Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

5.11.2010

Rihkamaa

Muutama kuvajainen satunnaisista tapahtumista.

Ruokaseikkailujen juhlavaan arkiseen osastoon pitää lukea nakkipannu. Vakaa aikomus oli tehdä jääkaappiin unehtuneesta frankfurter-paketista kunnon soppa, mutta kun alkoi nälättää ja keitettyjä puikuloitakin oli sopivasti puoli kiloa käsillä, niin ainekset kuului laittaa paistinpannuun.

Kokonaisuutta oli täydentämässä kimpale voita, sipuli, jauhettu chili, suola. Loppupäässä vielä mustapippuri ynnä koristeeksi viilleltyä granapadanoa, jotka eivät kuvassa näy. Vaativa suururakkahan se oli.

* * *

Kesän erikoisin käännöshomma oli Swamp Thingin jakso Pog, jossa oli runsaasti uudiskieltä.

Tuli se jo painostakin, mutten vieläkään tiedä miten onnistuin suomen vääntelemisessä.

Mielipiteitä voi olla yhtä monta kuin lukijoitakin, mutta puuha oli jännittävää ja hauskaa.


* * *

Poijaan jännittävin hetki syksyllä osui heti hänen kymppisynttäriensä jatkoksi. Kesän futiskoulun kautta pääsi mukaan arvontaan, jossa lykky oli kohdallaan ja hän pääsi ensi kertaa elämässäns Helsingin stadionille, saman tien nurmelle saakka. Toimi junnusaattajana, kun Suomen Huuhkajat astelivat EM-karsintapeliin Unkaria vastaan.

Mieleenjäävä kokemus saletisti. Viikkoja myöhemmin vielä tunsi aavekipuja kantapäässään, kun maajoukkuepelaaja sattui astumaan vähän nilkalle, eikä sen tuottamasta ylpeyden häiläyksestä voinut erehtyä. Jos sama kosketus olisi tullut vaikka koulupelissä, kolhu olisi varmaan unohtunut jo seuraavaan aamuun mennessä.

* * *

The Monochrome Set. Viime keväänä roihahti oikein innostus bändistä, jonka kataluuksia olin ihastellut 1980-luvun puolivälin molemmin puolin ja palautellut mieleen juutuubista. Tännekin olen aikaisemmin laittanut kulkevimman vanhan semihittistyken Jet Set Junta, mutta vielä lujemmin iski myöhempi osuma Walking with the Beast:


Bändin levyjä oli sen verran hankala löytää, että alistuin hankkimaan PayPal-tilin, jonka avulla sai ensi nälkään ostettua MP3-albumeita ja tilattua lisää tuotantoa cd-muodossa heitin nykyiseltä levy-yhtiöltään. Kovasti on maistunut niiden alle kymmenen älpykän kuuntelu, jotka kohtuuvaivalla sain käsiini, mutta silti häkellyin katsoessani iTunesin listaa eniten kuuntelemistani kappaleista:

On todettava, että ennen niin mukavasti toimineen iTunesin tiheät päivitykset ovat hukanneet a) minua miellyttäneitä ominaisuuksia, b) yhteyksiä aiemmin taltioituun musiikkiin, c) tiedot aiemmista soittokerroista ja d) luottamukseni koko vehkeeseen käyttämisen mielihyvän rapistessa. Vaan onhan se varmasti nykyään entistä tehokkaampi tapa kaupata tavaraa ja luoda yhteyksiä muihin Applen härpättimiin, joita minulla ei ole, enkä vaivatta saa tiliäkään, jolla voisin ostoksia tehdä. En siis kuulu kohderyhmään, taaskaan.

Eikä tuo Top 25 juuri korreloi sen kanssa, mistä kappaleista Monochrome Setin levyillä eniten pidän, mutta uusiin tuttavuuksiin on pitänyt tutustua tarkemmin. Runsaasti hienoja melodioita, tiukkaa sarkasmia lakoniseen tapaan laulettuna ja vanhanaikaisen puhtaasti soivaa kitarahommaa, mitä kaikkia olen muun muassa arvostanut, kuten myös musiikillista huumoria.

25.2.2009

Miksi en ole ruokapolkkaaja

Hiljalleen parin kuukauden aikana on reenailtu, mihin karvalakkimallin Conan eli Kanonin Powershot A590IS venyy. Eilen jaksoin penkaista vähän, mitä pikselistöön on tarttunut. Etupäässä joko kuvia pojasta taikka hänen napsimiaan tärkeitä otoksia suosikkilukemistoista, dinosauruksista, puoliksi syödyistä konvehdeista ynnä sukulaisista.


Yksi sivujuonne on hupikuvat, joita olen ottanut karuista ruokatempauksistani, kuten arkisista pikalounaista. Kuvien laatu on avainsyy, miksi en pidä ruokablogia.

Toinen syy on ahdistus, mitä koen kaupoilla käydessä, koska etenkin lähisuuppärmarketissa on tapahtunut monitahoista kehitystä: 1. Laatu hakemissani tuotteissa on monin kohdin heikentynyt, eritoten hevi-osastolla. 2. Valikoima pyrkii suuntiin, joita en suosi: suurperhepakkauksiin, pakasteisiin, kevyt-, hyla- ja muihin näköisruoka-aineisiin, tympeiksi käyneissä marinadeissa uitettuihin riekaleihin, tietenkin valmiseineksiin yms. 3. Tarjouksetkin ovat kehnompia, mallia osta viisi ja säästä kolmetoista senttiä, joten niistä ei synny hauskoja juolahduksia 4. Hinnat ovat kohonneet pilvien utuun.

Niinpä on huvittanut ajoittain kokeilla, saako halvoista aineksista ja pakasteista nopeasti kelvollista syötävää. Ei se helppoa ole, kuten seuraavat kuvat ehkä vihjovat.

1. Tunsin lähestyväni tomppeliuden ylempiä sfäärejä, kun ostin pussin kaukoidästä pyydetyn mukalohen fileitä. Mitäs, ne voi leivittää ja laittaa kylkeen muita tyhmyyksiä, kuten pakastepatonkia, -lohkoperunoita sekä espanjalaisia miniluumutomaatteja. Ei tuo huonolta maistunut, mutta pari avainseikkaa: a) kala ei pakastamalla parane (toisin kuin järeä punainen liha voi tehdä) ja b) hittoako keskinkertaista kalaa pitää mahdollisimman kaukaa hakea, kun parempaa saa lähinurkilta.

2. Urakan aikana kaipaa nopeaa, täyttävää ja pitkällä aikajänteellä energiaa luovuttavaa evästä. Kokeilin miten pakastevihanneksilla täydennetty paistettu pikanuudeli sopisi ryynimakkaran kanssa. Mikäs siinä.

3. Joskus haaviin ui kalapuikkoja, joilla suomut ovat mutatoituneet tuollaiseksi syömäkelpoiseksi turkiksi. Totesin vasta, että parilapannu on hyvä niiden paistamiseen, minimoi rasvan pinnasta, josta tulee silti rapea.

4. Pojan kanssa piti viettää rauhaisaa viikonloppua ja taisi olla tilipäiväkin sopivasti, niin äidyin ostamaan "kotimaista takuumureaa ulkofilettä". En ole yhtään varma, olivatko nuo määreet kaikki ansaittuja. Paketin avaamisen jälkeen leikkasin köntin pihveiksi ja panin marinoitumaan. Aika hyvää tuli, mutta parempaakin olen paistellut.

5. Pihvien oheen löysin Pastanjauhajilta mainion vinkin, miten keitinpotut (suosin tänä talvena torilta ostettua siikliä, aivan mainiota kamaa) saa eteväksi kylkiäiseksi lytättyinä uunipottuina.
Pojan kanssa kokeilimme myös paistaa pikkuleipiä (kuvassa ylempänä, nuo ruskeat kiekot), joihin holvasimme voita, sokeria, suklaata ja pähkinää. Irstaita mutta aika hyviä.

