Ruohokukkula ja hippimorsian

Jeaah, hyödynsin kauppojen kesäaukioloa terheästi, joten tyhjät tölkit ja pullot ovat kadonneet näköpiiristä. Niiden sijaan kaappi pullistelee erilaisia lihoja, joista tärkeimpänä nostaisin esiin possun, kanan ja naudan edelle karhun. Tai juoksevaksi leiväksi sitä tshekit kutsuvat.

Harhauduin taas miettimään amerikkalaisessa kevyessä kulttuurissa runsaasti näkemääni metameininkiä, jossa viittaillaan hulvattomasti kaikenlaiseen muuhun ajankohtaiseen nimiäkin pudotellen. Conan ja vastaavat huumortalkkarit täydentävät tällä ohjelmistoaan. Samassa lauseessa voisivat olla sulassa sovussa vaikkapa Nietzsche ja Britney Spears, jokseenkin samanarvoisina kumileimasimen jälkinä, jotka viittaavat usein vain yhteen yleisesti tunnettuun piirteeseen ihmisessä tai hänen töissään.

Olen vängertänyt tämän suuntauksen kanssa hiki hatussa, kun olen yrittänyt taannoin pikipäiten askarrella käännöksiä jenkkisarjakuvista, joista tähän ovat erikoistuneet MAD ja monesti myös Aidan takaa (Over The Hedge). Pirullisen hankalaa on tehdä niistä sujuvaa ja suomalaiseen ilmastoon nivoutuvaa juttuhommaa, varsinkin MADista. Monet pudotellut nimet ja ajankohtaiset tapahtumat ovat melko vieraita. On jäänyt ikävä epäilys, että useista pilkan kohteista tunnen pelkän leiman, johon irviminen kohdistuu, en lainkaan ihmisen tai asian oikeaa luonnetta, pyrkimyksiä ja tekoja.

Näitä olen silmäillyt nyt hyllystä ja vastaan sattui mukava sunnuntaistrippi, joka liittyy kiinteästi aikaisempaan metatouhotukseeni.
Kysyn uudestaan: Missä Sinä olit, kun Bambin äiti ammuttiin?

Ihan vain boonuksennoksena lisään tähän toisen vastaavan sunnuntaisivun, puolisatunnaisesti valittuna, mutta siinä hupsutti jollain lailla a) inhoamani riimien kääntäminen ja b) tuo sanan 'ironia' pöllyytys.
Jou mama, noita tuli käänneltyä 90-luvun lopulla jonkin verran. Niistä töistä olen vähän sekavissa olotiloissa sikäli, että nautin jonkinlaisen oman jutun löytämisestä suomeksi, mutta olen täysin kyvytön arvioimaan, kuinka yleispätevästi se mahtaa upota lukijaan. Harvoin käännöksistä saa mitään palautetta, eikä toki tarvikaan saada, koska kääntäjän sopii olla nimetön välikäsi. Noista kuitenkin sain parhaat kiitokset, mitä olen töistäni saanut, muun muassa Plokistanista tutulta hauskalta ihmiseltä, joka itseään tosikoksi väittää.

Kääntäminen vaikuttaa toisinaan kuin maalivahdin työltä, vain virheet ja erikoispelastukset huomataan, mutta veskari toimii tietysti paljon julkisemmin. Tämä olkoon itsesaastutuksen juhlahetki näin kalsongfyllaan käytetyn viikonlopun päätteeksi. Josko huomenna jaksaisi taas katsoa ylös- ja eteenpäin.

Ilmakin on ollut kuin hippimorsian, siis pilvessä, mutta nyt seestyy taas, joten voisi harkita ehkä pikaista terassoitumista?

Sarjakuvakoulutukseni, osa 2

Vitkastui jatko-osan kirjoittaminen erinäisistä syistä, kuten:
– Grilliltä piti hakea sauhuja, unohduin toviksi terassille.
– Iski päänsärky, ei jaksant nakutella.
– Teemalla oli Dave Lindholm -iltama, jäin ihailemaan Isokynän itsensä lisäksi mm. Zape Leppäsen ja Affe Forsmanin rumpalointia sekä Antero Jakoilan työstöä 12-kielisellä ja veikeän lyhyellä ja pullealla "pilleripullolla", jota hän slidetarkoituksiin sovelsi. Vesku Loiri oli ilahduttavan asiallinen isäntä vanhassa tv-purkituksessa, löysin rantein.
– Aamupäivällä tuli jyystettyä käännös 32-sivuiseen sarjakuvaan, raakaversio vain.

