30.3.2007

Polkka ei mistään

Mukava aamu. Edellisen urakan paineet helpottivat jo, uusi houkuttelee tuossa kimppuun runsaana ja luonteeltaan leppoisana.

Oli jotenkin syyllinen olo, niin älytöntä kuin se onkin, koska en ole tällä viikolla kauheasti jaksanut keskittyä Plokistanissa tarpomiseen. Huvitukseksi olen siellä kiertämisen ajatellutkin, en velvollisuudeksi.

Nyt paikkailin asiaa ja huomasin, että sinne kertyy viikoittain hillitön määrä mielenkiintoisia juketteja hyvin laajalla skaalalla. Moni polkkaaja onnistui liipaisemaan jotain syrjää omissa kokemuksissa, mikä herättää eloon vanhoja ajatuksia ja tunnemuistiin hautautuneita elämyksiä. Sehän on antoisaa.

Toinen huvittelumuoto oli katsella taas millaisilla hauilla omaan plokiini on eksytty. Ehdoton suosikkini oli tällainen: "kuula-aseen purkaminen"

Kävi ilmi, että hakurobotti oli heittänyt tänne, koska olen kuukausien mittaan kirjoittanut tällaisia:
"…pakottavista syistä seremoniat siirtyivät tähän kuulaaseen tiistai-iltaan." sekä
"Television katselu tuntuu pelkästään korostavan olemisen kurjuutta. Onkohan se tarkoitettu vain ylivireen purkamiseen, että mieli tyhjenee ja illalla saa paremmin unen?"

Ei tainnut taaskaan löytyä juuri apua kiperään tehtävään, toivottavasti joku muu sivu neuvoi tehokkaammin purkamaan kuula-asetta. Muita hassunhauskoja hakuja*:
olla potentiaali imperfekti
vaikea äitisuhde
gynekologiset instrumentit
7 veljestä juonipaljastuksia
peter nyman uutisvuoto vaimo
PILKKIKISAT YLITORNIO

Google Analytics piirsi plokistani tällaista käppyrää, millä hauilla se on useimmin löytynyt viikon sisään:


* Toivottavasti tästä ei aiheudu julma kierre. Jos asia on yhä selvittämättä ja hakusessa, sama kävijä eksyy entistä vääjäämättömämmin tänne, koska hakusanat on taas toistettu tuossa.

5 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Näen sieluni silmin, miten googlaajat ratsastavat villien haukien seljässä. Mutta outoja nimiä niillä hauilla on! Vaikea äitisuhde? Toisaalta, onhan joku nimennyt kissansa esim. Olaviksi, Pertiksi ja Mersuksikin.

(Anteeksi, jatkan viime hetken tärppien selausta tenttosta varten.)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jäi vaivaamaan...mikä se Tahvo Sorasen vaimon nimi on? Vilma oli Retun?

Ja voiko potentiaalimuotoja taivuttaa imperfektiin?

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! En tiedä ovatko toutaimilla vielä tänne löytäneet, vaikka panin sen kyllä hakusanaksi plokilistalle. En meinannut uskoa, että ne taipuvat samoin, ovat siis kirjaimelleen identtisiä, mutta olin taas väärässä.

Arvokas tärppi, hauista pullistellessa.

Hdcanis, vastailin jatkopolkassa jotain aiheeseen liittyvää, kun kommenttisi tupsahti sopivasti kesken sen laatimisen. Elokuvameemisi houkuttelee myös, on vain niin tavattoman pitkä.

Anonyymi kirjoitti...

Siinäpä kärsit ;D Minä en taas ymmärrä, miksi ihmeessä meille aina kuukkeloidaan hauilla kondylooma (kuvia) ja verta virtsassa?! Neuvoni on mennä lääkäriin ja heti ,D Haa, nyt nämäkin tulee sulle, heh!

Anonyymi kirjoitti...

Epistä, Polgara! Jos olisi vähän näppärämpi, voisi tieteski rakennella jotain automaattiohjausta, millä pk-seuran hakijat suuntautuvat suoraan muualle.