Kuupasta kajahtaa

Viime päivien uutisilla oli hairahdukseen osansa, sillä ainakin radiossa toisteltiin erästäkin nimeä hiki hatussa, mutta ihan omatoimisesti keksin kuitenkin mojovan nimimerkin käytettäväksi senssipalstoilla. En ole niihin kyperdeittipuuhiin arvannut ennen tutustua, kerta on puuttunut vetävä alias, joka takaisi saalista kuin silakkanuotalla.

Eiköhän tällä homo- eiku pseudonyymiöllä irtoa: Infidel Kastroitu.

Joo joo, älkää hermostuko ja yltykö valittamaan, että vanha vitsi. Olisihan se ihme, hitto vie, jos ei tuota olisi aikaisemmin samaan suuntaan väännelty. Lisäisikö tehoa entisestään, jos terhentää sisältöosuudessa, ettei mulla mitään sikariakaan ole? Kypä vetoa, niin vanha vitsi siellä paremmin puree kuin uudenkalskea.

Saimoni miettii uraansa

Visailujen varteenotettavia puolia on se, että oudot kysymykset lennättävät ajatukset merkillisille sivupoluille, jotka joskus liittyvät oikeisiin asioihin ja useammin vain tuottavat turhaa leikittelyä sanoilla. Silloin tällöin aukkoja tiedoissa tulee kuitenkin tarkastettua netistä tai vielä mieluummin akustisesta tietosanakirjasta, kenties heti seuraavana päivänä.

Meistä koostui parina viime tiistaina iskuryhmä, jossa oli sekä huonojen sanaleikkien että märkien juomien kohtuutonta harrastusta. Onneksi Bacchus varjeli sen verran, että useimmat käänteet ovat unehtuneet, mutta yksi jäsenemme Poppi-Hessu on kärttänyt polkkaa, jota luultavasti epähuomiossa lupailin. Sen aiheena piti olla Sylvi Saimon ura.

En muista miten tarina siihen polveili, mutta ainakin kertasimme väsyneitä Paavo Nurmi -aiheisia kompakysymyksiä, kuten "Montako olympiamitalia hra Nurmen kaulaan pujotettiin?" ja "Mistä kisoista Paavo Nurmi toi viimeksi olympiakultaa Suomeen?" Jotenkin tästä kai päästiin hänen miehuudenosoituksiinsa ja Urho Kekkoseenkin sekä pohdintoihin, kuinka perehtyneitä he olivat puolestaan Sylvi Saimon uraan.

Siis älylapsellista touhua, mutta kun teema alkoi toistua yhä oudommissa yhteyksissä ja herätti iskuryhmän sisälläkin kysymyksiä, mistä siihen ollenkaan jouduttiin, olimme jo lähellä huonon sisäpiirin huumorin alkulähteitä.

Poppi-Hessu antoi minulle ja muillekin jäsenille terhakkaan käyntikorttinsa, jonka skannasin tähän.

Eilen hän puolestaan lähetti spostiviestiä, että yllä olevassa lapussa vinkatulta kotisivulta voi noutaa pdf-muodossa tiedotelapun, joka kannattaa kiinnittää postiluukun yläpuolelle. En taida toteuttaa tuota, koska rappuni ovi on lukossa ja posti kannetaan laatikkoon, mutta tältä se näyttää.


