13.5.2007

Hyvänä kakkosena pieni ja sisukas…

Huh, ei tullut jatkoa rumalle niukkojen finaalitappioiden sarjalle sikäli, että Kanada oli nyt selvästi parempi. Vaikka Suomi kolmannen erän vahvan rutistuksen jälkeen nousi hetkeksi maalin päähän pari-kolme minuuttia ennen loppua, voitto jäi vielä kauaksi.

Kanada oli taitavampi ja kovempi. Eilinen Venäjän sekoittanut rimpuilu taidoilta alivoimaisena mutta yhtenäisempänä joukkueena ei olisi helposti onnistunut Kanadaa vastaan, koska nikkarien suoraviivaista paahtamista on vaikeampi sekoittaa. Nyt se kävi käytännössä mahdottomaksi avauserän jäähyillä ja tappioasemaan joutumisella.

Ottelun tähti oli Rick Nash, kaapin kokoinen voimahyökkääjä, jolla on silti nopeutta, tekniikkaa ja pehmeät kädet. Nash ampui Suomea vastaan ensimmäisen maalin ja vielä loppunumeroiksi 4–2. Hänet palkittiin myös turnauksen parhaana pelaajana.

Suomalaisista turnauksen tähtikenttään pääsivät Kari Lehtonen (myös turnauksen paras maalivahti) ja Petteri Nummelin, joka oli tosin kahdesta viimeisestä pelistä loukkaantuneena sivussa. Kovasti oli pettyneitä naamoja leijonissa ja synkkiä puheita.

Turhaan minusta sikäli, että hienosti äijät vetivät. Nyt kun on ajankohtaiset teemat viimein käsitelty tältä viikonlopulta, niin voi alkaa odottaa miten Selänne pärjää yöllä NHL-ottelussa Detroit–Anaheim. Siihen on vielä pari tuntia, joten töiden ohessa voisi miettiä jotain pientä kuva-arvoituksen poikasta…

Ei kommentteja: