Kirjavisailua

Tuumailin edellisessä polkassa, että voisi olla hauskaa tutkailla suosikkikirjojaan sieltä tunnetummasta päästä, valikoida näytteitä ja laittaa tänne tehtäväksi tunnistaa niitä. En ole varma, oliko se sittenkään hyvä idea.

Alkoi tulvia mieleen vahvoja muistoja isän harrastuksesta alalla, sillä hän innostui 90-luvun alkupuolella eläkkeelle siirryttyään Demarin viikottaisesta kirjavisasta, johon etevästi vastaili useamman vuoden ajan. Hänen kuoltuaan notkuin siellä kotinurkissa, ihmettelin tapahtunutta ja osuin sopivasti päivälle, jolloin oli taas kirjavisan aika.

Ei se ollut surutyötä, koska isä inhosi tuota sanaa, mutta jotain möhkälettä hakulla kilkuttelin, kun menin hänen huoneeseensa ja nakuttelin hänen kirjoituskoneellaan (taisi olla sähköinen Brother) vähän niin kuin viimeisen vastauksen Demarille. Se tuotti monitahoisia ja sekalaisia tunteita, mutta jotain tyyntä mielihyvääkin. Erityisen mukavaa oli lähiperheen myönteinen palaute, kun kirje turhankin laajassa mitassa lehdessä julkaistiin.

Otsikkonakin oli "Visahistorian huimaavin huijaus paljastuu". Nimittäin isän vastauksiin kuului ovela salajuoni, jota selvittelin kirjeessäni tähän tapaan (parin kpl:n ote):

[Visadebyytin jälkeen] Isä ujosteli tekstinlainailua sen verran, että pyysi seuraavalla viikolla saada esiintyä nimettömänä. Kun tästä vähän vinoiltiin, isä aikoi lähettää loukkaantuneen, yksityisen vastineen. Sitten syntyi ajatus vastailla salanimillä. Tämä ilmeisesti vain lisäsi visan viehätystä, kun piti vastailla vähän erilaisilla tyyleillä sukupuolen ja iän mukaan. Vastauksia piti laatia eri kirjoituskoneilla, käsin, tietokoneella ym, erilaisille papereille ja korteille. Niitä tietysti lähetettiin eri paikoista. Allekirjoitukset vaihtelivat – välillä oli äitini asialla.

Erityistä huvia tuotti salanimien keksiminen. Ne olivat kaikki anagrammeja. Arkistosta löytyy noin 30 nimen lista, joista visakäytössä on ollut ainakin tusina. Miltä kuulostaa seuraava lista? Ulla Aisanen, Sauli Ennala, Enni Lausala, Anneli Asula, Nalle Saunia, Elina Laanus, Leni Saunala, Aune Lasalin, Aale A. Linnus, Esa Lunnaila, Anulea Salin…

Muutaman kerran pääsin mukaan visan dekkaritoimiin, usein vain ajankohtaisen näytteen pohtimiseen, mutta joskus myös anagrammien virittelyyn, ja pari kertaa itsekin vastailin.

Hienoja kysymyksiä Demari kehitteli, ilahduin äsken huomatessani, että perinteinen visa edelleen jatkuu, kuten täältä voi todeta. Siihen voi olla hankala hypätä kärryille, jos konkarit ovat visailua jatkaneet kenties 15 vuotta, mutta yläosassa puretaan edellisen viikon visaan tulleita vastauksia ja alhaalla on uusi kysymys.

Oikeastaan pitäisi muistella isän dekkariaikeita lisää, mutta jääköön se tuonnemmaksi.

* * *

Ettei menisi kokonaan muisteluksi, valikoin tähän näytteen kotimaisesta teoksesta, jonka olen jo poikasena kaivanut kiherrettäväksi isän hyllystä. Uskoisin että tyyli on tunnistettavissa, vaikkei lonkalta itse näytettä tuntisi.

"Toinen kiusallinen asia on hygienia. Yleisesti ottaen on inkkarin kainalon hygienia heikohko. Kun laukotellaan hevosen selässä viikkokaudet pitkin savanneja, ei tulla kiinnittäneeksi huomiota intiimiin hygieniaan. Sitten sitä vaan yhtenä iltana tuoksahdetaan intiaanileirin keskusaukealle, sidotaan hevonen puomiin ja loikitaan telttaan elämänkaveria tapaamaan. Kun toisaalta tietää naisen roolin intiaanikylässä ja toisaalta on tietoinen, että intiaanin skalpeerausveitsi on löyhässä tupessaan, on jonkin Bettyn tai Maureenin hankala mennä kehottamaan poikaystävää kylpyyn. Frustraatio siitä tulisi."

Vastaukset ovat tervetulleita kommenttilooraan, lupaan täsmävastauksen kertoa viikon sisään, siis kirjoittajan, teoksen ja vaikka sivunumeronkin.

Korkeampien voimien agentti

Ehtoota vain. Urakkaa painetaan taas kerrassaan pitkiä päiviä, mutta ehtiihän tässä sentään koklata välissä testejä, niin turhanaikaisia tai puolijauhoisia naamakirjahommeleita kuin tällaisen mielenkiintoisemman kirjoihin nivoutuvan luonnearvion.

Tiinan enimmäkseen harmittomasta, hänen vakuutuksensa mukaan, blogista löysin linkin kirjatestiin, tulos oli tällainen:

You're A Prayer for Owen Meany!

by John Irving

Despite humble and perhaps literally small beginnings, you inspire
faith in almost everyone you know. You are an agent of higher powers, and you manifest
this fact in mysterious and loud ways. A sense of destiny pervades your every waking
moment, and you prepare with great detail for destiny fulfilled. When you speak, IT
SOUNDS LIKE THIS!


Take the Book Quiz
at the Blue Pyramid.

Harmittavaisesti en nyt saa mieleeni, millainen kirja tuo Owen Meany olikaan, mutta Irvingistä olen joskus tykännyt paljonkin ja luulisin tuonkin lukeneeni. KYLLÄPÄ MINÄ PUHUN LUJAA!

Pauhu des mortes

Kuolleet lehvät meteleineen.

Kuulin tänään useita kertoja, että olisin sanallisesti sukkela ja jopa nokkela, mutta olin ja olen eri mieltä, koska siinä vaiheessa kun olisin halunnut sanoa jotain järkevää, hyydyin.

Tällään sit linkin, varmemmaksi vakuudeksi, että olen skitsofreeniikko:

Fly Me Off The Händel

It should be something by George Friedrich, mutta sitten lähtee kuusi muuta kappaletta.

Ihmiset kuolee, musiikki ei.

Parasta tv-draamaa

Olin eilen musavisailemassa, vähän kuin ylimääräisenä vahvistuksena, mutta oli mukava puhua satunnaisia rokänrollista sekä kuunnella taas laajalla haavilla koottu valikoima kysymyksiä ja näytteitä.

Huomasin toistavani itseäni aina kun sain siihen tilaisuuden uuden harrastajan kanssa. Kyselin nimittäin millä tavalla Neil Young on itse kutakin kravauttanut ja ennen kaikkea ylistin juutuubista mieleeni palauttamaani pätkää, jossa Young esittää tilapäiskokoonpanon kanssa livenä Saturday Night Livessa melko tuoreen kappaleensa Rockin' In The Free World.

Innostuin jo pari vuotta sitten Jimmy McDonoughin kirjoittamasta Young-elämäkerrasta Shakey, joka on näkemyksellinen, harras, terävä ja perinpohjainen esitys uran vaiheista. Siinä kehutaan tuota tv-livepätkää yllättäen parhaaksi, mitä mieheltä on kuvanauhalle tarttunut, joten se piti hommata tutkittavaksi, kun Antilah kauppasi dvd:nä SNL-koosteita. Huolellisesti toistellun tutkailun jälkeen ymmärsin, että kehuihin on perusteensa.

Pari päivää sitten löysin sen siis juutuubilta, mistä myös välittyy ihmeen hyvin bändin temmellys.

YCS&P: Keep On Rockin' In The Free World (SNL live, 30. 9. 1989)

Youngilla on työkaluna Old Black, Crazy Horsesta tuttu Poncho Sampedro kurittaa toista Les Paulia ja rytmiryhmäksi löytyivät viime tingassa nuoremman polven Steve Jordan (rummut) ja Charley Drayton (basso), jotka olivat soittaneet muun muassa Keith Richardin sooloprojekteissa.

Koetin skannata vielä kirjasta Shakey aukeaman, jolla esitystä aletaan tyhjentävästi purkaa. (En tiedä onko lukukelpoista, klikkaamalla sen saa isommaksi.)


Kevytkenkäisesti viskatulta ehkä vaikuttava otsikko on valittu ihan tosissaan, suurta draamaa siinä syntyy muutamassa hassussa minuutissa. Asiaan jotenkin liittyy etten pitänyt kappaletta ennen kummoisena merkkiteoksena, mutta tuo purkaus lopun sooloineen muutti mielipiteen. Se oli varmaan myös osaltaan aiheuttamassa, että sain huomautuksen, koska naapurin yöunet olivat häiriintyneet.

Aave väsyi vaeltamaan

Kop kop… kus on puuta… pitääpä ainakin hetken huilin.

Susupetal esitteli mukavan härpättimen, johon voi laatia oman etusivunsa, ainakin parin liikkuvan osasen suhteen, joten sitä piti kokeilla.


En hurmioitunut kovin luovaksi, mutta eiköhän jostain putkahtele vekkulimpia kombinoituja haarukoita. Sattuu olemaan kiire toteuttaa taas sijaistoimintoja, ajattelin karata töiden äärestä vielä kauppaan.

Terve pelko takamuksessa

MM-kisojen virallisilla sivuilla kerrataan Suomen lätkäjoukkueen menestystä arvokisojen finaaleissa – eli niukkojen tappioiden sarjaa, jossa poikkeuksena on vain se räikeästi ylimainostettu Tukholman MM-finaali 1995. Tähän tapaan asiaa pohjustetaan (käännös oma, pikainen rykäisy):

"Suomelle finaali merkitsee usein sydänsurua
…
On mahdotonta olla sekoittamatta reipasta annosta pelkoa odotuksiin, jos hurraa Suomen leijonien puolesta, kun etenemme kohti sunnuntain kultaottelua Kanadaa vastaan. Jos kehottaa suomalaisia faneja ottamaan rennosti tässä tilanteessa, se on sama kuin kieltäisi heitä käymästä enää koskaan saunassa tai kuin käskisi Esa Tikkasta sulkemaan suunsa – sitä ei vain tule tapahtumaan."

MM-sivuilla kertaus finaalitappioista

Eipä tässä niin hirveästi jännitä, mutta tölkin tai pari karhunkaatojuomaa joudun nilistelemään, että kestää katsella. Samalla kun toivoo peukalot pers… pystyssä, ettei tuohon ikävään sarjaan tule jatkoa. Oli kuinka oli, saavutus on Leijonilta jo hieno, mutta nälkähän kasvaa juodessa. Vähältä piti, etten joutunut lähtemään paariin haeskelemaan tunnelmaa ja laskettelemaan hurttia huumoria.

Kaverini Sile, jonka kanssa olemme lähettäneet olalletaputteluviestejä puhelimella kahden edellisen pudotuspelivoiton jälkeen (USA ja Venäjä), muistutteli juuri, jo ennen kuin ohjelma alkaa:

"Muista YLE Teema klo 19–20.40 Kuningatar Kristiina. Romanttinen draama!!"

Sehän se, toivottavasti Greta Garbo ei kutsu vastustamattomasti jo ekan erän jälkeen. No, nyt alkaa lähetys, heipä hei.

Florencen soihdunkantajat

Eivät he sairaanhoidon uranuurtajia tai hyväntekijöitä ole, pikemmin itse sen tarpeessa, mutta The Nightingalesista pitää polkkailla vielä, kun uusi levy on vihdoin kaupan Saksassa.

Rumpalinsa Setä Mäxi (oik.), myös Teppoilu-kisojen yhteydestä tuttu, lähetti tekstaria, että vaihtaisin bändilinkin uuteen. En totellut, lisäsin vain sen uuden, joka löytyypi oikeasta kainalosta nimellä The Nightingales. Jukka Junttilan Hiljaisten levyjen muinaissivu on sen alla nimellä "vanha".

Innostuin katselemaan mitä muuta uuden levyn tiimoilta on tarjolla netissä ja kirjaan tähän pari asiaa.

Levy-yhtiö Tug Records kauppaa Kioskissa albumia kohtuuhintaan.

Triggerfish arvostelee saksaksi ja antaa täydet pinnat, lukijat selvästi vähemmän. Pieni ote:
"… Mit "Down down down" stellt sich die Band als Pubrocker mit allgegenwärtigem Barpiano und melodischen Gitarren im Blues Rhythmus vor. Jetzt kommt der bereits erwähnte Titelsong des Albums und reißt einen, selbst wenn man gerade nur an einer Flasche Stilles-Wasser nuckelt, komplett vom Hocker. Ein so fröhliches Liedchen mit einem noch dazu so intelligenten, ironischen Text muss man sich mindestens zweimal anhören. …"

Voice of culture samoin selvittää saksaksi rakkaan bändin uutta tulemista, menköön arvostelu tähän kokonaan:
Nightingales: Sentimental Hospital
Yeah, eine meiner liebsten Lieblings-Finnenbands ist mit einer neuen Scheibe zurück.
Natürlich mal wieder auf TUG Records erschienen… Und der Titeltrack ist schon mal der Hammer. „We are happy alcoholics….“. Wow, das mal so auf den Punkt zu bringen…. Cool. Das kriegen wohl nur die aussem Norden hin. Aber auch der Rest der Scheibe, die zwar im schönen Digipack - aber leider ohne Booklet daherkommt - kann wieder vollends überzeugen. Das hier ist kein „Haudrauf-Punk“. Hier geht es ruhiger zur Sache. Gern auch mal mit Klavier und Keyboard. Der Teufel steckt wie so oft im Detail. Und das sind die Melodien und die Texte. Wunderschön. Nicht das Ihr denkt, dieser Mieschka wird immer softer. Nee, ganz so isses nicht. Das macht einfach nur Spaß, weil hier Kopf hinter der Mucke steckt. Hört mal rein. Bitte! Achso, wer Vergleiche braucht... Ich würde sagen, ein guter Mix aus den KAISER CHIEFS und den UNDERTONES...

Wantok Music infottelee uudesta julkaisusta mm. tähän malliin (ja kirjoittaa Peen sukunimen veikeästi Pakarainen):
"Das jetzt vorliegende Resultat kann mit Recht als ein essentieller Beitrag zur finnischen Rock-Geschichte bezeichnet werden. Das Album “Sentimental Hospital” hat alles zum Klassiker! Kantola zeigt sich auf dem Zenit seiner songwriterischen Fähigkeiten und der Band merkt man die Spielfreude bei jedem Ton an."

Jäljelle jää tietysti kysymys, kuka uskoo saksalaiseen musiikkimakuun, jos miettii kuinka Scorpionsin emämaassa tehtiin jopa David Hasselhoffista menestysartisti. Eläväinen skene Saksassa on kuitenkin, pirusti näyttäisivät legendaarisetkin bändit siellä kiertävän. Nuita nettiarvosteluja varmaan löytyisi viikon päästä lisää, mutta tuossa ensimakua.

Levy tuntuu kirjaajan korvaan edelleen mahtavalta ja monipuoliselta. Jorman hurjistunut kapakkapianovaihde ei ole ihan yhtä usein pinnassa kuin muinoin, mutta lähteehän sekin sieltä. Laulut on tehty siivommin, mikkihiirimeininki on vähemmällä. Mutta ennen kaikkea piisit ovat komeaa työtä ja bändi kuulostaa jälleen yhtenäiseltä ja oikealta.

EDIT: Poimin kuvat enempiä kyselemättä mainitulta nettisivuilta, en tullut ajatelleeksi että jollakulla on niihin toki oikeudetkin. Joten on korkea aika lisätä tänne tieto: KUVAT: Heikki Viitanen.