19.3.2007

Kansa tietää mutta kaloja tulee surku

Taidan jättää suosiolla uuden eduskunnan analisoinnin muille, sen verran hatuttaa enkä jaksa tutkia vielä tarkemmin vaalikäyttäytymistä. Sellainen mielikuva jäi, että paljon on äänestetty ihmisiä, jotka ovat olleet julkisuudessa ihan muista syistä kuin poliittisilla lahjoillaan – usein vielä synkän negatiivisista syistä. Ollaan sitten porvareita, mikäs siinä auttaa.

Me jännitimme paarissa, miten kalojen käy tuolla Karjalan suunnalla, koska siellä loroteltiin vettä järvistä poies oikein urakalla. "Äänistä laskettu 73,6 %" oli viimeinen mitä uskalsin katsoa muistaakseni, silloin mielikuvat rannoilla sätkivistä hopeakylkisistä kävivät jo liian vahvoiksi.

Iloisempiin asioihin. Huomasimme sattumalta, että Stan Saanila on erinomainen lähtökohta anagrammeille. Se lupailee heti herkuliaanisilla emmeillä, kuten 'natsi', 'aisti*', 'alasti' ja 'anaali', mutta kiperäksi sointuvan kokonaisuuden kannalta muotoutui a-kirjaimen kohtuuton yleisyys.

Tässä pari esimerkkiä, mitä visalapulle alkoi kertyä tietämisen tauottua:
Annasta lasi
Sain laastia*
Naita saalis*
Anal ansatsi
Sian laastia*
Nasta alasin
Aitan saalis*
Nils Saatana

Varmaan niitä lisää löytyisi ja nasakampiakin, mutta tuo oli vain hupaisaa pikaista puuhastelua. Kuulemma netistä voisi kaivaa jotain anagrammiroottoreitakin, vai miksi niitä kutsutaan, mutta mitäs hupia siinä sitten olisi?

Ehkä Jan Erola ("Olen Arja") voi kiittää onneaan, ettei Anal ansatsi tullut totiseen käyttöön.

EDIT: Älkää uskoko hönöläisen analgrammeihin. Kun erehdyin silmäisemään tarkemmin, noista oli moni vääriä, 'n' oli korvautunut 'i':llä. Tuttu toimittajien ongelma, ei saa koskaan tarkastaa hyvää juttua tai sen voi joutua hylkäämään. Merkkasin asteriskeilla [*] ne, joissa näin virheen.

19 kommenttia:

Ruu Morbidi kirjoitti...

Heh heh. Oikeesti.:)

veepygmi kirjoitti...

Terve Ruu! Tuli vielä mieleeni paari-iltaa pohtiessa, että valloitin uuden miehen, tosin hyvin passiivisesti. Niitä kavereita on monta, joiden kans ei tarvi teeskennellä eikä jännittää. Tällä kertaa Cobainin näköinen mies oli vähän vaaliviihteessä. Kävin onnittelemassa pyöreistä vuosista tiskillä, niin hän innostui kiittämään siitä suutelemalla suulle ja kopeloimalla man-boobsejani.

Paljon on heteromiehillä tukahdutettua seksuaalienergiaa, oletan. Nytkin eräs naiskaveri tuijotti tarkasti ja alkoi hihkuen kannustaa. Tarinalla ei ole taaskaan opetusta, lähdin kotiin hyvissä ajoin kaupan kautta.

Sen voin sanoa, ettei tuo kiusannut yhtään, outo ja hiukan hauska tapaus. Ilahduttaa, että välit ovat niin suorat, etteivät pienet fyysiset tempaukset tunnu missään.

Varapygmi kirjoitti...

Kappas, kyllä ne visakaljat olivat tehneet tehtävänsä. Noista anagrammeista useampi on metikössä, samoin kuin alkuenteilyn "aisti", sillä eihän nimessä ole kahta i-kirjainta. Umpisurkea suoritus!

Ruu Morbidi kirjoitti...

Siehän hupajuttuu tääl laatikos itekseis haastelet:)

veepee kirjoitti...

Juu, kaikkea ei jaksa, viitsi tai tohdi laittaa etusivun "lööppeihin". Ei sillä, että tuossa tapauksessa mitään kummallista olisi, tavallista heteropelleilyä.

Skitsofreenikolta irtoaa dialogi vaivatta yksinkin, kun on sopivan maaninen vaihe päällänsä. Tänään menee lehti painoon, väijyn sivujen valmistumista painokuntoon.

Menin kysäisemään leipätekstin värin vaihtelua, kun se on paikoin liian tummaa. Paha virhe, se on InDesignin temppuja, kun teksti ei ole elementeistä päällimmäisenä joka kohdassa, tunnetaan nimellä "bleeding".

Tietää sitä, että sivuissa aletaan korjata elementtien kerroksia, jolloin saan notkua odottelemassa ruotsalaisten paiskiessa hommia. Luultavasti samalla menee jotain muuta vinoon…

Ajattelin mainita, kun olet resunnut kuviesi kanssa, että turskaa saa kokea täälläkin pienemmässä mittakaavassa.

Angela kirjoitti...

Täällä laatikoissa on tosiaan aikaa mehevää..

..ja mielenkiintoista monologia anagrammeista.

A. Enima kirjoitti...

Oli pakko pysähtyä väsäämään pari vaaliaiheista anagrammia, vaikka näihin meni aikaa noin tunti, mahdollisesti kolme, joka tapauksessa liikaa.

