Polkkakansaa terassilla

Innostuimme maineikkaan Norsutanssijan kans maistelemaan ruokia ja juomia parinkin päivän aikana, edellisenä mukaan ehti myös Biljardikuiskaaja. Pari huomiota:
– Meiran konjakkisinappi oli pieni pettymys. Pyöreän miellyttävä maku, mutta jotain terää kaipasi. Suosikkini olkoon edelleen ainakin messuilla ja markkinoilla myytävä Ruoveden herkun Vahva pontikkasinappi. (Olen saanut sitä mustassa muovipullossa, en kotisivujen esittelemässä lasitölkissä.)
– Makkaroista tulikepit ja bratwurstit jäivät kakkoseksi, vanha kunnon ryynimakkara oli ässä.
– Punaviineissä jos haluaa edullisen vertailukohdan, jonka rinnalla muut maistuvat mojovammilta, niin australialainen Wally's Hut (cabernet merlot) on taattua "chateau le cat piss"-laatua. Ei jäänyt toki sekään juomatta.
– ruokaryyppyjä on syytä varata heti kahden päivän tarpeisiin, nyt toisen päivän makkarakesteissä tyydyimme kellistämään karhuja ja valittelemaan puolestapäivästä lähtien, että terävä huikka olisi tarpeen.

Seuraamme liittyi eilen iltapäivällä Kaura, joka valmistautui plokimiitinkiin, sillä Kata ja Ohari olivat järkänneet tapaamista, johon meidät molemmat oli kutsuttu. Singahdimme sitten kahdeksan maissa Konttorin terassille, jossa muut olivatkin jo paikalla… ja saimme herra Neljänneksen kanssa viimein sen ruokaryypyn, yksitähtisen koneöljyn.

Oli todella hauskaa tavata Kölnin kirjeenvaihtaja ensi kertaa luonnossa, siksi kai urbaani hahmo saa terassia kutsua. Oikein viehättävä ihminen, kuten ovat toki myös ennestään tuntemani Ohari ja Kaura. Valitsin paikkani vähän huonosti, sillä istuin kahden miehisen epäpolkkaajan (Norman Mailer: Kovat kundit eivät polkkaa?) välissä, jossa hentoiset naisäänet hukkuivat ajoittain herra Piksuaalin ja senor Norsutanssin terhennyksen alle.

Vaan ehkäpä viehkot naiset itse raportoivat kuulumisia, kunhan ehtivät. Heiltä kuulin monta kaunista sanaa Osmo Poliitin toimista, mikä vääjämätic lämmittää.

Perhana, en muista niitä pahimpia vitsinsutjauksia, mitä inspiroivassa seurassa väistämättä sinkoili. Ainakin Nitrodiskosta kuulemma muinoin löytynyt Marlon Brando -versio nauratti: Viimeinen humppa Paraisilla.
Ai niin, perinteisiä "puhelimessa"-vitsejä kumpusi kans useita, parhaiten jäi mieleen "Raatiolla, Satu puhelimessa".

Sellaistakin visatilannetta muistelimme, kun 1980-luvun osiossa kysyttiin, kuka piti kuuluisan Tähtien sota -puheen. Vastaus löytyi helposti, mutta vaihtoehtoversiomme meni tähän tapaan: "Ei ole varmaa tietoa, kuka sen kirjoitti, mutta kyllä sen George Lucas." Tarina jatkui edelleen hänen hiprakkaiseen epäröintiinsä: "Lukashenko?"

Maksiimi: Tilannehuumoria ei yleensä kannata kirjata ylös, ellei maalaa huolella kuvaa myös itse tilanteesta. Suomin itseäni, en ole erikoinen maalari. Rentoa oleilua ja pientä alkoholin väärinkäyttöä olivat nuo pari päivää, päässä on elpynyt olo, vaikka roppa vähän anelee armoa.

Maukasta oltta

Opastelin taas aamusella poikaa malliin "hus joku jonnekin", että sain itse astella kerkeästi postin kautta pitkärivattomaan.

