Uljas uusi Poliitti

Hui, eihän tätä enää tunne entisekseen! Intouduin kokeilemaan, miten noita bloginappeja tai kuvia tuonne kainaloon saakaan liitettyä. Entivanhaan ne piti ujuttaa hötömölön sekaan oikealle paikalle, enkä enää muista miten niille määriteltiin oikea merkkijono, koska olen sillä lailla tumpelo ja mäkin hemmottelema koneenkäyttäjä, etten opiskele asioita enempää kuin kullakin hetkellä on pakko. Sama pätee käyttämiini ohjelmiin, niiden vaihtoehtojen paljous on nujertanut jo kauan sitten yritteliäisyyden. Kaiholla muistelen, kuinka ihan vaan tekemällä opin taitto-ohjelma Quarkin monenmoiset koukerot ja näppäinoikotiet 90-luvun puolimaissa.

Joudun nakuttelemaan niin paljon rtf-kamaa, ilman mitään krumeluureja, etten viitsi edes tutkia mitä kaikkea kuville voisi tehdä – ainakaan ennen kuin haluan todella jotain järkevää viritellä. Yleensä keskinkertaista saa syntymään minimaalisella vaivalla, kunnon jälki vaatisi sen opiskelun. Ärsyttää vain ajatus, että lisäisi koneella istumista enää yhtään, ainakaan ilman asiallista palkkiota.

Harhauduin kuukausia sitten päivittämään tämän Varapygmilän modernimpaan malliin, jossa hötömölön korvaa palikoina siirreltävät elementit, mutta kankeasti tuntuu toimivan käyttöliittymä. Jouduin vaihtamaan selainta ennen kuin se tarjosi keinot muuttaa nykyistä halutulla tavalla eli lisäämään kamaa. Firefox näytti vain osan muokkauskeinoista, Safari venyi parempaan, vaikkei yleensä ohita tulikettua, ellei sitten mäkkisidonnaisissa asioissa.

Vaan nytpä on Kelvottomien Kirjailijoiden Seuran kunniamerkki esillä, tattis vaan, Susupetal! Samalla rupeamalla ymppäsin linkkilistaan muutaman readerilla seuraamani blogin, sellaisia jotka ovat aktiivisia viime aikoina olleet. Katala tunne, että väkisin unohtui taas jotain tärkeää tai hauskaa seuraamaani, mutta ehkäpä saan asian tuonnempana korjattua.

Kiitoksia vain linkatuille tarjoilemastanne materiaalista, mutta jos joku ei halua tulla kytketyksi tähän epämääräiseen kokonaisuuteen, siitä sopii toki tiedottaa sähköpostitse: varapygmi-ättä-gmail-piste-com. (Typerä vehjes auttaa taas liikaa: kun koetin laittaa tuohon linkiksi osoitteen oikeassa muodossaan, siihen tälläytyy automaattina alkuun http:tä, kenoviivoja ja muuta hörhötystä, ettei spostiin pääsekään yksinkertaisesti klikkaamalla. Jostain on jäänyt päähän, että spämmiä välttääkseen ei kande osoitetta kirjata sellaisenaan. Vaikka toisaalta: "I'll have your spam, I love it!")

* * * * *

Laitoin soimaan Kraftwerkin Man-Machinen, sepä nostaa virnettä vielä 30 vuotta julkaisunsa jälkeen. Samalla totesin, että kovolla on tällä hetkellä yli 9000 stykeä, mukana luvussa on tosin äänikirjoja, jokunen podcast ja muuta satunnaista.

Siitä palautui mieleen, kun joskus 90-luvun alkupuolella ohimennen pohdiskelin, montakohan kappaletta muistiin on tarttunut niin hyvin, että osaisi nimetä esittäjän ja styken. Kimmokkeena oli muuan ilta, jolloin istuskelin pari tuntia entisellä Kunnallisklubilla, joka oli muuttunut rockbaariksi nimeltään Sputnik.

Ilahduin jostain vähän yllättäneestä soitosta, josta sepustin sitten naisystävälle. Siitä käynnistyi into nimetä kappaleet sitä mukaa, kun niitä esiin kajahti. Taisi mennä puolitoista tuntia ennen kuin tuli eka, jota en tunnistanut. Varmasti hirmu antoisaa seuralaiselleni.

