Viisi suosikkia, nuotiolauluja ja grooveja

Lupaava tapa aloittaa uusi ylimittainen työpäivä on tarttua Kervån maailmaa syleilevällä tavalla jatkamaan haasteeseen:

"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"

1. Ian Dury & The Blockheads: Wake Up And Make Love With Me
Aloittaa vastustamattomasti niin klassikkoalbumin New Boots And Panties!! kuin myös kokoelman Reasons To Be Cheerful lempeän lemmekkäästi pianovetoisella groovella ja sanoilla:
I come awake
with a gift for womankind
you're still asleep
but the gift don't seem to mind
rise on this occasion
half way up your back
sliding down your bo-dee
touching your behind…

2. The Specials: Stereotype
Innostuin pitkästä aikaa kuuntelemaan Specialsia, kun kirjastosta lähti mukaan kokoelma Stereo-Typical, jossa on melko kattavasti myös Special AKA:n aikakautta. Muita suosikkeja siellä ovat What I Like Most About You Is Your Girlfriend, Jungle Music, Ghost Town, Do Nothing, Guns Of Navarone ja moni muu.

3. The Jam: The Modern World
Tiukka kuin mikä, aika suoraa rokkia oli moni vanha punksuosikki, Kuutta tussaria (kts. hännille) myöten. Jamilta olen pyöräyttänyt kolmea ekaa, bonuksilla iskee Down In The Tube Station At Midnight. Seuraavaksi pitää kaivaa jostain singlekokoelma, mieluiten ehkä Snap!, jotta saa esmees Tales From The Riverbankin uusintaan.

4. Lindisfarne: Lady Eleanor
Tää on hatunnosto Jukeblogille, jossa unohduin pariksi tunniksi ihmettelemään listoja ja hyräilemään itsekseni mukana. Tähän olisi sopinut muuten myös The Move: Beautiful Daughter, mutta sitä en ole löytänyt tänä syyskuuna vielä kuunneltavaksi.

5. Talking Heads: Cities
Hypnoottinen, enää rajaneuroottinen ote iskee läpi kolmoslevyn Fear Of Music: I Zimbra, Mind, Life During Wartime ja mitä niitä on… etenkin tämä Cities. Suuntaa antoi jo kakkosen loistoavaus Thank You For Sending Me An Angel. Tutkailin myös kokoelmaa Once In A Lifetime (4CD), mutta muhkeammat ja laajemmat re-masterit eivät jotenkin iske yhtä suoraan suoleen.

Ai niin, maanantaina katselin Teemalta klassikkolevysarjassa Sex Pistolsia, joka voisi yhtä hyvin olla listalla, mutta en ole vielä soittanut Never Mindia* syyskuussa, koska se vaatii aika railakkaasti volukkaa. Hyvä dokumentti, tajusin jotain olennaista Steve Jonesin suuruudesta kitaristina ainakin tuolla levyllä. Salaisuus päälle kaatuvaan kitaravalliin taisi olla siinä, että Jones paitsi äänitti kitarat moneen kertaan, soitti itse myös bassot – samat kitarakompit oktaavia alempaa. Tuottaja mainitsi myös jossain yhteydessä, että samat kitarat jyräytettiin molempiin kaappeihin: ei niinkään stereo kuin deluxe mono.

Olen ihmetellyt niitä Bollocks-soundeja sikäli, että se höökää päälle missä vain, olkoon radiosta, jukeboksista tai diskossa. No, kappaleet on hyviä, laulusoundit sanoisiko persoonalliset ja kitarat rautatietä, etevää rumpalia unohtamatta. Tuottaja ilmeisesti löysi myös jotain suurta. Tiukka ja tiivis ydin siinäkin ratkaisee – bändi on niin yhtä puuta kuulostamatta yksipuiselta.

Jos Kervå puolusteli vanhoja valintojaan heitin yhteispäätöksellä kuunnella klassikoita, niin mulla on käynyt vain vahingossa niin, että on osunut soittoon runsaasti uusintoja aktiivivaiheeni levyistä 70-luvun lopulta 80-luvun alkupuolelle, jolloin olin herkässä 15-20 vuoden iässä. Nyt sieltä lipesi jo soimaan Magazine, jolta Real Lifen kappale Parade ansaitsisi myös paikan millä vain listalla.

