hän taisi ja taitaa olla suurin suosikkini suomalaisista kirjailijoista. Eritoten humoristina loistavissa littlejuttujen kokoelmissa, mutta tällä vuosituhannellakin olen nauttinut suuresti eri linjan kirjoista, kuten Viime talvi – arvokeskustelua (1998) ja Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (2004).

Useimmin lukemani Huovis-kirja on Mikäpä tässä (1969, yllä kansi), joka alkaa Pienellä etyylialkoholisarjalla ja tarkemmin vieressä olevalla linjanvedolla Juopottelijan etiikka. Eräs tähtihetki on Kustantajan arkipäivää, missä tuntuu kuin Huovinen olisi saanut runsaan nipun puolikelpoisiksi toteamiaan ideoita sälytettyä fiktiivisten yritteliäiden nuorten sanataiteilijoiden vastuulle. Näin heitä muun muassa kuvataan: "Kyseiset ihmiset olivat sellaisia kaikkien kustantajien mieliharmeja, jotka eivät usko asiantuntijoiden kohteliaita lausuntoja, vaan kirjoittavat ja soittavat yhtä mittaa ja lähettävät käsikirjoituksiaan takaisin tehtyään niihin ilmeisesti ankaran sisäisen kamppailun jälkeen muutamia toisarvoisia korjauksia." Heitin teoksiaan ovat esimerkiksi "Hässivä Odette", "Kusisen maan rannat", "Aistillinen judokas" ja "Sonetteja hieholle".

Onneksi maanantaina oli taas Huurupiilon jamien aika, siellä sai elpyä ja nauttia rentojen rytmien kuljettaessa mukanaan. Erityissuosikkeja tällä kertaa olivat Jo' Buddyn johtaman mojovan yleismeiningin seassa Sami Sippolan fonijohdatus Tragic Samin laulamaan Fly Me to the Mooniin sekä Tommi Laineen jimmievaughanmaisen vähäeleinen ja ydinmehuihin osuva sooloilu telecasterilla.

4.10.2009

Söndag klassiker – Sömngång

Notkuin pari päivää kiehtovassa Pasilassa, koska piti tsiikata (slanki tarttui) ensimmäiset kaksi virallista NHL-peliä, mitä Suomen kamaralla on järjestetty. Hieno meininki, mutta nyt on pää sumuinen liioista sisään imuroiduista vaikutteista, koska pitäisi kirjoittaa huomiseksi muutama rivi lisää aiheesta, eikä alitajunta ole ehtinyt järjestää ja suhteuttaa merkittäviä seikkoja.


Siksi päivä on ollut unissakävelyä, vieläpä tahmaisin kengin, koska palasin yöjunalla tungostelevien kiekkomatkaajien seassa. He olivat nauttineet ottelusta ja ottelussa, kunnes pääsivät valloittamaan ravitsemusvaunun, missä lattialla lainehtineista liemistä saattoi päätellä, että oli niitä runsaasti osunut suuhunkin.

Jep, tästä syystä pyhäpäivän klassikoksi valikoitui rautakitaralankamusiikin suurvalio, Santo & Johnnyn Sleep Walk.


Tarina kertoo, että Santo Farina alkoi jo koltiaisena haeskella putki- ja steel-soundeja, ensin akustisella ja eteni kohti tuota kolmekaulaista sähkökanteletta, joka linkissä näkyy. Hän haeskeli ja kokeili erikoisvirityksiä kunnes löysi mieleisensä yhdistelmän, jossa lie olennainen osa soiton taikaa. Veljensä Johnny komppasi, mutta oli kuulemma liian laiska harjoittelemaan Santon mielestä.

Sleep Walk on Hollywoodin hanakasti viljelemä säestys, kun elokuviin haetaan ajankuvaa 50-luvulta, takaumaa tai yksinkertaisesti tunnelmaa. Välillä voisi melkein arvata herkässä kohdassa, että kohta kajahtavat Santon havaijihenkiset iki-iihanat sävelet. Muistelen lonkalta, että esimerkiksi Ghost ja La Bamba tuota hyödynsivät, samoin kymmenet muut.

Kappaletta on uusioitu ahkerasti, sillä se on ollut Venturesin (1960) ja Shadowsin (1962) johdolla rautalankaklassikko, mutta myös monien Joe Satrianin ja Danny Gattonin tapaisten taiturikitaristien bravuuri. Molempien suuntauksien kenties arvostama Brian Setzer tarttui Sleep Walkiin jo Stray Catsin kanssa, on esittänyt sitä Orchestransa sankarina ja häkellyttää käyttäessään sitä kitaraoppituntina.

Sivujuonteena voisi mainita, että oma suosikkini Santo & Johnnylta on ollut huikea esitys ikiklassikosta Summertime (Gershwin), joka osui kohdalle Jimmy Pagen vaikutteita esitelleeltä Mojo-lehden kylkiäis-ceedeeltä. Sehän pitää soittaa aina, kun yöstä katoaa keväisin yksi tunti kesäaikaan siirtyessä. Kun ensi kerran käännettiin kelloja Suomessa, juhlin elokuvakerho Solariksen merkkipäivää, mikä välttää aasinsillaksi siihen, että tuon kerhon näytöksessä nousi niskavillat pörhölleen samasta kappaleesta. Janis Joplinin studiotulkinta Big Brother & The Holding Companyn kanssa taltioitiin filminauhalle ja liitettiin sittemmin Howard Alkin leffaan Janis (USA, 1974).

Peräti eri linjalla ovat nuo Summertimet, jostain syystä minua usein naurattaa ääneen Santon tyyli soittaa sitä, koska siinäpä on dynamiikkaa, pitkälti itseopiskellun taituruuden ohella. Mainittakoon vielä, että erilaisempia sunnuntaiklassikoita on kootusti täällä.

22.9.2009

Jatkoksi vain

Need I say more.



Jotkut on eteviä, varsinkin nuo Birminghamin pöhköpäät, kuten Roy Wood ja Jeff Lynne. Brummies.

Pari muutakin suosikkia on The Moven valikoimassa, kuten:


21.9.2009

Kkeella, Kimmo puhelimessa

Eihän ihminen yksin mitään ole. Jostain pitää riipiä ilo. Kimmoke olkoon sellainen termi, jota haluan käyttää. Kimmokkeitta en pärjänne.



Terveisiä.

20.9.2009

Sun Klas synkkäri

Viikko sitten osuin laittamaan Sunday Classicin tänne kahdesta syystä. Toinen oli SusuPetalin kimmoke, koska olen usein hänen klassikoistaan ilahtunut. Toinen taas oli se, että jostain syystä pyöritin juutuubilta yhä uudestaan Handle with Carea (kts. viikontakainen), ihmettelin takertumistani vanhaan hittiin ja ajattelin sen olevan käyttökelpoinen vinkattava ja linkattava.


Noh, kävi ilmi, että Lepis on laskenut kiertävän Sunday Classicin täyttävän tänään vuoden, joten oli teeman aika. Perinteiseen tapaani huvitti pikemmin kiertää sääntöjä kuin valita yksinkertaisesti toinen Traveling Wilburys -esitys, koska olen vasta-alkaja. Monenlaista kävi mielessä, jopa toisena handle-stykenä Otis Reddingin Hard to Handle, kunnes oivallus tapahtui.

Wilburyn tähtiviisikon jäsenien aiempaa tuotantoa miettiessä houkutti tuoda esiin Jeff Lynnen eka levybändi Idle Race, mikä sopiikin loistavasti klassikkosynttäreille, koska yhtyeen debyyttialbumi oli Birthday Party (1968). Olin läpi 70-luvun perso Lynnen herkille laulumelodioille, joita varsinkin ELO:n hiteissä oli tyrkyllä. Taisi olla lähellä 80-luvun taitetta, kun ulottuvilleni vasta osui tuo Idle Racen LP.

Birthday Party nappasi heti. Siinä oli niitä upeita kooruksia, jotka olivat selvä johdanto kohti ELO:a, mutta paljon muutakin hulvattomuutta. Ei ole mikään ihme, että Lynne yhdisti voimansa toisen birminghamilaisen, the Movessa kuuluisaksi tulleen Roy Woodin kanssa, sillä heidän sävellyksissään ja luovassa soitinnuksessaan oli paljon yhteistä.


Tämä valittu näyte Birthday on synkkärilaulu, jolla on paha onnitella ketään englannintaitoista, koska ei se mitään suurta juhlaa sankarille tarjoile. Onpahan silti hieno laulu ja kuvaava näyte klassikkoalbumilta, joka on jäänyt vähän kulttilevyksi pikemmin kuin kaiken kansan suursuosikiksi.

Sivuhuomiona voisi mainita, että oululaisbändi The Spiders taisi innostua Idle Racesta samoihin aikoihin kuin itse sen löysin, sillä muistaakseni heidän kakkoslevynsä sai nimensä Birthday Partyn kappaleesta Follow Me Follow, josta kiekolla oli koveri.

