4.3.2007

Ai, mee=mii

Oli uupunut olo aamulla, joten potkukäynnistän sunnuntain meemillä. Tämä tarttui Elmalta ja Kriisipuurosta, mistä se totuuskin kai löytyisi.

Piiitkä nippu henkilökohtaisia kysymyksiä, vähän koululaismeemiltä vaikutti.

1. Mitä on yöpöydälläsi?
– Se on jakkara, jolla näyttää olevan kolme kaukosäädintä (tv, digiboksi, dvd) ja rulla talouspaperia – nuhan takia, ihan totta.
2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
– Ei hävetä paljon mikään, mutta se kyrsii että "Best of the Monkees" olikin kökkö live, jota ei kärsi kuunnella. Se ei paljastu kannesta. Aki ja Turosta joku voisi irvistellä, mutta satun pitämään siitä.
3. Käytkö öisin jääkaapilla?
– Joskus kun ei nukuta, alan kuvitella millaisen aterian kaapissa olevista emmeistä saisi laitettua. Pahimmillaan myös toteutan sen.
4. Elokuva, jonka aikana itkit?
– Tämä vähän jo hävettääkin. Urheiluelokuvissa tunnen täsmälleen mekanismin, jolla katsojaa viedään kohti viime hetken käännettä, jossa altavastaajasankari kuin ihmeen kautta mahtimusiikin säestyksellä nousee voittoon. Silti pakahdun ja voi tulla tippakin linssiin. Elokuva saa olla kuinka surkea vain, silti olen altis. Seabiscuit oli yksi paremmista.
5. Mitä pelkäät?
– Yksi asia pyörii täysin irrallaan järkevistä ajatuksista. Pelkään että pojalle sattuu jotain.
6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
– Jaa-a, hermostumisen kertoo monta asiaa: jalka alkaa polkea, sormet ovat alttiit rapsimaan kasvojen seudulla.
7. Tunnetko ketään julkkista?
– Enpä juuri megastaroja, mutta jotain kulttuuri- ja rockväkeä.
8. Kuvaile sänkyäsi.
– Vanha, kapea ja ankea. Vähän huojuva.
9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
– Toteutan määrätietoisesti päähänpistoja, en tiedä ennalta mitä kullakin viikolla tapahtuu pakollisten asioiden ympärillä.
10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
– Ville Virtanen tai Martti Suosalo, jos jompikumpi suostuisi.
11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
– Enpä ole tainnut.
12. Mitä kannat aina mukanasi?
– Avaimia, bussikorttia, lompsaa, tupakkia ja melkein aina kännyä.
13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
– Siesta-suklaapatukoita.
14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
– Ei voi kehua, se on lässy. Kypernimi on kivampi.
15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
– Taisi olla Kinksin 'Village Green'.
16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
– Johonkin olen joutunut. Abina jouduin vielä esittämään aurinkoa.
17. Pidätkö itsestäsi?
– Viihdyn aika hyvin, pidän siitä, että alitajunta kehittää usein kielellistä hauskaa, kuten sanaleikkejä. Ei ole hurraamista, mutta viihdyn silti.
18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
– On käynyt ilmi, että olen. Tietoisista laittomuuksista pahinta päätä oli viuhahtaminen 18-vuotiaana. Poliisi nappasi meidät autoon ja kysyi papereita. Levittelimme käsiämme.
19. Pidätkö itseäsi söpönä?
– Juu en.
20. Epämiellyttävin kotiaskare?
– Ruoka- ja juomasessioiden jälkien siivoaminen: hitosti tiskiä, pulloja ja sotkua – eikä olo yleensä ole paras.
21. Syötkö roskaruokaa?
– Toki, esimerkiksi euron juustohamppari on maistuva aamupala. Ateriat hoidan kotona tai muissa ruokapaikoissa.
22. Viilaatko kynsiäsi?
– Olen ehkä viidesti elämässäni viilannut, mutta viime kerrasta on kai 20 vuotta.
23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
– Huonosti. Suihkussa käyn ja hampaita pesen.
24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
– Valitettavasti. Karmeimpia esityksiä: Eilinen (duona simultaanitulkattu Yesterday), Lännen tie (Rawhide) ja California Dreamin' duona, jossa olen jostain perverssistä syystä ollut se "Mamas", sekä yltiöhumalainen duoesitys "Sealed With a Fish".
25. Mitä sanaa toistat paljon?
– Tämän tietäisivät muut paremmin. Pojan mielestä sanaa "älä". Joku on sanonut, että käytän liikaa sanoja "kiitos" ja "anteeksi". Itse väittäisin että "jou" ja "terska" (tervehdyksenä) ovat liikaa viljelemiäni, ehkä sen yleisen välimerkin lisäksi, koska haluaisin jättää sen kokonaan pois.
26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
– Hyvin vähän.
27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
– En, mutta olisin voinut kelvata Bob Dylanin viitoittamalle tielle: olla finnivoidemainoksessa se "before".
28. Seuraatko naapureidesi elämää?
– Vain sen mikä on pakko, kun naapuri möykkää joskus hönössä rapussa.
29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
– Ala-asteella taidettiin todeta anemia, söin yhtenä talvena, muistan hyvin niiden metallisen maun.