Odottamattoman mutkan teetti sekin, että alkoi tulvehtia mieleen monenlaisia vaihtoehtoja, mitä kaikkia sarjakuvia voisi tai pitäisi mainita. Useita pitkän linjan huvituksia heittelin yli laidan, koska ne ovat tuntuneet mainioilta tuttavuuksilta, mutta eivät missään vaiheessa kai ehdottomalta ykköskamalta. Hyvin lähellä listaa ovat: Lucky Luke, Robert Crumb, Gilbert Shelton, Masi, Harald Hirmuinen, MAD (vars. Don Martin ja Sergio Aragones), Milo Manara ja monet muutkin, jotka ovat jaksaneet kiinnostaa kyllä, kun niitä on vastaan osunut.

Tuohon Jymyn ja Huulen kulta-aikaan taisin olla liian kloppi, vaikka jännittyneenä niitä luinkin. Opiskeluaikoina Fabulous Furry Freak Brothers ja underground-lehtien koosteet iskivät lujempaa.

Jatkan silti alkuperäisellä linjalla, pieniä muutoksia on aikajanaan muistunut.

6. Modesty Blaise
Nonstoppien rinnalla ja jälkeen muistan, että divareista tuli haettua Agentti X9 -lehdyköitä. Oli siinä kai muitakin kiinnostavia sarjoja, mutta pettymys oli paha, ellei neiti Blaise esiintynyt numerossa lainkaan. "Modestii" talvehti suuren osan 80-lukua syrjässä katseiltani, mutta teki jyräkän paluun kahdella rintamalla - sekä sarjakuvina että kirjoina. Omaperäinen sankari, jänskä taustatarina ja viekoittelevasti kuvattu hahmo.
Aioin valita tähän kohtaan Daredevilin edustamaan Marvel-harrastusta, mutta se asettuu samaan ajankohtaan kuin Blaisen paluu näköpiiriini. Kun aloitin käännöshommat, kustantajalta sai kätevästi tuoreita julkaisuja, joissa toimintapuolella iskivät MB:n ohella Marvelin laajasta kirjosta erityisesti Daredevil, joka monella tapaa muistutti Hämistä angstisena, tekojensa oikeutusta epäilevänä sankarina. Ryhmä-X oli toinen ääripää, johon en saanut otetta, mutta Tuomari, Wolverine, Aaveajaja, Silver Surfer ja kumppanit tuli tutkittua.

7. Tilsa
Tämä oli vähällä unohtua, kun punk-aikoina rokänroll pääsi syrjäyttämään sarjakuvaharrastusta. Tiiviisti seuraamissani omakustannelipareissa tähtihetkiä oli kuitenkin Nuuka Nautinto -lehden sarjakuvat, jotka piirsi Jukka Tilsa (yllä "Kova kohtalo", NN 2). Ne taitavat olla hulvattominta meininkiä, mitä olen kotimaisessa tuotannossa (tai ehkä missään) nähnyt… vaikka Mauri Kunnas pääsi hyvin lähelle Nyrok Cityssä, jota tuli Suosikista ihailtua, ja Tarmo Koiviston Mämmilä iski sitten omalla akselillaan.
Oli juhlava hetki, kun käteen tarttui vuosien jälkeen Tilsan kooste Zoppaa ja zärvintä (Arktinen banaani, 2004). Siinä Tilsa kertoo yhdeksi esikuvakseen Pulterin pelkistetyn grafiikan, mikä toikin lämpimiä muistoja Hesarin ja Avun sarjakuvasivuista sekä 70-luvun pokkareista, joihin Pultereita koottiin.
(PS. Nyt kun "Nuukista" taas katselin, niin nuo ovat aika vapaamuotoisia ensiaskeleita. Viiva ja juonetkin jämäköityivät kai nopeasti Zärpä-lehdissään, omakustanteita nekin.)

