Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neil Young. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neil Young. Näytä kaikki tekstit

6.2.2011

Klassikon tynkää

Hoi, kylläpä nappaa pyhäpäivän kunniaksi pyöräyttää juutuubilta Neil Youngin vanhaa perintöä niin uudessa muodossa kuin kanta-asussaankin.


Lähtökohtana oli kaverin FB-linkkaus sellaiseen 80-luvun riemukkaaseen rähinäbändiin kuin the Beat Farmers, jolta tuli kerrassaan osuva luenta muutaman vuoden viiveellä Youngin LP-piisiin Powderfinger. Kun sen ensi kertaa kuulin, ajattelin että hyvä meininki, mutta niukasti uutta Rust Never Sleepsin (1979) alkuperäiseen. Nyt nappasi paremmin, ei ole enää Young niin kirkkaana mielessä.

Siitä jatkoin kohti ikisuosikkiani Winterlongia, josta huomasin the Pixiesin tehneen jollekin b-poskelle coverin. Sekin tuntui aivan mainiolta, mutta vertailuksi piti hakea Youngin omia esityksiä. Aika päätön juttu, että niin upean styken Niilo malttoi pitää vuosia purkissa ja kätkeä kolmen älpeen kokoelmalleen Decade, mistä se pikku hiljaa nousi mulla yli muiden, vaikka runsaasti muutakin ykköskamaa oli tarjolla.

Nyt totesin, että onhan tuo Winterlong ollut veivauksessa Youngilla ja Crazy Horsella jo 1970, kuten Live at the Fillmore East 1970 paljastaa. Siinä on kitaran varressa myös 1972 kuollut Danny Whitten, Horsen alkuperäinen kantava voima.


Kylmien väreiden styke, ne kitarat… ja laulumelodiakin. Eipä osunut alkuperäistä studioversiota silmään, sen sijaan hirmuinen liuta kotikutoisia versioita, että on siihen moni muukin ihastunut.

11.10.2007

Parasta tv-draamaa

Olin eilen musavisailemassa, vähän kuin ylimääräisenä vahvistuksena, mutta oli mukava puhua satunnaisia rokänrollista sekä kuunnella taas laajalla haavilla koottu valikoima kysymyksiä ja näytteitä.

Huomasin toistavani itseäni aina kun sain siihen tilaisuuden uuden harrastajan kanssa. Kyselin nimittäin millä tavalla Neil Young on itse kutakin kravauttanut ja ennen kaikkea ylistin juutuubista mieleeni palauttamaani pätkää, jossa Young esittää tilapäiskokoonpanon kanssa livenä Saturday Night Livessa melko tuoreen kappaleensa Rockin' In The Free World.

Innostuin jo pari vuotta sitten Jimmy McDonoughin kirjoittamasta Young-elämäkerrasta Shakey, joka on näkemyksellinen, harras, terävä ja perinpohjainen esitys uran vaiheista. Siinä kehutaan tuota tv-livepätkää yllättäen parhaaksi, mitä mieheltä on kuvanauhalle tarttunut, joten se piti hommata tutkittavaksi, kun Antilah kauppasi dvd:nä SNL-koosteita. Huolellisesti toistellun tutkailun jälkeen ymmärsin, että kehuihin on perusteensa.

Pari päivää sitten löysin sen siis juutuubilta, mistä myös välittyy ihmeen hyvin bändin temmellys.

YCS&P: Keep On Rockin' In The Free World (SNL live, 30. 9. 1989)

Youngilla on työkaluna Old Black, Crazy Horsesta tuttu Poncho Sampedro kurittaa toista Les Paulia ja rytmiryhmäksi löytyivät viime tingassa nuoremman polven Steve Jordan (rummut) ja Charley Drayton (basso), jotka olivat soittaneet muun muassa Keith Richardin sooloprojekteissa.

Koetin skannata vielä kirjasta Shakey aukeaman, jolla esitystä aletaan tyhjentävästi purkaa. (En tiedä onko lukukelpoista, klikkaamalla sen saa isommaksi.)


Kevytkenkäisesti viskatulta ehkä vaikuttava otsikko on valittu ihan tosissaan, suurta draamaa siinä syntyy muutamassa hassussa minuutissa. Asiaan jotenkin liittyy etten pitänyt kappaletta ennen kummoisena merkkiteoksena, mutta tuo purkaus lopun sooloineen muutti mielipiteen. Se oli varmaan myös osaltaan aiheuttamassa, että sain huomautuksen, koska naapurin yöunet olivat häiriintyneet.