Saimoni miettii uraansa

Visailujen varteenotettavia puolia on se, että oudot kysymykset lennättävät ajatukset merkillisille sivupoluille, jotka joskus liittyvät oikeisiin asioihin ja useammin vain tuottavat turhaa leikittelyä sanoilla. Silloin tällöin aukkoja tiedoissa tulee kuitenkin tarkastettua netistä tai vielä mieluummin akustisesta tietosanakirjasta, kenties heti seuraavana päivänä.

Meistä koostui parina viime tiistaina iskuryhmä, jossa oli sekä huonojen sanaleikkien että märkien juomien kohtuutonta harrastusta. Onneksi Bacchus varjeli sen verran, että useimmat käänteet ovat unehtuneet, mutta yksi jäsenemme Poppi-Hessu on kärttänyt polkkaa, jota luultavasti epähuomiossa lupailin. Sen aiheena piti olla Sylvi Saimon ura.

En muista miten tarina siihen polveili, mutta ainakin kertasimme väsyneitä Paavo Nurmi -aiheisia kompakysymyksiä, kuten "Montako olympiamitalia hra Nurmen kaulaan pujotettiin?" ja "Mistä kisoista Paavo Nurmi toi viimeksi olympiakultaa Suomeen?" Jotenkin tästä kai päästiin hänen miehuudenosoituksiinsa ja Urho Kekkoseenkin sekä pohdintoihin, kuinka perehtyneitä he olivat puolestaan Sylvi Saimon uraan.

Siis älylapsellista touhua, mutta kun teema alkoi toistua yhä oudommissa yhteyksissä ja herätti iskuryhmän sisälläkin kysymyksiä, mistä siihen ollenkaan jouduttiin, olimme jo lähellä huonon sisäpiirin huumorin alkulähteitä.

Poppi-Hessu antoi minulle ja muillekin jäsenille terhakkaan käyntikorttinsa, jonka skannasin tähän.

Eilen hän puolestaan lähetti spostiviestiä, että yllä olevassa lapussa vinkatulta kotisivulta voi noutaa pdf-muodossa tiedotelapun, joka kannattaa kiinnittää postiluukun yläpuolelle. En taida toteuttaa tuota, koska rappuni ovi on lukossa ja posti kannetaan laatikkoon, mutta tältä se näyttää.


On kai kuitenkin pakko koota lyhyt kertaus Sylvi Saimon urasta (lähde Wikipedia):
– Sylvi Riitta Sikiö syntyi 12. 11. 1914 Jaakkimassa, Laatokan Karjalassa.
– 1936 sukunimeksi vaihtui Saimo.
– Toimi sodan aikana ilmavalvontalottana.
– Maataloustöihin kouliintuneena kävi maamieskoulua 1945.
– Valmistui liikuntaneuvojaksi 1948.
– Toimi Hämeenlinnan keskusvankilan vartijana 1946-48 ja kerho-ohjaajana 1956-61.
– Aloitti kilpaurheilun jo nuorena lajeinaan suunnistus, hiihto ja yleisurheilu, kunnes siirtyi melontaan.
– Osallistui Lontoon olympiakisojen 1948 melontaan ilman mainittavaa menestystä.
– Voitti 1950 Kööpenhaminassa MM-kultaa melonnassa.
– Helsingin olympialaisissa 1952 Saimosta tuli 37-vuotiaana ensimmäinen naispuolinen suomalainen olympiavoittaja kesälajissa. (Tällöin ei lasketa Suomea edustanutta saksalaissyntyistä Ludovika Jacobssonia, vaikka hän voitti Antwerpenin kesäkisoissa 1920 miehensä Walterin kanssa pariluistelun, koska laji kuuluu talviolympialaisten piiriin, mutta sellaiset järjestettiin ensi kertaa vasta 1924 Chamonixissa.)
– Historiallinen olympiakulta tuli 500 metrillä kajakkiyksiköissä 28.7.1952 ajalla 2.18,4. Hopeaa otti Gertrude Liebhart (AUT) ja pronssia Nina Savina (SOV).
– Saimo valittiin vuoden naisurheilijaksi 1948, -50 ja -52. Seuraava kesälajien olympiakultaa voittanut nainen oli 44 vuotta myöhemmin Heli Rantanen Atlantan keihäänheitossa 1996.
– Aktiiviuran, joka meitä niin kiinnosti, jälkeen Saimo toimi Keskustan kansanedustajana 1966-78 ja presidentin valitsijahenkilönä 1956, -62, -68 ja -78. Hän oli myös valitsemassa presidentti Urho Kekkosta poikkeuslailla 1974.
– Sylvi Saimo kuoli 89-vuotiaana 12.3.2004 Laukaalla.