8. Lassi ja Leevi
Sanoisin, että paras ja tasalaatuisin strippisarja. Nämä tuli ahmittua lävitse, suurin osa ensin suomeksi ja sitten englanniksi kaikki, mitä kätevästi löysi tai sai lainaksi. Bill Watterson oli harvinaisen fiksu mies, kun osasi lyödä putiikin kiinni ennen näkyvää leipääntymistä.
Saman katon alla voisi mainita pari muutakin strippisuosikkia, joita pääsin jossain vaiheessa kääntämään sellaisiin lehtiin kuin Huba-sarjat, Masi ja VSOP. Niissä oli vastaavaa sillisalaattihenkeä kuin Ruudussa muinoin, vaikka kyse ei ollutkaan jatkosarjoista. Maistuvimpia juttuja uusista tuttavuuksista olivat Aidan takaa, Kamut, Dilbert ja Rutala sekä vanhoista esimerkiksi Pulteri ja Velho. Jotain jää varmasti mainitsematta…

9. Gary Larson: The Far Side
Mahlottoman suuri elämys, kun näiden makuun pääsi sopivasti jälkijunassa, että niitä sai saman tien muhkeina Gallery-kirjoina luettavaksens. Enemmän pilakuvia kuin sarjakuvallista kuljetusta, mutta järäytti viistoilla näkemyksillään sanomalehtisarjakuvaa ja sai paljon seuraajia, joista harva huvitti samaan malliin.
Näistä innostui moni lähituttukin, Lontoosta tuli ainakin pari korttia, jotka luottivat turistikuvan sijaan Larsonin huumoriin. (Koetan skannata tähän siskon lähettämän, joka on ollut vuosia seinällä, näköjään vuodelta -91.)
Tenho on niin pysyvää, että edelleen kantapöydässä ihmiset vuorollaan munaavat itsensä yrittäessään suusanallisesti kuvailla jotain pläjäystä, jota eivät välttämättä muista liian tarkasti. Antti Marttisen suomentamat Kaukana poissa -albumit olivat minusta myös vankkaa työtä, vaikka olen kuullut ininää, että nämä pitää lukea englanniksi. Martti Vasamaa on päässyt oivalluksen tasolla lähimmäs Larsonia niistä, mihin olen lehdissä törmännyt (esim. MADissa ja Aamulehden Valo-liitteessä).

10. Tex Willer
Vähän vastaava tapaus kuin Modesty Blaise. Näitä tuli luettua paksuja nippuja yhtä kyytiä jo 70-luvulla, sitten väliin tuli pitkä tauko, kunnes 90-luvulla oli taas uusi aktiivivaihe, jolloin ahmin lukuisia vuosikertoja, ja jälleen pitkä tauko.
Nykyään julkaisupolitiikka lie koordinoidumpaa ja taustat on selvitetty, jolloin hienoista julkaisuista löytyy myös kiintoisaa tietoa tekijöistä. Tarinat ovat yksipuisia samaan malliin kuin vaikkapa Korkkarit, mutta oikeassa mielentilassa ne jaksavat viihdyttää. Yksi suosikeistani sarjakuvakääntäjien joukossa on Renne Nikupaavola, joka on luonut oman mainion sanastonsa Willeriin. Ihailtavan vähäeleistä ja silti mehukasta kielenkäyttöä.

Bonus: Alan Moore
Kuinkas tämä pääsi unohtumaan? Ajattelin liikaa sarjakuvahahmojen ja piirtäjien kautta, ei tullut sitten käsikirjoittaja mieleen. Eniten fanittamani mies niistä, jotka ovat supersankareille asetelleet sanoja suuhun, hän tekee sen vieläpä harvinaisen runsaasti ja rönsyilevästi. Suosikkeja on paljon, kuten Vartijat (Watchmen), V niin kuin verikosto (kts kuva), Rämeen Olento (Swamp Thing), Batman (The Killing Joke ym.) ja onhan niitä.

On aika vääjäämätöntä, että unohdin jotain muutakin hyvin olennaista, mutta mitäpä tuosta. Ei kai tällaista kannata liian vakavasti ottaa tai liian pitkään hieroa. Olihan alkutaipaleella sellaisiakin sankareita lähiluvussa kuin Prinssi Peloton, Robin Hood, Retu, Nakke Nakuttaja… ja kymmeniä muita, jos lehtisarjakuvia alkaisi miettiä, eikä vain sarjakuvalehtiä.

Tulikin mieleeni, että George Herrimanin Krazy Kat oli aivan ylivoimaa opiskeluaikoina, jolloin niitä julkaistiin Turun Ylioppilaslehdessä sekä erinomaisia Jalavan albumeita tuli kauppoihin. Kuka olikaan albumien oivaltava suomentaja? Wikipedia kertoo, että Soile ja Heikki Kaukoranta, kuten hyvin luontevalta tuntuukin. Niitä sukkeluuksia toisteltiin kaveripiirissä taajaan.

