3.3.2007

Se klassikko kolahti

Klassikkomeemi oli niin riemukas, etten malta jättää aihetta. Epäilin, että minun olisi vaikeampi listata kymmenen nautintoa tuottanutta klassikkokirjaa kuin kymmenen kesken jäänyttä, mutta toisten plokien listoja lueskellessa ja muistia verestellessä esiin kumpusi paljon kaikkea hienoa ja hauskaa.

Monesti klassikko on kolahtanut vain pudotessaan sängynpäätyyn, kun se on vaivuttanut uneen, mutta poikkeukset ovat juhlaa. Ajattelinkin koota vastaiskuksi kymmenen luettua klassikkoa, joista olen nauttinut. Jos tämä muille meemintyngäksi kelpaa, se olisi ilo, sillä nuo lukemattomat klassikot ovat tarjonneet niin hupaisaa silmäiltävää. Olen löytänyt samalla vaivihkaa useita plokeja, joita en ole aikaisemmin tutkaillut.

Koska minä olen minä, en pidä turhan tarkkaa seulaa klassikkoudessa, vaan kelpuutan keveitäkin merkkiteoksia, joilla on omassa kastissaan suuri painoarvo. Voiko esimerkiksi dekkari olla klassikko, paitsi jos se on Dostojevskin kirjoittama tai muuten vaan tolkuttoman tylsä?

Jotkut "vakavasti otettavat" kirjailijat ovat luulleet pystyvänsä sipaisemaan ohimennen laadukkaan dekkarin, mutta yhteenkään onnistuneeseen yritykseen en ole törmännyt. Vaikkapa Kingsley Amis on kiusallisen huono dekkaristi. Samoin dekkareita pieteetillä tutkinut Julian Symons vääntää puuduttavaa rautalankaa, kun yrittää itse kirjoittaa niitä.

Asiaan, kymmenen suosikkia, jotka klassikon asemaa lähentelevät. (Kuvassa on tuo ykkönen, jämerän arkinen Steinbeck.)

1. John Steinbeck: Cannery Row -trilogia. Elikkäs Ystävyyden talo, Hyvien ihmisten juhla ja Torstai on toivoa täynnä, järjestystä en muista. Mainiota meininkiä, lähes käsinkosketeltavan sakea tunnelma. Toimivat irrallaan tai yhdessä. Suuria havaintoja ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta.

2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo. Moni näyttää olevan eri mieltä, mutta minuun Austenin kieli ja pyörittely uppoaa kuin… Kursk. Niin suomeksi kuin alkukielellä. Tv-sarja oli hieno, mutta jotain siitä tuntui puuttuvan, koska rikkiviisasta kertojaa ei ollut.

3. Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija. Oikeastaan pidän vielä enemmän novellikokoelmista, kuten Mikäpä tässä, Lyhyet erikoiset ja Rasvamaksa, mutta tämä kai se klassikko on. Hieno hahmo ja hauskoja tarinoita.

4. Jerome David Salinger: Sieppari ruispellossa. Saarikosken käännös on ihan oma juttunsa, paikoin laiskan kiireisesti oikoen tehty, mutta toimii mielenkiintoisena omana maailmanaan. Itse kirja on kuitenkin mahtava sukellus oudon teinipojan päähän. Tähän pätee sama kuin Huoviseen, pidän novellikokoelmasta Yhdeksän kertomusta vielä enemmän, mutta tämä tunnetaan klassikkona.

5. Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa. Murrosikäisenä nauratti ääneen, nyt on uuden suomennoksen kertaus kesken. Luulen oppineeni jotain olennaista tshekkiläisestä huumorintajusta tämän kirjan avulla, vaikka tshekkituttuni Petr pitää Svejkiä lähinnä historian ylimainostettuna painolastina. (Hatut puuttuvat Hasekin ja Svejkin ässistä, koska en jaksa etsiä niitä.)

6. Ernest Hemingway: Kenelle kellot soivat. Tämä pitäisi kai tutkia myös englanniksi, mutta suomennoksessa pyöritellään hienosti paria tapaa loukata toista. Espanjalaiset vastarintapuuhastelijat puhuvat toistensa äideistä ja etenkin näiden maidosta. "Minä törkeilen sinun äitisi maitoon", kuten tulin jo jonnekin kommentoineeksi. Sisältää kaivattua seksuaalisuuttakin, mikä on aika vähissä noissa edeltävissä. Maa järisee, kun impeys lähtee. (Se ei tapahdu lakanoilla, joten ei voi puhua japaninlipun tekemisestä.) Ai niin, Metallican versio For Whom The Bell Tolls on kans kiva. (Meinasi mennä taas väärin päin, "bells toll".)

