16.3.2007

Taas meemitytti

Ei voi mitään, Prosperolla oli taas niin houkutteleva meemi, että pitää tarttua siihen. Tähän malliin: "Kaikki on mahdollista. Virtuaalimaailmassa. Tässä on mullanmakuinen meemi kaikille tosikoille, taiteenystäville, lapsenmielisille, pelottomille ja itsensäpaljastajille. Herättäkää kymmenen taiteilijaa henkiin, jos uskallatte."

Koska hänen listassaan ja kommenteissa oli jo lueteltu niin jykeviä hahmoja, ajattelin kiristää itseäni varten sen verran sääntöjä, että koetan vähän vältellä samoja, joskaan en hurmoshenkisesti. Lisäksi tekisi mieli tavoitella hahmoja, joilta tuntuu jääneen jotain vaiheeseen, ettei kaikkea ole ehtinyt saada ulos, mutta pilkuntarkasti ei jaksa noudattaa tätäkään.

1. Robert Johnson
En tiedä mitä Paholainen koksipajassaan vastaa, kun menee kysymään pääsisikö Robert ulos, mutta jos tienristeyksen bluesäijä tallensi 1930-luvulla, tehtyään mefistolaisen sopimuksen, vajaat 30 kappaletta (arvio ulkomuistista eikä sopimuksesta ole kai varmaa tietoa), joissa on iso nippu klassikkoja, niin kai siinä jotain saattoi jäädä vielä varastoon.

2. Kirsty MacCall
Tarina kuolintavasta on aika karmea, jäi sukellusreissulla moottoriveneen tielle pelastaessaan poikansa sen alta. Kirstu teki hienon levyn Tropical Brainstorm vuotta ennen kuolemaansa 1999, paljon hyvää jäi varmaan vielä tekemättä.

3. Rauli Badding Somerjoki
Ensin menisin kysymään Esa Pulliaiselta, jaksaisiko hän vielä tehdä levyn Baddingin kanssa. Jos vastaus olisi myönteinen, voisi arasti kolkutella arkkua, että huvittaisiko herra Somerjokea piipahtaa vielä maallisissa porukoissa ja kestäisikö hermo sellaista. Loppupään levyiltäkin löytyy upeita kappaleita.

4. Sir Edward Elgar
Joku "decomposing composer", kuten M. Python vanhoja klassisen puolen säveltäjiä kutsuu, pitää valita listalle. Mozart oli jo käytetty, joten menköön Pomp and Circumstancen ovela luoja. Hän oli kyllä kuollessaan 77-vuotias, etten tiedä olisiko paljon annettavaa jäänyt.

5. John Belushi
Yksi elinvoimaisimpia koomikoita, hoppuili turhan päiten kuolemisen kanssa, koska oli niin tavattoman perso voimakkaille päihteille. Hän voisi myös imitoida taas monia muita kuolleita, kuten Beethovenia ja Ray Charlesia.

6. Sam Cooke
Samettinen ääni, laulettavaa olisi 33-vuotiaalla ollut rutkasti lisää vuosikausiksi, ellei olisi saanut kuolettavaa ampumahaavaa (ja muita vammoja kuulemma) epämääräisissä oloissa motellissa. Chain Gang esimerkiksi on suuri merkkiteos.

7. Patricia Highsmith
Olisin kernaasti lukenut vielä lisää vaikkapa Tom Ripleyn edesottamuksista. Taisi kuolla aika kiukkuisena 74-vuotiaana leukemiaan Euroopassa, minne kotiutui jo paljon aikaisemmin Amerikasta, mutta teki vielä myöhäisinä vuosinaankin hyviä kirjoja.

8. Bonzo Bonham ja Keith Moon
Tästä kohdasta tulikin kaksipäinen rumpali, kun en osaa päättää, pitäisikö maan kamaralle palauttaa rockhistorian kovakätisin vai hulluin rummunlyöjä. Molemmat kuolivat 32-vuotiaina, periaatteessa ruumiinvoimiltaan vielä nuorina, vaikka päänsä ehtivät saada kerrassaan sekaisin.

9. Bela Lugosi
Teatraalisen kauhunäyttelijän näkisi mielellään vielä nykypuitteissa kankaalla, mutta se on kai selvää, ettei hän saisi filmata uusiksi Ed Woodin Plan 9 From Outer Spacen loppupuoliskoa. Vaikka hän kesken leffan kuolikin, jotain olennaista tärvääntyisi "maailman huonoimmasta elokuvasta", ellei siinä väisteltäisi yhden päähahmon kasvojen näyttämistä, kun Lugosin tilalle tempaistiin ohjaajan vaimon kiropraktikko. Maltin sanoo: "Lugosi kuoli kesken kuvausten, ja sen huomaa."

10. Ritchie Valens
Kuoli harmillisesti, levytettyään vain muutaman hassun kappaleen, jo 17-vuotiaana lento-onnettomuudessa, jota Don McLean kutsuu American Piella nimellä "The Day The Music Died". Kuolihan siinä toki Buddy Hollykin, mutta hän ehti saada paljon enemmän aikaan , joten kyvyt ja suuntaus kävivät selviksi. Valens sen sijaan teki yhden arkkityyppisen rock'n'roll-kappaleen Come On Let's Go. Jos sellaisia olisi kaivettavissa lisää esille… mitenkään vähättelemättä Donnaa ja La Bambaa.


Paljon jäi vaihtoehtoja vielä varastoon, esimerkiksi Eddie Cochran olisi sopinut Valensin paikalle. Ai niin, ja Humphrey Bogart olisi ollut hauskaa saada mukaan. Kenties myös Oscar Wilde ja J.D. Salinger. Jälkimmäisestä en tiedä, vaikka hän eläisi vielä, mutta kirjailu tai ainakaan kirjojen julkaiseminen ei ole huvittanut aikoihin, että siinä mielessä henkiin herättäminen olisi paikallaan.

