Klassikkomeemi

Jaaha, Loistava puhallus nakkasi hurjan tehtävän, johon haastoi saman tien koko Blogistanin:
"Nyt on rehellisen itsetutkiskelun paikka. Eli listaa kymmenen klassikkoa, joita et ole yrityksistä huolimatta pystynyt lukemaan alkua pitemmälle saatikka loppuun asti."

Kun asiaa tiskaillessa puntaroitsin, totesin etten ole tainnut pariinkymmeneen vuoteen virallisia klassikoita juuri lukea. Tämä varmaan paljastaa, että voisi olla järkevämpää listata kymmenen klassikkoa, jotka olen kahlannut läpi. Vaikeampaa olisi luetella kymmenen sellaista, joista olen vilpittömästi innostunut, muuten kuin suoritettuna tehtävänä.

Puhalluksen listalla oli kolme sellaista, jotka uskon lukeneeni: Kivi, Hesse ja Dostojevski. Tolkien muistaakseni jäi murrosikäisenä kesken, eikä koskaan vetänyt kunnolla mukaansa.

Lapsuudenkodissa oli isän muhkea kokoelma laadukasta kirjallisuutta, mutta se löi jotenkin tukkoon halut – koskaan ei tiennyt mistä kohtaa sadan hyllymetrin valikoimaa lähtisi liikkeelle. Ainakin venäläiset ja kotimaiset klassikot jäivät huutolaisen asemaan, joten niitä on turha lähteä edes listaamaan. En muista olenko lukenut esimerkiksi yhtään Lauri Viidan tai F. E. Sillanpään teosta. Tai Tolstoita.

Samaten runot ja näytelmät ovat jääneet muutamaan hassuun kokemukseen, en ole niihin ainakaan vielä oppinut syventymään, vaikka näytelmäkäsikirjoituksissa Oscar Wilde ja Friedrich Dürrenmatt ovat tehneet vaikutuksen. Miksei myös Monty Python -porukka tv-käsikirjoituksillaan.

Panenkin jonoon vain kymmenen (semi)klassikkoa, jotka olen halunnut lukea, mutta mynnähtäneenä henkilönä en ole päässyt pitemmälle kuin korkeintaan vähän selaillut:

1. Joseph Conrad: Nostromo (Hopealaiva). Roikkunut pari vuotta odottamassa, että aloitan.

2. Robert Musil: Mies vailla ominaisuuksia. Sama juttu. Tätä tavailin 80-luvulla kiinnostuneena, mutta eipä vain käynnisty nyt lukeminen.

3. Charles Dickens: Nicholas Nickleby. Muutaman muun Dickensin olen lukenut aikoinaan, tämä odottaa poikittain hyllyssä, koska isä sitä taisi parhaaksi kehua.

4. Virginia Woolf: koko tuotanto. Englantia opiskellessa jäi sellainen mielikuva, että Woolfia pitäisi yrittää tutkia, mutta haaveeksi on jäänyt.

5. Raamattu. Puhuvat että se merkittävä ja suosittu teos olisi, minä en tunne kuin joitakin lainauksia.

6. Pentti Haanpää: Yhdeksän miehen saappaat. Suuri suosikki kirjailijana, tämä muinoin tv-sarjana nähty teos ei vaan ole osunut kohdalle. Tiukka ja tiivis lauseensa on ehdoton.

7. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. Olen nähnyt Monty Pythonissa kisan "Summarize Proust Competition", mutta se ei ehkä riitä?

8. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Synti ja häpeä. Tuntematon ja Musta rakkaus on ainakin tullut tavailtua, mutta tätä en muista kuin silmäilleeni ja elokuvasta opiskelleeni.

9. James Joyce: Odysseus ja Finnegan's Wake. Koska Dubliners ja Taiteilijan omakuva ovat mielenkiintoisia, pitäisi kai näitäkin yrittää edes muutama sivu lukea.

10. Graham Greene: Loppuun palanut. Tämä on odotellut pitkään sängyn päädyssä, Kunniakonsuli on toinen väliin jäänyt ilmeisesti painavampi herran teos. Greene on suursuosikkeja, jota olen aloittanut jo uusintakierroksen ainakin teosten Jutun loppu, Miehemme Havannassa ja Inhimillinen tekijä osalta.

Bonus: Kari Hotakainen: Klassikko. Lukematta on jäänyt tämäkin, vaikka se voisi nousta kaksinkertaiseksi klassikoksi.

Hjuu, en tiedä millaisin kriteerein klassikko pitäisi määritellä, itse käytin aika löperöä seulaa. Ehkä tämä kelpaa välipalaksi ja vinjetiksi, kun sivistyneempi kaarti kokoaa omia listojaan. Velvollisuudesta en ole pystynyt aikuisiässä juuri kirjoja lukemaan. Tarjontaa on niin paljon, että on hauskempi valita sellaisia, jotka nautintoa tuottavat.

Onhan sekin julma totuus, että jos tekstin kanssa puljaa pitkiä päiviä, niin silmät alkavat harittaa, eikä lukeminen enää tahdo maistua iltasella ainakaan täyden keskittymisen ja eläytymisen voimalla. Tekosyy se silti on, koska kaikenlaista köykäistä pitää silmäillä jatkuvasti.

Arkinen mutta karu

Tenttasin kaveria paarissa viikko pari sitten, kumpi olisi pätevämpi lause kuvaamaan brutaalia otettani moniin juoma- ja ruokavalintoihin, ehkä monelle muullekin saralle kulttuuria myöten:
- Olen arkinen mies, jolla on karu maku.
vaiko
- Olen karu mies, jolla on arkinen maku.

Tuskin me mihinkään tulokseen päädyttiin, vivahde-erot taitavat olla lopulta niin mitättömät. Taustalla tuossa oli kuitenkin se, että pidän kovasti kaikenlaisesta maistelusta, mutta en yleensä viehäty eniten kalleimmasta ja niin sanotusti parhaasta laadusta. Pari esimerkkiä:

– Jaloviinassa yhden tähden malli sopii paremmin simahuulilleni ja tupakan runtelemille makunystyröilleni kuin kolmen tähden. Jos niitä on tarjolla rinnan, voin vaihteluksi kokeilla kalliimpaa, mutta kyllä se lonestar vain enämpi viehättää.

– Leivät. Usein pidän enemmän simppelistä rukiisesta (jälkiuunileipä on kurko ja näkkäri kans) kuin hienostohyllyjen 13 viljan juustoyrtticiabatongista.

– Kahvi. Ostan välillä julhamokkaa, mutta oikeasti taidan pitää enemmän Lidlin ääliöhalvasta robustosta, olikohan se merkki Bremer, sellainen ruskea paketti kuiteskin. Jopa murukahvi uppoaa aika ajoin hienosti, mutta se on vähän kuin eri juoma.

– Tee. Minulle maittaa komiasti halvin Ceylonin pussitee, vaikka ajoittain on hauska juoda vaihteluksi vaikka Earl Greyta tai English Breakfastia.

– Tokaji. Tämä menee hienosteluksi joka tapauksessa, mutta tuntuu kuin 3 puttonyoksen kama olisi runsaamman suutuntuman antanut kuin 5 ja 6 puttonyoksen kalliit herkut. Halvin Szamorodni ei sitten enää anna kunnolla viitettäkään tokajin makoisuudesta.

Tämä on tietenkin vain nopea vastaisku siihen, että tuli törkeästi snobbailtua noilla pelihommilla edellisessä polkassa. Sehän on outo yhtälö, kun on persaukinen ja yksinkertainen mies, mutta on aina tykännyt tutustua monenlaisiin asioihin, vaikka sitten vain hylätäkseen ne saman tien turhina.

Joskus on hienoa näykkiä chateaubriandia, mutta seuraavana päivänä sipuliteemakkara voi tuottaa yhtä onnellisia makunautintoja. Sitten olisi vielä juustot, joissa saa usein varautua maksamaan vähän reippaammin, jos aikoo makuisaa saada.

Se kaivannee oman polkkansa, sillä otsasuoneni alkavat pullistella, kun mietin kaupan hyllyä, jonka ovat vallanneet kaikenlaiset 17 prosentin kumijohdannaiset, joilla on lievää ulkonäöllistä yhtäläisyyttä juustoon. Mainittakoon vain, että ilahduin toissa viikolla, kun ostin Valion Finlandia-juustoa. Sehän, jukolavita, maistui juustolta!

Pelimiehet Ridge ja Helena Kara

Maailmassa on ehkä kaksi peliä, jotka ovat kiehtoneet monimutkaisuudellaan ja rikkaudellaan. Vaikka on satoja tunteja niitä harrastanut, ei ole kuin päässyt vilkaisemaan mitä kaikkea ne parhaimmillaan voisivat tarjota. Niin hienoja pelejä, että kun näkee vastustajan pelaavan komeasti, tulee hyvä mieli suorituksesta, eikä juurikaan kismitä hävitä, jos näkee ja tietää toisen vetäneen niin hyvin että hän ansaitsee voittonsa.

