Omakuva haisee

Olin 80-luvun alkupuoliskolla hämmentynyt opiskelija oudossa ympäristössä Turussa. Erehdyin ihastumaan tutoriini, joka ei niin miehistä piitannut, mutta oli hauskaa ja älykästä seuraa muuten. Hän oli tekemässä jotain pientä esitelmää, jota varten pyysi minua piirtämään pikaisen omakuvan.

Hän ei kertonut juonta, mutta kyse oli vasenkätisyydestäni. Kuulemma se määrää, mihin suuntaan piirtää nenän sojottamaan, eli vasurit tapaavat piirtää sen kohti oikeaa ja oikurit taas kohti vasenta.

Tämä palasi mieleeni, kun epämääräisten paperieni seasta pulpahti luonnos, joka selvästi minua kuvasi. Tekstien ja taustapuolen karaokelipukkeen pohjalta olin muistavinani tilanteen, missä tuo on tehty pari kolme vuotta sitten. Tuosta voisi arvella, että taiteilija on oikeakätinen, mutta ei kai se niin mene. Teoria taisi koskea nimenomaan omakuvaa, ei mallista piirtämistä, vaikka siinäkin voi jotain tendenssiä olla.

Tuo näytti osuvalta ja hauskalta. Taiteilijalle kynää tutumpia välineitä luovassa toiminnassa ovat käsittääkseni viulu ja laulu. Tuollaiselta suttuiselta näytän oikeastikin yleensä, saati sitten pikkutunneilla karaokepaarissa, jonne ei suurin surminkaan eksy kuin tuiterissa.

Vertailuksi raapustin äsken pikaomakuvan, max 2 min, jossa olen vanhempi, seestynyt ja krapulassa. Väline oli vastaava, comte Antoine dé Bicin keksimä halpa kuulakärkikynä (tai jonkun muun, Bic-merkkinen silti). En katsonut peiliin, näytänkö tuolta nyt, kunhan arvasin. Siitäkin taitaa jotain teoriaa olla, mitä merkitsee sellainen seikka, että jättää silmät piirtämättä. En vain jaksanut.


Vielä yksi skannaus paperikokoelmista.

Olisikohan siitä myös pari kolme vuotta, kun Pelle Miljuuna vieraili YO-talolla juhlakeikalla, jossa mukana olivat hänen moninaiset vanhatkin orkesterinsa. Innostuin jo Rekku Rechardtin kitaroinnista, joka lennätti Avointen ovien kappaleita. Potin räjäytti 1980, jossa kitaroitsi Nisse Tapani Rikama (née Poutanen) eli Rubberduck Jones.

Notkuin soiton tauottua paarin puolella, jonne tepasteli leoparditakkinen rocktähti. Päihtyneessä innossani menin kiittämään keikasta ja kysyin, saanko tarjota juoman. Nautimme sitten bourbonit, muistaakseni Jim Beamia, kerta Jack Danielsia ei ollut, tai jotain sellaista. Nisse kirjoitti nimmarin, joka taitaakin olla kokoelmani ainoa tallella oleva, ellei levynkanteen saamaani Jussi "Jo' Buddy" Raulamon tervehdystä laske.

Nyt pitäisi jaksaa käräyttää Liekkisiipiä lounaaksi. Ovat aika hyvää elokuvamutusteltavaa. Ennen ja jälkeen paistamisen puserran sitruunasta vähän mehua päälle. Dippinä on kermaviili, johon etukäteen silppuan pari kynttä valkosipulia ja sotken mausteiksi chiliä, mustapippuria ja hitusen suolaa. Inspiraation yllättäessä ehkä muutakin.

Elokuvan virkaa saanee toimittaa V niin kuin Verikosto, koska löysin sen kirjastosta. Ei esimerkiksi V niin kuin Verkostomarkkinointi.

Tienristeys

Taapersin eilen musavisaan kantapaariin, minne olikin kertynyt jo rutkasti tuttuja naamoja. Ratkoivat hupaisaa aukeaman laajuista kuva-arvoitusten ryvästä, johon oli piilotettu kymmenien suomalaisten tv-ohjelmien nimiä vuosien varrelta, Aamulehden liitteestä se oli löytynyt.

Toverini Arto puolestaan vinkkasi sivuun katsomaan kuvaa hänen kamerastaan. Se oli niin riehakas, että vaatii pari asiaa pohjustukseksi.

Ensinnäkin vanhan bluesjäärän Robert Johnsonin (1911-38) legendassa kuuluisin osa hienojen kappaleiden ohella on se, että hänen väitetään kadonneen tuttavapiiristään ja palanneen vajaan vuoden päästä taitavana kitaristina, jonka valikoimaan kuului parikymmentä bluesin helmeä. Kuulemma Johnson kohtasi tienristeyksessä paholaisen, jolle myi sielunsa ja sai vastalahjaksi soittotaitonsa. Näitä yhteyksiä on haettu hänen kappaleistaankin, kuten Hellhound On My Trail tai Cross Road Blues, vaikka tuoreempi tutkimus on päätynyt arkisempiin tulkintoihin.

