Elokuvameemin siikveli

Juu, lista jatkuu vielä 150 elokuvan verran, ruksitaan sitten niitäkin. Nyt löytyi jo paljon runsaammin syntisiä aukkoja – kuten myös niin tuoreita elokuvia, etten laske niitä aukoiksi lainkaan, ainakaan vielä.

*101. Ran (1985)
*102. High Noon (1952)
*103. The Big Sleep (1946)
*104. Notorious (1946)
105. Fargo (1996)
106. Donnie Darko (2001)
107. Leben der Anderen, Das (2006)
*108. Once Upon a Time in America (1984)
*109. The Great Dictator (1940)
*110. Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi (1983)
*111. The Incredibles (2004)
*112. Cool Hand Luke (1967)
113. Mononoke-hime (1997)
114. Finding Nemo (2003)
*115. Unforgiven (1992)
116. Salaire de la peur, Le (1953)
*117. Crash (2004/I)
*118. Back to the Future (1985)
119. Oldboy (2003)
*120. Indiana Jones and the Last Crusade (1989)
121. The Sixth Sense (1999)
122. V for Vendetta (2005)
123. Ben-Hur (1959)
*124. Annie Hall (1977)
*125. Yojimbo (1961)
126. The Killing (1956)
*127. Kill Bill: Vol. 2 (2004)
*128. The Green Mile (1999)
*129. Life of Brian (1979)
*130. The Deer Hunter (1978)
*131. The Princess Bride (1987)
*132. Per qualche dollaro in più (1965)
*133. Wo hu cang long (2000)
*134. Platoon (1986)
*135. Gladiator (2000)
136. Battaglia di Algeri, La (1966)
*137. It Happened One Night (1934)
138. Notti di Cabiria, Le (1957)
*139. The Graduate (1967)
*140. Ladri di biciclette (1948)
*141. Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969)
*142. Gandhi (1982)
143. Amores perros (2000)
*144. Kind Hearts and Coronets (1949)
145. Children of Men (2006)
*146. The African Queen (1951)
147. 8½ (1963)
*148. The Adventures of Robin Hood (1938)
149. Diaboliques, Les (1955)
*150. The Wild Bunch (1969)
151. Brief Encounter (1945)
152. Stand by Me (1986)
*153. Die Hard (1988)
*154. Shadow of a Doubt (1943)
155. The Prestige (2006)
156. The Night of the Hunter (1955)
157. Toy Story 2 (1999)
*158. Dog Day Afternoon (1975)
159. The Conversation (1974)
*160. The General (1927)
161. Harvey (1950)
*162. Smultronstället (1957)
163. Lola rennt (1998)
*164. Patton (1970)
*165. Duck Soup (1933)
*166. Nosferatu, eine Symphonie des Grauens (1922)
*167. The Day the Earth Stood Still (1951)
168. Gone with the Wind (1939)
169. Glory (1989)
*170. Groundhog Day (1993)
*171. Cabinet des Dr. Caligari., Das (1920)
*172. Heat (1995)
*173. The Gold Rush (1925)
*174. The Big Lebowski (1998)
175. Spartacus (1960)
*176. Trainspotting (1996)
177. Toy Story (1995)
178. Ying xiong (2002)
179. Judgment at Nuremberg (1961)
180. The Grapes of Wrath (1940)
*181. Magnolia (1999)
*182. Twelve Monkeys (1995)
*183. The Exorcist (1973)
*184. King Kong (1933)
*185. Belle et la bête, La (1946)
186. Little Miss Sunshine (2006)
*187. Finding Neverland (2004)
188. Mystic River (2003)
*189. Snatch. (2000)
*190. Ed Wood (1994)
*191. The Hustler (1961)
192. A Christmas Story (1983)
*193. Big Fish (2003)
*194. Shrek (2001)
195. Hotaru no haka (1988)
*196. The Best Years of Our Lives (1946)
*197. The Philadelphia Story (1940)
*198. The Terminator (1984)
199. Before Sunset (2004)
200. Cinderella Man (2005)
*201. Bride of Frankenstein (1935)
*202. Stalker (1979)
203. Witness for the Prosecution (1957)
*204. In the Heat of the Night (1967)
*205. The Lady Vanishes (1938)
206. Out of the Past (1947)
207. The Thing (1982)
*208. Stalag 17 (1953)
209. Scarface (1983)
210. Sleuth (1972)
*211. Bonnie and Clyde (1967)
212. Tengoku to jigoku (1963)
*213. Young Frankenstein (1974)
*214. Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998)
*215. Manhattan (1979)
216. Rosemary's Baby (1968)
217. Du rififi chez les hommes (1955)
218. Walk the Line (2005)
*219. Kumonosu jô (1957)
*220. Anatomy of a Murder (1959)
221. Hable con ella (2002)
222. United 93 (2006)
*223. Frankenstein (1931)
224. All Quiet on the Western Front (1930)
*225. Sling Blade (1996)
226. The Straight Story (1999)
*227. Sherlock Jr. (1924)
228. The Lost Weekend (1945) (en ole varma)
*229. Arsenic and Old Lace (1944)
230. Umberto D. (1952)
231. Roman Holiday (1953)
*232. Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)
*233. The Man Who Shot Liberty Valance (1962)
*234. Wallace & Gromit in The Curse of the Were-Rabbit (2005)
235. Mou gaan dou (2002)
236. The Ox-Bow Incident (1943)
237. 300 (2006)
238. Doctor Zhivago (1965)
*239. Quatre cents coups, Les (1959)
*240. Dial M for Murder (1954)
241. Monsters, Inc. (2001)
242. Great Expectations (1946)
243. Planet of the Apes (1968)
*244. A Streetcar Named Desire (1951)
*245. The Lion King (1994)
*246. Aguirre, der Zorn Gottes (1972)
247. Z (1969)
248. In Cold Blood (1967)
249. Haine, La (1995)
*250. Brazil (1985)

Noin 80 nähty kokonansa eli kaikkiaan reilut kolme viidesosaa 250 elokuvan listalta (olikohan saldoni 160). Onhan näissäkin monesta muistikuvat niin hämäriä, että huoletta voisi katsoa uudestaan kuin ensi kertaa.

Muutama ihmetyttää ja osa melkein hävettääkin perinnekamoina, ettei ole osunut katseluun: Ben-Hur, Tuulen viemää, The Killing, Z - hän elää, Tohtori Zhivago, Loma Roomassa ja ennen kaikkea Fellinin 8 ½. Samoin Clouzotin kaksikko Pelon palkka ja Pirulliset, joista on paljon tarinaa kuullut.

Cabirian yöt olen luultavasti nähnyt elokuvakerhossa, mutten muista siitä juuri mitään, turha ruksia. Samaa kastia voivat olla Taivas ja helvetti, Tuhlattuja päiviä, Kuolemantuomiopaikka, Länsirintamalta ei mitään uutta, Rosemaryn painajainen, Räsynukke, Keskustelu ja Rififi.

Telkkarista olen nähnyt osittain ainakin The Thingin (Carpenter-version, alkuperäisen jopa kankaalta), Scarfacen (sama juttu, Hawksin vanhan näin kankaalta), Apinoiden planeetan (tuon vanhan, uudesta vain väläyksiä), Vihan hedelmät, Fargon ja Nürnbergin tuomion. Ei voi äksätä, en muista kokonaista katselukertaa.

Tuorempaa kamaa tulee varmaan hiljakseen katseltua, kunhan ne kohdalle osuvat, kuten luultavasti vanhempiakin. Mukava saada muistutus, että kaikenlaista hyvää on tarjolla, kunhan vain sattuvat halpoina dvd-levyinä vastaan.

Jaaha, sitten auttamaan kaveria muutossa…

Meemikatsaus leffasivistykseen

Löysin hdcanisin sivuilta elokuvameemin. Idea on simppeli, jos oikein ymmärsin: IMDb:n sadan parhaan elokuvan listalta ruksitaan ne, jotka on nähnyt. Muisti tökkii parissa paikassa, mutta parhaan mukaan rehellisesti vedetään.

*1. The Godfather (1972)
*2. The Shawshank Redemption (1994)
*3. The Godfather: Part II (1974)
*4. Buono, il brutto, il cattivo, Il (1966)
5. The Lord of the Rings: The Return of the King (2003)
*6. Pulp Fiction (1994)
*7. Casablanca (1942)
*8. Schindler's List (1993)
*9. Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back (1980)
*10. Shichinin no samurai (1954)
*11. One Flew Over the Cuckoo's Nest (1975)
*12. Star Wars (1977)
*13. Rear Window (1954)
*14. 12 Angry Men (1957)
15. The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)
*16. Raiders of the Lost Ark (1981)
17. Cidade de Deus (2002)
*18. The Usual Suspects (1995)
19. Goodfellas (1990)
*20. Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964)
*21. C'era una volta il West (1968)
*22. Psycho (1960)
23. The Lord of the Rings: The Two Towers (2002)
*24. Citizen Kane (1941)
*25. North by Northwest (1959)
*26. Memento (2000)
*27. The Silence of the Lambs (1991)
*28. Lawrence of Arabia (1962)
*29. It's a Wonderful Life (1946)
*30. Sunset Blvd. (1950)
31. Fight Club (1999)
32. Fabuleux destin d'Amélie Poulain, Le (2001)
*33. American Beauty (1999)
*34. The Matrix (1999)
*35. Vertigo (1958)
*36. Apocalypse Now (1979)
*37. Taxi Driver (1976)
*38. Se7en (1995)
*39. Léon (1994)
40. Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004)
41. Paths of Glory (1957)
*42. American History X (1998)
*43. To Kill a Mockingbird (1962)
*44. Chinatown (1974)
*45. The Third Man (1949)
46. Untergang, Der (2004)
*47. The Pianist (2002)
*48. M (1931)
*49. Monty Python and the Holy Grail (1975)
*50. The Treasure of the Sierra Madre (1948)
51. Laberinto del fauno, El (2006)
*52. A Clockwork Orange (1971)
*53. Alien (1979)
*54. The Bridge on the River Kwai (1957)
*55. Sen to Chihiro no kamikakushi (2001)
*56. L.A. Confidential (1997)
57. Boot, Das (1981)
*58. The Maltese Falcon (1941)
*59. Requiem for a Dream (2000)
*60. The Shining (1980)
*61. Double Indemnity (1944)
62. Hotel Rwanda (2004)
*63. Reservoir Dogs (1992)
*64. Metropolis (1927)
*65. Saving Private Ryan (1998)
66. Rashômon (1950)
67. The Departed (2006)
*68. Raging Bull (1980)
*69. Sin City (2005)
*70. Singin' in the Rain (1952)
71. Aliens (1986)
*72. Modern Times (1936)
*73. The Manchurian Candidate (1962)
*74. Rebecca (1940)
*75. The Great Escape (1963)
*76. 2001: A Space Odyssey (1968)
*77. Some Like It Hot (1959)
78. All About Eve (1950)
*79. Amadeus (1984)
*80. Forrest Gump (1994)
*81. Touch of Evil (1958)
82. Vita è bella, La (1997)
*83. Terminator 2: Judgment Day (1991)
*84. Sjunde inseglet, Det (1957)
*85. Jaws (1975)
*86. The Sting (1973)
87. Million Dollar Baby (2004)
*88. Strangers on a Train (1951)
*89. On the Waterfront (1954)
90. Batman Begins (2005)
*91. The Elephant Man (1980)
*92. Full Metal Jacket (1987)
*93. Braveheart (1995)
*94. Nuovo cinema Paradiso (1988)
*95. Mr. Smith Goes to Washington (1939)
96. The Apartment (1960)
*97. Blade Runner (1982)
*98. The Wizard of Oz (1939)
*99. City Lights (1931)
*100. Kill Bill: Vol. 1 (2003)

Noin 79 saletisti katsottua. Katsomattomien joukossa on pari kiusallisen tuttua, joita en muista kokonaan katsoneeni: Kaikki Eevasta ja Poikamiesboksi. Ja pari sellaista, jotka ovat jääneet kesken, kun olen nukahtanut tms: Aliens, Million Dollar Baby ja Batman Begins. Parista en oikeasti ole varma: Rashomon ja Das Boot ovat olleet taannoin katselussa, koska kuvat ovat niin tuttuja, mutta paha sanoa katsoinko kokonaan.

Selviä aukkoja ovat ainakin Goodfellas, Fight Club ja Kunnian polut, ehkä myös Sormusten herrat 1-3. Taitaa olla turha pohtia, kuinka monen kohdalla on eri mieltä niiden kuulumisesta sadan kärkeen.

Jatkopolkka entistäkin ei mistemmästä

Kun katselin edellistä polkkaa laatiessa, millä helkutilla hakukoneet ovat löytäneet nämä jaaritukset, unohduin ihmettelemään joskus harrastamiani outoja linkityksiä.

Taisi olla Benrope, joka taannoin suoraviivaisesti totesi, että eihän linkkejä kukaan lukija jaksa kuitenkaan klikata. Samaan arvioon olen päätynyt, joten niitä tulee laitettua enämpi itseä viihdyttääkseen. Jotta löytää myöhemminkin sivut, jotka ovat satunnaisista syistä huvittaneet.

Kaiken uhallakin panen tähän itsesaastutuslinkin polkkaani, jossa ei ole mitään sisältöä, vain hölmöyksissä munattu sanaleikki sekä ääliömäisiä linkkejä. Klassikkokamaa siis, vain viikon polkkauskokemuksella.

Menköön nyt jatkoksi vielä juutuubilinkki, joka on varmaan jo käynyt tutuksi. Remontti-Reiska apparinsa kera kuulostaa hauskan päihtyneeltä, kun levyä soitetaan ikään kuin väärällä nopeudella. Saisikohan tuosta piriversion nopeuttamalla sopivasti? Tämä linkki on tullut tällä viikolla parista suunnasta, kiitosta vaan Jokke ja Simo.

Ho! Satuin huomaamaan hdcanisin kommentin, jossa kysyttiin potentiaalin taipumista imperfektiin, joten tässä vielä linkki pekulointiin asiasta. Turussa opin 80-luvulla potentiaalin imperfektin riemuja, mutta Kielitoimisto ei lie ollene* vieläkään päässyt sen makuun.

Tahvo Sorasen vaimon nimestä en ollut aiemmin enkä ole nytkään varma. Hän on Betty englanniksi, olisiko se jätetty silleen? Oudolta ratkaisulta se kyllä kuulostaa, pitää selvittää vielä, ellei joku asiaan perehtynyt osaa oikaista suoralta kädeltä.

* anteeksi. ihan vilpittömät pahoittelut.

Polkka ei mistään

Mukava aamu. Edellisen urakan paineet helpottivat jo, uusi houkuttelee tuossa kimppuun runsaana ja luonteeltaan leppoisana.

Oli jotenkin syyllinen olo, niin älytöntä kuin se onkin, koska en ole tällä viikolla kauheasti jaksanut keskittyä Plokistanissa tarpomiseen. Huvitukseksi olen siellä kiertämisen ajatellutkin, en velvollisuudeksi.

Nyt paikkailin asiaa ja huomasin, että sinne kertyy viikoittain hillitön määrä mielenkiintoisia juketteja hyvin laajalla skaalalla. Moni polkkaaja onnistui liipaisemaan jotain syrjää omissa kokemuksissa, mikä herättää eloon vanhoja ajatuksia ja tunnemuistiin hautautuneita elämyksiä. Sehän on antoisaa.

Toinen huvittelumuoto oli katsella taas millaisilla hauilla omaan plokiini on eksytty. Ehdoton suosikkini oli tällainen: "kuula-aseen purkaminen"

Kävi ilmi, että hakurobotti oli heittänyt tänne, koska olen kuukausien mittaan kirjoittanut tällaisia:
"…pakottavista syistä seremoniat siirtyivät tähän kuulaaseen tiistai-iltaan." sekä
"Television katselu tuntuu pelkästään korostavan olemisen kurjuutta. Onkohan se tarkoitettu vain ylivireen purkamiseen, että mieli tyhjenee ja illalla saa paremmin unen?"

Ei tainnut taaskaan löytyä juuri apua kiperään tehtävään, toivottavasti joku muu sivu neuvoi tehokkaammin purkamaan kuula-asetta. Muita hassunhauskoja hakuja*:
olla potentiaali imperfekti
vaikea äitisuhde
gynekologiset instrumentit
7 veljestä juonipaljastuksia
peter nyman uutisvuoto vaimo
PILKKIKISAT YLITORNIO

Google Analytics piirsi plokistani tällaista käppyrää, millä hauilla se on useimmin löytynyt viikon sisään:


* Toivottavasti tästä ei aiheudu julma kierre. Jos asia on yhä selvittämättä ja hakusessa, sama kävijä eksyy entistä vääjäämättömämmin tänne, koska hakusanat on taas toistettu tuossa.

Have Guild, Will Travel

Uupuneena miehenä kirjoittelin eilen potaskaa Paladinsin nokkahahmosta Dave Gonzalezista, joten suoritan pikaisen oikaisun, koska herra on ollut suosikkikitaristejani parikymmentä vuotta. Guild se hänen perustyökalunsa on ollut koko tuon ajan, vaikka muillakin on limputellut.

Kävin vappuna viitisen vuotta sitten katsomassakin äijää, kun hän vieraili ilman perusbändiään Rock'n'Roll Jamboreessa Ellivuoressa. Kyllä silloinkin helähti komeasti joitakin kovimpia blueshenkisiä numeroita, kuten "Keep On Lovin' Me Baby", vaikka pääpaino oli kevyemmän rockabillyn suunnalla.

Tutkailin vähän netistä hänen kitarapolitiikkaansa, niin vastaan osui hyvä haastattelu, jossa hän kertaa Paladinsin historian. Tässä ote, mitä hän kertoo vehkeistään, koko juttu löytyy linkin takaa ja kuvatkin on lainattu sieltä:

"DG: Well, I'm a Guild man. I'm still playing the same guitar as on Years Since Yesterday, the Guild X-550. I'm still using the Fender 410 Bassman and an old Echoplex. I've been using the same rig pretty much since we started The Paladins. When we first started out I got a Gretsch and I went through a few of those until I got a Gibson, which I thought was a little better. And I've still got a few Gibsons but then I got a Guild which smoked 'em all. I got my first Guild in '85 and then I got another one in '88, which is the one I'm playing now. In the studio I've used another little Guild called the Bluesbird, which is a 1959 and kind of looks like a Les Paul, and I've used a D-35 Guild acoustic guitar."

Pari näytettä taas tuubilta:

Paladins Live in Holland (2 min)

Sooloja, kitara muistuttaa epäilyttävästi kyllä Telecasteria. (2:48)

Jep jep, tarjonta ei ollut säihkyvintä, mutta kai noista makuun pääsee, jos haluaa.

Vastoinkäymistilassa

Otsikko voisi kuvata sitä kun menee koivulärväkkeen kanssa kiljunkatkuiseen kerrostalosaunaan, sillä parilla opiskelukaverille on taannoin ollut sellaisiakin puuhia turvallisen lämpimässä suljetussa tilassa. Olenpa nähnyt yhden keittelevän kirkastakin tällaisista liemistä keittiötasolla. Tulos oli päihdyttävä, mutta sangen karmea maultaan.

Oikeasti otsikko viittaa siihen, kuinka työ voi joskus käydä hämmästyttävän raskaaksi ilman mitään varsinaista syytä. Olen tahkonnut yhtä sarjakuvahommaa sunnuntaista alkaen, vaikka tavallisesti vastaavan paketin saisi tehtyä päivässä ja tarkistettua tunnissa seuraavana. En tajua, lause kulkee ihan mukavasti ja juttu on mainio, mutta koko ajan on joutunut pakottamaan itseään kirjoittamaan aina seuraavan lauseen. Kaikki tekosyyt koneelta karkailuun pitää käyttää siinä ohessa.

