The case of lukewarm bear

Etsivä, pikemmin kuin löytävä, Poliitti jatkaa tutkimuksia, tällä kertaa vuorossa haalean karhun tapa... korillinen. Eduskunnan vika, ja pikku kakkosenkin ehkä, ettei aamusella voi kaupasta ottaa mukaan päiväkaljaa tai kahta. Kun äidyin hetki sitten uusiksi kauppaan, pitihän sitä ostaa varuiksi koppa eli laatikko.

Aikaisemmin jo syyttelin e-kuntaa siitä, että jos odottelee kylillä ostotilaisuutta, saman tien sitä menee pitkärivattomaan ja tempoo ostoskorin täyteen kaikenlaista väkevää. Terveys on mennyttä, mutta järkisyyt ja -syyttelyt toimivat vanhaan malliin.

Nyt odottelen enää etukannen ilmestymistä netin kautta alttiiksi lopulliselle hyväksymiselle. Odotellessa sopii sihauttaa kerran ja pyörittää Woody Guthrieta, kerta Kanttilasta löytyi tupla (Ultimate collection) noin vitosella. Elämänmakuisia lauluja, soinnukkaasti limpahtelee hänen käyttämänsä kone, joka tappaa fasisteja.

(Kuva vohkittu wikistä, eivätkö ne julkiomaisuutta siellä käytä. Jaaha, hetken päästä paariin: antaa karhujen levätä, jäähtyä ja kehittää pihkatappi.)

EDIT: Olin unohtaa, että samalla kertaa tarttui pykälään melkein yhtä edullisesti Suomen Woody G… eikun Suomen M. A. Nummisen hieno kokoelma Kiusankappaleita 1 (linkki vie sivulle, jonka lataamisen oikeutuksesta en tiedä, enkä imurointia lainkaan suosi, mutta sieltä näkee halutessaan kappaleet, kaikki 64), joka sisältää singlet, EP:t ja erillisäänitteet vuosilta 1966-73. Hevoset ja minä on edelleen vallottavan tenhoisa, noin esimerkiksi, ja onhan siellä myös legendaarinen Joulupukki puree ja lyö.

Tunnilla, Maksim puhelimessa

Lähetin puoli tuntia sitten viestin kaverille, jolla oli alkanut nk. visahammasta kolottaa, että lehden pakettiin saamisessa menee max tunti. Nyt se on valmis ja kuului seuraava ääni: Tsshh.

Tällä kertaa tuo tuli tölkistä merkiltään Stephans Bräu, Premium pilsener, koska Siwa sellaista edullisesti tyrkytti, enkä Kervån tarinoiden hälyttämänä uskaltanut koskea mihinkään monipakkaukseen. Mukavaa juotavaa on tämäkin, kun on useamman viikon tauko takana. Siis useamman kuin yhden.

Silmät alkoivat harittaa jo viime yönä. Hävettää kuinka monta kertaa kollega löysi painoon menossa olevista sivuista pikkuvirheitä, jotka olivat lipsahtaneet sormieni välistä.

Nyt lähti viimeinen sposti tämän numeron tiimoilta työtovereille Suomeen ja Ruotsiin. Siitä tuli näin mottipäinen:

"Gimme an O, gimme a K! (OTSIKKO elikkäs "Subject", sitten leipäteksti:)

What's that spell?

A standing ovation from my lonely self to you all, the FIN mag looks great and ready to be printed.

Meanwhile, I need desperately a few pints to ease my mind, after several weeks abstinence, then I'll sleep for a couple of days.

Cheerio!
Osmo (nimi ehkä vaihdettu)"

(Just got an answer too, from the dynamic freelancing duo doing the layout in Sweden. Perverse thing to be sure, foreign guys layouting FIN texts, which I then have to read and re-read because they can't possibly spot mistakes in hyphenations or typos or what not. Their mail starts: "E!!!!!! Y!!!!!!!! ONCE AGAIN THE LITTLE GREEN MEN HAS SUCCEDED!!")

Oho, luiskahti englanniksi, en jaksa vaihtaa. Sihautan uudestaan, sitten paariin ja iltasella visailemaan, jos vielä on tolpillaan. Tämä onkin sitten Saku Originaalia.

Lite bättre… lite mera... och lite home

Aloitin hommat tänään ehkä puoli kuudelta aamulla. Välissä meni pari tuntia kyllä pojan kanssa, kun laittelin hällen aamupalaa ja saattelin kouluun. Sen jälkeen olen notkunut kohta 14 tuntia koneen äärellä. Meinaa uuvuttaa.