Korttipelien kuningas on bridge, josta voisi kertoa monta hauskaa anekdoottia, mutta se on niin salaseuran hommaa, etten jaksa. Sen verran voin mainita, että olin yrittänyt peliä oppia vuosien ja kymmenien tuntien ajan 80-luvulla. Asiat alkoivat loksahdella kohdalleen vasta sitten, kun lähdimme risteilyohjuksiksi.

Joulukuussa 1991 (luulisin) työnantajahotelli meni kolmeksi viikoksi kiinni, jolloin lähdin suoraan yövuorosta vierailemaan Turkuun. Aamulehdestä luin, että Viking Line tarjosi halpoja lippuja: neljän hengen miniristeily hytteineen sata markkaa. No, päätin ostaa miniristeilyn, vaikken ollut yhdeltäkään muulta hengeltä kysynyt matkailuhaluja, koska sen varjolla sai junalipun puoleen hintaan.

Turkuun päästyä kyselin kavereilta huvittaisiko risteillä. Niinhän siinä kävi, että meitä oli lopulta viisi tyrkyllä, joten yhdelle piti hommata erillislippu. Mikä pahinta, seurassa oli innokkaita bridgenpelaajia, joten neljä meistä pelasi tuntikausia ja Magic joutui katselemaan vierestä.

Kortinlyönti maittoi niin hyvin, että Turkua kohti palaillessamme joku ihmetteli, mahtaisiko yhtä halpoja lippuja saada vielä. Kyllä sai, otimme uusinnan. Magic jäi kyydistä, mutta me muut vain kannoimme täydet lastit satamassa odottavan auton peräkonttiin, sitten uudestaan purjehtimaan ja pelaamaan bridgeä laivan paariin. Tässä vaiheessa tunsimme jo vähän henkilökuntaakin, joten eksyimme heidän tiloihinsa jatkoille nauttimaan edullisia juomia.

Kun seuraava päivä koitti, veivasimme jälleen korttia pitkän päivän Turkua kohti matkustaessa. Rykäisimme iltapäivällä oikein hienomman ravintolan puolelle syömään, missä sitten Ruuskamuikkunen lausui vitsinä, ettei kahta ilman kolmatta. Olimme niin huumorintajuttomia, että pohdimme vakavissaan voisiko vielä kerran risteillä. Ei ei, mahdotonta, mutta jos kuitenkin.

No, muilla oli omat huolensa. Pete soitti töihin ja hankki päivän vapaaksi. Heikki soitti kimulilleen, bridgenpelaaja hänkin. Ruuskamuikkunen samoin soitteli naisellens, jonka kanssa tajusi olevansa hyvin tosissaan tämän reissun aikana, menivät kihloihin hetimiten. Veimme uudet täydet lastit auton peräkomuuttiin ja vastaanottelimme naisystävä Päiviä mukaan matkan kolmannelle osuudelle.

Kolmen miniristeilyn aikana tuli pelattua varmasti 30 tuntia bridgeä, voi olla että paljon enemmänkin, mikä lopulta vei tajuntaan pelin suuruuden ja opetti sen tärkeitä alkeistaitoja. Herroista kahta en tuntenut kunnolla ennalta, mutta luulisin että olemme edelleen kavereita, jos tapaamme.

Se toinen ylivoimainen peli ei ole shakki, vaikka siinä onkin suuruutta, mutta se ompi myös pelin heikkous. Shakki vaatii niin paljon, että se upottaa tosimielisen pelaajan kokonaan, ei tahdo jäädä muuta elämää. Sen verran olen varpaalla kokeillut, etten uskalla tosissani siihen syvään päähän hypätä. Eikä siihen päde mulla ainakaan, että ihailisi toisen suorituksia. Päinvastoin kiroaa omia tyhmyyksiään.

Sen sijaan biljardissa on yksi laji, joka tarjoaa ylivertaisen haasteen ja viihdyttää koko matkan, kun siihen yrittää vastata. Kolmen vallin karambole on klassikkopeli, jossa on yksinkertaiset säännöt, mutta rajattomasti mahdollisuuksia.

Perusperiaate on se, että pussittomalla pöydällä on kolme palloa: valkoinen, keltainen ja punainen. Jos lyöntipallo on valkoinen, sillä pitää osua kahteen muuhun siten, että valkoinen osuu vähintään kolmesti valliin ennen jälkimmäistä osumaa kohdepalloon. Voi lyödä suoraan osuman toiseen palloon ja kierrättää lyöntipalloa kolmesta vallista jälkimmäiseen kohdepalloon. Tai vaikkapa kierrättää ensin kolme vallia ja osua sitten peräkkäin molempiin. Tai mitä vain siltä väliltä: valli-osuma-kaksi vallia-osuma, kaksi vallia-osuma-valli-osuma tms.

Se sattuu olemaan myös ainoa biljardin laji, jossa olen vähän pärjännyt itseäni paremmille, koska nautin niin paljon sen pelaamisesta ja erilaisten tilanteiden miettimisestä. Ja ainoa biljardipeli, jossa yksittäinen lyönti voi tuottaa suuria onnistumisen riemuja.

Poikani kummisetä, karamaisteri Arto lähetti linkin turkkilaisen karamestarin trikkilyönteihin, joissa on terve pohja: hän hakee kaikista hörhötyksistä huolimatta hienoja kolmen vallin karoja. Niettä jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, täältä sitä löytyy:

Semih Sayginer

Hakukoneen henki, johda sinä meitä

Kun tuli Sitemeter hommattua, onhan sitä pitänyt ajoittain silmäillä. Toiseksi eniten huvitusta olen saanut katsellessani miltä kaikilta paikkakunnilta tänne on löydetty kyperkompassin oikutellessa. Niistä saisi hassun listan, mutta joukossa on niin pikkupaikkoja, että tiedot ovat tavallaan liian paljastavia, vaikka tänne eksyminen tuskin on yhtä syntistä kuin esmes pornoluolassa tai sukupuolitautiklinikalla käynti. (Joo joo, eivät ne ole syntiä, mutta ihmiset eivät halua käynneistään aina toitotella.)

Ylivoimaisesti hupaisinta on silti seurailla, millaiset viitat ja neuvojat bittipolkujen varsilla tänne kävijöitä tuovat. Uskoni vanhoihin sananparsiin on kärsinyt kolhuja, joita peltiseppäkään ei enää oikaise. (Miksi oikaisisikaan?) "Ei kysyvä tieltä eksy"? Ruhahahaa!

Tässä on köykäinen lista, millaisia asioita on haettu, kun hakukone on viattoman kypersuunnistajan plokiini julmasti viskannut: "Mene suoraan Osmo Poliittiin käymättä lähtöruudun kautta!"

metsästäjän leike
ilmaista suihin
gene kurppa
jonna kosonen
merilehmä
ilmainen näyte
kulleja etsitään
pk-seuraa tampere
vuodepotilas määritelmä
gustavo thöni
v*ttuilemisen kisat
tommi viksten
työkyky aivovamma
jonna kauppila

Olen näitä hiljalleen keräillyt näyttötarralapulle sillä seulalla, että millä hauilla tänne löytäminen vähiten lienee löytämisen riemua tuottanut. Pari poikkeusta tuolla saattaa olla, sillä tietenkin xttuilun s/m-kisasta tietoja etsinyt on voinut saada jotain irti moniaista selvityksistä, vaikka luultavammin on väärälle sivulle ajautunut, ja toisaalta "gene kurppa" on johdattanut linkkien äärelle, joista näkee Krupan takovan juutuubissa. Opettanut kenties samalla vanhakantaisen kirjoitusasun herran nimestä?

Mutta "ilmaista suihin"? Onkohan tuokin vastaava haave tuo "työkyky aivovamma"? Ja tarjosiko tai tuottiko plokini toisen, molemmat vai ei kumpaakaan? Etsi "kulleja etsitään" ja sassiin, armas guugleseni.

Naiskirjailijoita

En ole kauheasti miettinyt luenko mitä sukupuolta vai molempia edustavia kirjailijoita, vaiko jotain niistä poikkeavaa. Mutta kun asiaa Kirsi Pihan HS-lukupiirissä pohdittiin, eksyin väittämään, että ehkä 70% miehiä ja 30% naisia.

Sehän olikin hirveää potaskaa, jos hyllyssä olevista kirjoista voi mitään päätellä. Niistä alle kymmenesosa, hyvä jos viidennes on naisten nimiin merkitty. Kai niitä haavekuvia itsestään, kuin itsestään, sitten elättelee. (Hui, pilkku kuin.) ***

Mutta katsaus kirjahyllyyn oli hupaisa, naispuolisia osui silmään vain muutama hassu. Koettakaapa yhdistellä näiden perusteella, millainen lukumaku minulla on, sillä kultakin on kai ainakin yksi kirja itse hommattu ja lähes jokaiselta luettukin:
Jane Austen
Jackie Collins
Katherine Mansfield
Elsa Morante
Sue Grafton
Tove Jansson
Catherine Arley
Eeva Tenhunen
Mary Shelley
Sigrid Undset
Harper Lee
Patricia Highsmith

Hmmm, siinä taisivat tärkeimmät olla kaunokirjallisuuden osalta. Yksi Leena Lehtolainen pitäisi olla hyllyssä, mutta eipä näy, kenties lainassa tai sitten sängyn alla uusintaluvun jäljiltä.*

Perhana, pitäisikö yrittää bluffata vielä? Evelyn Waugh, anybody? (Harmi vaan, ettei vaimonsa Evelyn tainnut kirjoittaa mitään, ainakaan noista mitä on hyllyssä.) Taikka Caryl Chessman? (Tosi tyttömäinen kirjailija, mistähän vielä löytäisi merkkiteoksen Cell 2455, Death Row, kun mulla on vain Ihmisiä kuoleman kujalla.) Modesty Blaisen omaelämäkerta? Claude Simon? Ähh, epätoivoista.

Voisin yrittää inttää itselleni, että luen paljon muutakin kuin mitä hyllyssä tällä hetkellä on (tyhjensin kaapista puolet 2002 muuton yhteydessä, parhaasta päästä mitkä divariin kelpasivat), mutta se olisi turhaa räpistelyä. Äijäkirjoja hyllyyn ylivoimaisesti eniten kertyy. On tuossa silti outoja puutteita naisissa, joilta olen lukenut muutaman teoksen ja lisää hingunnut.

Tästä lähtien jäävään itseni kaikesta kirjallisuuskeskustelusta, ainakin jos se naisiakin jotenkin sivuaa muuten kuin dekkarien silmänruokana. Seuraava suuri ongelma onkin, ja se vainoaa varmaan kuukausitolkulla, että miten ensi kerralla divarissa voin vain katsella, mikä olisi kiinnostavaa. Vääjäämättä haluan korjata epäsuhtaa ja siten eheyttää itseäni, mikä taas aiheuttaa vastareaktion, ettei kirjaa valita näyttämään hyvältä hyllyssä, mikä taas panee aivopesemään itseä, että ihan oikeasti haluaisin lukea tuon, mikä taas… juoni kävi varmaan ilmi.

Tulee mieleen muinainen juttu, kun kaveri kertoi Teemu Selänteen vastailleen alle parikymppisenä lukukysymykseen jotenkin niin, ettei ole kova lukemaan kirjoja, mutta kolme on lukenut. Yksi oli kai Jari Kurrin (vai Gretzkyn?) elämäkerta, toinen Pelén ja kolmas käskettiin lukea koulussa… "Mutta se oli kyllä hyvä!"**

* Ja tikuulla on omistuksessa parikin Sjöwall-Wahlöön Martin Beck -kirjaa, joista se Sjöwall olleni nainen.
**Muistikuvat ovat todella hataria, perustuu kuulopuheeseen 20 vuoden takaa. Jos joku osaa vinkata alkuperäisen lehtijutun, se olisi Jazmanauttia lainaten "hieno homma, hohtava mamma".
***Edit: asioiden kaunistelu menee noihin murtolukuihin asti! Piti olla: "…kymmenesosa, hyvä jos viisi prosenttia…" He!

Miehenkaatotrinkki

Ajat ovat olleet tukalia, ei jaksa polkata, kun räkä valtaa pään. Eikä hyvää näppistä viihti peittää klunsseihin, kerta alati aivastuttaa.

Näinä päivinä kunnon räkäjarrut ovat arvossaan, mutta ne ovat arveluttavan* näköiset sen jälkeen, kun tuolla -22 asteessa heiluupi reilun tunnin verran busseilemassa: vartin eri busseissa, neljä niitä vartoilemassa ja välimatkoja käppäilemässä.

Räkäjarruja kasvattaessa on kuin vaivihkaa saanut myös poskiin reisiharjat tai ainakin niiden alut. Se onkin toiseksi kivoin sana kuvaamaan fasiaalista hirsutismia elikkäs erityisesti miesten naamaan kasvavia karvoja. Ykkönen lienee silti niitä peruja, kun kaverit pitivät vuosia sitten viiksibileet.

Asialla taisi olla Marko, jolla aika hulvattomat lahjat hirsutismiin onkin, kun oli antanut karvojen rehottaa. Sitten rajaili vähän siivommaksi viidakkoa ja suurena oivalluksena ajoi leuasta parran pois. Reisiharjat ja räkäjarrut jäivät lemmymäisesti yhdeksi onnelliseksi kokonaisuudeksi, mutta leuka oli paljas. Sillä voitti viiksikisan ykköspalkinnon ja lopputulos sai kauniin nimikkeen: paluumuuttajat.

Olisiko Lassen sairaissa aivoituksissa syntynyt vahva muistikuva Ruotsista palanneista karjuista, jotka 70-luvulla olivat retevää poikaa pulisonkeineen ja viiksineen ilman leukapartaa.
Olivat häijyn näköinen sakki kuulemma, kun viitisen kundia viikkojen projektin jälkeen esitteli naamansa viiksibileissä.

Mitäpä näistä, kun piti vain tällätä tänne leike, jonka Arto oli yöllä lähettänyt. Olen aika ajoin pohtinut, kuinka kädetön helmikuu on mahtanut sujua kisailijoilta. Ehkäpä Tumppu von Tumppu siitä raportoi, kunhan paastonaika viikon päästä on ohi. Viikonloppuna yllytin kavereita paarissa, että käsi ylös kellä on vaimo. Itse heiluttelin vasenta hilpeänä, mutta siihen se vaimonäyttely taisi jäädä.

Australiassa pelataan näköjään kovemmilla panoksilla, kun käsi livauttaa tyrmäystippoja paarissa trinkkiin, että saa vokotettua isännän kämpille ja tuhmille poluille. Viimeinen lainaus sykähdytti: "In fact, it's fair to say that most Sydney bars are full of wankers."


*nämä olisi voinut lisätä edelliseen nipotukseen: kuulostaa (EI kuullostaa) ja arveluttaa (EI arvelluttaa). Jos alkaa kuullostelemaan, siinä sipuli (tms.) lämpiääpi pannussa.

Nipotusta ja narinaa

Jotkut pikkuvirheet tai oudoksuttavat sanontatavat hiipivät salakavalasti ärsyttävien listalle, koska ne toistuvat inhimillisesti katsoen liian usein lehdissä tai muussa kielenkäytössä. Silloin niistä kuuluu nipottaa ja narista, eikö?

Kielen väärinkäytössään vähäisistä ilmaisuista tulee mieleen pari esimerkkiä, menköön jatkoksi pari vielä epämääräisempää:

– pitää paikkaansa Olen sitä mieltä, että asia joko pitää paikkansa tai se ei pidä paikkaansa. (Tai nykyisellä harmaan talouden aikakaudella jotain siltä väliltä.) Häkellyttävän usein törmää tuohon virheelliseltä tuntuvaan muotoon, niin kirjoitettuna kuin puhuttuna. Mutta onko se sitten väärin, en ole varma, koska jokseenkin yhtä järkevältä johdokselta kumpikin tuntuisi.

– pilkku kuin Rissaa kielisilmääni pahasti, että sellaiset kirjoittajat tuntuvat yleistyvän, jotka lähes automaattina laittavat sanan 'kuin' eteen pilkun, jopa tyyliin: "volvo on kalliimpi, kuin lada" tai "hän lauloi, kuin satakieli". Ääritapauksissa pilkku voi jaksottaa ajatuksen toisin ja tuoda uuden sävyn, mutta harvoin 'kuin' pilkkua ansaitsee. (Jos oikein innostuu, tuon "lauloi, kuin satakieli" voisi kai väittää viittaavan tarkempaan satakielen jäljittelyyn pilkun kanssa kuin ilman. Se näyttää silti 98-prosenttisesti väärältä.)

– saada aikaiseksi En tiedä vaikka tämä olisi hyvää suomea, mutta ihmetyttää kun tutumpi ja tiiviimpi muoto "saada aikaan" näyttää jääneen sen varjoon.

– laittaa tai pistää paremmaksi tai korvan taakse Juu, harmittaa kun rehellistä sanaa 'panna' ei uskalleta käyttää, vaikka se monessa sanonnassa on luontevin, ellei pelkää toisten hihittelevän, tsihihi. Itse luotan edelleen vanhaan sääntöön: Neulalla pistetään, ruokaa laitetaan ja muuten pannaan. Tsihihi.