Ikävä pusertaa pisaraa hepistä, kun olevinaan luuli että olisi kusihätä. Kahvinkeitinkin varmaan ylikuumeni tärviölle, koska pihisytin sumppia hanakammin kuin jaksoin sitä juoda.

Ei tullut edes kauheasti törkeiltyä omia käännösten sekaan, mitä nyt panin yhden ranskalaisen käyttämään Top Secretistä (muistaakseni) opittua vitsikästä sadattelua: "Sacre coeur!" Saa nähdä selvittääkö se tiensä oikoluvusta, jos se sille alistetaan.

Työn sankarini on ollut Deke Dickerson, joka piristi soitollaan silloin kun eniten alkoi ahdistaa. Huikea roots-kundi, joka viskoo menemään verrattoman Ecco-Fonics-yhtyeensä tuella monenmoista 50-luvusta muistuttavaa tavaraa: väliin tulee mieleen Jerry Lee Lewis, väliin Les Paul ja usein ihan vaan muhkean omaperäinen kiteytys laajoista vaikutteista.

Pari juutuubin näytettä pitää tyrkyttää, olisikohan tuo Red Headed Woman studiolive, tai tarkemmin radiostudiolive. Kitarasoolossa kuuluu hieno Les Paulin nauhakaikukikkojen jäljittely, vaikken tajua miten se onnistuu noissa oloissa. Toisessa näytteessä lavalle tulee vieraaksi Crazy Joe, joka varastaa show'n Bumble Bee Twistissä.

Herra on selvästi letkeämpi veikko kuin Brian Setzer ja tuntuu tekevän parempia piisejä kuin Dave Gonzales, jonka yhtye Paladins soittaa kyllä komeasti turhan kaavamaisista kappaleista huolimatta. Muita saman alan kitarasankareita ei tule heti mieleen, nämä kaksi saavat temmottua ihmeitä orkesterikitaroistaan (tai mitä 50-luvun puoliakustisia ovat, toisella on Gretsch ja jälkimmäisellä taisi olla Rickenbacker pääkirveenä). Dickersonilla taas on veikeä kaksikaulainen (kuten kuvasta pitäisi näkyä), josta pitää vielä selvittää, mitä se on syönyt.

Mitäpä tässä muuta, seuraava urakka on kuulemma jo postissa, joten taidan käydä rentoutumassa paarissa sitä odotellessa.

Tiputus arkeen

Maanantaiaamu. Jokainen kynnelle kykenevä ja vähän huonosaattoisempikin aikuinen suomalainen sen on kokenut, että uuteen viikkoon herätessä olo on hutera, varsinkin kun tuntuisi, että juominen on poissuljettu, mahdoton vaihtoehto sille päivälle.

Olkoon syynä sitten työt, korkea moraali tai muut velvoitteet. Jonsei jopa fyysiset esteet, kun käsi kirjoittaa ilman kynääkin niin vakavasti, ettei liemi pysy lasissa, ja nielu on ryhtynyt niin kutsuttuun hissilakkoon – äänihuulten paikkeilla on lakkovahti, joka käännyttää kaikki ensiaputöihin pyrkivät alfalutviuttajat ja betasalpaajat saman tien niskaperseotteella takaisin.

Asialle on tietenkin keksitty ratkaisu jo aikoja sitten, mutta kapitalistis-uskonnolliset prinsiipit ovat ohjanneet yhteiskuntaa pimittämään sen meiltä arkisilta tennissukankuluttajilta.

Pohtikaapa vain, kuinka paljon kauniimpana maanantaiaamu olisi valjennut, tällä kertaa tosin tuntia liian aikaisin, jos krapulasta ei olisi tietoakaan. Päinvastoin kroppa jylläisi nousujohteista elinvoimaa.

Konsti on yksinkertainen. Illalla nukkumaan mennessä viritämme infuusiolaitteistoon* kolmen litran pänikän vaikkapa punaviiniä, koska se muistuttaa väriltään hiukan verenpunaa, eikä siten ohenna taiteellista nautintoa, jos sattuu itseään kolhimaan. (Herkkusuuksi on turha ruveta, vähän halvempi punho kelpaa, sillä sitä ei pyöritellä nyt makunystyröillä, saati syljeskellä pois kuppihin.)

Kun painovoima punjua akustisen laitteen säännöstelemänä sopivaan tahtiin pitkin yötä tuuttaapi, olo on verraton aamulla. Heti kellon soidessa on valmis kaahaamaan vähintään nopeusrajoitusten vaatimaa vauhtia työpaikalle, mistä pääseekin ruokatunnilla tukka hulmuten kostealle lounaalle.

Tiputus arkeen ei ole enää veret seisauttavan tyly – pehmeän laskun hoitaa verta notkeuttava tiputus arkeen.**

* Kuvassa. Huomatkaa vasemmalla seinällä kuivumassa olevat varalääkkeet, joista ilmeisesti voisi sätkää kääriä.
** Ei sillä, että minulla tällaisia tarpeita olisi, kun en pisaraakaan viikonloppuna nauttinut. Jaksan vain aina välittää kanssaihmisten hyvinvoinnista silloin, kun pitäisi tehdä jotain järkevää.
*** Mainittakoon edukatiivisessa hengessä vielä, että naurumurha-nimikkeen ansaitsevat minusta vain erityisen ääliömäiset jutut, olivat hauskoja tai varsinkin jos eivät ole.

Tacky tag toimii

Jou mama, heti tärppäsi. Ensimmäinen Elsa-leijonan metsästäjä on nyt bongattu. Kuinka pitkään se vielä saa kulkea vapaalla jalalla?
Tässä on todistusaineistoni:


Että jos nimenomaan haluaisi kävijöitä, piittaamatta siitä löytävätkö he sivuilta mitään kiinnostavaa, on helppo aivastella millaisia tageja kannattaisi käytellä. Ei sillä, että yksi kävijä vuorokaudessa Pietarin kalansaalis olisi.

Poika kaataa pian naisia paremmin

Tänään tupsahti spostitse kuvia, joissa poikani on keilaamassa. En osaa sanoa mikä niissä niin sykäyttää, ehkä se on vain tyypillistä perheensisäistä riemua.

Ajattelin silti tuupata kuvat tännekin. Erityisen komiana pidin ristiaskeleita jaloin ja käsin loppuasennossa sekä tietenkin onnellisen keskittynyttä ilmettä. Hyvällä sykkeellä, ilon kautta.





Sankari itse nukahti jo Tartu mikkiin -ohjelman äärelle. Pahoittelut, että ekassa kuvassa silmät punoittavat kuin isällään. Kuulemma oli saanut kerran suoraan kaadon ja toisella kerralla onnistunut paikossa, vaikka pallo ei kauheaa kyytiä kiitänytkään.

Otsikko viittaa sellaiseen lehtikapulointiin, jossa oli syntynyt otsakelauseeksi:
– Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin. (Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.??)

Kohtalon leijona

Sain kimmokkeen Allyaliakselta, pitihän se sorvata huumormietelauseeksi (huforismi?):

Itsensäpaljastelijat eivät saa kulkea vapaasti puistoissa. Heille pitää määrätä esiliina.

Tähän liittyy vähemmän kiinteästi asia, jonka parissa olemme paarissa askarrelleet. Nimittäin luontoaiheisen elokuvan ja kirjan "Elsa – vapaana syntynyt" uusi, yllättävä suosio nettiaikana. Siihen suuntaan olemme taipuneet, että ihmiset löytävät sen hakusanoilla "Elsa – porn free".

*Tuleekohan googlesta yhtenä kymenä väkeä tänne, kun tällään "porn free" myös leibeliksi? Pitää kokeilla, vaikka surkea pettymys siitä tulee kypersuunnistajille.

Florencen soihdunkantajat

Eivät he sairaanhoidon uranuurtajia tai hyväntekijöitä ole, pikemmin itse sen tarpeessa, mutta The Nightingalesista pitää polkkailla vielä, kun uusi levy on vihdoin kaupan Saksassa.

Rumpalinsa Setä Mäxi (oik.), myös Teppoilu-kisojen yhteydestä tuttu, lähetti tekstaria, että vaihtaisin bändilinkin uuteen. En totellut, lisäsin vain sen uuden, joka löytyypi oikeasta kainalosta nimellä The Nightingales. Jukka Junttilan Hiljaisten levyjen muinaissivu on sen alla nimellä "vanha".

Innostuin katselemaan mitä muuta uuden levyn tiimoilta on tarjolla netissä ja kirjaan tähän pari asiaa.

Levy-yhtiö Tug Records kauppaa Kioskissa albumia kohtuuhintaan.

Triggerfish arvostelee saksaksi ja antaa täydet pinnat, lukijat selvästi vähemmän. Pieni ote:
"… Mit "Down down down" stellt sich die Band als Pubrocker mit allgegenwärtigem Barpiano und melodischen Gitarren im Blues Rhythmus vor. Jetzt kommt der bereits erwähnte Titelsong des Albums und reißt einen, selbst wenn man gerade nur an einer Flasche Stilles-Wasser nuckelt, komplett vom Hocker. Ein so fröhliches Liedchen mit einem noch dazu so intelligenten, ironischen Text muss man sich mindestens zweimal anhören. …"

Voice of culture samoin selvittää saksaksi rakkaan bändin uutta tulemista, menköön arvostelu tähän kokonaan:
Nightingales: Sentimental Hospital
Yeah, eine meiner liebsten Lieblings-Finnenbands ist mit einer neuen Scheibe zurück.
Natürlich mal wieder auf TUG Records erschienen… Und der Titeltrack ist schon mal der Hammer. „We are happy alcoholics….“. Wow, das mal so auf den Punkt zu bringen…. Cool. Das kriegen wohl nur die aussem Norden hin. Aber auch der Rest der Scheibe, die zwar im schönen Digipack - aber leider ohne Booklet daherkommt - kann wieder vollends überzeugen. Das hier ist kein „Haudrauf-Punk“. Hier geht es ruhiger zur Sache. Gern auch mal mit Klavier und Keyboard. Der Teufel steckt wie so oft im Detail. Und das sind die Melodien und die Texte. Wunderschön. Nicht das Ihr denkt, dieser Mieschka wird immer softer. Nee, ganz so isses nicht. Das macht einfach nur Spaß, weil hier Kopf hinter der Mucke steckt. Hört mal rein. Bitte! Achso, wer Vergleiche braucht... Ich würde sagen, ein guter Mix aus den KAISER CHIEFS und den UNDERTONES...

