Takaisin 50-luvulle

Tänään on vaihteeksi pop-kulttuuripäivä, sillä kieppasin käymään toimistolla vietyäni pojan jälkiesikouluun, vai mikä se mahtaa olla, kun on jo esikoulun graduaatti, mutta jatkaa yhä samassa paikassa.

Painosta oli tullut kivoja lehdyköitä ja kirjoja, myös sellaisia, joissa näppini ovat pelissä. Esimerkiksi tästä leikkeestä saattaa joku plokilukija muistaa lauseen, joka on nyt asemoitu ja painettu oikein kuplaan.
Taikka sitten juhlava kirja, jonka käännöstöihin olen vähän osallistunut. Siihen on kasattu kaikki Masin päivästripit ja sunnuntaisivut vuosilta 1950-52, eli aivan alkupäästä.

Näyttää moukevalta opukselta, sivukooltaan hiukan pienempi kuin A4 (siis kyljelleen käännettynä: vähän lyhyempi ja hitusen korkeampi). Painotyö, esittelyt ja toimitustyö kaikkinensa näyttää ansiokkaalta näin nopeasti bussimatkalla silmäistynä. Kyllä Ruotsin Masi-ekspertti Alf Thorsjö aiheensa hallitsee. Sarjakuvien ja varsinkin niiden käännösten puntaroinnista jäävään itseni, sillä olin siinä hommassa osallisena.

Seuraavaksi aion tutkailla kahden elokuvan dvd-pakettia, jonka löysin eilen vitosella divarista nimeltä Makedonia. Rock Around The Clock ja Don't Knock The Rock, molemmat vuodelta 1956, tehty railakkaaseen tahtiin lypsämään Bill Haleyn ja rock'n'rollin läpimurtoa elokuvassa Blackboard Jungle eli Älä käännä heille selkääsi.

Se taas perustui kirjaan, jonka oli kirjoittanut Evan Hunter, joka tunnetaan paremmin poliisikirjoissa käyttämällään taiteilijanimellä Ed McBain, mutta se ei kuulu asiaan mitenkään. Saa nähdä, irtoaako Haley-leffoista aihetta polkkaan, vaikka he rajumpaa nuorisomusiikkia esittelevätkin, eivätkä sunkaan mitään piiritansseja, kansantanhuja tai nahkahousurellestyksiä.

Katsahdus tyhjyyteen

Taisin saada yhden urakan osapuilleen valmiiksi, joten nyt olisi hyvä aika kirjoittaa polkkaa. Tuumailin että jotain pientä pakinaa vain, mutta sitten muistin etten taida pystyä täyttämään Vähätelmän hiljattain paljastamaa vaativaa määritelmää.

Siksipä on parempi vetäytyä kynän ja paperin kanssa sängylle, jos keksisin neljä lennokkaan miehekkäästi kikatuttavaa uusioilmausta taloudellista etua vastaan koketeeraaville kevytkenkäisille hutsukoille, joita joku on tainnut t*ssi-ihmisiksikin* kutsua.

Tuo viimeinen määritys on epätoivoinen aasinsilta, kun johdattelen teemaa kohti naisellisia ulokkeita ja niiden tutkimista. Taannoin minua myhäilytti pitkään ja moneen kertaan tällainen kuva, jossa on asialleen omistautuneen näköisiä wanna-be-mammograafikoita:

Jotenkin tuntuu, että itsekin voisi istua toiveikkaana seuraan. Sitä on vähän vaikempi kuvitella, kuka tulisi toiveikkaana, suorastaan innosta pursuillen tutkittavaksi.

Tuohon liittyy aika hintelästi jokseenkin samoihin aikoihin kohtaamani "graafisen romaanin" kansi, joka hyppäsi vastaan viime kesänä, ehkä, Tosikon linkin** kautta. En ole vieläkään keksinyt kovin monta rimmaavaa sanaa, alle kymmenen, mutta en hellitä.

En tiedä, mikä tällaisessa mottipäisessä huumorin liepeillä liikkuvassa kuvastossa niin vetoaa, mutta eihän mielenkiintoisimpia asioita pysty yleensä selittämään.

Jaaha, mitähän laittaisi iltapalaksi, kun saa ajatukset irrotettua tällaisista irstauksista. Jos vatkaisi munasta oikein runsaan omeletin, kenties tomaatin ja jyystön kera?

* t*ssi mainittu.
** Ei kannata etsiä varmaan sitä linkkiä, se lie hävöksissä.

Kansainvälinpitämättömyydellistättämättömyydellänsäkään

Outoihin paikkoihin pää karkaa, kun ensin temmeltää biljardin putoamiskarsinnoissa, ajoittaa huippukunnon niin että simahtaa kahdeksalta illalla… ehkä… ja sitten herää aamulla puoli neljältä toteamaan, jotta on iltapitsaa hakiessa ahnehtinut salaatin kanssa, mutta unohtanut tupakkihuollon.

Nimittäin salaattia ja sen kastiketta tuntuu olevan joka paikassa, paitsi ei ehkä nielussa tai vatsassa. Tai muistelen kyllä kouralla kahmineeni sitä kassin pohjalta suuhun, mutta neronleimauksen saattelemana lienen pessyt kädet, ettei tästä ole varmaa evidenssiä.

Riippuvuus tupakkiin on näemmä sitä luokkaa, että pitää käydä huoltiksella vaikkei heti tee edes mieli polttaa, mutta tietää sen himon kohta iskevän. Siinähän, pentele, herää, kun linnut karjuvat suloisen moniäänisesti kuin dolby surroundia käyttäisivät. Jopa Karhu näyttää saaneen voitelun salaatinkastikkeesta ja kaalinriekaleista, mutta ei se hänen makuansa pilaa, sillä roippeet ovat vain ulkoisesti tölkissä.

Niin, kevät on täällä. Ei aamuneljältä muuten voi olla noin komeaa käpytellä Helsingintien vartta valkeudessa. Kirkkaampaa kuin päivällä normaalisti, vaikka aurinko on vasta heijastuksena horisontin rajoilla.

Ei auta muu kuin virittää päänsä Hilversumin kautta vielä laajemmin sosialistis-anarkistis-kommunistis-demokraattisesti Kansainväliseksi, josta suuresta hymnistä löysin vahingossa kymmenittäin eri kielisiä versioita.

Olisikohan se Kaisa Korhonen, joka niin pontevasti kertoo Zorron yöstä KOM-teatterin versiossa? Mutta se on ihan hepreaa, miten zulut hukkaavat sävelen ja muuttavat rytmin, sillä eivät ole ilmeisesti tutkineet Tohtori Zivagossa soivaa venäläistä versiota… saati sitten tagalogia, että osaisivat panna kansainvälisen koreaksi. Billy Bragg puolestaan on tutkinut asiaa ja antaumuksellaan paitsi esittänyt sen, myös hieraissut sanoja uuteen uskoon englanniksi.