Huvittavaa tässä on tietenkin se, ettei oma pilkutukseni ole mitenkään auringontarkkaa, pikemminkin romanttis-funktionalistista, ja taidan runnella muutenkin turhan kovalla kädellä kieltä, jos siltä sattuu tuntumaan. Maneerejaan ja järjestelmällisiä virheitään on vaikea havaita ja oikaista, mutta toivo elää jatkuvasti, että tekstieni oikolukijat osaavat niihin puuttua ja ennen pitkää umpiluupäähän uppoaa uutta oppia.

Yksi hupaisa episodi takavuosilta käynnistyi lastensarjakuvan puhekuplasta. Sarjakuvassa hienostoväki alkoi riidellä juhlissa ja solvata toisiaan. Eräs nainen kimpaantui alemman kastin perheestä avioliiton kautta seurapiireihin päässeeseen rouvaan. Hän töksäytti käännöksessä: "Senkin naimalla noussut!", mikä kirvoitti vihaisen lukijakirjeen eräältä rouvalta, joka taisi keskeyttää tilauksensakin, koska lehdessä käytetään noin rumia sanoja. En tiedä vieläkään oliko käännös kehno, mutta se askarruttaa, miten tämä rouva tulkitsee vaikkapa sanan 'kaksinnaiminen'. Tsihihi.

Oikeasti mieli oli puhdas jupakassa sikäli, etten pitänyt toista merkitystä olennaisena, koska yhteydestä oli nähdäkseni helppo käsittää, kumpi merkitys oli käytössä. Toisaalta lukijalle niitä hommia tehdään, joten pitää ottaa huomioon sekin, jos joku sana on liian voimakas punainen vaate toisille.

Outoja vaiheita

Alkuviikko oli aika hulvaton. Maanantaina vein pojan esikouluhommiin, sitten päätin piipahtaa kaupoilla. Lidlistä tarttui matkaan mm. makkaraa, pekonia, juustoa ja olutta, joita nauttimaan piti yllyttää tietenkin paria hyvää toveria. Kävin varmemmaksi vakuudeksi vielä pitkärivattomassa hakemassa pari punhoa ja pari viunapulloa.

No syntyihän siitä herkuttelevien herrasmiesten kokous. Pekonirasvassa paistetut makkarat (bratwurstia, frankfurtereita*, pippurinakkeja ja poonuksena juustotäytteisiä frikadelleja) kelpasivat hyvin tekosyyksi silpoa juomia tauluun.

Eikä tässä suinkaan kaikki. Loiventava sessio on avainasia seuraavana päivänä keskiäkäisille miehille, ettei roppa järkyty. Vähän sama kuin sukeltajilla, pohjalta pitää nousta tarpeeksi hitaasti ja varovaisesti. Niinpä älysimme hakea toipumisen tueksi ainekset pasta carbonaran tapaiseen murkinaan ynnä pullon viunaa, kolme punhoa ja joitakin litroja olutta.

Teemana oli Rock'n'Roll Jamboreen täsmäsovituksena Sun Sessions, eli perehdyimme Sun Recordsin 50-luvun tuotantoon 120 kappaleen mitassa kahdelta boksilta, mutta eihän se kauan menoa haitannut, kun tuli jo muita asioita mieleen. Tiukasti pidimme esillä hitsari Ville Niemisen elämänohjeen: "Ruokaryyppy kuuluu ottaa vaikka ei söisikään."

Tuo oli oiva johdanto viikkoon. Eilen sitten osui sellainen hilpeä hetki kohdalle, että sain kuskata poikani esikoulusta treenikämpälle soittoharjoituksiin. Hällä on 3/4-koon akustinen kitara, josta koetti saada puhdasta ääntä irtoamaan. Enemmän kuitenkin kiinnosti Ludwigin rumpusetti Paisteen peltien kera. Hiukan hankalaa oli 125-senttisen ylettyä polkemaan basaria, mutta isotomi ja pellit tuottivat riemua, ajoin myös haikka, virveli ja pikkutomi. Virveli meinasi säikytellä kovalla äänellään.

Itse viihdyin oudosti kellariluukussa, joka rokänrollilta näytti ja haisi. Siellä näkyvät treenaavan ainakin Pojat, Alivaltiosihteeri, Sugar Shaker, Jahnukaiset ja ketä niitä oli. Tarttee olla erityisen kiitollinen bassotaituri Pantzelle, joka jaksaa soitella pojan kanssa ja näyttää kaikenlaisia juttuja, mutta myös kavereilleen Paavolle ja Pasille, joiden arvosoittimia (ludarit, strato) poika saa kokeilla.

Rokänrollista vielä sen verran, että tulin hakeneeksi iTunesin kylkeen iLiken, joka laskee mitkä artistit ja kappaleet soivat tiheimmin koneellani. Tulokset ovat yllättäviä, vaikka joihinkin löytyy selviä syitä.
Nut Rocker on pojankin suosikki ja kuuluu vakio-ohjelmistoon Jamboree-sessioissa.
Moogia ja Kontraa taitaa olla koko tuotanto koneella, joten shufflen kautta soitellessa ne korostuvat.
Syrenin vetäisemä HIM-piisi Buried Alive By Love sykähdyttää ihmeesti, hieno bluegrass-meininki.
Johnny Legendin Soakin' The Bone on riehakas rockrykäisy: "I got a bone-soaking baby, she always does me right/You better believe we're soakin' the bone tonight". En ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa kuin luunuittaminen kivaa olisi.
Willie Nelsonin paketti All The Songs I've Loved Before sisältää paljon kamaa, joka on soinut ajoittain, näköjään sitten kappalemääräisesti runsaalti.
Nightingalesia, Dick Cheesea, Blastersia, Jethro Tullia ja Kinksiä tulee perinteisesti soiteltua silloin jos tällöin.

Pari muuta listakärkeä vain ihmetyttävät, että missä välissä ne ovat noin paljon pyörineet. Onko joku käynyt salaa soittelemassa Smithsiä koneellani?

*Furterilla, Frank puhelimessa. Vai paremminkin Wurstilla, Brat puhelimessa?

Lemmikkejä joilla on ääni

Eilen tavailin Tamperelaista, jossa oli kerrassaan houkutteleva täydennys kotona viihtymiseen. Akvaario, terraario, herbaario, barbaario, muikkunaario ja muut ovat menneen talven lumia, kun tarjolle on tullut tenoriaario. Pitää alkaa heti säästämään, jotta saisi sellaisen.
Ajatelkaapa kuinka mahtavaa on heräillä aamusella, kun tenorit alkavat availla ääntään. Kaiken huipuksi ne näyttävät viihtyvän hyvin myös Tampereen pakkasissa!

Itsekeskeinen ja etevä johtaja (ha!)

Osui silmään, että Rahina oli pannut jonkin nettivehkeen (paulsadowski.org) tulkitsemaan nimeään. Pitihän sitä kokeilla, mitä se tuumailee herra Poliitista. Aika mielistelevältä ja makoisalta tuntui tulos. Nuo syvemmät, sisäiset unelmat lopussa eivät kyllä tuntuneet tutuilta.

You entered: Osmo Poliitti
There are 12 letters in your name.
Those 12 letters total to 64
There are 6 vowels and 6 consonants in your name.

Your number is: 1

The characteristics of #1 are: Initiating action, pioneering, leading, independent, attaining, individual.

The expression or destiny for #1:
A number 1 Expression denotes the skilled executive with keen administrative capabilities. You must develop the capacity to be a fine leader, sales executive, or promoter. You have the tools to become an original person with a creative approach to problem solving, and a penchant for initiating action. Someone may have to follow behind you to handle the details, but you know how to get things going and make things happen. You have a good mind and the ability to use it for your advancement. Because of these factors, you have much potential for achievement and financial rewards. Frequently, this expression belongs to one running a business or striving to achieve a level of accomplishment on ones talents and efforts. You have little need for much supervision, preferring to act on your own with little restraint. You are both ambitious and determined. Self-confident and self-reliant must be yours, as you develop a strong unyielding will and the courage of your convictions.

Although you fear loneliness, you want to be left alone. You fear routine and being in a rut. You often jump the gun because you are afraid of being left behind.

The negative attributes of the 1 Expression are egotism and a self-centered approach to life. This is an aggressive number and if it is over-emphasized it is very hard to live with. You do not have to be overly aggressive to fulfill your destiny. The 1 has a natural instinct to dominate and to be the boss; adhering to the concept of being number One. Again, you do not have to dominate and destroy in order to lead and manage.

Your Soul Urge number is: 9

A Soul Urge number of 9 means:
With a 9 Soul Urge, you want to give to others, usually in a humanitarian or philanthropic manner. You are highly motivated to give friendship, affection and love. And you are generous in giving of your knowledge and experience. You have very sharing urges, and you are likely to have a great deal to share. Your concern for others makes you a very sympathetic and generous person with a sensitive and compassionate nature.

You are able to view life in very broad and intuitive terms. You often express high ideals and an inspirational approach to life. If you are able to fully realize the potential of your motivation, you will be a very self-sacrificing person who is able to give freely without being concerned about any return or reward.