Ettäs tiedätte. Lisää kaikenlaista uutta ja turhanaikaista hupatusta löytyypi tuolta Napapappojen epäviralliselta kotisivulta, johon on linkki oikeassa kainalossa, mikä taas on aika hikisessä kunnossa, koska sitä ei ole aikoihin siivottu ja deodoranttia en käytä.

Grexmex on niin eilistä

Toissailtana Domarin visa alkoi kysymyksellä: Mikä tai mitä on heetti? Siinä tuli taas esiin visojen opettavainen puoli, sillä kolmikostamme jokainen taisi ajatella, että kyllähän me tämä tiedetään, mutta oli vaikeuksia saada mitään järkevää paperiin. Emme tienneet, raapustimme "muinainen kansa".

Kysyjä Lasse haki kieltä, mutta hyväksyi kansankin, vaikka se taitaa esiintyä muodossa heettiläiset. Oman tietämisen ja tietämättömyyden tasoa on mukava mitata leikin hengessä, kun ei voi turvautua kookeliin tai lähdeteoksiin, korkeintaan joukkuetovereihin. Siinäkin on helppo huomata, jos haluaa, milloin ei olisi itse tiennyt. Mutta tuota heetin kieltä on löytynyt savitauluista jostain Turkin suunnalta, kuulemma, joten innostuimme eilen olemaan niin heettiläistä että.

Noin vuorokausi sitten aloin tällä foorumilla suunnitella, millaisen arkisen juhlapöydän kattaisi hönöttelevien herrojen myöhäislounaaksi. Edellisessä polkassa suunnitellut asiat sai toteutettua melko hyvin, vaikka pari asiaa toki muuttui matkalla. Kanavariantti jäi haaveeksi, koska panostimme vain runsaampaan jauhelihasysteemiin eli nötköttitököttiin. Otella (tiikeritoverin mukaan tuo on alkomaholiliikkeen uusi nimi) villitsi meidät ostamaan ruokaryypyksi ouzoa, ihan vain vaihtelun vuoksi ja koska se sopivan heettiläiseltä tuntui.

Lupasin kertoa salaisia kaavojani, joten menköön. Näin siis toimin eilen, käytän mielelläni luovaa hulluutta, jos ainekset ja päämäärä ovat tutut.

Guacamole (pohjana HS:n vanha resepti)
3 avocadoa (aika isoja, ehkä 700 g)
5 valkosipulin kynttä (nämä taas pieniä)
12 jalapenon viipaletta
puolikkaan sitruunan mehu (kevyesti puserreltu, ehkä 2-3 rkl)
1,5-2 dl heettiläistä jugurttia eli partaäijää
mustapippuria reilusti rouhaistuna
1 tl suolaa

Tekeminen oli simppeliä, periaatteessa. Avocadot pitkittäissuuntaan halki, kivi vekettiin, lusikalla tahdas astiaan. Monitoimisilppuri näitä runteli aikansa, kunnes tuloksena oli melko tasainen ja erittäin maistuva massa. En tiedä oliko tuo heettiläinen osuus tässä kerettiläistä, mutta minua virkisti sen häivähtävä vivahdus.

Heettiläissalaatti
ruukku lehtisalaattia
3 tomaattia
puolikas kurkku
300 g hunajamelonia
keltaista ja punaista paprikaa
mustia oliiveja
150 g fetaa mausteöljyssä (yrttipaprika)
mustapippuria
sitruunanmehua
balsamicoa

Jotain raikkautta, kirpeyttä ja makeuttakin kaipasi tuhdin evään kylkeen. En jaksa kertoa työmetodejani tarkemmin, grammamäärät ovat arvauksia.

Jauhelihasoosi
400 g naudan jauhelihaa
400 g sikanautaa
50 g pekonia
2 sipulia
porkkana
punainen paprika
keltainen paprika
400 g:n tlk chili-kidneypapuja
paprikajauhetta
chilijauhetta
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
2 rkl vehnäjauhoa
2 tl sambal oelekia
1 rkl vasikanfondia
tabascoa muutama tippa
6 jalapenoviipaletta silppuna
2 tl Worcester-kastiketta
1 dl ruokakermaa
rapsiöljyä
voita
(tomaattimurskaa)
(basilikaa)

Paistoin ensin pekonin rasvassa jauhelihat ja maustoin niitä alustavasti paprikalla, chilillä, valkopippurilla ja suolalla. Kippasin ne sivuun kattilaan siksi aikaa, että kuullostelin öljyssä sipulia, porkkanaa sekä paprikoita, joista jätin ehkä neljäsosan salaattiin. Nuo kasvikset leikkelin melko pieniksi paloiksi. Sitten raivasin pannun (eli tilavan ja korkeareunaisen kasarin ja paistinpannun välimuodon) keskelle tilaa, johon silpaisin voita ja levittelin vehnäjauhoa paistumaan suurustustarkoituksissa. Papusuosikkini kidneypavut chilikastikkeessa sekaan, jauhelihat samoin, niin pohja oli valmis. Yleensä olen tainnut käyttää kastinjatkeena myös murskattua tai paseerattua tomaattia, mutta nyt se unohtui.
Maustaminen oli se luova ja hauska vaihe. Sambal oelek ja mustapippuri olivat selviöitä, samoin fondi. Maistellessa totesimme lähtökohdan olevan hyvä, mutta kaipasimme lisää terää. Niinpä roiskin tabascoa ja silppusin jalapenoa. Worcester osui vahingossa käteen, se sopii hienosti tuollaisiin kastikkeisiin. Kuivayrtit unohdin myös, basilika olisi täydentänyt lihaisaa jykevyyttä. Puolikkaan purkin ruokakermaa lisäsin loppuvaiheissa, koska se oli siinä.
Vaikka unohduksia sattui, koostumus ja maku olivat hyvin antoisat. Muuten olisin varmaan osannutkin niitä hairahduksia paikata.

Juustokastike (pohjana Hyvä kokki -kirjan ohje)
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoa
5 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria

Voi sulatetaan kattilassa, jauhoja sekoitetaan siinä kunnes seos kuplii, ei ruskisteta. Kattila levyltä, puolet maidosta kyytiin ja sekoitetaan tasaiseksi. Kattila levylle, koetetaan saada loput maidot sekaan niin, että sakeutuva aines pysyy tasaisena. Kastiketta keitetään kymmenen minuuttia, loppuvaiheessa laitetaan sekaan juustoraaste ja mausteet. Käytin tällä kertaa arvocheddaria (Pilgrims Choice, Mature English Cheddar), koska Dubliner-merkkisestä tuli kerran erinomaista kastiketta. Klohmaisin 250 gramman paketista ehkä kolmanneksen ja raastoin.

Itse pääasia eli syöminen sujui niin, että valmiina ostetut tortillat kuumenivat uunissa ja kaikki tällättiin kerralla pöytään. Näissä antimissa riitti kahdelle miehelle yltäkyllin syötävää, joten tukiaisiksi ostetut nachot ja salsat jäivät melkein koskematta. Ensimmäisen ouzoryypinkin muistimme heettiläisesti nauttia vasta hetken ahmittuamme.

Kaikkea jäi siinä määrin, että Norsutanssija uhkasi tulla tänään aamiaiselle. Mikäs siinä, eihän punhojakaan voi jättää kitumaan. Rynnistimme nimittäin seitsemäksi taas visailuun, jossa kolme kaveria jo odotteli. Kohtasimme ylivoimaiselta vaikuttavan vastustajan, sillä ennakkosuosikkiin kuului kaksi Aamulehden älykköä ja visaeksperttiä, muuan Zorro, eräs viehko kulttuurikriitikko ja vieläpä Top Ranking Eric – itse asiassa neljä heistä taisi olla Aamulehden väkeä. Voitimme silti onnekkaasti viimeisen kysymyksen turvin, joka aina koskee jotenkin Beatlesia.

Tällä kertaa kysyttiin mikä on Beatlesin lyhimmän albumin A Hard Day's Nightin kesto. Repäisin siihen pokerina 28:36. Kunnioitettu kilpailija oli päätynyt, kuten heistä useampi vuorollaan tilitti, alle 28 minuutin. Oikea vastaus oli ilmeisesti 30 minuuttia ja siitä annettiin toleranssia kaksi minuuttia, joten arvauksellani ohitimme niperällä puolen pisteen marginaalilla Kalpeat tympöset ja pokkasimme päävoiton, 5 kpl kuuden desin vetoisia pokaaleja.

