Hyvää välipäivää

Aloitin näköjään aattohulinat hyvissä ajoin. Illalla, siis sunnuntain puolella, piipahdin visailemassa, kun satuin olemaan liikkeellä. Meitä kerääntyi mainio neljän tai jopa viiden miehen sakki, jolla suoriuduimme aika vaivattomasti toiseksi. Oli varaa jopa olla muistamatta, kenen kirjailijan sepustuksiin perustuu Andrew Lloyd Webberin musikaali Cats, vaikka olimme tanakassa uskossa, että tekijä on tuttu ja pitäisi muistaa*. Vieläpä saimme arvata murhakierroksella (jossa vääristä vastauksista tulee sakkoja) väärin, kuka suomalainen alitti ensimmäisenä 800 metrillä 2 minuutin rajan**.

Edelle rynnisti yksi porukka, jossa taisi olla yksi Kansallistietäjän tittelistä Ylen ohjelmistossa taisteleva herra. Näin eilen 16:n loppukilpailuun päässeen esittelyt ja mietin, että saatoin oppia siinä tutusta naamasta enemmän kuin kymmenissä visoissa, joissa olemme olleet yhtä aikaa. Heiltä meni vain yksi vastaus ohi, killerikierroksen kysymys, mikä bändi säesti M. A. Nummista levyllä Ei mitään uutta auringon alla***.

Jep, saimme kolme puolen litran pokaalia, mutta visatoverit karkasivat heti paikalta, paitsi Norsukuiskaaja, joka oli autolla ja pitää muutenkin perinteistä useamman kuukauden hörppytaukoa. Täten vastuu kannun kohottelusta jäi luisuille harteilleni, mutta otin haasteen vastaan. Siitä seurasi, että Siodmakin Tappajat (The Killers, USA, 1946) jäi taas näkemättä ja uni maistui heti Fitzin jälkeen. Onneksi heräsin kolmelta, jolloin piti räkätaudin taltuttamiseksi keitellä kahvit ja sivaltaa oheen ensin tujaus jallua ja sitten pisara haaleaa sherryä. Kohta voi taas palata unille.

Vietimme tuossa välissä pojan kanssa pari hauskaa päivää siirrettyä joulua. Hän oli saanut joulupukilta Nintendo DS:n, joka oli selvästi rakas vehje Pokemon-peleineen, mutta kyllä hupia irtosi myös Simpsons-boksista, Tatun ja Patun Suomi-lattiapalapelistä, Sempe–Goscinnyn Nikke ja nenä -kirjasta ja sen sellaisista yllätyksistä.

Eilen kokeilin ensi kertaa itsekin, millaista se Poke-pelailu on, jolloin löytyi taas alin yhteinen nimittäjä helpoille nauruille, kun tälläsin pokemonien lempinimiksi sellaisia hihittelysanoja kuin Rupsu, Nakki, Nippi ja epähuomiossa jopa Peppu****. Ne näyttivät kivoilta englanninkielisen tekstin seassa, varsinkin pojan tai isänsä mielestä.

Jouluruokaa en ollut varannut, eikä läheinen supermarket ollut varautunut vielä torstai-iltana mitään järkevää myymään, sillä esimerkiksi pakattujen lihojen tiskissä en nähnyt muuta kuin karjalanpaistiaineksia – ei edes jauhelihaa ollut missään muodossa. Lykkäsin hankinnat ja kyselin pojan toiveita, joiden pohjalta laittelin lasagnea. Olin vain niin voimallisessa räkätaudissa, etten maistanut mitään, joten bechamel-kastikkeen virittely oli tuurinkauppaa. Bolognesen nyt saa vanhasta muistista aika lailla kohdalleen.

Luulin tuloksen olevan hyvä, mutta poika vain näykki vähän annoksen kulmaa. Hän sanoi sen olevan erilaista kuin koulussa, mutta hyvää, eikä jaksanut juuri natustaa. Ehkä mielenkiinto kunnon ruokaan oli pohjalukemissa tai ehkä en löytänyt oikeaa otetta. Vastustusta esiintyi muinakin aikoina, mutta hernerokka ja musta makkara upposivat vetreämmin. Eivät ole jouluruuatkaan niin kuin ennen.