(Legendaan tarttui myös Walter Hillin elokuva Crossroads, jossa Ralph Macchio vaihtoi karaten bluesiin. Siinä oli aika säväkkä hyvän ja pahan kaksintaistelu tienristeyksessä, kitaroiden kaksintaistelussa paholaisena oli Steve Vai ja luulin Macchion vastaiskujen olevan Ry Cooderin työtä, mutta IMDB kertoo Vain soittaneen molemmat osuudet.)

Kuuluisana vertauskuvallisena tienristeyksenä on nähty sekin, josta serkukset Jimmy Lee Swaggart ja Jerry Lee Lewis lähtivät eri suuntiin. Swaggart ryhtyi kirkonmieheksi ja tv-saarnaajaksi, kun taas rokänrollin paholaismaiset rytmit ottivat vallan Lewisista, josta tuli The Killer, kaikkien aikojen hurjin rockpianisti. Nick Tosches kertoi erinomaisessa Lewis-elämäkerrassaan Hellfire (1982; Helvetin tuli, Love-kirjat 1985) taistelusta demoneja vastaan. Jim McBriden elokuva Great Balls Of Fire (1989) käsitteli Killerin ohella Swaggartin rinnakkaista polkua, jonka pyhyyttä sotkivat sitten seksiskandaalit 80-luvun lopulla.

Vaan kukapa olisi uskonut, että tämä vertauskuvallinen tienhaara on lihallistunut Tampereen Raholaan! Arto oli tutkivana historioitsijana, valppaana tarkkailijana ja hanakkana kuvaajana löytänyt todistuskappaleen pisteestä, josta Swaggart lähti vasempaan ja Jerry Lee oikeaan.


Taustamusiikiksi tälle merkittävälle löydölle sopisi hienosti:
Jerry Lee Lewis and His Pumpin' Piano: Great Balls Of Fire (1958?)

Näköjään juttua olisi helppo laajentaa monin tavoin, esimerkiksi sillä, että kuuluisia serkuksia oli kolme, Killerin ja Swaggartin lisäksi Mickey Gilley. Kolmen sisaren lapset olivat syntyneet vuoden sisään 1935-36, ja he oppivat soittamaan pianoa yhdessä jo kloppina.
Lewis ja Swaggart syntyivät Ferridayssa, Louisianassa, Gilley taas Mississippijoen toisella puolen Natchezissa, Mississipissä.

Jos kuvassa johto panee epäilemään, mitä kyltissä lukee, tässä on vielä kartalta ote samasta kohdasta.

From A Window

Se on vähemmän tunnettu Lennon/McCartneyn sävellys tuo From A Window, jonka levytti beatlekaksikon avustuksella Billy J. Kramer & The Dakotas heinäkuussa 1964. Vankkaa laatutyötä siitä tuotteliaimmasta vaiheesta, jolloin tutkapari Lennon/McCartney viskoi hittejä tulemaan siihen tahtiin, että niitä riitti monille muillekin esittäjille.

Ajankohtaiseksi laulun teema tuli, kun Angela paiskasi haasteella, että pitäisi kuvata lähimaisemaa tästä koneen vinkkelistä katsoen, täten:

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

No, koin pienenä harmina ja hidasteena, ettei minulla ole mitään kalustusta tai varustusta valokuvaamista varten, eikä tuo kuvallinen ilmaisuni ole muuten mitään huippuluokkaa. En edes keksinyt mistä äkkiseltään lainaisin sellaisen kuvien ottamista varten tarkoitetun valokuvauskameran.

Onneksi apu oli lähellä. Sillä välin kun laittelin lohipastaa meitille, poika alkoi piirustaa ikkunan näkymää. Tässä tulos:
EDIT: Unohdin lukea haasteen huolella ja kertoa, että polkkailen käytännössä aina kotityökoneella kuvatun ikkunan vieressä. Akkunan alla sisäpuolella on sänky, johon työtuoli melkein koskettaa – työmatka on siis askeleen tai kaksi, vaikka sen mittaisi sängyn pohjalta.

Mainittakoon, että lyijykynän sävyt ja värit eivät ehkä toistu parhaiten skannauksen ja jpegiksi latistamisen jälkeen. Oma fantastique-elementtinsä on siinä, että pihalla kuulemma potkivat jalkapalloa piirtäjä ja isänsä, mitä olemme harvoin saaneet katsella ikkunasta.

En keksi sukkana kelle jatkaisin haastetta, joten läiskin avoimesti hansikkaalla kaikkia kohdalle osuvia haasteen merkeissä, että kuvatkaa ihmeessä omia näkymiänne.