Wantok Music infottelee uudesta julkaisusta mm. tähän malliin (ja kirjoittaa Peen sukunimen veikeästi Pakarainen):
"Das jetzt vorliegende Resultat kann mit Recht als ein essentieller Beitrag zur finnischen Rock-Geschichte bezeichnet werden. Das Album “Sentimental Hospital” hat alles zum Klassiker! Kantola zeigt sich auf dem Zenit seiner songwriterischen Fähigkeiten und der Band merkt man die Spielfreude bei jedem Ton an."

Jäljelle jää tietysti kysymys, kuka uskoo saksalaiseen musiikkimakuun, jos miettii kuinka Scorpionsin emämaassa tehtiin jopa David Hasselhoffista menestysartisti. Eläväinen skene Saksassa on kuitenkin, pirusti näyttäisivät legendaarisetkin bändit siellä kiertävän. Nuita nettiarvosteluja varmaan löytyisi viikon päästä lisää, mutta tuossa ensimakua.

Levy tuntuu kirjaajan korvaan edelleen mahtavalta ja monipuoliselta. Jorman hurjistunut kapakkapianovaihde ei ole ihan yhtä usein pinnassa kuin muinoin, mutta lähteehän sekin sieltä. Laulut on tehty siivommin, mikkihiirimeininki on vähemmällä. Mutta ennen kaikkea piisit ovat komeaa työtä ja bändi kuulostaa jälleen yhtenäiseltä ja oikealta.

EDIT: Poimin kuvat enempiä kyselemättä mainitulta nettisivuilta, en tullut ajatelleeksi että jollakulla on niihin toki oikeudetkin. Joten on korkea aika lisätä tänne tieto: KUVAT: Heikki Viitanen.

Lentämätön matto

Jos nollaus kerran aloitetaan, se pitää tehlä kunnolla. Mestarina oikullisessa, päättömässä, jopa kehnossa huumorissa minulla vaivaisella kisällillä toimi oma isä, jonka vavahduttavista saavutuksista on jäänyt mieleen muun muassa Edgar Rice Burroughsin kuuluisan kirjasarjan nimien sorkkiminen.

Jostain syystä en päässyt koskaan kauheasti Tarzan-kirjojen makuun, vaikka niitä elokuvia piti jännittää telkkarissa niin paljon, että katselin säikkynä nojatuolin alta, kun se samainen neekeri (anteeksi sanavalintaa, se kuuluu kuvattuun aikakauteen) jälleen lensi alas vuorelta.

Sen sijaan isän lapsille tai muuten herkkämielisille suunnatut kiltimmät versiot kuulostivat paljon houkuttelevammilta. Tähän malliin:

Tarzan, apinain kuningas > Tarzan, oravien ohjaaja
Tarzan ja Oparin aarteet > Tarzan ja Konalan viispennykät
Talttumaton Tarzan > Tarzan, jolta pääsi talttu

Tuo viimeinen oli raapustettu viimeksi mieleen moljahtaneena käsin paperille, kun muut (niitä oli enemmän, mutta muistan vain nämä) oli nakuteltu siivosti koneella.

Tästä innoittuneena nimesin äsken olo/makuu/työhuoneeni keskeisen lattiakoristeen uusiksi, olkoon se Talttu. Jolsen muuten voi pojalle kauheasti rehennellä, niin ainakin keskellä olohuoneen laattiaa voin tästedes sanoa olevani Talttu-maton Tarzan.

Kyllä sitä kaipaa, että näin tyhmiä juttuja kuulisi välillä myös muilta, mutta onneksi sisarukset ja hönökaverit on keksitty. Poikakin uhkaa livetä välillä samoille laduille, mutta täytyy panna kieltotaulut jo metsän laitaan, ettei hän eksy survomaan umpihankeen, jos sellaista enää mistään löytääkään.

Tarkkana nimenannossa - kasta försiktigt

Vanhemmilla on suuri vastuu lapselle etunimeä valitessa. Viaton mötikkä kantaa sitä usein lopun ikäänsä, joten moonikkeri voi määritellä menestyksen ja surkean epäonnistumisen veteen veistetyn rajan.

Tässä otamme nyt vain esimerkiksi etunimen Per ja mainitsemme tavallisimmista sukunimistä niin kymmenen varottavaa, joiden kanssa se EI sovi, kuin kymmenen myönteistäkin tapausta, joissa se rimmaa niin hyvin, että odotusarvoista riippuen Per voi olla jopa ideaali valinta.

Jos sukunimenne on alla, varoitus - kasta inte
Skatti, Spiraatio, Mudankolmio, Äloosteri, Hana, Vertti, Ikato, Kules, Hostenkerääjä, Skarva

Voi sopiakin - kasta bara
Soona, Iskooppi, Mudasortsit, Intötekijä, Honen, Kele, Rotta (voi tulla jalkapalloilija), Manto, Hokalastus, Inpohjainen

Vilpittömästi teitin,
Per N. Hardilainen
Nimivaltuutettu

Kurjat lentävät

Aika polkkaukseen on kortilla, mutta huvitti lainata tänne päivän mietelauseista yksi (kuukle tämän tarjoili, Victor-Marie Hugon kuva vieressä):

There is always more misery among the lower classes than there is humanity in the higher.
- Victor Hugo

Eli pikakäännöksenä:
Alemmissa luokissa on aina enemmän kurjuutta kuin ylemmissä humaanisuutta.

Sen verran vielä haircuttia, että pääsin taas eilen ja tänään roudariksi. Nimittäin kantamaan pojan kitaraa. Siinä tuntee olevansa rok, kun soitin pakataan äitiyspakkauksesta tulleeseen makuupussi/täkkiin, joka edelleen tungetaan muovipussiin. Plastiikkikuoren voi valita kätevästi mielialan mukaan, nyt oli kopeasti Silja Linen pussukassa, aiemmin on suosittu Siwaa.

Eihän tuo mikään juttu ole, mutta jossain välissä pilkahti mieleen oma muutos. Jonain 15-25-vuotiaana oli niin arka pelkuri, ettei olisi suostunut kantamaan tuollaista vehjettä, koska olisi pelännyt jonkun kiinnittävän siihen huomiota. Vaikken yrittänyt kuulia olla silloinkaan, itsetunto oli niin hutera, että pelkäsin näyttäväni typerältä ja jonkun siitä pilkkaavan.

Nykyään tietää näyttävänsä typerältä joka tapauksessa, pilkka ei paljon hetkauta. Ylpeänä kuskailen pojan akustista.

Opasteet kohillaan

Kaveri lähetti viehkon maisemakuvan itävaltalaisen tien pientareelta. Epäilys kalvaa takaraivoa, että tästä on voinut kiertää juttua yltäkyllin jo sposteissa ja että tuo saattaa olla jonkinlaista vilunkia, mutta onko sillä niin juukelisti väliä, jos kyltti on komia.

Vai voisiko olla peräti niin, että itävaltalainen kylä on kääntänyt mainosvaltiksi nimensä, jolle turismot ovat naureskelleet?

To find out more about Fucking just click:

Lounaspolkka

Tuli niin etevä lounas niin rivakasti, että pitää oikein mainostaa sitä täällä. Puolessa tunnissa kaapista pöytään. Ainekseni olivat:
- 1o puikulaperunaa
- poronkäristys, 240 g, pakaste (kts. kuva)
- voita
- pippuria ja suolaa
- puolukkahilloa

Samalla kun pesin perunoita, tälläsin paistokasarin lämpiämään ja vedenkeittimen päälle. Perunat kattilaan, sitten kuuma vesi päälle ja suolaa perään. Pannuun hyvä lohmare voita (2 rkl sanoi paketin ohje) ja jäinen köntti poroa paistumaan. Tässä välissä laitoin munakellon 20 minuuttiin ja siirryin täyttelemään virallista lomaketta, ettei velvollisuus painaisi syödessä.

Käristystä ei tullut paistettua tästä syystä ihan oikeaoppisesti, sillä en rapsutellut siitä palasia hiljalleen irti. Paistoin könttiä molemmin puolin ja jätin kannen alle. Lihat irtosivat suurempina levyinä, jolloin siitä tulikin lappilaista kebabia.

Kun tusinan minuuttia oli kulunut, lihanriekaleet olivat paistuneet joka puolelta, jolloin väänsin päälle rutkasti mustapippuria ja kevyemmällä kädellä suolaa. Varoiksi ripsuttelin vielä hiukan valkopippuria, se täydentää mukavasti mustan makua.

Puikuloita keitin hyvin varovaisella tulella, halkeilevat helposti, sen 20 minuuttia. Niistä saa erinomaisen muusin tai pottuvoin, mutta tyydyin keitettyihin, joiden päälle veistelin hiukan voita.

Annoksen täydensi puolukkahillo. Yksinkertaista mutta helkatin hyvää. Voisi tuosta riittää pieniruokaisemmilla kahdellekin.

Sivumennen, satuin huomaamaan, että pakasteen viimeinen käyttöpäivä olikin jo viime vuoden lopussa. Tietääkö joku, millä tavalla pakastettu liha menee huonoksi? Tuskin siinä ihmeellistä bakteerikantaa pääsee kasvamaan. No, kai sen ennen pitkää huomaa, mitä mieltä vatsa oli tuotteen käyttökelpoisuudesta.

