16.5.2007

Tutkivaa jour… äh, potaskaa

Pirkka-teema jatkuu, tällä kertaa tarttui lähikaupasta kouraan tuorein Ruoka-Pirkka. Hupaisa sattumus, että karkkitiskin huitteilla olin tunnistavinani menestyneen näyttelijättären, joka on hiljattain palannut Tampereelle ja taisi tyttärilleen pistouvata jotain makiaa.

Se ei ole sensaatio, että kuuluisa ihminen saattaa käydä samassa kaupassa, mutta koin silti hetkellisen tunne-elämyksen (engl. sensation). Mikä on päässä vikana, kun sävähtää siinä määrin, että pitää oikein tietoisesti ja kömpelösti olla olevinaan niin kuin ei kiinnittäisi huomiota? Epäilen ettei se mene edes läpi.

Mutta lueskelin tuota lehdykkää sitten pojan sirkustellessa. Silmään sattui kipeästi, että rehentelevät Plussa-tarjousten tuovan aina vähintään 10 prosentin edun. Heti tiedotteen alapuolella kunnioitettava linja näytti kuitenkin jo lipsuvan.


Jos nyt äkkiä lasken, niin 10% kilohinnasta 8,50 olisi kaiten 0,85, joten 0,81 lie sitä vähemmän. Olisiko tehnyt kipeää tuupata tarjoushinnaksi vaikkapa 7,64 eli viisi senttiä vähemmän? Nyt alennus on pitkällisten laskelmieni pohjalta 9,53 prosenttia.

* * * * *

Siks toisekseen, tutkivan oikolukijan silmääni sattui eilisestä Aamulehdestä kiteytys tutkimuksesta, jolle en tuon pätkän perusteella osannut antaa kuin kuriositeettiarvon. Kuka tätä on päättänyt tutkia? Kuka sen rahoitti? Millainen on tutkittu ryhmä ja vertailuryhmä? Onkohan tuosta suljettu jollain lailla muita vaikuttavia tekijöitä pois, sillä voisi ajatella, että elintavoissa on muitakin eroja kuin suuseksipartnerien määrä (vaikkapa tupakointi voisi vaikuttaa, samoin savuisissa tiloissa hengailun määrä).

Varsinaisesti minua kiinnosti tuo viimeinen lause. Nythän on niin, että itse leikkaan kurkusta aina pään pois, syön vain päiden väliin jäävän osuuden. Minä olen siis kaukana kurkunpään syövästä ja haluan pysyäkin. Ehkä kurkkuihin pitäisi laittaa varoituslaput, jotka tuntuvat muutenkin olevan suosiossa, että kurkun päineen häntineen syövän kannattaa rajoittaa suuseksipartnerien määrä korkeintaan viiteen.

"Jopa 250 prosenttia…" Siis häh? Tuota voisi jotenkin ankkuroida reaalimaailmaan, jos tutkimuksessa mitään järkeä alun alkaenkaan on, vaikkapa kertomalla millaisia odotusarvoja tarjoilevat a) tälle riskiryhmälle b) suuseksittömille, eikä roiskaista ryhmien keskinäistä suhteellista vertailua, jolla sai ilmeisesti näyttävimmän lukeman.

Tuntuu muutenkin aika suurelta määrältä tuo 250 %. Jos ryhmällä b) todennäköisyys olisi nolla ja ryhmällä a) 0,5 %, niin silloin ero olisi vain puoli prosenttia.

Vanhastaan olen toppuutellut nakkariväkeä, jos he lähtevät kulkemaan evästään ahmien. Toissijainen syy on se, että Etikettikirja kertoi herrasmiehen voivan kyllä syödä yönakin, mutta ehdottomasti rauhallisesti aloillaan, ei kulkiessaan.

Ensisijainen syy on vanha ja arvostettu kampanja: Estä syövän eteneminen.

* Valittelut, AL-leikkeeseen on merkitty väärä pvm, oikea on 15.5.07

15 kommenttia:

Kaura kirjoitti...

Etikettikirjassa käytettiin muistaakseni termiä "yömakkara", jonka myös herrasmies voi syödä ulkosalla, kunhan tosiaan vetäytyy diskreetisti kulkuväylältä syrjään seisoskelemaan aterioinnin ajaksi.

Allyalias kirjoitti...

NoNIIIIIIN!!!! Hyvästi paha maailma. Voih :( Olisi vain pitänyt kuunnella äidin varoituksia ja heittää kurkun päät suoraan roskikseen. Höh! Ma koalen!

Kaura kirjoitti...

Ally, yömakkara lienee selvästi riskittömämpää kuin kurkku. Tässä se taas nähtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Plussakortillako miinusta?

Jäin tarpeettomasti pyörittelemään tuota K-ilmaisua "etusi on aina vähintään -10% normaalihinnasta."

Miten se eroaa lauseesta "etusi on aina vähintään 10% normaalihinnasta"?

