Eilen piti hoidella juoksevia asioita kävellen, koska muuten olisi tullut kuuma. Kirjastoon ensin palauttamaan elokuvia ja levyjä, jotta kassi kevenee, mutta kävi sikäli huonot, että intouduin penkomaan musiikkiosastolta levyjä ja kirjoja. Hahlo oli aika lavea: Ola Virrasta Billie Holidayn, Louis Priman ja Magic Samin kautta John Lennoniin, Sex Pistolsiin, australialaiseen 80-luvun garageen ja Prefab Sproutiin. Oli nipussa vielä Staxin 60-luvun soulia, Jim Pembrokea, Coastersia ja Tony Joe Whitea.
Paras oivallus oli silti lainata Django Reinhardtista kertova kirja ja säestykseksi joitakin loppupään sessioita hänen uraltaan: Peche à la Mouche (Universal/PolyGram 2cd) ja Djangology (Bluebird/RCA Victor), jotka on tallennettu vuosina 1947, 1953 ja 1949. Hurmaavan keinuttavaa kitarajazzia, jossa varsinkin alkupäässä on kyllä torviakin kuljettamassa teemoja. Tuli mieleen hämärästi Tatin jotkut aurinkoiset soundtrackit. Vielä kaipaa niitä varhaisempia Djangon akustisen kitaran ja Stephane Grappellin viulun kohtaamisia, vaikka tuolla jälkimmäisellä kaksikko kokoontuu yhteen pitkän tauon jälkeen Roomassa.
Kirjastosta etenin divarin kautta KELAan setvimään maanantaina alkavan kurssin kustannuksia. Se on aina uuvuttavaa, piti mennä elpymään paariin. Viime kesänä pienen piirin suosioon noussut hässäkkä oli taas ottanut valtaa. Se on viikonloppumalli kesäjuomasta, jossa tuoppiin lirautetaan 24 senttiä valkoviiniä, jäitä ja soodaa päälle. Arkihässäkkään tulee vain 16 senttiä sitä valkomavinhoa, ja sille eräs tarjoilija on antanut virallisen nimen pluttana. Järeämmänkin version saa kaljatuopin hinnalla.
Teimme sellaisen kokeilun, että pyysimme kevät-irmeliämme puukottamaan sekaan pari limettimen viipaletta. Raikkaaltahan se maistui, takasi vähän c-vitamiiniakin, mutta varoituksen sanana on mainittava, että ompi petollisen kevyttä ja sujuvaa juotavaa. Seitsemäs voisi olla liikaa. Uuvuin kotiin kaverin kyydillä jo kasin maissa, vaikka Telakalla olisi soittanut Laika & The Cosmonauts.
Sen verran virkosin turvallisissa kotinurkissa, että korkkasin partaäijäjukurtin, josta virittelin kurkun, valkosipulin, oliiviöljyn, balsamicon, mustapippurin ja suolan tuella kevään kolmannen tzatzikin. Laitoin seuraksi vielä runsaan perussalaatin ja paistoin oheen kirjolohikimpaleesta pari perhosmallista könttiä. Oli meinaan hyvää.
Nyt voisi rykäistä vähän jatkoa sarjakuvahommiin, jotta voipi aloittaa kurssin maanantaina puhtaalta pöydältä. Django maistuu ehdottomalta työmusiikiltakin, ehkäpä syvempään tutustumiseen voi panostaa sitten, kun on päässyt kunnolla makuun muutaman alustavan kuuntelun jälkeen.
Saapa nähdä, ehtiikö saada kyllin valmista, että arvaisin heilahtaa illalla Telakalle silmäisemään Jazman suosittamaa ja äänestämää Plutonium 74:ää, joka vaikutti hyvinkin mainiolta menolta juutuubin näytteen pohjalta. Siinä orkesteri soittaa kaksi kappaletta 2005 Tavastialla, olikos se Taiteiden yön aikaan.
24.5.2008
Jazz odyssey - un hot
11.8.2007
Vain kalan kanssa
Onneksi en edellisessä listassa kiitellyt, että erityisesti arvostan itsessäni järkevää käytöstä. Nimittäin eilispäivä käynnistyi pienellä taloudellisella takaiskulla, joka merkitsi laskujen maksamisen lykkäytymistä. Mitä silloin pitää tehdä, kiristää kukkaronnyörejä tietysti, eikö niin? Ei välttämättä, kuten olen oppinut turkulaiselta supersankarilta Ei välttämättä -mieheltä*.
