Eilen piti hoidella juoksevia asioita kävellen, koska muuten olisi tullut kuuma. Kirjastoon ensin palauttamaan elokuvia ja levyjä, jotta kassi kevenee, mutta kävi sikäli huonot, että intouduin penkomaan musiikkiosastolta levyjä ja kirjoja. Hahlo oli aika lavea: Ola Virrasta Billie Holidayn, Louis Priman ja Magic Samin kautta John Lennoniin, Sex Pistolsiin, australialaiseen 80-luvun garageen ja Prefab Sproutiin. Oli nipussa vielä Staxin 60-luvun soulia, Jim Pembrokea, Coastersia ja Tony Joe Whitea.
Paras oivallus oli silti lainata Django Reinhardtista kertova kirja ja säestykseksi joitakin loppupään sessioita hänen uraltaan: Peche à la Mouche (Universal/PolyGram 2cd) ja Djangology (Bluebird/RCA Victor), jotka on tallennettu vuosina 1947, 1953 ja 1949. Hurmaavan keinuttavaa kitarajazzia, jossa varsinkin alkupäässä on kyllä torviakin kuljettamassa teemoja. Tuli mieleen hämärästi Tatin jotkut aurinkoiset soundtrackit. Vielä kaipaa niitä varhaisempia Djangon akustisen kitaran ja Stephane Grappellin viulun kohtaamisia, vaikka tuolla jälkimmäisellä kaksikko kokoontuu yhteen pitkän tauon jälkeen Roomassa.
Kirjastosta etenin divarin kautta KELAan setvimään maanantaina alkavan kurssin kustannuksia. Se on aina uuvuttavaa, piti mennä elpymään paariin. Viime kesänä pienen piirin suosioon noussut hässäkkä oli taas ottanut valtaa. Se on viikonloppumalli kesäjuomasta, jossa tuoppiin lirautetaan 24 senttiä valkoviiniä, jäitä ja soodaa päälle. Arkihässäkkään tulee vain 16 senttiä sitä valkomavinhoa, ja sille eräs tarjoilija on antanut virallisen nimen pluttana. Järeämmänkin version saa kaljatuopin hinnalla.
Teimme sellaisen kokeilun, että pyysimme kevät-irmeliämme puukottamaan sekaan pari limettimen viipaletta. Raikkaaltahan se maistui, takasi vähän c-vitamiiniakin, mutta varoituksen sanana on mainittava, että ompi petollisen kevyttä ja sujuvaa juotavaa. Seitsemäs voisi olla liikaa. Uuvuin kotiin kaverin kyydillä jo kasin maissa, vaikka Telakalla olisi soittanut Laika & The Cosmonauts.
Sen verran virkosin turvallisissa kotinurkissa, että korkkasin partaäijäjukurtin, josta virittelin kurkun, valkosipulin, oliiviöljyn, balsamicon, mustapippurin ja suolan tuella kevään kolmannen tzatzikin. Laitoin seuraksi vielä runsaan perussalaatin ja paistoin oheen kirjolohikimpaleesta pari perhosmallista könttiä. Oli meinaan hyvää.
Nyt voisi rykäistä vähän jatkoa sarjakuvahommiin, jotta voipi aloittaa kurssin maanantaina puhtaalta pöydältä. Django maistuu ehdottomalta työmusiikiltakin, ehkäpä syvempään tutustumiseen voi panostaa sitten, kun on päässyt kunnolla makuun muutaman alustavan kuuntelun jälkeen.
Saapa nähdä, ehtiikö saada kyllin valmista, että arvaisin heilahtaa illalla Telakalle silmäisemään Jazman suosittamaa ja äänestämää Plutonium 74:ää, joka vaikutti hyvinkin mainiolta menolta juutuubin näytteen pohjalta. Siinä orkesteri soittaa kaksi kappaletta 2005 Tavastialla, olikos se Taiteiden yön aikaan.
24.5.2008
Jazz odyssey - un hot
15.7.2007
Tietoiskuja
Olisi tuo mahtava osoite. Kukapa ei tykkäisi syntyä Tietoiskuja yhteen ja kuollakin saappaat jalassa Tietoiskujalla.
Simpsonien vauvan Maggien hinta on 847,63 dollaria. Voi olla vanhaa tietoa, mutta videoaikoina pysäytyskuva oli liian tuhruinen asian varmaan selvittämiseen. Nyt pysäyttelin useammassa 2. ja 3. kauden jaksossa aloitusrainaa, jossa kassa käyttää myös Maggien viivakoodin lukemiseen tarkoitetussa laitteessa.
Baarikoodi on eri asia kuin viivakoodi, vaikka joku hulvaton on sanan "barcode" niinkin kääntänyt. Suomessa baarikoodi edellyttää nykyään monin paikoin savuttomuutta. (Ei tainnut olla uutta tietoa tuokaan.)
* * * * *
Oscar Wilden Teleny oli puoliksi kiintoisa tapaus, mutta siinä oli kaksi häiritsevää tekijää:
1. Ylenpalttisen eksplisiittinen seksuaalirientojen kuvailu kävi uuvuttavaksi, vaikka toimijoina oli niin naisia keskenään, vastakkaisia sukupuolia yhdessä, kuin kirjan edetessä yhä tiheämmin miehiä keskenään, usein kaksin mutta myös suurempana laumana. En esitä nyt kainoa tai tietäväistäkään, mutta yllättävän vähän tällainen valaisi enää sitten, kun mielenkiintoiset sanavalinnat alkoivat käydä tutuiksi. Nytpä tiedän miten voi käyttää sanaa "priapus", tätä roomalaisten jumalaa palvottiin monin tavoin.