16.9.2009

Kappale parempaa suomea

Iski ihmeellinen puujalkuus maalla vieraillessa puolitoista viikkoa sitten – valitettavasti ihan fyysisissä ulottuvuuksissa, jotka häiritsevät suosimaani sanallista puujalkuutta. Meinaan vasen koipi ei toimi ja eilen tuntui kuin veri ei kiertäisi kunnolla vasemmalla puolella. Mahtaako se kiertää silloin ihan täpöillä oikeallakaan.

Eilisaamuna herätessä oli niin karsea olo jalassa ja sydänlihaksen tienoilla, että harkitsin jo käyntiä lääkärissä ekaa kertaa vuosiin. Viimeksi meni hermo siihen, että omalääkärin sijaiset hyppyyttivät yhdeltä toiselle, eivätkä hyö uskoneet jalan olevan kelvoton museossa toikkarointiin. No, käytin sitten kolme lomapäivää sängyssä makoiluun, onneksi pomo tajusi asian. Se oli muuten talviolympialaisten aikaan… pakko olla Torino 2006.

Kun ei voinut levätä, käsi osui Pirkko Leinon kirjaan Hyvää suomea. En oikeastaan pidä siitä erikoisemmin, kieliopin esitystapa ei ole minusta erityisen hyvin jäsennelty eikä mielenkiintoinen. Onpa siinä myös turhan monta pikkuvirhettä eli typoja sekä listoista puuttuvia pilkkuja, jotka häiritsevät lukemista, koska joutuu miettimään onko niiden puuttumiseen mahdollisesti jokin syy.

Välihuomio: Voisikohan Varapygmin kuvailla olevan minuskuulimaskuliini?

No juu, olkoon kieltä käsittelevä kirja hyvä tai keskinkertainen, sellaisen selailu on terveellistä, jos junttaa tekstiä jatkuvalla syötöllä runsaita määriä ja tyrkyttää sitä oikein muidenkin luettavaksi. Iskenyt paha pelko taas, että millaisia maneereja, toistuvia harhaoppisuuksia ja heikkoja rakenteita on päästänyt tekstiinsä, kun huomaa voivansa nakuttaa kymmeniä liuskoja käännöksiä päivässä ilman ihmeempää kipinää. Useimmiten onneksi lähtöteksti antaa jotain intoa sisällöllään, vaikka muodoltaan ja kieleltään tuntuisi liian tutulta.

Yhdellä sivulla Hyvässä suomeassa (tsori) heräsin ja havahduin, sillä tuli oivallus sivulauseiden käsittelyni alkeellisuudesta tai horjuvuudesta. En tiedä, onko tuossa mitään yleisesti kiinnostavaa, mutta skannasinpa silti sivun tähän.

Ennen kaikkea nuo viittaussuhteet ovat asia, johon aion kiinnittää huomiota viimeistään oikolukuvaiheessa. Tiedän käyttäväni se-sanaa liikaa ylipäänsä ja erityisesti liian laiskoihin viittauksiin siten, että vastuuta siirtyy liikaa lukijan tulkintaan. Perustekstiä ei ole hyvä kirjoittaa niin, että vain valpas lukija pääsee ytimeen asti. Kulkeva ja hyvä teksti vetää lukijaa mukaansa ja tuo sisällön tyrkylle. Silloin pienet näppäryydetkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa, jos lukija on jo mukana kelkassa.

Suosikkini tuon alan kirjoista on Terho Itkosen Uusi kieliopas. Sen kanssa minulla on hyvät välit sikäli, että olemme usein samaa mieltä ja saan sieltä usein ansiokasta oikaisua tai tukea.

Tämä aihe taitaa liittyä myös siihen, miksi polkkailu ei ole erityisesti sytyttänyt aikoihin. Jos omat lauseet maistuvat puulta, miksi niillä kiusaisi itseään saati muita. Antaa nälän kasvaa ennen kuin käy pöytään. Aikaisemmin olen kaivannut vaihtelua säntillisempään työtekstien virittelyyn ja ruilautellut tänne mitä sattuu, joko mielenkiintoni herättäneistä aiheista tai sanojen vääntelyn riemusta, mutta nyt on mennyt kuukausia ilman polkkaushinkua.

JK. Lisäsin pienen sivutarinan edellisen polkan loppuun. Siksi vain huomautan, että jos tätä lukee readerin kautta, ei luultavasti huomaa tämmöistä sormeilua.

13.9.2009

Sunnuntain klassikko

Olen rikkonut tänään säädöksiä lepopäivän pyhittämisestä, mutta välipaloina olen käynyt lepuuttamassa mieltä nettikierroksilla. Viimeksi osui silmään joku vinkeä Sunday Classic, joten ajattelin kerrankin osallistua siihen.


Eilen heräilin tukka tötteröllä ja ajatukset liiskaksi keitettynä spagettina. Jotenkin siitä tuli mieleen alkuperäinen "Concentration Camp" Ehrhardtin 'Candle with Hair' ja edelleen 1980-luvun lopun superbändi Traveling Wilburys. Usein tekee mieli olla epäluuloinen supersankarien epäpyhiä liittoja kohtaan, mutta kuin ihmeen kaupalla George Harrison, Roy Orbison, Bob Dylan, Tom Petty ja Jeff Lynne saivat rullaamaan ja soimaan hienosti ekan hittinsä.


Sitä kuuli satoja kertoja varsinkin tuoreeltaan, etenkin jos sattui pitämään MTV:tä auki öisin töissä. Entistä suurempi ihme, etten ole siihen koskaan väsynyt. Kuulostaa vähän siltä kuin olisi liimattu kolme eri miesten tekemää palasta yhteen, vaan hittoako se haittaa, jos lopputulema on kenties osiaan suurempi summa.

"… overexposed, commercialized…" Taasen kuuntelen varmaan kuudetta kertaa kahteen päivään vanhojen sankarien renkutusta. EDIT: Voi minua, sääntöihin taitaa kuulua, että kertoo lisää sonntaakin klasarei löytyvän täältä.

Kuuntelin vielä viidennentoista kerran viikon sisään: mainio virne jokahisellä lopussa kohdassa: "Oh, the sweet smell of success…" Terapialaulu, veikkaan.

* * *
Pieni jatkotarina. Tälläsin äsken uuden näppiksen tosikoituksissa hyytyneen tilalle, mutta tämä on Windowsillekin kelpaava Logitech, joka vaatii hiukan sisäänajoa, koska olen kolme tai neljä vuotta hakannut samanlaisella omppuvehkeellä. Näppäintuntuma on mainio, mutta alt ja komento ainakin vaihtoivat paikkaa. Saa nähdä miten erikoismerkit pelaavat.

Toverini Poppi-Hessu kehui joutuneensa pitkälle kiertueelle Reissaavien Wilperien linkin yltä katsottuaan. Erityisesti viehätti paikka, mihin hän kertoi päätyneensä, sillä ei tämä ekana tainnut olla "related to"-osastolla:


Neil Innes ja Eric Idle laulavat "without a stitch to wear" Rutland Weekend Televisionin lähetyksessä. Samalla kertaa Pop-Hes eli Herman Spector muistutti hienosta raportista, jonka hän oli kirjoittanut Napapappojen kullanhuuhdontareissusta. Sehän löytyy täältä. Tällä hetkellä näkyi olevan kolmantena ylhäältä otsakkeella Radioaktiivista pierutoimintaa Lemmenjoella. Roger.

29.8.2009

Kannipolkka


Arsüttavaa ko taalta ei loüdü oikeita kirjaimii. Taa on joku kasittamoton kürillinen maa tai maa en vaan kasita missa mennaan. Maa pürin karjistamaan tata epasuhtaa müohemmin.


Hüvaa üota nüt aidille ja oükkarille, minka tarttis püsüa seinan takana. Kesa on forbi.

Alkaa epailko etta arhakoitüisin karttüiseksi, en missaan aaritapauksessakaan.

Hüvaa üota

* * * * *

Hoplaa, luiskahti vähän ote sormista yöllä, mihin oli syypäänä Telakalla soittanut ruotsalaisbändi Francis. (Alla kuvassa, jota en eilen napannut, vaan vohkin ruututaltiona heidän kotisivultaan, jonne taas Kuukle kieltää menemästä sen tyrkyttämän malwaren takia. Yllä ruututaltio varoituksesta. Tuumin ettei se pure Macia, jossa on Little Snitch estämässä luvattomat yhteydenotot koneelleni. Saa nähdä.)