On kai kuitenkin pakko koota lyhyt kertaus Sylvi Saimon urasta (lähde Wikipedia):
– Sylvi Riitta Sikiö syntyi 12. 11. 1914 Jaakkimassa, Laatokan Karjalassa.
– 1936 sukunimeksi vaihtui Saimo.
– Toimi sodan aikana ilmavalvontalottana.
– Maataloustöihin kouliintuneena kävi maamieskoulua 1945.
– Valmistui liikuntaneuvojaksi 1948.
– Toimi Hämeenlinnan keskusvankilan vartijana 1946-48 ja kerho-ohjaajana 1956-61.
– Aloitti kilpaurheilun jo nuorena lajeinaan suunnistus, hiihto ja yleisurheilu, kunnes siirtyi melontaan.
– Osallistui Lontoon olympiakisojen 1948 melontaan ilman mainittavaa menestystä.
– Voitti 1950 Kööpenhaminassa MM-kultaa melonnassa.
– Helsingin olympialaisissa 1952 Saimosta tuli 37-vuotiaana ensimmäinen naispuolinen suomalainen olympiavoittaja kesälajissa. (Tällöin ei lasketa Suomea edustanutta saksalaissyntyistä Ludovika Jacobssonia, vaikka hän voitti Antwerpenin kesäkisoissa 1920 miehensä Walterin kanssa pariluistelun, koska laji kuuluu talviolympialaisten piiriin, mutta sellaiset järjestettiin ensi kertaa vasta 1924 Chamonixissa.)
– Historiallinen olympiakulta tuli 500 metrillä kajakkiyksiköissä 28.7.1952 ajalla 2.18,4. Hopeaa otti Gertrude Liebhart (AUT) ja pronssia Nina Savina (SOV).
– Saimo valittiin vuoden naisurheilijaksi 1948, -50 ja -52. Seuraava kesälajien olympiakultaa voittanut nainen oli 44 vuotta myöhemmin Heli Rantanen Atlantan keihäänheitossa 1996.
– Aktiiviuran, joka meitä niin kiinnosti, jälkeen Saimo toimi Keskustan kansanedustajana 1966-78 ja presidentin valitsijahenkilönä 1956, -62, -68 ja -78. Hän oli myös valitsemassa presidentti Urho Kekkosta poikkeuslailla 1974.
– Sylvi Saimo kuoli 89-vuotiaana 12.3.2004 Laukaalla.

Ettäs tiedätte. Lisää kaikenlaista uutta ja turhanaikaista hupatusta löytyypi tuolta Napapappojen epäviralliselta kotisivulta, johon on linkki oikeassa kainalossa, mikä taas on aika hikisessä kunnossa, koska sitä ei ole aikoihin siivottu ja deodoranttia en käytä.

Lyhyitä erikoisia

Sellaisina moni länsimainen kai pygmejä pitää. Veikko Huovisella on hieno kokoelma kertomuksia otsakkeella Lyhyet erikoiset (1967), mutta se ei liity tähän lain.

Olen raapustellut hommia aika tavalla eilen ja tänään. Siinä ajatus on ehtinyt harhailla runsaasti, joten keräilen vähän ranskalaisia viiruja ennen kuin otan tirsat, jotta jaksan katsoa, pystyykö Anaheim Ducks pudottamaan Detroit Red Wingsin aamuyöllä Stanley Cup -kisoista.

– Anagrammit
Jos haluaa, että nimeen suhtaudutaan vakavasti ja sille saadaan jotain arvovaltaa tai tenhovoimaa, kannattaako välttämäti valita köpelöä anagrammia, josta yhtä kirjainta siirtämällä saa huonokaikuisen sanan. Valikoin pari esimerkkiä, joihin olen hiljattain törmännyt.

Sith (Star Wars III: The Revenge of)
Olen kuullut kyllä Montezuman kostosta, josta voisi ehkä laulunkin tehdä, mutta tuskin sentään menestyneen elokuvasarjan osaa.
Mestarien liigan finaalissa voi syntyä hirmuinen sota italialaisen Milanin ja englantilaisen Liverpoolin tähtien välillä. Jos Milan kaappaa tällä kertaa voiton ja saa revanssin vuoden 2005 tappioonsa, sille sopinee nimeksi mallia soveltaen: Tähtien sota II: Kakán kosto.

Evli (Bank Plc tai vaikkapa Pankki Oyj)
Vaikka pankki edustaa monelle vasemmistolaisen ohjustuksen saaneelle luonteelle pohjatonta kapitalistista ahneutta ja pahuutta, kannattaako tällaista inhoa pankin itse lietsoa? Jumanklaare, kuuklekin kyselee Evliä etsiessä, jotta tarkoititko Evil?

– Tanssit
Olen nähnyt monia hauskempiakin tansseja kuin tiputanssi, can can, perunamokko tai letkajenkka, kuten vaikka Kauran muinoin esittelemät ylälypsy ja alalypsy, joista Euroviisuihin oli synteesin tehnyt se Ukrainan tanzen-sensaatio.