Kyllä internatsionaali on ihmeellinen asia, samoin kuin tuo netti, joka meitä näyttää kansainvälistyttävän, jos vain luvan annamme. Täältä noita versioita löytyy vielä paljon lisää.

EDIT: Unohdin taas laittaa kuvan luomaan tunnelmaa, vaikka olin sen jo valkannut. Korjattu rontti vrk myöhässä.

Graduaalista kehitystä

"Fee-fi-fo-fum
I smell the blood of an Englishman
Be he alive, or be he dead
I'll have his bones to grind my bread"

Olin eilen kevätjuhlassa, jossa poikani sai päästö- elikkäs graduaatiotodistuksen, mutta ketut siellä mitään suvivirttä kuullut. Kyllä hän sitä paiten päästötodistuksen helposti ansaitseekin, ei lempinimensä ole sattumalta Rupsu-Rudolf.

Esikoulun (pre-school) sekä englanninkielisen leikkikoulun kahden alemman luokan juhlista oli siis kyse, mutta oli hupsua todeta, kuinka jakoivat suuren maailman malliin kouluun siirtyville kloppiaisille sellaiset lakit, joissa neliölaatta lepää pään päällä. Sekä vielä nallet, joilla oli vastaava kotsa, mikähän sekin on muuten nimeltään?

Myös esityksissä oli suuren maailman tuulahduksia, sillä alimman luokan eli playschoolin vekarat esittivät inkkareita, seuraava porras eli kindergarten seikkaili Afrikassa ja nuo poikani ikäiset priiskuulilaiset esittivät Jaakko ja pavunvarren eli Jack and the Beanstalkin (kts. kuva) lyhyenä kuvaelmana.

Ilahduin kun sain samalla selville, mistä tuo takaraivoon jäänyt lause "I smell the blood of an Englishman" on kotoisin, poikani versio on tosin "…of a Finnish man". Pitihän se rimpsu laittaa sitten tännekin. Jättiläinen sitä murahtelee, onneksi ryhmästä löytyi yksi vähän muita pitempi poika.

Kertokaapa huonomuistiselle, missä lorua onkaan lainattu karskimmissa yhteyksissä? Tuntuu kuin se sekä väkivaltaelokuvaan että punkhenkiseen musiikkiin olisi ujuttautunut.

Ohimeneviä tuulia

Olen törmännyt satunnaisissa työpaikoissani sellaisiin sykähdyttäviin, sanoisiko kansan miehiin, joille on kertynyt paitsi kokemuksen suomaa näkökulmaa, myös kiteytyksiä erinäisistä aiheista. Eräs työkaveri totesi puhurin viedessä melkein tukan päästä, että "tuntuu olevan ohimeneviä tuulia".

Osuva vähättely on ihmeen lohdullista, verrattuna vaikkapa kiivaaseen tai itsesääliseen kiukkuun, kiroiluun ja turhautumiseen. Olisiko se sitä "hiljaista viisautta", josta syntitestin yhteydessä taisi olla puhetta?

En taaskaan ehdi purkaa oikeita aiheita (hah! niin kuin sellaisia osaisin käsitelläkään), mutta nauratti taas ääneen jotkut haut, joilla oli tupsahdettu varapygmin takapihalle. Tässä valikoituja viime viikoilta.

kitaran barre otteet
rupsu joonatan
pano vinkit
laki seksifantasiat
betasalpaaja ja raskaus
marcus grönholm up in the ass
kulli suurempi kuin isällä
ihmisille hevosten sukupuolielimet
mitä himoköyrijä tarkoittaa
saksalaiset sarja tunnarit
teekkarivitsit
naida hevosta

Näköjään olen keräillyt erityisesti alatyylin hakuja, onhan niitä toki kaikenlaisia muitakin ollut, mutta eivät ole vain takertuneet samalla lailla silmään.

Nuo viimeiset kolme tuntuvat kuuluvan suunnilleen samaan luokkaan hekumallisuudessaan: 'saksalaiset sarjatunnarit', 'teekkarivitsit' ja 'naida hevosta'. Mitenkäs se Tapani Kansan suomennos menikään kappaleesta "Have You Ever Really Loved A Woman". Oliko se siivommin "Rakastellessasi hevosta saat sen tietää"? Jukeblogin karmeat käännökset tietää.

Tästä kumpuaa mieleen, kun vuosia sitten patistelin ruotsalaista päätoimittajaa, että jollain tekstillä alkaa olla kiire. Kauniiksi, kohottavaksi ja humoristiseksi luulemakseni lopuksi panin Tähtien sotaan viitanneen kannustuksen "May the horse be with you!". Hällä oli ressiä, ei huvittanut lainkaan. Lähetti tylyn vastauksen loppukaneetilla "May the horse be with yourself!". Se on askarruttanut ja hymyilyttänyt kaikki nämä vuodet, että millaista törkeyttä hän luuli minun tavoitelleen.

Mutta kivampaa asiaa lopuksi. Loistava olisi lastenkirjan aiheeksi tuo "rupsu joonatan".

Salamien taistelu

En kertaa Teemu "Teme" "Teukka Salama" "Finnish Flash" Selänteen pitkää uraa tässä, mutta todettakoon, että Anaheim Ducks voitti kutkuttavan jännittävässä 6. konferenssifinaalissa Detroitin 4–3 ja eteni Stanley Cupin loppuotteluihin. Eka finaalipeli Ottawa Senatorsia vastaan on ensi maanantaina Anaheimin ankkalammella.

Kun Teukkaa haastateltiin pelin jälkeen, näkyi että tämä on kova juttu. Hänestä irtoaa haastatteluissa usein lunkia asiaa ja huumoria, ellei sitten kyse ole perheeseen ja autoihin keskittyvästä naistenlehtityylin löpinästä. Nyt pelin uuvuttama mies sai vastailla kysymyksiin oman joukkueen eri sankareista, kuten maalivahti J-S Gigueresta ja ketjukaveri Andy McDonaldista. Hän kuvaili kaikkia samalla adjektiivilla 'unbelievable', joten tunne oli takuulla uskomaton.

Samalla tavalla kuin Suomen jalkapallomaajoukkue kaipaa lisää Hyypiöitä isolla hoolla, niin myös jääkiekon tähtitaivaalla kaivataan Salamia Suomesta. Taitaa muuten olla eka kerta, kun näen Selänteellä rehevän parran, kuten playoffeihin kuuluu.

Kuva kähvelletty NHL-kotisivuilta. Selänne ja McDonald juhlivat, kun Teemu on ratkaissut jatkoajalla Detroitissa edellisen pelin, joka vei Ducksin kullan- tai vähintään hopeanarvoiseen ottelujohtoon 3–2.

