The case of lukewarm bear

Etsivä, pikemmin kuin löytävä, Poliitti jatkaa tutkimuksia, tällä kertaa vuorossa haalean karhun tapa... korillinen. Eduskunnan vika, ja pikku kakkosenkin ehkä, ettei aamusella voi kaupasta ottaa mukaan päiväkaljaa tai kahta. Kun äidyin hetki sitten uusiksi kauppaan, pitihän sitä ostaa varuiksi koppa eli laatikko.

Aikaisemmin jo syyttelin e-kuntaa siitä, että jos odottelee kylillä ostotilaisuutta, saman tien sitä menee pitkärivattomaan ja tempoo ostoskorin täyteen kaikenlaista väkevää. Terveys on mennyttä, mutta järkisyyt ja -syyttelyt toimivat vanhaan malliin.

Nyt odottelen enää etukannen ilmestymistä netin kautta alttiiksi lopulliselle hyväksymiselle. Odotellessa sopii sihauttaa kerran ja pyörittää Woody Guthrieta, kerta Kanttilasta löytyi tupla (Ultimate collection) noin vitosella. Elämänmakuisia lauluja, soinnukkaasti limpahtelee hänen käyttämänsä kone, joka tappaa fasisteja.

(Kuva vohkittu wikistä, eivätkö ne julkiomaisuutta siellä käytä. Jaaha, hetken päästä paariin: antaa karhujen levätä, jäähtyä ja kehittää pihkatappi.)

EDIT: Olin unohtaa, että samalla kertaa tarttui pykälään melkein yhtä edullisesti Suomen Woody G… eikun Suomen M. A. Nummisen hieno kokoelma Kiusankappaleita 1 (linkki vie sivulle, jonka lataamisen oikeutuksesta en tiedä, enkä imurointia lainkaan suosi, mutta sieltä näkee halutessaan kappaleet, kaikki 64), joka sisältää singlet, EP:t ja erillisäänitteet vuosilta 1966-73. Hevoset ja minä on edelleen vallottavan tenhoisa, noin esimerkiksi, ja onhan siellä myös legendaarinen Joulupukki puree ja lyö.

Folkkia, Flemingiä ja phlegmaattisuutta

Juukeli, heräsin tänään sulavasti seiskalta. Olin suihkun ja kahvinkeiton jälkeen kasilta valmis jatkamaan töitä, mutta luiskahdin vilkaisemaan perusteettomasti ylenkatsomaani Plokistania samalla, kun tsekkasin onko muulla virtuaalimaailmalla tärkeää uutta annettavaa. Kyllä se on nähdäkseni Paholaiskylpyankan ja flunssansa vastuulla, että innostuin Bob Flemingin pienestä kutinasta kurkussa, koska itse olen vastuuton, suorastaan syyntakeeton lurjus.

Unohduin juutuubiin varmaan tunniksi, koska tuleehan jokaisesta hauskasta löydöstä mieleen pari muuta. Pohjustan paria näytettäni sillä, että pidin 70-luvulla useista brittiläisistä folkhenkisistä bändeistä, joista esimerkiksi Lindisfarnen Lady Eleanor olisi mahtavaa kuulla raikkaassa alkuperäisasussaan, mutta sitä juutuubi ei tarjoillut.

Sen sijaan löysin varsinaisesti etsimäni Steeleye Spanin esityksen useampanakin versiona. Promovideokin (1975) oli tarjolla, mutta minua herkisti Maddy Priorin kirkkaan notkea ääni enemmän lastenohjelmassa esitetyssä versiossa, joka näyttäisi live olevan.

Steeleye Span: All Around My Hat (Crackerjack 1976)

Tuo on pakollista katsottavaa, jos haluaa saada kunnon kiksit Bob Flemingin ystävineen tekemän levyn mainospätkästä, sillä onkos se Jed, joka esittää samasta kappaleesta näytteen, hiukan miehekkäämmällä otteella ja aksentoinnilla, mutta soljuvasti hänkin.

Bob Fleming's Country Favourites

Edelleen herätti mielenkiintoa, että tästä potpurrista löytyi pitempi näyttämöversio. Olisikohan kellään tietoa, onko Fast Show'n liveiltamaa näytetty telsussa tai tuotu tyrkylle dvd:nä? Ei tämä leike ihan ässä ollut, mutta äijillä näyttää olevan siinä määrin hauskaa, että se kiinnostaisi nähdä.

Bob Fleming & co live

Monty Python oli huippuvireessä 70-luvulla myös livenä, kuten todistavat elokuva Live at the Hollywood Bowl ja äänitallenne Live at the Drury Lane, joka julkaistiin ainakin* vinyylinä sekä kasettina, minkä kaapaisin muinoin mukaan Lontoosta. (Missähän sekin on nyt?) Sikäli voi haaveilla, että myös Ruuvit löysällä -porukka voisi todistaa taitonsa lavallakin.

Ovathan he hulvattoman eteviä. Viime kuukausina paarissa on tullut useamman kerran esiin taiteilija Johnny, jonka ajatus karkaa kesken luonnostelun. Hänen askelluksensa, äänenpainonsa ja purkauksensa tuottavat syviä elämyksia, millähän oppisi liikkumaan samalla tavalla?

Nice painter Johnny

Fast Show: Black

Hjuu, taidan palata töiden pariin… vaikka tekisi mieli lisätä vielä linkkejä esimerkiksi ylivertaiseen snooker-sketsiin, jossa saa kyytiä itse Steve Davis vieläpä Shaftin tahdissa, tai The Unpronouncables -pätkiin.

* Linkin takana wiki paljastaa, että albumi on julkaistu myös cd-muodossa.