Itsekseni sittemmin ynnäilin, mitä luokkaa olisi tuntemieni artistien määrä, ja edelleen millaisiin luokkiin ne voisi jakaa, että tunteeko vain yhden kappaleen vai 5 vai 10 vai 50 vai yli sata. Taisi olla tylsää mullakin, mutta näillä laskuilla tulin sellaiseen tulokseen, että hyvinkin tuntisin 40.000–50.000 erillistä esitystä. Saattoi niitä enemmänkin olla, mutta onhan tuossakin jo kolmen minuutin keskiarvolla laskettuna sadan päivän edestä musiikkia.

Arvioajankohdan jälkeen olen toki oppinut tuntemaan moniaita muita kappaleita, mutta pelkään pahaa, että lukumäärä on pudonnut sikäli, etten enää muista sen enempää kipaleiden kuin esittäjienkään nimiä yhtä hyvin. Mikä pahinta, sotken niitä enemmän keskenään.

Mitään itseisarvoa ei tunnistusrepertuaarin laajuudella lie, jolsei korkeintaan pätemis- ja visailutarkoituksiin, mutta hyvä muisti on muuten niitä arvokkaita ominaisuuksia, joita osaa arvostaa parhaiten vasta sitten, kun tulee hankaluuksia. Jos ennen olisi pystynyt lopottamaan satojen albumien sisällön, ainakin soittovahvistuksella, niin nykyään tulee tarkistettua tutuistakin kappaleista, mikäs hitto tämä olikaan.

Muutosta on tapahtunut ihan muutaman vuoden säteellä. Olen visoissa terhentänyt kavereille sitä, kuinka tärkeää on osata itse arvioida tietonsa tai arvauksensa laatu. Jos on saletti, se on hyvä sanoa, samoin kuin toisaalta kuvata epävarmuuden laatu ja määrä, jotta joukkue osaa valkata vaihtoehtoisista vastauksista lupaavimman. Nykyään vain sattuu sitä, että tiedän saletisti vastauksen, mutten voi olla silti satavarma, että piuhat tarjoilevat sen muistista oikein kielelle tai paperille. Levy on kulunut rahisevaksi tai teksti on haalistunut paisteessa tai koodiin on tunkeutunut vääriä merkkejä. Ristiinkytkentöjäkin sattuu, kuten eilisessä polkassa kerroin.

Visailulla ei ole suurempaa merkitystä kuin huvittelu kaverien kanssa ja tekosyy toisinaan hörpätä voittomaljoja, mutta samaan muistiin on tallennettu tärkeämpiäkin asioita, kuten nyt vaikka pankkikortin tunnusluku. Hirvittää jotenkin millaiseksi sumuisten vuorten gorillaksi tässä hiljalleen muuttuu. Vaan ehkäpä nykyvaiheesta, kun olen ollut monenmoisen kulttuurin saroilla nostalgiakierroksilla, voi kiittää samaa muistin hapertumista.

Saapi nauttia uudestaan tuorein mielin samoja levyjä, kirjoja, elokuvia ynnämuita, jotka ovat taannoin riemuja tuottaneet. Ja hähää, voitettiin muistivaivoista huolimatta eilen Artturin skabassa melkein ammattimaiseksi luokiteltava joukkue iskuryhmä rämällä, jossa oli neljä meitä tavallisia jolppeja.

Tarttee vain opetella uusia käytösmalleja, kun muisti karkailee.

Nyt soi jo Al Stewartin Orange, vuoden 1972 albumi, sekä jatkoksi Past, Present & Future ja Modern Times, joista pidän enemmän kuin myöhemmistä ja kuuluisammista levyistä Year Of The Cat ja Time Passages. Vielä kun saisi hommattua ne ekat: Bedsitter Images, Love Chronicles ja Zero She Flies, vuosilta 1967-70. Siellä on äiteliä hutejakin, mutta tähtihetket ovat mahtavia ja oudosti ylenkatsottuja. Harmin käki, että äijän soinnukasta laulua hiukan tärvelevät suhisevat ässät.

Paljastuskirja nyt

Sijaistoimintojen aatelia. Piti tehdä ihan muita hommia pikaisesti koneella ja sitten lähteä tiskaamaan, mutta ei taida ehtiä enää, kerta unohduin vastailemaan meemiin, joka on kiertänyt jo laajan joukon suosikkiplokejani. Viimeksi näin sen minulle uudessa tuttavuudessa nimeltä Lohi aseenaan. Niettä kiitos kimmokkeesta.

Take it away, Eric the Orchestra leader!

1. Tiedätkö ketään, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla?
Lukuisia. Nippu sisaruksia, vanhempani ja eräs kerhokin käyttää niitä.
2. Tiedätkö ketään, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla?
En samalta vuodelta, mutta esmes NHL-pelaaja Rick Nash taitaa jakaa synttäripäivän.
3. Jos saisit olla yhden päivän ajan kuka tahansa henkilö maailmassa, kuka olisit?
Voiko tästä enää parantaa? Ei vais, vaihtelun vuoksi voisi olla erirotuinen nainen ihan eri oloissa… vaikka Condoleezza Rice. Lukisin Ilen viestit ensitöikseni.
4. Olisitko valmis lunttaamaan kokeessa, jos tietäisit, ettet jää kiinni?

En haluaisi. Kokeissa, testeissä ja visoissa haluan periaatteessa vain nähdä millainen tulos tulee, olkoon hyvä tai huono. Joskus liha voi toki olla heikko.
5. Ota päiväkirjastasi (jos sinulla sellainen on) esille sivu 6 ja kirjoita tähän pätkä, joka kuvaa sinua, elämääsi tai ajatusmaailmaasi parhaiten?

Ei ole, en jaksa keksiä korviketta.
6. Mitä kappaletta kuuntelet parhaillaan tai minkä kappaleen kuulit viimeksi?

Hmmm… illalla elokuvassa toistui Screamin' Jay Hawkinsin järäyttävä I Put A Spell On You.
7. Mikä on sinusta lähin esine tietokonetta tai sen osia lukuun ottamatta?

Tuossa on vesituoppi, kyniä, pari sanakirjaa ja nippu laskuja.
8. Mitä näet, kun katsot (juuri nyt) oikealle takaviistoon?

Sängyn ja sen takana kirjahyllyn.
9. Käytätkö/käyttäisitkö mieluummin piilolinssejä vai tavallisia silmälaseja? Miksi?

Laseihin on tottunut, kyllä ne kelpaavat.
10. Onko kivempi antaa vai saada lahjoja? (rehellinen vastaus!)
Hauskinta on antaa pojalle lahjoja, mutta täsmäosumien saaminen toki innostaa. Ja pojan itetekemät ovat ylivoimaa.
11. Mihin kilpailuun osallistuisit näistä mieluiten: Idols, Haluatko miljonääriksi?, vai Big Brother? Uskoisitko pärjääväsi näistä jossain hyvin?
Haluatko miljonääriksi? on ainoa, mitä voin edes kuvitella. Kotisohvalla pärjäisin, mutta telsussa menisin kai puihin.
12. Mistä hinnasta suostuisit ajamaan pääsi kaljuksi?
Luonto hoitaa sen hiljalleen, mutta vaikka toimintatonnilla voisin luopua näistä jämistä.
13. Syötkö/söisitkö mieluummin etanoita vai mustekalaa?
Hmmm, varmaan etanoita, koska mustekalaa olen saanut vain kumimaisessa olomuodossa olemattoman makuisena.
14. Tulet kouluun ja huomaat, että tänään on koe, jonka luulit olevan huomenna ja johon et ole lukenut lainkaan. Mitä teet?
Tuttu tilanne muinaisvuosiltani, ettei ole valmistautunut lainkaan. Pokerilla kimppuun.
15. Avaatko banaanin ylhäältä (se osa, mistä se on tertussa kiinni) vai alhaalta?
Tertun oma asia… eikäkö ylhäältä.
16. Ottaisitko lävistyksen mieluummin kieleen vai napaan?
Ei houkuta yhtään, napa kirpaisee vähemmän ajatuksena.