Mainio bändi, vaihtelua ja dynamiikkaa piisasi niin keikan mitalla kuin kappaleiden sisälläkin. Rumpali sai pienestä setistä paljon irti, kitaristilta irtosi rätväkkää rokänrollia herkemmän kaikuisan maalailun oheen ja basisti kuulosti nasakalta osaajalta. Solisti oli hulvaton, loikki tuoleja pitkin laulamaan valikoiduille yleisön jäsenille ja ääni kelpasi vaikka muhkeaan paaribluesiin. Välillä kilkutti Korgia, välillä murjoi avokämmenellä. Usein pomppi milloin missäkin ja ääneen tuli vaihtelua megafonilla, jonka tämä sulotar osoitti parissa piisissä mikkiin.

Kappaleet taisivat olla muuten omia, mitä nyt encoren huipennukseksi tuli Wanda Jacksonin I Gotta Know. Katselin onko netissä hyviä näytteitä ja yhtä ääripäätä edustaa täältä löytyvä
Bad to the Bone

Francisin kotisivujen ollessa epäilyttävässä tilassa voi kurkata heittiä myspacesta. Sieltä paljastui, että ovat tänään Tsadin paikassa nimeltä Belly ja huomenna Turussa Klubilla. Saattaa niitä näytteitä löytyä Spotifystakin, minne en ole saanut vieläkään äkkäydytyksi. Laiska mies, alkuun pelotti kesken työkiireiden, että tärvään sinne liikaa aikaa. Nyt se voisi kiinnostaa, mutta en enää muista mistä ja miten sain kutsun, saati onko sellainen enää voimassa.



Tuossa on nyt vielä se pätkä Drunk Stranger, jolla muuan FB-kaveri sai yllytettyä mut pitkän työpäivän päälle kylille, erityisesti murean kitaran ansiosta. Hyvä reisu, ei siinä mitään, muttei kannata kolmeen äijään ruveta ostelemaan vuoroin tiukkoja tuutinkeja ja kumoamaan niitä huikalla. Eihän siitä seuraa kuin korkeintaan kannipolkkaa. Tänään pitäisi virittäytyä tunnelmaan uudestaan, sillä illalla on lupa ja kunnia nähdä punklegenda TV Smith ynnä saksalaisihme Mäkkelä's Trash Lounge.

Eipi voi mitn, kyä nykyään livekeikoista saa rutkasti riemua. Tuntuu kuin soundit ja soitto olisivat useammin kohdallaan kuin kaksi tai kolme vuosikymmentä sitten. Kehittelen sen suunnan teoriaa, että kyky luoda toimivaa musiikkia on levinnyt paljon laajemmalle. Sen sijaan asian ydin on minulle hyvät piisit, enkä ole läheskään samassa määrin vakuuttunut, että niitä syntyisi nykyään enemmän.

Ehkä esimerkiksi käy Francisin Take It Easy, joka ei videona säväytä yhtä lailla kuin livevedot.

14.7.2009

Voihan Vonnegutin aunus

Kesäistä meininkiä on koettu Varapygmilässä, tosin turhan paljon koneen ääressä hikoillen ja ikkunaa iltapäivisin pimennellen. Sitä hienompaa on ollut ajoittain saada jotain valmiiksi ja rykäistä ladulle kekkuloimaan.

Eilisen juhlahetki osui pitkästä aikaa Huurupiilon jameihin, joissa erinomaisen meiningin takasivat muun muassa Vesa Hyrskykari, Sami Sippola, Juppo Paavola, läskibassoon siirtynyt kitaristi-Riku (sukunimeä en het muista) sekä loppupuoliskon lauteilla heiluneet El Samuel Tragico (myös Tragic Samina tunnettu Straton virtuoosi) ja suursuosikkini Jo' Buddy Raulamo. Varmasti unohdin vielä useita herroja, enkä esimerkiksi maanmainion harpistin nimeä tiedäkään.

Virkistyneenä rykäisin aamulla jalkapalloaiheisen suururakan käännösten osalta pakettiin, enää pitäisi tsiikata ladotut sivut kuntoon. Haaveissa elää, että se tulisi työn alle kohtuullisen pian, jotta voisi keventynein mielin hyökätä seiskaksi terassivisaan. Perinteinen kesävisailu on meitin joukkueelta Bono Estenteltä lykkäytynyt hiukan, kun Boss Springsteenin keikkakin siirsi visailtaa ekalla kerralla, jolloin olisimme sinne ehtineet.

Kesäkuun vikana menimme reenihengessä katsastamaan terheyttä, josko heinäkuussa voisi kammoitella jo kuukausipalkinnoista. Hyvä oli kenraali, loppunousulla voitimme runsaasti isoja pokaaleja, jotka tyhjensimme himokkaasti. Huvittavinta oli se, että viimeinen kysymys tuli tavallaan mullen suihin, mutta kaverit ovat jaksaneet hehkutella sitä pari viikkoa ja levittää sanaa kehäkolmosen sisäpuolelle saakka.

Nimittäin lopuksi kysyttiin Marilyn Monroe -elokuvasta There's No Business Like Show Business suomenkielistä nimeä, jota yllättäen kukaan muu ei tiennyt. Itsellä oli sukurasitetta, koska veli on tehnyt Marilynista kirjan ja koonnut aiheesta runsaasti lähdemateriaalia, joita olen taannoin tutkinut. No, meidän möykkäporukka oli jo aika viihteessä – itse asiassa olin Norsutanssijan kanssa pohjustanut sangrialla ja murkinalla niin huolellisesti, että kaveri meidät nähdessään vaihtoi rytmiryhmämme nimeksi Hönö Estente – joten voiton selvitessä syntyi äläkkä. Taisi visaisäntä Samia ja naapuripöytiäkin naurattaa, että sillä sakilla oli mahdollista pärjätä. Oli meitä kyllä kohtuuttoman paljon nipussa, taisi olla seitsemän.

* * * * *

Viikko sitten teimme uuden rynnäkön terassivisaan, taasen ylimitoitetulla joukkueella, ja jäimme ratkokysymyksen päähän voitosta. Sillä kerralla pääni valtasi erityisen typerä juttu, kun renasin uutta kännykkääni.

Nimittäin helteiden alkaessa pääsi käymään niin onnettomasti, että jätin takin kotiin ja tuikkasin monivuotisen luottopuhelimen kesäpaidan taskuun. No, jatkon voi arvata – naisten** vessassa käydessä se lumpsahti taskusta pyttyyn. Nopeasta kuivauksesta huolimatta toiminta kävi sikäli vajaaksi, ettei kapula hälytä soiton tai viestin tullessa. Rassasi mieltä sen verran, että hain uuden halpiaisnokialaisen kaupasta.

Niin erilaiset ovat käyttöpainikkeet, etten parissa viikossa ole tottunut.

Toinen puoli tarinaa on Kurt Vonnegutin kirjasta Mestarien aamiainen, jossa toistuu monessa välissä hänen naivistinen versionsa peräaukosta. Halusin etsiä esimerkin netistä, jolloin totesin jonkun perustaneen blogin Vonnegutin p*rsereiän ympärille. Sieltä kavalasti vohkin leikkeen itse kirjasta, täten esitelkäämme:


Nämä kaksi seikkaa yhdistyivät painellessani vääriä namikoita kapulasta. Kypsytti muutenkin koko vehje anteliaalla kädellä, eikä asiaa suinkaan parantanut Nokian nuoriso-ohjaajien käyttöliittymään laittama komento, joka yllytti vastaamaan rivouksilla. Niihin olisin kernaasti sisällyttänyt naispuolisen lähisukulaisen ylenevässä polvessa ja teonsanoja, joita en tohdi tässä toistaa.


Paina itte, juukeli! ***

* * * *

Jos vielä sangriaan palaisi sen verran, että parilla kerralla olen opetellut tekemään laimennettua hedelmäistä punaviiniä, jota on rattoisaa hörppiä kesäiltoina, -öinä, -aamuina ja -päivinä.

Eka maistui mukavalta, jälkimmäinen versio oli parempi, ja sillä saimme Norsutanssijan kanssa huuhdeltua runsaan määrän katkarapusalaattia kitusiin. Aineksina muistan olleen ainakin:
- pari pulloa punhoa (järeää laatua poltetun maan taktiikalla, vaikkapa shirazia)
- pisara rommiviinaa (desi tai kolme)
- ginger alea
- sitruunasoopaa
- simaa (huvitti ostaa tarjouksesta)
- rutkasti sitrushedelmiä viipaleina sekaan, puristin myös mehua joukkoon (appelsiini, sitruuna, limetin, verigreippi… ananas ja monet muut sopisivat myös)

Tuosta lounaasta ei tarttunut kuvia kameraan, mutta yllä on jonkun toipumispäivän pääruokani, jossa on perinteisten salaatin, kurkun, tomaatin lisäksi ainakin hunajamelonia, nektariinia, ruohosipulia, kesäsipulia, fetajäljennöstä ja tapiksi chili-inkivääri-uitoksella maustettuja k-rapuja. Muuten aika ässä, mutta kravuissa inkivääri nousi turhan pistävänä peittämään miedompia makuja. Kastiksi laitoin vain soveliaan pippuroitua oliiviöljyä.