6. Välillä on osunut kassiin makoisia eväspotteja, jopa monimediapaketteja. Hunajameloni ja mandariinit ovat niitä hedelmiä, joista olen löytänyt kohtuuhintaan makoisia eksemplaareja, eivät ehkä lähiruokaa. Old Dignity taas on ruokajuoma, joka liian ahnaasti nautittaessa vaihtaa ruokapöydässä nimeään (vrt. lehmä > härkä) ollen viimeistään seuraavana päivänä No Dignity, kuten muuan Veksi on tiennyt mainostaa. Ilman sitä Dr. Feelgood ei ehkä saavuta täyteyttään, eikä Saukkia ja Oravia varmaan jaksaisi puolta kappaletta pitempään. Ryynäri taas on hyvä peruseväs, kunhan ei joka viikko käy kiinni.

Että ei kannata odottaa vesi kielellä ruokapolkkausta tähän osoitteeseen. MOT

(OBSERVERA! Varo klikkaamasta kuvia, ne suurenevat siitä aivan kuin pyy tekisi, jos kelaa maailmanlopusta taaksepäin. Kappas, eivät muuten suurenekaan. Joko Veijo Polkkeri on muuttanut sääntöjä tai minä olen unohtanut niitä.)

6.10.2008

Vilken fealing

Otsikkoon saattoi luiskahtaa virhe. Voipi olla, että se on "vilket", minä kun en ruotsin sukuja niin tunne.

Ruotsinsukuisuudesta saa kuitenkin pyllysillan (ass bridge) käsipalloon, jossa perinteisesti ovat maassamme jyllittäneet suomenruotsalaiset seudut ja pelaajat. Tykkäsin aikoinaan joskus vilkuilla maajoukkueen otteluita, kun siellä tähtinä olivat Mikael Källman ja Jan Rönnberg. Sehän oli muinoin juhlatapaus, jos Urheiluruudussa kerrottiin liigan estrogeenejä – vai mitä ne oli – tihkuvasta kärkitaistelusta Dicken–Cocks.

Äsken kun palailin poikaa muiluttamasta kouluun busseitse, niin tiikeritoveri oli silpaissut vielä vaikuttavamman otteen Ylen teksti-tv:ltä, olikohan tuo kenties lauantailta. En tiedä nauttivatko jotkut tahot, käsi palloilla, ääliömäisestä leimasta, mitä junttilassa on pyritty ruotsalaisiin ja samaa kyytiä suomenruotsalaisiin urheilijoihin lyömään. Ja mahtoiko Lapin Kansa sensuroida nämä tulokset tyystensä?

Eiköhän käsipallo lähde uuteen nousuun, kuin peeniks ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tiikeritoverit imehtelivät mitä HC tarkoittaa, kuulemma normimalliin "hard core". Hohhoijaa, "mä tykkään ridata ja jörniä".

* * * * *

Bussiretkestä pojan kanssa pitää mainita vielä tähtihetki. Ekalla tunnilla hällä odotti Environmental studies eli ympäristöoppi, jota varten oli läksynä joukko juureksia tunnistettavaksi suomeksi ja englanniksi. Pyynnöstä hän lopotti niitä matkalla: porkkana, lanttu, retiisi, peruna… vähän yllyttämällä nauris. Eli carrot, swede, radish, poteitou eiku potaatou… Isän tyrkyttämä rutabaga ei kelvannut sweden kohdalle lantun nimeksi, emmekä keksineet mikä se nauris olikaan, näköjään turnip, tieteskin.

Meinasi unohtua listasta kokonaan punajuuri, jolle poika ei muistanut vinkeittä anglonimeä. Yllytin että siinä on alussa juuri ja pyysin miettimään mitä juures on, ikään kuin juurivihannes.

Meni viaton tenttaus sitten ihan viihteeksi, kun rupesimme laulamaan Sydämen asialla -sarjan tunnarin mukaan Buddy Hollyn sävelin:
Rootbeet, why do you miss, when my baby kisses me
Rootbeet, why does a love kiss stay in my memory…

Tapiksi vielä liikennevalotolpassa osui pojan silmään tarra, jossa luki "HARD BEAT". Siitä hän rupesi muovaamaan jatketta juuresperheelle, suomeksi tietysti kovajuuri.

* * * * *

Lauantaina oli hauska ruoanlaittopäivä, melko arkisia eväitä oli mellevää laitella, kun ne sutjakkaasti pojalle upposivat. Ensiksi aamusella hutjautin uuniin olutleipää, jota Pastanjauhantaa osasi esitellä viikolla. Kun uuni oli kerran lämmin, ja leipä viipyi siellä tunteroisen, niin jatkoksi kasasin makaronilaatikon.


Sorvasin pussin ohjetta (Myllyn paras, kuten ehkä arvaisi) sen verran, että keitin täyden paketin makaroneja (400 g) lihaliemessä ja jauhelihaa maustoin hiukan rempseämmin, mustapippurilla ja kuivabasilikalla mainittujen lisäksi, mutta tuohon sopivat yllättävän hyvin suositetut curry ja valkopippuri. Munamaitoon lisäsin desin kermaa, koska kamaakin oli hiukan enemmän. Päälle sipaisin emmentaalinjämän raasteena ja munamaidon kaatamisen jälkeen vielä vähän korppujauhoja.

Peruskamaa, uppoaa aina hyvin. Iltaruoaksi keittelin sitten kalasoppaa, johon katsoin vähän mallia lohikeiton ohjeesta. Nyt oli vain niin, että kalan virkaa sai toimittaa pakastepussi pangasiusfileitä (haimonnia toiselta nimeltään näköjään), joita muistelen Kulinaarimurulan suosittaneen. Ja kun soppahommiin ryhtyy, halusin tuupata sekaan pojan opiskelemia juureksia. Ohje muovautui tähän suuntaan:

1 pkt keittojuureksia (300 g, tuoreehkoja)
2 pienehköä sipulia
5 isohkoa perunaa
1,5 litraa kalalientä (2 liemikuutiota)
2 laakerinlehteä
5 maustepippuri
10 mustapippuria
400 g pakastekalaa (pangasius)
kuivattua ruohosipulia, basilikaa, timjamia
2 rkl voita
2 dl kermaa
persiljaa

Tuossa järjestyksessä viskoin niitä kattilaan, ensimmäiset ehtivät pulputella reilun tunnin, kala loppuvaiheissa ehkä vartin, sitten voi ja kerma vain hetkisen, että kuumenivat.

Tuo oli laiskan miehen soppa, otin valmispaketin keittojuureksia, koska lantun, palsternakan, juurisellerin, purjon ja persiljan ostaminen erikseen on työlästä ja kallista, mutta porkkanaa ostin silti oheen kilon. Enkä jaksanut napata edullista lohta, jonka rääppeistä olisi voinut lientä keitellä, koska pakastimessa oli tuo haimonnipussukka, joka olisi mennyt vanhaksi kuukauden tai parin päästä.

Soppakin maistui hienosti molemmille, kummastakin pääruoasta otimme uusinnat sunnuntaina. Olutleipä oli vinkeää vaihtelua, vaikka hiukan jäin aprikoimaan, oliko olvipullo paras valinta. Leipään tuli vienona häivähdyksenä kuin pesuaineen tuoksua, josta en tiedä oliko syynä ylimäärä leivinjauhetta ja ruokasoodaa, vaiko kenties ölvin osuus.

Päätin seuraavaksi kokeilla tummaa tshekkiolutta ohjeeseen. Toisaalta ajattelin sämpyläohjeessa vaihtaa osan nesteestä olueen, eiköhän sillä konstilla saa hiivapohjaisen olutleivän.

11.8.2008

Siili, krapu ja muut herkut

Törmäsin kenties viikko sitten Jukeblogin kautta Helssuran (kuten äiti lehteä muistaakseni nimittää) testiin, jolla voi selvittää mikä eläin on*. Olen näköjäns siili (erinaceus europaeus), ei siitä kai auta sitten urputtaa**.

Tästä saakin säihkyvän aasinsillan (ass!) ruoanlaittoon, sillä kaikkihan me muistamme, että Django ja manoucheromanitoverinsa pitivät siiliä erikoisherkkuna, jota oli kätevä pyytää reisussa paistettavaksi silloin kun kalojen kutkuttelulta ehti. Yksi tapa laittaa nigloa oli leipaista se savikuoreen, jolloin piikit irtosivat kätevästi saven mukana.

Mutta jotten unohtuisi sillalle (ass!) jatkan edelleen, yli synkän virran, Kulinaarimurulan mieleen palauttamaan kohtuuttomuuteen, kun laittelin Norsutanssijan seurassa hönöttelevien herrojen palanpainikkeeksi krapupastaa. Tarkoitus oli täräyttää se pienimuotoisesti eturuuaksi, jatkaa siitä tortillalla eli espanjalaisella munakkaalla ja nauttia tapiksi vielä juustoja, patonkia ja pientä kasvismukavaa. Olin liian nälkäinen kaupassa käydessä, aineksia tarttui mukaan ylenpalttisesti.

Itse katkarapukastike oli kuitenkin hyvä seuralainen tortellineille (kuvassa pussukka setu-liikkeen yllättävän maistuvaa matalan profiilin juustotäytteistä kuivatortellinia, toinen paketti oli tuoreempaa kamaa). Näin sen muistaakseni toteutin:

1 pss (250 g) juustotortellineja
1 pss (250 g) ricotta-pinaatti-tortellineja
iso pss (ehkä 450 g) katkarapuja
1/3 pkt (noin 50 g) pekonia
1/2 lootaa herkkusieniä
1 iso sipuli
2 kynttä veesipulia
1 tomaatti
1/2 ruukkua basilikaa
100 g sinihomejuustoa
2 tlk (4 dl) ruokakermaa
2 tl sambal oelekia
mustapippuria
suolaa

Laitoin pastaveden kiehumaan, otin ruuanlaittoryypin ja aloin silputa valmiiksi pekonia, sieniä, sipulia, tomaattia ja basilikaa. Pikku tippa öljyä paistokasariin, pekonit paistumaan, sitten sipulit ja hoosienet (aika isoina paloina) sekaan. Ideana oli, että sienet imevät pekonimehuja itseensä.
Juustotortellinit kiehumaan (keittoaika 15 min), munakello 10 minuuttiin ja sen soidessa mukaan ricotta-spinaci-renkulat, jotka vaativat vain viiden minsan pulputuksen.
Tällä välin kasarin keskelle vähän tilaa, siihen tilkka oliiviöljyä, jossa kiehutin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi veistellyt valkosipulit: ne melkein sulavat öljyyn. Tässä välissä hieraisin mustapippuria ja hitusen suolaa joukkoon. Tomaattikuutiot myös pannuun.
Sitten vähän lisää lämpöä, kun kaadoin kasariin ruokakermat (olikohan 15%), veitsellä murustellun sinihomejuuston ja pari teelusikallista sambal oelekia. Pastan lähestyessä valmista basilikasilppu kastiin, samoin katkaravut, jotka runsaan määrän takia kaipasivat vähän enemmän lämpöä ja aikaa.
Lopuksi tortellinit siivilään, kippaus kastin sekaan ja pari pyöräytystä, niin pikainen mutta runsaan maistuva ateria oli valmis ahmittavaksi. Sen kunniaksi kilautimme viinilasia.

Toteutin tuon pari viikkoa sitten, joten ihan satavarma en ole, jos keksin ympätä sinne jotakin muutakin maustetta, mutta jätän edes nämä perusemmeet tänne muistiin, sillä tuota voisin tehdä uudestaan, vaikka heti ensi kesänä. Hämärä mielikuva, että jostain vastaavasta tein muistiinpanoja myös viime kesänä. Ai niin, liemestä tuli aika ohutta, sen saisi helposti paksummaksi käyttämällä tuhdimpaa kermoketta (vrt. kerma ja maidoke) tai suurustamalla vaikka maizenalla.

Tortilla-ainekset jäivät tuolta kertaa kaappiin, siis punasipuli, chorizo ja vastaavat, mutta vielä pahemmin vedin övereiksi niiden kanssa, sillä pari päivää myöhemmin silppusin ihmemies macgyverinä samaista ohjelmaa telsusta vilkuillen sekaan ainakin loput herkkusienet ja pekonit sekä yhden tomaatin ja grana padanon lastuja. Munia varasin kahdeksan, mutta ehkä tusina olisi ollut lähempänä totuutta, kun kamaa kertyi pannuun niin julma määrä.

Todettakoon, että seuraavana päivänä paistos maistui kylmänä jääkaapista oikein mannoisalta.

* Hyvä on, täsmennetään: Ei siis yleisenä kysymyksenä "mikä on eläin?", vaan mitä eläintä viisas testi katsoo testintekijän edustavan.
** Jos olisi lupa urputtaa, niin pituus, paino ja elinikä ovat hitusen alakanttiin. Hännän mitta osuu sen sijaan kiusallisen hyvin kohdallens.

25.5.2008

Murkinaa ja pöperöä

Katselin jo muutama päivä sitten, että yksi ruokablogisuosikkini Kulinaarimuruja oli vastaillut mukavalta näyttäneeseen meemiin, joka saattaa peräti olla hänen oma luomuksensa, mutta muistin vasta nyt palata asiaan. Asiaan.

Miten haluat munasi?
Ei kai tässä vihjailla mitään? Vaihtelee kovin, yksi pysyvä suosikki on munakas, johon tulee tomaatti, tippa vettä, mustapippuria ja suolaa sekä paistovaiheessa juustoraastetta. Ja pohjaksi siis munaa, 3-4 kpl, ettei totuus unehdu.
Keitetyistä puhuessa… munan on syytä olla minusta kova, jos viikseen tulee.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvi menee mustanakin, yleensä lorautan sekaan maitoa, ja joskus harvoin vähän sokeria, jos se toimii yksinkertaisena välipalana. Juhla-aamuina, kun on pirteänä, voi keitellä vähän väksympää sumppia ja lämmäyttää kattilassa maitoa, että syntyy jonkinlainen au lait.
Tee on yleensä karua ceylonilaista, johon sopii lusikallinen hunajaa. Sitruunantiraus tuo vaihtelua.

Suosikkiaamiaisruokasi?
Puuro olisi ehdoton, mutta harvoin jaksan keitellä, paitsi kun poika pyytää. Joskus on aikoja, että mysli maistuu jukurtin kera. Tavallisin on silti ruiskyrsä kahvin kans.

Maapähkinävoi?
En tiedä olenko edes syönyt aikuisena, joten ei se himoja synnytä. Suolapähkinät uppoavat hyvin pelkällään ja viimeksi hivautin niitä myös uunikanankoipien alle; porkkanan, sipulin, tomaattien, veesipulin, oliivien ja sen sellaisten sekaan.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Keksin tänä vkonloppuna pikku vihneessä aika ässän: 2 dl partaäijäjukurttia, 0,5 dl pullosalsaa, kourallinen paahdettua sipulia, mustapippuria, suolaa jos tarvihee. Vihreän salaatin päälle pirskottelin suoraan limetinmehua ja balsamicoa, ehkä rkl:n kumpaakin, sitten tuota jukurttisörsseliä päälle. Tomaattia, kurkkua, hillosipuleita ja veesipulioliiveja siinä oli kans.
Ostin varoiksi myös putelin kevyttä ranskalaista kastia, muttei se tuolle pärjää edes keveydessä, eikä varsinkaan maukkaudessa. Taisi olla muuten eka pullo salaatinkastiketta, mitä olen kotiin ostanut. Soveltelen itse aineita, joita on kaapissa, tai olen ilman.