Ylivertainen suoritus oli kuitenkin, kun kaveri esitteli vuosia sitten biljardisalilla uutuuden nimeltä Norsutanssi. Hän loi hyräilemällä sensuellin tahdin ja ketkutti houkuttavasti lanteitaan. Ensimmäinen avainliike oli työntää käsi taskuun ja vetää sisätasku ulos lerppumaan. Sitten hän toisti saman toisen sisäsivutaskun kohdalla.
Jännitys lähestyi jo orgaanisia mittoja. Sydänparka säästyi pakahtumiselta, kun hän tyytyi kuvailemaan, että sitten avataan vetoketju ja täydennetään ikään kuin korvina hetkuvat taskut vielä kärsällä.*

– Ei mulla sitten muuta
Jotain oli vielä mielessä, mutta se karkasi. Käyn teippaamassa Tenan päähän ja siirryn yöpuulle hetkeksi.

* Musiikkina saattoi olla Baby Elephant Walk, kuten mittasuhteisiin hyvin sopisikin. Tiit-ti dit-ti dii-di dit-tit tii-dii.

Kuva-arvoitus V

No niin, pitää laajentaa suomirockin puolelle. Tämän keksin ennen heräämistä – ja sen huomaa.

Mikä kotimainen jälkipunkhitti 80-luvun alusta?

Siinä voi olla pientä klappia alussa ja lopussa, mutta toisaalta, kun Theodorilla 2 x E. Shue oli Shoes, sehän pelkästään virkisti kysymystä.

Let It Rot

Perhana, kun joutuu painamaan hommia näin vappupäivänä. Ei siinä muuten mitään, kun ei pakkojuhliminen huvittaisikaan, mutta Yle Teema tuuppaa aika eläväistä musiikkia tulemaan pitkin iltapäivää.

Brian Setzerin konsertti Japanista alkaa olla lopuillaan, sen ehdinkin pääosin katsoa jo eilen. (Linkki vie muuten soitto-oppituntiin juutuubilla.) Sen perään tulisi Martin Scorsesen ite ohjaama jakso Blues-sarjastaan, tämä osa on nimeltään kai Kotiinpaluu. Senkin taisin nähdä joskus loppuvuodesta, kun sarja ensi kertaa esitettiin, ettei hätiä.

Pötkön kolmas lenkki on se, joka eniten sävähdytti, kun satuin huomaamaan sen telkkuohjelmasta. Sivumennen pitää mainita, että nykyään pelkkä tv-ohjelmien tutkailu veisi niin paljon aikaa, etteihän siihen viitsi ruveta läheskään joka päivä. Luotan johdatukseen, että kiinnostavimpiin törmää vahingossa tai jonkun yllyttämänä.

Asiaan. Eric Idlen ehkä hämmästyttävin saavutus Monty Pythonin jälkeen tulee Teemalta klo 17. 50. The Rutles – All You Need Is Cash (1978) on lempeän hulvaton revitys, jossa väännetään liverpoolilaisnelikon koko kohu-ura ja musiikilliset saavutukset sellaiseen outoon ristivaloon, että ajoin tulee etäisesti mieleen vielä kuuluisampi orkesteri The Beatles.


Sain tarttumaan c-kasetille joskus 70/80-taitteessa Rutlesin musiikkia, ja se on viihdyttänyt jo sellaisenaan. Pythonin ulkojäsen ja Bonzo Dog Doo Dah Bandin virallinen jäsen Neil Innes sivuaa ja yhdistelee taitavasti moppitukkien kappaleita. Parhaimmillaan se on varmaan silti juuri tuossa "dokumentissä", jolle George Harrison antoi siunauksensa ja kenties vähän taloudellista tukeakin.


Kauniiksi lopuksi vapun perinnevitsi:
Mitä eroa on teekkarilla ja miehellä?



Vitsi ei ole kupeitarepivän hauska, mutta sillä on suuret perinteet. Viimeisen kymmenen vuoden mittaan olen kuullut sen monena vappuna, ehkä neljänä tai viitenä vuonna, kun hönökierroksemme ovat sattuneet leikkaamaan erään professorin kanssa, joka on hyvin mielistynyt tyhmiin vitseihin.

Tänä vappuna en liikahtanut kämpiltä lainkaan, joten vitsi jää kuulematta, ellen sitten varta vasten soita tälle sankarille, jonka versio on minulle ainoa oikea virallinen vappuvitsi. Jos joku haluaa tietää, eikä tosiaan vielä tiedä, niin vastaus kuuluu: Miehellä mulkku roikkuu tupsusta.

Ai niin, seiskalta tulisi vielä MM-peli Suomi–Venäjä, joten voi mennä aikataulut sekaisin. Sen verran ehdin jo Moskovan tunnelmaan, kun Urheilukanavalta silmäisin peliä Tanska–Ukraina (trillerien huipulta), että totesin selostajan olevan harvinaisen innokas viljelemään possessiivisuffiksia.