Ehkä teen siis viikon päästä korjatun laitoksen, jos vastaavia puutteita kumpuaa lisää muistiin.

Elämäni sarjakuvina, he heh

Tasaisin väliajoin iskee tarve lähettää edellista tuherrusta täällä plokissa kohti etelää, nyt erityisen voimallisesti hönöhölmöilyn seurauksena.

Ajattelin sitten hädissäni luonnostella listaa omista sarjakuvasuosikeista kautta vuosien, vaikka ne taitavat olla itsestäänselvän tuttua kauraa. Panen kriteeriksi sen, että ne ovat jossain elämänvaiheessa olleet vähän niinko parasta, vaikka myöhemmin mieli olisikin muuttunut. Eiköhän näitä kymmenisen saa kasaan, kun olen parin viikon sisään verestellyt paljon muistoja Kvaakin sivuilla. Järjestys ei ole definitiivinen, siihen en veny, pikemmin ajallinen, missä järjestyksessä näköpiirit aukenivat sarjakuvan suhteen.

1. Asterix
Vaikea sanoa mitään uutta Goscinnyn nerokkuudesta käsikirjoittajana, mutta muinaisgallialainen miljöö irrotti paljon yllättävää hupia. Käännöksetkin olivat erittäin kekseliäitä, moni puujalka jäi elämään, kun kaikki ikäluokassani tuntuivat näitä lukeneen. Joululahjaksi muistelen tulleen perheeseen pari ekaa albumia, kenties vuonna 1971, olivatkos ne sitten Kleopatra ja Legioonalaisena?

2. Tintti
Poikakirjojen seikkailuhenki ei toistunut missään sarjakuvassa yhtä vinhana kuin Tintissä. Esimerkiksi Mustan saaren salaisuus oli niin hurjaa menoa, että siitä piti tehdä oikein itse lautapelikin, jossa edettiin seikkailusta toiseen nopan viemänä. Poika katselee näitä piirrettyinä, eivätkä ne huonoja ole, mutta Mustan saaren gorilla vähän pelotti alkuun. Silmät ovat muuten se seikka, joka helpoimmin säikyttää tuota kouluikään varttuvaa.
Ensimmäinen albumini oli isän Karjalohjalta ostama kovakantinen Tintti ja Sarviaisen salaisuus, olisinkohan ollut 3-4:n vanha. Se hommattiin pojallekin uutena laitoksena (Yksisarvisen salaisuus), että perinne jatkuu. Täytyy kai se jatko-osa Rakham Punainenkin hankkia, veljellä oli aikoinaan kovakantinen jatko Merirosvon aarre (ja nykyään molemmat lienevät siellä tallessa).

3. Hämmästyttävä Hämähäkki (-mies)
Kun veli hommasi divareista 60-luvun Ihmesarjan lehtiä, Hämis nappasi vielä enemmän kuin Ihmeneloset. Arkisen ruipelon supersankaruus iski jotenkin vahvemmin kuin Batman, Teräsmies tai Mustanaamio. Nykyään poika tohkaa sitten Spider-Mania.
Ai niin, tähän osastoon kuuluvat vielä Korkkarit ja Siivet, joita veli hommasi myös divareista ja joiden lentokone- ja sotapuuhat kovasti mielikuvitukseen kävivät ja panivat itsekin piirtelemään koneita. (Todisteita olisi kai vanhoissa koulukirjoissa ja -vihoissa)

4. Ruutu, Zoom ja NonStop
Järisyttävä tapaus, kun sain 10-vuotiaana ensimmäisen tilatun lehteni viikottain. Ruutu esitteli tukun uusia Belgian ja Ranskan sarjakuvia. Panin nuo kolme lehteä nippuun, koska muutama vuosi kului niin, että keräilin joka numeron. Sarjakuvista on suosikkeina jäänyt mieleen ainakin Sammy Day, Benjamin, Natasa, Tim ja Tom, Strumffit, Johannes ja Pirkale, Navaho (Blueberry), Um-Pah-Pah ja tietenkin usealla sarjakuvallaan Franquin, joka ansaitsee oman erillispaikkansa listalla. Olihan niitä lisääkin: Yoko Tsuno, Vekarat, Eversti Clifton… ja Zoomissa vielä Valerian, Haikaralaivue ja miksei myös Mic Vaillant, joka kovin kiinnosti aikansa.

