Lite bättre… lite mera... och lite home

Aloitin hommat tänään ehkä puoli kuudelta aamulla. Välissä meni pari tuntia kyllä pojan kanssa, kun laittelin hällen aamupalaa ja saattelin kouluun. Sen jälkeen olen notkunut kohta 14 tuntia koneen äärellä. Meinaa uuvuttaa.

Luulin jo paketin olevan hilkkua vaille valmis, sillä olin hyväksynyt painovalmiiksi toistasataa sivua eikä enää näyttänyt puuttuvan kuin julkaisun selkään tuleva pieni tekstinräpsäys. Ei pidä nuolaista ja plaa plaa. Viimeksi kun katsoin tilannetta, järkevän näköiset sivut olivat muuttuneet ja joukosta puuttui pari jo ookattua. Haluaisitteko lukea tällaista (näyttökuva nettivehkeestä, jossa sivut hyväksytään):


Tuo neonmyrkynvihreä tarkoittaa, että sivut ovat (tai olivat) niin sanotusti A-OK, vaikka näyttävätkin olevan EI-OUKEI.

Onneksi kaukana Ruotsissa on pari layout-kundia hoitamassa asiaa, ehkä tuosta vielä lehti tulee. Kaksi vrk sitten he vielä kiittelivät ja näyttivät valokuvitse peukkua. Tällä hetkellä mieli ei taida olla yhtä hilpeä kuin tässä kuvassa (jota en ole sormeillut, ehkä he ovat vain erikoistuneet vääristyneisiin näkymiin):


Ei tuossa hätää oikeasti liene, painopäivä on vasta huomenna, mutta nuo hilpeät veikot aikovat matkustaa huomenna, joten heillä se kiire on saada valmista. Saa nähdä pysyvätkö silmäni auki kyllin pitkään. Tuo sällien kuva oli itse asiassa mullen viikon kuva, virkisti kummasti.

Kerron jatkosta ehkä huomenna. Nyt Conan aikoo viihdyttää.

Frühstück mit meine Tiffany

Eilen tuli taas yksi urakka aktiiviosuudeltani valmiiksi, reilut 200 000 merkkiä viikon sisään eli reilusti toista sataa liuskaa, plus sarjakuvalehden käännöksen viimeistelyt oheen. Otti aika lujille, hinku paariin oli voimallinen, kun viimeinen osuus lähti ladottavaksi.

Harmi vaan, että olin nukkunut huonosti ja syöminenkin unohtui eilen kokonaan sinne neljään saakka, jolloin paketin sai kasaan, kunnes sain muutaman suolapähkinän. Oli sitten lyhykäinen kierros kaupungissa: kantapaariin tuttuja morjestamaan, viereiseen "tupakkapaariin" eli Semaforiin parille terävälle, sitten terassivisaan, joka olosuhteiden murjoessa järjestettiin sisätiloissa. Kakkostilalle pääsimme, mutta olin jo niin voipunut, että jätin hopeapokaalin juomatta.

Hiisi vieköön, visan pitäjä on tiukka Beatles-fani ja pistää viimeiseksi kyssäksi (nro 20) aina moppitukkiin jotenkin liittyvän kysymyksen. Väärin meni taas. Hää kysyi minkä Beatles-singlen Johnny ja Ann Christine levyttivät 1964 nimellä Meidän yhteinen. Vastauksen voin kertoa, jos tarvihee, kommenteissa. Se hävettää, ettei vaihtoehtoja pitänyt olla monta tuon vuosiluvun pohjalta.

Nyt pitää päivystellä, jos käännöksistä ilmenee jotain erikoista tai jos kuvatekstejä sun muita pitää vielä virittää kotomaiselle kielelle. Niinpä kävin hakemassa aamupalaksi grillatun broilerin, sämpylöitä, paketin Koskenlaskijaa ja mäyräkoirallisen kohvia (kerta se oli halvinta). Hyvä hetki polkata.

Eilen imehtelimme kantapaarissa muun muassa paikallista futisseuraamme, jonka nimi Tampere United herättää edelleen yleistä närää, koska ei ole suomea. Sen vielä kestäisin, mutta millään ilveellä en totu kaameaan logoonsa. Mallia amatöörit asialla, kaikki mahdollinen tuhru viskattu mukaan, eivätkä väritkään hyvin soinnu. Markkeeraavatko tähdet sitten 11 pelaajaa, en tiedä, mutta pahalta ne näyttävät.

Voisin kannattaa seuraa muuten, mutta tällä logolla varustettuja kamoja en kanna kernaasti.

(Skannasin Tampere futaa -lehden kannesta, tausta ei tee oikeutta logolle, jos sille voi sellaista tehdä.)

Poikani kummisetä on taiteilija, jonka mielipide olisi kiinnostanut, mutta logoa ei ollut käsillä, joten hän vain luki minulle jyrkkiä kannanottoja Aamulehdestä, jonne niitä ilmeisesti satelee.

Iltasella huomasin, että hältä oli tullut sähköposti, joka käsitteli ihan eri asiaa. Siinä oli linkki tällaiseen suruviestiin Ylen kulttuuriuutissivuilta:
Ja perään kommentti: "Ei mulla sitten muuta... mutta että vielä viimesenä elinpäivänään, ja noinkin monta. R.I.P."
Koetin veistää takaisin jotain sellaista, että sympaattinen lukija asialla, pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sisällön. Kyllähän se ajatus alkoi naurattaa, että sunnuntaina kuvaa 60 elokuvaa, kuolee ja palkitaan.

