22.11.2006

Visamokia sekä NHL-kysymys

Pubivisat ovat mainiota viihdykettä, jos kysymyksissä ja omissa vastauksissa on tolkkua, ja nämä kaksi edes jotenkin kohtaavat. Mikseivät muutkin visailuhommat, kuten Trivial Pursuit, jonka höyläsimme armaalla 80-luvulla ravintola Proffassa Turussa niin puhki, että jossain vaiheessa piti pelata sitä väärin päin: toinen sanoi vastauksen, siihen piti löytää mieluiten kirjaintarkka kysymys.

Nolona kömmähdyksenä on jäänyt mieleen vierailu Tampereella ja piipahdus Tammerin baarissa, jossa pääsin Pursuit-peliin mukaan vakuuteltuani, että huhut vastausten ulkoa osaamisesta ovat liioiteltuja. No, tovia myöhemmin pinkistä luetaan mulle kysymys: "Missä 60-luvun brittiyhtyeessä vaikuttivat Daviesin veljekset Ray ja Dave?" Olisin tiennyt vastauksen unissanikin jo ennen koko peliin tutustumista, mutta pitihän siinä tuumailla ääneen: "Jaa että Daviesin jeljekset? Eiköhän se ollut the Kinks."
Siitä syntyi hälinää ja melki lynkkausmeininkiä, kun kysyjä totesi lapusta, että siellä tosiaan on painovirhe "jeljekset".

Luultavasti urani huonoin urheiluvastaus pubivisassa oli Boolissa, kun en oikein kuullut kysymystä, koska oli hälinää ja meillä oli korvien kanssa katkos YYA-sopimuksessa, sillä olin keskittynyt hoitelemaan suu/nielu-suhteitani. Jotain siinä kysymyksessä kiekosta mainittiin ja etsittiin kenen lempinimi on Pappa. Tälläsin paperiin tyyriisti Ari Huumonen, onhan hän kiekonheittäjistä komeimpia (jos pitää Kuutsa-mallin ohuenliimaisista päähaivenista) tai ainakin menestyneempiä.
No, lappuja tarkastaessaan tuomari Sile ratkeili holtittomasti ja sain kuulla haetun jääkiekkoilijan olevan Seppo Lindström. Tietenkin, tuttu tapaus Tepsistä 60/70-luvuilta.
Yllättävän paljon porukkaa virkistävät edelleen puheet kiekkoilija Ari "Pappa" Huumosesta, Hämeenlinnan suuresta pojasta.

No, aktuelliin peliin, sillä samainen Sile välitti minulle pari viikkoa sitten NHL-aiheisen kiekkokysymyksen:
Luettele sukunimikaimat suomalaisista NHL-pelaajista kautta aikojen – eli mikä sukunimi on ollut vähintään kahden eri suomalaispelaajan selässä NHL:ssä. (Ei tarvitse olla sukua, mutta saa olla.)
Tuoreimman kuulemani laskun mukaan näitä sukunimiä on 10 kpl, kun pari löytyi lisää tarkemmassa syynissä. Vastauksen tällään comments-osioon, jos tulee alustavia, kohtuukattavia vastauksia tai suora pyyntö.

Bonuskysymyksenä voisi mainita sellaisen, että ainakin kahdella suomalaisella NHL:ssä pelanneella on ulkomainen sukunimikaima, joka on varattu 2000-luvulla, mutta ei ole vielä pelannut NHL:ssä. Anybody, onko tietoa tai arvausta?

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noita änärin sukunimikaimoja siis? Ihan heti tulee mieleen ainakin Kapanen (Niko ja Sami), Koivu (Saku ja Mikko), Ruutu (Jarkko ja Tuomo), Kiprusoff (Marko ja Miikka), Hagman (Matti ja Niklas) sekä Jokinen (Olli ja Jussi). Eihän tosta puutu enää kuin neljä, eihän...

Varapygmi kirjoitti...