17. Oletko koskaan juossut liukuportaita väärään suuntaan?
Kloppina se kuului pakollisiin riitteihin.
18. Milloin ja miksi itkit viimeksi?
Ei haisua, siitä lie kuukausia, kenties vuosia.
19. Jos joutuisit luopumaan jostain aistista (näkö-, kuulo-, haju-, maku-, tunto-), mistä luopuisit?
En tiedä olisiko maku vai haju tärkeämpi, että osaa varoa pilaantunutta. Vastaan maku, haju varoittaa muistakin asioista.
20. Entä mistä aistista luopuisit kaikkein viimeisimpänä?

Tunto. Elämä olisi vaikeaa ja vaarallista, jos voisi saada puukon selkään tai auto voisi ajaa jalan päältä, eikä huomaisi mitään. Aika moni nautinto kalpenisi myös olemattomiin.
21. Oletko ikinä ollut ihastunut/rakastunut opettajaasi?
Tuskin olen. Yliopistossa joku on voinut viehättää, mutten muista haaveilleeni enempää.
22. Käveletkö/ajatko yleensä päin punaisia?

Hyvin harvoin. Jos kadut ovat tyhjiä, niin silloin.
23. Puhutko tai laulatko itseksesi usein?
Kyllä, volyymikin vaihtelee kuiskailusta täysiin palkeisiin. Erityisen pikantti tapa on kiroilla huutaen, ehkä löydän sisältäni vielä pikku Touretten.
24. Haluatko kassalla ensin kolikot ja kuitin/setelit siihen päälle, vai ensin kuitin/setelit ja kolikot siihen päälle?
Koura on iso, kunhan mahtuvat siihen kerralla.
25. Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"?
Uskottavasti en ehkä yhdelläkään, mutta sanoja tulee mieleen ainakin 6-7 kielestä.
26. Mitä kuivaat ensimmäisenä, kun tulet suihkusta?
Yleissääntö pätee: iso pää edellä.
27. Oletko ikinä uinut alasti?
Totta munassa, uimahallissakin joskus.
28. Minkä osan luet sanomalehdestä mieluiten?
Riippuu pitkälti lehdestä. Takavuosina yksi hämärä suosikki oli Hesarin palsta Kysy Kirstiltä. Iltapäivälipareista urheilusivut, koska muu voi olla mitä vain huttua.
29. Mihin ulkonäkösi piirteeseen olet erityisen tyytyväinen?
Äh, tavallisuuteen. Ajoin pituuteen, siis että pää keikkuu korkealla.
30. Oletko ikinä ollut koulussa/töissä krapulassa?
Kyllä olen. Voisin nokittaa, että joskus jopa hiukan nenässä.
31. Jos tv:ssä esitettäisiin suorana lähetyksenä julkinen teloitus, katsoisitko sen?
Ei houkuta, mutta en tiedä. Sosiologisena havainnointina voisi kiinnostaa.
32. Olisitko valmis tappamaan viattoman ihmisen, jos sen avulla nälänhätä poistuisi maailmasta?
Niin tolkuton premissi, etten osaa ottaa todesta. En ole valmis tappamaan edes viallisia.
33. Jos sinulle tulee aikaisena kouluaamuna kiire ja joudut jättämään joko meikkaamisen tai aamupalan väliin, kumman jätät?
Mitä muistelen aikaisia kouluaamuja, niin ei tehnyt tiukkaakaan jättää väliin sekä aamupala että meikkaaminen. Mieluummin tämä jälkimmäinen.
34. Valitse jokin lempi-tv-sarjoistasi. Ketä sen hahmoa muistutat eniten?
Seinfeldia olen kelannut läpi taas viimeksi, mutta tyyppeihin ei voi samastua. Jos joku, haluaisin olla enemmän kuin Kramer.
35. Mitä näistä teet mieluiten: tiskaat, imuroit vai peset lattioita?
Sopivan zeniläisessä olotilassa tiskaaminen palkitsee parhaiten. Kiireessä ja pakolla kaikki ärsyttävät. Imurin ääni on rasittava.
36. Mitkä ovat huoneesi hallitsevimmat värit? Ovatko ne lempivärejäsi?
Heh! Mulla on violentti vyö feng shuissa, mutta vaatii meedion kertomaan lempi- tai hallitsevia värejä.
37. Ovatko jalkasi juuri nyt ristittynä, istutko niiden päällä vai miten ne ovat?
Tällä hetkellä vasen on normaalisti taitettuna ja oikea polkee vähän jännittyneenä.
38. Jos saat matikan kokeista kasin, miten reagoit?
Hyvää keskitasoa se on, muistelen. Yläasteella haarukkani oli noin 9-10, mutta lukiossa vähän isompi 4–10. Ei aina ehtinyt tutustua uuteen aiheeseen, kun jo pukkasi koetta.
39. Mitä elokuvaa/tv-ohjelmaa katsoessasi olet itkenyt?
Aika moni ohjelma itkettää nykyjällänsä. Katsonpa lehdestä pahimpia: E! Entertainment, Tartu Mikkiin!, Huuma, Big Brother… nämä ovat vain pari esimerkkiä, joita olen kironnut eksyessäni kohdalle, mutta helppohan ne on kiertää. Paitsi jos poika vaatii Huumaa ruutuun.