5. André Franquin
Piko ja Fantasio on viihdyttänyt aina, Niilo Pielinen oli vielä pykälää kovempi juttu ja Marsupilami hullaannutti varhaisissa esiintymisissään, joista suosikkeja oli albumimittainen seikkailu, jossa Piko ja Fantasio elukan löytävät, sekä NonStopissa ilmestyneet lyhykäiset, strippihenkiset jutut. Myöhemmin albumi Mustat sivut (Idées Noires) iski lujaa.

Jaaha, tupakit ovat lopussa, joten jatkan tästä myöhemmin. Tulossa vielä luultavasti: Daredevil, Tex Willer, Aidan takaa, Lassi ja Leevi… sekä Larson. Ellei mieli ehdi muuttua. Sekä tietysti pitäisi hakea kuvitusta…

Ai niin… Aku Ankka. Kotiin tuli kyllä 60-luvulla Akkari vuoden suomeksi ja toisen ruotsiksi (Kalle Anka & Co) sivistämismielessä, mutta niiden lehdyköiden makuun en ole koskaan päässyt. Sen sijaan 70-luvun alkuvaiheissa mustavalkoinen albumisarja Mikki Hiiren Kulta-aika iski kunnolla, samoin vähän myöhemmin kootut Barksit kirjoissa Minä Aku Ankka ja Minä Roope Ankka, joita piti käydä tavailemassa päivästä toiseen kirjastossa, koska niin jylhiin opuksiin ei ollut varaa.

Ylikäynyttä metasarjakuvan

Pakko on jotain kirjailla a) koska päivityksiä tulee jatkuvasti omia aikojaan, etteivät tilaajat hermostu, ja erityisesti b) koska huomasin kymppätonnin rajan heilahtaneen puhki kävijämittarissa.

Niettä kiitos vaan kävijöille, herkistää paatuneen jankkaajan mieltä, että täällä jaksetaan piipahdella.

Vorwärts. Samin sarjasta ei löydy ihan salamana tarkempaa tietoa, missä lehdissä sitä olisi Suomessa julkaistu tai mistä sitä voisi alkaa kaivaa kokoelmana hyllyyn. Sen sijaan tällainen metapuuhastelu ajaa oudoille sivuraiteille, mikä tietenkin hidastaa ja vaikeuttaa asiallisen tiedon löytämistä, kun innostun täysin asiaankuulumattomista kohteista.

Unohduin penkomaan sarjakuvien crossover-kohtaamisia, eli eri julkaisijoilta tai "maailmoista" kotoisin olevien hahmojen loikkia keskelle tunnettuja sarjakuvia sotkemaan toisten ympyröitä. Niistä oli ikioma koosteensa osoitteessa Crosscomix, josta käyköön ääriesimerkiksi tuo videokansi Godzilla vastaan Bambi. (Näistä toinen on hyvän ystäväni mielestä hellyttävintä, mitä on konsaan nähty, mutta en kerro kumpi. Miettikääpä tovi, missä TE olitte kun Bambin äiti ammuttiin? Sen muistaa kyllä jokainen.)

Siellä osoitetaan yllättävästi muun muassa, että the Beatles istui vieraina kirkonpenkeillä, hajalleen siroteltuna (kts. kuva), kun Ihmenelosten (Fantastic Four) Reed Richards ja Susan "Sue" Storm menivät naimisiin. Tai että Ranskassa on tehty lisenssien ulkopuolella niinkin epäsuhtaista kaksinkamppailua kuin Tintti vastaan Batman.

Jos nyt vielä pari lisälinkkiä valikoisi, niin:

Tässä sen Beatle-vierailun taustoja, siis Marvelin Ihmenelosista.

Muista Marvel-sankareista Daredevil sai avukseen Uri Gellerin, joka pystyy sarjakuvassa muuhunkin kuin vääntämään lusikoita ja tekemään huonoja levyjä.

Teini-ikäisiin poikiin upposi varmasti tarina, jossa kohtasivat Kissanainen ja Vampirella.


Jos tällaiset rajaloukkaukset sattuvat huvittamaan, niitä on runsaasti lisää tuolla Crosscomix-sivuilla. Itse taidan siirtyä sellaiseen crossoveriin kuin Viiltäjä (From Hell, USA 2001), joka alkaa kohtsillään Kolmoselta. Tähtenä vanha keikari Johnny Depp, joka jahtaa viktoriaanisten maksullisten kinkkujen eli prostiuttojen silpojaa. Hyi hyi.