Kaverini Markon kanssa kun juttelimme aiheesta eilen, niin hänellä ykkösenä olisi ilmeisesti ollut Kalervo Palsa.

9 kommenttia:

Prospero kirjoitti...

Voi voi, täällähän niitä minun kuolleitani oli lauteellinen. Bluesukotkin unohdin hoppuillessa. Ihan hävettää.

Kirsty MacCall oli hieno veto. Kohta saadaan Shane MacGovan joukkoon. Siinä sitten jouluisin itketään New Yorkissa.

Rauli. Niinpä. Ja Ola. Ja Tapsa. Nyyh.

Belushi. Entä Ohis ja Pahis? Buster Keaton? Leo Jokela? Taivas itkee.

Eihän me välitetä historiasta eikä matikasta, kunhan ääni on samettia. Ehdoton valinta.

Talkin about my generation? Bonzo vai Moon. Tänään kuuntelin ja katselin Bon Scottia. Henkiin sekin täytyisi puhaltaa.

Hyviä pohdintoja. Mieleen tulee myös Gene Vincent, joka on paljon muutakin kuin Be Bop A Lula. Ja hänen kitaristinsa Clff Gallup, jonka klooni on esimerkiksi Brian Setzer. Voisihan Mukkakin ottaa vuoteensa ja käyskennellä keskuudessamme.

Nimien linkittäminen oli nerokas idea. Ehkä matkin sinua, ehkä en.

Kiitos upeasta meemin jatkamisesta ja hyvää yötä.

Varapygmi kirjoitti...

Kiitos kaunis, ideasi oli maanmainio. Tässä kävi niin onnellisesti, että töiden ja huvittelun takia tuo sai hautua pari päivää, joten mielessä ehti vilistää oudompiakin nimiä.

Bon Scottia mietin, mut AC/DC pärjäilee noinkin, niin en hätiköinyt häntä pelastajaksi. Ola olisi kyllä kärkipäätä, vaikka hänkin taisi ehtiä runtelemaan ääntään elintavoillaan.

Leo Jokela sykähdyttää, jäänyt niin veikeänä hahmona mieleen. "Tummat silmät niin kuin syksyinen yö…" Buster Keaton on suuri sankari, varsinkin 20-luvun töillään.

Vincentistä jäi vähän epämääräinen maku 60-luvun Englannin-levytysten takia, mutta Gallup ja Blue Caps on parasta laatua. Johnny Burnette menee samaan suuntaan: Rock'n'roll Trio-lp (1956?) on koko genren parhaita, mutta 60-luvun iskelmiä ei osaa niin kaivata.

Angela kirjoitti...

Arvaat varmaan kenet minä AINAKIN herättäisin henkiin? Tämä on kiva meemi!

Varapygmi kirjoitti...

Jou, kuolleita on helpompi fanittaa, kun saa jo määritellä mikä on parasta ja keskittyä siihen.

Mietin alkuun, että herättelisitkö Dostojevskiä tai jopa Väyrystä, mutta kumpusihan se Papa sitten mieleen. Joillekin omien arvojen sovittaminen vanhenemiseen on kai vaikeaa. Eikö semmoinen ole turhaa jääräpäisyyttä?

Angela kirjoitti...

Papahan se tietenkin :)

Olet muuten harvinaisen oikeassa Pygmiseni (loistava nimimerkki muuten sulla!). Nyt kun oikein rupesin miettimään, suurin osa suuresti kunnioittamistani ihmisistä ovat kuolleita! Kumma juttu! Löytyy kyllä muutama elävien kirjoissakin oleva (luojankiitos)

Väyrystä ei ehkä kannata mennä herättelemään, mutta Mr. D voisi olla mielenkiintoinen tapaus nykymaailmassa :D

veepygmi kirjoitti...

Nimimerkistä en voi ottaa kunniaa, koska eräs toimittajani, vallaton huumoriveikko, sen rävähytti, kun pyysi tuuraamaan jossain Mustanaamio-hommassa. Miellytti vain niin paljon, että jäi elämään.

Juu, elävien kohdalla katsantokin vielä vähän elää. Välillä intoilee täpöjä, välillä nolostelee että mitä se nyt tuollaista. Kukapa sitä pelkkää kultakimpaletta tuottaisi, ellei sitten Midas.

Hiljattain joku kaveri alkoi paarissa selvittää, että hänellä on antimidaksen kosketus. Vaikka kultaan tarraisi, se muuttuu sonnaksi. Noin by the bye.

A kirjoitti...

Haa, päästiin jo Mustikseen! Siitäpä aiheesta voisikin jutella vähän kauemminkin, mutta nyt pitää lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Koirat saavat kohta hepulin!

Jos Mustis-juttuja tulee tänne, olen tikkana mukana :D Oohaah, lempisankarini!

jänskä nimmari kirjoitti...

Muutamaa mieleen tullutta, äkillisesti tai muuten kesken uraa kuollutta musiikkinimeä en ole nähnyt vielä listoilla: Marc Bolan, Roy Orbison, Suomesta Unto Mononen ja Sammy Babitzin.

Entäpä toisekseen brittihuumorin nimet Marty Feldman, Kenny Everett ja Graham Chapman?

varapee kirjoitti...

Kas, tervens! Ovelia nimiä, jos noista saisi valita omat suosikit, ne olisivat ehkä Mononen, Everett ja Feldman. Siis aiemmin mainitut omat säännötkin huomioiden.