17.3.2007

Uutisvuodon simahuulet

Katselin tuossa taas Uutisvuotoa, jossa oli yksi säväyttävä häppöninki. Maaliskuun vieraileva kapteeni Stan Saanila nimittäin innostui, kun joukkueensa sai oikein kysymyksen, joka kosketteli sellaisen väitteen oikeellisuutta, että sijoitetaanko Englannissa tunnettuja homomiehiä satuhahmoiksi, jotta lapset oppisivat suvaitsevaisuutta.

Saanila juhlisti tapausta suukottamalla useita kertoja joukkuetoveriaan Jan Erolaa suulle. Se oli tarpeeksi yllättävä ja räväkkä ele, että vastapuolen Jari Tervo ja Joni Nikula häkeltyivät ja alkoivat pulputtaa kommenttia. Peter Nyman tuntui olevan enemmän huvittunut. Erola puhalteli aika kuumissaan, sen verran raju ylläkkö oli.

Eipä siinä mitään, Saanila päätti panna vielä paremmaksi ja jatkoi vetäisemällä jotain kielisuukon suuntaista. Siinä menivät Nymaninkin pasmat jo vähän sekaisin. Erola oli hellyttävän näköinen tukka vähän pystyssä ja silmät pyörien eri suuntiin – sekä kuolaa leuassa, josta Tervo ei etäisyyden takia osannut arvioida, kummalta se oli lähtöisin.

Fyysistä huumoria, jota on harvemmin nähty tuossa ohjelmassa. Paarissa on ainakin yksi kaveri, jonka kanssa on vastaavia tempauksia joskus äidytty tekemään. Reaktiot ovat joskus olleet kiinnostavia, malliin "yök" tai "mulle kans".

Samainen kaveri toistaa joskus mottoa: "Kerran miestä panee ja heti haukutaan homoksi." Juu, en tiedä onko tuolla tapauksella mitään merkitystä, kun vesittivätkin sitä nopeasti miettimällä, että vaimo ei tästä tykkää. Oli vaan hauska katsella äijä-äijien Tervon ja Nikulan ilmeitä ja toipumista.

13 kommenttia:

Ohari kirjoitti...

Hitto. Yleensä katson Uutisvuodon, mutta en tietenkään juuri tänään. Tuo olisi ollut hauska nähdä. Damn. No, tulen sitten joskus paariin katsomaan reaktioita, kun pussaat kaveriasi.

Anonyymi kirjoitti...

No, tuleehan se maanantaina uusintana, jos niikseen.

Meitin souvi on ollut harvinaista ja spontaania, ei kukko käskien seiso. Vaatii kai sopivan nousuvierteen ja kuun asennon. Tuli sellainen outo asia mieleen, etten tiedä osaisinko naisenpuolia kaverisuukottaa suulle. Eikö se ole syrjimistä, sukupuolirasismia?

Ainakin nykyään tietää miltä parta tuntuu.

Edublogi kirjoitti...

Hyi helvetti, suorastaan oksetti kun näki partaisen, hikisen, lapsellisen ja lihavan äijän suutelevan pahaa aavistamatonta Erolaa väkisin. Koska ohjelma ei ole suora lähetys, tilanne on ilmeisesti hyväksytty yhteisesti.
Minä olisin motannut.

Anonyymi kirjoitti...

Terve JM. Olihan se outo tilanne, mutta Erola kesti sen kuin miehimys. Monelle fyysinen koskemattomuus on niin tärkeää, että tuo olisi ollut ihan liikaa, mutta ilmeisesti Uutisvuotoon menevät ihmiset ovat varautuneet nolauksiin.

Tai mistä sen tietää, vaikka Saanila olisi ennalta sopinut tekevänsä tämän. Reaktiot olivat joka tapauksessa näkyviä.

Ana kirjoitti...

Minnuu alkaa aina vähän säälittää siinä vaiheessa, kun joku äijä alkaa viereiseltä penkiltä huutaa "hyi kamala yäk!" jos äijät pussaa edes leikillään. Niin tiukalla on heteropipo päässä että verenkierto loppuu aivosta ja tulee paniikki, vaikka toiset vaan pitää kivaa.
Elä sure JM, kyllä me kaikki uskotaan että sä oot 110% hetsku, nou wöriis.

SusuPetal kirjoitti...

Yleensä en katso Uutisvuotoa, koska en voi sietää Tervon mukanokkeluutta, mutta onneksi eilen katsoin.
Ihana suutelukohtaus!
Vähän kyllä pelkäsin Tervon ja Nikulan puolesta, koska tukehtumiskuolema näytti olevan lähellä.

Stan on hauska.

Noin yleensä olen sitä mieltä, että ihmisen reviiriä tulee kunnioittaa, eikä yllätyshyökkäykset ole toista kunnioittavaa, mutta Jan Erola kesti jutun kuin nainen. Eli hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, sama taitaa päteä moneen suuntaan. Määritellään negaatiolla, etten ole ainakaan tuommoinen. Kyä se homopipokin näyttää välillä kovasti kiristävän.