Luulin jo paketin olevan hilkkua vaille valmis, sillä olin hyväksynyt painovalmiiksi toistasataa sivua eikä enää näyttänyt puuttuvan kuin julkaisun selkään tuleva pieni tekstinräpsäys. Ei pidä nuolaista ja plaa plaa. Viimeksi kun katsoin tilannetta, järkevän näköiset sivut olivat muuttuneet ja joukosta puuttui pari jo ookattua. Haluaisitteko lukea tällaista (näyttökuva nettivehkeestä, jossa sivut hyväksytään):


Tuo neonmyrkynvihreä tarkoittaa, että sivut ovat (tai olivat) niin sanotusti A-OK, vaikka näyttävätkin olevan EI-OUKEI.

Onneksi kaukana Ruotsissa on pari layout-kundia hoitamassa asiaa, ehkä tuosta vielä lehti tulee. Kaksi vrk sitten he vielä kiittelivät ja näyttivät valokuvitse peukkua. Tällä hetkellä mieli ei taida olla yhtä hilpeä kuin tässä kuvassa (jota en ole sormeillut, ehkä he ovat vain erikoistuneet vääristyneisiin näkymiin):


Ei tuossa hätää oikeasti liene, painopäivä on vasta huomenna, mutta nuo hilpeät veikot aikovat matkustaa huomenna, joten heillä se kiire on saada valmista. Saa nähdä pysyvätkö silmäni auki kyllin pitkään. Tuo sällien kuva oli itse asiassa mullen viikon kuva, virkisti kummasti.

Kerron jatkosta ehkä huomenna. Nyt Conan aikoo viihdyttää.

Puolivillainen ei lämmitä 50-prosenttisesti

Vaihteeksi hiukan itsesaastutusta. Kaveri ohimennen mainitsi, että plokistani ainakin näkee vapaa-aikaa olevan runsaasti. Tavallaan niin, mutta minulle tuo huomio paljastaa ennen kaikkea ikuisen taipumuksen tuntea ja ajatella, että toisilla on helpompaa tai mukavampaa.

Olen tässä puuhastellut viiden viikon aikana käännöksiä ehkä 500 000 merkkiä (välilyöntien kera), mikä tekee jonkun 70 000 sanaa. Sekin on jonkinlainen työsuoritus, mutta kuuluu siihen askarteluun paljon muutakin tylsää toimittamistyötä, kuten oikolukemista, sivujen tarkistelua ja sähköpostien lähettelyä.

Siinä ei ole mitään hohdokasta, mutta jos sen tekee kotikoneella ja hyppää aina välissä Plokistaniin, voi syntyä mielikuva että onhan se helppoa onnelaa, kun saa määrätä itse mitä milloinkin tekee.
Silloin mielessä on haavekuva. Työnteko kotona on kaksipiippuinen miekka, sillä siinä voi säästää aikaa, koska ei tarvitse sonnustautua työpaikalle ja voi puuhailla haluaminaan kellonaikoina haluamassaan rytmissä, mutta toisaalta ei voi varsinaisesti sulkea työpaikan ovea takanaan. Lomat, saikut ja pekkaset ovat helposti puolivillaisempia, kun töistä ei tahdo päästä irti kuin väkipakolla tai juomalla itsensä vapaataipaleelle, saati että rahaa saisi tekemättä mitään. Jos notkun plokeissa töitä tehdessä, se ei suinkaan lisää vapaa-aikaa, vaan joko pidentää työpäivää tai lykkää työn valmistumista.

Kokeneemmat ja ryhtevämmät osaavat määrätä itselleen selvät ajat, jolloin tehdään täysipainoisesti työtä, mikä vastaavasti auttaa kai määräämään muun ajan vapaaksi. Moni tarvitsee erillisen työhuoneen ilmeisesti juuri näistä syistä.
Minä tarvitsisin kai erillisen työkoneen ilman nettiyhteyksiä, mutta silloin joidenkin asioiden tarkastaminen hitusen hankaloituisi. Se ehkä kyllä vain terävöittäisi jälkeä, että tekisi ensin alustavan työn ja sitten tarkastaisi kaiken tarpeellisen.

Äh, jos tämä kuulostaa valitukselta, sekin johtaa harhaan. Kiinnostavaa asiassa on halu takertua toisten tekemisissä näkyviin merkkeihin siitä, että aikaa menee kaikenlaisiin hupatuksiin ja turhuuteen. Omissa touhuissa ei välttämättä edes huomaa, jos katselee viikon mittaan vaikka 15 tuntia telkkaria tylsänä rötköttäen, notkuu toiset 15 paarissa ja kolmannet 15 selaa pronoa, mutta toisilta voi silti vaatia kurinalaisempaa toimintaa ja korkeaa työmoraalia.

Paarissa on tuttu ilmiö, että ihmiset tekevät huimia johtopäätöksiä: jos jollain on tuoppi kourassa, hän tuhlaa rahansa ja aikansa juomiseen. Se voi pitää paikkansa tai olla potaskaa. Itse asiassa ammattilaiset kiinnittävät usein vähemmän huomiota; he vain vaivihkaa särpivät kymmenen tuoppia yllättävän pikaisesti ja saattavat kadota kotiin jatkamaan. Amatöörit tai putken alkuun päässeet tuurijuopot vastaavat metakasta, kommelluksista ja ylilyönneistä.

Tiedän sen kokemuksesta. Niinä aikoina kun olen eniten ja säännöllisimmin juonut, olen myös osannut taidon, miten tenutetaan pitkä päivä muistikatkon tuolle puolen niin, että pystyy esittämään melkein asiallista vielä valomerkin tullen ja löytää kotiin, vaikka oikeasti on marinoinut aivonsa järkyttävään ylikuntoon. Poikkeuksiakin tulee kyllä ihan väkisin.
Pitäisikin osata olla iloinen, että nykyään kestokykyä ei ole lainkaan samaan malliin, koska korkean paikan leirit ja armoton päivärutiini puuttuvat. Tulee vain harvakseltaan reuhdottua kuin vähämielinen ja sitten ihmeteltyä, että onpa paikat kipeät ja etten tiennyt minulla tällaista lihasta olevankaan.

Itse haaveilen ajoittain siitä, että minulla olisi säännöllinen viikkotyö – 8 tuntia päivässä ja viikonloput vapaat – jossa saisi kesälomat, sairaslomaa tarvittaessa, eläkettäkin kertyisi ja turvana olisi liitto ansiosidonnaisine tukineen, jos työt loppuvat.
Tästä voi nurinkurisesti aavistella julmaa tosiasiaa, että ihmeelliset täytyy työolosuhteiden olla, jos niitä osaa itse arvostaa, mutta kateellisia löytyy helposti joka suunnalta.

Jäävuoren huippua koskeva teoria on etevä, siis että näemme vain yhdeksäsosan kokonaisuudesta, mutta se ei ole sovellettavissa aivan joka paikkaan. Jos näkee ihmisen vaikkapa tuoppi kädessä tai ravintolassa lounaalla, se ei välttämättä paljasta, että hän juo 9 tuoppia tai syö 9 ravintolalounasta päivän mittaan.

On kiusallisen vaikeaa pitää samaa odotus- ja vaatimustasoa itselle ja muille, siis ihan vain päänsisäisen hyväksynnän kannalta, vaikka se olisi minusta elämänasenteena lupaava. Aika monille meistä tuntuu olevan tarpeellista vähätellä toisten tekemisiä, että omat saisivat suhteessa enemmän arvoa, tai vaikkapa ihmetellä toisten elämän helppoutta, että oma urheus vaikeuksien kestämisessä ja selvittämisessä vähän korostuisi.

Ei tällainen arviointi sitä tarkoita, että viitsisimme ymmärtää millaista toisen elämä oikeasti mahtaa olla – tai että olisimme kovin kiinnostuneitakaan siitä. Eikä elämä ole kilpailua. Siitäkin olen kuullut kyllä eriäviä mielipiteitä.

Asia aivan erikseen on polkkien synnyttämät väärät mielikuvat. Tännehän valikoituu vain niitä juttuja, joista huvittaa ja ehtii kirjoittaa. Kirjoitushommien sivussa tai kaljapullo kourassa voi vielä nakutella jonkin verran, mutta monen muun toimen ohessa se jää tekemättä.
Esimerkiksi tiskaamista tai ruuan laittamista en viitsi tehdä polkan tahdissa. Tai teoreettisena vaihtoehtona tuskin jaksaisin yrittää availla toisella kädellä rintaliivejä ja toisella nakuttaa tuntemuksia, että "life goes on bra", kuten Paul McCartney asian ilmaisi. Enkä minä yleensä drag-asussa olekaan kirjoitellessani.

Mutta se on jo ihan eri polkan aihe.

Tämä on erikoispolkka. Rummutin suurimman osan tästä puolivahingossa sähköiselle keltaiselle lapulle, luultavasti lyhytaikaisen pelikiellon aikaan, enkä suoraan bloggerin "dashboardissa". Tarkoitus oli vain merkitä jokin ajatus talteen.
Haaveilin josnain välissä, että olisi hyvä oikolukea polkkansa, mutta en jaksanut tätä kauheasti hioa tai tiivistää, pikemmin lisäilin pikkujuttuja. Ellei viitsi hieroa tekstiä kuntoon, pitäisi kai aina pyytää anteeksi mahdolliselta lukijalta. Anteeksi.