As with all human beings, you are prone to sometimes express the negative attitudes inherent to your Soul Urges. You may become too sensitive and tend to express emotions strongly at times. There can be significant conflict between higher aims and personal ambitions. You may resent the idea of giving all of the time and, in fact, if there is too much 9 energy in your nature you may reject the idea. You may often be disappointed in the lack of perfection in yourself and others.

Your Inner Dream number is: 1

An Inner Dream number of 1 means:
You dream of being a leader and one who is in charge. You want to be known for your courage, daring, and original ideas. You seek unconquered heights. People may get a first impression that you are very aggressive and sure of yourself.

Puolivillainen ei lämmitä 50-prosenttisesti

Vaihteeksi hiukan itsesaastutusta. Kaveri ohimennen mainitsi, että plokistani ainakin näkee vapaa-aikaa olevan runsaasti. Tavallaan niin, mutta minulle tuo huomio paljastaa ennen kaikkea ikuisen taipumuksen tuntea ja ajatella, että toisilla on helpompaa tai mukavampaa.

Olen tässä puuhastellut viiden viikon aikana käännöksiä ehkä 500 000 merkkiä (välilyöntien kera), mikä tekee jonkun 70 000 sanaa. Sekin on jonkinlainen työsuoritus, mutta kuuluu siihen askarteluun paljon muutakin tylsää toimittamistyötä, kuten oikolukemista, sivujen tarkistelua ja sähköpostien lähettelyä.

Siinä ei ole mitään hohdokasta, mutta jos sen tekee kotikoneella ja hyppää aina välissä Plokistaniin, voi syntyä mielikuva että onhan se helppoa onnelaa, kun saa määrätä itse mitä milloinkin tekee.
Silloin mielessä on haavekuva. Työnteko kotona on kaksipiippuinen miekka, sillä siinä voi säästää aikaa, koska ei tarvitse sonnustautua työpaikalle ja voi puuhailla haluaminaan kellonaikoina haluamassaan rytmissä, mutta toisaalta ei voi varsinaisesti sulkea työpaikan ovea takanaan. Lomat, saikut ja pekkaset ovat helposti puolivillaisempia, kun töistä ei tahdo päästä irti kuin väkipakolla tai juomalla itsensä vapaataipaleelle, saati että rahaa saisi tekemättä mitään. Jos notkun plokeissa töitä tehdessä, se ei suinkaan lisää vapaa-aikaa, vaan joko pidentää työpäivää tai lykkää työn valmistumista.

Kokeneemmat ja ryhtevämmät osaavat määrätä itselleen selvät ajat, jolloin tehdään täysipainoisesti työtä, mikä vastaavasti auttaa kai määräämään muun ajan vapaaksi. Moni tarvitsee erillisen työhuoneen ilmeisesti juuri näistä syistä.
Minä tarvitsisin kai erillisen työkoneen ilman nettiyhteyksiä, mutta silloin joidenkin asioiden tarkastaminen hitusen hankaloituisi. Se ehkä kyllä vain terävöittäisi jälkeä, että tekisi ensin alustavan työn ja sitten tarkastaisi kaiken tarpeellisen.

Äh, jos tämä kuulostaa valitukselta, sekin johtaa harhaan. Kiinnostavaa asiassa on halu takertua toisten tekemisissä näkyviin merkkeihin siitä, että aikaa menee kaikenlaisiin hupatuksiin ja turhuuteen. Omissa touhuissa ei välttämättä edes huomaa, jos katselee viikon mittaan vaikka 15 tuntia telkkaria tylsänä rötköttäen, notkuu toiset 15 paarissa ja kolmannet 15 selaa pronoa, mutta toisilta voi silti vaatia kurinalaisempaa toimintaa ja korkeaa työmoraalia.

Paarissa on tuttu ilmiö, että ihmiset tekevät huimia johtopäätöksiä: jos jollain on tuoppi kourassa, hän tuhlaa rahansa ja aikansa juomiseen. Se voi pitää paikkansa tai olla potaskaa. Itse asiassa ammattilaiset kiinnittävät usein vähemmän huomiota; he vain vaivihkaa särpivät kymmenen tuoppia yllättävän pikaisesti ja saattavat kadota kotiin jatkamaan. Amatöörit tai putken alkuun päässeet tuurijuopot vastaavat metakasta, kommelluksista ja ylilyönneistä.

Tiedän sen kokemuksesta. Niinä aikoina kun olen eniten ja säännöllisimmin juonut, olen myös osannut taidon, miten tenutetaan pitkä päivä muistikatkon tuolle puolen niin, että pystyy esittämään melkein asiallista vielä valomerkin tullen ja löytää kotiin, vaikka oikeasti on marinoinut aivonsa järkyttävään ylikuntoon. Poikkeuksiakin tulee kyllä ihan väkisin.
Pitäisikin osata olla iloinen, että nykyään kestokykyä ei ole lainkaan samaan malliin, koska korkean paikan leirit ja armoton päivärutiini puuttuvat. Tulee vain harvakseltaan reuhdottua kuin vähämielinen ja sitten ihmeteltyä, että onpa paikat kipeät ja etten tiennyt minulla tällaista lihasta olevankaan.

Itse haaveilen ajoittain siitä, että minulla olisi säännöllinen viikkotyö – 8 tuntia päivässä ja viikonloput vapaat – jossa saisi kesälomat, sairaslomaa tarvittaessa, eläkettäkin kertyisi ja turvana olisi liitto ansiosidonnaisine tukineen, jos työt loppuvat.
Tästä voi nurinkurisesti aavistella julmaa tosiasiaa, että ihmeelliset täytyy työolosuhteiden olla, jos niitä osaa itse arvostaa, mutta kateellisia löytyy helposti joka suunnalta.

Jäävuoren huippua koskeva teoria on etevä, siis että näemme vain yhdeksäsosan kokonaisuudesta, mutta se ei ole sovellettavissa aivan joka paikkaan. Jos näkee ihmisen vaikkapa tuoppi kädessä tai ravintolassa lounaalla, se ei välttämättä paljasta, että hän juo 9 tuoppia tai syö 9 ravintolalounasta päivän mittaan.

On kiusallisen vaikeaa pitää samaa odotus- ja vaatimustasoa itselle ja muille, siis ihan vain päänsisäisen hyväksynnän kannalta, vaikka se olisi minusta elämänasenteena lupaava. Aika monille meistä tuntuu olevan tarpeellista vähätellä toisten tekemisiä, että omat saisivat suhteessa enemmän arvoa, tai vaikkapa ihmetellä toisten elämän helppoutta, että oma urheus vaikeuksien kestämisessä ja selvittämisessä vähän korostuisi.

Ei tällainen arviointi sitä tarkoita, että viitsisimme ymmärtää millaista toisen elämä oikeasti mahtaa olla – tai että olisimme kovin kiinnostuneitakaan siitä. Eikä elämä ole kilpailua. Siitäkin olen kuullut kyllä eriäviä mielipiteitä.

Asia aivan erikseen on polkkien synnyttämät väärät mielikuvat. Tännehän valikoituu vain niitä juttuja, joista huvittaa ja ehtii kirjoittaa. Kirjoitushommien sivussa tai kaljapullo kourassa voi vielä nakutella jonkin verran, mutta monen muun toimen ohessa se jää tekemättä.
Esimerkiksi tiskaamista tai ruuan laittamista en viitsi tehdä polkan tahdissa. Tai teoreettisena vaihtoehtona tuskin jaksaisin yrittää availla toisella kädellä rintaliivejä ja toisella nakuttaa tuntemuksia, että "life goes on bra", kuten Paul McCartney asian ilmaisi. Enkä minä yleensä drag-asussa olekaan kirjoitellessani.

Mutta se on jo ihan eri polkan aihe.

Tämä on erikoispolkka. Rummutin suurimman osan tästä puolivahingossa sähköiselle keltaiselle lapulle, luultavasti lyhytaikaisen pelikiellon aikaan, enkä suoraan bloggerin "dashboardissa". Tarkoitus oli vain merkitä jokin ajatus talteen.
Haaveilin josnain välissä, että olisi hyvä oikolukea polkkansa, mutta en jaksanut tätä kauheasti hioa tai tiivistää, pikemmin lisäilin pikkujuttuja. Ellei viitsi hieroa tekstiä kuntoon, pitäisi kai aina pyytää anteeksi mahdolliselta lukijalta. Anteeksi.

Kuvallinen ralli

Poppi-Heikki lähetti todisteainehistoa, tämä on ilmeisesti Rockravintola Granden ovelta.

Mestari ratkesi…

…kaljanjuontikisassa, puhumattakaan puuronsyöntikisasta, josta Martti Vasamaa taisi aikoinaan kertoa. Mutta sen sijaan Teppoilun S/M-kisasta oli jo tullut lehdistötiedote. Panenkin sen pitemmittä puheitta tähän:

LEHDISTÖTIEDOTE 10.2.2007

Julkaisuvapaa HETI

Vittuilun Suomen mestari 2007 on Reijo Myyryläinen

Ylitorniolainen Reijo Myyryläinen on Rovaniemellä 10. helmikuuta käytyjen ensimmäisten Vittuilun SM-kilpailujen voittaja.

Vittuilun Suomen mestari osoitti kilpailussa hyvää reagointikykyä, nopeutta ja nokkeluutta. Mestarin riemastuttava verbaalinen esitys vakuutti niin yleisön kuin tuomariston. Tuomaristo kiitti Myyryläisen suorituksessa etenkin uskomatonta kykyä kuitata välittömästi nokkelalla tavalla vastustajien sanailut.

"Taatusti tulen ensi vuonna puolustamaan mestaruutta", kertoi voittaja heti mestaruuden ratkettua.

Kilpailu käytiin loppuun myydyissä Pub Tupsussa ja Rockravintola Grandessa, joissa kuusitoista alkukarsintojen perusteella valittua finalistia mitteli taitojaan suunsoitossa. Finaalissa oli osallistujia eri puolilta Suomea, muun muassa Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Juankoskelta. Finalistit olivat Ylitorniolta ja Oulusta.

Jo alkulohkoissa Pub Tupsussa nähtiin ajoittain lennokasta sanailua, ja tapahtuma huipentui Grandessa käytyihin huikeisiin kaksintaisteluihin eli Fuck Offs -pudotuspeleihin.

Tapahtuma osoitti, että vittuilu on parhaimmillaan korkean tason viihdettä, johon ei kiroilu kuulu. Hyvänä osoituksena tästä oli muun muassa yhden kilpailijan hylkääminen alkulohkossa alatyylisen kielenkäytön takia.

Tapahtuman tavoitteena on edistää suomalaista puhekulttuuria ja sen ohessa osoittaa, että kiistat voidaan aina ratkaista väkivallan sijasta sanailemalla.

Seuraavien Vittuilun SM-kilpailujen finaalitapahtuma järjestetään ensi vuonnakin Rovaniemellä. Ennen finaalia käydään maakunnalliset aluekarsinnat eri puolilla Suomea.

Yhteystietoja en viitsi tähän tuupata, kerta Aamu-tv:n lyhyt spottikin tuotti häirikkösoittoja. Meinaan, kuka niitä täältä hyötykäyttöön löytäisi? Toki voin nekin lähettää kysyvälle, vai mitä Poppi-Hessu?

Surullinen uutinen oli paarikaverin taktiikan pettäminen. Kuulemma sammahti jo ennen fuckoffeja. Sinänsä ymmärrettävää ensikertalaiselle, jos Tampereelta asti lähtee kisailemaan ja täytyisi pitää hyvä peruskunto yllä pitkän matkan jälkeen koko päivän. Ehdotan ankaraa sparrausta paarissa ja manageri/valmentajan hommaamista, niin ensi vuonna voi päästä jo askeleen pitemmälle – ennen kuin aloittaa pilkkikisat.

Jokohan nyt voisi jättää tämän asian rauhaan täällä plokissa?

Teppoilu etenee

Kuulin puhelimitse uutisia Rovaniemeltä – onneksi, sillä Urheiluruutu ei näyttänyt asiaan panostavan. Siellä etenee homma hienosti kuulemma, suksee on niin kova, että kisapaikat on myyty umpeen. Joutuivat laittamaan oveen lapun: "Loppunmyyty. V*tuttaako?"

Parhaat kahdeksan oli jo seulottu pudotuspeleihin eli Fuckoffs voi käynnistyä. Pari varhaista ennakkosuosikkia oli lähtenyt kuulemma kaksin hörppimään, joten asetelmat voivat ehkä keikahtaa äkkiä. Yksi kantapaarini kunti oli kuulemma kans päässyt jatkoon ja kohtaa toisen suosikeista, joten kannattaisi mennä kiireen vilkkaa tarjoilemaan Long Island Ice Teata tai jotain norsunkaatajaa.

Samaten kilpailun jumbo oli palkittu jo. Joku hevikunti kajalit silmissä oli valmistautunut liian huolella ja ajoittanut kuntonsa pieleen. Kun kilpaesitys oli mennyt samojen voimasanoilla höystettyjen jurpolauselmien jankkaamiseksi (tämä on siis hätäistä kuulopuhetta), asiaa jatkoon ei ollut. Mutta palkinnoksi tuli sentään pipo, jossa lukee: "Huonoin v*ttuilija 2007".

Edit Piaf: kuulopuheissa sekaantuivat faktat! Hevikunti palkittiin lähettämällä hänet ilmeisesti pääsylipun kera lasten mehukesteille. Sen sijaan huonoin oli kilpailija (ehkä Turusta), joka otti kirosanojen viljelystä keltaisen kortin, toisenkin ja koki sitten ulosajon, kun ei ottanut opikseen. Jompikumpi tai kumpikin oli myös liian päihteessä, noin inhimillisesti katsoen. E. Piaf päättää tähän.

Poppi-Hessu kertoi, että kisapaikoilla jaettiin tällaista flaijeria:

"V DAY" eli V niinko pottuilu

Eikä tuo V tarkoita Vihtoria, vaan suurta kisapäivää. Eilen aamulla tuli väijyttyä ykköseltä aamu-tv, jossa haastateltiin kisajärjestäjää puhelimitse ehkä minuutin verran. Koetin katsoa, löytyykö Ylen nettisivuilta pätkää, muttei osunut silmään. Hyvin Poppi-Hessu munsta suoriutui, vaikka pari kertaa mua nauratti aavistuksenomainen epäröinti, jolloin piti luultavasti miettiä miten veesanan kiertäisi.

Siks toisekseen, hän lähetteli illalla sähköpostia otsikolla "V-hetki lähestyy", mistä A) sovelsin oman otsikkoni ja B) vuodan sisältöä tänne. Reilua peliä, vai häh.
Kuulemma oli alkanut iltasella ensi kertaa jänskättää, miten kisat menevät, kun niitä on kaksi ja puoli vuotta suunnitellut. Mikä juhlavinta, Hesarin toimittaja oli puhelimitse kertonut olevansa tulossa seuraamaan kisaa kuvaajan kans. Näin Poppi-Heikki kiteytti tilanteen:
"Hienoimpia hetkiä koko projektin aikana oli, kun em. toimittaja tiedusteli varovaisesti: "Tuota, onhan tämä tapahtuma sitten ihan täysipäisten ihmisten touhua?""

Aloin vaan miettiä, että sama toimittaja on hyvin voinut kiertää jo vaikkapa Suojalkapallon, Eukonkannon, Ilmakitaroinnin, Muurahaispesässä istumisen ja Yleisen tumputtamisen ynnä muniinpuhaltelun MM-kisat, puhumattakaan viikon kuumimmasta uutistapahtumasta, kirjankannenjulkistamistilaisuudesta*. Sitten alkaa epäillä tällaista tervehenkistä toimintaa!

Pidän mottipäisyyden mahtavana ilmentymänä, että sällit saavat hönöspäiten päähänpiston, jossa kuitenkin vinha järkensä on, ja sitten oikeasti, jumalavita, vielä toteuttavat asian noin komealla tyylillä! Tai mistä minä tiedän, millaiset itse kisajärjestelyt ovat, mutta ainakin mainokset, haastattelut ja lehtijutut on hoidettu komeasti.
Kuten toimiherrat ovat toistaneet, Teppoilun SM-kisa tuo esiin terveen vaihtoehdon sille, että ratkotaan asioita nakkarilla käsirysyn merkeissä.


Vielä aivan eri asiaan. Poika syö tuossa mannapuuroa ja katselee disney-kanavaa, mutta herätessään seiskalta oli vastaavan aivomyrskyn kourissa, jollaisia omiani olen tänne joskus purkanut. Pelottavaa, tarttis lähettää kai oikaisulaitokseen kiireen vilkkaa.
Hän keksi kuitenkin liikeidean, joka kenties ratkaisee hänen taloudellisen tulevaisuutensa, ehkä koetan itsekin siivestää vähän alkuun mukana. Tällainen se on: perustamme tietokonevirman nimeltä Trice, joka ilmeisesti kannettaviin vehkeisiin keskittyy.

TRICE LAPTOPS©

Hanki sinäkin, Tahvo, Trice laptop©. Retu Kivisellä on jo sellainen, samoin Vilmalla ja Sirulla. Vaimosi Betty Soranen (Harkimo) pani jo oman kolmisarvisen kannettavansa tilaukseen!