En lupaa mitään

Hoplaa, olen unohtunut omiin touhuihini ja ajatuksiini, enkä muistanut raapustaa tänne juhlapolkkaa, kun tuli vuosi täyteen tämän ensimmäisen ja ainoan blogini aloittamisesta. Näköjään jo edellinen skrivaus on tehty vuosipäivän jälkeen, joten on myöhäistä rypistää. Ekan polkan päiväys oli 4.11.2006. Meinasin laittaa tähän linkin, mutta juttu näytti niin väsyneeltä, että mitä suotta. Otsikko oli rehellisesti Huonoja kehnommat, että sikäli ei hävetä. Tai no… hyvä on, kätken sen sulkujen sisään, voi kaivaa esiin omalla vastuulla. [(pst)]

Uuden vuoden alkaessa päätin olla lupaamatta mitään, mutta kiusallisen vaikea näitä lupauksia on pitää. Olisi vähän hinkua uhota, että yritän vähentää tupakointia, enkä välttämättä asymptoottisesti, vaan voisin sallia itselleni jopa nollan saavuttamisen. Vain sillä ehdolla tosin, että jos alan kiukuta jonkun muun tupakoinnista, rangaistuksena on polttaa toppa tunnin sisään.

Tänään minua oli heitetty naamakirjassa jo kalkkunalla, vaikka olen sillä lailla liukusäädöllä vasta vähän himmaillut. Sunnuntaina ärjähdin jotain pojalle, mikä on niin harvinaista, että livahdin kioskille hakemaan pikkuaskin tasoittaakseni hermojani. Katsotaan jos kylmän kalkkunan aika koittaisi vielä tällä viikolla.

Olen tuntenut itseni jo viikkoja hyvin ulkopuoliseksi kaikesta tohkailusta, mihin mustimmat otsikot käytetään. Ne liikkuvat vielä järisyttävän laajalla skaalalla absurdista mitättömyydestä ympäristöä rajusti halveksivaan mielipuolisuuteen. Tunnistan harvakseltaan kaiken metahörhöilyn keskeltä yleisiä ihmisyyttä koskevia asioita. Sairaanhoitajien työtaistelu voisi sellaista olla, mutta eivät ne muodot, missä se ilmestyy seuraamiini uutislähteisiin.

Olen siis pihalla. Nythän on vasta marraskuun puoliväli, herra nähköön, yleensä näin koditon olo on iskenyt vasta kuukauden päästä vuoden päättömimmässä mylläkässä. Taitaa aikakausi taas kärjistyä suureen yksilöllisyyden juhlaan, jolle harva keksii mitään erityistä tarkoitusta, saati osaa irrottaa siitä kuluttamisen riemua suurempaa nautintoa. En tarkoita jokavuotista juhlaa, vaan pitempää sykliä, mutta käyhän se joulukin vertauskuvasta.

Pitäisi udella taloustutkijoilta, jos joku heistä on pitänyt jalat maassa, että montako kuukautta voi arvioida kuluvan seuraavaan isoon lamaamme ja mihin se iskee ensimmäisenä ja voimakkaimmin. Tällä kertaa luulisin, ettei se voi sotkea asioitani ihmeemmin, koska ne ovat valmiiksi kyllin sekaisin, mutta kyynisesti ajatellen se voisi kohentaa suhteellisesti olojani. Ainoa vaan, ettei oma leivänkyrsä muutu minusta paremmaksi sillä, jos joku toinen joutuu järsimään pettua. Toisin kuin monet tuntemani ihmiset, en osaa toivoa muille pahaa sillä verukkeella, että silloin omat asiani olisivat muka paremmin.