Lyhyitä erikoisia

Sellaisina moni länsimainen kai pygmejä pitää. Veikko Huovisella on hieno kokoelma kertomuksia otsakkeella Lyhyet erikoiset (1967), mutta se ei liity tähän lain.

Olen raapustellut hommia aika tavalla eilen ja tänään. Siinä ajatus on ehtinyt harhailla runsaasti, joten keräilen vähän ranskalaisia viiruja ennen kuin otan tirsat, jotta jaksan katsoa, pystyykö Anaheim Ducks pudottamaan Detroit Red Wingsin aamuyöllä Stanley Cup -kisoista.

– Anagrammit
Jos haluaa, että nimeen suhtaudutaan vakavasti ja sille saadaan jotain arvovaltaa tai tenhovoimaa, kannattaako välttämäti valita köpelöä anagrammia, josta yhtä kirjainta siirtämällä saa huonokaikuisen sanan. Valikoin pari esimerkkiä, joihin olen hiljattain törmännyt.

Sith (Star Wars III: The Revenge of)
Olen kuullut kyllä Montezuman kostosta, josta voisi ehkä laulunkin tehdä, mutta tuskin sentään menestyneen elokuvasarjan osaa.
Mestarien liigan finaalissa voi syntyä hirmuinen sota italialaisen Milanin ja englantilaisen Liverpoolin tähtien välillä. Jos Milan kaappaa tällä kertaa voiton ja saa revanssin vuoden 2005 tappioonsa, sille sopinee nimeksi mallia soveltaen: Tähtien sota II: Kakán kosto.

Evli (Bank Plc tai vaikkapa Pankki Oyj)
Vaikka pankki edustaa monelle vasemmistolaisen ohjustuksen saaneelle luonteelle pohjatonta kapitalistista ahneutta ja pahuutta, kannattaako tällaista inhoa pankin itse lietsoa? Jumanklaare, kuuklekin kyselee Evliä etsiessä, jotta tarkoititko Evil?

– Tanssit
Olen nähnyt monia hauskempiakin tansseja kuin tiputanssi, can can, perunamokko tai letkajenkka, kuten vaikka Kauran muinoin esittelemät ylälypsy ja alalypsy, joista Euroviisuihin oli synteesin tehnyt se Ukrainan tanzen-sensaatio.

Ylivertainen suoritus oli kuitenkin, kun kaveri esitteli vuosia sitten biljardisalilla uutuuden nimeltä Norsutanssi. Hän loi hyräilemällä sensuellin tahdin ja ketkutti houkuttavasti lanteitaan. Ensimmäinen avainliike oli työntää käsi taskuun ja vetää sisätasku ulos lerppumaan. Sitten hän toisti saman toisen sisäsivutaskun kohdalla.
Jännitys lähestyi jo orgaanisia mittoja. Sydänparka säästyi pakahtumiselta, kun hän tyytyi kuvailemaan, että sitten avataan vetoketju ja täydennetään ikään kuin korvina hetkuvat taskut vielä kärsällä.*

– Ei mulla sitten muuta
Jotain oli vielä mielessä, mutta se karkasi. Käyn teippaamassa Tenan päähän ja siirryn yöpuulle hetkeksi.

* Musiikkina saattoi olla Baby Elephant Walk, kuten mittasuhteisiin hyvin sopisikin. Tiit-ti dit-ti dii-di dit-tit tii-dii.

Mikään ei ole pyhää

Ei edes sunnuntai. Vein pojan eilen kaverinsa synttärijuhliin viideksi, minkä jälkeen piti huuhailla puolitoista tuntia keskustassa odottamassa juhlien päättymistä. Kantapaarissa aika olisi mennyt kai vilkkaasti, jos olisi tunkenut visailuun vähän myöhässä, mutta en jaksanut.

Sen sijaan tepastelin kohti Hämeenkatua ja totesin, että Akateeminen kirjakauppa on auki. Taivahan talikynttilät, sunnuntaina viiden jälkeen pääsee kirjakauppaan. Mentävä oli, ajattelin että sieltä voi keksiä jotain luettavaa, sillä en ollut äkännyt ottaa kirjaa mukaan, vaikka Jules Vernen Twenty Thousand Leagues Under The Sea* on pyörinyt juuri tässä tarkoituksessa viime aikoina kassissa.

Iltapäivälärpyköita en ole jaksanut enää edes lukea, se ei kelvannut vaihtoehdoksi. Ulkomaiset kevyen kulttuurin (rock, elokuvat ym.) lehdet ovat nykyään aika hyvissä hinnoissa, lonkalta sanoen haarukka oli 8-16 €, joten täytyi todeta niiden (tai maahantuojan) hinnoitelleen itsensä yli minun kipurajani. Onhan se varma, etten markka-aikana olisi edes harkinnut ostamista, jos tavallisen kuukausijulkaisun hinta olisi ollut päälle viisikymppiä.

No, palloilin katselemaan kirjapuolta, missä törmäsin jonkinlaiseen tarjouspöytään. Siinä käteen osui kanadanranskalaisen Gaétan Soucyn 2004 suomennettu Music-Hall!, jota vitosella tarjottiin ihkaomaksi. Kyllähän kunnon kirja aina lehdenlipareen voittaa, ja tämä oli vielä halvempikin.

Kirjailijaa en sen paremmin tuntenut, vaikka muistelen edellisestä teoksestaan Tulitikkutyttö jotain mainesanoja lukeneeni. Näköjään tämän uudemmankin suomentanut Anna-Maija Viitanen sai siitä kirjallisuuden valtionpalkinnon.

No, eihän lukemiseen jäänyt aikaa kuin kolme varttia, mutta lupaavalta tuo vaikuttaa. Käännöksessä aprikoin hiukan tyyliä, koska silmääni tarttui sellaisia sanoja kuin kruusattuja, ryöpsähti, möhnää, tursui ja lengotti. En tunne alkuteosta enkä edes osaa ranskaa, mutta ihmettelin vain hajamielisesti, onko siinä tarkoituksella maalailtu vahvoilla vedoilla ja väreillä aika pieniä asioita. Lause kulkee hienosti ja tarina pyrkii kohti fantasian ulottuvuuksia, joten tuo voi olla pohjustusta myöhempiin irtiottoihin. Niihin on vielä 400 sivua aikaa ja tilaa.

Jatkan tutkimuksia kunhan ehdin, mutta huvitti kuvittaa plokia tuon kirjan kannella. Mainittakoon, että alkuteoksen nimi on sama kuin suomennoksen, mutta englanniksi kirja sai nimen Vaudeville! – jänskästi englanti ja ranska vaihtuvat päikseen. Olin uskossa, että music hall kirjoitetaan erikseen ilman väliviivaa. Kun nyt tarkistin asiaa, kävi ilmi, että se on brittiläistä teatterialan viihdettä, joka oli suosiossa Wikipedian mukaan 1850-1960. Amerikkalainen vastine on sitten vaudeville, jonka pariin Soucyn tarina ilmeisesti ennen pitkää lukijan johdattelee.