* Ai niin, se Marilyn-elokuva (pikemmin kyllä Irving Berlin -elokuva) oli muistaakseni suomeksi nimeltään Rytmiä veressä.
** Kerta miesten vessan kopperoon jalkani eivät mahdu.
*** Kuvasta epähuomiossa välittyy sekin, kuinka aurinkoiset olot kotitstossa usein vallitsevat.

21.5.2009

Konfutsella, Daisy puhelimessa

Ruikaisenpa tänne pari sanaa, koska pitäisi tiskata. Näkee vieläkö yhteys pölyiseltä näppikseltä ulkoavaruuteen on voimissaan.


Pari kuukautta taisi hujahtaa polkkaamatta. Ei siihen varsinaista syytä ole, muistelen useitakin soveliaita aiheita käyneen välissä mielessä, samoin kuin niin avuttomia kielellisiä päähänpistoja, että tämä Varapygmilä olisi niille juuri oikea osoite. Mieleen sellaiset eivät onneksi jää pysyvästi, saattavat tupsahtaa uudestaan jalostuneessa tai ravistuneessa muodossa, jos niissä ainesta on tai oma rappeutuminen jatkuu vanhaan malliin.

Kaveri oli nähtävästi yöllä unohtunut juutuubin lumoihin, sillä oli lähettänyt pari mukavaa linkkiä. Vastineeksi linkkasin vielä vanhemman version teemasta, josta mainitsin ohimennen täällä syksymmällä.

Osui nimittäin silmään juutuubilta Jake Holmesin alkuperäinen Dazed and Confused.

Rovaniemen hurja taas oli löytänyt Yardbirdsin nimissä tehdyn välimallin. Jim McCarty laulaa melko kesysti, mutta Jimmy Page on jo vahvasti jäljillä.

Sitä ei kai sovi kiistää, että Page ja Plant ottivat Holmesin kappaleen komeasti omakseen jo Led Zepin ykkösellä, saati sitten myöhemmillä livemaratoneilla. Olisivat voineet silti krediiteissä myöntää, että pientä inspiraatiota oli tullut ulkopuolelta.

* * * * *

Ei sovi nokkia ruokkivaa kättä, kun polkkeriin kirjoittaa, mutta olen alakuloisena seuraillut mihin suuntaan kuukle ja juutuubi etenevät. Tajuan hyvin, että ilmaiseksi ei voi odottaa jatkuvasti parasta laatua. Silti kypsyttävät monet kotkotukset, joista en tajua kenenkään hyötyvän tai ilahtuvan, paitsi että rahaa kai liikahtaa johonkin suuntaan.

Jos ennen suorat kuukletukset ja juutuubihaut tuottivat aika etevää saalista, niin nykyään niitä on painotettu siten, että syntyy tarve ohittaa runsaasti turhanaikaista huttua. Eniten rassaavat kaikenkirjavat "yhtiörekisterit", jotka ohittavat virmojen omat kotisivut, mutta sisältävät heikosti hyötevää aineistoa. Mikäs siinä, omapa on hakukoneensa, mutta pian on syytä alkaa tutkia vaihtoehtoja tosissaan.

Yhtenä tärkeänä se, että keittää kuuklehaun sijaan puoli kuppia teetä, minkä Turun toveri toi esiin piipahtaessaan Tompereella. Urheilu-uutisia tarkastaessa joskus huomaa, että taitaisi saunanpadallinen teetä lämmetä päivän kuukletusten vaatimalla energialla. Mutku mä en jaksa juoda niin pal teetä.

Kirjojen selaaminen toki viehättää, jos vaan on soveltuvaa aineistoa käsillä.

* * * * *

Poikaa odottelen panemaan kämppää sekaisin, mihin tiskaustarvekin hiukan liittyy. Hän on vaan täpinöissään saatuaan äidin luokse lainaan Wiin yhdeksi viikoksi. Aikatauluja on pitänyt sorvata useaan kertaan. Se on vähän reippaampaa pelailua kuin DS-käsikonsolin kanssa nuhjaaminen, kun FIFA oli talvella suosiossa.

Onneksi kevään myötä alkoivat futisreenit, jotta sälli pääsee myös juoksemaan oikeasti kentälle. Eikä se kokonaan jäänyt talvellakaan, into on niin hirmuinen, että vähintään koulun pihalla ja iltiksen salissa piti pelata viikottain. Hauskaa katsella, sellaista riemua ei voi väärentää.

EDIT: Linkki korjattu, pääsi luiskahtamaan Holmes tuohon Yardbirdsinkin paikalle.

11.3.2009

Malaria talttui

Huvittaa taas tuupata tänne hölmöjä kuvia, joita viikon sisään tuli napsittua. Pienenä hidasteena koin sen, että yritin laskea maanantaina leikkiä orastavista malarian esioireista, kun olin hakenut kaappipulloksi giniiniä ja alustin perusteita korkata sen saman tien. Yksi FB-kaveri otti asian kyllin tosissaan, että ilmestyi valvojaksi annostelussa ja avustajaksi nauttimisessa.

No, viikonloppu meni taas täysin kuivin suin pojan kanssa, ehkä lääkintä oli tarpeen. Sunnuntaina harkitsimme käyntiä museokeskus Vapriikissa, missä kumpikin viihdymme, mutta siellä olikin suljettu tilapäisesti Jääkiekkomuseo, jonne poika halusi laukomaan kiekkoja.

Korvikkeeksi keksimme elokuvat, sälli ehdotti Desperon tarua (The Tale of Despereaux), joka säväytti upeilla kuvillaan, pienmaailmoillaan ja kamera-ajojen tyyliin toimineilla paikanvaihdoilla. Hieno kokemus, vaikka tarina ei ehkä ole ylivertainen. Hauskoja viitteitä siinäkin oli Dumboon, Draculaan ja mihinkähän kaikkiin perustaruihin.

Vapriikista taannoin hankimme pojalle kaksiulotteisen kameran, jossa on ovelasti hiottu linssi.

Kun digikameran objektiivisesti työntää leikkikameran linssin taakse, kirjahyllykin näyttää paljon hauskemmalta.


* * * * *

Eilen ihastelin Kervån uusitulla sivulla ja siellä tarjotun linkin takana pahamaineikkaita levyjen kansia, jotka minua ovat muutenkin usein sykäyttäneet. Yksi hätkähdyttävimmistä on Scorpionsin Virgin Killer, joka on ideana niin raju, ettei sovi yleiseen levitykseen, kuten ei ehkä koko bändikään, jos saa niuhoksi ruveta. Älytöntä esitellä se sensuroituna, ettei idea tule esiin, olkoon siitä mitä mieltä hyvänsä sinällään.

Itse olen hukannut vinyylini, albumeissa on oikeastaan vain yksi tässä suhteessa kiinnostava, eikä sekään tuolla listoilla ollut.

Kaveri piti muutama vuosi sitten valvojaiset edesmenneelle sukulaismiehelleen, joka oli Ruotsissa kokoillut muhkean läjän etenkin 70-luvun vinyylejä. Hänen pyynnöstään suostuin ottamaan perintökasasta haltuuni yhden levyn, jonka valkkasin kappaleen A Song for Europe takia. Upea esitys, jossa pidän murhaavan hauskana kehitystä vibraton viljelystä lopun übertaiteelliseen ranskankieliseen lausuntaan ja liikuttavana kruununa vislailuun. Pauli Heikkilä on sen suomentanut, säväyttänyt komeasti myös livenä hänen laulamanaan.

Ei voi mitään, on noissa esineinä henkeä, mitä tuoreemmat julkaisut eivät millään tavoita.

Hyvässä kunnossa on vinyylikin, vaikkei toki mikään mint.

Sisupussissa luetellaan runsain mitoin muita kiinnostavia ajan levyjä. Ilmestynyt 1973, saattaa olla jopa alkuperäinen.

Toiselta puolelta pussi on päässyt vähän repeämään, laskee pahasti hintaa. Eipä sillä että tuota olisin myymässäkään, kaverille voisin viedä sen takaisin, jos hän sitä on alkanut kaivata.

Vaikeaa muuten saada amatöörin noin isoa esinettä tarttumaan oikein valaistuna täsmälleen oikeassa kulmassa pikselistöön. Pitää siis nostaa hattua niille, jotka sen osaavat. Kaipa korjailuja voisi tehdä jollakin monista alan ohjelmistoista, muttei se olisi enää sama juttu ja on liikaa muutakin puuhaa.