Viiden minuutin sisään olin kuulevinani kaksi ylimääräistä sellaista. Lauseet olivat keskenään samanlaiset, mallia "N. N. ampuu maalin, joka on hänen MM-historiansa X:s maalinsa." Tai jotain vastaavaa, omassa historiassa ei lasketa muiden maaleja, joten lienee turha sitä uudestaan päsmentää.

Olen luonut lunta!

Tuota, ei mulla mitään järkevää asiaa ole. Kunhan alkoi naurattaa tuossa ruotsin kanssa temmeltäessä ajatus ruotsalaisesta tiedemiehestä tai tutkijasta*, joka kenties vuosikausien uurastuksen ja hiuksienharomisen jälkeen huomaa tuloksista paljastuvan jonkinlaisia tendenssejä, suuntaviivoja, kaavaa tai kenties oikein mallia.

Silloinhan pitää epäilemättä katsoa kohti kameraa, pahaenteisen viulujen kirskunan kohottua jo korvia särkeväksi pauhuksi, ja huutaa: "Jag har skapat ett mönster!"

* Voidaan sopia, että hän on "etukenossa seisova koskenlaskija" eli "framstående forskare". Se on ainoa vitsi, mitä muistan ruotsintunneilla opettajalta kuulleeni.

Tiputus arkeen

Maanantaiaamu. Jokainen kynnelle kykenevä ja vähän huonosaattoisempikin aikuinen suomalainen sen on kokenut, että uuteen viikkoon herätessä olo on hutera, varsinkin kun tuntuisi, että juominen on poissuljettu, mahdoton vaihtoehto sille päivälle.

Olkoon syynä sitten työt, korkea moraali tai muut velvoitteet. Jonsei jopa fyysiset esteet, kun käsi kirjoittaa ilman kynääkin niin vakavasti, ettei liemi pysy lasissa, ja nielu on ryhtynyt niin kutsuttuun hissilakkoon – äänihuulten paikkeilla on lakkovahti, joka käännyttää kaikki ensiaputöihin pyrkivät alfalutviuttajat ja betasalpaajat saman tien niskaperseotteella takaisin.

Asialle on tietenkin keksitty ratkaisu jo aikoja sitten, mutta kapitalistis-uskonnolliset prinsiipit ovat ohjanneet yhteiskuntaa pimittämään sen meiltä arkisilta tennissukankuluttajilta.

Pohtikaapa vain, kuinka paljon kauniimpana maanantaiaamu olisi valjennut, tällä kertaa tosin tuntia liian aikaisin, jos krapulasta ei olisi tietoakaan. Päinvastoin kroppa jylläisi nousujohteista elinvoimaa.

Konsti on yksinkertainen. Illalla nukkumaan mennessä viritämme infuusiolaitteistoon* kolmen litran pänikän vaikkapa punaviiniä, koska se muistuttaa väriltään hiukan verenpunaa, eikä siten ohenna taiteellista nautintoa, jos sattuu itseään kolhimaan. (Herkkusuuksi on turha ruveta, vähän halvempi punho kelpaa, sillä sitä ei pyöritellä nyt makunystyröillä, saati syljeskellä pois kuppihin.)

Kun painovoima punjua akustisen laitteen säännöstelemänä sopivaan tahtiin pitkin yötä tuuttaapi, olo on verraton aamulla. Heti kellon soidessa on valmis kaahaamaan vähintään nopeusrajoitusten vaatimaa vauhtia työpaikalle, mistä pääseekin ruokatunnilla tukka hulmuten kostealle lounaalle.

Tiputus arkeen ei ole enää veret seisauttavan tyly – pehmeän laskun hoitaa verta notkeuttava tiputus arkeen.**

* Kuvassa. Huomatkaa vasemmalla seinällä kuivumassa olevat varalääkkeet, joista ilmeisesti voisi sätkää kääriä.
** Ei sillä, että minulla tällaisia tarpeita olisi, kun en pisaraakaan viikonloppuna nauttinut. Jaksan vain aina välittää kanssaihmisten hyvinvoinnista silloin, kun pitäisi tehdä jotain järkevää.
*** Mainittakoon edukatiivisessa hengessä vielä, että naurumurha-nimikkeen ansaitsevat minusta vain erityisen ääliömäiset jutut, olivat hauskoja tai varsinkin jos eivät ole.