Nämä music hall ja vaudeville ovat kiehtoneet menneen ajan huvituksena sikäli, että niiden parista on irronnut oman tyylilajinsa ohella paljon hienoja lauluja, lauluntekijoitä ja esiintyjiä, jotka ovat tehneet suuren läpimurtonsa sitten laajemmilla lavoilla, kuten elokuvissa, radiossa ja levyillä. Ennenkin on pitänyt asiaan tutustua, ehkä viimein tästä kirjasta saa kunnon kimmokkeen.

* Suomeksi Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Ei siis kerro esimerkiksi roistokoplien tai palloilusarjojen huimasta paljoudesta meren alla. Päässäni kummittelee, että minulla oli poikasena kirjasta 70-luvun nide, jossa nimenä oli
10 000 sylen syvyydessä tai jotain sellaista.

Polka des zwei hunderts

Anteeksi siansaksa otsikossa, se markkeeraapi sitä, että näköjään tämä on polkka numero 200. Tai kuten me latinalaiset (olen käynyt Klasua, joskaan en lukenut siellä platinaa, enkä ole ihan saletti luvuistakaan) sanomme CC, mikä viittaa pienin kirjaimin myös kuutiotilavuuteen, olikos se kuutiosenttimeeteri.

Edelleen pitää mainita, että siemennestepanoksen keskitilavuudeksi on jossain joskus määritelty 10 cc, mistä puolestaan otti nimensä näppärä brittipopbändi 1970-luvulla. Ilmeisesti ihailivat amerikkalaista popbändiä nimeltä Lovin' Spoonful ja halusivat nostaa tällä keinolla hattuaan.

Jeaah, pojan kanssa hurvitellun viikonlopun jälkeen silmäisin pikaisesti Plokistania, missä huomio kiinnittyi monella kolkalla tilaa raivanneeseen Syntitestiin. Pitihän se hapiaan pyöräyttää lävitse. (Via Sedis, Kriisipuuro, Sun äitis, Dolorosa, Appia, Veneto… en jaksa keksiä enempätä.) Näin mairittelevaa hyveellisyyttä se pukkasi:

Suhtaudun epäluuloisesti ihmisiin, jotka hyveitään korostavat, enkä usko tähän tulokseen millään muotoa. Jos nyt kaivamalla kaivaa asioita, joiden korostuminen ilahduttaa, niin kohtuullisuus on hauska nähdä kärjessä ja vastaavasti ylpeys, kateus ja huumorintajuttomuus hännillä.

Asioita, jotka näyttävät sijoittuneen aivan vääriin paikkoihin on vatsan palvonta, sillä elämästä kohtuuton osa menee oraalinautintoihin, joista vatsa saa osansa, jopa leijonan sellaisen. Rakkaus taas tuntuu jääneen huutolaiseksi, en käsitä mistä se pisteitä keräisi, vaikka testi muuta väitttää.

Sitten ovat vielä vastapareiksi asetellut ahneus ja viisaus sekä ylpeys ja urhoollisuus, jotka ilmeisesti jäävät arvomaailmassani kunnioitetun Syntestaattorin mielestä muiden jalkoihin, kuten saattaa olla todellisuudessakin. Meinaan, ahneudelle ja ylpeydelle ei olisi oikein elinkelpoisia olosuhteita ahtaissa puitteissani, kun taas kannettu viisaus ei pysy matkassa eikä urhoollisuutta rauhanajan pelkurisivari ole nähnytkään, saati että olisi itse osoittanut.

Näillä eväillä uuteen viikkoon. Taidan satsata tuolta syntilistan kärjestä murehtimiseen ja hengen velttouteen, jos kohta myös ruumiin. Huomasin vasta, että hyveiden matalin lukema on korkeampi kuin syntien suurin. Mitä hiivatin pyhimystä se viattomasta testaajasta vääntää? Painotetut nopat taas käytössä. Silti taidan määrätä Pyhän Varapygmin päivän almanakkaan, kunhan keksin sopivan ajankohdan ja teeman.

Kiirettä ja itsemöintiä

Vauhdikas viikonloppu menossa, sillä poika hyppyyttää arkisten kauppa- ja ruuanlaittopuuhien ohessa monella hilpeällä tavalla: sirkuksen kevätesitykseen, synttäreille ja Super Mario 64:n kenttiin, joka vasta hyppelyä onkin.

Poika lähes pakottaa etsimään lisää tähtiä Mariota pomputtamalla, jos tarpeeksi maanittelen ja lupailen yhdeksän hyvää. Ne kymmenen kirosanaa livahtavat sitten huulille, kun tunaroi pelatessa, mutta useimmat pystyy nielemään.

Taas pitäisi pistää peli pyörimään, joten varsinaisen polkkaamisen sijaan tyydyn itsesaastutukseen. Katselin sattuneista syistä mitä kaikkea roinaa plokiin on tullut tuupattua. Niistä itseäni viihdyttää eniten helmikuun alussa raapustettu Unia Kaliforniasta. Se tuli mieleen eilen Uutisvuotoa silmäillessä, kun vieraileva kapteeni Simo Frangen puntaroi Hamas-aiheista kysymystä ja mainitsi lauluyhtyeen Hamas and Papas.

Huono huumori on pysynyt keppihevosenani norripojasta, ja tuohon sitä oli tiivistynyt tavallista enemmän.

Purkaus yössä – Clash by night, kuvat XIV

Pulpahti mieleen, että Jussi Rämpyttäjä ja Kalske-yhtyeensä on vielä käyttämättä otollisista kuva-arvoitusten kohteista. Kun oikein pinnisti, niitä syntyi helposti kuusi, enkä erityisesti kaivellut vielä laarin pohjia. Se ei silti tarkoita, että nämä hyviä kompia olisivat – tutkikaa jos löytäisitte tolkkua.

Edit! Unehdin tällätä valmiiksi valitun kuvan bändistä tuohon oheen.

Siis Clashin kappaleita pätkittynä kuvasarjoiksi, alkupäästä kohti myöhempää tuotantoa, ainakin noin omkring.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

Himoitsen lukea vastauksia, jos maltatte niitä kommentteihin tuikata.

Tutkivaa jour… äh, potaskaa

Pirkka-teema jatkuu, tällä kertaa tarttui lähikaupasta kouraan tuorein Ruoka-Pirkka. Hupaisa sattumus, että karkkitiskin huitteilla olin tunnistavinani menestyneen näyttelijättären, joka on hiljattain palannut Tampereelle ja taisi tyttärilleen pistouvata jotain makiaa.