Jeaah, nuo ovat kaikki toki oikein. Neljää huutaa, mikä tekee kahdeksan pelaajaa, joista yksi on edelleen kehissä, mutta muista tuorein tapaus pelasi viimeksi NHL:ssä kaudella 2003-04. Lopuista kolme on toiminut valmentajana/johtoportaassa, kaksi pelasi viime kaudella SM-liigassa, yksi Sveitsissä, yksi siis NHL:ssä ja yhdestä en tiedä.
Koko vastauskin irtoaa tarvittaessa, ellei pohtiminen maistu.
Bonus taitaa olla hankala, mutta jätän senkin viä paljastamatta.

Anonyymi kirjoitti...

...ja jatketaan vielä vähän pidemmän pohdinnan jälkeen, että Eloranta (Kari ja Mikko), Nurminen (Pasi ja Kai) sekä Timonen (Jussi ja Kimmo). Ja oliko ehkä niitä Lehtosiakin Kari lisäksi muita?

Varapygmi kirjoitti...

Juuri niin, käytännössä täydet. Antero Lehtonen pelasi Washingtonissa yhden kauden 1979-80 (65. 9+12=21).
Bonuksen pelaajista toinen on NHL:ssä ja toinen SM-liigassa. Ulkomaiset sukunimikaimansa ovat Ruotsista ja USA:sta.

Varapygmi kirjoitti...

Äh, sori! Timonen olikin uutta tietoa, Jussi on ehtinyt pelata 2 ottelua sitten edellisen laskun. Eli määrä on nykyään 11!
Yhtä huutaa edelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Poppi-Hessu kiittää ja kuittaa. Tosin lähinnä tavoittelin huomattavasti nuorempaa Lehtosta, eli eikös Mikko Lehtonen pelaa tällä kaudella Nashville Predatorsissa?
Ja sen bonuksen toinen sukunimi on kaiketi Salo (Tommy ja Sami)... ja toinen tulee ehkä kohta.

Varapygmi kirjoitti...

No juu! Mikko lisää pelaajien, muttei sukunimien määrää. Tommy Salo on erikoisbonus, ei kelpaa tosin alkuperäisiin ehtoihin (varattu 2000-luvulla, ei ole pelannut vielä NHL:ssä).
Sitten on vielä se yhdestoista, toinen valmensi viime kaudella SM-liigassa, toinen pelasi.
Mun piti mennä sitä paiten baariin, mitä himputtia mä täällä nökötän?

Anonyymi kirjoitti...

Virta? Hannu oli toinen ja oliko toinen Tony? Niin munkin piti mennä paariin, mutta tulin saman tiän poijjes, koska siellä oli vaan ennenaikaista joulua viettäviä amatöörejä. En suosittele. Ammattimiäs juo taas tammikuussa.

Varapygmi kirjoitti...

Virta is correct-o-mundo. Paariin lähden silti.
Ilon pilaamiseksi kerron bonuksetkin, saat arpoa sitten ketkä ovat ne suomalaiset hurjat:
Nicklas Bäckström, Brynäs, Washingtonin 1. varaus, nro 4, 2006.
Dwight Helminen, Hartford (AHL), Edmontonin varaus nro 244, 2002 > siirto NY Rangersiin 2004

Anonyymi kirjoitti...

No voi sentoki! Näinhän se... Ja muista: alkoholinkulutuksesta on syytä olla huolissaan, jos juo seitsemän annosta kerralla. Näin kertoo mm. Alkosta saatava esite. Minä ainakin olen aina juonut yhden annoksen kerrallaan, ja juon tästä eteenpäinkin. Ei meinaan tartte olla kulutuksestaan huolissan. Kuka ihme sitä nyt muka samaan syssyyn seittemää viskiä luttaisi? Hyvää paari-iltaa.

Varapygmi kirjoitti...

Unkarin yleisurheilupiireissä tiedetään imaistun seitsemän Annusta kerralla, nämä mörssärithän ovat sikäläinen vastine Kiven veljeksille. Mutta kuka/keitä oli(vat) se/ne autuuden tuottaja(t)?
Helpotukseksi mainittakoon, etten tiedä vastausta.