Tanja Saarela
relaaja satan

Kimmo Sasi
isis kammo

Timo Soini
omo siitin

Heh.

Porvarihallituksen kanssa pääsin näin pitkälle:

piru sortaa villh

Enää pitäisi tietää, mitä "villh" tarkoittaa.

veepygmi kirjoitti...

Moro Angela! Et kai aikonut sotkea ympyröitäni? Ei vais, mut kerrottakoon nyt tässä jatkeeksi, että saivat sivut kuntoon. Äsken painoin ookoon viimeiseen sivuun, niitä on nyt 70 valmiina eli lehdenmitallinen painossa.

Hiphei, pitäisi juhlistaa, mutta ei taida vanha jaksaa. Johan tässä 13 tuntia sutjahti tänään. Tulipa taas opittua yksi tapa, millä tekstin saa sössittyä suttuiseksi.

Kas, terve Anemia (?) Ehdit väliin, hauskoja anagrammeja. Voisin kokeilla vastaiskua, kunhan saan lehdenkaatokaljan haettua kaapista. Villh saa vielä kyytiä.

Angela kirjoitti...

En ole pahemmin harrastellut anagrammeja, en siis koskaan jos nyt totta puhutaan. Tässä ihka eka anagrammini: arvatkaas kuka?

niin aulis stös

mä tykkään tosta stös-lopusta :)

Angela kirjoitti...

Jaahas, tuli heti heti virhe. Ja juuri kun keksin hauskan..eli otetaas uudestaan:

niin aulis töis

(ei ole yhtään niin hyvä enää!)

Varapygmi kirjoitti...

Heh, kun luin taas mitä olen kirjoittanut, totesin että näistä voisi luulla minun tulevan kaapista. Ehei, kunhan olen huvikseni ihmetellyt meitin heterojen homofobioita, niistä irtautumista yyäm.

Anagrammipaja! Mitenkäs, onkohan tämä ydinvoiman kannattaja vai ei, sitä mietimme eilen (muutettu todella vähän):
Elisabeth Nuclear (RKP, Ahvenanmaa)

Tai miten olisi tulevasta pääministeristä(?):
en kikata jyri n

veepee kirjoitti...

Entä kuka vetävä turkulaisporvari:
kakkalan veri

EV kirjoitti...

Jos ei saa itse synnytettyä, voi antaa anagrammikoneen keksiä kieroimmat versiot.

Angela-anagrammi kirjoitti...

Nyt tulee hyvä :)

maito jehu

Angelahansetaas kirjoitti...

kakkalan veri = tunnin uros

:)

veepee kirjoitti...

Terve EV, ei tohdi konetta käyttää, vaikka oma kone hyytyy kyllä pahasti.

Tämä saattaa olla porvarihallituksesta:
sorvipiruhallat

Tämä pääministerimme vaikutti lupaavalta, mutta puolitiehen jäivät yritelmät:
navan net mahti
navan mahti ten
nettinavan ham
thaimaan tv nen

Ei tule mitään, heitän pyyhkeen kehään.

Angela, en tunnista heti, pitää miettiä.

A. Enima kirjoitti...

Hetero lie (kok)
Imutehoja (kesk)
Kehu ihan väärin (kesk)
Luo eroa miehenä (sdp)

Harras olutpilvi.

Ruu Morbidi kirjoitti...

"tavallista heteropelleilyä". Älä nyt viitti olla turhan vaatimaton hei.:D

Ja otan osaa painoksen vahtimiseen! Näin ensikertalaisena kirjantekokokemus on ollut kuin Warholin kuukauden mittaisen elokuvan tölläämistä nukkuvasta Sauli Niinistöstä samalla kun joku soittaa täysillä Nightwishiä korvan juuressa ja syöttää lusikalla eilen mikrossa lämmitettyä länsisuomalaista perinneruokaa väkisin. Niin, ja sit vielä vieressä seisoo museon kuraattori joka selittää ääneen elokuvan juonta simultaanisti ja antaa välillä muutaman ohjeen miten elokuvaa kannattaisi katsoa ja - Ai niin, sinähän luet blogiani, joten turhaan tässä selitän.

Turskaa. Joo, näin on.

veepee kirjoitti...

Meinasi pää haljeta eilen kirjainten pyörittelyyn umpiväsyneenä, M. Python hoiti homman loppuun telsun kautta. Nyt uskaltauduin katsomaan, jos saisin jo tolkkua näistä:
Sauli Niinistö (se oli helppo eilenkin), Juha Mieto, Turun sonni, Eero Lehti (?), Juha Mieto (revisited), ???, Eero Heinäluoma.
Yksi jäi hämäräksi, vaikka otin jo avuksi Aamulehden kuvakartan valituista, mutta kun niitä penteleitä on 200.

Terve taas, Ruu! Hmm, vaatimaton? Siinä olisi perää, että itsessäkin on jotain kohdallaan, kun kohtelu on sydämellistä.
Hurja on kuvaus, mutta niin tuntuu olevan urakkakin. Mulla on sentään yhteinen päämäärä taittajien kanssa, saada hyvännäköinen lehti painoon, tekstit kohdillaan.
Vaikka paine kasvoi, se onnistui. Herttainen taittaja kysyi, kun olin jo hyväksynyt kertaalleen kaiken, että paranteleeko hän neljää sivua. Pieniä asioita, mutta sanoin että käy, päätä itse.

Jos olisin notkunut tstossa, olisin repinyt hiuksiani ja piipahtanut pienellä tuopilla, mutta kotioloissa ei ollut hätää. Parempaa jälkeä tuli.