* Oikeastaan toivon, että se vaiettaisiin kuoliaaksi. Itse vältän mainitsemasta osallisten nimeä, jos ei pakko ole. Vähän sama kuin entisen mäkihyppääjän kans, kai se vika ensisijaisesti niissä on, jotka sen jatkuvan tapetilla pitämisen maksavat, olivat sitten meittiä kuluttajia tai epäonnistuneissa tempauksissa esmes lehtitaloja.

Sata lasissa

Tämä on näköjäns juhlapolkka, kerta tulee sata tällaista vaihtelevaa kyperlähetettä täyteen. Tarttis olla sitten jotain juhlavaa asiaa, mutku ei oo, enkä jaksa panna uudestaan vanhaa kaktusvitsiä, jonka hädissäni käytin jo juhliessani ensimmäisen viikon täyttymistä konkaripolkkaajana. (Kukkia pöytään!)

Tyydyn nyt laittamaan tänne pari juutuubi-linkkiä jalkapallistelun kiehtovasta maailmasta, koska itseä huvitti eteläamerikkalaisten nuorukaisten tempaukset.

Matias Fernandez, tunnetaan myös nimellä Matigol, siirtyi hiljan chileläisestä Colo Colosta Espanjan liigan Villarrealiin. Hurja hyökkäävä keskikenttämies, 20 v, tässä pari näytettä.

Matigol yli puolen kentän kuljetuksesta

Matigol vapaapotkusta

Kerlon puolestaan on 19-vuotias brassirääpäle, jonka kuuluisin temppu on nostaa pallo kesken kuljetuksen pään päälle ja edetä päällä palloa pompotellen. Milläs sen sitten ottaa hältä rikkomatta pois? Otaksun tähän oivallukseen jotenkin liittyvän, että poikasen lempinimi on "Pikku hylje" eli Foquinha.

Elä hyljeksi palloa

Sellaisen tiedonjyväsen voisin vielä paljastaa, että Ylen aamulähetyksessä saattaapi olla pieni pätkä Teppoilun S/M-kisoista huomenna, kenties noin klo 8.10. Puhelinhommia vaan kai, ei välttämättä mitään valtavan säväyttävää.

Sitten lauantaina alkavatkin jo tositoimet Rovaniemellä! Hui sentään, eipä houkuttaisi matkustaa satoja kilometrejä pohjoiseen, kun täälläkin jo kaupassa käyminen tekee tiukkaa. Vaan kaipa siä on voiteluöljyt kohdallaan, jotta kielenkannat irtoavat ja teppoilu saa niin kisailijat, tuomarit kuin yleisönkin syttymään.

Ai niin, kai sekin asiaan liittyy, että Nappopappojen kauppaan on tullut kuulemma uutta tarjontaa tuotteista, joita ilman ei voi elää.

Toodle-oo!

Unettomuus kuriin

Tuuppasin aiemmin tänne sen Hitchcock esittää -tunnarin. Sille löytyi hupsu jatko.

En aina jaksanut kauheasti innostua niistä puolen tunnin kauhu- tai jännitystarinoista, mutta herra Peukalokyytikikkelin johdannot naurattivat yleensä. Kuten tämä:

Hoitokeino unettomuuteen

Jotain verratonta siinä, kuinka tyhmä juttu esitetään niin määrätietoisen pontevasti ja täysin pokkana. Puolessa minuutissa saa paljon aikaan.

Tasaista kuin Sveitsissä

Huh, katumuspäivä kääntyy sentään kohti iltaa. Enää ei hirvitä niin paljon ajatus näyttäytyä livenä kaupungilla tai täällä kypernörttinä, jollaisena edustankin kaikin keinoin yksiä nollia. (Anteeksi EV, että lainaan tuon kuoliaaksi.)

Jotain katumuslupauksia pitäisi kai keksiä… miten olisi, etten vastaa puhelimeen seuraavan kerran, jos ja kun Poppi-Hessu soittaa? Tai että juon seuraavan kerran menovettä Helsingissä? Tässä jälkimmäisessä on vain se riski, että huomaan parin tunnin päästä olevani EB:ssä siististi kuulisti matkalla Tsadiin.

Vaikka sormiote vähän moottoripolkupyörän kaasulla eilen kirposikin, niin tänään on ollut hyvä työpäivä. Hauskaa ja sulavaa klassikkostrippien kääntelyä ja varsinkin edellispäivien hommien tarkistamista. Suurimpana huolena siinä on outojen sivuhahmojen nimet, koska tyypit ovat poistuneet sarjasta jo aikoja sitten, enkä löydä mistään heille "virallisia" suomalaisia nimiä.

Yksi hupsu asia on sellaisten lastensanojen käyttö, joita en millään saisi sopimaan omaan suuhuni kuin pilkkarenkutuksena. Kuten "voimasanoiksi" tuupatut hiivatti, juku, jumpe, lempo, yms. Tai neitosille lausutut muru, kultu, kaunotar ja lemmitty. On niin vanhahtavaa, etten tiedä voiko näitä irvistämättä lukea. Sain sentään yhteen kuplaan sopimaan suosikkisanonnan: "Tui, tui, muru!" Siihen liittyy huima tarina, josta pitäisi saada taas kuultavaksi kertaus lähempää hevosen suuta, mutta ei se kuulemma vaimoon oikein uponnut kahden viikon häppäkuurin päätteeksi. (Vai olikohan se "pulu"?)

Eilisilta pitäisi siis pyyhkiä pois liitutaululta, toivottavasti kanssaihmiset eivät saaneet mustelmia tai kuhmuja, edes henkisiä sellaisia. Vorwärts, sagte die Grossmutter in dem Schnee.

Kannustus kohillaan, vaikkei jaksa enää nostaa kannuakaan

Benropen juttuja on ollut mukava lukea muuten vaan, usein helevetin hienoa, mut nyt hän hääti sanan "hamsteri" takia lauman plokiini! Kas kun ei kalliolta alas, kuten Disney aikoinaan.

Niettä nyt on elämä kuin olympiavoittaja Mikko Kolehmaisella, ankeutta ja melankolinaa.net.

Ei maar, hyvältä se vain tuntuu. Meillä oli paarivisassa huikea iskuryhmä nimellä Pirkkalan poppelit, saavutimme toisen sijan. Pöytään äkkäytyi viime tingassa jalkapallotuomari, joka kertoi pahimpia iltojaan.

Yksi oli sellainen, että joku sälli oli huutanut: "tyttöystäväsi on hyvä ottamaan suihin!" Se oli kai vähän loukannut, mutta vastaus oli hiljentänyt sällin: "Parempi kuin sun poikaystäväsi!".

Vielä härskimpi tapaus oli sellainen, että toista tuomaria oli höystetty pitkin iltaa, syypäänä sälli jonka sylissä oli nuori poikansa. Jossain vaiheessa puusilmäkin oli väsynyt kuuntelemaan tyhmiä homojuttuja ja huutanut takaisin: "Ottaisit edes välillä sen kullin pois pojan perseestä". Kuulemma oli vähän rauhoittanut. En halua ajatella, ymmärsikö nuori poika mitä huudot tarkoittivat.

Eikä kysymys ole tietenkään siitä, kenen kans on kivoin harrastaa kullakin seksiä, vaan jos toinen yrittää pelkästään loukata ja siihen pystyy nokittamaan (melkein S/M-kisamalliin), niin henkilössä on jytyä. Eikä tulos ole muuten kaunis, mut kaikkea ei kuulu niellä, vaikka osaisi imuroida paremmin kuin J. Edgar Hoover.

Hermoa koettelee

Kaamea paikka, kun tällainen imettämiseen tarkoitetuista ulokkeista helposti innostuva poikamies selailee Blogilistan etusivulta, mitä tällä hetkellä luetaan.

Ei auta, käsitöihin pitää munkin ryhtyä, sanokoon lankahamsterit ja kädettömän helmikuun viettäjät mitä vain. Katsokaa nyt vaikkapa näitä:

http://www.blogilista.fi/info.php?id=1275
http://www.blogilista.fi/info.php?id=6100
http://www.blogilista.fi/info.php?id=2604
http://www.blogilista.fi/info.php?id=740

Ja täältä löytyi kaksi hienoa luokkaa:
http://www.blogilista.fi/hae.php?q=tissi

Nyt visailemaan, Pirkkalan poppelit nousevat pystyyn huojuen.

Tunnarit, osa 2

Pieni ylläri, en löytänyt kelvollista Poirot-introa Juutuubista, mutta onneksi muita löytyi:

Miami Vicen puutetta ihmetteli Jazmanautti.

Ja enti vanhaan vedettiin Mission: Impossiblen tunnari rehellisesti Lalo Schifrinin yllättävään 5/4-tahtiin, ennen kuin U2-veljekset Mullen ja Clayton pääsivät tunaroimaan uuden elokuvasarjan iskusävelen 4/4-junttamalliin.

Pikkupoikana jo tuli opittua tunnari Hitchcock esittää -sarjaan, joka vedettiin tällä uudistetulla introlla ainakin 80-luvun loppupuolella uusintoina.