Kansa tietää mutta kaloja tulee surku

Taidan jättää suosiolla uuden eduskunnan analisoinnin muille, sen verran hatuttaa enkä jaksa tutkia vielä tarkemmin vaalikäyttäytymistä. Sellainen mielikuva jäi, että paljon on äänestetty ihmisiä, jotka ovat olleet julkisuudessa ihan muista syistä kuin poliittisilla lahjoillaan – usein vielä synkän negatiivisista syistä. Ollaan sitten porvareita, mikäs siinä auttaa.

Me jännitimme paarissa, miten kalojen käy tuolla Karjalan suunnalla, koska siellä loroteltiin vettä järvistä poies oikein urakalla. "Äänistä laskettu 73,6 %" oli viimeinen mitä uskalsin katsoa muistaakseni, silloin mielikuvat rannoilla sätkivistä hopeakylkisistä kävivät jo liian vahvoiksi.

Iloisempiin asioihin. Huomasimme sattumalta, että Stan Saanila on erinomainen lähtökohta anagrammeille. Se lupailee heti herkuliaanisilla emmeillä, kuten 'natsi', 'aisti*', 'alasti' ja 'anaali', mutta kiperäksi sointuvan kokonaisuuden kannalta muotoutui a-kirjaimen kohtuuton yleisyys.

Tässä pari esimerkkiä, mitä visalapulle alkoi kertyä tietämisen tauottua:
Annasta lasi
Sain laastia*
Naita saalis*
Anal ansatsi
Sian laastia*
Nasta alasin
Aitan saalis*
Nils Saatana

Varmaan niitä lisää löytyisi ja nasakampiakin, mutta tuo oli vain hupaisaa pikaista puuhastelua. Kuulemma netistä voisi kaivaa jotain anagrammiroottoreitakin, vai miksi niitä kutsutaan, mutta mitäs hupia siinä sitten olisi?

Ehkä Jan Erola ("Olen Arja") voi kiittää onneaan, ettei Anal ansatsi tullut totiseen käyttöön.

EDIT: Älkää uskoko hönöläisen analgrammeihin. Kun erehdyin silmäisemään tarkemmin, noista oli moni vääriä, 'n' oli korvautunut 'i':llä. Tuttu toimittajien ongelma, ei saa koskaan tarkastaa hyvää juttua tai sen voi joutua hylkäämään. Merkkasin asteriskeilla [*] ne, joissa näin virheen.

Napoleonia sorkkimaan

Jaahas, päänsisäinen koneenkäyttäjä taisi pyörittää korkkarirainaa yönäytöksessä. Herätessä ainakin mielessä väijyi Napoleonin tunnettu lause sotilaista, ja lisäksi piti suunnitella millaista leipää tyrkkäisi kahvin kylkeen, rukiista peruskamaa vai paahdettua hapanimelää.

Nämä yhdistyivät lauseeksi, josta tuli mieleeni Arinan puolustusvoimia ruotineet mietelauseet:

Armeija marssii vatsallaan, nuoremmat polvet setsuurilla.

* * * * * *
Jep jep, tänään on suuri äänestyspäivä. Pitää piipahtaa koululla, suunnan tiedän mistä haeskelen kohdetta äänelleni. Aloin miettiä prinsiippejä vain uusiksi. Ennen olen usein äänestänyt naisia ihan tasapainottamismielessä, bridgessä sitä kutsutaan nokkelasti balansoinniksi.

Vaan olisiko vaaka keikahtanut jo 25 vuodessa tarpeeksi, että pitäisi joko vastatasapainottaa miehen suuntaan tai äänestää siitä väliltä? Onko täällä Pirkanmaalla edes ehdokkaina lupaavia kaksineuvoisia?

Leikki leikki, kyllä minä ennemmin lupaavia hahmoja äänestän kuin pelkkää sukupuolta tai puoluettakaan, mutta pitää kai siinä vähän katsoa, kelle ne äänet lopulta ajautuvat.

Olen muuten hiukan pettynyt joidenkin naisten esiintymiseen eduskuntaan päästyään. Varsinkin nuoremmilla tuntuu löytyvän kyllä se poliitikkojen ikiaikainen pätemisen ja tyhjänpuhumisen vaihde, johon erityisesti kaipaisi vaihtelua, ja lisukkeeksi outoa hepsankeikkailua, että juorulehdetkin pitäisi valloittaa julkkiksena.

Tällaisia tapauksia en suostu äänestämään, mutta onneksi on muunlaisiakin. Yritän varoa liian kauniita, olivat naisia tai miehiä, vaikka syrjintää on tietysti sekin.

Uutisvuodon simahuulet

Katselin tuossa taas Uutisvuotoa, jossa oli yksi säväyttävä häppöninki. Maaliskuun vieraileva kapteeni Stan Saanila nimittäin innostui, kun joukkueensa sai oikein kysymyksen, joka kosketteli sellaisen väitteen oikeellisuutta, että sijoitetaanko Englannissa tunnettuja homomiehiä satuhahmoiksi, jotta lapset oppisivat suvaitsevaisuutta.

Saanila juhlisti tapausta suukottamalla useita kertoja joukkuetoveriaan Jan Erolaa suulle. Se oli tarpeeksi yllättävä ja räväkkä ele, että vastapuolen Jari Tervo ja Joni Nikula häkeltyivät ja alkoivat pulputtaa kommenttia. Peter Nyman tuntui olevan enemmän huvittunut. Erola puhalteli aika kuumissaan, sen verran raju ylläkkö oli.

Eipä siinä mitään, Saanila päätti panna vielä paremmaksi ja jatkoi vetäisemällä jotain kielisuukon suuntaista. Siinä menivät Nymaninkin pasmat jo vähän sekaisin. Erola oli hellyttävän näköinen tukka vähän pystyssä ja silmät pyörien eri suuntiin – sekä kuolaa leuassa, josta Tervo ei etäisyyden takia osannut arvioida, kummalta se oli lähtöisin.

Fyysistä huumoria, jota on harvemmin nähty tuossa ohjelmassa. Paarissa on ainakin yksi kaveri, jonka kanssa on vastaavia tempauksia joskus äidytty tekemään. Reaktiot ovat joskus olleet kiinnostavia, malliin "yök" tai "mulle kans".

Samainen kaveri toistaa joskus mottoa: "Kerran miestä panee ja heti haukutaan homoksi." Juu, en tiedä onko tuolla tapauksella mitään merkitystä, kun vesittivätkin sitä nopeasti miettimällä, että vaimo ei tästä tykkää. Oli vaan hauska katsella äijä-äijien Tervon ja Nikulan ilmeitä ja toipumista.

Taas meemitytti

Ei voi mitään, Prosperolla oli taas niin houkutteleva meemi, että pitää tarttua siihen. Tähän malliin: "Kaikki on mahdollista. Virtuaalimaailmassa. Tässä on mullanmakuinen meemi kaikille tosikoille, taiteenystäville, lapsenmielisille, pelottomille ja itsensäpaljastajille. Herättäkää kymmenen taiteilijaa henkiin, jos uskallatte."

Koska hänen listassaan ja kommenteissa oli jo lueteltu niin jykeviä hahmoja, ajattelin kiristää itseäni varten sen verran sääntöjä, että koetan vähän vältellä samoja, joskaan en hurmoshenkisesti. Lisäksi tekisi mieli tavoitella hahmoja, joilta tuntuu jääneen jotain vaiheeseen, ettei kaikkea ole ehtinyt saada ulos, mutta pilkuntarkasti ei jaksa noudattaa tätäkään.

1. Robert Johnson
En tiedä mitä Paholainen koksipajassaan vastaa, kun menee kysymään pääsisikö Robert ulos, mutta jos tienristeyksen bluesäijä tallensi 1930-luvulla, tehtyään mefistolaisen sopimuksen, vajaat 30 kappaletta (arvio ulkomuistista eikä sopimuksesta ole kai varmaa tietoa), joissa on iso nippu klassikkoja, niin kai siinä jotain saattoi jäädä vielä varastoon.

2. Kirsty MacCall
Tarina kuolintavasta on aika karmea, jäi sukellusreissulla moottoriveneen tielle pelastaessaan poikansa sen alta. Kirstu teki hienon levyn Tropical Brainstorm vuotta ennen kuolemaansa 1999, paljon hyvää jäi varmaan vielä tekemättä.

3. Rauli Badding Somerjoki
Ensin menisin kysymään Esa Pulliaiselta, jaksaisiko hän vielä tehdä levyn Baddingin kanssa. Jos vastaus olisi myönteinen, voisi arasti kolkutella arkkua, että huvittaisiko herra Somerjokea piipahtaa vielä maallisissa porukoissa ja kestäisikö hermo sellaista. Loppupään levyiltäkin löytyy upeita kappaleita.

4. Sir Edward Elgar
Joku "decomposing composer", kuten M. Python vanhoja klassisen puolen säveltäjiä kutsuu, pitää valita listalle. Mozart oli jo käytetty, joten menköön Pomp and Circumstancen ovela luoja. Hän oli kyllä kuollessaan 77-vuotias, etten tiedä olisiko paljon annettavaa jäänyt.

5. John Belushi
Yksi elinvoimaisimpia koomikoita, hoppuili turhan päiten kuolemisen kanssa, koska oli niin tavattoman perso voimakkaille päihteille. Hän voisi myös imitoida taas monia muita kuolleita, kuten Beethovenia ja Ray Charlesia.

6. Sam Cooke
Samettinen ääni, laulettavaa olisi 33-vuotiaalla ollut rutkasti lisää vuosikausiksi, ellei olisi saanut kuolettavaa ampumahaavaa (ja muita vammoja kuulemma) epämääräisissä oloissa motellissa. Chain Gang esimerkiksi on suuri merkkiteos.

