12.3.2007

Poikkean vain vuorilla

En pidä mitään kiirettä uusien tai vanhojenkaan elokuvien katsomisessa, paitsi jos pitäisi nähdä joku nimenomaan kankaalta, mutta väliin jäävät nekin usein. Tämäkin piirre voi vaikuttaa siihen, etten pidä leffan alkuperäistä nimeä niin tärkeänä tunnuksena, etteikö sitä olisi syytä suomentaa, koska en jonglööraa enää mielessäni tekeillä, ilmestymässä tai maahantuonnin kynnyksellä olevien leffojen nimillä. Tästä oli jupinaa edellisen polkan kommenteissa.

Outo johdanto, kun piti vain mainita, että yritin tänään vihdoin katsella Brokeback Mountainia. (Aaeeeaarrgh, englanninkielinen nimi!) Vaivasi jo alkukuvissa, että tiesin millä seikalla raina on herättänyt eniten huomiota, kun kiiltokuvapoijjaat olivat ääneti ja loivat raskaita tai uteliaan pälyileviä katseita. Mutta kyllä siitä pääsi yli ja löysin mielenkiintoisiakin asioita ja käänteitä.

Olosuhteet olivat vain kovasti vastaan. Vanha dvd:n räysäni on alkanut heittää ruutuun ohutta valkoista raitaa, tulee ihan huonot videot mieleen. Lisäksi päivällä paisteli aurinko, joka väliin haalensi, välillä pimensi kuvan, niettä kankaalla olisi ollut puolensa. Tympeää vetää kämppä täysin pimeäksi. Siks kolmannekseen, nyt on vielä loppukolmannes katsomatta, mutta vaikeaa on eläytyä päähenkilöihin tai kehenkään muuhunkaan. Eivät taida kauhean eläväisiä ja uskottavia tyyppejä olla minun silmääni.

Niinpä sitten ehdin vaa'astella eli puntaroida, miten tuo nimi olisi kuulunut (vaikkei edes pelattaisi "olisi kuulunutta") kääntää suomeksi. Alkuvaiheissa mietin, että sellainen "Lampaita ja homostelua"-akseli voisi iskeä. Tästä se jalostui suuntaan "Määkiviä ja miehiä", kivana viitteenä vielä Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, mutta sitten lampaat jätettiinkin äkkiä rauhaan.

Piti palata sitten alkuperäisen nimen pariin, ehkä sille on todella perusteensa. Kaikkia osasia en saanut soivasti yhteen tiiviiseen suomennokseen, mutta ehdottaisin kotimaiseksi titteliksi merkkiteokselle seuraavaa: Perse auki vuorilla. (Esimerkiksi "Perseaukinen selässä vuorilla" on jo selvästi liian pitkä.)

Tietenkin piti pohtia sitäkin, millä lailla tällaiseen elokuvaan on lupa suhtautua ja joutuuko homoeroottisia asioita kohdatessaan tosiaan aina miettimään omaa suuntautumistaan sekä suhdettaan erilaisiin suuntautumisiin. No ei joudu, mitä iloa siitä olisi kellekään. Eikä tuo elokuva siitä parane tai huonone, jos häveliäisyyttäni välttelen katsomasta sitä kuin mitä leffaa hyvänsä. Näkeehän sitä usein muullakin lailla omista taipumuksista eroavaa hässimistä, esimerkiksi jos ruutuun vahingossa (hmm) tunkee pornoa.*

Sen verran asia silti kiinnostaa, että olen jo muutaman päivän miettinyt, onko Napapappojen seksuaaliteemapaita hauska vai ei. Tai onko se sopimaton. Tai miltä kantilta se on hauska tai ei. Se on tällainen esittelyteksteineen:


"Huomiota herättävä sukupuolisuuntautumispaita. Kerro sukupuolinen suuntautumisesi kaikille. Ihokas, jossa oleellinen on korostettu riittävän näkyvästi: EN OLE HOMO -painatus. Musta T-paita, valkoinen painatus, koot M, L, XL"

Olen taipuvainen ajattelemaan, että se on tarpeeksi korni pilkatakseen sekä käyttäjäänsä että tekstiin takertuvia, mutta hauskuus on tietty katsojan silmässä. Suosikkiteepaitani jo muutaman vuoden on ollut Jääkiekkolehden tarpeeksi kryptinen viesti (valkoinen teksti tummassa paidassa):

ÄLÄ MULLE SYÖTÄ

* Nimittäin, nimittäin! Eivät tyydy pronossa aina lähetyssaarnaajaan tai tumputukseen. Äh…
** Tämä polkka voi olla mielenkiintoista materiaalia kotipsykologille, kenties ammattimaisemmallekin. Ties mitä neurooseja ja homofobioita se paljastaa, mutta jos niin olisi, mitäs sellaisia suotta peittelemään.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä kun menin ostamaan lippua tuohon filmiin, sanoin epähuomiossa "Bareback Mountain". No, kyllä ne varmaan kans oli bareback siellä skutassa ennen aidsia. (Bareback tarkoittaa alan slangissa "paljaaltaan". Nykyään tuppaa olemaan suojattua tuo puskaseksi, mutta ihan tietoisesti ovat jotkut alkaneet moista harrastaa.)

Varapygmi kirjoitti...

Heh, eikös se tarkoita myös ratsastamista ilman satulaa, siis ihan heposen seljässä.

Tarina loppuu jonnekin vuoteen 1983, jolloin muistaakseni AIDS-tietous oli ihan lapsenkengissä, varmaan myös USA:n perämettissä. Mietin sitä loppuvaiheiden vavahduttavassa kohtauksessa, jossa Meksikon pojista puhutaan.