Colaa vai Pepsiä?
Juon hyvin vähän limpparia, mut Pepsi Max on melki ainoa, jota joskus ostan varta vasiten. Männä viikolla olin tullut paarista kotiin ja siwauttanut eväiksi jotain karvasta kolmiohässäkkää (Sandwichin jaarlin opeilla) sekä maxia. Eihän sitä lämpimänä voi juoda ja jäät olivat loppu pakastimesta. Ihmettelin aamulla tuoppia, jossa oli parin desin verran sulaneita pakastevihanneksia, mutta kyllä janoinen keinot keksii.

Laiskottaa, mitä teet?
Luultavasti elbaan, mutta jos tämä liittyy ruoanlaittoon, niin odotan nälän kasvavan tai teen jotain pikaista, kuten pastaa, munakasta, nuudeleita tai hernerokkaa.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
En jaksa yleensä pizzaa tilailla, hyvä jos kerran vuodessa, sillä odottelu ja jäähtyneen roiskeläpän natustelu ovat turhauttaneet. Jos taas pitäisi Alla fantasia laatia, siihen tulisi ehkä tänään salamia, tonnikalaa, krapuja ja aurajuustoa.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Mieluiten jotain uutta sovellusta aineista, jotka ovat melko tuttuja, että luottaa hyvää syntyvän. Kirjo- ja merilohi on tuottanut iloa viime kuukausina; keittona, perhosina ja juustolla kuorrutettuna uunissa.

Saatko jostain ruuasta hyviä muistoja?
Useista. Muinaiselta automatkalta Skotlantiin muistan iloisena yllätyksenä pubilounaan, jossa kastike oli vähän kuin steak and kidney pien täytettä ja erityisen maistuvaa.
El Toron pippuripihvi oli alta parikymppisenä minusta niin hyvää, että oli synttärien juhlahetki mennä vetäisemään sellainen. Rautapannussa, mojovan pippurisessa kermakastikkeessa (konuakin ehkä?), johon oli kiva upottaa perunaa.
Ite laittamista lämpimiä muistoja ovat jättäneet ainakin lihapadat, milloin pala-, milloin karjalanpaistin suuntaan, milloin tshekkiläiseen olutviritelmään.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Pitää oikein miettiä. Ravintoloiden joistakin rimanalituksista, varsinkin ketjujen annoksista, joissa on periaatteessa ainekset suunnilleen kohdallaan, mutta ei mitään henkeä. Ylipäänsä pettymykset, jos odottaa nautintoja, mutta jääpi ilman.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Useat herkkuhetket tuovat mieleen pöytäseuran tai ruoanlaittajan, jopa tarjoilijankin. Monesta ystävästä tai rakkaasta on ruokajohdannaisia muistoja.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Aivan varmasti, mutta mietin ennemmin ruokia, joita haluaisin maistaa.

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Koulussa ainakin maksalaatikko, merimiespihvi, hernerokka, lihapullat… olihan niitä. Kotona oli omat suosikit, kuten jauhelihakastike, lätyt… en jaksa muistella.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Liian vahvoja teonsanoja, mutta kaalikääryleet on sinne päin. Ruoka-aineista kaali muutenkin, sinihomejuusto, jopa sipulia piti lapsena kartella, mutta nyt se on ehdoton lisuke.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota rakastit, mutta nyt vihaat?
Edelleen liian vahvasti ilmaistu, mutta pinaattikeitto on joskus ollut suurta herkkua, sitten taas ajoittain ei tee mieli.
Ai niin, ranskalaiset perunat. Ne olivat huumaavan hyviä poikasena, jopa grilliltä ostettuna, kun ne tehtiin tuoreista, korkeintaan öljyssä esikeitetyistä perunoista. Nykyiset pakastelutrakkeet ovat usein turhaa mössöä. Harvoin jaksan keitellä oikeaoppisia itse, viimeksi muistan ilahtuneeni sellaisista Tallinnassa. Pikaruokaloiden tikut menettelevät.

Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
Hunajameloni on yksi suosikki. Tomaatti monissa muodoissaan. Juurespuolelta porkkana, palsternakka, lanttu ja erityisesti juuriselleri. Sipulia unohtamatta. Tai limetintä ja sitruunaa.

Lempiroskaruokasi?
Vaihtelee, toastit esimerkiksi. Ite laitettuna hotdog on hyvää: maukkaan patongin väliin juustoa, paahdettua sipulia, frankfurter, sinappia ja ketsuppia.

Lempivälipalasi?
Ei ole, tai piristävät oivallukset. Jos älyää esimerkiksi tällätä bolognesen jämiä ruisleiville, juustoa päälle ja uuniin paahtumaan. Pojan kanssa keksitään joskus hauskoja annoksia, joihin tulee kurkkulohkoja, pikkutomaatteja ja kauden kasviksia oheen.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Ompi. Muotoseikoista en juuri piittaa, taidan pitää aseitakin väärissä käsissä, koska vasuri.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Sehän onkin ongelma, etten voi täyttää itseäni, koska veelaukku on venähtänyt. Salaattia tulee temmottua joskus hirmuisia annoksia.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Kiitos kysymästä! Ottaisin lankkupihvin ja jos nuo perunat saa korvata parilla porsaankyljyksellä sekä persiljat pekonilla.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Aika tulisesta tykkään, eli joskus on liian mietoa, mutta sikäläiset voisivat naureskella minun tuliselleni.

Saako olla jotain juotavaa?
Jo vain, kiitos. Tom Collins voisi maistua.

Punaista vai valkoista?
Punaista, vinjuissa ehkä kymmenisen kertaa useammin kuin valkoista. Lihassa ero on pienempi ja kalassa se voi jopa kääntyä nurin. Mansikoissa punaista (öh).

Lempijälkiruokasi?
Höm, tuota, jallu ja kahvi on aika kova sana. Jäätelö joskus. Ai niin, Kulinaarimurulan mainitsemat haisevat juustot ilman muuta, patongin, vinjun ja kasvispalasten keralla.

Täydellinen yömyssy?
Se voisi olla jotain turpeisen makuista mallasviskiä, vesitippa sekaan. Onko teillä Taliskeriä?

Se oli siinä. En tiedä missä määrin Varapygmilän cuisine brutal jaksaa kiinnostaa, mutta hauska näitä aiheita oli ohjatusti miettiä.

6.4.2008

Poika ruleoi

Hauskat pari päivää takana, joiden aikana poika on määrännyt tahdin. Kun perjantaina menimme ruokakaupoille, pyysin häntä miettimään mitä huvittaisi syödä. Mainitsin jotain vaihtoehtoja kyllä, mutta enempi omasta päästään hän tuttuja ruokia luetteli. Tähän tapaan:

– Perjantaina jauhelihakastiketta ja makaronisimpukoita (bolognesen tapaan, pastaksi vaihtui kyllä kolmivärispagetti).
– Lauantaina ensin päivällä hernesoppaa ("tai siis rokkaa") ja illemmalla niitä hyviä lihapötkylöitä, joissa on sitä valkoista sisällä (jauhelihakääryleitä tuorejuustotäytteen kera), ja perunoita.
– Ai niin, aamulla mannapuuroa ja voisilmä.

Ehkä yksipuolista, kun ei tällä kertaa ollut kalaa tai kanaa ohjelmassa, mutta on mukava laitella, jos suosio on taattu. Hedelmiä oli välipaloiksi, että kohtuullinen tasapaino säilyy. Näkkäristä ja ruisleivästä ehti myös saada kuitua…

Eilen piipahdimme kirjastossa, mistä löytyi pojalle yllättävän riemukkaita löytöjä. Pari Tinttiä luettavaksi (Tiibetissä ja Castafioren korut, itse taas lukaisin viimein Aakkostaiteen). Äänikirjoista Aapelin Vinski ja Vinsentti (Radioteatterin kuunnelma) sekä Eduard Uspenskin Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä ehtivät jo niin sytyttää kuin nukuttaakin. Varalle jäi vielä Tove Janssonin Muumipapan urotyöt. Mainiot valikoimat näissäkin on Metsossa.

