Vastauksia visaan

Tälläsin tuossa joku päivä sitten leikkimielisen visan kirjojen keskushahmoista. Jolsei ole niitä tutkinut, kannattaa ehkä aloittaa sieltä.

Ettei unohdu vastausten kokoaminen, tuuppaan ne tähän. Jos visan asettelu vaikutti juhlavalta, se johti harhaan sikäli, että keräilin riipin raapin vain kirjojen hahmoja, jotka ovat vuosia sitten tai ihan hiljattain kiinnostaneet. Lisään lyhyet kommentit, mistä oma kiinnostus kumpusi.

Sitä paiten, ostimme pojan kanssa jälkijoululahjaksi kameran, jonka käytön hän on oppinut sujuvammin. Itsekin sain muutaman kirjan listalta tarttumaan megapikselistöön (alla), mutta työtä vaatii erityisesti salaman soveltaminen, jonsei ilman pärjää. Kuva voipi kertoa, että kirjat ovat mulle käyttöesineitä, eivät ensisijaisesti komeita selkiä hyllyssä. Niitä osaan käyttää paremmin kuin kameraa.

1. Evelyn Waugh: Decline and Fall (1928)

Paul Pennyfeather on kunnollisehko koululainen, joka seuraa yläluokkaisempien koulutoveriensa rellestystä ja mustan huumorin käänteissä saa mm. potkut Oxfordista. Erään oppilaan äiti on Margot Beste-Chetwynde, joka esiintyy myöhemmissäkin Waughin teoksissa Lady Metrolandin nimellä. Eikö tätä merkkiteosta ole suomennettu laisin?

2. Eric Ambler: Topkapi (The Light of Day, 1962)

Arthur Abdel Simpson on suuri osoitus Amblerin lahjoista, sillä harva osaisi elävöittää joka tavoin vaatimattoman nilkin seikkailuja ja sielunelämää yhtä tehokkaasti. Minusta reilusti parempi kirjana kuin elokuvana (Jules Dassin: Topkapi, 1964), eikä tuollaista tahdotonta lurjusta helposti Hollywoodin kaavoihin päähenkilöksi sovitakaan. Peter Ustinov sai osasta silti Oscarin.

3. George Orwell: 1984 (1949)

Winston Smith on se kuuluisa herra, jota isoveli valvoo. Orwell taas oli oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, kuten moni visakyselijä on huomannut. Nimi 1984 sisältää rockyhteyksiä, ensteeks mielessäni David Bowien kappale ja Van Halenin albumi.

4. Emily Brontë: Humiseva harju (Wuthering Heights, 1847)

Catherine Earnshaw on samainen väkeväluontoinen naishahmo, jota Kate Bush esittää kirjan mukaan nimetyssä hitissä. "It's me, I'm Cathy…" Emily oli kolmesta kirjailijasisaresta keskimmäinen, Charlotten ja Annen välissä. Tutkimukset ovat kesken heidän veljistään, mutta Mickey Jupp teki 1980 loistokappaleen Monty Bronte and the Sisters.

5. Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Tämä saattoi mennä komman puolelle vanhempien ja klassikompien teosten seassa, mutta tuoreehkossa kotimaisessa romaanissa avainhenkilönä on Suomen suurin rocktähti Summer Maple, siviilinimeltään Suvi Vaahtera.

6. Dennis Potter: Laulava salapoliisi (The Singing Detective, 1986)

Kuten kommenttien puolella tuli mainintaa, tämä on pikemmin tv-käsikirjoitus kuin romaani, mutta painava julkaisu myös kirjana. Sairasvuoteella makoileva psoriasiksen runtelema (kirjoittajan itsensä tavoin) herra on Philip E. Marlow, joka on myös kioskikirjoja julkaissut.

7. Thomas Mann: Tohtori Faustus (Doktor Faustus, 1947)

Ehta saksalaisen kirjallisuuden klassikko. Adrian Leverkühn (tarkoittaa kuulemma "living audaciously", "elää uskaliaasti") on säveltäjä, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Parhaita esityksiä tutusta teemasta, johon tarttui sivumennen jo 1500-luvulla Christopher Marlowe. Laulava salapoliisi puolestaan toivoo, että olisi typerän Philipin sijaan saanut nimekseen ennen vaikka Christopher.

8. Paavo Rintala: Pojat (1958)

Jaakko "Jake" Hoikka on yhdessä Rintalan tunnetuimmista teoksista saksalaissotilaiden liepeillä pyörivään poikalaumaan kuuluva kunti, jota Mikko Niskasen elokuvassa (1962) esitti mieliinpainuvasti nuori Vesa-Matti Loiri.

9. Patricia Highsmith: Muukalaisia junassa (Strangers on a Train, 1950)

Guy Haines on suoraselkäinen arkkitehti ja tennistähti, joka sotkeutuu kiemuraisiin murhakuvioihin. Muistetaan yhtä lailla Hitchcockin elokuvasta (1951), jossa Hainesia esitti Farley Granger.

10. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (To Kill a Mockingbird, 1960)

Nuoren kirjailijattaren esikoisromaani voitti peräti Pulitzerin, muu tuotanto onkin sitten niukkaa ja minulle tuntematonta. Minähahmona on Scout Finch ja naapurissa asuu Arthur "Boo" Radley, joka poistuu harvoin talostaan ja on pelottavien huhujen kohde. Myös Robert Mulliganin ohjaama elokuva on kuuluisa, siinä Boota esitti Robert Duvall ja siitä Scoutin isää Atticus Finchiä esittänyt Gregory Peck sai Oscarin, samoin käsikirjoittaja Horton Foote. Boo Radleys puolestaan oli 1990-luvun bändejä.

11. Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's, 1958)

Holly Golightly on pienoisromaanin kuuluisa kepeämielinen neitonen, joka sai Audrey Hepburnin kasvot Blake Edwardsin elokuvassa (1961). Tuosta irtoaa parikin rockviitettä, sillä samaa nimeä kantaa hurmaava laulaja ja kirja taas lainasi nimensä Deep Blue Somethingin mainiolle hitille. Capote oli nuorena Harper Leen naapuri ja sittemmin ystävä.

Huvittelin näitä kootessa arvaamalla vuosiluvut ensin, sitten vasta tarkistelin. Muutama osui, useimmat menivät metsään, joku jopa parilla vuosikymmenellä (nimittäin Mann*). Toivottavasti muistin katsoa ja korjata jokaisen.

[*En muistanut, ainakin Brontë liittyi raskaisiin ohiarvauksiin, mutta nyt on korjattu. Huvittavaa kuinka moni noista osui haarukkaan 1947-62, ennen syntymääni.]

Visa kirjojen keskushahmoista

Törmäsin pariin kirjan sankariin, joiden nimet huvittaa kirjata ylös. Tuli mieleen, että niistähän voipi pistää tänne kirjavisan, jos vaikka joku on etevämpi tunnistamaan niitä.

Alla on kourallinen keskushahmoja erilaisista merkittävistä romaaneista. Jos huvittaa arvuutella, kommenttiloora on vapaasti käytössä, vaikka nuo varmaan olisi helppo kaivaa esiin KVG-metodilla. Siksi suosittelen kokeilemaan ensin muistin rapsuttelua, koska ei tästä kunniaa kummempaa voi voittaa, jos sitäkään. Järjestys on satunnainen.

Siis mistä merkkiteoksista ovat tuttuja nämä henkilöt?

1. Paul Pennyfeather (EDIT: ja eräskin äiti > lady Metroland)

2. Arthur Simpson

3. Winston Smith

4. Catherine Earnshaw

5. Summer Maple

6. Philip E. Marlow

7. Adrian Leverkühn

8. Jake Hoikka

9. Guy Haines

10. "Boo" Radley (ja Scout Finch)

11. Holly Golightly

(meinasin unohtaa viimeisen listasta)

Eivät nuo kaikki klassikoita ole, enkä ole tainnut kaikkia kokonaan edes lukea. Olivatpa sellaisia joita oli mielen pinnassa tai löytyi hyllystä. Jotain on saatettu kysyä Trivial Pursuitissakin. Olisin itse ollut tyytyväinen, jos olisin edes pari kolme ilman apuja muistanut. Joihinkin viittoillaan silloin tällöin joko kirjallisuustieteessä, elokuvien, musiikin ja muun kulttuurin yhteydessä tai lainauksien merkeissä.

Visavinkkiä

Ei ole tullut yhtään vastausta kirjavisaan, joten pistän vielä pari helpotusta.

Tuossa näytteessä on kuuntelijana ehkä kaikkein tunnetuin fiktiivivakooja. Novelli ei sisällä sankariin tavallisesti yhdistettyä ryminää, vaan hän kuuntelee lähettilään kertomusta ja kommentoi sitä harvakseltaan. Silti novellin otsake kelpasi nimeksi elokuvalle, jolla taitaa olla hyvin vähän yhteistä alkuteoksen kanssa.

Näyte oli siis tuolla edellisen polkan lopussa, missä taisi olla jotain vinkkiä myös.

Verbaalisesti kielellistä

Hohhoijaa, joisiko kahvia, kerta ei sitä viihti kaataa lavuaariin.

Olen lueskellut tilkkeeksi, kun ajasta on jäänyt murusia, niin kevyitä dekkareita, painavammiksi kenties tarkoitettuja kotimaisia, julmettua latriinilukemistoa kuin vielä toissavuosisadan novellitaiteesta hilpeimpiä yksilöitä Twainilta.

Yhden luetun takakannessa sanotaan teoksen olevan "hurja verbaalinen ilotulitus, tajunnanvirran ja kansanperinteen onnistunut liitto." Aikamoista kännisähellystä se minusta oli, paikoin kiinnostava ja hupaisaakin lähennellyt, mutta ei lopulta erityisen hytkäyttävä. Pitäisi lukea Jari Tervolta tuoreimpia, jo sivistysmielessä, kun tämä Pohjan hovi, Kallellaan ja joku muu lukemani eivät ole luoneet selvää kuvaa äijästä kirjailijana.

Toinen kotimainen oli, ei suinkaan ruotsi vaan, Juha Itkosen toka romaani, josta myös jäi epämääräinen olo, vaikka aihepiiri rockeineen, runoineen ja tähteyden pulmineen kiinnosti. Sitä jäin hetkeksi arpomaan, että liittyikö sanojen toistaminen valittuna tyylikeinona rocklyriikkaan, koska jossain kohdassa se saattoi olla kuin käännettyä Morrisseyta.

Vuoroaan tuossa odottelee pari käännöskirjaa, joiden takakansissa lupaillaan tällaisia asioita:
"Tam ja Richie ovat kaksi syntymähapanta skotlantilaista aidantekijää. He pitävät farkkuvaatteista, vahvasta skottioluesta ja tupakkatauoista eivätkä juuri mistään muusta. He välttelevät työtä, ovat aina tyytymättömiä ja rahapulassa."

"Rumankaunis Lampaanköyrijä häikäisee paitsi vereslihaisella otteellaan myös kielellisellä kiihkeydellään ja ilmeikkyydellään."

Edellistä suositteli lennosta tuttu kirjastovirkailija, ehkäpä siinä takakannenkin ote on lähinnä ulkoista kuvaani, kun taas jälkimmäisestä kuulin jo käännösvaiheessa mielenkiintoisia seikkoja, joten olen sitä havitellut joko luettavaksi tai hyllyyn (miksei molempia). Kirjailijat ovat Magnus Mills ja Niall Griffiths.

* * *

Kun maatamme on nyt juhlittu, voisin mainita tuoreimmasta lähikontaktistani koneistoon, joka meittiä pyörittää. Kävin nimittäin verotstossa muilla asioilla ja samalla kysäisin jälkiveroihin ja palautukseen liittynyttä asiaa. Tuomitsivat syksyllä palautettavaksi parisataa eeroa, josta lähettivät viime tingassa päätöksen, että sillä on maksettu vuoden 2002 jälkiveroni. Laskukaavassa esiintyi maksamatta jääneenä noin 75 yksikköä ja korkoina sentilleen ylijäävä osuus, noin 70 prosenttia suurempi summa kuin alkuperäinen perittävä.

Tuppasi huvittamaan, että ovatko ottaneet mallia perintätstoista. Näillä kaavoilla on periville tahoille riemuvoitto, jos joku on jotain velkaa.

Kysäisin sitten, että mikäs tällaisissa veroveloissa on vanhenemisaika. Ei ollut tietoa sen enempää virkailijalla kuin naapurikollegoillakaan, eikä sitä tahtonut koneeltakaan löytyä. Parin puhelun avulla asia selvisi, ne vanhenevat viidessä vuodessa. Siinä alkaminen lasketaan päivästä, jolloin verovelka on määrätty maksuun, eli aivan viime tinkaan meni tuo tapaus, koska joulukuussa 2003 se olisi pitänyt alkujans maksaa. Nyt odottelen sitä huumoritempausta, että vouti perii saman summan ja nyhtää siitä tuntuvan provikkansa.

* * *

Kirjavisastelu on ollut heikoissa kantimissa, mutta tässä on kolmas lataus teemaan. Tunnistaako kukaan tällaista jännityspuolen tapausta?

Vinkkeinä voin kertoa, että kirjailija ja sankarinsa ovat nimekkäitä. Tämä nimenomainen teos nousi ajankohtaiseksi vuosikymmenten unohduksen jälkeen, vaikken tiedä onko se usuttanut montakaan ihmistä kirjan ääreen. Arvovaltainen taho nimitti "maughamilaiseksi anekdootiksi" tätä jupinaa, mistä lainaan otteen.

" "Tehän ette ole naimisissa, mutta uskon että tämä pätee kaikkiin miesten ja naisten välisiin suhteisiin. Ne jatkuvat vain niin kauan kuin kahden ihmisen välillä on edes jonkinlaista alkeellista inhimillisyyttä. Kun kaikki hyvä tahto on loppunut, kun toinen osapuoli ilmiselvästikään ja aivan tosissaan ei enää välitä onko toinen elossa vai kuollut, jatkosta ei tule mitään. Sellaista loukkausta egoa – tai mikä vielä pahempaa – itsesuojeluvaistoa kohtaan ei ikinä voi antaa anteeksi. Olen huomannut tämän olevan totta sadoissa avioliitoissa. Olen nähnyt kuinka räikeänkin uskottomuuden kolhut on korjattu, olen nähnyt miten toinen jaksaa antaa anteeksi rikokset, vieläpä murhankin, konkursseista ja kaikista mahdollisista yhteiskunnallisista vilpeistä puhumattakaan. Parantumattomat sairaudet, sokeus, suuronnettomuudet – kaikkien yli on mahdollista päästä. Mutta tämä lakkaa pätemästä heti, jos toinen vain päästää alkeellisimmankin säädyllisyyden kuolemaan. …" "

Hjuu, tuo pohjustus johtaa kohti teoksen nimeä, joka taas on hyvinkin tuttu, vaikka sen sisältö lie jäänyt useimmille hämäräksi.

EXTRA EXTRA! Tämä näkyy olevan juhlapolkka, nyt on 400 täynnä. Huh.

Pakan sekoitus (About de Shuffle, FIN 2008)

Eihän mulla mitään kirjoitettavaa oikeastaan ole, huvitti vain laittaa tuo otsikko. Hutera viittaus hienoihin elokuvalistoihin, joita ainakin Kemppinen ja Sedis tälläsivät blogeihinsa hiljattain.

Mietin vaihtoehtolistaa sellaisista hölökohtaisista elokuvasuosikeista, joille antaisin viisi tai neljä täppää viidestä, vaikka konsensus tuntuu jättävän ne sivuun huipulta ehkä parin kolmen pinnan paikkeille. Sitten iski työstressi, enkä päässyt puusta pitkään. On vain mielenkiintoinen ilmiö, miten elokuvakulttuuri on ilmeisesti niin kanonisoitu, että moni on opiskellut mistä hieno lista koostuu.

Tällä en suurin surminkaan viittaa yllämainittuihin asiantuntijoihin, joiden listojen uskon olevan täyttä asiaa. Enemmän itseäni epäilisin, jos ryhtyisin vastaavaa tekemään. Sama epäluulo minulla kohdistuu kirjojen ja rockin ylistettyihin suurteoksiin, koska en osaisi varmaan omille listoille huolia esimerkiksi Sinuhea tai Sgt. Pepperiä. Enkä elokuviin Kellopeli Appelsiinia, jonka katsominen on ollut minulle aina tuskaista eikä edes katarttisella tavalla. Toisaalta usein jalustalta alas pommitettu Citizen Kane on minusta oikeasti mahtavan komea elokuva – harva teos olisi kestänyt kanonisoinnin yhtä hyvin.

Katson vielä, josko myöhemmin saisin listan kautta esitettyä mitä varsinaisesti tarkoitan, sillä en ollenkaan yritä esittää suurta oivaltajaa, joka paheksuu yleisiä mielipiteitä, vaan innostuin ajatuksesta kokoilla jyrkän subjektiivista, elämyspohjaista listaa, koska kovimmat jutut ovat olleet minulle juuri elämyksiä pikemmin kuin analyysiä siitä, mikä on erityisen taitavaa tai yleispätevää tai omaperäistä. Harmi kun en kuullut radio-ohjelmaa, johon Kemppinen-blogin lista liittyi, mutta ehkä löydän sen Ylen podcasteista.

* * * * *
PALUU KIRJAVISAILUUN

Piti kokeilla täällä toisen kerran, eksyykö lukijoita miettimään kirjantunnistusta. Alla olisi ote trilleriklassikosta vuosikymmenten takaa, mutta kuka kirjailija ja mikä teos?

" Liz viihtyi loistavasti Leipzigissä. Eleetön yksinkertaisuus miellytti häntä – se antoi hänelle lohdullisen kuvan uhrautuvaisuudesta. Hän asui synkässä ja köyhässä pienessä talossa, ruoka oli kehnoa ja suurin osa piti säästää lapsille. He puhuivat politiikkaa joka aterialla, hän ja rouva Ebert, joka oli Leipzig-Hohengrünin Wardin osaston sihteeri, pieni ja harmaa hiiri jonka aviomies oli sepelimyllyn johtajana kaupungin laidalla. Kuin eläisi uskonnollisessa yhteisössä, ajatteli Liz; luostarissa tai kibbutsissa tai jossakin sellaisessa. Maailma oli kauniimpi katsella, kun vatsa oli tyhjänä. Liz oli aikoinaan oppinut tädiltään hieman saksaa, ja hän hämmästyi huomatessaan, miten nopeasti hän oppi tulemaan sillä toimeen. Hän kokeili sitä aluksi lapsiin, ja nämä virnistelivät ja auttoivat häntä. Heti hänen tultuaan he suhtautuivat häneen merkillisesti, aivan kuin hän olisi ollut joku harvinainen ja arvokas ilmestys; kolmantena päivänä yksi heistä rohkaisi mielensä ja kysyi, oliko hän tuonut yhtään suklaata 'sieltä'. Liz ei ollut tullut edes ajatelleeksi sitä ja häntä hävetti. Sen jälkeen lapset näyttivät unohtavan hänet kokonaan."

Laitan vastauksen noin viikon päästä tuonne kommentteihin, sitä ennen ei heru edes kiristämällä, maanittelemalla, uhkailulla tai lahjuksilla. Houkuttelee ajatus, että valikoisi nimenomaan tuolta dekkari-, trilleri-, rikos- ja agenttiosastolta näytteitä jatkossakin.

Kirjavisailua

Tuumailin edellisessä polkassa, että voisi olla hauskaa tutkailla suosikkikirjojaan sieltä tunnetummasta päästä, valikoida näytteitä ja laittaa tänne tehtäväksi tunnistaa niitä. En ole varma, oliko se sittenkään hyvä idea.

Alkoi tulvia mieleen vahvoja muistoja isän harrastuksesta alalla, sillä hän innostui 90-luvun alkupuolella eläkkeelle siirryttyään Demarin viikottaisesta kirjavisasta, johon etevästi vastaili useamman vuoden ajan. Hänen kuoltuaan notkuin siellä kotinurkissa, ihmettelin tapahtunutta ja osuin sopivasti päivälle, jolloin oli taas kirjavisan aika.

Ei se ollut surutyötä, koska isä inhosi tuota sanaa, mutta jotain möhkälettä hakulla kilkuttelin, kun menin hänen huoneeseensa ja nakuttelin hänen kirjoituskoneellaan (taisi olla sähköinen Brother) vähän niin kuin viimeisen vastauksen Demarille. Se tuotti monitahoisia ja sekalaisia tunteita, mutta jotain tyyntä mielihyvääkin. Erityisen mukavaa oli lähiperheen myönteinen palaute, kun kirje turhankin laajassa mitassa lehdessä julkaistiin.

Otsikkonakin oli "Visahistorian huimaavin huijaus paljastuu". Nimittäin isän vastauksiin kuului ovela salajuoni, jota selvittelin kirjeessäni tähän tapaan (parin kpl:n ote):

[Visadebyytin jälkeen] Isä ujosteli tekstinlainailua sen verran, että pyysi seuraavalla viikolla saada esiintyä nimettömänä. Kun tästä vähän vinoiltiin, isä aikoi lähettää loukkaantuneen, yksityisen vastineen. Sitten syntyi ajatus vastailla salanimillä. Tämä ilmeisesti vain lisäsi visan viehätystä, kun piti vastailla vähän erilaisilla tyyleillä sukupuolen ja iän mukaan. Vastauksia piti laatia eri kirjoituskoneilla, käsin, tietokoneella ym, erilaisille papereille ja korteille. Niitä tietysti lähetettiin eri paikoista. Allekirjoitukset vaihtelivat – välillä oli äitini asialla.

Erityistä huvia tuotti salanimien keksiminen. Ne olivat kaikki anagrammeja. Arkistosta löytyy noin 30 nimen lista, joista visakäytössä on ollut ainakin tusina. Miltä kuulostaa seuraava lista? Ulla Aisanen, Sauli Ennala, Enni Lausala, Anneli Asula, Nalle Saunia, Elina Laanus, Leni Saunala, Aune Lasalin, Aale A. Linnus, Esa Lunnaila, Anulea Salin…

Muutaman kerran pääsin mukaan visan dekkaritoimiin, usein vain ajankohtaisen näytteen pohtimiseen, mutta joskus myös anagrammien virittelyyn, ja pari kertaa itsekin vastailin.

Hienoja kysymyksiä Demari kehitteli, ilahduin äsken huomatessani, että perinteinen visa edelleen jatkuu, kuten täältä voi todeta. Siihen voi olla hankala hypätä kärryille, jos konkarit ovat visailua jatkaneet kenties 15 vuotta, mutta yläosassa puretaan edellisen viikon visaan tulleita vastauksia ja alhaalla on uusi kysymys.

Oikeastaan pitäisi muistella isän dekkariaikeita lisää, mutta jääköön se tuonnemmaksi.

* * *

Ettei menisi kokonaan muisteluksi, valikoin tähän näytteen kotimaisesta teoksesta, jonka olen jo poikasena kaivanut kiherrettäväksi isän hyllystä. Uskoisin että tyyli on tunnistettavissa, vaikkei lonkalta itse näytettä tuntisi.

"Toinen kiusallinen asia on hygienia. Yleisesti ottaen on inkkarin kainalon hygienia heikohko. Kun laukotellaan hevosen selässä viikkokaudet pitkin savanneja, ei tulla kiinnittäneeksi huomiota intiimiin hygieniaan. Sitten sitä vaan yhtenä iltana tuoksahdetaan intiaanileirin keskusaukealle, sidotaan hevonen puomiin ja loikitaan telttaan elämänkaveria tapaamaan. Kun toisaalta tietää naisen roolin intiaanikylässä ja toisaalta on tietoinen, että intiaanin skalpeerausveitsi on löyhässä tupessaan, on jonkin Bettyn tai Maureenin hankala mennä kehottamaan poikaystävää kylpyyn. Frustraatio siitä tulisi."

Vastaukset ovat tervetulleita kommenttilooraan, lupaan täsmävastauksen kertoa viikon sisään, siis kirjoittajan, teoksen ja vaikka sivunumeronkin.