No, minä soittelin lomailevalle kaverille, ja ennen pitkää huomasin siirtyväni hänen pirssissään kohti ruoka- ja juomakauppaa. Norsutanssijaksi aiemmin tituleeraamani ystävä kaipasi hyvää ruokaa ja punaviiniä, minua taas houkutti erityisesti lämminsavulohi. Sitten ostelimme nälkäisinä ja janoisina monenmoista pientä, tässä listaa:
– savukirjolohifile
– tuorepastaa kahta laatua: ravioli con formaggio (siis juustotäytteisiä) ja tortellini integrale (täysjyväpastaa, täytteenä aurinkokuivattua tomaattia ja timjamia).
– kastikeaineiksi sipulia, paprikaa, ruukkubasilikaa, kermaa, katkarapuja ja sambal oelekia.
– oheen taikinapalleroita, joiden sisällä oli jalapenoa ja cheddaria (pakaste).
– jälkeisiksi patonkia ja kahta juustoa: pippuripecorinoa pepato (myös pastan sekaan) ja valkosinihomejuustoa Brilliant Bleu. Goudaa vielä kaapista oheen, neutraaliksi palaksi.
– loota Lindemansin shiraz cabernetia, koska rosentteja piti olla väh. 13,5 ja toisaalta luokitus korkeintaan keskitäyteläinen. Jäähdytimme punhoa vähän, etteivät kala ja kravut närkästy, kun pitkärivattoman ystävällinen myyjä tällaisen vinkin antoi. Mukavalta se maistui.
– mäyräkarhukoira.
– Ruiskossu ruokaryypiksi, pakkaseen.
Nuo olivat ilahduttavan nopeita laittaa, mutta silti hiki virtasi hellan ääressä. Sitä lievitimme shandylla, koska oluet olivat lämpimiä, mutta sitruunalimukka oli kylmää, jolloin näitä yhdistämällä saimme vilvoittavaa juomaa.
Osuvasti sattui, että lähistöllä töissä käyvä herkutteleva herraystävämme Arto kolkutti akkunaan ruoan tehdessä hyvää vauhtia tuloaan. Tämä varmisti, ettemme kaatuneet ylenpalttisen ruoka- ja juomataakan alle, päinvastoin olo oli vallan pirteä niin illalla kuin aamullakin (jos aamu on klo 12, kun yöllä notkuu netissä kolmeen asti).
Ainekset olivat minusta maanmainioita, mutta helle ehkä vei parasta kokkauspuhtia, sillä pasta pääsi vähän liiskaantumaan. Eikä niitä cheddarjalapenoja kannata laittaa uunissa, huomasin. Kyllä ne rasvassa keittämistä huutavat, vaikka paketti esittää molemmat vaihtoehdot. Ei vain houkuttanut enää lisätä sakeaan ilmaan kuuman öljyn käryä. No, vieraat kyllä väittivät ruoan maistuvan, eikä murusia juuri jäänyt.
Savulohi oli maukasta, vaikka aika suolaista ja hiukan kuivaa. Pepato oli herkkua, siihen pitää panostaa toistekin. Lohkeili vähän kuin kiviaines ja maku oli runsas. Krapukastike oli simppeli, mutta sopivasti tulinen ja makea.
Semmoista se on, köyhän miehen lounastaminen pitkällä kaavalla. Yksi ajanvietteistämme oli käydä "viiltämässä ranteita" eli lorottaa hanasta kylmää vettä valtimoille, koska Arto tiesi sen helpottavan hikistä oloa. Toimii kyllä äärioloissa nopeasti – hetken. Suunnittelimme myös karpalojäädykkeen tekemistä jälkiruoaksi, koska niitä karpaloita kihosi jatkuvalti itse kunkin otsalle, mutta tämä jäi toteuttamatta.
* Jos joku ei tunne tämän supersankarin erikoiskykyjä, hän on harvinaisen etevä löytämään poikkeavia näkökantoja. Esitykseen kuuluu perusosana leukojen mässytys pari kertaa ennen vääjäämätöntä avausta: "Ei välttämättä…" Yksi tähtihetkistä oli Portissa, kun kaverit vedättivät häntä ja aloittivat mottipäisen sepustuksen, kuinka on aika vaikea koota palapeliä, jos sekoittaa kaksi isoa palapeliä keskenään ja kääntää palat nurin. Supersankarimme käynnisti mässytyksen ja ehti sanoa: "Ei välttämättä…", mutta valitettavasti jatko hukkui naurun alle, joten lopullinen viisaus jäi kuulematta.
** Kuva vohkittu kuukelin kuvahaulla "ravioli" tulleista tuloksista.