Sen sijaan rahan vilkkaan liikkeen luoma vauhtisokeus voisi toki talttua, jos arki iskisi välillä silmille. Enkä minä tätä kirjoita kellekään kettuillakseni, siihen en keksisi mitään syytä, kunhan tuulettelen vähän päätäni. Jokainen nauttikoon mistä ja miten haluaa, minun puolestani, jos sitä ei tarvitse suoraan muilta pois repiä.

Suuri polkan tila -polkka

Apaattista menoa kyperaalloilla, noin meitsin itsensä omalta kannalta käsin henkilökohtaisesti. Syitä on tyypilliseen tapaan monta, ranskalaisia viiruin:
– Lujempi työrysäys takana, pää meni jumiin jo alkuviikosta.
– Pojan kanssa huuhailu siihen perään määrää irtoavan puhdin käytettäväksi tääkeempiin asioihin, kuten ruoanlaittoon, siivoiluun, pelailuun ja Spitfiren kiinnittämiseen siimalla kattoon.
– Bistro Kampissa. Ilkikurisuudet suuntautuvat hetkellisesti munansaannoksiin tai lähinnä niiden tutkimiseen Naamakirjasta. Tuo pilaa myös sosiaalista elämää, Poppi-Hessun kanssa esimerkiksi tärväsimme pari tuntia epäonnistuneiden miettimiseen, koska se on hänen keppihevosensa. Ehdotin alalajia malliin: hervoton heppi, pinkeä pimsloora, rehtorin rectum. Nuo eivät juuri parane käännettäessä.
– Itsesensuuri. Olen jättänyt lupaavia aiheita käsittelemättä osin ajanpuutteen takia ja vielä enämpi siksi, että motiivit kirjata niitä tänne ovat epäilyttäneet.

Vimosesta voisin elaboroida pari esimerkkiä. Yksi oli viime tiistain kaljoittelun ja visailun yhdistelmä, joka käynnistyi Poppi-Heikin kanssa ja johti vahvempiin kierroksiin. Meinasin kirjoittaa millaista rok-väkeä tuli kylillä vastaan, ihan bändärihengessä, mutta totesin liian vaikeaksi kirjoittaa A) ilman reteää nimien pudottelua, joka olisi ollut koomillista lähinnä Treen rok-piirien tuntemilla nimillä, B) välimalliin etunimiä ja heidän edustamiaan bändejä mainitsemalla, mikä olisi tuntunut vielä mottipäisemmältä, tai C) omana odysseiana, joka taas ei tuntunut kiinnostavalta sen enempää itse kirjoitettavaksi kuin toisten luettavaksi järjestettäväksi.

Eräs usein toistunut itsesensuurin peruste on se, jos alkaa tuntua, että voisin muuttaa käytöstäni kohentaakseni materiaalin soveltuvuutta polkkaamiseen. Tuntuisi päättömältä tehdä mitään siksi, että voisin kirjoittaa siitä tänne. Riski on alati lähellä sikäli, että tyypillistä oleskeluani on ihmetellä omia toimiani. Vähän kuin jumalan ääni tai pikemminkin fiktiossa esiintyvä kertoja, joka kuvailee mitä sankari (usein kertoja itse) tekee ja tuumailee.

En tiedä, onko se häiriintyneisyyden yksi hupaisa merkki, mutta usein joudun muovaamaan ajatuksia ja aikeita sanalliseen muotoon päässäni, jotta osaisin keskittyä toteuttamaan niitä. Muistan yleensä vain tekoni, joista ehdin antaa sanallisen käskyn, vaikkapa malliin: "ensin huuhtaisen kupin, sitten lataan kahvinkeittimen ja painan sen napista päälle". (Ei tuota niin tärkeä ole muistaa muuten, paitsi että älyää sitten myös hakea kahvia.)

