7.4.2008

Pauhu des mortes

Kuolleet lehvät meteleineen.

Kuulin tänään useita kertoja, että olisin sanallisesti sukkela ja jopa nokkela, mutta olin ja olen eri mieltä, koska siinä vaiheessa kun olisin halunnut sanoa jotain järkevää, hyydyin.

Tällään sit linkin, varmemmaksi vakuudeksi, että olen skitsofreeniikko:

Fly Me Off The Händel

It should be something by George Friedrich, mutta sitten lähtee kuusi muuta kappaletta.

Ihmiset kuolee, musiikki ei.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa.

Kiitos tuosta linkistä. Olen miettinyt group facilitation -presentaatiomme alkulämmittelyä, joka loisi tunnelmaa ja pysyisi silti aiheessa (teema: päätöksenteko ryhmässä). Tämä juutuupiesitys olisi aivan loistava. Nyt pitäisi vain saada loput ryhmästä uskomaan, että tätä kannattaa käyttää..:) -ruppana

Kaura kirjoitti...

Nyt alkoi pelottaa, jotta kuka on kuollut. Huomasin puhelimenkin pirisseen vasta aamulla, taisin nukkua kuin kartulla mätkittynä.

Varapygmi kirjoitti...

Kaura, ei ehkä kukaan, paitsi kivääriliiton kurko Charlton Heston. Ja täkäläinen näyttelijä viikkoja sitten. Tungin jalkani suuhun, kun menin ottamaan asiasta osaa, ja minut ymmärrettiin kahdesti väärin. Se valkeni voimahönössäni minulle niin hitaasti, että lähdin kiireen vilkkaa kotiin. Ymmärsin asian vakavuuden vasta kotona, jolloin korvissa soi tuo pauhu des mortes.

Omaa kuolemaani en pelkää, paitsi pojan takia pikkuisen, mutta läheisten ja jopa tuttavien kyllä. Iski illalla kauhea tarve puhua edes pari sanaa jonkun kans, mut olin aika pihalla.

Ruu, olisi houkuttelevaa luoda esitelmä, johon tuo sopisi. Individualismi yhteisössä – tulos voi olla sointuva lyhyen hetken, jos kaikki saavat vuoronsa ja pystyvät esittämään asiansa yhtä kantavasti. Pahoittelut sen sijaan humalaisesta dramatisoinnista, joka ei olisi oikeastaan kellekään kuulunut, paitsi varoittavana esimerkkinä, kuinka voi höyrähtää hetkessä.

Kaura kirjoitti...

No itse juurikin eilen mietin, kenelle soittaisin, kun on tarvis. Höps, tietysti Pygmille. Mulle saa soittaa koska hyvänsä, vaikka keskellä yötä. Jos olen valveilla, vastaan mieluusti.

Anonyymi kirjoitti...

Ooh, parempi näin, ettei kumminkaan kukaan tärkeä kuollut. Hestonista en koskaan tykännyt, mutta kevyet mullat hänellekin!:) -ruu

Varapygmi kirjoitti...

Hanibeibit, alan olla taas, tällä kertaa aamu-, hönössä, parin kaljan elvyttelyn jälkeen. Haluaisin silti ja kenties siksi kiittää, että teidän kirjallisista puheistanne tulee auvoisa mieli, eikä se tietenkään vaadi tahi kutsu sokeroituja lauseita.

Tuo korostunut yksilöllisyys ja yksilöllisyyden korostaminen yhteisössä on muuten aihe, jota olen miettinyt useita viikkoja. Vapaus ja sen suhde yksilöllisyyteen myös. Jokin oivallus tulee sieltä, että vapaus voi tarkoittaa sitä, ettei (enää) tarvitse korostaa itseään ja yksilöllisyyttään. Aito yksilöllisyys tulee esiin kuitenkin.

Hönöpäistä horinaa ehkä. Toisaalta tuntuu, että vapauden tuntee vain onnellinen lapsi, jolla on aidosti kaikki vaihtoehdot edessään, pienissä ja suurissa asioissa. Ei painolastina asioihin kytkettyjä arvotuksia ja painotuksia.

Tämä lie itsestään selvää filosofiaa, jolla on merkitys sitten, jos sen hukkaa ja eksyy turhuuteen. Sen löytäminen uudestaan voi auttaa ymmärtämään missä asioissa on vapaa tai miten voisi olla vapaampi.

En pidä vapautta sinänsä valtavana itseisarvona, mutta sen puute aiheuttaa paljon harmeja ja tuskaa. Jos on vapaus valita, voi kevein mielin toteuttaa asioita, jotka pakon edessä olisivat ikäviä.

Varapygmi kirjoitti...

Niin, taustaksi pitäisi ehkä mainita, että arvelen umpimähkäiseltä vaikuttavan yksilöitymisen (minä minä minä) olevan näinä päivinä vankka viite kohta koittavaan lamaan. Samoin moralisoinnin yliolkaiseen tapaan: muiden pitää käyttäytyä paremmin, mutta heille esitetyt jyrkät prinsiipit eivät koske itseä.

Tai sitten masennuksesta toipuva mieleni näkee asioita vinosti, mistä näistä tietää. Ensin oma pää kuntoon.

'Sitä saa mitä tilaa'. Tuohon saatan kytkeä aika laajan kimpaleen elämänasennettani, vaikka olen luullut sitä vähäiseksi hokemaksi, jota käytetäänkin aika turhilla tavoilla. Jos rinnalle vetää vanha sananparren 'Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan' aukeaa lupaavampia näköaloja. Kliseitä kaikki tyynni toki.