7. Patricia Highsmith
Olisin kernaasti lukenut vielä lisää vaikkapa Tom Ripleyn edesottamuksista. Taisi kuolla aika kiukkuisena 74-vuotiaana leukemiaan Euroopassa, minne kotiutui jo paljon aikaisemmin Amerikasta, mutta teki vielä myöhäisinä vuosinaankin hyviä kirjoja.

8. Bonzo Bonham ja Keith Moon
Tästä kohdasta tulikin kaksipäinen rumpali, kun en osaa päättää, pitäisikö maan kamaralle palauttaa rockhistorian kovakätisin vai hulluin rummunlyöjä. Molemmat kuolivat 32-vuotiaina, periaatteessa ruumiinvoimiltaan vielä nuorina, vaikka päänsä ehtivät saada kerrassaan sekaisin.

9. Bela Lugosi
Teatraalisen kauhunäyttelijän näkisi mielellään vielä nykypuitteissa kankaalla, mutta se on kai selvää, ettei hän saisi filmata uusiksi Ed Woodin Plan 9 From Outer Spacen loppupuoliskoa. Vaikka hän kesken leffan kuolikin, jotain olennaista tärvääntyisi "maailman huonoimmasta elokuvasta", ellei siinä väisteltäisi yhden päähahmon kasvojen näyttämistä, kun Lugosin tilalle tempaistiin ohjaajan vaimon kiropraktikko. Maltin sanoo: "Lugosi kuoli kesken kuvausten, ja sen huomaa."

10. Ritchie Valens
Kuoli harmillisesti, levytettyään vain muutaman hassun kappaleen, jo 17-vuotiaana lento-onnettomuudessa, jota Don McLean kutsuu American Piella nimellä "The Day The Music Died". Kuolihan siinä toki Buddy Hollykin, mutta hän ehti saada paljon enemmän aikaan , joten kyvyt ja suuntaus kävivät selviksi. Valens sen sijaan teki yhden arkkityyppisen rock'n'roll-kappaleen Come On Let's Go. Jos sellaisia olisi kaivettavissa lisää esille… mitenkään vähättelemättä Donnaa ja La Bambaa.


Paljon jäi vaihtoehtoja vielä varastoon, esimerkiksi Eddie Cochran olisi sopinut Valensin paikalle. Ai niin, ja Humphrey Bogart olisi ollut hauskaa saada mukaan. Kenties myös Oscar Wilde ja J.D. Salinger. Jälkimmäisestä en tiedä, vaikka hän eläisi vielä, mutta kirjailu tai ainakaan kirjojen julkaiseminen ei ole huvittanut aikoihin, että siinä mielessä henkiin herättäminen olisi paikallaan.

Kaverini Markon kanssa kun juttelimme aiheesta eilen, niin hänellä ykkösenä olisi ilmeisesti ollut Kalervo Palsa.

24 bars in 24 hours

Jaahas, ploki näyttää haamupäivittelevän jatkuvasti, joten pannaan välillä oikeaa purtavaa, ettei mahdollisille kävijöille tule aina sama etusivu näkyviin.

Zepa tuolla oli eri mieltä Belgen tylsyydestä. Niin näytän minäkin olleen siinä jutussa, jonka reilu pari vuotta sitten kirjoitin englanniksi. En yrittänyt viilata sitä mihinkään juhla-asuun, koska tiesin että se julkaistaan vain ruotsiksi. Jos jotakuta huvittaa vilkaista, niin tällaisen sepustuksen tein.

Tässä vielä lepyttelyn merkeissä (;–p) kuva Belgen kirjastosta.


24 BARS IN 24 HOURS IN HELSINKI

Helsinki has a fine and varied catering for barhopping. Whether you want to enjoy bar sports with friends or on television, just taste some interesting beverages, or perhaps party until the wee hours, you’ll find lots of smaller and bigger bars to choose from in the very center of Helsinki.

A Friday afternoon is a good time to start a night on the town. Just relax and pick your favorite of Irish, British, Czech, Belgian, plain Finnish or even a Soviet bar.

At the railroad station Pullman Bar may “throb with the tragic poetry of departure”, if you search desperately for a cliche like James Bond did when boarding the Orient Express in Istanbul. There you can peruse a map and look at the busy surroundings from the second floor windows.

Short walk away, there's Sports Academy with two lively floors filled with television sets and two huge screens showing big sport events. Beer enthusiast can head for the popular Molly Malone’s, which has all you search for in an Irish pub.

Or the cosy Belge, where you can stop by the street-level bar, stay a while in the library corner on the second floor or eat a Belgian meal with original fries (but don't call them French fries!) These are nice places to meet your friends and pamper your tastebuds with a variety of beers, perhaps draught Kilkenny in Malone’s or a trappist brew in Belge.

You may also look for local specialities like Zetor, where out-of-towners photograph the old tractors, gather around drinks or eat a delicious Finnish meal. Saunabar is an alternative choice, where younger bar-loiterers play billiard and darts, surf the net, listen to afro rhythms – or bathe in sauna. On Sun and Mon 15-24, there are nonstop-saunas for men and for women.

For fans of Aki Kaurismäki movies, if you seek that subdued, bleakly romantic atmosphere, there are interesting small bars scattered around. Tiny U. Kaleva plays Finnish hits from decades ago and serves vodka with lingonberry juice. The name is a funny mix of the location (Kalevagatan), of Czech bar names and of president Urho Kaleva Kekkonen, whose bald head and glasses are in the logo. Kekkonen became a Finnish synonym for the word president by leading the country for 25 years.

A couple of blocks away Kaurismäki has his own set-up with film theatre Andorra, billiard bar Corona, with nine pool tables and one snooker table, plus a strange little Moskova bar, which is proud of its rude service, old vinyl player churning Russian songs as well as small variety of choices – vodka, beer and maybe a salami sandwich, if you are lucky – all in the best old Soviet style.

After nine you can check the grandaddy of Finnish rock bars, Tavastia, where upcoming bands yearn to gig and even seasoned veterans feel proud to step on the stage. Tavastia has also a small “backroom” Semifinal for the less famous attractions.

The party people gather later to huge bar complexes. Kaarle XII has a pub, several bars, karaoke, casino, hot disco and what not. Kaivohuone has seven bars and caters also for vip’s, so you may see hockey or formula stars there. Botta is a traditional and many-dimensional party place for students – St. Urho’s Pub has a fine selection of beers, Manala serves lunch during the day, but is a fervent dancing place on weekend nights, and Ostrobotnia has a ball room – all in all four floors of busy action.

Two new favorites are Onnela and Studio 51, which entice long queues of disco-goers to Fredriksgatan. Many party people end up in Lost & Found or DTM, which pack gays and straights during the late late hours.

After a busy Friday night, if you still feel the urge, thirst can be quenched with the leftover coins in the many pubs of Kallio (Berghåll) neighbourhood, for instance Roskapankki or Weeruska.

But a warning from the heart: after 24 hours of barhopping it is a hallucinatory feeling, if you jump by coincidence to karaoke taxi – and the driver holds a mike and sings Let It Be while driving!

Joopa joo, tosi jänskää juttua varmaan.

Sarkastista, jopa koomista

Jou mama, nyt mullakin on yksi uusi levy. Nightingalesin Sentimental Hospital, laskujeni mukaan viides originaali pitkäsoittoinen, ilmestyi tällä viikolla Saksassa pahvikantisena versiona. Skannasin pari näytettä kansista ja sisälipareesta.

Olutmukia jäljittelevän taustan kuvaaminen vaati kuulemma lukuisten oluiden laskuttamista Saksan kustantajalta. Se jääköön salaisuudeksi, että ne menivät kai pikemmin Markon ja kannen tehneen Poppi-Hessun virkistämiseen, kun kuvatuksi aineeksi tiettävästi paremmin sopi teen ja saippuan seos, jos ymmärsin selvityksen oikein. (Mikäli näin tosiaan on, niin ihmeen aidolta näyttää.)




Näyte sanoituksista, herkkä muovin ylistys, jossa juustoiset 70-lukulaiset urkusoundit ja viulukoneet kuorruttavat kauniin viisun. Tommi Liimatta vierailee laulamassa (tai toteamassa) taustoja kertsiin sekä soittamassa nasakan soolon akustisella kitaralla.


Orkesterilla on tarkalla seulalla poimittuja ulkomaalaisia faneja, joista yksi näyttää kirjoittaneen suitsutuksen sisälipareen takatekstiksi. Otsikko on lainattu hänen määrittelystään.


Voin vakuuttaa, että kuuntelukokemus on vielä antoisampi kuin kansien katseleminen. Yksi varhainen suosikki on jotenkin powerpunkkiin vivahtava Senators and Slaves, joka tuo etäisesti mieleeni Ebba Grönin. Kovia äijiä ovat joka tapauksessa soittamaan ja piisejä tekemään.

Hittituote hiljentää mukulat

Unessa syntyy usein parhaita ideoita. Käykin jotenkin sääliksi Rip van Winklen lähimmäisiä ja Prinsessa Ruususen prinssiä, jos he ovat joutuneet satavuotisen ideoiden tulva-aallon heittelemiksi.

Tämän aamun oivallus oli niin vääjäämätön, etten taida saada sille edes patenttia, mutta kerron sen silti. Lapset ovat tunnetusti rasittavan äänekkäitä ja mankumassa kaikkea esimerkiksi a) kaupassa b) autossa c) kotona d) kylässä e) kaikkialla muualla. Tähän on koetettu keksiä apuvälineitä, kuten tutti tai naisten kuulan kokoinen toffeepallo, ettei sitä syödessä saa sanaa suusta.

Nuo ovat tärkeitä ja arvokkaita apuvälineitä edelleen, mutta entäpä jos vekaran saa ummistamaan korvansa ulkopuolisilta virikkeiltä hittituotteella ja uppoutumaan faabelien kiehtovaan maailmaan?

Aineksemme ovat yksi kappale antiikin aikaisia eläinsatujen kirjoittajia ja yksi kappale suosittuja korvakuulokkeilla varustettuja soittovempaimia. Kun tungemme faabelistin pienoissoittimeen, syntyy tietenkin iSoPod.