7. Evelyn Waugh: Decline and Fall. Älyttömän hauskoja juttuja poikain koulusta, onkohan se sitten public school. Viime kuukausina olen lueskellut Waughin päiväkirjoja, joista paljastuu yllättävän karuja juttuja hänen hauraasta päästään. Oli tuhonnut osia, koska niissä ihmeteltiin sisäoppilaitoksessa käynnistynyttä homosuhdetta, mikä vahvisti käsitystäni brittien erikoisesta koulutaustasta. Hauskaa tavallaan sekin, että solmi lyhytkestoisen avioliiton Evelynin kanssa, jolloin ystävät viittasivat heihin nimillä He-Evelyn ja She-Evelyn.
Ai niin, Mennyt maailma (Brideshead revisited) olisi suurempi klassikko, mutta tämä ja The Loved One iskivät kovempaa.

8. Harper Lee: To Kill a Mockingbird. Teki suuren vaikutuksen, vahva nuoren tytön tarina Alabamasta, jossa arki ja esimerkiksi rasismi ovat tukevasti esillä. Näköjään en muista sitä kunnolla, kaipaa uusintaa. Olikohan se suomeksi Kuin surmaisi satakielen. Elokuvakin on jonkinlainen klassikko, Gregory Peck pääosassa ja Robert Mulligan ohjasi, mutta se näytti puuduttavammalta.

9. John Le Carre: Mies kylmästä. Tuoreemmat tiiliskivet ovat tuottaneet vaikeuksia, mutta tämä on trillereistä tai vakoojajutuista parhaita.

10. Eric Ambler: Top-Kapi. Lumoava tapaus: kuinka niin vastenmielisen surkeasta hahmosta voi saada niin vinhasti kulkevan tarinan. Elokuva on huttua, mutta kirja on vankka. Ambler on ylipäänsä järeä kirjoittaja, turha vähätellä sen vuoksi, että kirjoittaapi rikoksista, vakoojista ja vastaavista.

Alla kuplii: Eihän tuossa päässyt kunnolla edes alkuun. Tarkoitus oli mainita ainakin Dashiell Hammettin Lasiavain, Mario Puzon Kummisetä, Roald Dahlin Rakkaani kyyhkyläiseni, Graham Greenen Miehemme Havannassa, J.M. Barrien Peter Pan, Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, Patricia Highsmithin Muukalaisia junassa… ja varmaan merkkitapauksia olisi paljon muitakin.

Täytyy kai keksiä pian uusi tekosyy koota lista. Nuo ovat sellaisia, joita on hauska lukea myös uusiksi.

13 kommenttia:

Urpo kirjoitti...

Tämä meemihän leviää vallattomammin kuin huuliherpes (kyllä, on henkilökohtainen vihjaus, mutta itseen kohdistuva). Ja jokaisesta uudesta tulkinnasta tulee mieleen jotain mitä omasta unohtui. Ja uusia otsikoita! Klassikoita jotka luin mutta en nauttinut, klassikoita joita en edes aio avata, klassikoita joista keskustelen sujuvasti vaikken ole lukenut sanaakaan... Ja tosiaan, klassikoita joihin otsa kolahti.

Pilvi kirjoitti...

Isken hampaani tähän meemiin ensi viikolla...vaatii vähän tarkempaa pureskelua. Tuli vaan mieleen, että pitänee ottaa Sieppari ruispellossa uusintaan, mutta tällä kertaa alkukielellä. Ehkä se aikaisempi vieroksumisreaktio olikin Saarikosken vika...yksi niistä.

Varapygmi kirjoitti...

Unohtui näköjään pistää alaviite tuonne "vakavasti otettaviin" kirjailijoihin. Se olisi ollut: eli liian vakavasti itsensä ottavat kirjailijat. Jos halveksii genreä, tuskin saa siinä merkittävää luotua.

Urpo: normipainos tuli tehtyä jo keskiviikkona, mutta kun mikään ei riitä… täytyypä vierailla sunkin sivuilla, ei kai sieltä tartuntaa saa.

Pilvi: en osaa sanoa, kuinka helppo Holden Caulfieldin sielunmaisemaan on eläytyä, mitä se Sieppari kai vaatii. Mua viihdyttää hänen tapansa fabuloida itselleen.

zepa kirjoitti...

Oivoi, tää on kyllä makoisa meemulainen. Siää onhan se niin, että onnistuneita klassikkotörmäilyjä ON kumminkin enemmän kuin epäonnisia.

Sarjakuvista Freak Brothers ja Modesty Blaiset on mun lemppari"klassikoita".

Varapygmi kirjoitti...

Jep, mua virkisti suuresti se alkuperäinen meemi, josta koetin pitää "vakavan itsetutkiskelun" linjan, etten eksyisi päteäkseni kaivamaan paksuimpia ja raskaimpia teoksia, mitkä olen joskus nähnyt ehkä telkkarissa. Niinpä monet noista ovat sivumääräisesti ohuita, osa kovin kepeitäkin, mutta säväyttäneitä yhtä kaikki.