Yllättävintä osastoa olivat silti dvd-katsottavat, mitä mukaan valikoitui. Lottovoittaja UKK Turhapuro oli yksi, joka palautti mieleen, kuinka noin 10-vuotiaana kävin katsomassa sarjan ensimmäisen jakson, kenties debyyttinäni elokuvateatterissa ilman vanhempia perheenjäseniä. Poika on vaivihkaa ruvennut Turhapuro-faniksi, isälleen on yhä koettelemus katsella muiden näyttelijöiden kankean yliampuvia suorituksia, vaikka Loiri osuu joskus häränsilmään. Pokemoneja hän valkkasi myös pari levyllistä.

Illalla 0li tähtihetki, kun ruoan päälle tämä 7-vuotias halusi katsella Buster Keatonia, lainaan saimme elokuvan Laivakalle nuorempi (Steamboat Bill Jr., 1928). Jatkuva pieni naurunkyty päällä, joka loppuvaiheen myrskykohtauksissa ratkesi hekotteluksi, kikatteluksi ja tikahtumiseksi. Isäänsä nauratti elokuvakin, mutta erikoisesti pojan reaktiot, kun hauskimmissa kohdissa painetta purkautui molemmista päistä. Jouduin kysymään, pitääkö laittaa pauselle ja pitäisikö varmuuden vuoksi käydä vessassa, koska sellaisia rusahduksia kuului housuista.

En olisi uskonut, että 1920-luvun mustavalkoinen mykkäleffa tehoaa noin voimallisesti nykyisen räiskyvän ylitarjonnan seassa, mutta onhan se nerokasta työtä ja Keatonin hahmo on tehonnut tietysti läpi vuosikymmenten. Jolsei rinta olisi pullistunut rottingille (something wicker this way comes) jo muutenkin, niin viimeistään silloin, kun vähän suomentelin tekstiä väliplanssista ja poika itse täydentämällä osoitti sen turhaksi.

Turha varmaan selittää, etten etsi paikkoja olla ylpeä pojasta tai yritä keksiä hänelle outoja huvituksia. Se käy luonnostaan, enkä toisaalta yritä ohjata häntä muuhun muottiin, koska uskon ympäristön hoitavan sen joka tapauksessa kyllin tehokkaasti.

Tänään sälli lähtee sitten ensin äitinsä luokse, mistä matka jatkuu laivaristeilylle. Hän sai lupaa yhden päivän koulusta, mutta läksyt pitäisi silti hoitaa vaikka laivalla, jos ei muu auta.

* * * * *

Aikaisemmin ihmettelin miten tämän oman plokihuuhailuni määrittelisin, sillä tarjotuista vaihtoehdoista ei tunnu osuvan sen paremmin viihde-, kulttuuri- kuin huumoriblogikaan. Eikä tämä oikea päiväkirjakaan ole. Olisin ylpeä, jos osaisin tai jaksaisin toteuttaa noista mitä tahansa, mutta olen kenties liian tosikko, kun ajattelen tuollaisen tittelin velvoittavan. Vapauden tuntu on tärkeä, että jaksan tänne soopaa naputella ja kukaties joskus osua viihteen, kulttuurin tai huumorin lähteille.

Mutta Tiina – (ennen melkein nykyään:) enimmäkseen harmiton löysi ytimen, osaksi kai onnekkaiden sattumien kautta. Tämä nappi on lainattu suoraan hänen työpajaltaan. Jolsei muissa puitteissa osaa pysytellä, niin juhlittu säilyvä arvo olkoon se, että aina nämä polkat ovat virheellisiä.

19.12.2007

Rekuperaation alkeet

Huh, perkele. Vähän railakkaampi työrupeama takana, enää pientä siivousta jäljellä ja uuden madon pujottamista koukkuun, jotta tammikuussa saisi taas puuhaa. Yksi lehti meni painoon eilen, toinen menee kai huomenna.


Tämmöinen ruotsalaisotsikko huvitti joinkin, varsinkin kun ajattelin "suoraa" käännöstä "Sensaatiomainen supernolla". Eikö tuo sopisi sarjakuvalehden nimeksi, vähän kuin vastaisku kaiken maailman "Hämmästyttäville Hämähäkkimiehille"?

Törmäsin meemiin, jossa pitää kertoa tuoreen kassakuitin sisältö, viimeksi kai Kulinaarimuruissa. Eilisistä ostoksista:

Katso mahdollisimman tuoretta kuittiasi ja kerro, mitä olet ostanut
Sandels olut 0,5l tlk 6-p
Karhu 0,33l tlk x2
Valio ykkösmaito 1l
Valio täysmaito 1l
Perinteine jogurt150g banaani
Perinteinen jog 150g päär-van
Oivariini 400g normsuol
Pirkka ruokakerma 2dl 10%
Tomaatti ulkomainen
Vaasan ruisreikäleipä 400g

Kerro tämän jälkeen kuitin päiväys ja kellonaika
15:16 18-12-2007

Kerro tuote jonka olisit halunnut ostaa
Ei syntynyt ihmeempiä mielitekoja. Juusto- ja kahvihyllyjen kohdilla lievää hinkua, mutta kumpaakin oli ihan tarpeeksi kaapeissa.

Bonuksena voin kertoa, että plussa-edut olivat 3,04 eli noin 15 prosenttia koko summasta, kerta Sandaalit olivat plussatarjouksessa ja voinkorvike kans.
Eipä tuossa paljon selitettävää ole, paitsi että karhut piti saada kylmänä ruokajuomaksi, kun uunissa pöhisi erittäin lupaava riisisörsseli päälläns neljä kanantissiä. Sandaalit taas ovat vierasvaraa, koska Biljardikuiskaaja kiikutti pari viikkoa sitten vastaavan päkin tänne välietapiksi, että voi töistä palatessa naukata tölkillisen. Ehdin kietaista ne jossain välissä kitusiin, tuolle voi käydä samoin. Jugurtit ovat poikaa odottamassa, saatan kyllä itsekin purkin joskus tempaista. Tarpeeksi pääaineksia oli kaapissa loppuviikoksi, tuo oli vain täydentävää toimintaa.

Mielenkiintoisempi tapaus oli se kanantissihässäkkä, minkä tuuppasin eilen uuniin, kun paineet alkoivat helpottaa. Neljä rintapalaa au naturell oli kaapissa, paistoin niihin nopsasti pannussa vähän pintaa. Lasipataan säveltelin tällaisia emmeitä mitä kaapista löytyi:
3 dl riisiä
5 valkosipulinkynttä puolikkaina
iso sipuli isohkoina paloina
1/2 paprikaa isohkoina paloina
2 luumua neljässä osassa
8 kirsikkatomaattia puolikkaina
50 g aurajuustoa
5 dl kanalientä
timjamia, basilikaa, sitruunapippuria
2 tl sambal oelekia

Sitten lihakset päälle, kanakimpaleille valelin soijakastiketta, reilusti limettimenmehua ja ripottelin pippuria. Ja uuniin, 200°.
Puolen tunnin päästä tarkistin. Lisäsin vettä, koska astia on vähän pieni ja riisit huusivat sitä. Veistelin tissien päälle pecorinoa kuorruttamaan. Vähensin onkaa 175 asteeseen, noin tunnin kohdalla panin uunin pois päältä.

Ainekset olivat niin lupaavat, että odottelin vesi kielellä, tai siis kauppareisun jälkeen karhu kielellä. Vaan eivätpä luoneet onnellista symbioosia nuo tarpeet. Kana oli mehevää, mutta ei imenyt erityisesti makuja altaan. Pekoriino oli kyllä kohillaan pinnassa, paljon maistuvampaa paahdettuna kuin kylmiltään. (Liiteristä kohdalle osunut Pecorino Sardo Maturo. Liian terveellistä, rasvaa vain 21% ja suolaa 1,4%.)
Riisisörsseli oli ihan kivaa syötävää sattumineen, mutta odotin paljon enemmän. Suolaa en käyttänyt sellaisenaan lainkaan, mutta ei vika ollut siinäkään, kanaliemi, aura, sitruunapippuri ja soija takasivat kyllä sen.

