Kollikissan ääntelyn kammo

Joko uutisetkaan eivät ole enää samaa tasoa kuin ennen, taikka sitten vika on minussa. Tuntui nimittäin viikon järisyttävimmältä tiedonannolta, että manageri José Mourinho (englanniksi Mewphobia) on jättänyt yöllä Chelsean – toiset tahot puhuvat potkuista, toiset viittaavat päätökseen lähteä ja Chelskin kotisivut väittävät ratkaisua osapuolten yhdessä tekemäksi.

Uutta maailmanjärjestystäni kuvaa se, että havahduin uutiseen blogin syötteestä readerissa, kun potkukäynnistin koneeni. Urheiluviikko tiedotti, joten pengoin tarkemmin taustoja ESPNsoccernetin kahdestakin uutispätkästä, joista jälkimmäinen kertoi, että tilalle nostettiin omistaja Roman Abramovitshin kaveri Avram Grant, Israelin ex-valmentaja, joka tuotiin Chelskiin urheilupäällikön tittelillä avuksi, että yltiökallis floppi Andriy Shevtshenko saisi edes jotain aikaan kentällä.

Mourinho tiettävästi ei olisi halunnut seuraan sen paremmin Shevtshenkoa kuin Grantiakaan. Eikä toissakesän toista kallista pestausta Michael Ballackia, jota osa pelikavereista kuulemma pitää ylimielisenä pellenä ja häipyy paikalta, jos hän ilmestyy juhliin. Valmentaminen käy varmasti raskaaksi, jos joukkueeseen tungetaan isolla rahalla miehiä, joille ei ole sopivaa roolia kentällä tai kopissakaan.

Mourinho lienee yksi maailman parhaista jalkapallovalmentajista. Nyt en löisi lanttejani sen puolesta, että Chelsea pärjää tällä kaudella Valioliigassa saati Mestarien liigassa.

* * *

Ovelaan rakoon tuo uutinen tuli sikäli, että aamupäivällä kääntelin vaihteeksi futisaiheista juttua ja iltapäivällä taas lueskelin pitkästä aikaa englantilaista futislehteä nimeltä FourFourTwo (October 2007).

Ihailen tapaa, millä tällainen urheilulehti pystyy yhdistämään vankan asiantuntemuksen, faninomaisen innon ja leikkisän otteen jutuissaan, jotka ovat monipuolisia ja luonnollisesti tiiviisti sisällä Englannin jalkapallossa. Voi olla, että suuren osan asioista saisi huuhdottua esiin myös netistä, mutta ei millään näin mainiosti valmiiksi koottuna, sävykkäänä pakettina.

Pari tyhmää esimerkkiä. Ensinnäkin Sheffield Unitedin pääsarjapaikan uusimisessa viime kaudella epäonnistunut kiistelty manageri Neil Warnock on julkaissut kirjan, joka arvostellaan lehdessä. Juttu on mielenkiintoinen ja sen kruunasi absurdanistanilainen kuvateksti (kts. ohessa).

Siks toiseen, juttusarjassa One-on-one lukijoiden kysymyksiin vastailee divariseura Plymouthin manageri Ian Holloway, jonka sutjaukset naurattivat moneen otteeseen. En voi millään muotoa väittää, että Championship olisi kiinnostuksen kohteideni kärkipäätä, mutta jalkapallon mahtavat perinteet Englannissa tulevat esiin näinkin ja viettelevät lukemaan esoteerisempaa aineistoa.

Hollowaylla (kuvassa) on surrealistinen huumorintaju, joka tulee esiin sanonnoissa, vertauksissa ja kuvauksissa esimerkiksi perhe-elämästä, kun hän kertoilee kolmesta kuurosta tyttärestään. Esimerkit sanonnasta ja vertauksesta,
"Menee niin huonosti, että jos putoaisin tisseillä täytettyyn tynnyriin, nousisin sieltä imien omaa peukaloani." Kuulemma tuossa oli alkujaan jotain muuta kuin peukalo, kun hän oppi sanonnan isältään.
Yksi lukija kysyy, surettaako Hollowayta, ettei hän kaljuunnu tyylillä. Vastaus on hieno:
"That's a bit harsh, you bastard! There's no regret when it comes to being bald. I've lost my midfield, I'm strong at the back, but I've only got one up front!…"

Tietenkin huippuhetki oli lukea lehden lista sadasta parhaasta jalkapalloilijasta tällä hetkellä. Varsinkin kun raatinsa älysi mikä nousee aina pintaan ja läjäytti Kakan palleista ylimmälle. Enemmän Valioliigaan päin vetävä asiantuntija olisi kai kannattanut Cristiano Ronaldoa. Ensimmäinen englantilainen on Steven Gerrard sijalla 6, Wayne Rooney on kahdeksantena.