Se ei ole sensaatio, että kuuluisa ihminen saattaa käydä samassa kaupassa, mutta koin silti hetkellisen tunne-elämyksen (engl. sensation). Mikä on päässä vikana, kun sävähtää siinä määrin, että pitää oikein tietoisesti ja kömpelösti olla olevinaan niin kuin ei kiinnittäisi huomiota? Epäilen ettei se mene edes läpi.

Mutta lueskelin tuota lehdykkää sitten pojan sirkustellessa. Silmään sattui kipeästi, että rehentelevät Plussa-tarjousten tuovan aina vähintään 10 prosentin edun. Heti tiedotteen alapuolella kunnioitettava linja näytti kuitenkin jo lipsuvan.


Jos nyt äkkiä lasken, niin 10% kilohinnasta 8,50 olisi kaiten 0,85, joten 0,81 lie sitä vähemmän. Olisiko tehnyt kipeää tuupata tarjoushinnaksi vaikkapa 7,64 eli viisi senttiä vähemmän? Nyt alennus on pitkällisten laskelmieni pohjalta 9,53 prosenttia.

* * * * *

Siks toisekseen, tutkivan oikolukijan silmääni sattui eilisestä Aamulehdestä kiteytys tutkimuksesta, jolle en tuon pätkän perusteella osannut antaa kuin kuriositeettiarvon. Kuka tätä on päättänyt tutkia? Kuka sen rahoitti? Millainen on tutkittu ryhmä ja vertailuryhmä? Onkohan tuosta suljettu jollain lailla muita vaikuttavia tekijöitä pois, sillä voisi ajatella, että elintavoissa on muitakin eroja kuin suuseksipartnerien määrä (vaikkapa tupakointi voisi vaikuttaa, samoin savuisissa tiloissa hengailun määrä).

Varsinaisesti minua kiinnosti tuo viimeinen lause. Nythän on niin, että itse leikkaan kurkusta aina pään pois, syön vain päiden väliin jäävän osuuden. Minä olen siis kaukana kurkunpään syövästä ja haluan pysyäkin. Ehkä kurkkuihin pitäisi laittaa varoituslaput, jotka tuntuvat muutenkin olevan suosiossa, että kurkun päineen häntineen syövän kannattaa rajoittaa suuseksipartnerien määrä korkeintaan viiteen.

"Jopa 250 prosenttia…" Siis häh? Tuota voisi jotenkin ankkuroida reaalimaailmaan, jos tutkimuksessa mitään järkeä alun alkaenkaan on, vaikkapa kertomalla millaisia odotusarvoja tarjoilevat a) tälle riskiryhmälle b) suuseksittömille, eikä roiskaista ryhmien keskinäistä suhteellista vertailua, jolla sai ilmeisesti näyttävimmän lukeman.

Tuntuu muutenkin aika suurelta määrältä tuo 250 %. Jos ryhmällä b) todennäköisyys olisi nolla ja ryhmällä a) 0,5 %, niin silloin ero olisi vain puoli prosenttia.

Vanhastaan olen toppuutellut nakkariväkeä, jos he lähtevät kulkemaan evästään ahmien. Toissijainen syy on se, että Etikettikirja kertoi herrasmiehen voivan kyllä syödä yönakin, mutta ehdottomasti rauhallisesti aloillaan, ei kulkiessaan.

Ensisijainen syy on vanha ja arvostettu kampanja: Estä syövän eteneminen.

* Valittelut, AL-leikkeeseen on merkitty väärä pvm, oikea on 15.5.07

Hauista, hauista ja hauista – tai hauki, haku ja hauis

Sain taas kuvan pojan harrastuksista, tällä kertaa hän oli ollut kalastelemassa vaarinsa kanssa. He olivat saaneet pari komeaa haukea, mutta rajasin kuvasta pois vaarin haukineen, kun en ole kysynyt lupaa hänen esittelyynsä täällä.

Lähden tästä juuri hakemaan poikaa, tuskin maltan odottaa millaisia kalavaleita tulee tuon kuvallisen todisteen höysteeksi. Eihän siinä paljon jää varaa liioitella, kun syliväli ei veny paljon kuvassa roikotettua vonkaletta isommaksi, mutta mielikuvitus tuottaa takuulla vaihtoehtoisia konsteja.

Tuokin riittää komeasti jo siihen, että voi pullistella hauista. Ja haukien hauista. Jopa hauista haukien hauista. Ei taida olla enää lukukelpoista? (Kaura aloitti tämän haku-hauki-hauis -teeman. Kaikille kolmelle löytyy sijamuoto, joka on kirjaimelleen sama, vaikka painotukseltaan puheessa toki eri.)


Hyväksi lopuksi kätevä niksi. Muistakaa mistä luitte tämän ensin, kun joku saletisti tyrkyttää sitä seuraavaan Pirkkaan.
Kun uunissa paistuville karjalanpiirakoille haluaa voisulaa, siinä voi kätevästi säästää aikaa, voimia ja sähköä. Klohmaise vain haluttu määrä voita metalliseen desin mittaan, jonka voi asettaa hellan takaosaan pienen ritilän päälle, josta kulkee uunin poistoilma. Tuskin kuluu varttituntiakaan, niin voi on sulaa ja olet vähällä polttaa näppisi tarttuessasi mittaan. Sitten voit aloittaa sivelyn, jos näpit kestävät.
Kun olet levittänyt voisulan piirakoille ja ne ovat valmiit nautittaviksi, kyytipojaksi sopii hyvin pussitee. Jos välipalalla on useampia henkiä, tai juot itse useamman kupillisen, virallinen pirkkaniksi neuvoo kätevän tavan laittaa tee:
Työnnä teepussiin narulla kiinnitetty paperilappu kuivauskaapin lautastelineen ritilöiden väliin ja käännä niin, että pussi jää roikkumaan lavuaarin yläpuolelle. Nyt kukin voi vuorollaan nostella kuumalla vedellä täytettyä mukia siten, että pussi uppoaa kuppiin. Ei tule teiinitahroja pöydälle ja pussi on helppo käytön jälkeen pudottaa roskakoriin.

(Muotoilin tämän teepussiniksin omasta päästä, mutta idea on löytynyt joskus muinoin Pirkan viralliselta palstalta.)

Purppurapelimannit, kuvat XIII

Huusihan se Led Zep peräänsä väistämatic Deep Purplea, jonka joku nuoruudessani erehtyi lausumaan radiossa dip pöpl. Kuuluu ehdottomasti vielä sen aikakauden bändeihin, joita ei ruvettu lausumaan, vaikka olisi säkällä sinne päin osannutkin. Se oli kavereiden kesken retevästi Purple vaan.

Vanhat säännöt, kuvista pitäisi koostua Purplen kappaleiden nimiä ja styket ovat jotakuinkin aikajärjestyksessä.

1.

2.

3.

4.