Onko joku sokea piste, mitä tuosta nimenomaisesti puuttuisi?

Ehkä on uskottava, että resepteissä on oma tolkkunsa sikäli, että itse kokeilemalla ei aika riitä jalostaa joka ruokalajia herkulliselle asteelle. Vaan täytyypä ensin tänään tarkistaa, jos se olisi yön aikana löytänyt todellisen karvansa, ennen kuin antaa lopullisen tuomion.

12.9.2007

Grexmex on niin eilistä

Toissailtana Domarin visa alkoi kysymyksellä: Mikä tai mitä on heetti? Siinä tuli taas esiin visojen opettavainen puoli, sillä kolmikostamme jokainen taisi ajatella, että kyllähän me tämä tiedetään, mutta oli vaikeuksia saada mitään järkevää paperiin. Emme tienneet, raapustimme "muinainen kansa".

Kysyjä Lasse haki kieltä, mutta hyväksyi kansankin, vaikka se taitaa esiintyä muodossa heettiläiset. Oman tietämisen ja tietämättömyyden tasoa on mukava mitata leikin hengessä, kun ei voi turvautua kookeliin tai lähdeteoksiin, korkeintaan joukkuetovereihin. Siinäkin on helppo huomata, jos haluaa, milloin ei olisi itse tiennyt. Mutta tuota heetin kieltä on löytynyt savitauluista jostain Turkin suunnalta, kuulemma, joten innostuimme eilen olemaan niin heettiläistä että.

Noin vuorokausi sitten aloin tällä foorumilla suunnitella, millaisen arkisen juhlapöydän kattaisi hönöttelevien herrojen myöhäislounaaksi. Edellisessä polkassa suunnitellut asiat sai toteutettua melko hyvin, vaikka pari asiaa toki muuttui matkalla. Kanavariantti jäi haaveeksi, koska panostimme vain runsaampaan jauhelihasysteemiin eli nötköttitököttiin. Otella (tiikeritoverin mukaan tuo on alkomaholiliikkeen uusi nimi) villitsi meidät ostamaan ruokaryypyksi ouzoa, ihan vain vaihtelun vuoksi ja koska se sopivan heettiläiseltä tuntui.

Lupasin kertoa salaisia kaavojani, joten menköön. Näin siis toimin eilen, käytän mielelläni luovaa hulluutta, jos ainekset ja päämäärä ovat tutut.

Guacamole (pohjana HS:n vanha resepti)
3 avocadoa (aika isoja, ehkä 700 g)
5 valkosipulin kynttä (nämä taas pieniä)
12 jalapenon viipaletta
puolikkaan sitruunan mehu (kevyesti puserreltu, ehkä 2-3 rkl)
1,5-2 dl heettiläistä jugurttia eli partaäijää
mustapippuria reilusti rouhaistuna
1 tl suolaa

Tekeminen oli simppeliä, periaatteessa. Avocadot pitkittäissuuntaan halki, kivi vekettiin, lusikalla tahdas astiaan. Monitoimisilppuri näitä runteli aikansa, kunnes tuloksena oli melko tasainen ja erittäin maistuva massa. En tiedä oliko tuo heettiläinen osuus tässä kerettiläistä, mutta minua virkisti sen häivähtävä vivahdus.

Heettiläissalaatti
ruukku lehtisalaattia
3 tomaattia
puolikas kurkku
300 g hunajamelonia
keltaista ja punaista paprikaa
mustia oliiveja
150 g fetaa mausteöljyssä (yrttipaprika)
mustapippuria
sitruunanmehua
balsamicoa

Jotain raikkautta, kirpeyttä ja makeuttakin kaipasi tuhdin evään kylkeen. En jaksa kertoa työmetodejani tarkemmin, grammamäärät ovat arvauksia.

Jauhelihasoosi
400 g naudan jauhelihaa
400 g sikanautaa
50 g pekonia
2 sipulia
porkkana
punainen paprika
keltainen paprika
400 g:n tlk chili-kidneypapuja
paprikajauhetta
chilijauhetta
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
2 rkl vehnäjauhoa
2 tl sambal oelekia
1 rkl vasikanfondia
tabascoa muutama tippa
6 jalapenoviipaletta silppuna
2 tl Worcester-kastiketta
1 dl ruokakermaa
rapsiöljyä
voita
(tomaattimurskaa)
(basilikaa)

Paistoin ensin pekonin rasvassa jauhelihat ja maustoin niitä alustavasti paprikalla, chilillä, valkopippurilla ja suolalla. Kippasin ne sivuun kattilaan siksi aikaa, että kuullostelin öljyssä sipulia, porkkanaa sekä paprikoita, joista jätin ehkä neljäsosan salaattiin. Nuo kasvikset leikkelin melko pieniksi paloiksi. Sitten raivasin pannun (eli tilavan ja korkeareunaisen kasarin ja paistinpannun välimuodon) keskelle tilaa, johon silpaisin voita ja levittelin vehnäjauhoa paistumaan suurustustarkoituksissa. Papusuosikkini kidneypavut chilikastikkeessa sekaan, jauhelihat samoin, niin pohja oli valmis. Yleensä olen tainnut käyttää kastinjatkeena myös murskattua tai paseerattua tomaattia, mutta nyt se unohtui.
Maustaminen oli se luova ja hauska vaihe. Sambal oelek ja mustapippuri olivat selviöitä, samoin fondi. Maistellessa totesimme lähtökohdan olevan hyvä, mutta kaipasimme lisää terää. Niinpä roiskin tabascoa ja silppusin jalapenoa. Worcester osui vahingossa käteen, se sopii hienosti tuollaisiin kastikkeisiin. Kuivayrtit unohdin myös, basilika olisi täydentänyt lihaisaa jykevyyttä. Puolikkaan purkin ruokakermaa lisäsin loppuvaiheissa, koska se oli siinä.
Vaikka unohduksia sattui, koostumus ja maku olivat hyvin antoisat. Muuten olisin varmaan osannutkin niitä hairahduksia paikata.

Juustokastike (pohjana Hyvä kokki -kirjan ohje)
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoa
5 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 tl valkopippuria

Voi sulatetaan kattilassa, jauhoja sekoitetaan siinä kunnes seos kuplii, ei ruskisteta. Kattila levyltä, puolet maidosta kyytiin ja sekoitetaan tasaiseksi. Kattila levylle, koetetaan saada loput maidot sekaan niin, että sakeutuva aines pysyy tasaisena. Kastiketta keitetään kymmenen minuuttia, loppuvaiheessa laitetaan sekaan juustoraaste ja mausteet. Käytin tällä kertaa arvocheddaria (Pilgrims Choice, Mature English Cheddar), koska Dubliner-merkkisestä tuli kerran erinomaista kastiketta. Klohmaisin 250 gramman paketista ehkä kolmanneksen ja raastoin.

Itse pääasia eli syöminen sujui niin, että valmiina ostetut tortillat kuumenivat uunissa ja kaikki tällättiin kerralla pöytään. Näissä antimissa riitti kahdelle miehelle yltäkyllin syötävää, joten tukiaisiksi ostetut nachot ja salsat jäivät melkein koskematta. Ensimmäisen ouzoryypinkin muistimme heettiläisesti nauttia vasta hetken ahmittuamme.

Kaikkea jäi siinä määrin, että Norsutanssija uhkasi tulla tänään aamiaiselle. Mikäs siinä, eihän punhojakaan voi jättää kitumaan. Rynnistimme nimittäin seitsemäksi taas visailuun, jossa kolme kaveria jo odotteli. Kohtasimme ylivoimaiselta vaikuttavan vastustajan, sillä ennakkosuosikkiin kuului kaksi Aamulehden älykköä ja visaeksperttiä, muuan Zorro, eräs viehko kulttuurikriitikko ja vieläpä Top Ranking Eric – itse asiassa neljä heistä taisi olla Aamulehden väkeä. Voitimme silti onnekkaasti viimeisen kysymyksen turvin, joka aina koskee jotenkin Beatlesia.

