Tänään hitusen kismitti, kun totesin tehneeni paljon freelance-töitä, joista ei saa kämmeneen kuin parhaimmillaan murenia. Jos saisi enemmän, voisi lähteä kaukomatkalle sukeltelemaan ja katsoa edes, saisiko houkuteltua kämmenen kimppuun mureenia.
Vaan raha on spurkuhupaisan ylikorostettu asia, jonsei keiku nollan liepeillä tai vähän alle tai ole sille erityisen perso muuten vaan. Jos on runsaasti ja pitkäaikaisesti miinuksilla, kuten minä, ei voi ottaa kaikkea enää vakavissaan, koska muuten jäisi sänkyyn lamaantuneena.
Synkkenin hetkeksi ja menin päivällä paariin. Ostin mukin kolaa ja juttelin rakkaiden ihmisten kans. Sitten eräs läheinen hönöläinen asteli tiskille ja otaksui meidän kaipaavan jallua, mitä olimme Tapaninpäivänä runsaalti nauttineet. Paarimikko Jusba epäili, etten joisi, joten Pena kysyi minulta varoiksi. Vastasin jyrkkänä: "Ei ei, ei nyt... no menköön."
Siitä on noin 12 tuntia - vieläkin heitättää, mutta onpa siinä välissä tullut juotua monen monta tuoppia ja hömpsyä, ihan vain varmuuden vuoksi. Sen pidän salaisuutena, että nukahdin sikiöasentoon naisten vessan lattialle, eikä minulle sen jälkeen enää tarjoiltu. Pikkumaista!
Mutta asiaan! Juhlistimme siinä matkalla Esa Pulliaisen 50 v -synttäreitä tuuppaamalla jukeboksista Nurmiota (7 ender, Valo yössä twist), Baddingia (Mä haluan sun), Topia (Sydänsuruja) ja Agentsia (Mandschurian Beat), koska hän on niin herkullisen kaunis kitaristi.
Pääsin viimein kotiin, ja kävin tässä toipuessa huutelemassa vieraissa plokeissa, koska halusin keskittyä kolumniin, jonka olin luvannut kirjoittaa englanniksi huomiseen (seuraavaan iltaan) mennessä. Asiat ovat jo päässä, mutta eivät erityisen kiteytyneessä muodossa. Sitä olisi turha terhentää, että lupasin itselleni olla kirjoittamatta mitään muuta ennen kuin tuo homma on hoidettu. Käänsinkin siinä välissä kymmeniä liuskoja sarjakuvaa, osaksi paineen alla mutta etupäässsä koska homma kulki.
Eikä tässä hätää ole, luulisin pöhnän pois nukuttuani saavani helposti parin liuskan kolumnin syntymään. Sillä välin panen laulamaan levyltä miehen, joka on tehnyt minuun lavalla kekkaloidessaan ehkä suurimman vaikutuksen: Henk Hofstede, keulakuva the Nitsissä, jonka muinaisessa hitissä Nescio myös kosketinsoitinnero Robert Jan Stips sekä murea rumpali Rob Kloet ovat niin herkästi asian päällä, että sulan hyytelöksi kuullessani sen livenä tai vaan äänimaisemana, millaiseksi se on taidettu suunnitella.
Nits on rautatietä.
4.1.2007
Nuolase ennenko tipahdat!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oho, luiskahti vähän viihteelle ja piti vielä julistaa sitä yöllä tälläkin foorumilla. Kai siitä pitää pahoillaan olla.
Kävin korjaamassa yhden sanan kirjoitusasua äsken, vaikka "kolmuni" hauskalta näyttikin.
Tuota se liikuttunut tila tarkoittaa, että kaikki pienet asiat, mitä päähän mahtuu, ovat suurempia ja herkempiä.
Naistenvessasta pitää mainita, että se on yhden hengen eriö, jossa miehetkin joskus vaivihkaa piipahtavat, koska miestenvessan eriössä ei mahdu istumaan polvet suorana pygmikään eikä ovea saa kiinni. Tulee äkkiä maine "istumapissaajana", jota ei aina hermo kestä. En ole tosin varma, onko maine naistenvessaan sammujana juuri parempi…
Du Sitzenpinkler, du!
Onnea kännibloggauksen johdosta! Turha siitä pahoillaan on olla, sitä sattuu kaikille joskus, kuten myös naistenvessanlattiatapahtumia. Käännäksää taas jotain hyvää sarjakuvaa?
Heh, tällä kyllä ansaitsee laitospaikan: "hän on niin herkullisen kaunis kitaristi".
No juu, ei vaiskaan. Ja soittaahan hän sentään kauniisti.
Silmä lukee vielä mitä haluaa: "kännääksää jotain hyvää sarjakuvaa". En hurraisi laadulle, sellaisia omituisia jäänteitä menneistä ajoista, joissa seikkaillaan toisessa maailmansodassa tai kuvitteellisessa Bengalin viidakossa. Mitenkään halveksimatta silti tuota pikkupoikain touhua, hauska niitä kuplia on viritellä jos se vaan sujuu.
Ja Kervo, ymmärrän pointillismisi. Törpöttelin ja biljardöörasin Treen kovimman Hank B Marvin -fanin kanssa, jolloin Eepee sykähdytti taas. Ihastuin mieheen jo 79, kun näin hänet Nurmion kanssa Kaivarissa niin hyvässä iskussa, että sen jälkeen ilmestynyt Kohdusta hautaan oli olevinaan pettymys. Sittemmin se on noussut omalistalla ehkä parhaaksi suomiälpeeksi.
Ja olisko ollut 86, kun Agents vieraili Turussa Kirjastotalon puistikossa. Pelkkä soundcheck loi juhlan tunnelman, kun Eepee luikautti upeita pätkiä, mm. Move Itin kitarajohdannon.
Tahtoo sanoa, että tykkään kovasti selvin päinkin… soundi on aina parasta laatua ja tunnusmerkilliset temppunsa naurattavat. Mut joo, ylisanat irtoavat parhaiten hönössä.
Lähetä kommentti