Lentämätön matto

Jos nollaus kerran aloitetaan, se pitää tehlä kunnolla. Mestarina oikullisessa, päättömässä, jopa kehnossa huumorissa minulla vaivaisella kisällillä toimi oma isä, jonka vavahduttavista saavutuksista on jäänyt mieleen muun muassa Edgar Rice Burroughsin kuuluisan kirjasarjan nimien sorkkiminen.

Jostain syystä en päässyt koskaan kauheasti Tarzan-kirjojen makuun, vaikka niitä elokuvia piti jännittää telkkarissa niin paljon, että katselin säikkynä nojatuolin alta, kun se samainen neekeri (anteeksi sanavalintaa, se kuuluu kuvattuun aikakauteen) jälleen lensi alas vuorelta.

Sen sijaan isän lapsille tai muuten herkkämielisille suunnatut kiltimmät versiot kuulostivat paljon houkuttelevammilta. Tähän malliin:

Tarzan, apinain kuningas > Tarzan, oravien ohjaaja
Tarzan ja Oparin aarteet > Tarzan ja Konalan viispennykät
Talttumaton Tarzan > Tarzan, jolta pääsi talttu

Tuo viimeinen oli raapustettu viimeksi mieleen moljahtaneena käsin paperille, kun muut (niitä oli enemmän, mutta muistan vain nämä) oli nakuteltu siivosti koneella.

Tästä innoittuneena nimesin äsken olo/makuu/työhuoneeni keskeisen lattiakoristeen uusiksi, olkoon se Talttu. Jolsen muuten voi pojalle kauheasti rehennellä, niin ainakin keskellä olohuoneen laattiaa voin tästedes sanoa olevani Talttu-maton Tarzan.

Kyllä sitä kaipaa, että näin tyhmiä juttuja kuulisi välillä myös muilta, mutta onneksi sisarukset ja hönökaverit on keksitty. Poikakin uhkaa livetä välillä samoille laduille, mutta täytyy panna kieltotaulut jo metsän laitaan, ettei hän eksy survomaan umpihankeen, jos sellaista enää mistään löytääkään.

Tarkkana nimenannossa - kasta försiktigt

Vanhemmilla on suuri vastuu lapselle etunimeä valitessa. Viaton mötikkä kantaa sitä usein lopun ikäänsä, joten moonikkeri voi määritellä menestyksen ja surkean epäonnistumisen veteen veistetyn rajan.

Tässä otamme nyt vain esimerkiksi etunimen Per ja mainitsemme tavallisimmista sukunimistä niin kymmenen varottavaa, joiden kanssa se EI sovi, kuin kymmenen myönteistäkin tapausta, joissa se rimmaa niin hyvin, että odotusarvoista riippuen Per voi olla jopa ideaali valinta.

Jos sukunimenne on alla, varoitus - kasta inte
Skatti, Spiraatio, Mudankolmio, Äloosteri, Hana, Vertti, Ikato, Kules, Hostenkerääjä, Skarva

Voi sopiakin - kasta bara
Soona, Iskooppi, Mudasortsit, Intötekijä, Honen, Kele, Rotta (voi tulla jalkapalloilija), Manto, Hokalastus, Inpohjainen

Vilpittömästi teitin,
Per N. Hardilainen
Nimivaltuutettu

Hittituote hiljentää mukulat

Unessa syntyy usein parhaita ideoita. Käykin jotenkin sääliksi Rip van Winklen lähimmäisiä ja Prinsessa Ruususen prinssiä, jos he ovat joutuneet satavuotisen ideoiden tulva-aallon heittelemiksi.

Tämän aamun oivallus oli niin vääjäämätön, etten taida saada sille edes patenttia, mutta kerron sen silti. Lapset ovat tunnetusti rasittavan äänekkäitä ja mankumassa kaikkea esimerkiksi a) kaupassa b) autossa c) kotona d) kylässä e) kaikkialla muualla. Tähän on koetettu keksiä apuvälineitä, kuten tutti tai naisten kuulan kokoinen toffeepallo, ettei sitä syödessä saa sanaa suusta.

Nuo ovat tärkeitä ja arvokkaita apuvälineitä edelleen, mutta entäpä jos vekaran saa ummistamaan korvansa ulkopuolisilta virikkeiltä hittituotteella ja uppoutumaan faabelien kiehtovaan maailmaan?

