15.9.2007

Räiskyvää muotia

Hulvatonta sosiaalisuutta Plokistanin piirissä kesken rauhaisan viikonlopun. Allyalias haastoi jo aamupäivällä kertomaan, millaisissa vaatteissa parhaillaan kuleksin. Vaikka aikaa ehti kulahtaa välissä, vakuutan etten vaihtanut yhtään osasta seksympään, vaan nämä ryntteet olivat niskassa jo kaupungille lähtiessä – valitettavasti.

Onneksi en ollut Allyn toivomassa vaatekerrassa (eli nk. aavikon asusteissa, siis kulkenut kommandona), että jäi edes jotain kerrottavaa. Seuraavasti:

– tummansininen collegepaita, resoriton loimi, joka ei purista ranteista, ei lanteista
– mustat suoriksi tarkoitetut housut, olikohan malli "chinos"
– musta teepaita, jossa "Tampere kulttuurikaupungiksi 2011"-teeman tunnus. "Tunnetta, taidetta, tarinaa" Harmi vaan, ettei Tre päässyt kampanjalla edes ehdokkaaksi.
– harmaat sukat ja bokserit

Aika säväkän värikäs kokonaisuus, kaikki jälleen pelkkää puuvillaa, ellei sitten sukkiin ole salaa hivautettu jotain tekokuitua pitämään niitä muodossa. Välissä ulkoillessa päällä kävivät toki haalistunut sininen farkkutakki ja mustat kengänlipareet. Kengät eivät ole puuvillaiset.

Tähän en keksi nyt haastettavia, valitan, koska moni tuntuu jo kuosiaan selvittäneen.

2 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Kukaan täällä ei tunnu auttavan minua perversseihin päämääriini... Toisaalta tuo tummansininen college... voih!

Varapygmi kirjoitti...

Se on aika prono tuo college. Jos uskaltaisi käyttää sitä mekkona, ilman housuja, se olisi pronomini.