Tuo oli sivuraide, sillä piti kertoa vielä esimerkki hylätyistä aiheista. Ruoanlaitto on sellaista rentoa puuhaa, jossa ehtii miettiä monenlaista muuta. Prosessi on pitkä, sillä monesti alan jo aamulla miettiä kropan ja pään tuntoja, että millaista evästä keho kaipaa sekä millaista haluaa ja jaksaa toteuttaa. Usein välissä on vielä kaupoilla käynti. Jos selviän suunnittelusta ja tarpeiden hausta miettimättä, että tästä voisi polkata, sitten ei ole hätää, vaikka laitellessa tajuaisi aiheen anekdootiksi, bagatelliksi tai vinjetiksi kelpaavan.

Muutama reppavampi ruoka on jäänyt esittelemättä, koska ne ovat saaneet leiman, etten tiedä olisinko niitä sellaisina toteuttanut, ellen olisi miettinyt niitä aiheeksi polkkaan. Esmerts quiche lorrainen väkerrys tai kiloisen brassifileen paistelu olivat nautinnollisia hetkiä niin laittamisen kuin syömisen puolesta. Kun harkitsin niistä kirjoittamista, ydinmehut tuntuivat kadonneen jo laitellessa, enkä uskonut saavani aiheesta enää mitään irti.

Itsemonitorointi voi kuulostaa sairaammalta kuin miltä se tuntuu. Jos yhtenä yllykkeenä vaikkapa ruokahommiin onkin ollut mahdollisuus kirjoittaa niistä tänne, se on lopulta pikemmin yksi ovelista konsteistani harhauttaa itseäni, että jaksaisin keksiä jotain uutta.

Tästä on varmaankin helppo huomata, jos jaksaa lukea, että ajatus kiertää kehää eikä ole saavuttanut vielä lopputulemaa. Yksi syy on tuo vintiö, joka kyllästyi jo lastenohjelmiin ja alkoi häiritä kesken joka virkkeen tääkeillä kysymyksillä. Siispä siirryn arvokkaampiin puuhiin ja katson, josko saisimme Zeldan pelimaailmassa otettua merkittäviä harppauksia.

Jälkihuomiona voi summata, että nautin polkkaamisesta silloin, kun kirjoittaminen on prosessi. Jos nautin nakuttelusta ja koen matkalla oivalluksia, silloin polkkaamisessa tuntuu olevan järkeä. Uskon sen välittyvän ajoittain myös lukijalle. Tulipa muuten köppäänen otsikko…

Tonttu kävi kylässä

Itsesaastutuksen paikka taas, kävin penkomassa vähän Google Analyticsin raportteja blogin liikenteestä kuluneen kuukauden ajalta, 13.8.–12.9.2007. Kypenöivää sielua lämmitti, että tuhannen raja meni puhki erillisissä kävijöissä, siis eri osoitteista tapahtuneissa vierailuissa.

Oli hauska katsella myös, kuinka paljon on uskollisia kävijöitä. Jakauma näytti sellaiselta, että niperästi yli puolet piipahti sivuilla vähintään 15 kertaa, kun taas lähes kolmannes juoksi ilmeisesti kirkuen pakoon ensimmäisen visiittinsä jälkeen. Käyntejä on valitettavasti lisännyt, ja niiden kestoa varmaankin lyhentänyt, jatkuva haamupäivittely. Tämä koskee tietenkin erityisesti Blogilistan vakiokävijöitä, hakukoneiden kautta tupsahtaneet taitavat muuten vaan harvoin löytää hakemaansa ja häipyvät samoin tein.

Tässä useimmin paikalle johdattaneet hakusanat paljastavat, että 'naiminen', 'pallit' ja 'kaalilaatikko' eivät ole tuoneet auvoa, vieraat ovat kääntyneet porstuasta takaisin. (Klikkaa isommaksi, jos ei muuten saa selvää.)

Häkellyttävän tarkkaa tietoa tuonne automaattina kertyy, kuten mitkä selaimet ja käyttöjärjestelmät lukijoilla on käytössä. Firefox ja MS ovat suosituin yhdistelmä, IE yltää melkein samaan, Safari ja Mac eivät pärjää. Linux rimpuilee pikkuruisena vähemmistönä. Niin, mikkisofta voittaa mäkin näköjään 80,51% versus 15,19%.