Rock Hudsonilla HIV näköjään diagnosoitiin kesäkuussa 1984, mikä antoi kasvot taudille. Hän kuoli 2.10.85.

Muistan hyvin kuinka tiukasti AIDS homoihin kytkettiin ja ehkä piikittäjiin. Onkohan moni niistä sairastunut, jotka hirmuista tautia halusivat Jumalan kostoksi silloin kuvata?

Magic Johnson taas julkisti HIV-positiivisuutensa marraskuussa 1991, jolloin yltiöheterot ja urheilijat saivat oman keulakuvansa taudinkantajana.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä hevosenkin selässä ollaan bareback.

Minusta tuo oli hieno elokuva, ja hauska huomata uudemmasta merkinnästäsi että päädyit samoille linjoille. Osaispa ittekkin tommosen että noin kauniisti draamaan piilottaisi sen asiansa. Ilman saarnaamatta. "Nyyh, niisk, toisenlaisessa maailmassa noikin ois saaneet rakastaa rauhassa. Rakkaus on kaunis asia! Snif, yääää!"

Suojakänni kirjoitti...

Ilmaisjakelun ex-pornotähtihaastattelussaan Mariah kertoi yhden kiinnostavan: että kortongit kuuluvat erottamattomasti mies/miespornoon. Onkohan niin, että HIV-puhjennan jälkeen kumpparista tuli niissä piireissä selkeä vaaran/irtosuhteen/mielijohdepanon/yleisen jännyyden visuaalisen merkki?

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä se suttaisi liikaa muuten? Ei maar, nöösinä kumissa oli vielä jotain reteetäkin, mutta ehkei ammattilaiset suunnasta riippumatta sillä reteile.

Täytyy muuten todeta, etten ole konsaan katsellut mies-mies-pronoa, ja aika vähän muutakaan kyllä, jonsei perinteisiä tissivalokuvia lasketa.

Anna-jo alkoi tuntua lievästi härskiltä nimeltä? Mutta sinne päin etenin, että leffassa hienoa draaman kaarta kehittyi ja oikeaa tunnetta saostui.

Mainitsenpa tänne, kun en viitsi siitä polkkaa tehlä, että näyttää ploki taas haamupäivittelevän omia aikojaan, syytä en siis tiedä. Pahoittelut.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, piti aloittaa karvaisten muistelmien blogi, mutta lähinnä polkkaankin haircutista. Ihan hyvä niin.

Mariahilla tais olla tiedot vanhentunu, barebackaaminen on just tietty yks alakulttuurilaji, joka on syntynyt hivin jälkeen ja nämä ihmiset siis ottavat tietoisen riskin. Jotain poliittista agendaakin on asenteeseen yritetty liittää ainakin tuolla Ranskanmaalla. Meit on moneen junaan (oho, olipas kaksimielinen läppä tuokin :D )

Anonyymi kirjoitti...

Pitäiskö etsiä, en taida tuntea plokiasi?

Juna jyskyttää vanhaa ystävää… olen tavannut huudella jatkoille lähtiessä, että apus hiilivaunuksi, koska joku viisaampi opasti, että kakkosena saapi kolminkertaisen riemun: saa ottaa ja antaa sekä lisäksi lypsää veturia.

Öö, pitikö tuo mainita ääneen? Leikkiä vaan, jooko?

Anonyymi kirjoitti...

Mää haluan "älä mulle syötä" -paidan!

Olen kai jotenkin urpo, kun en tykännyt Brokeback Mountainista (hieno lipsahdus tuo ylimpänä mainittu!). Jostain syystä se vertautuu mielessäni Pirjo Hassisen romaaniin Kuninkaanpuisto, joka myös sai aivan läähättävän ylitsevuotavat kehut, jonka kimppuun kävin suurin odotuksin ja joka ei koskettanut henkilökohtaista makuani miltään kohdin. Kylmiksi, teknisiksi taiteenalansa huippusuorituksiksi (ei mitään sivumerkityxii tähän kohtaan pliide) mielsin molemmat. Njyyh.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ei anna linkata tuo bloggeri ku oon vuodatuksessa. Arvioi itse kuten sinäkin olet arvion kohteeksi joutunut: anna-jo.vuodatus.fi

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin ensimmäisella silmäyksellä aikoinaan luin leffan nimeksi "Bareback Mountain" ja sitä ihmettelin...ja huhujen mukaan on jo olemassa pornoversio Bareback Mounting.

Bareback on tosiaan yksi alakulttuurinsa josta taitetaan ahkerasti peistä...no, HIV-tartuntojen määrä on viime vuosina Euroopassa kääntynyt taas nousuun, ettäs tiedätte.

Tulipa tuossa mieleen mahdollinen käännös leffan nimelle, "Kaksi cowboyta ratsastaa". Eikä sitten sen enempää...

Anonyymi kirjoitti...

Tervens! Piti käydä biljardimatsissa, mikä sekoitti ensin pään, nyt vatsan, mutta alkaa helpottaa.

Urpo: polttivatko natsit kirjarovioillaan Hassista? En ou lukenut. Brokebackissa yhä ihmettelen kuinka harkittua rajojen rikkomista se on, mutta löysin siitä tuurilla ytyä. Yhtä hyvin olisi voinut jäädä kesken.

Anna-Jo: panin tarkkailuun, heh, löysin jopa Blogilistalta. Bareback on kyä hieno freudilainen lipsus.

hdcanis: peitsen taittaminen on hurjaa hommoo, kun kaksi kauboita ratsastaa. Joku musta koomikko sitä väänteli Conanissa, olikohan köyhän kollegansa kans tehnyt version Broke Black Mounting, vai miten se mahtoi mennä.