Taisi olla kova jamppa tuo Kovacs, vaikka en muista nimenomaisesti hänen työnsä jälkeä ihailleeni. Easy Rideristakin on muistikuva, että siinä värit olisivat jo alkusoittoa 70-luvun masentavan kalseille elokuville. Siinä onkin aihe, josta olisi kiinnostava lukea pohjustusta: miksi monet Hollywood-elokuvat ja englantilaisetkin olivat 70-luvulla niin tunkkaisen valjuja väreiltään? Ne olivat jotenkin deedeeärrää, kuten kyllä aikakausi muutenkin.

Jos rinnalle lyödään vaikka tv-sarja Bonanza, niin se vie selätysvoiton. Mustavalkoisena sitä piti tietenkin alkujaan katsella, sillä (vanhempieni) kotiin hommattiin väritelkka vasta noin 1991, mutta Bonanzan uusinnat järäyttivät väreillään, varsinkin sisäkuvat. Mitä mustavalkoisiin tulee, taisin eksyä huutelemaan Sediksen postilooraan eilen jotain aika uupuneena. Toivon ettei tullut häiriötä. Välillä on tiloja, ettei pysty nukkumaan, muttei tekemään juuri mitään järkevääkään.

Ai niin, otsikko tuli siitä, kun Simpsoneissa kävi ilmi, että jalokiviliike Tiffany tarjoilee nykyään aamiaista. Harhauduin vain sen pohjalta kokeilemaan leikkisaksaa.

Tautologisia tarinoita

Päivätyö alkaa olla paketissa. Se jakautui kyllä puolihuomaamatta pitkin kahta vuorokautta, kellonaikaa katsomatta, kun nakuttelin menemään ja välillä lueskelin eteenpäin nähdäkseni millaisia käänteitä tai pulmia odottaa nurkan takana. Sarjakuvaa kääntelin, himpun kaavamaista hommaa sikäli, että olen vastaavia, itseään tarkoituksellakin toistavia tarinoita suomentanut aika ison nipun aiemmin.

Taitaa olla huono ratkaisu, että käyttää lepotaukoja Plokistanissa kiertämiseen, koska siellä silmät ja kielellinen ajattelu eivät saakaan huilia. Esimerkiksi kävely ulkosalla tupakkia poltellen, vaikka siellä aika hyytävää onkin (brrr, scorchio), ja tiskaaminen virkistivät nyt enemmän.

Ovat voittopuolisesti hyvin arkisia ne pulmat mitä vastaan loikki: täsmällisten termien hakemista, tiivistämistä ja tautologian välttelyä. Kaikki kuitenkin jokseenkin vastakkaista sille, mitä olen tohottanut polkatessa. Niettä anteeksi, taidan nimenomaan hakea täällä kimpoilevampaa kuljetusta ja antaa kaiken mieleen moljahtavan valua läpi kiemuraisen sekavissa lauseissa. Pelkään pahaa, että sama koskee kommentteja, joita tulee liikaa singottua toisten plokeihin. En minä pahalla silti…

Hauskemmasta päästä työtä ovat sellaiset simppelit valinnat, että mitä sanaa kulloinkin käyttää, esimerkiksi lurjus, konna vai roisto. Jotkut lauseet oireilevat siihen suuntaan, että voisivat alkaa elää, kun niitä hiukan virittelee. Joskus tuntuu jopa kuin keksisi ilmaisutavan, jota ei ole koskaan ennen käyttänyt, mutta millä siitäkään tietää arkisen käyttökielen kanssa.

Yksinkertaisempaa on oikean kirjoitusasun aprikointi, mutta esimerkiksi irrottaa vai irroittaa sekä liipasin vai liipaisin* pysäyttivät pieneksi hetkeksi. Huvittavaa sinänsä, koska olen ihan tarpeeksi useasti osannut molemmat oikein ratkaista, mutta joskus vaan tökkäsee kun on väsynyt.
Ai niin, saakohan yleiskielessä käyttää australialaisesta sanaa aussi? Kai se ainakin puhekuplassa menee.

Jeaaah, hetken päästä saa taas jalat maahan ja pääsee perustarpeiden äärelle, kun poika tulee kaverinsa synttärijuhlilta yökylään. Hällä on ollut pitkä päivä, ensin työpäivän verran esikoulussa, sitten suoraan kaverin luokse vauhtileikkeihin ja herkkuja ahmimaan. Mitä vetoa niin syömisen jälkeen, jos nyt edes mitään järkevää makeiden päälle uppoaa, kölvi simahtaa puolessa tunnissa.

Sitten täytyy varmaan vielä tehdä lopputarkistus, jos jaksaa, vaikka paljon parempi olisi odottaa pari päivää tai viikko, että laatimansa tekstin näkisi edes hiukan uusin silmin – ja unohtaisi alkutekstissä käytetyt sanat ja rakenteet.

*tekstinkäsittelyohjelmani oikoluku on perinteisesti tarjonnut tähän väärää vaihtoehtoa 'liipasin'. Se on kai sekoittanut pääni, vaikka opin tietämään asian ainakin 10 vuotta sitten. Nyt kun ohjelma on vaihtunut, en ollut varma tekeekö se virheen vai ei – totesin ettei tee. Tuon toisen varmistin (ja liipaisin) Itkosen kielioppaasta, kyllä se on 'irrottaa'.