5. Bonus, hitusen myöhempää, muttei suinkaan tuore. Ihan kuin jossain olisi painovirhe, mutten keksi missä.


Lykkyä pyttyyn, kertokaa jos olivat tolkuttoman helppoja. Vaikka kuvat eivät ehkä loppuisikaan, niin kohta voi tulla turskia keksiä vielä sellaisia bändejä, jotka tunnen tarpeeksi hyvin, että lonkalta löytyisi kappaleita.

Helkutin hyvä niin. Ellei sitten jaksaisi jotain punk-koostetta kehitellä. Eihän näitä voi lähdekirjojen kautta ruveta rääpimään, mitä hauskaa siinä olisi.

Peliin Zeppeliin, kuvat XII

Jälleen kuva-arvoituksia, tällä kertaa Led Zeppelinin kappaleista vaiheikkaan uran varrelta. Tavoittelen tässä varovaisesti aikajärjestystä, mutta bonus on varhaisempi kuin numero nelonen, enkä minä päivämääriä mistään alkanut tarkastaa.

1.
2.

3.

4.

5. Pelätty bonus, oikeastaan aika simppeli juttu, jos siihen on törmännyt.



Jos vastauksia kumpuaa mieleen, niitä on aina ilo pälyillä kommenteista. Hahmoista joku voi vaikuttaa oudolta, mikä saattaa tietty vaikeuttaa vastailua…

Hyvänä kakkosena pieni ja sisukas…

Huh, ei tullut jatkoa rumalle niukkojen finaalitappioiden sarjalle sikäli, että Kanada oli nyt selvästi parempi. Vaikka Suomi kolmannen erän vahvan rutistuksen jälkeen nousi hetkeksi maalin päähän pari-kolme minuuttia ennen loppua, voitto jäi vielä kauaksi.

Kanada oli taitavampi ja kovempi. Eilinen Venäjän sekoittanut rimpuilu taidoilta alivoimaisena mutta yhtenäisempänä joukkueena ei olisi helposti onnistunut Kanadaa vastaan, koska nikkarien suoraviivaista paahtamista on vaikeampi sekoittaa. Nyt se kävi käytännössä mahdottomaksi avauserän jäähyillä ja tappioasemaan joutumisella.

Ottelun tähti oli Rick Nash, kaapin kokoinen voimahyökkääjä, jolla on silti nopeutta, tekniikkaa ja pehmeät kädet. Nash ampui Suomea vastaan ensimmäisen maalin ja vielä loppunumeroiksi 4–2. Hänet palkittiin myös turnauksen parhaana pelaajana.

Suomalaisista turnauksen tähtikenttään pääsivät Kari Lehtonen (myös turnauksen paras maalivahti) ja Petteri Nummelin, joka oli tosin kahdesta viimeisestä pelistä loukkaantuneena sivussa. Kovasti oli pettyneitä naamoja leijonissa ja synkkiä puheita.

Turhaan minusta sikäli, että hienosti äijät vetivät. Nyt kun on ajankohtaiset teemat viimein käsitelty tältä viikonlopulta, niin voi alkaa odottaa miten Selänne pärjää yöllä NHL-ottelussa Detroit–Anaheim. Siihen on vielä pari tuntia, joten töiden ohessa voisi miettiä jotain pientä kuva-arvoituksen poikasta…

Terve pelko takamuksessa

MM-kisojen virallisilla sivuilla kerrataan Suomen lätkäjoukkueen menestystä arvokisojen finaaleissa – eli niukkojen tappioiden sarjaa, jossa poikkeuksena on vain se räikeästi ylimainostettu Tukholman MM-finaali 1995. Tähän tapaan asiaa pohjustetaan (käännös oma, pikainen rykäisy):

"Suomelle finaali merkitsee usein sydänsurua
…
On mahdotonta olla sekoittamatta reipasta annosta pelkoa odotuksiin, jos hurraa Suomen leijonien puolesta, kun etenemme kohti sunnuntain kultaottelua Kanadaa vastaan. Jos kehottaa suomalaisia faneja ottamaan rennosti tässä tilanteessa, se on sama kuin kieltäisi heitä käymästä enää koskaan saunassa tai kuin käskisi Esa Tikkasta sulkemaan suunsa – sitä ei vain tule tapahtumaan."

MM-sivuilla kertaus finaalitappioista

Eipä tässä niin hirveästi jännitä, mutta tölkin tai pari karhunkaatojuomaa joudun nilistelemään, että kestää katsella. Samalla kun toivoo peukalot pers… pystyssä, ettei tuohon ikävään sarjaan tule jatkoa. Oli kuinka oli, saavutus on Leijonilta jo hieno, mutta nälkähän kasvaa juodessa. Vähältä piti, etten joutunut lähtemään paariin haeskelemaan tunnelmaa ja laskettelemaan hurttia huumoria.

Kaverini Sile, jonka kanssa olemme lähettäneet olalletaputteluviestejä puhelimella kahden edellisen pudotuspelivoiton jälkeen (USA ja Venäjä), muistutteli juuri, jo ennen kuin ohjelma alkaa:

"Muista YLE Teema klo 19–20.40 Kuningatar Kristiina. Romanttinen draama!!"

Sehän se, toivottavasti Greta Garbo ei kutsu vastustamattomasti jo ekan erän jälkeen. No, nyt alkaa lähetys, heipä hei.

Lätkää ja länkkäriä

Jännittävä päivä telkun tarjonnan suhteen. Iltapäivällä jo tuli trilleri Suomi–Venäjä. Sitten Kanadan kuritettua Ruotsia ja Uutisvuodon hölistyä omiaan Teema tarjoili John Fordin Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939), joka toimi Goscinnyn ja Morrisin innoittajana Lucky Luke -albumiin Postivaunut.

Tuo Postivaunut oli ehkä ensmä Lucky Luke jonka luin, alle 10-vuotiaana, ellei Arkajalka sitten ehtinyt ensin. Molemmat olivat kuitenkin veljen hyllyssä pian sen jälkeen kun ilmestyivät suomeksi. Erittäin jännittävänä Postivaunut jäi mieleen, ja runsaan kuplivana, koska kyytiin koottiin niin verraton joukko mielenkiintoisia hahmoja.

Totesin, etten muistanut kumpaakaan turhan hyvin, elokuvaa tai sarjakuvaa. Ford kokosi jo leffaan jännittävän kokoelman hahmoja, joiden välillä setvitään luokkaeroja, menneitä sotimisia vihollisina, ajankohtaisia ristiriitoja lain eri puolilla sekä romantiikkaa ja jopa sen seurauksia, kun postivaunun väliasemalla matkustaja synnyttää lapsen. Latausta ja yhteishenkeä tuo vaunujen matka läpi maaston, jossa rellestävät Geronimon sotapolulle ajamat apassit.