Jaahas, teen vielä uskaliaan kokeilun yömyssyksi: sekoitan sherryä ja jallua keskenään. Veikeä maku tukkoiselle nenälle ja kurkulle. Sitten pitää vetää taas oikoseksi, että jaksaa herätä Norsutanssijan lähtiessä mahdollisesti lounasseuraksi. Illalla olisi jonkinlaiset tupaantuliaiset, vieraan ominaisuudessa vain, ehkäpä siinä saa uuden vuoden vastaanotettua samalla. Olisikohan viunakauppa auki kuuteen asti, että saisi eväät ja tuliaiset (siis viemiset) hankittua kätevästi?

* Norsukuiskaaja pohjusti, että kai se samaa suuruusluokkaa oli kuin Tennessee Williams. Kannustin siihen suuntaan, ettei se ollut myöskään Eugene O'Neill. Tietenkin T. S. Eliot, mutta hänet yhdistän vain runoteokseen Autio maa ja runoon Ontot miehet. Kissarunojaan en ole edes nähnyt, saati lukenut.
** Ryhmämme viisaammat laskivat, että ainakin Paavo Nurmi on sen alle juossut. Olympiavoittajistamme Norsukuiskaaja muisti Harri Larvan, joka tosin voitti 1500 m 1928 Amsterdamissa, mutta tuntui liian oudolta nimeltä kysyttäväksi. Vastasimme riskillä Nurmi, mutta oikea vastaus oli Tahko Pihkala, näköjään juoksi 1.58,1 Tukholmassa 1911.
*** Sehän oli Hurriganes. Paremmin jäi kyllä mieleen Joka kymmenes vuosi, joka taisi olla sitten b-puoli. Jostain 80-luvun alusta se single kai oli. Muistan Heikki Hellmanin levystä intoilleen aikoinaan. Hesarin kulttuuritoimitukseen siirtynyt herra vaikutti muinoin Treellä, oli jopati Tapio "DJ Madman" Korjuksen tilalla soittamassa levyjä YO-talolla, luonnollisesti taiteilijanimellä "DJ Hellman".
**** Hyi hyi. Ylitin mielestäni siinä rajan, sillä vaikka poika saa puolestani hihitellä peppua kuinka paljon haluaa, en halua suoraan kannustaa uskomaan, että tavanomaisissa ruumiinosissa tai niiden nimissä olisi isompaa ihmettelemistä.
EDIT: Sattui sellainen freudilainen slipsus, että kutsuin Norsutanssijaa vahingossa Norsukuiskaajaksi, koska hänen vieno äänensä usein kantaa vastauksia pohtiessa laajemmalle kuin kysyjän kajauttelu. Olen kehittänyt siitä pakkoreaktion, että sihauttelen hänelle "shh, shh" missä olosuhteissa vain, oli visa tai ei.

Ensiluokkaista

Toinen viikko koulussa käynnistyi, pojalla on eka lukkarin mukainen koulupäivä. Taikka siis timetablen, se näyttää tänään tältä:
8.00–8.45 Finnish
9.00–9.45 Math
10.00–10.45 Finnish
11.15–12.00 Craft

Täpinöissään teki matikanläksyjä heti perjantaina, vieläpä sellaisia ylimääräisiä joita oli lupa tehdä, kunhan viralliset homeworkit olivat puikoissa. Eiköhän tuo tahti yhdeksän vuoden mittaan hiivu, vaikken sitä mitenkään halua hillitä. Muussa tapauksessa epäilen pojan saaneen geeninsä jostain muualta ja äidinkin* tuntien nostan äläkän, että sairaalassa on tapahtunut sekaannus eli vaihto.