Meta- ja nostalgiasarjakuvaa

Juhannuspäivänä heräilin pää edelleen puutuneena ja töiden rasittamana. Unohduin huuhailemaan netissä, mikä ei tietenkään ole parasta lääkettä, kun olisi kaivannut ennen kaikkea vaihtelua näppiksen ääressä heilumiselle.

Pääsi käymään niin, että piipahdin sarjakuvapiirien Kvaak-sivuille, jossa olin käynyt muutaman kerran aikaisemminkin. Ensimmäisen kerran vuosia sitten siksi, että joku vinkkasi kääntämääni ruutua siellä ihmeteltävän. Jotenkin nuo sivut unohtuivat, vaikka kiintoisilta näyttivätkin, koska olen harvoin vuosien mittaan netissä huvittelumielessä lainelautaillut. Siis ennen kuin hankin ADSL-yhteydet kotiin vuosi sitten…

Ehkä kuukausi sitten hairahduin taas katsomaan, miltä Kvaakissa näyttää. Jossain välissä äidyin kirjautumaan jäseneksi, jotta voisin myös kommentoida läheltä liippaavia aiheita. Juhannuksena unohduin tutkailemaan kaikenlaisia aiheita, joita keskustelualueella taitaa olla tuhansia, aamupäivästä yöhön asti eli noin kellon ympäri.

Niin erikoisryhmästä on kysymys (noin ytimeltään vaikka väkeä on laidasta laitaan), etten saa pientä ja hentoakaan otetta moneen aiheeseen. Toiset keskustelut ovat luonnollisesti olleet hetken huumaa, ne olisivat sytyttäneet vain jos niitä olisi seurannut suunnilleen ajan tasalla. Mutta jumalaton määrä tietoa sarjakuvasta näyttää irtoavan ryhmän ylläpitäjistä ja vakiojäsenistä.

Siellä oli myös arvosteltu Masi-kirja, josta mainitsin taannoin täällä. Aihetta käsittelevistä keskusteluista sukeutui mieleeni ovela metasarjakuva Samin sarja (Sam's Strip), jota tekivät 60-luvun alussa Masin luoja Mort Walker sekä Jerry Dumas, joka käytti hahmoja sittemmin strippisarjassa Sami ja Siilo (Sam & Silo). Dumas on tehnyt hommia Walkerin ja Dik Brownen kanssa myös strippisarjoissa Masan Arkki (Boner's Ark) sekä Lasse ja Liisa (Hi and Lois).

Hallussani on Samin sarjaa vain kirjassa Masi - tiesitkö tämän minusta? (Semic, 1988) kahden sivun esittelyn verran. Jännää kamaa, sitä pitäisi saada jostain lisää. Tältä nuo sivut näyttävät.

Kun nyt eksyin sarjakuva-aiheisiin, niin tuuppaan tähän saman tien skannaukset upouuden nostalgiaopuksen kansista. Käväisin eilen toimituksesta hakemassa hommia ja sain samalla muutaman tuoreen lehdykän evääksi. Erityisesti viehätti 50/60-lukujen korkkarisankareita ennen suomentamattomissa seikkailuissa esittelevä pokkari. Aiheen ankara harrastaja Moog Konttinen on tehnyt sankareista esittelyt ja kääntänyt seikkailut.



En ole varma, onko tuota vielä kioskeissa, mutta painosta näkyi ainakin putkahtaneen.

Muistan 70-luvulla erityisen lujaa iskeneen, vähän päälle 10-vuotiaaseen kloppiin siis, kun vastaavia seikkailuja koottiin vastaavan tapaisiin kirjoihin otsikolla Juhlakorkeajännitys.

Takaisin 50-luvulle

Tänään on vaihteeksi pop-kulttuuripäivä, sillä kieppasin käymään toimistolla vietyäni pojan jälkiesikouluun, vai mikä se mahtaa olla, kun on jo esikoulun graduaatti, mutta jatkaa yhä samassa paikassa.

Painosta oli tullut kivoja lehdyköitä ja kirjoja, myös sellaisia, joissa näppini ovat pelissä. Esimerkiksi tästä leikkeestä saattaa joku plokilukija muistaa lauseen, joka on nyt asemoitu ja painettu oikein kuplaan.
Taikka sitten juhlava kirja, jonka käännöstöihin olen vähän osallistunut. Siihen on kasattu kaikki Masin päivästripit ja sunnuntaisivut vuosilta 1950-52, eli aivan alkupäästä.