Hauista, hauista ja hauista – tai hauki, haku ja hauis

Sain taas kuvan pojan harrastuksista, tällä kertaa hän oli ollut kalastelemassa vaarinsa kanssa. He olivat saaneet pari komeaa haukea, mutta rajasin kuvasta pois vaarin haukineen, kun en ole kysynyt lupaa hänen esittelyynsä täällä.

Lähden tästä juuri hakemaan poikaa, tuskin maltan odottaa millaisia kalavaleita tulee tuon kuvallisen todisteen höysteeksi. Eihän siinä paljon jää varaa liioitella, kun syliväli ei veny paljon kuvassa roikotettua vonkaletta isommaksi, mutta mielikuvitus tuottaa takuulla vaihtoehtoisia konsteja.

Tuokin riittää komeasti jo siihen, että voi pullistella hauista. Ja haukien hauista. Jopa hauista haukien hauista. Ei taida olla enää lukukelpoista? (Kaura aloitti tämän haku-hauki-hauis -teeman. Kaikille kolmelle löytyy sijamuoto, joka on kirjaimelleen sama, vaikka painotukseltaan puheessa toki eri.)


Hyväksi lopuksi kätevä niksi. Muistakaa mistä luitte tämän ensin, kun joku saletisti tyrkyttää sitä seuraavaan Pirkkaan.
Kun uunissa paistuville karjalanpiirakoille haluaa voisulaa, siinä voi kätevästi säästää aikaa, voimia ja sähköä. Klohmaise vain haluttu määrä voita metalliseen desin mittaan, jonka voi asettaa hellan takaosaan pienen ritilän päälle, josta kulkee uunin poistoilma. Tuskin kuluu varttituntiakaan, niin voi on sulaa ja olet vähällä polttaa näppisi tarttuessasi mittaan. Sitten voit aloittaa sivelyn, jos näpit kestävät.
Kun olet levittänyt voisulan piirakoille ja ne ovat valmiit nautittaviksi, kyytipojaksi sopii hyvin pussitee. Jos välipalalla on useampia henkiä, tai juot itse useamman kupillisen, virallinen pirkkaniksi neuvoo kätevän tavan laittaa tee:
Työnnä teepussiin narulla kiinnitetty paperilappu kuivauskaapin lautastelineen ritilöiden väliin ja käännä niin, että pussi jää roikkumaan lavuaarin yläpuolelle. Nyt kukin voi vuorollaan nostella kuumalla vedellä täytettyä mukia siten, että pussi uppoaa kuppiin. Ei tule teiinitahroja pöydälle ja pussi on helppo käytön jälkeen pudottaa roskakoriin.

(Muotoilin tämän teepussiniksin omasta päästä, mutta idea on löytynyt joskus muinoin Pirkan viralliselta palstalta.)

Suhaamista

Oli tullut kommentteja, että täällä olisi turhan hiljaista. (Morjens vaan, Kata ja Angela! Kyllähän tuollainen lämmittää.) Taisi tuossa pari viikkoa hujahtaa, ettei näppistä jaksanut juuri kurittaa muuta kuin työ- ja spostiasioissa.

Ei nytkään ole mitään erikoista kerrottavaa tai jaariteltavaa. Töitä, sukulointia, teeveen tölläämistä ja satunnaista hönöttelyä.

Sen sijaan Poppi-Hessu lähetti kuvan rovaniemeläisestä palvelualan yrityksestä, jonka nimi kiehtoi ja vilkastutti mielikuvituksen liikettä. Lähettipä terveisiä plokin lukijoillekin, kun anelin lupaa tuupata kuvan taas tänne.
Katsellaan vapumpana, jos päällimmäiset paineet ovat helpottaneet, niin voisi kirjoitella vaikkapa pubivisailemisesta tai sisäfileen kokkailusta herkutteleville herroille. Jallukastike on aihe, jota on tullut jo hiukan jalostettua eri suuntaan, kun kohtasin yllättäen tarpeen keitellä sen suunnan lientä.

Opasteet kohillaan

Kaveri lähetti viehkon maisemakuvan itävaltalaisen tien pientareelta. Epäilys kalvaa takaraivoa, että tästä on voinut kiertää juttua yltäkyllin jo sposteissa ja että tuo saattaa olla jonkinlaista vilunkia, mutta onko sillä niin juukelisti väliä, jos kyltti on komia.

Vai voisiko olla peräti niin, että itävaltalainen kylä on kääntänyt mainosvaltiksi nimensä, jolle turismot ovat naureskelleet?

To find out more about Fucking just click:

Kuvallinen ralli

Poppi-Heikki lähetti todisteainehistoa, tämä on ilmeisesti Rockravintola Granden ovelta.