Ovat tuottaneet pettymyksiä Stokkan naapurissa jo pari kertaa: viimeksi etsin turhaan Rommiviinaa flunssalääkkeeksi, nyt hain tuloksetta simppeleistä ja halvoista ruokaryypyistä maittavinta, elikkäs Ruiskossua. Kumpikin oli pudotettu tämän liikkeen valikoimasta, eikä lompsa levinnyt tarpeeksi Aalborgs Jubileums Akvavitiin, koska ei nyt mikään juhla ole.

No, kostoni oli hirmuinen. Tälläkin kertaa korvasin tiukan viinan Jallulla, sillä yhden tähden, mutta nyt pengoin lisäksi punju- ja oluthyllyjä. Ostin jo kolmannen kerran chileläistä Pato Amadoa (Cabernet Sauvignon/Merlot, 13,5%, 7,28 €), enkä pelkästään Stenvallin ankkaetiketin ("Iso juhlapuku") takia, vaan koska se jossain vaiheessa maukkaalta vaikutti ("Maku: täyteläinen, notkea, mausteinen, lämmin", määrittelee Alko).

Merkittävämmältä löydöltä kuitenkin tuntui vahva tshekkiolut Novopackè Pivo, jonka tuottaja tai kotikaupunki taitaa olla Valdstejn. Taivahan taatto, että 7-prosenttinen vaalea olut voi ollakin maukasta! Hinta on peräti kohtuullinen 2,45 € puolen liitran pullosta.
Pukkiolueksi se on näköjään luokiteltu ja näin määritelty: "Kullankeltainen, hedelmäinen, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, lämmin. Pils." Allekirjoitan joka sanan, vaikka pilssivedeksi en olisi välttämatic tunnistanut.

Ajattelin vain kirjata tämän ylös ennen kuin siirryn seuraaviin olennaisiin maistelun kohteisiin, jotka ovat:
Young's Special London Ale (Englanti, 0,5 l, 6,4% ja 3,70 €)
Wojak Super Mocne (Puola, 0,5 l, 9%, 2,91 €)

Usein on ote kynästä, sen virkaa tekevistä laitteista tai Helkama Raisusta kirvonnut ennen kuin on saanut elintärkeät tiedot tallennettua etiketistä ja simahuulilta. Nyt vaara on ilmeinen, kun näköjään noinkin jyreitä oluita valikoitui. Jalmari ja punho vielä viekoittelevat kaapin ylähyllyltä seireeninomaisella kutsuhuudollaan.

Jännittää, onko Young's tuottanut yhtä etevää tavaraa kuin paras nauttimani stout-pintti oli 15 vuotta sitten. Janksin ponuksi sitä taisi Kaura nimitellä, mutta minulle jäi mieleen tähtihetkenä vierailu muistaakseni* Waterloon (suom. vesiklosetti) tienoilla Lontoossa sijainneeseen pubiin nimeltä Hole in the Wall, jossa luullakseni Young'sin stouttia mukiin loroteltiin.

Novopackè kertoo hyvin kiteytetysti olemuksensa etiketin suomennoksessa. Siinä lukee vain: "Valmistusaine: ohramallas" ja sama ruottiksi: "Ingrediens: kornmalt". Tshekiksi onkin sitten kaikenlaista, mistä en saa tolkkua.

Lopuksi takaetiketissä on toivotus, joka sopii varmaan jakaa virkistämään muidenkin torstaita:
Podàvejte chlazenè!

* Tuossa selvityksessä on pari hiukan epävarmaa kohtaa, kuten kaupunginosa, sen suomennos, pubin nimi, panimo ja oluen lajike, mutta kaupunki on aika saletissa. Ja hyvää se totta vieköön oli!

Outoja vaiheita

Alkuviikko oli aika hulvaton. Maanantaina vein pojan esikouluhommiin, sitten päätin piipahtaa kaupoilla. Lidlistä tarttui matkaan mm. makkaraa, pekonia, juustoa ja olutta, joita nauttimaan piti yllyttää tietenkin paria hyvää toveria. Kävin varmemmaksi vakuudeksi vielä pitkärivattomassa hakemassa pari punhoa ja pari viunapulloa.