Ford on ensimmäistä kertaa elementissään Monument Valleyssa, jonne palasi monissa klassikkowesterneissään, ja jossain tämä oli määritelty hänen ensimmäiseksi täysimittaiseksi länkkärikseen. John Wayne puolestaan teki siloposkisena 31-vuotiaana läpimurtonsa Ringo the Kidinä, joka on joutunut pidätetyksi, mutta haluaa kostaa isänsä ja veljensä murhan.

Netistiä löytyi hyvä kertaus, jossa myös monipuolinen henkilöjoukko setvitään. Sieltä on napattu tuo elokuvan mainosjuliste.

Pakko tunnustaa, että elokuvan loputtua hairahduin katselemaan Euroviisuja. Ihan sopivaan aikaan sikäli, että ehdin nähdä loppukolmanneksen esityksistä, missä oli vähintään tarpeeksi. Pätkät kaikista muista olivat ylenpalttinen kuorrutus kakkuun. Äänestyksessä kiinnitti huomiota naapurirakkaus ja sille buuaaminen. Ei hävettänyt meitin Hanna yhtään siinä sakissa, mutta kappale onkin jo jyrätty aivojen pintakuoreen, koska video on pyörinyt joka välissä telkussa.

Eikä ilta vielä ole ohi, sillä vajaan tunnin päästä alkaa NHL:n konferenssifinaalin ottelu Idästä, Buffalo–Ottawa. Ellei Buffalo pysty tänään voittoon, voi veikkailla runkosarjan parhaalle lähtöä, sillä seuraavat kaksi peliä ovat Ottawassa, missä Senators voisi jo katkaista sarjan. Jos taas Sabres voittaa, pelit ovat 1–1 ja jatko tuntuisi olevan auki.

Kuka siellä – Who's that Who?

Intouduin katsomaan ehtisinkö tehdä muutaman Who-aiheisen kuva-arvoituksen ennen kuin Mockban välierä alkaa. Vähän meni kinttaalle, mutta tässä on kolme The Who'n kuuluisampaa kappaletta, aika alkutaipaleelta. Osa helppoa, johonkin panin hädissään kierompaakin…

1.


2.


3.


Jep jep, lykkyä pyttyyn. Mahdollisia vastauksia luen mielelläni loorasta.

* Blogger näköjään vinkkaa "luokkatunnisteita" näin: esim. skootterit, loma, syksy. Nehän sopivat teemaan kuin nenä peppuun. ("We are, we are, we are the mods.")

Soittolistaa meemitellen

Olen kovin tykästynyt listoihin, joten oli hauska katsoa Loistavan puhalluksen nippua levyjä, jotka hän oli valinnut soimaan ja joista hän laajensi aiheen meemiksi.

Itse laitan koneelta soimaan milloin mitäkin, usein ihan suffelina sekalaista tai jonkin aihepiirin kamaa arvotussa järjestyksessä. Onneksi iTunes taltioi tiedot viimeksi soineista, niin voin osallistua meemiin katsomalla sieltä, mitkä albumit ovat pyörineet viime viikkoina. Tässä tuoreusjärjestyksessä, ykkönen viimeksi.

1. Deke Dickerson & The Ecco-Fonics: More Million Sellers
Menee melkein vimmaisen puolelle, kuinka paljon olen kuunnellut Dickersonia viime kuukausina. Tämä on suosikkilevyni, mutta hyvin tasalaatuista on tuotanto. Hilpeää, muhevaa ja hulvatonta roots-kamaa, kitara soi rivakan sävykkäästi.

2. Mickey Jupp: Live At The BBC
Pitkäaikaisen suosikkiäijäni pätevää luentaa parhaista kappaleistaan vuosien varrelta, kuten Cheque Book, Switchboard Susan, Down At The Doctors, Anything You Do ja paljon muuta. Jopa vanha sotaratsu St. James Infirmary kuulostaa komealta.

3. Martti Servo & Napander: Avatkaa ovi!! Live & Sydämen amiraali
Ajoittain nämä hupsuttavat suuresti, sitten voi tulla kuukausien tauko ennen kuin viitsii ottaa uusinnan.

4. M. A. Numminen ja Jani Uhleniuksen uusrahvaanomainen orkesteri: Swingin kutsu
MAN teki 1970 huimia suomennoksia swing-ajan klassikoista (All Of Me, Whispering, One of These Days, Tea For Two) ja Uhleniuksen orkesteri soittaa "neekeri-jatsimusiikkia" erittäin svengaavasti, pehmeästi ja taitavasti. Pitkän linjan lempilevyjä.

5. Lynyrd Skynyrd: Gimme Back My Bullets
Lynyrdiä kaipaa tämän tästä, kahden tai jopa kolmen kitaran boogieatakki on iskenyt aina. Valitettavasti koneella ei ole vielä muita levyjä, mutta toimiihan tämäkin hienosti.

6. Love: Forever Changes
Yksi persoonallisimmista rocklevyistä ja hienoimmista kans, hippihörhöilyyn sotkeutuu ovelasti mehikaanovaikutteita torvissa ja kitaroissa. Julman komeita kappaleita.

7. Elvis Costello & The Attractions: Imperial Bedroom
Tästä olen polkannutkin, ei siitä tämän enempää, mutta mielenhäiriö ei ollut tilapäinen.

8. Reverend Horton Heat: Spend A Night In The Box
Uudempi tuttavuus, psykoon vivahtavaa rockabillyä ja rokänrollia. Viihdyttää verevyydellään, mutta vaatii lisää perehtymistä.

9. Nightingales: Sentimental Hospital & Circus Delirium
Tuorein albumi (2007) ja kakkoslevy (1995) ovat näköjään räikyneet viimeksi.

10. Kasettikokoelma 3 CD
Veli teki niin herttaisen eleen, että hankittuaan piuhat analogikamojen siirtämiseksi tietokoneelle poltti minulle kolme ceedeellistä vanhoja suosikkipiisejä, jotka olin 80-luvulla nauhoittanut hänelle. Helmiltä nauhassa ovat kuulostaneet esim. Fun Boy Three, Big Country, Monochrome Set, Nits, Magazine, Squeeze, Joe Jackson, Man, Madness, Thin Lizzy, Smiths, Jim Pembroke ja monet muut. Harmittavaista, että mulla oli silloin niin surkeat stereovehkeet, mutta ydin välittyy rahinan seasta edelleen.

Jep jep, olisi hupaisaa lukea muidenkin listoja, jos huvittaapi tarttua meemiin.

Selätys, miss Ingalls ja linkit

Suomi selätti sitten Pohjois-Amerikan Yhdysvallat Mockban MM-kisoissa – tai oikeastaan otti äärimmäisen niukan pistevoiton. Tänään (no joo, eilen) ilmestyneessä Urheilulehdessä Petteri Sihvonen analysoi ja ennusti tuloksen hienosti, hän arvioi voimasuhteiksi elikkäs voittoprosenteiksi Suomelle 55 ja USA:lle 45. Se kuvaa hyvin ottelua, tiukkaa oli.