Viikonlopuksi oli saanut ottaa myös videon tai kirjan lainaksi koulusta, hällä oli iso ja ohut kuvakirja, joka esitteli Spider-Manin. Luimme sen eilen iltasaduksi.

Häntä mietitytti kovasti mikä tuo "Craft" mahtaa olla. Lonkalta ehdotin, että se voisi tarkoittaa käsityötä. Pyysin kertomaan myös lopullisen totuuden, kun se tänään valjennee.

Jotain oli jo tapahtunut, vaikka koulua oli vasta viikko takana. Ehkä kyse on lähinnä siitä, että kesälomaillut vintiö oli totutellut taas noudattamaan aikataulua ja liikkumaan porukassa. En osaa eritellä, mitä ajatuksia isässään herättää tuo englanninkielinen luokka. Sulavasti tuntuvat kielet rinnakkain elävän, ettei huolestuta kotimaisen kärsiminen. En usko ratkaisussa mitään snobistista hienoa olevan, mutta jotenkin lämmittää, että pojalla on monenmaalaisia, -rotuisia ja -värisiä kavereita.

Sitä paiten, kloppi on opettanut isälleen jo parin sanan lisäksi myös yhden anglofraasin, johon olen sittemmin törmännyt ainakin Simpsoneissa ja elokuvassa American Graffiti. Se oli "to cut the cheese" ja tarkoittaa sellaista takapuolen narauttelua, jota kodikkaasti rupsutteluksi tai banaalisti pieremiseksikin** kutsutaan. Bart Simpson innostuu Multiplexin tarjontaa lukiessaan huikkaamaan "Ernie Cuts The Cheese!", vaikka elokuvalistassa lukee jotain muuta. Olisiko sitten americanaa, vaikka poika sanoi oppineensa sen kaverilta, jonka isä on tietääkseni britti.


Tässä vielä kuva ekan koulupäivän aamusta, kun sälli on terhakkaana reppu selässä ja Ilves-lippis päässä odottamassa luokkaan menoa.

* Joka on toistuvasti ihmetellyt, että kuka sen äiti on? Isästä on jotain alustavaa, epämääräistä tutkimusta, että se voi olla joku muukin oddseilla 1/200.000. Onhan jo Tampereella asukkaita tuo 200 000. Kuvista kiitos tälle naisihmiselle, jota poika äidiksi kutsuu.
** Takavuosina nauratti, kun ystäväni pohti mikä on tuon sanan infinitiivi. Ehdotin sen olevan 'pierrä', mutta se ei kelvannut. Hänen jyrkkä ehdotelmansa oli 'piereä', mitä toppuuttelin sanomalla, että "maapallo on piereä". Edelleen, pieruhuumorin kimppuun vihdoin päästyä, tulee mieleen Seppo Hyrkäksen klassikko-otsikko 70-luvulta, kun Monacon prinsessa oli saanut pojan: "CAROLINE SYNNYTTI PIERREN". En ole varma, pääsikö se koskaan Iltalehteen (?) asti. Toinen huippusaavutuksensa oli tiettävästi ETYK-päättäjäisistä, missä oli nautittu hienoa samppanjaa: "MUMMIA SUIHIN FINLANDIA-TALOLLA". Anteeksi vanhan toistoa, nuo ovat vain huvittaneet vuosikausia.

Graduaalista kehitystä

"Fee-fi-fo-fum
I smell the blood of an Englishman
Be he alive, or be he dead
I'll have his bones to grind my bread"

Olin eilen kevätjuhlassa, jossa poikani sai päästö- elikkäs graduaatiotodistuksen, mutta ketut siellä mitään suvivirttä kuullut. Kyllä hän sitä paiten päästötodistuksen helposti ansaitseekin, ei lempinimensä ole sattumalta Rupsu-Rudolf.

Esikoulun (pre-school) sekä englanninkielisen leikkikoulun kahden alemman luokan juhlista oli siis kyse, mutta oli hupsua todeta, kuinka jakoivat suuren maailman malliin kouluun siirtyville kloppiaisille sellaiset lakit, joissa neliölaatta lepää pään päällä. Sekä vielä nallet, joilla oli vastaava kotsa, mikähän sekin on muuten nimeltään?