Näyttää moukevalta opukselta, sivukooltaan hiukan pienempi kuin A4 (siis kyljelleen käännettynä: vähän lyhyempi ja hitusen korkeampi). Painotyö, esittelyt ja toimitustyö kaikkinensa näyttää ansiokkaalta näin nopeasti bussimatkalla silmäistynä. Kyllä Ruotsin Masi-ekspertti Alf Thorsjö aiheensa hallitsee. Sarjakuvien ja varsinkin niiden käännösten puntaroinnista jäävään itseni, sillä olin siinä hommassa osallisena.

Seuraavaksi aion tutkailla kahden elokuvan dvd-pakettia, jonka löysin eilen vitosella divarista nimeltä Makedonia. Rock Around The Clock ja Don't Knock The Rock, molemmat vuodelta 1956, tehty railakkaaseen tahtiin lypsämään Bill Haleyn ja rock'n'rollin läpimurtoa elokuvassa Blackboard Jungle eli Älä käännä heille selkääsi.

Se taas perustui kirjaan, jonka oli kirjoittanut Evan Hunter, joka tunnetaan paremmin poliisikirjoissa käyttämällään taiteilijanimellä Ed McBain, mutta se ei kuulu asiaan mitenkään. Saa nähdä, irtoaako Haley-leffoista aihetta polkkaan, vaikka he rajumpaa nuorisomusiikkia esittelevätkin, eivätkä sunkaan mitään piiritansseja, kansantanhuja tai nahkahousurellestyksiä.

Kuplien sorvausta

Flunssa helpottaa, pää alkaa toimia. Näpertelen sarjakuvastrippien käännöksiä, joissa tulee aika kiperiäkin kohtia sanaleikkien takia. Ilahduin parista peräkkäistä ruudusta, joihin sai sovellettua uuden sanaleikin (tai toiseen puoliksi, toiseen kokonaan) korvaamaan käännöskelvottoman. Ihan vaan ihmeteltäväksi, jos jotakuta kiinnostaa:

RUUTU 1
Herra 1: Get out of my sight! I can't stand to look at you!
Herra 2: The feeling is mutual!
Herra 3: I got a mutual feeling too!

Nämä käänsin:
Kadotkaa näkyvistäni! En kestä katsoa teitä!
Sama vika täällä!
Minullakin on sama vika!

RUUTU 2
Hra 2: Let's go get a bottle of soda on you!
Hra 3: Why get it on me? Why not drink it?

Ja suomeksi:
Haetaan limupullot sinun lanteillasi.
Lanteet ei toimi, pitää maksaa.

Ei siis mitään ihmeellistä, mutta joskus tällaisten kanssa menee umpikujaan, ei löydy mitään käyttökelpoista. Eivätkä nuo alkuperäiset sanaleikit paljon sen kummoisempia ole. Tapauksia, joissa uskollinen kääntäminen ei millään toimi. Saa toki kertoa, jos tulee heti mieleen parempaa, joka mahtuu samaan tilaan.

Purppuripelimanni

Osui silmääni blogin Asioiden vallassa kautta hupsu Tenavat-testi, jota piti koklata. On syytä varoittaa, että meinasin kypsyä testin jälkeen tulleisiin henkilökohtaisiin kysymyksiin, vaikka ei kai niihin pakko ole rehellisesti vastata. Sinänsä ei niin kiinnosta kuulua OkCupidin kerhoon…
Tenavat kuului suosikkisarjakuviini 70-luvun kouluaikoina, en osaa sanoa vieläkö ne huvittaisivat. Se nauratti, että Woodstock oli saanut suomalaiseksi nimekseen Kaustinen, eikä esimerkiksi Ruisrock. Kääntäjä irrotteli muutenkin aika hekumallisesti, jutut taisivat olla paikoin hauskempia suomeksi kuin alkukielellään.

Ressun ihailema Pupukuusikko-kirjasarja koostui vinkeistä osista, ulkomuistista niitä olivat ainakin: Pupukuusikko Lievestuoreen leirintäalueella, Pupukuusikko saa veronpalautusta sekä Pupukuusikko ja varsinainen vesipatja. Ressun kiihkeältä fanisuhteelta putosi pohja vasta kun lehtijutusta paljastui, että kirjailijatar Helinä Sanahelinän lemmikkeinä oli valtava lauma kissoja, olikohan niitä noin 23.

