Aloitin hommat tänään ehkä puoli kuudelta aamulla. Välissä meni pari tuntia kyllä pojan kanssa, kun laittelin hällen aamupalaa ja saattelin kouluun. Sen jälkeen olen notkunut kohta 14 tuntia koneen äärellä. Meinaa uuvuttaa.
Luulin jo paketin olevan hilkkua vaille valmis, sillä olin hyväksynyt painovalmiiksi toistasataa sivua eikä enää näyttänyt puuttuvan kuin julkaisun selkään tuleva pieni tekstinräpsäys. Ei pidä nuolaista ja plaa plaa. Viimeksi kun katsoin tilannetta, järkevän näköiset sivut olivat muuttuneet ja joukosta puuttui pari jo ookattua. Haluaisitteko lukea tällaista (näyttökuva nettivehkeestä, jossa sivut hyväksytään):
Tuo neonmyrkynvihreä tarkoittaa, että sivut ovat (tai olivat) niin sanotusti A-OK, vaikka näyttävätkin olevan EI-OUKEI.
Onneksi kaukana Ruotsissa on pari layout-kundia hoitamassa asiaa, ehkä tuosta vielä lehti tulee. Kaksi vrk sitten he vielä kiittelivät ja näyttivät valokuvitse peukkua. Tällä hetkellä mieli ei taida olla yhtä hilpeä kuin tässä kuvassa (jota en ole sormeillut, ehkä he ovat vain erikoistuneet vääristyneisiin näkymiin):
Ei tuossa hätää oikeasti liene, painopäivä on vasta huomenna, mutta nuo hilpeät veikot aikovat matkustaa huomenna, joten heillä se kiire on saada valmista. Saa nähdä pysyvätkö silmäni auki kyllin pitkään. Tuo sällien kuva oli itse asiassa mullen viikon kuva, virkisti kummasti.
Kerron jatkosta ehkä huomenna. Nyt Conan aikoo viihdyttää.
6.9.2007
Lite bättre… lite mera... och lite home
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Huh, sivut muuttuivat normaaleiksi taas ja kuuteen vedettiin taustakuva uusiksi, mikä kieltämättä paransi selvästi jälkeä. Se on valmis, mulle on turha väittää muuta, joten kaadun sänkyyn.
InDesignin elementit ja kerrokset tuottavat outoja seikkailuja välillä, koska väärä järjestys paljastuu vasta kun sivuja pitäisi myös painaa, eikä vain katsella näytöltä. Tekstin pitää olla päällimmäisenä, läpinäkyvä elementtikin sotkee sitä… kai. En tiedä, seuraan vain vierestä mitä muut sähläävät.
Tuo kuva on torellakin äärettömän hieno.
Etummainen jamppa on aika ässä. Ja se vaikutti vieläpä vilpittömältä kiitokselta, vaikka omaa lehmää minä siinä ojasta kaivoin (soseutettu metafora).
Lähetä kommentti