Mietin kyllä tovin sarjakuvapuoltakin, mutta ei tullut yhtä nimenomaista mieleen. Watchmen voisi olla lähellä. Freak Bros on kans erinomaista kamaa, siitä on juteltu kääntäjänsä Pauli Heikkilän kans, joka oli kovin mielissään nimestä Vapaavarsi-Franklin (Freewheelin' Franklin). Modesty Blaise on sekä kirjoina että kuvitettuna, ei niinkään elokuvana, ollut pakollista luettavaa.

Angela kirjoitti...

Mieltä aina lämmittää vietävästi, kun kuulee tai näkee sanan Hemingway ja vieläpä positiivisessa merkityksessä.

´Kelle kellot soivat´ ja ´Vanhus ja meri´ kolahtivat minuun kuin Papa Doble -daiquirit Papaan! :)

veepygmi kirjoitti...

Kappas, Ernestiä fanittava leidi! Ehkei se sitten olekaan äijäkamaa, vaikka sellainen epäilys on välillä käynyt mielessä.
Papa-näyte: "Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään [...] Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat, ne soivat sinulle."
Ei maar, tuo on näköjään John Donnea, jolta Papa nappasi kirjan nimen. Wikipediasta löysin, kun itse kirja on hukassa.

Angela kirjoitti...

Jep. "Nyt kun hänen kiukkunsa oli laantunut, hän oli ihastuksissaan myrskystä kuten ainakin. Lumituisku, navakka kevätahava, puuskainen kesätuuli, troopillinen myrsky tai pieksevä ukkossade saivat hänet innostumaan toisella tavalla kuin mikään muu. Se oli kuin taistelun innostusta, paitsi että se oli puhdasta." (E. Hemingway: Kenelle kellot soivat, 1940)

Itse kirjailijakin on kiehtova, kun on NIIN äijä! Mutta enemmän kiehtoo ajatus siitä, että "hän oli hienotunteinen niinkuin tosimiehet, mies ilman hellyyttä ei ole mielenkiintoinen." (Tämän sanoi H:n pitkäaikainen ystävä E.A Hotchner, kirjassaan Papa Hemingway). Mielestäni tuo filosofia välittyy Papan kirjoista oivallisesti.

Oletko muuten nähnyt kirjan pohjalta tehdyn leffan, jossa Gary-Tosiäijä-Cooper hurmaa vastanäyttelijättärenään Ingrid Bergman? Kandee katsoa!

veepee kirjoitti...

Olen olettanut siihen liittyvän tuhoavaa ristiriitaisuuttakin: jalon kuoleman ihannointiin ja herkän miehisen ylväyden tavoitteluun. Mutta mielenkiintoinen hahmo ilman muuta.

Perhana, kun en ole varma elokuvasta. Muistan Bergmanin erikoisen lyhyen kampauksen, mutta heikosti on muita kuvallisia muistoja, joten kiva sitä olisi zuumailla. Oliko se vähän turhan pienissä kulisseissa tehdyn näköinen?

Angela kirjoitti...

Jos olikin niin se johtuu vain Coopsin suuruudesta :)

Siihen aikaan kulissit olivat kai joko liian suuret tai liian pienet...sopivia ei tuntunut olevan olemassakaan, eh

Jos palataan vielä klassikoihin; olen juuri lukemassa Anna Karenina -tiiliskiveä. Siinäpä vasta hieno rakkaustarina, joka sisältää pari muutakin rakkaustarinaa, loistavaa!:D

hdcanis kirjoitti...

Masentavaa, ainoa jonka listastasi olen lukenut on tuo Austen...no, bubbling underista löytyi jo tutumpia nimiä, ja joitain muita Huovisia olen lukenut mutten Havukka-ahoa.

Itsekin raapustin oman listani, josta jätin tyynesti mm. ne venäläiset pois (en ole kaikkia lukenut mutta muutamia kuitenkin) kun ne tietysti ovat kaikki lukeneet ettei niistä tarvitse sen enempää puhua :)

Varapygmi kirjoitti...

Oho! Tuikkasin oikeasti sellaisia, että luulin niiden olevan aika perushuttua, mutta toisaalta olen aina ollut vähän pihalla ajastani. Ostelen sellaisia poistokirjoja, jotka eivät sillä hetkellä ole huudossa.

Täytyypä silmäistä listaasi, muistaakseni plokisi ei antanut kommentoida, kun alkuperäisen meemin kohdalla olisin yrittänyt.

hdcanis kirjoitti...

Aika tuttuja olivat nimiltään mutta jotekin ei ole ikinä tullut eksyttyä ruispeltosiepparin tai satakielisurmien pariin.

Joo, tuo sivusto jolla blogini on laittoi määrityksen että vain rekisteröidyt käyttäjät voivat kommentoida...vähenivät ne "palatte helvetin tulessa, tehkää parannus" viestit yms hörhellykset. Olen kuitenkin toistaiseksi tuolla pysynyt kun siellä on joukko muita hauskoja blogeja, saatan kuitenkin siirtyä jossain vaiheessa muualle...