Lähes 50 vuotta Charles M. Schultz jaksoi Tenavat-strippejä vääntää, joten hän kuului Masin tekijän Mort Walkerin ohella päivälehtisarjakuvan sitkeimpiin ja ansioituneimpiin tekijöihin. Herrat aloittivat nämä tunnetuimmat sarjansa lähes yhtä aikaa syksyllä 1950.

Tautologisia tarinoita

Päivätyö alkaa olla paketissa. Se jakautui kyllä puolihuomaamatta pitkin kahta vuorokautta, kellonaikaa katsomatta, kun nakuttelin menemään ja välillä lueskelin eteenpäin nähdäkseni millaisia käänteitä tai pulmia odottaa nurkan takana. Sarjakuvaa kääntelin, himpun kaavamaista hommaa sikäli, että olen vastaavia, itseään tarkoituksellakin toistavia tarinoita suomentanut aika ison nipun aiemmin.

Taitaa olla huono ratkaisu, että käyttää lepotaukoja Plokistanissa kiertämiseen, koska siellä silmät ja kielellinen ajattelu eivät saakaan huilia. Esimerkiksi kävely ulkosalla tupakkia poltellen, vaikka siellä aika hyytävää onkin (brrr, scorchio), ja tiskaaminen virkistivät nyt enemmän.

Ovat voittopuolisesti hyvin arkisia ne pulmat mitä vastaan loikki: täsmällisten termien hakemista, tiivistämistä ja tautologian välttelyä. Kaikki kuitenkin jokseenkin vastakkaista sille, mitä olen tohottanut polkatessa. Niettä anteeksi, taidan nimenomaan hakea täällä kimpoilevampaa kuljetusta ja antaa kaiken mieleen moljahtavan valua läpi kiemuraisen sekavissa lauseissa. Pelkään pahaa, että sama koskee kommentteja, joita tulee liikaa singottua toisten plokeihin. En minä pahalla silti…

Hauskemmasta päästä työtä ovat sellaiset simppelit valinnat, että mitä sanaa kulloinkin käyttää, esimerkiksi lurjus, konna vai roisto. Jotkut lauseet oireilevat siihen suuntaan, että voisivat alkaa elää, kun niitä hiukan virittelee. Joskus tuntuu jopa kuin keksisi ilmaisutavan, jota ei ole koskaan ennen käyttänyt, mutta millä siitäkään tietää arkisen käyttökielen kanssa.

Yksinkertaisempaa on oikean kirjoitusasun aprikointi, mutta esimerkiksi irrottaa vai irroittaa sekä liipasin vai liipaisin* pysäyttivät pieneksi hetkeksi. Huvittavaa sinänsä, koska olen ihan tarpeeksi useasti osannut molemmat oikein ratkaista, mutta joskus vaan tökkäsee kun on väsynyt.
Ai niin, saakohan yleiskielessä käyttää australialaisesta sanaa aussi? Kai se ainakin puhekuplassa menee.

Jeaaah, hetken päästä saa taas jalat maahan ja pääsee perustarpeiden äärelle, kun poika tulee kaverinsa synttärijuhlilta yökylään. Hällä on ollut pitkä päivä, ensin työpäivän verran esikoulussa, sitten suoraan kaverin luokse vauhtileikkeihin ja herkkuja ahmimaan. Mitä vetoa niin syömisen jälkeen, jos nyt edes mitään järkevää makeiden päälle uppoaa, kölvi simahtaa puolessa tunnissa.

Sitten täytyy varmaan vielä tehdä lopputarkistus, jos jaksaa, vaikka paljon parempi olisi odottaa pari päivää tai viikko, että laatimansa tekstin näkisi edes hiukan uusin silmin – ja unohtaisi alkutekstissä käytetyt sanat ja rakenteet.

*tekstinkäsittelyohjelmani oikoluku on perinteisesti tarjonnut tähän väärää vaihtoehtoa 'liipasin'. Se on kai sekoittanut pääni, vaikka opin tietämään asian ainakin 10 vuotta sitten. Nyt kun ohjelma on vaihtunut, en ollut varma tekeekö se virheen vai ei – totesin ettei tee. Tuon toisen varmistin (ja liipaisin) Itkosen kielioppaasta, kyllä se on 'irrottaa'.