Tällä kertaa kysyttiin mikä on Beatlesin lyhimmän albumin A Hard Day's Nightin kesto. Repäisin siihen pokerina 28:36. Kunnioitettu kilpailija oli päätynyt, kuten heistä useampi vuorollaan tilitti, alle 28 minuutin. Oikea vastaus oli ilmeisesti 30 minuuttia ja siitä annettiin toleranssia kaksi minuuttia, joten arvauksellani ohitimme niperällä puolen pisteen marginaalilla Kalpeat tympöset ja pokkasimme päävoiton, 5 kpl kuuden desin vetoisia pokaaleja.

Jou mama, vaikka heettiläishenkinen texmex, suorastaan grexmex, on niin eilistä, alan jo varautua siihen, että ruoat pitää lämmittää soveltuvilta osiltaan uusiksi. Ehkäpä pisara tsantalia ja loraus punhoa antavat uuden inspiraation.

11.8.2007

Vain kalan kanssa

Onneksi en edellisessä listassa kiitellyt, että erityisesti arvostan itsessäni järkevää käytöstä. Nimittäin eilispäivä käynnistyi pienellä taloudellisella takaiskulla, joka merkitsi laskujen maksamisen lykkäytymistä. Mitä silloin pitää tehdä, kiristää kukkaronnyörejä tietysti, eikö niin? Ei välttämättä, kuten olen oppinut turkulaiselta supersankarilta Ei välttämättä -mieheltä*.

No, minä soittelin lomailevalle kaverille, ja ennen pitkää huomasin siirtyväni hänen pirssissään kohti ruoka- ja juomakauppaa. Norsutanssijaksi aiemmin tituleeraamani ystävä kaipasi hyvää ruokaa ja punaviiniä, minua taas houkutti erityisesti lämminsavulohi. Sitten ostelimme nälkäisinä ja janoisina monenmoista pientä, tässä listaa:
– savukirjolohifile
– tuorepastaa kahta laatua: ravioli con formaggio (siis juustotäytteisiä) ja tortellini integrale (täysjyväpastaa, täytteenä aurinkokuivattua tomaattia ja timjamia).
– kastikeaineiksi sipulia, paprikaa, ruukkubasilikaa, kermaa, katkarapuja ja sambal oelekia.
– oheen taikinapalleroita, joiden sisällä oli jalapenoa ja cheddaria (pakaste).
– jälkeisiksi patonkia ja kahta juustoa: pippuripecorinoa pepato (myös pastan sekaan) ja valkosinihomejuustoa Brilliant Bleu. Goudaa vielä kaapista oheen, neutraaliksi palaksi.
– loota Lindemansin shiraz cabernetia, koska rosentteja piti olla väh. 13,5 ja toisaalta luokitus korkeintaan keskitäyteläinen. Jäähdytimme punhoa vähän, etteivät kala ja kravut närkästy, kun pitkärivattoman ystävällinen myyjä tällaisen vinkin antoi. Mukavalta se maistui.
– mäyräkarhukoira.
– Ruiskossu ruokaryypiksi, pakkaseen.

Nuo olivat ilahduttavan nopeita laittaa, mutta silti hiki virtasi hellan ääressä. Sitä lievitimme shandylla, koska oluet olivat lämpimiä, mutta sitruunalimukka oli kylmää, jolloin näitä yhdistämällä saimme vilvoittavaa juomaa.

Osuvasti sattui, että lähistöllä töissä käyvä herkutteleva herraystävämme Arto kolkutti akkunaan ruoan tehdessä hyvää vauhtia tuloaan. Tämä varmisti, ettemme kaatuneet ylenpalttisen ruoka- ja juomataakan alle, päinvastoin olo oli vallan pirteä niin illalla kuin aamullakin (jos aamu on klo 12, kun yöllä notkuu netissä kolmeen asti).

Ainekset olivat minusta maanmainioita, mutta helle ehkä vei parasta kokkauspuhtia, sillä pasta pääsi vähän liiskaantumaan. Eikä niitä cheddarjalapenoja kannata laittaa uunissa, huomasin. Kyllä ne rasvassa keittämistä huutavat, vaikka paketti esittää molemmat vaihtoehdot. Ei vain houkuttanut enää lisätä sakeaan ilmaan kuuman öljyn käryä. No, vieraat kyllä väittivät ruoan maistuvan, eikä murusia juuri jäänyt.

Savulohi oli maukasta, vaikka aika suolaista ja hiukan kuivaa. Pepato oli herkkua, siihen pitää panostaa toistekin. Lohkeili vähän kuin kiviaines ja maku oli runsas. Krapukastike oli simppeli, mutta sopivasti tulinen ja makea.

Semmoista se on, köyhän miehen lounastaminen pitkällä kaavalla. Yksi ajanvietteistämme oli käydä "viiltämässä ranteita" eli lorottaa hanasta kylmää vettä valtimoille, koska Arto tiesi sen helpottavan hikistä oloa. Toimii kyllä äärioloissa nopeasti – hetken. Suunnittelimme myös karpalojäädykkeen tekemistä jälkiruoaksi, koska niitä karpaloita kihosi jatkuvalti itse kunkin otsalle, mutta tämä jäi toteuttamatta.

* Jos joku ei tunne tämän supersankarin erikoiskykyjä, hän on harvinaisen etevä löytämään poikkeavia näkökantoja. Esitykseen kuuluu perusosana leukojen mässytys pari kertaa ennen vääjäämätöntä avausta: "Ei välttämättä…" Yksi tähtihetkistä oli Portissa, kun kaverit vedättivät häntä ja aloittivat mottipäisen sepustuksen, kuinka on aika vaikea koota palapeliä, jos sekoittaa kaksi isoa palapeliä keskenään ja kääntää palat nurin. Supersankarimme käynnisti mässytyksen ja ehti sanoa: "Ei välttämättä…", mutta valitettavasti jatko hukkui naurun alle, joten lopullinen viisaus jäi kuulematta.
** Kuva vohkittu kuukelin kuvahaulla "ravioli" tulleista tuloksista.

20.1.2007

Raskas vastuu luisuilla harteilla

…ja leveillä lanteilla lisää pekonin pyöreyttä läskikapinasta huolimatta.
Eikä tämä liity siihen, mitä Halpatuontimietelauseissa (Vasamaa/Pahkasika) aikoinaan sanottiin, jotenkin niin että:
Pihistelyä pelkäävä portsari seisoi kädet lanteilla.

Aloin yöllä hullunrohkeasti toteuttaa suunnitelmaani, carbonaralla oli asiaa. Mietin kyllä annanko huonon esimerkin miljoonille teinitytöille, jotka haaveilevat mallinurasta ja odotellessaan yhteydenottoa Pariisista, Roomasta, New Yorkista, Lontoosta tai keltä vain Ilkka Kanervan ex-hoidolta lukevat ensisijaisesti tätä plokia löytääkseen ohjeita ja sisältöä elämäänsä.

Varmuuden vuoksi haluan siis heivata vastuuta harteiltani ja terhentää täten, että olen buli mies ja vain sikäli anoraktikko, että saatan peittää kumpuni ja korostaa kengurumaisuuttani vanhanaikaisella hupullisella tuulta pitävällä hiihtovaatteella, jossa on kätevä suuri etutasku eväitä varten.
Se on oikeastaan huonosti suunniteltu, koska eväät lepäävät siinä navan päällä, mutta jos niistä haluaa irrottaa energiaa hiihdellessä, ruoka saa tehdä melkoisen matkan. Ensin pitää kurkotella käsillä kummulle, sitten työnnellä murkinaa suuhun ja… ymmärrätte varmaan. Onneksi eivät ole hiihtokelitkään suosineet.