7.3.2009

Kirjalista, osa 2 – Suomilaitos

Viime vuonna tuli koettua raskaita vaiheita, joihin liittyi työpaineita, yleisiä murheita suhteessa yhteiskuntaan sekä tavallisia taloudellisia huolia, joita lamaa edeltänyt hintojen kiitolaukka voimisti. Nuo tuskin ovat kiinnostavia aiheita yksilövinkkelistä kuvattuna, joten ei niistä sen enempää.

Sen sijaan on hauskaa huomata, että vaikka asetelmani (stilleben eli still life) tuskin on suuresti muuttunut, pääkoppaan on tullut uutta kipinää. Yksi ratkaiseva muutos on töiden järjestely inhimillisempiin uomiin ja etenkin otteen höllentäminen siten, että luottaa sen riittävän, jos hoitaa oman tonttinsa niin hyvin kuin osaa. Kun päivystää alati nuppi jumissa ja niska kyssässä, perusasioidenkin tekeminen menee hankalaksi.

Mentiin pojan kanssa nukkumaan hyvissä ajoin ja äsken heräilin kahden tyhmän mietteen kanssa, mikä tuntui lupaavalta viitteeltä, että rattaat ja alitajunta toimivat. Toinen oli vain lapsellinen sanaleikki:
Pihtiputain karnevaaleilla keihästä heitättää.

Toinen hakeutui samalle tasolle, mutta sisälsi kirjallisuusviittauksen:
William Faulkner saavutti mainetta teoksella Ääni ja vimma. Enemmän lohtua olisi tuonut viini ja ämmä.

Varsinkin jälkimmäinen loksahti niin kohdalleen, että heräsi epäilys. Kaksi vaihtoehtoa, joko olen kuullut sen jostain, enkä muista yhtään mistä, tai tuli vain puoliunessa osuma. Juu, molempia on varmasti joku irvileuka viritellyt jo aikoja sitten, kun tarkemmin ajattelee.

Mutta asiaan, sanoin viskaavani [kts. edellinen polkka] tänne myös SF-version sadasta kirjasta. En ole selvittänyt ketkä sen ovat koonneet, mutta Il-Tasan-Omien nettisivuilta sen löysin vinkin kuultuani ja Naamakirjassakin se liikahti, mistä oman listani selityksineen kopioin.

IS:n sata kirjaa, jotka pitäisi lukea.

1. Aapeli: Siunattu hulluus
 x
2. Aho Juhani: Rautatie
 x
3. Atwood Margaret: Sokea surmaaja

4. Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
 x
5. Auster Paul: Yksinäisyyden äärellä

6. Beauvoir Simone de: Toinen sukupuoli x

7. Beecher-Stowe Harriet: Setä Tuomon tupa

8. Bellow Saul: Herzog

9. Bergman Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta

10. Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
 x
11. Camus Albert: Sivullinen
 x

12. Canth Minna: Köyhää kansaa

13. Carpelan Bo: Axel

14. Dickens Charles: Oliver Twist

15. Donner Jörn: Isä ja poika

16. Dostojevski Fjodor: Rikos ja rangaistus
 x
17. Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
 x
18. Dumas Alexandre: Monte Criston kreivi
 x
19. Duras Marguerite: Rakastaja

20. Flaubert Gustave: Madame Bovary
 x
21. Garcia Márquez Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys

22. Gogol Nikolai: Kuolleet sielut

23. Grass Günter: Peltirumpu

24. Haavikko Paavo: Puut, kaikki heidän vihreytensä

25. Hassinen Pirjo: Kuninkaanpuisto

26. Hemingway Ernest: Kenelle kellot soivat
 x
27. Hietamies Laila: Valamon yksinäinen

28. Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie

29. Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija x
30. Huxley Aldous: Uljas uusi maailma
 x
31. Hyry Antti: Kevättä ja syksyä

32. Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä

33. Härkönen Anna-Leena: Häräntappoase
 x
34. Itkonen Juha: Kohti

35. Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi

36. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus
 x
37. Joenpelto Eeva: Vetää kaikista ovista

38. Joyce James: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
 x
39. Kafka Franz: Oikeusjuttu
 x
40. Kalevala

41. Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
 x

42. Kianto Ilmari: Punainen viiva

43. Kihlman Christer: Kallis prinssi

44. Kilpi Eeva: Kesä ja keski-ikäinen nainen

45. Kivi Aleksis: Seitsemän veljestä
 x
46. Krohn Leena: Tainaron

47. Lahiri Jhumpa: Tämä siunattu koti

48. Lander Leena: Käsky

49. Lehtonen Joel: Putkinotko
 x
50. Lindgren Astrid: Peppi Pitkätossu
 x
51. Linna Väinö: Tuntematon sotilas
 x
52. Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla

53. Lundán Reko ja Tina: Viikkoja, kuukausia

54. Majakovski Vladimir: Pilvi housuissa

55. Mann Thomas: Taikavuori

56. McEwan Ian: Sovitus

57. Meri Veijo: Manillaköysi
 x
58. Meriluoto Aila: Lasimaalaus

59. Miller Arthur: Ajan uurteita

60. Miller Henry: Kravun kääntöpiiri

61. Milne A.A.: Nalle Puh
 x
62. Montgomery L.M.: Annan nuoruusvuodet

63. Mukka Timo K.: Maa on syntinen laulu
 x
64. Murakami Haruki: Kafka rannalla

65. Mäkelä Hannu: Mestari

66. Neruda Pablo: Andien mainingit

67. Oksanen Sofi: Puhdistus

68. Paasilinna Arto: Onnellinen mies
 x
69. Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu

70. Peltonen Juhani: Elmo
 x
71. Proulx Annie: Lyhyt kantama


72. Pulkkinen Riikka: Raja

73. Päätalo Kalle: Nuoruuden savotat

74. Raittila Hannu: Canal Grande

75. Remes Ilkka: 6/12

76. Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
 x
77. Rushdie Salman: Keskiyön lapset

78. Roth Philip: Amerikkalainen pastoraali

79. Saarikoski Pentti: Mitä tapahtuu todella?

80. Saisio Pirkko: Elämänmeno

81. Shakespeare William: Hamlet
 x
82. Shields Carol: Kivipäiväkirjat

83. Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki
 x
84. Sartre Jean-Paul: Inho
 x
85. Sillanpää F.E.: Nuorena nukkunut

86. Solzhenitsyn Aleksandr: Vankileirien saaristo

87. Steinbeck John: Hiiriä ja ihmisiä
 x
88. Styron William: Sofien valinta
 x
89. Swan Anni: Tottisalmen perillinen

90. Tervo Jari: Troikka

91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta

92. Tolstoi Leo: Anna Karenina

93. Turkka Jouko: Aiheita
 x
94. Tuuri Antti: Pohjanmaa
 x

95. Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
 x
96. Utrio Kaari: Eevan tyttäret

97. Vartio Marja-Liisa: Hänen olivat linnut

98. Viita Lauri: Betonimylläri

99. Waltari Mika: Sinuhe egyptiläinen

100. Westö Kjell: Missä kuljimme kerran

Putosi vähän oma summa, nyt on 36. Syyt ovat ilmeisiä, enemmän tuoreita teoksia ja vähemmän perinteistä brittihapatusta, jota osin väen vängälläkin aikoinaan luin. Raamattu ei näköjään mahtunut tälle listalle.

Taas pari kiusallista rajatapausta, mutta kun ei nimenomaan muista Waltaria, Majakovskia, Gogolia, Bergmania, Paavolaista, Milleriä, Durasia, Grassia, Sillanpäätä, Bellowia, Viitaa ja Kihlmania lukeneensa läpi, ei voi merkitä. Pakko tunnustaa, että vaikka perätysten murtuisi kaksi kättä ja kolme jalkaa, en ehkä sairasvuoteella juuri tätä listaa noudattaisi lukemisessa, vaikka onhan siinä hienoja opuksia. Vielä vähemmän BBC-listaa, mutta yhdistelemällä voisi löytää monta lukemisen arvoista.


Tuo Roth oli mulla kiellettyjen listalla laiskuuden takia, koska yksi hylly romahti toisen päälle ja oli tuoreempien hankintojen pinon varassa. Nyt sen voisi saada lukuun, kun korjasin vähän hyllyä viime viikolla tunkemalla väliin luettuja pokkareita (kts kuva).


Tuossa mainittu "BBC-lista" on siis ei-BBC-lista, kuten edellispolkan EDIT-osiossa yritin mainita.

Edellisen polkan kommenteissa alkoi naurattaa ajatus, että tosiaan olisi kirjoja, jotka pitäisi lukea. Vielä enemmän ehkä ne tahot, jotka haluaisivat määritellä mitä ne kirjat ovat, sillä epäilen kohteliaimmin ketä tahansa, joka uskoo seuloneensa riittävän määrän, pysyneensä järjissään ja silti tyrkyttää ylivertaista näkemystä. Monella jää jotain tutkimatta ja ymmärtämättä.