Olisiko siinä selitys porsaanruoskan alentavasti alennettuun aleprosenttiin?

Varapygmi kirjoitti...

Vaikuttaakohan asiaan, onko kurkkupartnereita päineen ollut enemmän kuin viisi?

Eikä sitä pään poistamista ole kiva soveltaa kaikkeen "suuhunpantavaan", olisiko Bobbitin pariskunta harhautunut juuri tältä pohjalta, jos muistatte taannoisia makuuhuoneen puukkoleikkejä.

Miinusmerkkinen etu on tosiaan kans kiehtova tutkimuksen haara. Tarttenee jatkaa phallistisia kokeita yömakkarat, kurkut ja etufileet tanassa.

Allyalias kirjoitti...

Myönnän että yömakkaraakin on tullut ahmittua jopa samalla kävellen, syöpä- ja kompastumisriskeistä välittämättä! Ja mausteet rinnuksilla.

No nyt tuntuu että meni yli, kun rupesi itseäkin punastuttamaan. Vaan enpä uhallakaan poista kommenttia.

Mulla on kuolemantuomio niskassa, joten väliäkö sillä mitä suustani päästän :)

Pygmi, minä taas luulen että nykytiedon valossa kannattaa poistaa pää ihan KAIKELTA suuhunpantavalta.

Varapygmi kirjoitti...

Nein nein! Mitä siitäkin tulee, jos etufileen päästä nappaa 10% pois? Menee etu pakkaselle, eikä jää mitä suuhun panisi.

Sivuhuomiona K Citymarket mainostaa helatorstaiksi tutun näköistä tuotetta:
"Porsaan marinoitu PIHVIFILEE n. 800 g" on määritelmänä ihan sama kuin tuossa kuvassani, tosin tuottaja on eri (Pouttu, ei Atria), samoin on hinta 5,99 €/kg (ilman Plussa-korttia 6,99).

Nyt kun nopiasti laskee, niin tuo on 29,53% halvempi kuin kuvan normihinta ja 22,11% halvempi kuin kuvan tarjoushinta. Jopa tuon Poutun vehkeen normihinta on yli 9% halvempi kuin Atrian tarjoushinta. Ei vaikuta kovin häikäisevältä tarjoukselta tuo kuva, ellei tavara ole sitten parempi.

Kaikkeen sitä voi aikaa tuhlata, kun en missään tapauksessa aio ostaa etufileetä… onhan sitä omastakin takaa, khöm.

--KATA-- kirjoitti...

Olen tästä kaikeasti kauhean hämilläni.
Kiitos tästä kaikesta informaatiosta.

Varapygmi kirjoitti...

Vassakuu, Kata, mon plaisir. Tässä voi kukin eritellä mitä erittelee, vaikkapa kurkunpäiden ja etufileiden kautta.

Anonyymi kirjoitti...

JA voi hitsi. Minä annan aina kurkunpäät marsulle! glups

Anonyymi kirjoitti...

Voih - mä syön aina kurkun päät, kissa kurkunpäät! Me molemmat olemme vaarassa. Ja tuo syövän eteneminen. Onneksi en juurikaan etene syödessä. Yleensä istun. Mutta, katsotaanko syödessä istuminen kirjaa lukien kirjassa etenemiseksi ja tällöin tilanteeseen liittyen syövän kirjossa etenemiseksi - äimistelee minä!

Varapygmi kirjoitti...

Tervens! Meni ällistyttävän puolelle, kun avasin telkkarin, jossa pyöri Diagnoosi: murha. Ekat vuoropuheet koskivat leikkausta, jossa potilaalle oli vaihdettu kurkunpää. Ja sen oikeutusta, koska kurkunpää ei ole kellekään välttämätön tms.

Syytä ei kerrottu, miksi aloittivat "Kurkunleikkaajien laulun" (eli Deguello, elokuvassa Rio Bravo) tai montako oraalipartneria potilaalla oli ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Kertaapa prosenttilaskut! Jos jonkin osuus nousee esim. 1 %:sta 2%:een, se nousee yhden prosenttiyksikön, mutta 100%. Vastaavasti jos jokin laskee kahdesta prosentista yhteen, se laskee yhden prosenttiyksikön, mutta 50%.

Kurkunpäänsyövän todennäköisyys suuseksillisillä on siis tuon tutkimuksen mukaan 3,5-kertainen suuseksittömiin nähden.

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep, mutta tuo vertailuprosentti ei kerro kovin paljon, ellei mainita missä luokassa alun perin liikutaan. Siksi panin nollan ja puoli prosenttia.

Vaikutti siltä, että tuossa kikkaillaan näyttävillä luvuilla. En tiedä, vaikka alkuperäinen tutkimus olisi järkevä, mutta tuo esitys ei vakuuta millään lailla.

Miksi 3,5-kertainen eikä 2,5?

Varapygmi kirjoitti...

Sori, onhan se tosiaan 3,5, kun on 250% suurempi kuin.