No syntyihän siitä herkuttelevien herrasmiesten kokous. Pekonirasvassa paistetut makkarat (bratwurstia, frankfurtereita*, pippurinakkeja ja poonuksena juustotäytteisiä frikadelleja) kelpasivat hyvin tekosyyksi silpoa juomia tauluun.

Eikä tässä suinkaan kaikki. Loiventava sessio on avainasia seuraavana päivänä keskiäkäisille miehille, ettei roppa järkyty. Vähän sama kuin sukeltajilla, pohjalta pitää nousta tarpeeksi hitaasti ja varovaisesti. Niinpä älysimme hakea toipumisen tueksi ainekset pasta carbonaran tapaiseen murkinaan ynnä pullon viunaa, kolme punhoa ja joitakin litroja olutta.

Teemana oli Rock'n'Roll Jamboreen täsmäsovituksena Sun Sessions, eli perehdyimme Sun Recordsin 50-luvun tuotantoon 120 kappaleen mitassa kahdelta boksilta, mutta eihän se kauan menoa haitannut, kun tuli jo muita asioita mieleen. Tiukasti pidimme esillä hitsari Ville Niemisen elämänohjeen: "Ruokaryyppy kuuluu ottaa vaikka ei söisikään."

Tuo oli oiva johdanto viikkoon. Eilen sitten osui sellainen hilpeä hetki kohdalle, että sain kuskata poikani esikoulusta treenikämpälle soittoharjoituksiin. Hällä on 3/4-koon akustinen kitara, josta koetti saada puhdasta ääntä irtoamaan. Enemmän kuitenkin kiinnosti Ludwigin rumpusetti Paisteen peltien kera. Hiukan hankalaa oli 125-senttisen ylettyä polkemaan basaria, mutta isotomi ja pellit tuottivat riemua, ajoin myös haikka, virveli ja pikkutomi. Virveli meinasi säikytellä kovalla äänellään.

Itse viihdyin oudosti kellariluukussa, joka rokänrollilta näytti ja haisi. Siellä näkyvät treenaavan ainakin Pojat, Alivaltiosihteeri, Sugar Shaker, Jahnukaiset ja ketä niitä oli. Tarttee olla erityisen kiitollinen bassotaituri Pantzelle, joka jaksaa soitella pojan kanssa ja näyttää kaikenlaisia juttuja, mutta myös kavereilleen Paavolle ja Pasille, joiden arvosoittimia (ludarit, strato) poika saa kokeilla.

Rokänrollista vielä sen verran, että tulin hakeneeksi iTunesin kylkeen iLiken, joka laskee mitkä artistit ja kappaleet soivat tiheimmin koneellani. Tulokset ovat yllättäviä, vaikka joihinkin löytyy selviä syitä.
Nut Rocker on pojankin suosikki ja kuuluu vakio-ohjelmistoon Jamboree-sessioissa.
Moogia ja Kontraa taitaa olla koko tuotanto koneella, joten shufflen kautta soitellessa ne korostuvat.
Syrenin vetäisemä HIM-piisi Buried Alive By Love sykähdyttää ihmeesti, hieno bluegrass-meininki.
Johnny Legendin Soakin' The Bone on riehakas rockrykäisy: "I got a bone-soaking baby, she always does me right/You better believe we're soakin' the bone tonight". En ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta kuulostaa kuin luunuittaminen kivaa olisi.
Willie Nelsonin paketti All The Songs I've Loved Before sisältää paljon kamaa, joka on soinut ajoittain, näköjään sitten kappalemääräisesti runsaalti.
Nightingalesia, Dick Cheesea, Blastersia, Jethro Tullia ja Kinksiä tulee perinteisesti soiteltua silloin jos tällöin.

Pari muuta listakärkeä vain ihmetyttävät, että missä välissä ne ovat noin paljon pyörineet. Onko joku käynyt salaa soittelemassa Smithsiä koneellani?

*Furterilla, Frank puhelimessa. Vai paremminkin Wurstilla, Brat puhelimessa?