Eikä pidä ymmärtää väärin, itse olen näissä hommissa knorripoika, jolle monella lukuihmisellä on paljon vinkattavaa. Sellaista uumoilen, että lupaava tapa tappaa kirja on julistaa, että tämä pitää lukea.

Sain muuten kaivettua Philip Rothin pinteestään Harold Pinterin alta. Tilkin aukon Dennis Potterilla, joka voi olla enemmän Pinterin makuun. Milloinka tulee The Dwarfsin vuoro?

Olen vasta muutamankymmentä sivua lukenut, mutta juutalaiskirjailijan ajatus nappaa taas, vaikka suomennoksen vaikeaselkoiset lauseet sen kulkua tuntuvat välillä hidastavan. Amerikkalainen pastoraali näkyy ajautuneen alekirjojen vakioksi, eilenkin osui jossain silmään vitosella. Eikö se kiinnosta vai oliko painos suhteeton?

5.3.2009

Kirjalistoja

Naamakirjassa on parina päivänä sykäyttänyt aiheena sadan kirjan listat, ensin BBC:n kokoama* ja sitten jatkoksi Ilta-Sanomien kooste.


Vinkkelissä oli paitsi luonnollisena erona se, mitä missäkin on julkaistu, luettu ja arvostettu, myös kiintoisa heilahdus asenteessa ja lähestymistavassa. Kun BBC-listan* yhteydessä todettiin, että useimmat ovat lukeneet sadan joukosta vain 6 kirjaa*, IS yksivakaasti kertoi listaavansa sata kirjaa, jotka pitäisi lukea.

En jaksa ottaa haasteeksi kumpaakaan, sillä ei jokainen kanonisoitu kirja uppoa varmaan yhteenkään yksittäiseen lukijaan, vaikka muut niitä kuinka hienoiksi väittäisivät. Eiköhän nuo listat ole silti lupa julkaista myös täällä, jos muitakin huvittaisi niitä tutkia. Jätin omat ruksini listaan lukemieni kohdalle ja kommentit perään.

Hundred books

The BBC believes most people will have only read 6 of the 100 books here.
How do your reading habits stack up?

Instructions:
Look at the list and put an 'x' after those you have read once. Make sure you delete my x's!
When you've finished, tag 10 people to do it too, and put your total at the bottom.

1 Pride and Prejudice - Jane Austen x
2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien
3 Jane Eyre - Charlotte Bronte x
4 Harry Potter series - JK Rowling
5 To Kill a Mockingbird - Harper Lee x
6 The Bible
7 Wuthering Heights - Emily Bronte x
8 Nineteen Eighty Four - George Orwell x
9 His Dark Materials - Philip Pullman
10 Great Expectations - Charles Dickens x
11 Little Women - Louisa M Alcott x
12 Tess of the D’Urbervilles - Thomas Hardy x
13 Catch 22 - Joseph Heller x
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca - Daphne Du Maurier x
16 The Hobbit - JRR Tolkien
17 Birdsong - Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye - JD Salinger x
19 The Time Traveller’s Wife - Audrey Niffenegger
20 Middlemarch - George Eliot
21 Gone With The Wind - Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby - F Scott Fitzgerald x
23 Bleak House - Charles Dickens
24 War and Peace - Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy - Douglas Adams x
26 Brideshead Revisited - Evelyn Waugh x
27 Crime and Punishment - Fyodor Dostoyevsky x
28 Grapes of Wrath - John Steinbeck
29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll x
30 The Wind in the Willows - Kenneth Grahame x
31 Anna Karenina - Leo Tolstoy
32 David Copperfield - Charles Dickens x
33 Chronicles of Narnia - CS Lewis
34 Emma - Jane Austen x
35 Persuasion - Jane Austen x
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe - CS Lewis x
37 The Kite Runner - Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin - Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha - Arthur Golden
40 Winnie the Pooh - AA Milne x
41 Animal Farm - George Orwell x
42 The Da Vinci Code - Dan Brown x
43 One Hundred Years of Solitude - Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meany - John Irving
45 The Woman in White - Wilkie Collins x
46 Anne of Green Gables - LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd - Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale - Margaret Atwood
49 Lord of the Flies - William Golding x
50 Atonement - Ian McEwan
51 Life of Pi - Yann Martel
52 Dune - Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm - Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility - Jane Austen x
55 A Suitable Boy - Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind - Carlos Ruiz Zifon
57 A Tale Of Two Cities - Charles Dickens
58 Brave New World - Aldous Huxley x
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time - Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera - Gabriel Garcia Marquez
61 Of Mice and Men - John Steinbeck x
62 Lolita - Vladimir Nabokov x
63 The Secret History - Donna Tartt
64 The Lovely Bones - Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo - Alexandre Dumas x
66 On The Road - Jack Kerouac x
67 Jude the Obscure - Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary - Helen Fielding
69 Midnight’s Children
70 Moby Dick - Herman Melville x
71 Oliver Twist - Charles Dickens
72 Dracula - Bram Stoker x
73 The Secret Garden - Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island - Bill Bryson
75 Ulysses - James Joyce
76 The Inferno - Dante
77 Swallows and Amazons - Arthur Ransome
78 Germinal - Emile Zola
79 Vanity Fair - William Makepeace Thackeray
80 Possession - AS Byatt
81 A Christmas Carol - Charles Dickens
82 Cloud Atlas - David Mitchell
83 The Color Purple - Alice Walker
84 The Remains of the Day - Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary - Gustave Flaubert x
86 A Fine Balance - Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web - EB White
88 The Five People You Meet In Heaven - Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle x
90 The Faraway Tree Collection - Enid Blyton
91 Heart of Darkness - Joseph Conrad x
92 The Little Prince - Antoine De Saint-Exupery x
93 The Wasp Factory - Iain Banks x
94 Watership Down - Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces - John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice - Nevil Shute
97 The Three Musketeers - Alexandre Dumas x
98 Hamlet - William Shakespeare x
99 Charlie and the Chocolate Factoy - Roald Dahl x
100 Les Miserables - Victor Hugo x

Huterasti noin 40. Melkein puolet koltiaisena tai opiskelijana, jolloin piti komennosta plärätä brittien klassikoita, eivätkä muistijäljet ole vahvoja niistä jotka luin, vielä vähemmän niistä joita en kehdannut äksätä. Pirullako Dickensiltä esimerkiksi muistaa mitä pääsi loppuun asti. (A Sale of Two Titties olisi kai ainakin pitänyt lukea, by Edmund Wells)

Tolkien, Rowling, Raamattu, CS Lewis, Shakespeare, Marquez, Blyton ja pari muuta ovat olleet tarkkailussa, muttei arvaa rastittaa kovin monta luetuiksi. Brontën veljeksiä kahlasin kai jokusen. Venäläiset klassikot taisin ottaa haasteeksi liian poikasena, Tolstoi jäi ehkä siihen, etten pysynyt kärryillä henkilöhahmojen nimien vyöryssä. Vieläkin ehtisi kai koklata uusiksi.

Oli tuossa monta sellaistakin, jotka eivät soita mitään kelloja, varmaan yli kymmenen.


Erityisesti tuossa kiinnosti se, kuinka vaikea on pakkosyötetyistä klassikoista muistaa, jaksoiko niitä oikeasti lukea vai luuleeko vain, koska on plärännyt juoniselosteet ja ehkä syvempääkin analyysia tai vähintään tulkinnut otsa ruvella takakannen tekstejä ja esipuheita. Surkeinta on, että väen vängällä luetuista teoksista on harvoin jäänyt yhtään enempää kätehen.

Hankalasti pelaa nykyään tämä polkkeri, en tajua. Palaan tuonnempana IS-listan kera, kokeilen jos Tulikettu pelaisi sutjakammin kuin Safari.

EDIT: Alkoi kiinnostaa, mistä tämä lista on kaapattu, joten kokeilin hakua "BBC 100 books". Pian selvisi, että se muistuttaa jonkin verran äänestystulosta, johon on koottu Big Readin kuuntelijoiden suosikkikirjat. Sitten osui kohdalle blogikirjoitus, jossa asiaa on pengottu vähän lisää.
Oli kuinka oli, BBC:n lista tuo ei ole, eikä siinä kaanonia ole koottu – kuten olisi pitänyt tajuta sekä nuortenkirjojen osuudesta että monista olennaisista aukoista. Nähtävästi pohjana onkin Guardianissa julkaistu World Book Dayn 2007 nettiäänestyksen tulos.

26.2.2009

Piirakka paistuu

Koska en ole ruokablogaaja, jos en herra nähköön myöskään valokuvaaja, voin käyttää ajanmurenan muiden aiheiden ihmettelyyn sillä välin, kun pesukone jynssää vaattehia ja uuni nukettaa (kits, Kulinaarimurula, termistä) piirakkaa.


