Polkkakansaa terassilla

Innostuimme maineikkaan Norsutanssijan kans maistelemaan ruokia ja juomia parinkin päivän aikana, edellisenä mukaan ehti myös Biljardikuiskaaja. Pari huomiota:
– Meiran konjakkisinappi oli pieni pettymys. Pyöreän miellyttävä maku, mutta jotain terää kaipasi. Suosikkini olkoon edelleen ainakin messuilla ja markkinoilla myytävä Ruoveden herkun Vahva pontikkasinappi. (Olen saanut sitä mustassa muovipullossa, en kotisivujen esittelemässä lasitölkissä.)
– Makkaroista tulikepit ja bratwurstit jäivät kakkoseksi, vanha kunnon ryynimakkara oli ässä.
– Punaviineissä jos haluaa edullisen vertailukohdan, jonka rinnalla muut maistuvat mojovammilta, niin australialainen Wally's Hut (cabernet merlot) on taattua "chateau le cat piss"-laatua. Ei jäänyt toki sekään juomatta.
– ruokaryyppyjä on syytä varata heti kahden päivän tarpeisiin, nyt toisen päivän makkarakesteissä tyydyimme kellistämään karhuja ja valittelemaan puolestapäivästä lähtien, että terävä huikka olisi tarpeen.

Seuraamme liittyi eilen iltapäivällä Kaura, joka valmistautui plokimiitinkiin, sillä Kata ja Ohari olivat järkänneet tapaamista, johon meidät molemmat oli kutsuttu. Singahdimme sitten kahdeksan maissa Konttorin terassille, jossa muut olivatkin jo paikalla… ja saimme herra Neljänneksen kanssa viimein sen ruokaryypyn, yksitähtisen koneöljyn.

Oli todella hauskaa tavata Kölnin kirjeenvaihtaja ensi kertaa luonnossa, siksi kai urbaani hahmo saa terassia kutsua. Oikein viehättävä ihminen, kuten ovat toki myös ennestään tuntemani Ohari ja Kaura. Valitsin paikkani vähän huonosti, sillä istuin kahden miehisen epäpolkkaajan (Norman Mailer: Kovat kundit eivät polkkaa?) välissä, jossa hentoiset naisäänet hukkuivat ajoittain herra Piksuaalin ja senor Norsutanssin terhennyksen alle.

Vaan ehkäpä viehkot naiset itse raportoivat kuulumisia, kunhan ehtivät. Heiltä kuulin monta kaunista sanaa Osmo Poliitin toimista, mikä vääjämätic lämmittää.

Perhana, en muista niitä pahimpia vitsinsutjauksia, mitä inspiroivassa seurassa väistämättä sinkoili. Ainakin Nitrodiskosta kuulemma muinoin löytynyt Marlon Brando -versio nauratti: Viimeinen humppa Paraisilla.
Ai niin, perinteisiä "puhelimessa"-vitsejä kumpusi kans useita, parhaiten jäi mieleen "Raatiolla, Satu puhelimessa".

Sellaistakin visatilannetta muistelimme, kun 1980-luvun osiossa kysyttiin, kuka piti kuuluisan Tähtien sota -puheen. Vastaus löytyi helposti, mutta vaihtoehtoversiomme meni tähän tapaan: "Ei ole varmaa tietoa, kuka sen kirjoitti, mutta kyllä sen George Lucas." Tarina jatkui edelleen hänen hiprakkaiseen epäröintiinsä: "Lukashenko?"

Maksiimi: Tilannehuumoria ei yleensä kannata kirjata ylös, ellei maalaa huolella kuvaa myös itse tilanteesta. Suomin itseäni, en ole erikoinen maalari. Rentoa oleilua ja pientä alkoholin väärinkäyttöä olivat nuo pari päivää, päässä on elpynyt olo, vaikka roppa vähän anelee armoa.