Jos joku kaipaa jatkohaastetta tästä aiheesta, niin vassakuu, otahan tästä!

* Kappas, ei siis Nirvanaa. Tarttisko kuusipyssyinen lyhentää Bollocks?

Kana istui munan päälle

Ploki oli nukkunut yönsä rauhallisesti, ei yhtään haamupäivitystä, kun ei tullut yhtään kommenttiakaan, luulisin.

Edellistä purkausta piti vain vähän tasoitella, koska tiedän siellä taustalla häämöttävän myönteisiä ongelmia: ilman suoria kuluja saan näkyville näin vaivattomasti tekstiä, kuvia ja varmaan muutakin, jos keksisin mitä. Jos kaikki on toiminut niin vaivattomasti, ettei ole tarvinnut monia asioita edes miettiä, sitä hairahtuu hyppimään seinille asioista joita ei ymmärrä.

Vähän sama kuin Macin käyttöjärjestelmän kanssa. Se on toiminut niin vähäisin murhein viimeisen vuoden ajan, mitä myös Jukeblogi hiljattain toimitti, etten ole edes kunnolla perehtynyt mitä kaikkea se on syönyt. Jos jokin ei menekään niin kuin ajatteli, kynnys lähteä penkomaan on kasvanut turhan korkeaksi. Sitten nostaa turhan äläkän.

Minua hirvitti ennen kaikkea se, että iGoogle puuhastelee kaikenlaista vaivihkaa ja keräilee informaatiota, jonka käyttötarkoitusta en tiedä enkä ymmärrä. Vainoharhainen ajattelee heti, että jonkun siitä on tarkoitus hyötyä, enkä tiedä kuuluvani mihinkään kohderyhmään, josta hyötyä kannattaisi kerätä tuolla tavalla.

Vastaavia huolia tuotti aikoinaan tekstinkäsittelyohjelmien uusiminen. Kun yleiseksi standardiksi vaihtui Word myös Mac-piireissä, oli kova työ saada ohjelma pysymään pystyssä ja tallentamaan tekstit järkevään muotoon. Vasta kun tajusi, että kaikki mahdolliset automaattiset "aputoiminnot" piti ottaa pois käytöstä, alkoi homma pelata.

Word huuhaili omiaan, muutteli tekstiä olevinaan hienomman näköiseksi, paranteli kirjoitettua tekstiä omien sääntöjensä mukaan, tukki välimuistinsa ja kaatui. Tämä oli erityisen raskasta siksi, että kirjoitan melkein yksinomaan leipätekstiä, jossa ei saa olla mitään turhia krumeluureja, koska ne harvoin siirtyvät sujuvasti toisessa ohjelmassa tehtävään painotuotteeseen. Latojat eivät ilahdu saadessaan kauniiksi Wordissa muotoiltua tekstiä, josta pitää purkaa pois kappalemuokkauksia, rivinvaihtoja, tabulointeja, linkkejä ja välilyöntejä, noin esimerkiksi.

Äh, onpa tylsää ja vanhentunutta asiaa. Sitä voi täydentää tiikeritoverin lähettämillä kuvilla, jotka voivat olla myös vanhentuneita. Vaikea tietää, mitkä ovat kiertäneet jo maailman seitsemästi.


Jos rikon tekijänoikeuksia, poistan tietenkin heti kuvat. Ekan alla on www-osoite, joka johtaa tällaiseen teepaitamyyntiin. Toisesta en saa selvää, ainakaan haku "Glenn McCold" ei tuottanut hittejä.

Kuvaruutukuulumisiin, kirpeää jääpallotiistaita vain.

Kuka siellä – Who's that Who?

Intouduin katsomaan ehtisinkö tehdä muutaman Who-aiheisen kuva-arvoituksen ennen kuin Mockban välierä alkaa. Vähän meni kinttaalle, mutta tässä on kolme The Who'n kuuluisampaa kappaletta, aika alkutaipaleelta. Osa helppoa, johonkin panin hädissään kierompaakin…

1.


2.


3.


Jep jep, lykkyä pyttyyn. Mahdollisia vastauksia luen mielelläni loorasta.

* Blogger näköjään vinkkaa "luokkatunnisteita" näin: esim. skootterit, loma, syksy. Nehän sopivat teemaan kuin nenä peppuun. ("We are, we are, we are the mods.")