Jou mama, vaikka heettiläishenkinen texmex, suorastaan grexmex, on niin eilistä, alan jo varautua siihen, että ruoat pitää lämmittää soveltuvilta osiltaan uusiksi. Ehkäpä pisara tsantalia ja loraus punhoa antavat uuden inspiraation.

Haiseva juusto on parasta

Hui, syksy on alkanut. Joutui tälläämään jo pari patteria lämmittämään, koska ankara tuuletus tuo liian vilpoiset olot kämppään. Ehtii niitä silti kolme kuukautta vuodessa pitää kokonaan pois päältä, mikä auttaa hiukan sähkölaskuissa.

Pirunmoista kiirettä vielä tämä viikko. Saa nähdä ehtiikö huomenna edes käydä voittosaunassa, joka tuli palkintona parhaalle joukkueelle kesän terassivisasarjassa. Lisäksi voitoista on säästetty tilaisuuteen ymmärtääkseni kaksi neljänkympin lahjakorttia ja pääpalkintoon kuuluneesta 18-vuotiaasta mallasviskipullosta suurin osa. Toisaalta aktiivisuuteni ja sen tautta osuuteni palkintoihin on sen verran vähäinen, ettei tunne osattomaksi jäävänsä, vaikkei saunomaan kerkiäisi. Pari tuntia voisi aina irrottaa, mutta vaara hurmaantua päihteistä on liian ilmeinen, ettei tiedä uskaltaako.

Jossain yöllisissä väsymystiloissa harhauduin taas juutuubiin ja siellä lopulta penkomaan kaikenlaista Richard Cheeseen ja yhtyeeseensä Lounge Against The Machine liittyvää. Moni huuhailija näyttää innostuneen kuvittamaan hänen kaunista lauluaan, joten kokoan tähän pari esimerkkiä.

Beat It (Michael Jackson)
Yellow (Coldplay)
Enter Sandman (Metallica)
Rock The Casbah (Clash)
Man In The Box (Alice In Chains)
Girls Girls Girls (Mötley Crue) huom 1:35, hieno muistuma Van Morrisonista…
Do Me (Bel Biv Devoe)
Suck My Kiss (Red Hot Chili Peppers)
Only Happy When It Rains (Garbage)
Sunday Bloody Sunday (U2)
Naughty Girl (Beyonce)
Last Resort (Papa Roach)

Olisi niitä lisääkin, mutta eikö tuosta jo halutessaan löydä jonkun suosikkinsa tai inhokkinsa?
Tai olkoon, pari erikoismainintaa vielä. Vanhoja flippereitä oli esitelty kauniisti säestyksenä Dick Cheesen "swankified"-hitit:
Fight For Your Right To Party (Beastie Boys)/What's My Age Again (Blink 182)

Ja olihan siellä yksi oikea videokin:
Richard Cheese & Lounge Against The Machine: Gin And Juice (Snoop Doggy Dogg)

Saa päässä viirata, jos aikoo nuo kaikki katsoa. Eikä sovi olla aika kortilla.

Mister loma loma

Tai vaihtoehtoisesti Mr. lomo lomo. Hujahti pari viikkoa nimittäin aika rivakasti lomailevassa hengessä, sen kummemmin yrittämättä, vaikka mahtui siihen jaksoon ihan järkeviäkin ajatuksia ja tekoja. Eniten ilahduttaa rentoutuneen mielen ohella se, ettei ole mitään järisyttäviä ja tärisyttäviä kuuriänäkäisen tai pohmelojankkarin oireita.

Ajattelin kokoilla muutaman hupaisan aihion sattuneesta, jospa vaikka vuoden päästä voisin muistuttaa täältä mieleeni, miten on hyvä rentoutua.

– Lauri Leijonan kanssa huvitellessa tuli alkuun mentyä ylikunnon partaalle, mutta mojovalta tuntui esimerkiksi, kun pääsimme kuokkimaan paarissa yksityistilaisuuden puolelle. Sieltä kajahti niin komeasti vanhaa Beatlesia, että piti laulaa mukana. No, eipä ihme, asialla oli Jiri Nikkinen (kuvassa Cliftersin kokkana), jota säesti ilmeisesti Golden Oldies.
Toinen erityishetki oli ateriointi Coussicca-ravintolassa, joka jaksaa pitää herkuliaanisen oman ilmeensä. Yleinen lorvailu ja rupattelu olivat silti ne antoisimmat puolet, kun emme turhan usein ole kohdanneet 80-luvun tiiviin paarissa (Proffa, Portti) notkumisen jälkeen.

– Kiittelin moneen otteeseen myöhemmin Nikkisen vetoa, mutta kerran pöytään osui kriittisempi näkökulma. Olisikohan ollut niin, että Jaska kaipasi taustalauluja, jotka ovatkin Beatlesilla avainroolissa alkupään rallatuksissa. Yritin esittää, että ilmeisesti ne täydensi mukaan mielessään (ellei hönöseurue sitä tehnyt), kun muut palikat olivat niin kohdallaan.
Hän innostui puhumaan siitä, että näin tosiaan tapahtuu, ja kertoi klassisen puolen säveltäjästä, joka tarkoituksella jätti ääniä pois kuulijan täydennettäväksi. Kuulemma yksi vaikeus oli siinä, että sävellyksen puhtaaksikirjoitus piti tarkastaa huolella, koska ammattitaitoinen kirjuri lisäsi niitä puuttuvia ääniä jo paperille. Kukahan hitto se säveltäjä oli, taisi olla lyhyt nimi. Alkoi ehkä L-kirjaimella? Kuulosti ehkä norjalaiselta? Tai sitten oli vain turskaa korvassa. Kovin tuttu herra hän ei minulle siis ollut, kenties sittenkin britti? Varmaan 1900-luvulta, ehkä alkupuoliskolta.

– Tuota täydentämisen teemaa voisi jatkaa siihen, että puheopin tunneilla muinoin opin puhelimen ja korvan ovelaa toimintaa. Puhelin toistaa vain kapean soiron puheen äänialasta, mutta kuulija osaa lisätä siihen äänien kerrannaiset (tms.) ja tunnistaa siten puhujan äänenkuvan. Korva vaatii hiukan kalibrointia, minkä vuoksi on järkevää aloittaa helposti tunnistettavilla sanoilla, kuten: "Päivää, täällä on…". Jos töksäyttää kärkeen nimensä, se menee helposti kuulijalta ohi, ellei hän tiedä tuota nimeä odottaa. Tunneilla puhuttiin vanhasta akustisesta puhelimesta, mutta tuskin känny paljon laajempaa äänialuetta toistaa, jos se kerran ei ole tarpeen.

– Pojan vieraillessa nukuin yhden yön levottomasti ja huvitin itseäni suden hetkinä vääntelemällä sanoja. Vanha vitsi muuntui kahden erillisotsikon yhdistelmäksi jotenkin näin:
JANINA EI TOIMI ENÄÄ PANOKSEN MALLINA
Varkaudet vähentyneet puolustusvoimien asevarikoilla

– Visailuja mahtui kahteen viikkoon paljon, vähintään kuusi. Viikko sitten toinen vanha turkulaiskaveri Ips Tiikeri ehätti koripallotuomaroinnin jälkeen lähes jokavuotiseen tapaansa Turhaa tietoa -skabaan. Ei se häävisti mennyt, kun kirikierros tällä kertaa pudotti meidät kärjestä kolmoseksi, mutta oli hienoa nähdä taas herra Äimätsalo. (Muinoin heitimme parina darts-kilpailussa aliaksilla Gunnar Äimätsalo ja Frank Torokainen, jotka hän painoi komiasti myös rintalappuihin.)

Nyt pitää lopettaa tyhjänjauhaminen ja lomailu. Poika soitti äsken ja sovimme huomisaamuisen tapaamisen, koska hänellä on suuri päivä. Koulu alkaa, se päätähuimaava vähintään yhdeksänvuotinen seikkailu. Ei kuulemma jännitä yhtään, mutta oli mukavaa, että isäkin kelpaa saattajaksi, sillä otaksun tapauksen olevan kuitenkin mieleenpainuva.

Jaaha, pitäisikö vielä tänään silti visailla, kun Turhaa tietoa kutsuisi reilun tunnin päästä?