2. Wilde ei ilmeisesti itse edes kirjoittanut Telenyä, pikemmin ehkä toimitti ja stilisoi tuttavapiirinsä eroottisia kuvauksia nippuun, vaikka juonessa onkin yhtymäkohtia sekä Dorian Grayn muotokuvan että Wilden oman elämänkin kanssa.
Kääntäjä Erkki Vainikkala oli ansiokkaissa loppusanoissaan purkanut myös tarinan oidipaalisia viitteitä. Kääntäjä oli saanut lyhentämättömän laitoksen käsiinsä vain saksaksi, mikä voi selittää sitä, että runollisia pätkiä on jätetty sekaan englanniksi, taisi siellä ranskaakin olla. Ehkä ne ovat lainauksia, vaikka kirja ei kerro mistä.
Loppusanoissa kuvataan myös näin: "… Joka tapauksessa tässäkin korostuu narsismin, insestin ja homoseksuaalisten taipumusten välinen oletettu yhteys."
…"[Teleny] on taitavasti havainnollistettu tutkielma homoseksuaalisuuden syistä."
Ehkä kirjalla on sitten relevanssia, jota en sisäistänyt, sillä näistä asioista tietoisuuteni on vähäistä. Muutan Tietoiskujalle. En osaa silti suositella Telenyä.
Huomenna eduskunnan puhemies Sauli Niinistö puhuu Dorian Graysta, kuten linkin takaa paljastuu, tv-sarjassa 10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa. (TV1 16.7. klo 21.55, uusinta 17.7. klo 17.05)
* * * * *
Tammerfest loppuu tänään, päättäjäisesityksenä olisi London Pubissa kuulemma "pornolaulusupersessio", jossa esiintyvät näyttelijät Mikko Kivinen, Otto Kanerva ja Eppu Salminen sekä Pervert Filharmonics. Tuo voi hätkähdyttää herkkähipiäistä, mutta kyse on sellaisesta kulttuuriteosta kuin Junnu Vainion Pahojen poikien laulujen rallattamisesta.
Niissä lauluissa on paljon riimejä, jotka ovat hytkäyttäneet minua tehokkaammin kuin Junnun tutuimmat ikivihreät. Tohtisin jopa ehdottaa, että hän on itsekin voinut ilahtua päästessään käyttämään suuria riimittämisen lahjojaan luovasti eri aihepiirissä, esimerkiksi kappaleessa Aina mielessä, jota kiusallisesti haluttaa laulaa tutussa porukassa pienessä vihneessä.
Mistä pääsenkin viimeiseen tietoiskuuni. Torstaina horjahdin korkin päälle ja erehdyin vielä pikkutunneilla selailemaan Plokistania. Olen voinut silloin jotain tyhmyyksissäni kommentoida, enkä voi toki perääntyä vastuusta, mutta esitän syvät pahoitteluni, koska harkintani on ollut kovin huonoa.
Ei se ollutkaan viimeinen! Torstain paras tarjous osui kohdalle Rautatieaseman kupeen terassilla, ihan siinä Olavi Virran muistomerkkiä* ympäröivän puiston reunassa. Kauppasivat meille oluttuoppeja hintaan 2,50 ja käristivät kaupan päälle vielä grillimakkaraa. Se on kuulkaa jo halpaa minusta, eikä kummassakaan tuotteessa ollut nyrpistelemistä.
Tällä baarikoodilla teen kauppoja mielelläni, kun tupakkaakin oli lupa röyhytellä. Toveri siitä useamman kerran minua muistutteli, kun en kärkkäästi sauhunnut, mutta totesin mahdollisuuden olevan minulle tärkeämpi kuin sen jatkuvan hyödyntämisen.
* * * * *
Vielä yksi! Innostuin viimein kokeilemaan "partaäijää" eli kilon pänikässä myytävää paksua turkkilaista maustamatonta jogurttia. Siitä syntyy ainakin ehdotonta tzatzikia, eikä sekaan tarvita kuin kurkkua, mustapippuria, valkosipulia, viinietikkaa ja oliiviöljyä. Ohje kannessa. Tuo on niin tuhtia kamaa, ettei jogurttia tarvihe valuttaa. Tzatziki oli niin hyvää, että käytin sitä sellaisenaan myös ainoana leivänpäällisenä, patongin päällä.
Tuotetta on useissa ruokablogeissa kehuttu, lopullisen kimmokkeen sain kaverin piipahdettua kylässä, sillä hän kanniskeli pytikkää viikonloppuevääksi. Kelpaa kermaviilin tai creme fraichen korvaajaksi, myös ruoanlaittoon. Kreikkalainen sisarensa "huivieukko" ei muuten lupaa tämän turkkilaisen partaäijän tavoin keittämistä kestävänsä.
*tunnetaan leikillisesti myös näköispatsaana, vaikka se silmääni muistuttaa enemmän vanhaa harppua… tai jotain muuta kielisoitinta.
Hourii
Varapygmi
omiaan
19:17
6
kommenttia
Aiheet: baarikoodi, Simpsonit, tietoisuus, tzatziki, Wilde