Intouduin tuuppaamaan piiraaseen mitä vain kaapista löytyi: järeän jauhelihasipulimössön jämät, palvikinkkua kuutioituna, mustia oliiveja, herkkusientä, aurajuustoa, emmentalraastetta ja päälle munamaitoa. Jaa, nyt se on jo valmis, tuommoinen torttu tuli.

Ei kai se voi huonoa olla, tuoksu ainakin huumaa, mutta antaapa hänen tasaantua ja hitusen jäähtyä.

Varsinaisesti aioin kirjoittaa esimerkiksi uudesta ja melkein ajankohtaisesta kalenterista, jonka sain eilen seinälle. En usko syyksi pelkkää piirrostaiteen ihailua, sotaintoilua kuin myöskään sarjakuvaharrastusta, mutta jotenkin vinosti viihdyttää Commando-lehden kansista koottu seinäkalenteri. Kuvissa monenmoista tärkeää etenkin II maailmansodan aihepiiristä.


Tuossa kuvassa näkyy myös pojan taiteilua, joka sykäyttää vielä syvemmältä, muun muassa perättäisten vuosien isänpäiväkortit. Commando-kalenteriin on löytynyt kiehtovasti joulukuulle ajankohtaisia värejä, vaikka hohtavan punan syyt eivät joulumieltä nostaisi.

Samaa kyytiä voisi esitellä tallenteet reilun parin viikon takaa, kun tstolla käydessä sain veljeltä ylimääräisiksi jääneitä levysiä, sattumoisin kolmen hienon bändin debyytit sekä Status Quon kenties turhankin kattavan kokoelman. Lisukkeena tuli pojalle ja isälle luettavaa.

Paarustin tyytyväisenä Kanttilaan, missä osui kohdalle vielä tarjoustuotteita niin edullisesti, etten malttanut olla tarttumatta, jälleen niin pojalle kuin isälle, joka ahnaasti itseään vain ajatteli piipahtaessaan kyljessä sijaitsevaan herkkukauppaan, mistä sai haaleaa sherryä ja rommiviinaa lisäämään tutkimusintoa.

Mainittakoon, että Sohvanvaltaajat (The Royle Family) on minusta yksi makoisimmista tv-sarjoista. En osaa perustella miksi, mutta yhtenä olennaisena tekijänä on huolella kirjoitetut, aidoilta omassa ympäristössään vaikuttavat luonteet, sekä tietenkin heitä esittävät erinomaiset näyttelijät, jotka sen mynnähtäneen tunnelman luovat. Huumori on usein pikkuisissa asioissa.

Nyt pyykit orrelle ja piiras testiin.

25.2.2009

Miksi en ole ruokapolkkaaja

Hiljalleen parin kuukauden aikana on reenailtu, mihin karvalakkimallin Conan eli Kanonin Powershot A590IS venyy. Eilen jaksoin penkaista vähän, mitä pikselistöön on tarttunut. Etupäässä joko kuvia pojasta taikka hänen napsimiaan tärkeitä otoksia suosikkilukemistoista, dinosauruksista, puoliksi syödyistä konvehdeista ynnä sukulaisista.


Yksi sivujuonne on hupikuvat, joita olen ottanut karuista ruokatempauksistani, kuten arkisista pikalounaista. Kuvien laatu on avainsyy, miksi en pidä ruokablogia.

Toinen syy on ahdistus, mitä koen kaupoilla käydessä, koska etenkin lähisuuppärmarketissa on tapahtunut monitahoista kehitystä: 1. Laatu hakemissani tuotteissa on monin kohdin heikentynyt, eritoten hevi-osastolla. 2. Valikoima pyrkii suuntiin, joita en suosi: suurperhepakkauksiin, pakasteisiin, kevyt-, hyla- ja muihin näköisruoka-aineisiin, tympeiksi käyneissä marinadeissa uitettuihin riekaleihin, tietenkin valmiseineksiin yms. 3. Tarjouksetkin ovat kehnompia, mallia osta viisi ja säästä kolmetoista senttiä, joten niistä ei synny hauskoja juolahduksia 4. Hinnat ovat kohonneet pilvien utuun.

Niinpä on huvittanut ajoittain kokeilla, saako halvoista aineksista ja pakasteista nopeasti kelvollista syötävää. Ei se helppoa ole, kuten seuraavat kuvat ehkä vihjovat.

1. Tunsin lähestyväni tomppeliuden ylempiä sfäärejä, kun ostin pussin kaukoidästä pyydetyn mukalohen fileitä. Mitäs, ne voi leivittää ja laittaa kylkeen muita tyhmyyksiä, kuten pakastepatonkia, -lohkoperunoita sekä espanjalaisia miniluumutomaatteja. Ei tuo huonolta maistunut, mutta pari avainseikkaa: a) kala ei pakastamalla parane (toisin kuin järeä punainen liha voi tehdä) ja b) hittoako keskinkertaista kalaa pitää mahdollisimman kaukaa hakea, kun parempaa saa lähinurkilta.

2. Urakan aikana kaipaa nopeaa, täyttävää ja pitkällä aikajänteellä energiaa luovuttavaa evästä. Kokeilin miten pakastevihanneksilla täydennetty paistettu pikanuudeli sopisi ryynimakkaran kanssa. Mikäs siinä.

3. Joskus haaviin ui kalapuikkoja, joilla suomut ovat mutatoituneet tuollaiseksi syömäkelpoiseksi turkiksi. Totesin vasta, että parilapannu on hyvä niiden paistamiseen, minimoi rasvan pinnasta, josta tulee silti rapea.

4. Pojan kanssa piti viettää rauhaisaa viikonloppua ja taisi olla tilipäiväkin sopivasti, niin äidyin ostamaan "kotimaista takuumureaa ulkofilettä". En ole yhtään varma, olivatko nuo määreet kaikki ansaittuja. Paketin avaamisen jälkeen leikkasin köntin pihveiksi ja panin marinoitumaan. Aika hyvää tuli, mutta parempaakin olen paistellut.

5. Pihvien oheen löysin Pastanjauhajilta mainion vinkin, miten keitinpotut (suosin tänä talvena torilta ostettua siikliä, aivan mainiota kamaa) saa eteväksi kylkiäiseksi lytättyinä uunipottuina.
Pojan kanssa kokeilimme myös paistaa pikkuleipiä (kuvassa ylempänä, nuo ruskeat kiekot), joihin holvasimme voita, sokeria, suklaata ja pähkinää. Irstaita mutta aika hyviä.

6. Välillä on osunut kassiin makoisia eväspotteja, jopa monimediapaketteja. Hunajameloni ja mandariinit ovat niitä hedelmiä, joista olen löytänyt kohtuuhintaan makoisia eksemplaareja, eivät ehkä lähiruokaa. Old Dignity taas on ruokajuoma, joka liian ahnaasti nautittaessa vaihtaa ruokapöydässä nimeään (vrt. lehmä > härkä) ollen viimeistään seuraavana päivänä No Dignity, kuten muuan Veksi on tiennyt mainostaa. Ilman sitä Dr. Feelgood ei ehkä saavuta täyteyttään, eikä Saukkia ja Oravia varmaan jaksaisi puolta kappaletta pitempään. Ryynäri taas on hyvä peruseväs, kunhan ei joka viikko käy kiinni.

Että ei kannata odottaa vesi kielellä ruokapolkkausta tähän osoitteeseen. MOT

(OBSERVERA! Varo klikkaamasta kuvia, ne suurenevat siitä aivan kuin pyy tekisi, jos kelaa maailmanlopusta taaksepäin. Kappas, eivät muuten suurenekaan. Joko Veijo Polkkeri on muuttanut sääntöjä tai minä olen unohtanut niitä.)

28.1.2009

Pinteistä monet ovat hyviä

Ollut aika hiljaista täällä. Vaan eipi hätiä, hyvin on alkuvuosi mennyt, hiljaisuus jatkukoon tarpeen mukaan.


Selvitän vieläkin päässäni, mitä kaikkea meni pieleen viime vuonna, että ajauduin niin jumiin. Yksi syy oli liiallinen työtaakka liian kevein korvauksin, aikataulullisesti päätöntä menoa.

Suorana seurauksena tuosta toinen oli sosiaalisen olemisen ja tekemisen syrjintä, mikä kostautuu vainoharhoina ja yleisenä kehnopäisyytenä. Myös perinteinen kupittaminen ja levoton elämä jäivät kohtuuttoman halveksittuun rooliin.

Nuo ovat menneitä, mitäpä niistä sinällään, mutta välillä kannattaa kurssia suunnata toisin. Työtaakkaa luulen saavani kevennettyä, samalla hiukan korvauksiakin kuten asiaan kuuluu. Kehnopäisyyden muutokset kertoo lähinnä ympäristö, kenties omat olotilatkin, mutta mukiin olen tarttunut joskus korjatulla asenteella. Määrä ei ole olennainen seikka, viihtyminen sitäkin enemmän.

