6.3.2007

Korkeakulttuuria, juustoa ja filosofiaa

Katselin tuossa Teemalta Monty Pythonin jakson, joka kertoi 1100-luvun Islannista (Njorl's Saga) ja sen yhteydestä North Maldeniin. Se ei ollut ihan terävintä kärkeä, verrattuna edelliseen näkemääni, jossa oli muun muassa legendaarinen Spam-sketsi.

Innostuin tutkailemaan juutuubia, josta löytyi hämmästyttävä määrä huippuhetkiä, spam spam spam spam -laulua myöten. Tässä muita näytteitä:

Juustokauppa. Herra Wensleydalen juustokaupassa viihdyttää bouzoukinsoittaja ja kaksi tanssijaa, mutta valikoima on melko suppea. (kesto 5:30)

Oscar Wilden kemut. Herra Wilde on saanut vieraakseen James Whistlerin, George Bernard Shaw'n ja kuninkaallisia. Hallitsevat etevästi nokkeloinnin vastakohdilla. (kesto 2:50)

Unkari-englanti sanakirja. Unkarilaiset ovat vallanneet Lontoon tupakkakauppoja, mutta joutuvat turvautumaan taiteellisia vapauksia ottavaan fraasisanakirjaan puhuessaan kanta-asukkien kanssa. (kesto 2:40)

Lisäksi löytyi Pythonin Live at the Hollywood Bowl -elokuvasta pari klassikkoa:

Paavi ja Michelangelo. Viimeinen ehtoollinen ei tyydytä tauluna paavia, joten taiteilijaa pitää kovistella. (kesto 3:50)

Kansainvälistä filosofiaa. Maineikas filosofien jalkapallo-ottelu, jossa kohtaavat Saksa ja Kreikka, tuomarina Konfutse. There's the ball, there's the ball! (kesto 4 min.)

Voivat olla ihan liian tuttuja, mutten itse väsy pahimpiin, vaikka olen jynssännyt niitä kirjan sivuilta, äänikasetilta, videolta, telkkarista ja dvd:ltä. Eivätköhän nuo selvitykset paljasta, ovatko ne umpituttuja vai eivät…

Ai niin! Bonukseksi vielä outo pätkä varmaan jostakin 60-luvun (?) amerikkalaisesta tv-show'sta:

Dean Martin, James Stewart ja Orson Welles. Aika heterogeeninen kolmikko istuu kampaajalla rinnakkain ja rupattelee arkisia rouvien kesken. Pokka pettää toistuvasti, varsinkin Dinolla ja Stewartilla. (kesto 6:15)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkeistä.
Hyllystä löytyy paljon Pythoneita, eikä niihin todellakaan kyllästy. Teemalta on onnistunut näkemään jopa joitakin entuudestaan tuntemattomia pätkiä.

Elämä ilman Pythonia olisi ylen ankeaa.

Anonyymi kirjoitti...

Moronnääs.

Drunken CrossEye Verification ei pelittäny muutamaan pvään. Jälkijunantuomana jyrähdän (27.2.) itseanalyysiisi, että olet arktinen mies, jonka maku on Karhu.

Ei mulla sitten muuta.

Varapygmi kirjoitti...

Onko nuin? Joskus se hylkää kerran, mutta hyväksyy seuraavan. Näin mullen on käynyt monesti toisten plokeissa. Jos se oikeasti ei toimi, voisi heittää koko spam-ansan helkuttiin.

M. Pythonkin sen tietää, että spam on hyvvää.

Moro SusuPetal! Hauska tavata kohtalontovereita, jotka ei pääse niistä eroon, eikä niin haluakaan.