Mutta entä missä Hitchcockin elokuvassa esiintyi, vai eikö paremminkin missään, Angela Lansbury, joka on tähtenä iltapäivisin pyörivässä sarjassa Murder She Wrote (Murhasta tuli totta)? Tunnaria kyseli edellisen polkan kommenteissa Pilvi.

Mutta Puaroo jäi vielä tosiaan hautumaan.

Edit: Tumpula sotkin Lansburyn Bel Geddesiin. Hussica Fletcher, pois Takaikkunasta!

Ennen tv-tunnaritkin olivat… jotain

Jostain syystä tulee aikamatkailtua 80-luvulle, suunnilleen aikuisuuteni kynnykselle. Tv-tunnarit ovat aina kiinnostaneet, nyt innostuin kun löysin melkein kaikki hakemani Juutuubista. Seuraavaan tapaan:

Sledge Hammer eli Moukarimies huvitti aikoinaan paljon. Tunnari oli nerokkaan Danny Elfmanin, jonka krediitteihin kuuluu myös Simpsons-teema ja tieteski monet Tim Burtonin elokuvien soundtrackit.

Mies ja alaston ase -elokuvasarja alkoi telkkariparodiasta Police Squad! (Hei me pamputetaan), johon oli kerätty ovelia juttuja alku- ja lopputeksteihin. Alussa mm. aina esiteltiin "Rex Hamilton as Abraham Lincoln", jota ei koskaan itse jaksoissa näkynyt, ja "special guest star" (tässä Lorne Greene) tapettiin jo ennen alkutekstien loppumista. John Belushi vieräytettiin kuulemma mereen, mutta pätkää ei käytetty koska hän ehti kuolla oikeasti. Lopussa taas pysäytyskuva toteutettiin niin, että näyttelijät olevinaan jähmettyivät.

Yksi ehdottomia suosikkitunnareita oli Ihmemies MacGyver. En tiedä minne camp-osastolle se vetoaa niin paljon, että harkitsin heikkona hetkenä ostaa dvd-boksin… vaikka tuskin jaksaisin kovin usein katsella.

Ja samaan sarjaan kuuluu tietenkin Ritari Ässä (Knight Rider), jonka tunnari pudotti mut täysin muutama vuosi sitten alkeellisena pimpelipom-versiona, kun kaveri oli löytänyt sen kännykän soittoääneksi.

Jos taas pitäisi valita hienoin tv-intro, mun ehdokkaani olisi varmaan Jeeves & Wooster. Loistavasti oikeaa ajan henkeä musiikissa ja kuvissa*.

Jep, sellaisia huvituksia lauantaiaamuna…

* Edit: korjailin linkkejä, jotka eivät johtaneet mihinkään. Tätä en löytänyt enää, joten tilalla on montaasi, jossa soi sentään se makoisa tunnuskappale.

On siinä jotain hassua

Tutkimukset Costellon parissa jatkuvat, nyt olen pari-kolme tuntia kuunnellut shufflella herran tuotantoa, mitä kovalevyltä löytyy. Jysähti sellainen vanha esitys kuin (What's So Funny 'Bout) Peace, Love And Understanding soimaan.

Se on erikoistapaus. Hommasin sen tuoreeltaan (luultavasti 1979) singlellä, mutta enpä tullut sitä juuri kuunnelleeksi, koska se oli ovelasti piilotettu Nick Lowen singlen American Squirm b-puoleksi ja esittäjäksi oli merkitty Nick Lowe and His Sound. Lauluääni kuulosti kyllä erehdyttävästi Costellolta jo silloin, ja taidettiin asia Soundissa myös paljastaa. Onhan siinä näköjään myös the Attractions soittamassa.

Kappale oli Lowen omia neronleimauksia, Brinsley Schwartz -orkesterilla levytetty jo 1974 näköjään, mutta tuo Costellon rykäisy on sitten noussut kuuluisammaksi ja saattaa hyvin olla pohjana Bill Murrayn esitykseen elokuvassa Lost in Translation.

Piti vain silmäistä, josko Juutuubi tarjoilisi aiheesta mitään. Löytyihän sieltä video, joka tehokkaasti palauttaa mieleen kuinka kaameita ne alkuaikojen promopätkät 70/80-taitteessa usein olivat. Luetelkaa nörtimmän näköisiä rokhahmoja! Jos volukkaa irtoaa vehkeistä, kannattaa myös vääntää.

Valo taipuu sinnekin mihkä aurinko ei

Jaahampsis, taas joutuu päivittelemään, kerta Aamulehden Valo-liite oli huomioinut Teppoilun suurmestarikisat. Pitäiskö vihjaista, että Poppi-Heikki tälläisi oman plokin pystyyn, jotta saisi uutisensa suoraan sinne, eikä mun tarttis irrottautua työn pauloista?

Ei maar, sen takia näitä tulee tänne kokoiltua, että ne itseä naurattavat jollain absurdanistanin akselilla, minne asti en ikinä käytännön toimissa tunnu eksyvän – tai ainakaan muista sitä jälkeen päin, jos sinne harhaudun.

Asiaan! Aikaisemmista vaiheista on koottu sisäsiittoiset linkit tänne, mutta tällä tavalla Xttuilun S/M-kisat huomioitiin tänään (Aamulehti, Valo-liite, 2.2.07):

Unia Kaliforniasta

Jostain syystä nukkuessa kumpuaa törkeän huonoja sanaleikkejä mieleen. Heräillessä niitä pitää sitten setviä sellaisessa puolivalvetilassa, elleivät ne ehdi onnellisesti haihtua mielestä sitä ennen.

Tuo ei liity mitenkään siihen, että tänä yönä uneksin Kaliforniasta ja erityisesti sellaisesta hippiajan laulubändistä kuin The Mamas & The Papas, jonka hienoimmaksi hitiksi sattumalta jäi California Dreamin'. Tässä vähän dokumentaarista ainehistoa yhtyeen loppuvaiheista.

Heidän viimeinen levytyssessionsa San Franciscossa jäi surullisenkuuluisalla tavalla viimeiseksi, koska välipalaevääksi hankitut sämpylät olivat liian maukkaita. Mama Cass Elliott ei pystynyt pitämään näppejään erossa sämpylöistä, vaan haukkasi enemmän kuin pystyi nielemään.

Kaveri kertoi norjantuliaisina sellaisen surullisen mietelmän, että Mama Cass ja Karen Carpenter voisivat olla kumpikin elossa, jos olisivat jakaneet ruokansa.

Levytyksessä ongelmia ilmaantui jo alkuvaiheessa, kun bändin ystävä, näyttelijä Steve McQueen lupasi toimittaa puhallinsoittimet studioon. McQueen oli kaupungissa tekemässä takaa-ajoelokuvaa, mutta eihän Ford Mustangiin paljon soittimia mahtunut. Steve keksi tuupata instrumentit julkiseen kulkuneuvoon ja lähti itse edeltä Mustangilla vastaan, mutta haksahti linja-auton reitistä. Siinä joutui Bullitt pissiin, kun jäivät pillit bussiin.

Tuottajina toimivat pahamaineikkaat amerikansuomalaiset Pullin veljekset Heino ja Haitto. Heillä oli bändin miespuolisia jäseniä kismittänyt tapa ehdotella naisjäsenille taukoa kepeän vihjailevasti: "Haluatteko Pullia päiväkahvin kanssa?" tai "Pullia ette saa, ellette suostu nielemään kanssa."
Katalimman temppunsa he tekivät, kun lirauttivat Mama Cassin voiteluöljynä käyttämään brandypulloon, merkki taisi olla Golden Swallow.

Levytykset kuitenkin etenivät ja albumi oli melkein paketissa, kun kappaleet loppuivat. Täytepiisiksi keksittiin kansanrenkutus Froggie Went A-Courtin', joka suomeksi tunnetaan Saku Sammakkona. Moniäänisesti kurnuteltu esitys kuulostikin lupaavan kauniilta, mutta sitten Mama Cass halusi taas sämpylää. Tuottajaveljet harkitsivat vessakäyntiä, mutta löivätkin sen sijaan pillit pussiin, että McQueen voisi kuljettaa ne taas pois.

Pullin veljekset ihmettelivät eikö kaikki ollut jo paketissa, mutta pääjehu John Phillips oli jyrkästi sitä mieltä, että Mama Cassin ääntä kaivataan vielä kur... kruunaamaan taustoja, joten hän totesi tylysti:
– It ain't over 'til the fat lady croaks.

Itse asiassa tässä voi olla pientä historiallista epätarkkuutta, jos jutun linkit ovat oikeassa. Enkä viitsi edes mainita toisen naisjäsenen Michelle Phillipsin epätoivoista yritystä potkukäynnistää soolouraa. Hän nimittäin heijasti taustakuvina lavalle tuloksia gynekologisista testeistään ja käytti nimeä The Mama & the papas.