Jos lapsi on ehtinyt vaihtaa tutin viidakkonorttiin tai päässyt jo äidinmaidon kautta lsd-tripille ("Äiti, ei pysty imeen. Liian hapokasta."), niin opettavaiset eläinsadut pirstoutuvat jännittävästi ja sekoittuvat keskenään, kun soittimena on iSoPod shuffle.

Jep jep, ei mulla sitten muuta. Paitsi että iSoPodien myymälän nimeksi sopisi AeShop.

24 paaria 24 tunnissa

Reilu pari vuotta sitten kävi niin hupsusti, että lupauduin kirjoittamaan jutun Helsingin juottoloista. Ruotsalainen ex-päätoimittajani oli siirtynyt matkailulehteen, johon halusi tuollaisen esittelyn. Änkkäsin toki vastaan, etten minä niitä tunne ollenkaan, mutta hän käänsi aiheen sellaiseksi, että teet sen turistin vinkkelistä.

Sanoista teoiksi, aloin kartoittaa mistä saisin pummattua lainaksi digikameran, joka löytyikin heti kantapaarini isännältä. Taipumukseni tuntien ja tehtävän huomioiden osasin ennakoida, että gonzoiluksi se varmaan lipeää. Nyt tulivat vastaan reissusta tallentuneet kuvat, jotka vahvistavat, että aavistus oli oikea.

Pari hankalaa tekijää kuvaamisessa oli:
– kamera oli ihan outo Canon, en ollut ennen edes koskenut digikameraan
– en osaa ylipäänsä valokuvaamisen jaloa taitoa
– paareissa amatöörin on vaikea välttää heijastuksia ja rajata kuva järkevästi
– yritin pyytää kuvaamiseen aina luvan, välillä sitä ei hellinnyt
– tukevassa hönössä on aika vaikea kuvata painokelpoista kamaa

Näillä prinsiipeillä pohjustaen tuuppaan tähän pari malliesimerkkiä.

Alkupäässä kierrosta paikallistoveri kertoi loistavasta pintapaikasta nimeltä U. Kaleva, jossa nautimme raikasta puolukkavodkaa sekä keppikaljaa Toikan kahvamallisesta perinnetuopista.

Het perään hakeuduimme Corona Bariin ja pienen odottelun jälkeen pääsimme tutustumaan myös Mockban hurmaavaan tarjoiluun sekä vinyyliltä rahisseen balalaikkamusiikin tunnelmaan. Pellonpään kuva säväytti.

Tiikeritoveri oli menossa pikkujouluihin, joten kävin vain pikaisesti kuokkimassa ennakkokokoontumispaikassaan St Urho's Pubissa (kekkoshenkeä oli vähän liikaakin kierroksessa). Iltani jatkui sitten ramopunkin merkeissä, koska Tampereelta oli tullut myös soittajia kylään.

Pääsin Tavastialle ennen sen aukeamista soittajapoikien siivellä, siellä oli Converse Clubin iltamat. Markon kanssa tenuttelimme muun muassa Ilveksessä ja Tavastian legendaarisessa takahuoneessa (onpa se pieni! kuten tytöt aina sanoo). Keikan jälkeen jatkoimme jonnekin taka-Töölöön varmaankin.

Sieltä lähdimme sitten lauantain valjettua hiljalleen hipsimään baari kerrallaan kohti Kalliota.
Ainakin 5 pennin Krouvi osui matkan varrelle.

Olimme aika vauhdikkaassa kunnossa iltapäivällä Weeruskassa, jossa piti suunnitella paluumatkaa. Reissu sai surrealistisen päätöksen, kun toljailimme taksitolpalle, mistä ei tahtonut pirssiä löytyä. Sitten kohdalle sattui karaoketaksi.

Emme tahtoneet ymmärtää mistään mitään, kunhan siirtelimme kansioita penkiltä sivuun, mutta kuski sanoi että samaan rahaan niistä voi valita jonkun piisin laulettavaksi. Tuumimme että ei kai, omituista leikkiä, kun pitäisi vaan päästä Pasilan asemalle. Kuski tempaisi sitten malliksi Let It Ben ajaessaan, mikä kestikin sopivasti perille asti. Kun toivuimme ensijärkytyksestä, nauroimme vääränä esitykselle, vaikka hyvin kuski sen veti. Tässä hän eläytyy liikenteessä:


Jou, juttu ilmestyi sitten aikanaan pelkästään ruotsiksi (kirjoitin sen englanniksi), eikä siitä haukkuja kuulunut minulle asti, jotain hauskaa tunnelmaakin oli kuulemma löytynyt. Täytyy katsoa jos se löytyy skannattavaksi jatkopolkkaa varten, ainakin julkaisematon angloversio on jossain kovalevyllä.

Jätin alkupäästä tylsämpiä baareja mainitsematta tässä selonteossa, kuten Pullman Bar, Belge ja mitähän niitä oli.

Skippadi skappadi, osa 2

Oho, tulipa todettua, ettei keskeneräistä katselukokemustakaan kannata arvostella. Brokeback sytytti loppuosallaan selvästi enemmän.

Jos suhteen alkaminen ja pikkuisina pätkinä esitetyt silmäykset perhe-elämään tuntuivat läpijuoksulta, niin 15-20 vuotta myöhemmin tarinassa (jota ei esitetä reaaliajassa) ihmiset, arki ja rakkaus tuntuivat uskottavammilta ja eläviltä. Tarttee kai katsoa elokuva josnain välissä uusiksi.

"Ai äm ä kauboi on mai horse", kuten Mikan kanssa muinoin tavattiin laulaa.

Poikkean vain vuorilla

En pidä mitään kiirettä uusien tai vanhojenkaan elokuvien katsomisessa, paitsi jos pitäisi nähdä joku nimenomaan kankaalta, mutta väliin jäävät nekin usein. Tämäkin piirre voi vaikuttaa siihen, etten pidä leffan alkuperäistä nimeä niin tärkeänä tunnuksena, etteikö sitä olisi syytä suomentaa, koska en jonglööraa enää mielessäni tekeillä, ilmestymässä tai maahantuonnin kynnyksellä olevien leffojen nimillä. Tästä oli jupinaa edellisen polkan kommenteissa.

Outo johdanto, kun piti vain mainita, että yritin tänään vihdoin katsella Brokeback Mountainia. (Aaeeeaarrgh, englanninkielinen nimi!) Vaivasi jo alkukuvissa, että tiesin millä seikalla raina on herättänyt eniten huomiota, kun kiiltokuvapoijjaat olivat ääneti ja loivat raskaita tai uteliaan pälyileviä katseita. Mutta kyllä siitä pääsi yli ja löysin mielenkiintoisiakin asioita ja käänteitä.

Olosuhteet olivat vain kovasti vastaan. Vanha dvd:n räysäni on alkanut heittää ruutuun ohutta valkoista raitaa, tulee ihan huonot videot mieleen. Lisäksi päivällä paisteli aurinko, joka väliin haalensi, välillä pimensi kuvan, niettä kankaalla olisi ollut puolensa. Tympeää vetää kämppä täysin pimeäksi. Siks kolmannekseen, nyt on vielä loppukolmannes katsomatta, mutta vaikeaa on eläytyä päähenkilöihin tai kehenkään muuhunkaan. Eivät taida kauhean eläväisiä ja uskottavia tyyppejä olla minun silmääni.

Niinpä sitten ehdin vaa'astella eli puntaroida, miten tuo nimi olisi kuulunut (vaikkei edes pelattaisi "olisi kuulunutta") kääntää suomeksi. Alkuvaiheissa mietin, että sellainen "Lampaita ja homostelua"-akseli voisi iskeä. Tästä se jalostui suuntaan "Määkiviä ja miehiä", kivana viitteenä vielä Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, mutta sitten lampaat jätettiinkin äkkiä rauhaan.

Piti palata sitten alkuperäisen nimen pariin, ehkä sille on todella perusteensa. Kaikkia osasia en saanut soivasti yhteen tiiviiseen suomennokseen, mutta ehdottaisin kotimaiseksi titteliksi merkkiteokselle seuraavaa: Perse auki vuorilla. (Esimerkiksi "Perseaukinen selässä vuorilla" on jo selvästi liian pitkä.)

Tietenkin piti pohtia sitäkin, millä lailla tällaiseen elokuvaan on lupa suhtautua ja joutuuko homoeroottisia asioita kohdatessaan tosiaan aina miettimään omaa suuntautumistaan sekä suhdettaan erilaisiin suuntautumisiin. No ei joudu, mitä iloa siitä olisi kellekään. Eikä tuo elokuva siitä parane tai huonone, jos häveliäisyyttäni välttelen katsomasta sitä kuin mitä leffaa hyvänsä. Näkeehän sitä usein muullakin lailla omista taipumuksista eroavaa hässimistä, esimerkiksi jos ruutuun vahingossa (hmm) tunkee pornoa.*

Sen verran asia silti kiinnostaa, että olen jo muutaman päivän miettinyt, onko Napapappojen seksuaaliteemapaita hauska vai ei. Tai onko se sopimaton. Tai miltä kantilta se on hauska tai ei. Se on tällainen esittelyteksteineen:


"Huomiota herättävä sukupuolisuuntautumispaita. Kerro sukupuolinen suuntautumisesi kaikille. Ihokas, jossa oleellinen on korostettu riittävän näkyvästi: EN OLE HOMO -painatus. Musta T-paita, valkoinen painatus, koot M, L, XL"

Olen taipuvainen ajattelemaan, että se on tarpeeksi korni pilkatakseen sekä käyttäjäänsä että tekstiin takertuvia, mutta hauskuus on tietty katsojan silmässä. Suosikkiteepaitani jo muutaman vuoden on ollut Jääkiekkolehden tarpeeksi kryptinen viesti (valkoinen teksti tummassa paidassa):

ÄLÄ MULLE SYÖTÄ

* Nimittäin, nimittäin! Eivät tyydy pronossa aina lähetyssaarnaajaan tai tumputukseen. Äh…
** Tämä polkka voi olla mielenkiintoista materiaalia kotipsykologille, kenties ammattimaisemmallekin. Ties mitä neurooseja ja homofobioita se paljastaa, mutta jos niin olisi, mitäs sellaisia suotta peittelemään.

Hajanaisia epähuomioita

Poika simahti jo Uutisvuodon aikana, joten täytyy väsyttää itseään polkkaamalla. Katselimme Miyazakin Liikkuvan linnan, joka oli huima juttu. En kokenut linkin takaisen arvostelun kuvaamia ongelmia pysyä mukana henkilöhahmoissa eikä loppukaan kovin jäsentymättömältä maistunut. Itse asiassa nautin enemmän ja kevyemmin kuin Henkien kätkemästä, mutta ehkä pääsen vasta kärryille Miyazakista.
Näytti uppoavan kuusivuotiaaseen komeasti, ei ahdistanut vaikka siinä aika jänskiäkin vaiheita on. Pääroolia esittänyt liikkuva linna innosti selvästi.

Siinä ohessa lämmäytin bologneset ja mieleeni moljahti sanaleikki, joka tuntui kuluneelta jo syntyessään. Nimittäin tällainen:
Laihdutuskuurin aikana ruokakaappi on syytä muuttaa kuihdutuslaariksi.

Aprikoin myös erilaisia käännösjuttuja, kuten elokuvien nimien suomentamista, josta vaihdoimme pari lausetta Kriisipuuron kommenttiloorassa. Olen pitänyt ongelmana lähinnä sitä, että nimet rykäistään vasemmalla kädellä maahantuojan toimesta reippaasti etukäteen, jolloin niiden yhteys elokuvaan voi olla hyvin hutera tai viittaus lattea. Silti pitäisin enemmän suomennetuista nimistä kuin englanninkielisistä, vaikka maahantuojat tietysti mieluusti käyttäisivät valmiita logoja ja oheismateriaaleja.

Olen varma, että mieliinpainuva ja osuva nimi toisi enemmän huomiota ja katsojiakin kuin muka vetävä töräys, joka sopisi nimeksi tuhannelle muullekin elokuvalle. Kuka muistaa millaisia elokuvia olivat vaikka Ryöstö, Pankkikeikka, Huijarit, Villit vuodet, Kovat kaverit ja Saattokeikka? Nuo katsoin kaikki omasta hyllystä, joten en osaa arvioida tunnistettavuutta, kun itse niistä leffoista pidän.

Esimerkkejä hyvistä suomennoksista on vähän tukalampi hakea, mutta ainakin nämä miellyttävät: Viimeinen mohikaani, Kauriinmetsästäjä, Valhe, Kuudes aisti, Laulavat sadepisarat, Painajainen ennen joulua, Vankileiri 17 ja Piukat paikat. Useimmissa ei ole mitään valtavaa haettukaan, onpahan suora käännös, hyvä tiivistys tai maistuva sovellus.

Paljon hyllystä löytyy myös ulkomaisia nimiä, joissa mieluusti näkisin suomennoksen: Quiz Show, The Color Of Money, A Bronx Tale, Abre los ojos (Open Your Eyes) [!], Intimacy, Gangs of New York, Raid, Investigating Sex, Signs, Boogie Nights… [oho, yksi oli väärässä seurassa] En näe näissä nimissä mitään sellaista sisältöä, joka ei paremmin välittyisi suomalaiselle katsojalle suomeksi. Kappas, A Bronx Tale näköjään kertoo kannessa suominimeksi Jäähyväiset kummisedälle. In Cold Blood on jostain syystä käännetty Jääkylmä murha, vaikka kirja oli nasevammin Kylmäverisesti.

Kriisi vetosi siihen, että leffat tunnetaan jo ennalta alkukielisillä nimillään netin välityksellä, mikä varmasti onkin totta. Uskon minkä vaan tuotteen tulevan silti lähemmäs täkäläistä kuluttajaa, jos sillä on helposti lausuttava ja ymmärrettävä nimi. Onhan tieto alkuperäisestä nimestä sentään helppo yhdistää täkäläiseen. Ennen vanhaan snobbailutarkoituksissa piti toimia päinvastoin, eli kaivaa esiin ja taltioida mieleen alkukielinen nimi, oli se sitten vaikka unkaria, portugalia tai tshekkiä. En ole varmasti ainoa joka muistaa legendaarisen nimen Szegenylegenyek (meniköhän oikein? aksentit tosin puuttuvat), jonka rahvas (heh heh) taisi tuntea nimellä Miehet ilman toivoa.

Tavallans arvostan ranskalaisten periaatetta suojella kieltään ja vaatia sen käyttämistä vetelän yleismaailmallisten anglosloganien heittelyn sijaan. Urheilulehtien parissa törmään jatkuvasti siihen, että tehdään huono otsikko englanniksi, koska se on olevinaan iskevämpi kielellä, jonka vivahteet ovat otsikon laatijalla aika summittaisesti hallussa. Jos luottaa siihen, että lukijat eivät osaa kieltä enempää, kaikki voi mennä putkeen, mutta minä en vain pidä periaatteesta, että otsikko on eri kielellä kuin itse juttu, ellei siihen ole erityisiä perusteita.

Kuka saa muuta irti tylsistä ja jankatuista anglofraaseista kuin ehkä lievän onnen häilähdyksen, että ymmärsinpäs vierasta kieltä? Muistelen viimeksi näkemiäni: That's all I have to say, I don't think so, I don't want to know… eivätköhän monet nämä ymmärrä, mutta millä tavalla noista irtoaisi jotain enemmän englanniksi kuin suomeksi? Ehkä vieraannuttava efekti on ainoa mahdollinen hyöty, tuskin tuo kuulia henkeä luo tai saa lukijaa ihailemaan toisen kielitaituruutta.

Asia erikseen ovat suoraan vaikkapa tv-sarjoista lainatut lauseet, jotka toimittavat samaa virkaa kuin Pulttiboisin, Kummelin ja mainossutjausten jankkaukset (en edes tiedä mitä nykyään jankataan). Ruuvit löysällä ja Monty Python ovat olleet tuttavapiirissä suosittuja: I'll get me coat; Suit you, sir; I may not know much about art, but I know what I like; There's the ball, there's the ball jne.

Mistä tuleekin mieleen se ilahduttava seikka, että Teemalla suosikkisarjani nimi tosiaan on suomeksi Monty Pythonin lentävä sirkus. Edelleen kiehtovat sekä sarjan nimen että ilmaisun "Full Monty" taustat, joista olen nähnyt villejä spekulaatioita. Eikö vaikuta ilmeiseltä, että naispuolisen vastineen täytyy olla Pussy Galore? Honor Blackman nimittäin esitti Kultasormessa tuon nimistä konnaa/Bond-tyttöä, jonka naislentäjien ryhmän nimi oli komeasti Pussy Galore's Flying Circus. Tuo Bond-leffa ilmestyi 1964, vuosia ennen Monty Pythonia.

Siitä tulisi taas oma polkkansa, miten joitain asioita pidetään mahdottomina kääntää. Sellaisiakin varmasti on, mutta ne taitavat olla jo aika pienen piirin kamaa tai muuten erikoistunutta. Kaikkea ei tietenkään saa täsmällisesti käännettyä (saako paljon mitään?), mutta varmasti niin, että useimmat suomalaiset ymmärtävät käännetyn paremmin. Minusta esimerkiksi monet kulttisarjakuvat taipuisivat tai ovat jo taipuneet hyvin suomeksi, vaikka asianharrastajat haluavat ne ehdottomasti englanniksi.

Tässä on kai usein takana se kaksinkertaisen oivaltamisen riemu, että ensin ymmärtää kielen ja sitten itse vitsin. Tiedän itse hekotelleeni aika simppeleille vitseille enemmänkin siksi, että käytetty kieli on ollut oveluudessaan taitojeni ylärajoilla, jolloin oivaltaminen vain tuottaa enemmän auvoa.

Monta vaaraa ompi eessä

Siinä ei ole mitään hauskaa, että Kimmo Sasi ajoi kolarin, eikä siinä että kolarissa kuoli ihminen. Oudosti säpsäyttää silti hänen linjanvetonsa liikenne- ja viestintäministerinä vuodelta 2002, näiden tuoreiden tapahtumien valossa. Kaveri tuon lähetti sähköpostitse, en tiedä mitä kautta oli törmännyt asiaan.

Tämmöistäkö se on, kun potkitaan maassa makaavaa tai ammutaan nukkuva sorsa?

Kevyempiin aiheisiin! Uhkasin kommenttiloorassa, että skannaan tänne kannen kauden hitistä sanakirjojen monipäisessä katraassa. Monenmoisia kirjankansia on julkistettu jo alkuvuodesta. Tässä se on, wunderbaum!*



Sanasto on yksipuisuudessaan ja älyttömyydessään niin riehakasta kuin sopi toivoa, mutta lisukkeena on vielä merkittävän monipuolisesti valikoitua kuvitusta Korkkareista vuosien varrelta, mistä takakannen ruutu on hyvä esimerkki. Vähättelemättä toki yhtään esimerkiksi ramopunk-ekspertti, "Überdummkopf" Mika Vesterisen analyysejä (linkki vie kotisivuille, josta koko kirjasen idea tietääkseni lähti), "Sturmkamerad" Moog Konttisen kokoamaa taulukkoa sotilasarvoista sekä korkkaritoimittaja, sarjakuvaneuvos, "Hauptbahnhof" Asko Alasen keräämää listaa suomennoksissa käytetyistä manaussanoista.

Eisbein mit sauerkraut!**

* lähde: bensa-aseman myymälä
** "Porsaanpotkaa hapankaalin kera: Tämän voi joskus heittää jonkun hienostelevan "krautin" eli saksalaisen puhekuplaan." lähde: Achtung!