28.5.2007

Katsahdus tyhjyyteen

Taisin saada yhden urakan osapuilleen valmiiksi, joten nyt olisi hyvä aika kirjoittaa polkkaa. Tuumailin että jotain pientä pakinaa vain, mutta sitten muistin etten taida pystyä täyttämään Vähätelmän hiljattain paljastamaa vaativaa määritelmää.

Siksipä on parempi vetäytyä kynän ja paperin kanssa sängylle, jos keksisin neljä lennokkaan miehekkäästi kikatuttavaa uusioilmausta taloudellista etua vastaan koketeeraaville kevytkenkäisille hutsukoille, joita joku on tainnut t*ssi-ihmisiksikin* kutsua.

Tuo viimeinen määritys on epätoivoinen aasinsilta, kun johdattelen teemaa kohti naisellisia ulokkeita ja niiden tutkimista. Taannoin minua myhäilytti pitkään ja moneen kertaan tällainen kuva, jossa on asialleen omistautuneen näköisiä wanna-be-mammograafikoita:

Jotenkin tuntuu, että itsekin voisi istua toiveikkaana seuraan. Sitä on vähän vaikempi kuvitella, kuka tulisi toiveikkaana, suorastaan innosta pursuillen tutkittavaksi.

Tuohon liittyy aika hintelästi jokseenkin samoihin aikoihin kohtaamani "graafisen romaanin" kansi, joka hyppäsi vastaan viime kesänä, ehkä, Tosikon linkin** kautta. En ole vieläkään keksinyt kovin monta rimmaavaa sanaa, alle kymmenen, mutta en hellitä.

En tiedä, mikä tällaisessa mottipäisessä huumorin liepeillä liikkuvassa kuvastossa niin vetoaa, mutta eihän mielenkiintoisimpia asioita pysty yleensä selittämään.

Jaaha, mitähän laittaisi iltapalaksi, kun saa ajatukset irrotettua tällaisista irstauksista. Jos vatkaisi munasta oikein runsaan omeletin, kenties tomaatin ja jyystön kera?

* t*ssi mainittu.
** Ei kannata etsiä varmaan sitä linkkiä, se lie hävöksissä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei himputti että mää peljästyin !
Mulla on nuo Kökemäen aikamiehet taustakuvana. Siis just tuo sama kuva. Ja hetken mä niinku aattelin että nyt se Osmo on hakkeroitunut.. tai jotain. En mä niinku kyllä ees tiedä mitä mä ajattelin. Mutta jotain älyn lennokasta kuitenkin.
Ei mul nyt muuta. MOI!

Allyalias kirjoitti...

Olisi varmaan loppujen lopuksi paljon miellyttävämpi tuollainen poikamiesten suorittama mammografia, kuin se oikea. Vaikka tissit menisivät yhtä lailla lyttyyn, olisi "koitinvekotin" ainaskin lämpimämpi :)

Anonyymi kirjoitti...

Kokemäjellekö täs sit on lährettävä tissejänsä kuskaamaan?!

Anonyymi kirjoitti...

Pidetään yhtenä ensimmäisistä "sarjakuvaromaaneista" vrt "Tie Perditioniin" Nokkelaa tietysti laittaa kanteen "bust", mutta vielä viksumpaa laittaa teräskaupungin tihulaiseksi nti Ruoste:

"It Rhymes with Lust" is an adult-oriented story, influenced by film noir and pulp fiction, that depicts life in a steel town and stars a manipulative woman named Rust.

Varapygmi kirjoitti...

Mitä hiiskattia, mr Peliin, ettäkö tunsit opuksen "Rhymes With"? Vai tutkit salamana mitä siitä kerrotaan? Itse tiedän vain tuon kannen, vaikka jotain infoa taisin silloin lukea, kun sen plokasin.

Elma, aattelinkin että se on varmaan kiertänyt, jos se on minullekin eksynyt, mutta huvittaa yhä. Onkohan tietoa, mistä se on lähtöisin?

Ally ja Siru, saletisti päivystävät siellä yhä. Onkohan heitin vuorossa olevan tutkijan jononsa nitkahtanut yhtään eteenpäin?

Anonyymi kirjoitti...

Salainen sukulaiseni !
Tietoa on. Tuo on suomalaisesta viihdesketsisarjasta Vintiöt. Kuvassa on vasemmalta oikealle:
Juha Veijonen, Janus Hanski, en saa selvää, Niko Saarela ja Kari "Hissu" Hietalahti.
(toi en saa selvää on kaiten Samuli Edelman tai Santeri Kinnunen, mutkun ei näytä yhtään.. )
Jotain tärkeää tiedän siis mäkin ;)

Varapygmi kirjoitti...

Nopeasti selvisi sekin, kiitos. Sitä paiten, "janus" mainittu. Ei tullut suurenneltua kuvaa, enkä ole Vintiöitä juuri tsiikannut.

Anonyymi kirjoitti...

Pulp-jutustelujen yahoo-ryhmässä "pulpetti" tuli tuosta rhymmailusta puhetta, kun jäljitettiin ensimmäistä "graphic novelia. Wikipediasta löytyy kokonainen sivu juuri tuosta opuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Hoplaa, että satunnaisilta tuntuneisiin asioihinkin voi liittyä pitkä tarina tai sienirihmasto. En uskalla etsiä "pulpettia" enää, että saa vähän nukuttuakin.