30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
– Hmmm, kai se laskuihin uppoaisi. Kamera ja kovalevyllinen polttava dvd ovat kyllä myös haavelistalla.
31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
– Ruokakaupan laskun, näköjään 24,71 €. (Sis. sekspäkin ja pari askia tupakkia.)
32. Odotatko jo kesää?
– En. Talvi on ollut lempeä ja tuleehan se odottamattakin.
33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
– Olen lasketellut Ellivuoressa kahdesti: kerran tulin tavallisilla puusuksilla syöksynä, toisen minisuksilla. Kumpikin kiellettyjä, luulisin, ja syystä. Jätän lautahommat nyt pojalle, joka on snoukkailusta innostunut.
34. Turhin juhla?
– Helatorstai ei oikein säväytä. Tai siis, mulle juhlat ovat riesa, mutta en minä niitä muilta halua viedä.
35. Mitä kieliä osaat puhua?
– Suomea ja englantia. Ruotsia ymmärrän ja pystyn ehkä vähän vastailemaan, sen saisi kai käyntiin puhumalla. Saksaa olemattoman vähän.
36. Edellinen matikan numerosi?
– Seiskan-kutosen paikkeilla se kai heilui. Olin pollea kun sain nostettua yo-arvosanan vuoden päästä pitkässä matikassa ällään. (Luin matikkaa tovin yliopistossakin.)
37. Onko sinulla lävistyksiä?
– Eipi ole.
38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
– Epäilisin, ihmettelisin hidasta sytytystä tai alkaisin uskoa vessaraskausteorioihin.
39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
– Sanoisin että terve itsetunto, jollainen on hyvä olla. Hyväksyn itseni, en vertaa itseäni muihin.
40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
– Ei ole yhtä parasta ystävää, ellei sukulaisia illata. Sanotaan keskiarvon mukaan nuorempi.
41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
– Joulun maissa naapurin jättiliikkeessä. Koska se oli siinä, taisin ostaa kynttilöitä.
42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
– Törkeää hommaa. Hikipajojen tuotteisiin pitäisi keksiä jokin joutsenmerkin vastakohta, Tuonelan joutsen?
43. Onko sinulla nälkä?
– Heräsin vasta, ei ole.
44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
– En ole, mutta opetetaanko koulussa keulimista? Ja sen välttämistä? Ja mopon suitsemista, ettei se karkaa?
45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
– Harvoin ne hyvältä ovat näyttäneet, vaikka pyjamani housut ovat "shock green" ja paita taas "hot pink". Tosi vetävät! (En tosin käytä pyjamaa.)
46. Ripari vai protuleiri?
– Vaellusripari on käyty, poika saa valita itse, vaikka toki autan pyydettäessä.
47. Teetkö kotitöitä?
– Kyä se paras on tehdä, kun itekseen asuu. Enempäänkin olisi varaa.
48. Pidätkö linnunlaulusta?
– Ilman muuta, se on kevään hienoja puolia, että voi herätä linnunlauluun. Toisin oli kyllä, kun asuin Sorsapuiston nurkilla, missä heräsi neljältä riikinkukon rääkymiseen.
49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
– Jaa-a, tuskin. Noista on vasta 1 lapsi plakkarissa, ehkä se piisaa.
50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
– Yksi mitä kaikkien sietäisi opetella on palvelu. Kun itse joutuisi tiskin toiselle puolelle, ymmärtäisi käyttäytyä vähän viksummin asiakkaanakin.
51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
– Halun juoda ylenpalttisesti sitten kun aloittaa. Maistelussa ei olisi mitään vikaa. Tupakan voisi heivata samalla kertaa.
52. Mikä sinusta tulee isona?
– En tiedä olisiko lakipiste jo saavutettu jossain mielessä. Haluaisin olla hyvä kääntäjä.
53. Mitä aiot nyt tehdä?
– Juoda kahveet, sitten ruveta taas töihin.
54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
– En, kyllä tämä kelpaa.
55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
– Kyllä siä tutustui erilaisiin ihmisiin. Sai virikkeitä oppiaineistakin.
56. Kuinka monta levyä omistat?
– Nykyään aika vähän, ehkä 150-200 musiikkilevyä ja noin sata dvd-levyä.
57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
– Ei voi hurrata. Yritän käyttäytyä hyvin muita kohtaan, omien vaatimattomien kykyjeni puitteissa.
58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
– En käytännössä koskaan. Jotain arpoja ja muistaakseni heijastimen olen ostanut.
59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
– Sen verran, että tärkeintä olisi pitää antoisat puitteet pojalle.
60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
– Ehkäpä tuopin vettä voisi lorottaa kahvin oheen.
61. Mitä tahtoisit juoda?
– Sitä sumppia. Iltapäivällä voin palkita itseni pupukellolla.
62. Miten vietät viikonloppusi?
– Eilen toivuin, polkkasin ja askartelin vähän töitä, tänään teen pitemmän päivän.

Sillä lailla!

Ei kommentteja: