Aave väsyi vaeltamaan

Kop kop… kus on puuta… pitääpä ainakin hetken huilin.

Susupetal esitteli mukavan härpättimen, johon voi laatia oman etusivunsa, ainakin parin liikkuvan osasen suhteen, joten sitä piti kokeilla.


En hurmioitunut kovin luovaksi, mutta eiköhän jostain putkahtele vekkulimpia kombinoituja haarukoita. Sattuu olemaan kiire toteuttaa taas sijaistoimintoja, ajattelin karata töiden äärestä vielä kauppaan.

Sitarointia ja satakieliä

Miltä se kuulostaa, jos sitarinsoittaja on huono? Kenties George Harrisonin alkuvaiheiden yrityksiltä? Vai huomaako länsimaiseen hapatukseen nikeltynyt korva mitään, jos rytmit ja tonaliikka (huom. en tiedä kunnolla mistä puhun) ovat joka tapauksessa vieraita?

Lawrence Blockin kirjassa Tanssi haudoilla päähahmo Matt Scudder vierailee Taj Mahaliin (oletettavasti rakennukseen, ei bluesmieheen) keskittyvässä näyttelyssä ja kuuntelee sitarinsoittajan sooloesitystä. Näin hän tuumii: "Minulla ei ole aavistustakaan, oliko miehestä mihinkään vai ei. En tiedä, mistä sen erottaa tai mistä hän itse erottaisi, onko hänen soittimensa epävireessä." (Vakuuttavan oloinen kääntäjä on Tapani Bagge, olen niin alussa, etten uskalla muuta sanoa.)

Harrisonin vuonna 1971 Madison Square Gardenissa järjestämästä Concert for Bangladesh -multimediahappeningista (kaksi hyväntekeväisyyskonserttia, levy, elokuva) on klassikkotarina, joka on voinut olla myös Blockin mielessä. Konsertin avasivat sitaristi Ravi Shankar ja sarodisti Ali Akbar Khan. He virittelivät instrumenttejään alkuun puolitoista minuuttia ja saivat innokkaat taputukset. Shankar kommentoi kuivasti: "Jos arvostatte virittelyämme noin paljon, toivon että pidätte soitostamme vielä enemmän."

Vielä kun näkisi jossain hörhökapakassa ilmasitaristeja, mutta se varmaan vaatisi tuhdimpaa jatsinortin vetelyä tai muuta epäilyttävää pohjustusta. Niin, tuo yllä oleva juttu on varmaan asiasta kiinnostuneille vanhaa jorinaa, mutta on se silti klassikko.

* * * * *

Olen aika täpinöissäni jo nyt illan konsertista. Juttelin Markon kanssa puhelimessa ja kuulin, että Joensuu oli ollut hyvä veto. Pieniä teknisiä murheita, kuten kitarankielten katkeilua, mutta bändi oli iskussa. Huono kenraali ja votnottia, paitsi jos se ei ollut huono.

Keskiviikon Tamperelaisessa oli näköjään Markku Makkosen asiallisen innostunut arvio keväällä ilmestyneestä albumista, joten skannasin sen tähän (klikkaa isommaksi).


Mitäpä siihen lisäämään, itse intoilin samasta levystä maaliskuussa tähän tapaan ja lainaamani saksalaiset nettilähteet näin.

Harmittelu on tuhoisaa

Siinä minä istuin, toimistossani, kun eilisestä Tamperelaisesta (22.8.07) iskeytyi silmään kuvateksti, mikä sai minut hämmentymään… ja joka näytti kieliasultaan väärältä.

Relatiivipronominien joka ja mikä käyttö tuntuu aaltoilevan aikakausittain, mikäli laiskasti havainnoivaan kielikorvaani on uskominen. Nyt on tuntunut siltä, että 'mikä' olisi huudossa ja tunkisi turhan usein 'joka'-tontille. Äh siis, tarkoitan sanoa, että eikös tämä ole pyllystä?

Sinänsä tavallista herkuliaanisempi osuma, että kuvatekstin merkitys nähläkseni muuttuu, koska 'mikä' pääsee viittaamaan koko edelliseen lauseeseen. Kuvan sijaiskärsijä* onkin yhtäkkiä syypää monen vuoden työn tuhoutumiseen.

Sortsi tylsää polkkaa, mutta kun tämmöisiä sanavalintoja aprikoi taas päivittäin, niihin kiinnittää enemmän huomiota kaikessa mitä silmäilee, vaikkapa toimistossa. Väännän vielä rautakangesta: tuossa 'mikä'-sanan paikalla pitäisi olla 'joka', jos halutaan viitata pelkkään ilkivaltaan eli korrelaattina on edeltävä substantiivi.

Lopuksi varoitus: koulu on vaarallinen paikka. Poika ehti hädin tuskin viikkoa sitä käydä, kun jo tuli ensimmäinen murtuma. Ranne lyötiin pakettiin elikkäs kipsiin. Urhea heppu, virkein mielin selvitti lääkärireissun jälkeen, ettei se tunnu paljon yhtään.

* * * * *

Pakko laittaa vielä linkki blogin nimeltä Urheiluviikko uutiseen, koska tuntuu päättömältä millaisen kohun synnyttää, jos jotain jalkapalloilijaa edes epäillään homoksi. Miesten puolella vielä enemmän, naisista tyydytään sanomaan, että kaikkihan ne on homoja varsinkin joukkueurheilussa. Tästä voisi ajatella, että ovatpa ne brasilialaiset suvaitsemattomia ja takaperoisia, mutta muistelen pari vuotta sitten Ruotsin jalkapallossa ja jääkiekossa olleen vastaavaa kuohuntaa.

Homot eivät kuulu Brasilian liigaan!

Sen Ruotsin jupakan yhteydessä hämmästelin, mikä siinä oli niin vaikeaa. Oma laskupääni piti vääjäämättömänä, että niin suureen otokseen kuin joukkueurheilijat ovat mahtuu ilman muuta joka suuntauksen ihmisiä. Mikä siinä sitten pelottaa, etteivät homot osaa käydä yhteisissä suihkuissa vai? Taitaa heitillä olla siitäkin kokemusta ja siten kykyä olla liikaa innostumatta, vaikka sattuisi joku vetävä roppa lähelle osumaan.

Niettä ainoa ratkaisu on perustaa homoille omat joukkueet ja liigat. Eiköhän heitä suomalaissankareissakin ole, vaikka asia on tabu ja tuottaa vain villejä huhuja, joita sisäpiiriläiset kihertelevät.

*Emakkomme rakastajasta tehtiin joulukinkku. Hankimme sijaiskärsijän.

Takaisin 50-luvulle

Tänään on vaihteeksi pop-kulttuuripäivä, sillä kieppasin käymään toimistolla vietyäni pojan jälkiesikouluun, vai mikä se mahtaa olla, kun on jo esikoulun graduaatti, mutta jatkaa yhä samassa paikassa.

Painosta oli tullut kivoja lehdyköitä ja kirjoja, myös sellaisia, joissa näppini ovat pelissä. Esimerkiksi tästä leikkeestä saattaa joku plokilukija muistaa lauseen, joka on nyt asemoitu ja painettu oikein kuplaan.
Taikka sitten juhlava kirja, jonka käännöstöihin olen vähän osallistunut. Siihen on kasattu kaikki Masin päivästripit ja sunnuntaisivut vuosilta 1950-52, eli aivan alkupäästä.

Näyttää moukevalta opukselta, sivukooltaan hiukan pienempi kuin A4 (siis kyljelleen käännettynä: vähän lyhyempi ja hitusen korkeampi). Painotyö, esittelyt ja toimitustyö kaikkinensa näyttää ansiokkaalta näin nopeasti bussimatkalla silmäistynä. Kyllä Ruotsin Masi-ekspertti Alf Thorsjö aiheensa hallitsee. Sarjakuvien ja varsinkin niiden käännösten puntaroinnista jäävään itseni, sillä olin siinä hommassa osallisena.

Seuraavaksi aion tutkailla kahden elokuvan dvd-pakettia, jonka löysin eilen vitosella divarista nimeltä Makedonia. Rock Around The Clock ja Don't Knock The Rock, molemmat vuodelta 1956, tehty railakkaaseen tahtiin lypsämään Bill Haleyn ja rock'n'rollin läpimurtoa elokuvassa Blackboard Jungle eli Älä käännä heille selkääsi.

Se taas perustui kirjaan, jonka oli kirjoittanut Evan Hunter, joka tunnetaan paremmin poliisikirjoissa käyttämällään taiteilijanimellä Ed McBain, mutta se ei kuulu asiaan mitenkään. Saa nähdä, irtoaako Haley-leffoista aihetta polkkaan, vaikka he rajumpaa nuorisomusiikkia esittelevätkin, eivätkä sunkaan mitään piiritansseja, kansantanhuja tai nahkahousurellestyksiä.

Tutkivaa jour… äh, potaskaa

Pirkka-teema jatkuu, tällä kertaa tarttui lähikaupasta kouraan tuorein Ruoka-Pirkka. Hupaisa sattumus, että karkkitiskin huitteilla olin tunnistavinani menestyneen näyttelijättären, joka on hiljattain palannut Tampereelle ja taisi tyttärilleen pistouvata jotain makiaa.

Se ei ole sensaatio, että kuuluisa ihminen saattaa käydä samassa kaupassa, mutta koin silti hetkellisen tunne-elämyksen (engl. sensation). Mikä on päässä vikana, kun sävähtää siinä määrin, että pitää oikein tietoisesti ja kömpelösti olla olevinaan niin kuin ei kiinnittäisi huomiota? Epäilen ettei se mene edes läpi.

Mutta lueskelin tuota lehdykkää sitten pojan sirkustellessa. Silmään sattui kipeästi, että rehentelevät Plussa-tarjousten tuovan aina vähintään 10 prosentin edun. Heti tiedotteen alapuolella kunnioitettava linja näytti kuitenkin jo lipsuvan.


Jos nyt äkkiä lasken, niin 10% kilohinnasta 8,50 olisi kaiten 0,85, joten 0,81 lie sitä vähemmän. Olisiko tehnyt kipeää tuupata tarjoushinnaksi vaikkapa 7,64 eli viisi senttiä vähemmän? Nyt alennus on pitkällisten laskelmieni pohjalta 9,53 prosenttia.

* * * * *

Siks toisekseen, tutkivan oikolukijan silmääni sattui eilisestä Aamulehdestä kiteytys tutkimuksesta, jolle en tuon pätkän perusteella osannut antaa kuin kuriositeettiarvon. Kuka tätä on päättänyt tutkia? Kuka sen rahoitti? Millainen on tutkittu ryhmä ja vertailuryhmä? Onkohan tuosta suljettu jollain lailla muita vaikuttavia tekijöitä pois, sillä voisi ajatella, että elintavoissa on muitakin eroja kuin suuseksipartnerien määrä (vaikkapa tupakointi voisi vaikuttaa, samoin savuisissa tiloissa hengailun määrä).

Varsinaisesti minua kiinnosti tuo viimeinen lause. Nythän on niin, että itse leikkaan kurkusta aina pään pois, syön vain päiden väliin jäävän osuuden. Minä olen siis kaukana kurkunpään syövästä ja haluan pysyäkin. Ehkä kurkkuihin pitäisi laittaa varoituslaput, jotka tuntuvat muutenkin olevan suosiossa, että kurkun päineen häntineen syövän kannattaa rajoittaa suuseksipartnerien määrä korkeintaan viiteen.

"Jopa 250 prosenttia…" Siis häh? Tuota voisi jotenkin ankkuroida reaalimaailmaan, jos tutkimuksessa mitään järkeä alun alkaenkaan on, vaikkapa kertomalla millaisia odotusarvoja tarjoilevat a) tälle riskiryhmälle b) suuseksittömille, eikä roiskaista ryhmien keskinäistä suhteellista vertailua, jolla sai ilmeisesti näyttävimmän lukeman.

Tuntuu muutenkin aika suurelta määrältä tuo 250 %. Jos ryhmällä b) todennäköisyys olisi nolla ja ryhmällä a) 0,5 %, niin silloin ero olisi vain puoli prosenttia.

Vanhastaan olen toppuutellut nakkariväkeä, jos he lähtevät kulkemaan evästään ahmien. Toissijainen syy on se, että Etikettikirja kertoi herrasmiehen voivan kyllä syödä yönakin, mutta ehdottomasti rauhallisesti aloillaan, ei kulkiessaan.

Ensisijainen syy on vanha ja arvostettu kampanja: Estä syövän eteneminen.

* Valittelut, AL-leikkeeseen on merkitty väärä pvm, oikea on 15.5.07

Lahjavinkki

Piipahdin tuossa toimistossa, ihan kotioloissa vain, joten piti napata jotain viihdykettä mukaan. Se sattui olemaan Vapaa-Valinnan mainos, joka onkin vetävään tyyliin toimitettu, värikylläinen lehdykkä.

Olin vähällä tikahtua, kun katselin mitä he ovat keksineet tarjota tulevan sunnuntain juhlaa silmällä pitäen.

Tottahan nuo asusteet hemaisevilta näyttäisivät äidin kuin äidin päällä, mutta mieleeni tuli erityisesti Elma-täti, joka on kiitellyt aikaisemminkin, kuinka paljon hän tällaisia asusteita kaipaa.

Milläs saisi viestin hänen lapsilleen tai Elma-sedälle, että nyt niitä löytyy kohtuuhinnalla Vapaa-Valinnasta? Äitylille voisi sopia erityisesti tuo vasemmanpuolinen (fuksia? eikä kun punainen) monikäyttöasuste.

(Klikkaamalla siitä voi saada selvääkin. Toivottavasti Elma ei huomaa tätä vinkkiä, ettei mene yllätys pilalle. "Aikaisemminkin"-linkistä suositan katsomaan kommenteista, mitä Elma sinne puoli vuotta sitten toimensi.)

Kevyen kulttuurin katselmus

Tuli maanantaiyönä tutkittua todella raskaita nimiä taiteen, filosofian, kirjallisuuden ja juustojen saroilta, joskin kaukoputki jälleen väärin päin ja "Full Monty" Pythonin sekä YouTuben avustuksella, mutta pitäähän sille vastapainoa saada.

Kun istuskelin äsken kampaajalla… eikä kun siellä olivat Dino, Jimppa ja Orson. Parturissa? Eikä kun se oli taas Origo, joka siellä aikoinaan lueskeli Saarikosken Prahan päiväkirjaa (joka kuulemma alkoikin lupaavasti kupin tekemisellä ja öitsemisellä). Yritän uudestaan.

Kun istahdin äsken bussiin Metro ja litran maito kourassani, löysin sieltä pari puolikiinnostavaa musiikkiin etäisesti liittyvää juttua. (Nimittäin Metrosta, maitopurkkia en vielä lukenut. Käynnistyy polkka vähän kankeasti.)

Ensinnäkin tämmöinen [lähde siis Metro 7.3.07]:

Mikään ei ole niin vanhaa kuin vanhat vitsit, mutta lähituntumassa tulevat pari vuotta vanhat hitit. Enkä tiedä olenko umpimettässä tai ainakin pitskulla (kuten alle kouluikäisinä Kalliossa kutsuimme pihaa), mutta Shakiran Hips Don't Lie kiinnostaa minua. Se on harvinainen pintahitti, jonka tunnistan ja joka on hiukan ilahduttanut soidessaan ehkä vuosi sitten jossain ruokaravintolassa.

Pyydän kauneimmin jotakuta asiasta jotain ymmärtävää (Kriisipuuro? Kervå? Elma? Vt? Kaura? Jazmanaut? Urpo? Sedis? Enibadi?) valaisemaan vaikkapa että:
– Laulaako Shakira huonosti hyvin vai hyvin huonosti? Mitä se Wyclef Jean siinä puuhaa?
– Eikö se ole laulumelodialtaan ja rytmisesti aika ovela kappale suurhitiksi?
– Onko Shakiralla yhtään muuta hittiä, joka voisi tarttua positiivissa hengessä päähän? (Tuota on vaikea tietää, jos inhoaa tätäkin.)
– Tuleeko mieleen muuta hittiä, josta tuo voisi olla jäljitelty? Onko se edes omaperäinen?

Toinen suuruutinen [lähde sama] oli tämmöinen, jossa isän ja pojan suosikkien tiet risteävät hetkellisesti:


Martti Servo & Napander on tuottanut erittäin hilpeitä hetkiä niin levyltä, telkkarissa kuin lavallakin. Jouduin muutama vuosi sitten miettimään jääkiekon MM-kisojen yhteydessä, onko 'Lätkän ihmemaa' karmeaa tuubaa, mutta kolmannella tai neljännellä kuulemalla se alkoi naurattaa, enkä ole sen jälkeen päässyt taudista irti. Nyt se ei ole kyllä oirehtinut yli vuoteen, eikä vuoteen alle mahdu oirehtimaan, mutta piilevänä se yhä jyllittää.

Minua huvittaa lehtijutuissa Servon kapuloiva, runsas ja antava kielenkäyttö, mutta suurin yllätys oli, että monet esitykset ovat kestäviä kunnon piisejä kertahauskuuden sijaan. Esimerkiksi "Täysosuman!" hittien 'Samba kuppi kuumaa' ja 'Ufo tarjosi kaakaon' tai livealbumin "Avatkaa ovi!!" lumovoima ei ole hellittänyt. Napander on komia bändi, sen on väistämättä huomannut keikalla, vaikka valitsemansa tyylilaji ei ihan rajuinta rokänrollia ole.

Lordi on taas ollut pojan suosikki kappaleesta Would You Love a Monster Man alkaen. Minä en ole kauheasti päässyt makuun, vaikka euroviisuvoitto säväytti ihmeesti, kun satuimme näkemään finaalin tiikerilauman Turun kokouksessa ravintola Proffassa. Pikkulillit ja etusormet olivat yhtäaikaisesti tanassa jatkuvalti loppuillan, käden heiluessa usein jopa pään yläpuolella.