Aineksemme ovat yksi kappale antiikin aikaisia eläinsatujen kirjoittajia ja yksi kappale suosittuja korvakuulokkeilla varustettuja soittovempaimia. Kun tungemme faabelistin pienoissoittimeen, syntyy tietenkin iSoPod.

Jos lapsi on ehtinyt vaihtaa tutin viidakkonorttiin tai päässyt jo äidinmaidon kautta lsd-tripille ("Äiti, ei pysty imeen. Liian hapokasta."), niin opettavaiset eläinsadut pirstoutuvat jännittävästi ja sekoittuvat keskenään, kun soittimena on iSoPod shuffle.

Jep jep, ei mulla sitten muuta. Paitsi että iSoPodien myymälän nimeksi sopisi AeShop.

Lemmikkejä joilla on ääni

Eilen tavailin Tamperelaista, jossa oli kerrassaan houkutteleva täydennys kotona viihtymiseen. Akvaario, terraario, herbaario, barbaario, muikkunaario ja muut ovat menneen talven lumia, kun tarjolle on tullut tenoriaario. Pitää alkaa heti säästämään, jotta saisi sellaisen.
Ajatelkaapa kuinka mahtavaa on heräillä aamusella, kun tenorit alkavat availla ääntään. Kaiken huipuksi ne näyttävät viihtyvän hyvin myös Tampereen pakkasissa!

Nikosen Antti ja perhe

Pitkästä aikaa tuli keksittyä unessa vitsinaihio, jota pitää täydentää niin kauan kuin muistan vielä alun. Olen aika varma että tämä on ite keksitty, koska tuskin kukaan muu näkisi vaivaa – tai minä taltioisi, jos joku olisi kertonut tämän.

No, tarina kertoo kaikkien tuntemasta ja rakastamasta Nikosen Antista, jota kouluaikoina kutsuttiin Andyksi eli Ändiksi, koska hän oli maalaisjussin näköinen ja Andy Einiö oli juuri levyttänyt hitin Farmer John.
Asiaan saattoi tietysti vaikuttaa sekin, että naapurusto ei tiennyt hänen isästään mitään. Andy oli ilmestynyt äitinsä kanssa juuri ennen kouluunmenoa uuteen kaupunkiin, luultavasti pienellä kirjaimella ja erikseen, vaikka äiti ja Antti toki tulivat isolla autolla ja yhdessä.

Hänen nuoruusvuosinaan tällaiset yksinhuoltajaperheet eivät olleet niin tavallisia. Se aiheutti puheita ja tietenkin naapurikodeissa lapset oppivat nimittämään häntä äpäräksi, kun uutta hiukan vieroksuttiin. Oli kuinka oli, Andysta tuli niin suosittu äpärä, että häntä kutsuttiin yleensä vaan nimellä Ää.

Jep, Ää pääsi oppikouluun ja oli suosittu tyttöjen keskuudessa. Hän sai lakin, töitä ja muuten vaan, oli kerrassaan menestyvä nuori mies, jollaiselle tarjotaan vastuutehtäviä hanakasti. Vaalilautakunnan tehtävissä Ä. Nikonen kunnostautui laskemalla ääniä niin ripeästi ja tunnollisesti, että hän sai kunnianimen Äänikone.
Mutta mennään suoraan varsinaiseen vitsiin, tiedätteko miksi hänen vaimoaan kutsuttiin?

Oikeastaan niitä nimikkeitä oli montakin. Lapset kutsuivat häntä äidiksi, mikä ei ole tavatonta, ja saadakseen hänet tulemaan luokseen.
Pimeän tultua vaimo erehtyi kokeilemaan kerran kartiomallin rintaliivejä, minkä vuoksi Äänikone kutsui häntä vähän aikaa Madonnaksi, usein vaan Kirstiksi tai pihtariksi.
Naapurin rouvat olivat kateellisia ja miehet taas karheina turhista vokotteluyrityksistään, joten he kutsuivat häntä huoraksi. Paitsi tietenkin kohdatessa rakkaaksi ystäväksi tai ehkä pikkurouvaksi.

Olisin vaan toivonut, että joku olisi älynnyt kutsua häntä Concordeksi, koska olihan hän Yli-Äänikone.

Tämä huumorivitsi on tynkä. Muokkaa