Olen yrittänyt taivuttaa päätäni uskomaan, ettei oman suuntauksen ole juuri väliä, kyllä sen tilanteessa aina tietää mikä hyvältä ja oikealta tuntuu, mutta pää on aika umpiluuta.

Itsekseni olen miettinyt, että monet nostavat seksuaalisuutensa tärkeäksi osaksi minuuttaan, oikein julkisivuna esittelevät. Toiset joutuvat hiki päässä peittelemään. Onko se niin hiton suuri osa elämää?

Vietit ja tarpeetkin ovat olemassa, mutta kyllä mulla aika moni asia ajaa edelle. Kuten pekoni (vai onko se sama asia?).

Anonyymi kirjoitti...

Terve Susupetal! Ed. höpinä oli vastaus Zepalle enämpi, mutta siinä olen ainakin samaa mieltä, että Uutisvuotoon Stan toi uutta elämää.

Ohari kirjoitti...

Ooh! Uusinta pitää sitten katsoa.

Minä kaiketi pystyisin kaveripussaamaan kaverimiehiä päin näköä, mutta en sitä tee koska. Noh. Jotenkin kaveriuden korostaminen ja armaiden erottaminen kavereista on vaan ollut aina aika tärkeää. Ehkä mustasukkaisuuksien, ehkä itsen vuoksi. En tosin juurikaan pussaile naisiakaan suulle, ehkä samasta syystä, niin The Superhetero kuin olenkin :-) (Matlikselle terq, luuraa se täällä kuitenkin.)

Homo- ja heteropipon kiristämisellä lienee lähinnä sellainen ero, että heteroille harvemmin huudellaan "YYYÄÄÄKKKK", jos ne erehtyvät pussaamaan julkisesti. Ehkä pitäisi :-D

Joka tapauksessa pitää tietenkin kunnioittaa ihmisen omaa tilaa eikä terhentää toisen tontille suuna-suuna edes suvaitsevaisuusmielessä, kun se ei ole sitten enää suvaits.... ÄÄÄH lopeta nyt jo jaar

Pekka Eskimo kirjoitti...

jos ei ollut etukateen sovittu niin oli aika kurja yksityisyyden loukkaus. Erola vaikutti vaivaantuneelta

Saanila ei olisi antanut kielaria naiselle. Saanilalle homous on hauskaa ja sen hauskuuden varjolla saa karkeasti loukata erolan koskemattomuutta. Erolalla ei ollut todellisista mahdollisuutta loukkaantua nauhoituksessa studion edessa. ja sitapaitsi tilanteessa loukkaantuva olisi ollut tietysti homofoobi. naiselle loukkaantuminen olisi ollut luonnollinen ja oikeutettu. erola taas olisi paljastanut itsensa samanlaiseksi huuomorintajuttomaksi tiukkapipoksi kuin Tervo ja Nikula. vittumaisesti tehty Saanilalta.

vaikka Saanila on silti hyva valintakapteeniksi. emme tabermannia kaipaa eduskuntaankaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jakaako tämä ihmisiä kahtia kuin taikurin sirkkeli? Yllättävä suksee kuitenkin. Entä ovatko Saanila ja Erola tarpeeksi hotteja julkkuja, että iltapäiväläimäreet jaksaisivat vääntää tuosta kohujuttua?

Niin hyviä pointteja tulee, etten tiedä mistä vinkkelistä asiaa pitää katsoa, mutta hittoako se mulle kuuluukaan tuomarointimielessä. Eiköhän Erola saa silti reilukerholaisuudessa plussaa, kun selvisi pelkällä hämmennyksellä tilanteesta, oli se sovittu tai ei.

Varapygmi kirjoitti...

Huijausta! Katselin uusintalähetyksen ja olen aika varma, että tuota suudelokohtaa oli käpälöity. Kahden attakin välistä puuttui munsta kuvaa vastapuolesta (Tervo/Nikula) ja kielari taisi kestää pitempään, sillä muistelen että välissä näytettiin Tervon kurkkivan mitä oikein tapahtuu.

Tai sitten uutuusarvon katoaminen aiheutti sen, etten enää pysähtynyt samalla lailla katsomaan, mut en usko. Ohjelma loppui jo 19:02, joten kolme minsaa olisi voinut leikata. Ennenkin olen ihmetellyt jonkin kohdan katoamista.

Anonyymi kirjoitti...

Mä katsoin uusinnan, kun rupesi oikein kiinostamaan tää pusuttelu. Kyllä pitää Erolalle nostaa hattua! Hienosti kesti Saanilan hyökkäävän lähentelyn. Vaikka olen melko vapaamielinen, niin kyllä muakin vähän alkoi Erolan puolesta nolottaa...

Eipä silti, Saanila on ihan hyvä tyyppi. Erottui jo W-tyylissä edukseen. Pisteet kuitenkin urhealle Erolalle! Ja tämmöistä ei tosiaan kovin usein sentään näe, että siinäkin mielessä :D