Odottamaani tapaan koittaneen taloudellisen "taantuman", vai miten sitä halutaan kutsua, toivon itse asiassa kohentavan yleisiä elämänarvoja. Ainakin kaiken turhan kauppaamisen ja mainostamisen röyhkeyden soisin tasaantuvan. Ei kyky hypellä silmille yksilön rahoja vonkuamaan ole erityinen ansio. Vaikka se jopa kerran tuhannesta onnistuisikin, matkalla on rasitettu turhan montaa muuta, jotka eivät millään muotoa ole kiinnostuneita, mutta joutuvat raivaamaan tietään myrkyllisiä lonkeroitaan joka suuntaan työntävässä viidakossa.

Ei minusta kyllä mainosten tekijäksi olisi.

* * *

Naamattu, kuten muuan Facebookin tuttava sitä kotkotinta nimittää, on tarjonnut yllättävän usein hupaisaa kevyttä etä-sosiaalisuutta. Kantapöydän mööpeleitä paarista on sännännyt sankoin joukoin aktiivietätuttaviksi, missä on hauskat puolensa. Kuten nyt sellainen törppöily, että väännetään väkisin väärin suomennoksia tunnetuista kappaleista ryhmässä "tahallisen tyhmiä käännöksiä rock-klassikoista" tjsp.

Pari esimerkkiä omista runteluistani, ensin on muka-suomennettu artisti ja sitten hitti. Vastaukset tulevat kommentteihin.

Karseat heterot: Kortongit pois keinusta

Pikkupippeli Jorma: Teen Bondille martinia

Sepät: Kaksoisbaareilua kun Menachemin perhe on kotona

Ja onhan näitä vängerretty runsaasti enemmänkin. Muutamat muiden kehitelmät ovat hekotuttaneet tai riehaannuttaneet, mutta onhan se vaikea laji, kun ei osaa arvuuttaa mitkä esitykset ja vieraskieliset sanat synonyymeineen ovat kyllin tuttuja.

Oma lukunsa ovat status-tiedotukset, joihin on otollista törkätä kertakäyttövitseja. Eräs viikkoja myhäilyttänyt kuului jotenkin näin: Varapygmi haluaisi Guinnessia, sillä on sitä pahemmistakin pinteistä selvitty.

6.1.2009

Vastauksia visaan

Tälläsin tuossa joku päivä sitten leikkimielisen visan kirjojen keskushahmoista. Jolsei ole niitä tutkinut, kannattaa ehkä aloittaa sieltä.

Ettei unohdu vastausten kokoaminen, tuuppaan ne tähän. Jos visan asettelu vaikutti juhlavalta, se johti harhaan sikäli, että keräilin riipin raapin vain kirjojen hahmoja, jotka ovat vuosia sitten tai ihan hiljattain kiinnostaneet. Lisään lyhyet kommentit, mistä oma kiinnostus kumpusi.

Sitä paiten, ostimme pojan kanssa jälkijoululahjaksi kameran, jonka käytön hän on oppinut sujuvammin. Itsekin sain muutaman kirjan listalta tarttumaan megapikselistöön (alla), mutta työtä vaatii erityisesti salaman soveltaminen, jonsei ilman pärjää. Kuva voipi kertoa, että kirjat ovat mulle käyttöesineitä, eivät ensisijaisesti komeita selkiä hyllyssä. Niitä osaan käyttää paremmin kuin kameraa.


Paul Pennyfeather on kunnollisehko koululainen, joka seuraa yläluokkaisempien koulutoveriensa rellestystä ja mustan huumorin käänteissä saa mm. potkut Oxfordista. Erään oppilaan äiti on Margot Beste-Chetwynde, joka esiintyy myöhemmissäkin Waughin teoksissa Lady Metrolandin nimellä. Eikö tätä merkkiteosta ole suomennettu laisin?

2. Eric Ambler: Topkapi (The Light of Day, 1962)
Arthur Abdel Simpson on suuri osoitus Amblerin lahjoista, sillä harva osaisi elävöittää joka tavoin vaatimattoman nilkin seikkailuja ja sielunelämää yhtä tehokkaasti. Minusta reilusti parempi kirjana kuin elokuvana (Jules Dassin: Topkapi, 1964), eikä tuollaista tahdotonta lurjusta helposti Hollywoodin kaavoihin päähenkilöksi sovitakaan. Peter Ustinov sai osasta silti Oscarin.

3. George Orwell: 1984 (1949)
Winston Smith on se kuuluisa herra, jota isoveli valvoo. Orwell taas oli oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, kuten moni visakyselijä on huomannut. Nimi 1984 sisältää rockyhteyksiä, ensteeks mielessäni David Bowien kappale ja Van Halenin albumi.

4. Emily Brontë: Humiseva harju (Wuthering Heights, 1847)
Catherine Earnshaw on samainen väkeväluontoinen naishahmo, jota Kate Bush esittää kirjan mukaan nimetyssä hitissä. "It's me, I'm Cathy…" Emily oli kolmesta kirjailijasisaresta keskimmäinen, Charlotten ja Annen välissä. Tutkimukset ovat kesken heidän veljistään, mutta Mickey Jupp teki 1980 loistokappaleen Monty Bronte and the Sisters.

5. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005)
Tämä saattoi mennä komman puolelle vanhempien ja klassikompien teosten seassa, mutta tuoreehkossa kotimaisessa romaanissa avainhenkilönä on Suomen suurin rocktähti Summer Maple, siviilinimeltään Suvi Vaahtera.

6. Dennis Potter: Laulava salapoliisi (The Singing Detective, 1986)
Kuten kommenttien puolella tuli mainintaa, tämä on pikemmin tv-käsikirjoitus kuin romaani, mutta painava julkaisu myös kirjana. Sairasvuoteella makoileva psoriasiksen runtelema (kirjoittajan itsensä tavoin) herra on Philip E. Marlow, joka on myös kioskikirjoja julkaissut.

7. Thomas Mann: Tohtori Faustus (Doktor Faustus, 1947)
Ehta saksalaisen kirjallisuuden klassikko. Adrian Leverkühn (tarkoittaa kuulemma "living audaciously", "elää uskaliaasti") on säveltäjä, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Parhaita esityksiä tutusta teemasta, johon tarttui sivumennen jo 1500-luvulla Christopher Marlowe. Laulava salapoliisi puolestaan toivoo, että olisi typerän Philipin sijaan saanut nimekseen ennen vaikka Christopher.

8. Paavo Rintala: Pojat (1958)
Jaakko "Jake" Hoikka on yhdessä Rintalan tunnetuimmista teoksista saksalaissotilaiden liepeillä pyörivään poikalaumaan kuuluva kunti, jota Mikko Niskasen elokuvassa (1962) esitti mieliinpainuvasti nuori Vesa-Matti Loiri.

9. Patricia Highsmith: Muukalaisia junassa (Strangers on a Train, 1950)
Guy Haines on suoraselkäinen arkkitehti ja tennistähti, joka sotkeutuu kiemuraisiin murhakuvioihin. Muistetaan yhtä lailla Hitchcockin elokuvasta (1951), jossa Hainesia esitti Farley Granger.

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960)
Nuoren kirjailijattaren esikoisromaani voitti peräti Pulitzerin, muu tuotanto onkin sitten niukkaa ja minulle tuntematonta. Minähahmona on Scout Finch ja naapurissa asuu Arthur "Boo" Radley, joka poistuu harvoin talostaan ja on pelottavien huhujen kohde. Myös Robert Mulliganin ohjaama elokuva on kuuluisa, siinä Boota esitti Robert Duvall ja siitä Scoutin isää Atticus Finchiä esittänyt Gregory Peck sai Oscarin, samoin käsikirjoittaja Horton Foote. Boo Radleys puolestaan oli 1990-luvun bändejä.

11. Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1958)
Holly Golightly on pienoisromaanin kuuluisa kepeämielinen neitonen, joka sai Audrey Hepburnin kasvot Blake Edwardsin elokuvassa (1961). Tuosta irtoaa parikin rockviitettä, sillä samaa nimeä kantaa hurmaava laulaja ja kirja taas lainasi nimensä Deep Blue Somethingin mainiolle hitille. Capote oli nuorena Harper Leen naapuri ja sittemmin ystävä.

Huvittelin näitä kootessa arvaamalla vuosiluvut ensin, sitten vasta tarkistelin. Muutama osui, useimmat menivät metsään, joku jopa parilla vuosikymmenellä (nimittäin Mann*). Toivottavasti muistin katsoa ja korjata jokaisen.
[*En muistanut, ainakin Brontë liittyi raskaisiin ohiarvauksiin, mutta nyt on korjattu. Huvittavaa kuinka moni noista osui haarukkaan 1947-62, ennen syntymääni.]