Käytän itse rinnan Macin Safaria ja Firefoxia, sillä Firefoxissa plokin "ohjausnäkymä" toimii jostakin syystä sulavammin ja tarjoaa automaattina paremmat pikavälineet tekstinkäsittelyyn sekä linkkien ja kuvien lisäilyyn. Vika voi hyvin olla itsessä, en ole jaksanut Safarissa penkoa, olenko säätänyt sinne eri ohjeistukset, koska homma sujuu näinkin. Safarista on kätevä haeskella kaikkea tarpeellista samaan aikaan kun polkka hahmottuu tänne Firefoxiin.

Kiitos vain vieraille, jotka ovat usein piristäviä viestejäkin jättäneet kommenttilooraan. Kippistän teille kahvimukiani. Kyllähän tuo tonttu kuukaudessa on hulppea määrä, enemmän kuin moni merkittävä julkaisu saavuttaa konsanaan, kuten vertauksissa usein esiintyneet runokirjat. Tässä on pari kilpailuvalttia, kuten kyky tunkeutua hetkessä kotiin tai työpyödälle sekä sangen kohtuullinen hinnoittelu, millä ehkä saa anteeksi tason heittelyä.

Miehenkaatotrinkki

Ajat ovat olleet tukalia, ei jaksa polkata, kun räkä valtaa pään. Eikä hyvää näppistä viihti peittää klunsseihin, kerta alati aivastuttaa.

Näinä päivinä kunnon räkäjarrut ovat arvossaan, mutta ne ovat arveluttavan* näköiset sen jälkeen, kun tuolla -22 asteessa heiluupi reilun tunnin verran busseilemassa: vartin eri busseissa, neljä niitä vartoilemassa ja välimatkoja käppäilemässä.

Räkäjarruja kasvattaessa on kuin vaivihkaa saanut myös poskiin reisiharjat tai ainakin niiden alut. Se onkin toiseksi kivoin sana kuvaamaan fasiaalista hirsutismia elikkäs erityisesti miesten naamaan kasvavia karvoja. Ykkönen lienee silti niitä peruja, kun kaverit pitivät vuosia sitten viiksibileet.

Asialla taisi olla Marko, jolla aika hulvattomat lahjat hirsutismiin onkin, kun oli antanut karvojen rehottaa. Sitten rajaili vähän siivommaksi viidakkoa ja suurena oivalluksena ajoi leuasta parran pois. Reisiharjat ja räkäjarrut jäivät lemmymäisesti yhdeksi onnelliseksi kokonaisuudeksi, mutta leuka oli paljas. Sillä voitti viiksikisan ykköspalkinnon ja lopputulos sai kauniin nimikkeen: paluumuuttajat.

Olisiko Lassen sairaissa aivoituksissa syntynyt vahva muistikuva Ruotsista palanneista karjuista, jotka 70-luvulla olivat retevää poikaa pulisonkeineen ja viiksineen ilman leukapartaa.
Olivat häijyn näköinen sakki kuulemma, kun viitisen kundia viikkojen projektin jälkeen esitteli naamansa viiksibileissä.

Mitäpä näistä, kun piti vain tällätä tänne leike, jonka Arto oli yöllä lähettänyt. Olen aika ajoin pohtinut, kuinka kädetön helmikuu on mahtanut sujua kisailijoilta. Ehkäpä Tumppu von Tumppu siitä raportoi, kunhan paastonaika viikon päästä on ohi. Viikonloppuna yllytin kavereita paarissa, että käsi ylös kellä on vaimo. Itse heiluttelin vasenta hilpeänä, mutta siihen se vaimonäyttely taisi jäädä.

Australiassa pelataan näköjään kovemmilla panoksilla, kun käsi livauttaa tyrmäystippoja paarissa trinkkiin, että saa vokotettua isännän kämpille ja tuhmille poluille. Viimeinen lainaus sykähdytti: "In fact, it's fair to say that most Sydney bars are full of wankers."


*nämä olisi voinut lisätä edelliseen nipotukseen: kuulostaa (EI kuullostaa) ja arveluttaa (EI arvelluttaa). Jos alkaa kuullostelemaan, siinä sipuli (tms.) lämpiääpi pannussa.