Nolompaa jutun kokonaisuuden kannalta oli se, että hän sovelsi otteluohjelmaan vanhaa pelikirjaa, jonka mukaan päätyi siihen, että välierässä Kanada kaataa Suomen, ollen suosikki suhdeluvuin 60–40. Vastaan vain tulee Suomelle välierässä Venäjä, joten näillä prosenteilla ei kannata vetoa lyödä. Ehkä sitä ennustetta voi soveltaa finaaliin? Tai pronssiotteluun?

En usko, luulen finaalin olevan Venäjä-Kanada. Jos taas Kanada tulisi Suomea vastaan pronssiottelussa, se muuttaisi vahvasti ennustetta, sillä eivät nikkarit ole yleensä jaksaneet innostua häviäjien jäähdyttelypeleistä.

* * * * *

Pahasti onnahteleva kuva-arvoitus: Mikä rovaniemeläinen orkesteri?


Tutkailin hiukan uutisia, mitä Knightingalls*-rintamalle kuuluu (sällit itse suosivat kyllä muotoa the Nightingales). Kotisivuilta löytyi mukavia uutuuksia, kuten linkki MySpaceen, jossa on kuultavissa uuden albumin nimikappale, hittirenkutus Sentimental Hospital (We Happy Alcoholics).

Nightingales MySpace

Samoin kotisivuilla on etevä jukeboksi, jossa oli kourallinen vanhempia stykejä, ja jopa debyyttialbumi Pop-Gun Juggernaut (1992) oli hyvin edustettuna.

Nightingales Jukebox

Jostain syystä en kyllä saanut MySpacen musiikkia soimaan, vaikka kappaleen se latasi ja alkoi sitä pyörittääkin. Voi olla, että olen vain niin tumpula, ellei sitten koneeltani puutu jotain palikoita tai kyse ole yhteensopivuushäiriöistä Macin suhteen – vai pitääkö sinne MySpaceen kirjoittautua jotenkin sisähän? Jukepoksi toimi sen sijaan mainiosti.

* * * * *

Hätkähdin huomatessani, että niinkin arvovaltaiset tahot kuin Dionysoksen kevät ja Sedis Blog olivat panneet listoilleen linkin tänne. Olen otettu, saanen luvan vastata täten kohteliaisuuteen ja lisätä Teitit omaan linkkilistaani?

Samalla poistelin tuosta linkkejä, jotka eivät johda enää mihinkään**. Ja Theodor pitää saada ehlottomasti mukaan, on siellä niin hulvattomia juttuja ollut, kuten viimeksi peliesittelyjä harvinaisemmista kilpailijoista ylikansallisille hittituotteille. Ai niin, samoin toki säväyttäviä tarinoita kirjoittavat Allyalias ja Angela. Ketähän unohdan tällä kertaa…

* Kuvassa 1 John Cleesen esittämä pelätty Black Knight elokuvasta Monty Python and the Holy Grail. Kuvassa 2 pelätty Laura Ingalls tv-sarjasta Pieni talo preerialla. (Ehkä hänelläkin esittäjä oli, mutta minulle hän on toki ikuisesti Laura.)
** Ruu (jos käyt täällä), harmikseni totesin vanhan osoitteesi vievän umpikujaan, joten otin sen pois. Helpostihan tuohon saa uuden linkin, jos löydän toimivan.
Ray Davies ei ehkä käy, joten poistan sen kummemmitta seremonioitta.

Kuva-arvoitukset osa X

Irroittauduin jo muihin hommiin, mutta iski vielä yksi satsi mieleen. Tällä kertaa kotimaisia, joitakin Eppu Normaalin minulle tuttuja kappaleita, tarkemmin sanottuna neljä sellaista.

1. Albumikappale sieltä historian hämäristä.


2. Kai tuo pitää läpimurroksi luokitella, single- ja lp-raita.


3. Tässä mennään jo pitkälti 80-luvun puolella, hieno hitti.


4. Vähän myöhäisempää, peräti 90-luvun tuotantoa, kai se ainakin radiohitti oli.


Jeaah, panen vastauksia sitten tarvittaessa kommentteihin. Olettehan huomanneet tutkia Lou Reedin kompakuvia tuolta alempaa? En ole ihan saletti, oliko tämä kymmenes satsi, joten tuo X tarkoittaa joko kymmentä tai tarvittaessa mysteerinumeroa.

Lahjavinkki

Piipahdin tuossa toimistossa, ihan kotioloissa vain, joten piti napata jotain viihdykettä mukaan. Se sattui olemaan Vapaa-Valinnan mainos, joka onkin vetävään tyyliin toimitettu, värikylläinen lehdykkä.

Olin vähällä tikahtua, kun katselin mitä he ovat keksineet tarjota tulevan sunnuntain juhlaa silmällä pitäen.

Tottahan nuo asusteet hemaisevilta näyttäisivät äidin kuin äidin päällä, mutta mieleeni tuli erityisesti Elma-täti, joka on kiitellyt aikaisemminkin, kuinka paljon hän tällaisia asusteita kaipaa.

Milläs saisi viestin hänen lapsilleen tai Elma-sedälle, että nyt niitä löytyy kohtuuhinnalla Vapaa-Valinnasta? Äitylille voisi sopia erityisesti tuo vasemmanpuolinen (fuksia? eikä kun punainen) monikäyttöasuste.

(Klikkaamalla siitä voi saada selvääkin. Toivottavasti Elma ei huomaa tätä vinkkiä, ettei mene yllätys pilalle. "Aikaisemminkin"-linkistä suositan katsomaan kommenteista, mitä Elma sinne puoli vuotta sitten toimensi.)

Jäi vain Lou kätehen

Vuoristorataa on arvoitusten tekeminen. Välillä tulee surkeita, välillä rimmaa paremmin ja vinkeissä on tolkkua, kuten toivoakseni näissä. Seuraava aihe on Lou Reed – pari Velvet Undergroundin kanssa ja kolme soolouran alkuvaiheilta.

Minä kun en uudempaa kamaa niin tunne, en osannut sieltä kappaleitakaan poimia. Kuulemma rykäisi komean keikan Tampere-talolla oliko se vuosi, kaksi vai kolme sitten.


1. Tämä taisi olla VU:n ekalla.


2. Myöhempää Velvetiä, olisko nelkulla. (Aika lattapäisen näköinen blondi, muuten.)


3. Varmaan kuuluisimmalta soololta.


4. Tämän on juuri levyttänyt myös tamperelainen Scapegoat.


5. Sooloalbumin nimikappale.


Vaikka eiväthän nuo yhden kuvan jutut niin hääppöisiltä tunnu… mutta mitäs nimeää kappaleensa sillä lailla.