19.1.2007

Kalkkis viivoilla

Aika on hidastunut matelutahtiin. Yöllä kerkisi nukkua ehkä 4-5 tuntia, mutta muuten on tullut oltua jatkuvassa työväijyssä ja siinä sivussa hypeltyä plokistanin kukkuloilla aina kun silmä välttää.
Tässä kun odottaa asioiden nytkähtelevän eteenpäin, tulee päivitettyä jatkuvasti painon nettiprooferia, jonne valmiit sivut tulevat hyväksyttäviksi. Toistuvasti ällistyy, kun edellisen päivityksen jälkeen livahtaa tuikkaamaan lyhyen kommentin vaikkapa Kauran tai Elman sivuille, sitten palaa virkistyneenä katsomaan, niin aikaa onkin mennyt vain minuutti tai kaksi.

Nyt niitä sivuja helottaa vihreinä noin 65, vimoset viisi ovat tulollansa milloin vain. Kävi ilmi että takaraja olikin Ruotsin lounasaika, ei keskipäivä Suomessa, eli hyvin ehtii kun hurrit usein murkinoivat vasta joskus kahdelta täkäläistä.

Sehän tietää varmaan niinkin mukavaa tulevaisuutta, että pääsen tuossa tunnin päästä lähtemään paariin päiväkaljalle huuhtomaan paperinmaun pois suusta. Sitten tyypillinen puolen vuorokauden tokkurauni aina väliin hereille hätkähdellen, jos vanhoihin kokemuksiin voi tukeutua.

Mutta huoletta voi mukailla Janne Sibeliusta, kun tämän vaimo soitteli ja uteli milloin päiväkausia Cosmoksessa viihtynyttä taiteilijaa mahtaisi näkyä taas kotona: "Minä olen säveltäjä, enkä ennustaja." Mun tapauksessa siis ehkä sivutoimikääntäjä, lehtineekeri tai vapaa agentti, ei todellakaan säveltäjä saati ennustaja.
Ei kun hetkinen, mikä se ravinteli mahtoi oikeasti olla, jossa silloiset sävel- ja maalaustaiteen huippunimet kohtasivat. Eliel? Se samainen, josta Gallen-Kallela maalasi Symposionin… Ai niin, tietenkin Kämppi!


Hehheh! Äsken sai painaa ookoon viimeiseen sivuun, siellä se on paketti kasassa. Mikä tietää sitä, että tällään koneen kiinni ja mietin, löytäisikö jotain vähän asiallisempaa vermettä niskaan, ettei ihan pitkissä kalsareissa ja teepaidassa tarttis paariin hyökätä.

Eiköhän tästä silti kämppi- tai camphenkinen ilo irtoa. Mites maineikas "Keskitysleiri" Erhardt sanoikaan elokuvassa To Be Or Not To Be: "We do the concentrating and the Polish do the camping".

4 kommenttia:

Varapygmi kirjoitti...

No jaa, ei sitä aikaa niin kauheasti yli jäänyt näköjään. Meni ajanlaskut sekaisin, edellähän täällä ollaan Ruotsia, ainakin kellon suhteen.
Kuulemma kaikki tuli valmiiksi minuuttia ennen takarajaa, että nappiin laskettu. Ruottin 12 ja täällä siis 13. Kai tässä aika pihalla on…

Kaura kirjoitti...

Jos oot pihalla muutenkin, tu moikkaan meitä Sampolan kirjastoon kohta!

--KATA-- kirjoitti...

Miten onnellinen olisinkaan, jos pääsisin myös päiväkaljalle. Mutta ei voi mitään, töitä painetaan kello 19 asti. Minulle on deadline Münchenin aikaa juuri silloin. Ja koska olen jo melkein valmis, on reilusti aikaa kommentoida näissä laatikoissa erittäin fiksuja kommentteja. Sitten voikin mennä suoraan iltakaljoille. Myrskykin on laantunut.

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! Pk-hommat on hoideltu, vaik Kauran kanssa ei taidettu päästä 30 metriä lähemmäs toisiamma.
Kiva kuulla, Kata, että myrsky hellitti ja olet ilmeisesti sinäkin päässyt jo tappolinjasta ölvin makuun. Klassikkotilaus: "Ein Öl, bitte!" johtaa sulavasti öljynvaihtoon kun ramasee. Jawohl.