Jos tämä tuli selväksi, etten suosittele jäätelötikun vartalonmuotoja tavoittelevalle tyttöselle jäljittelyä oikeastaan missään mitä teen, voin palata aktuelliin asiaan.

Siis carbonarautin yöllä menemään. Pastavesi ensin kiehumaan ja levylle lämpiämään myös sellainen syvempi kannellinen vehje, niinku wokin ja paistinpannun välimuoto. Sitten silppusin pekonit, sipulin ja muutaman siivun palvikinkkua, joita aloin paistella tässä järjestyksessä. Sekoittelin sitten kastitarkoituksiin kylmänä purkin kermaa, pari kananmunaa ja kohtuunokareen sinihomejuustoa. Lisäksi oli vielä oltermanniraastetta odottamassa, mutta ajattelin vähän seurailla koostumusta ennen sen lisäämistä.

Spagetit taittelin kahteen-kolmeen osaan ja keittelin suolavedessä sillä välin, kun pekonit ja sipulit paistuivat. Vähän ennen kuin ne olivat al dente, kumosin kermasotkun pannuun, sitten vähän oltermannia perään ja sekoittelua. Mausteeksi vain runsaasti mustapippurirouhetta ja varovasti suolaa, koska sinihome on suolaista. Kun munan muotoinen spagettikello pirahti, lierot siivilään, valutus ja kippaus kastin sekaan. Kunnon pyöräytyksen jälkeen lautaselle ja ahmimaan.

Sori pitkäpiimäistä selvitystä, kun ruoka on tuttu ja arkinen, mutta paarissa googletin carbonaran ja löysin aika outojakin ohjeita. Tuo oli oma synteesi, vääräoppista taisi olla panna munat sekaan valkuaisineen, sillä ne hiukan turmelevat kokkeloituessaan ulkoasua, muttei tehnyt marenkia mieli eikä ruokaa saa panna haaskuun. Aura, sipuli ja kinkkukin voivat olla sellaisia, etteivät perusmalliin kuulu. Toisaalta eihän mulla mitään vatun pekoriinoa ollut. Ai niin, ja tagliatellen hylkäsin viime tingassa kevein perustein, koska sitä ei ollutkaan kaapissa.

Törkeän, suorastaan irstaan hyvää siitä tuli, mutta olinkin syönyt viimeksi lämmintä ruokaa varmaan tiistaina tai keskiviikkona, joten olin alttiissa tilassa. Tähän asti kaikki oli hyvin, kun ahmin kolme runsasta lautasellista pastaa ja siivuttelin ohessa kolmanneksen mäyräkoirasta laittaessa ja syödessä.

Suunnitelma meni myttyyn vasta sitten, kun olisi pitänyt imuroida loput karhupuudelit, nousta vaa'alle ja lähteä näyttämään pulimikkona mahalleen keskisormea sisäkautta. Simahdin kuin pahainen vapunjuhlija.

Olo on vieläkin kuin mursulla, tursaalla tai merilehmällä. Ehkä se on sitten tänään keittopäivä, alkukeitoksi voisi ottaa kevyen, kirkkaan karhunkaatoliemen. Palaan hirvidieettiin kunhan jaksan.

8.1.2007

Loppiaisruokaa

Le biiig väsymys ollut päällä k0ko viikon, kai siitä saa kaamosta syyttää. Tulee nukuttua milloin sattuu, mutta ennen kaikkea kohtuuttoman paljon.
Lauantaina oli hupaisaa heräillä aamuviideltä ja alkaa kuudelta silppuamaan juureksia sellaista jykevää pohjalientä varten. Tälläsin seuraavat ainekset kattilaan:
- vettä pari litraa + lihaliemikuutio
- iso porkkana, juuriselleriä, lanttua. palsternakka
- pari sipulia ja muutama kynsi valkosipulia
- pari tomaattia ja puolikas paprika
- neljä laakerinlehteä, kuivattua basilikaa ja persiljaa
- ehkä 20 kokonaista mustapippuria ja 3 maustepippuria
- suolaa hyppynen

Noita porkkanaa, lanttua ja juuriselleriä oli aika saman verran, palsternakkaa vähän vähemmän. Keittelin niitä pari tuntia, puolikuoliaiksi, ja rusensin sitten kaikki mehut irti siivilän läpi. Muhkea tuoksu ja maku! Suurustelin vähän lientä vielä tummalla maizenalla.

Tästä liemestä kolmannes meni sitten uunipalapaistiin, loput jäähdyttämisen jälkeen kahdessa pytikässä pakastimeen tulevia konnuuksia varten, esmes liha- tai makkarakeiton pohjaksi taikka runsaan kastikkeen lähtökohdaksi.

Palapaisti siinä varsinainen pointti oli, koska kaveri yllätti perjantaina nauttiessamme päiväkahveja (joskus pk voi olla pelkkä pk, mutta hän käpälöi kyllä samalla munkkeja ja mun mukini oli puolilitrainen). Ihmettelin siinä ääneen, mitähän lihaa keksisi puikuloiden kylkeen. Tämä pohjoisen tangolaulaja kysyi paarineitoselta luvan piipahtaa suljetulle karaokepuolelle ja palasi kourassaan köntti pakastettua hirvenvasanlihaa, ehkä puoli kiloa, ja tuuppasi sen mulle. Suositteli palapaistia, johon tulisi seuraksi nautaa.
No, minä laitoin pussin kassiini ja jäin odottelemaan sen sulamista, mikä vaati toki muutamaa tuoppia lisää ja biljardin pelaamista. Sitten Stokkalta 350 g:n siivo viipale paahtopaistia, muutama herkkusieni ja kauniita pieniä sipuleita. Naapurista vielä pullo punkkua. Ai niin, ja pari tölkkiä Kukkoa ruoanlaittojuomaksi.

Se uunisysteemi oli lopulta simppeli, kun olin lihat palastellut ja pyöräyttänyt pannussa niihin ruskeaa pintaa. Käytin lopuksi pannussa aika isoiksi palastellut herkkusienet ja kaadoin päälle pari desiä punjua, että kaikki maut lähtevät mukaan, jotka hulautin sitten kuumenemisen jälkeen lihojen päälle. Ainekset olivat siis nämä:
- 500 g vasanpaistia
- 350 g naudanpaistia
- neljä pientä sipulia neljään osaan palasteltuina
- puolikas paprika isoina paloina
- viitisen isoa herkkusientä isoina paloina
- pari desiä punaviiniä
- ehkä puoli litraa juureslientä
- rouhittua mustapippuria, paprikajauhetta, teelusikallinen chilitahnaa, suolaa

Uunissa oli alkuun lämpötila 200, tunnin jälkeen pulputteli niin mukavasti, että 175 riitti loppuajaksi, noin 45 min. Taitaisi vähempikin riittää, koska ainekset olivat hyvässä lämmössä jo niitä uuniin laittaessa, mutta kun oli Seinfeldin jakso kesken.

Keittelin puikulat samaan aikaan, 20 min pienellä lämmöllä, kuorineen syötäväksi.

Ekan maistiaissatsin vetelin tällaisenaan, ja hyvää se oli niinkin, mutta huomasin unohtaneeni pari juttua. Lisäsin kastiin rouhittua mustapippuria, rippusen suolaa ja kaadoin päälle vielä ruokakermaa (kuohusellainen maistuisi kyllä etevämmältä ja saostuisi paremmin).

Maistiaissatsi tuli varhaislounaaksi, joskus kymmenen huituvissa, mutta pitihän sitä pari kertaa nauttia vielä uudestaan päivän mittaan. Nyt on vielä yksi reipas annos jäljellä tälle päivälle. Olisin kai yllyttänyt jotakuta seuraksi syömään muuten, mutta olin niin puhki ja räkätautinen, ettei jaksanut ja kehdannut.