Myös esityksissä oli suuren maailman tuulahduksia, sillä alimman luokan eli playschoolin vekarat esittivät inkkareita, seuraava porras eli kindergarten seikkaili Afrikassa ja nuo poikani ikäiset priiskuulilaiset esittivät Jaakko ja pavunvarren eli Jack and the Beanstalkin (kts. kuva) lyhyenä kuvaelmana.

Ilahduin kun sain samalla selville, mistä tuo takaraivoon jäänyt lause "I smell the blood of an Englishman" on kotoisin, poikani versio on tosin "…of a Finnish man". Pitihän se rimpsu laittaa sitten tännekin. Jättiläinen sitä murahtelee, onneksi ryhmästä löytyi yksi vähän muita pitempi poika.

Kertokaapa huonomuistiselle, missä lorua onkaan lainattu karskimmissa yhteyksissä? Tuntuu kuin se sekä väkivaltaelokuvaan että punkhenkiseen musiikkiin olisi ujuttautunut.

Ohimeneviä tuulia

Olen törmännyt satunnaisissa työpaikoissani sellaisiin sykähdyttäviin, sanoisiko kansan miehiin, joille on kertynyt paitsi kokemuksen suomaa näkökulmaa, myös kiteytyksiä erinäisistä aiheista. Eräs työkaveri totesi puhurin viedessä melkein tukan päästä, että "tuntuu olevan ohimeneviä tuulia".

Osuva vähättely on ihmeen lohdullista, verrattuna vaikkapa kiivaaseen tai itsesääliseen kiukkuun, kiroiluun ja turhautumiseen. Olisiko se sitä "hiljaista viisautta", josta syntitestin yhteydessä taisi olla puhetta?

En taaskaan ehdi purkaa oikeita aiheita (hah! niin kuin sellaisia osaisin käsitelläkään), mutta nauratti taas ääneen jotkut haut, joilla oli tupsahdettu varapygmin takapihalle. Tässä valikoituja viime viikoilta.

kitaran barre otteet
rupsu joonatan
pano vinkit
laki seksifantasiat
betasalpaaja ja raskaus
marcus grönholm up in the ass
kulli suurempi kuin isällä
ihmisille hevosten sukupuolielimet
mitä himoköyrijä tarkoittaa
saksalaiset sarja tunnarit
teekkarivitsit
naida hevosta

Näköjään olen keräillyt erityisesti alatyylin hakuja, onhan niitä toki kaikenlaisia muitakin ollut, mutta eivät ole vain takertuneet samalla lailla silmään.

Nuo viimeiset kolme tuntuvat kuuluvan suunnilleen samaan luokkaan hekumallisuudessaan: 'saksalaiset sarjatunnarit', 'teekkarivitsit' ja 'naida hevosta'. Mitenkäs se Tapani Kansan suomennos menikään kappaleesta "Have You Ever Really Loved A Woman". Oliko se siivommin "Rakastellessasi hevosta saat sen tietää"? Jukeblogin karmeat käännökset tietää.

Tästä kumpuaa mieleen, kun vuosia sitten patistelin ruotsalaista päätoimittajaa, että jollain tekstillä alkaa olla kiire. Kauniiksi, kohottavaksi ja humoristiseksi luulemakseni lopuksi panin Tähtien sotaan viitanneen kannustuksen "May the horse be with you!". Hällä oli ressiä, ei huvittanut lainkaan. Lähetti tylyn vastauksen loppukaneetilla "May the horse be with yourself!". Se on askarruttanut ja hymyilyttänyt kaikki nämä vuodet, että millaista törkeyttä hän luuli minun tavoitelleen.

Mutta kivampaa asiaa lopuksi. Loistava olisi lastenkirjan aiheeksi tuo "rupsu joonatan".