15.5.2007

Hauista, hauista ja hauista – tai hauki, haku ja hauis

Sain taas kuvan pojan harrastuksista, tällä kertaa hän oli ollut kalastelemassa vaarinsa kanssa. He olivat saaneet pari komeaa haukea, mutta rajasin kuvasta pois vaarin haukineen, kun en ole kysynyt lupaa hänen esittelyynsä täällä.

Lähden tästä juuri hakemaan poikaa, tuskin maltan odottaa millaisia kalavaleita tulee tuon kuvallisen todisteen höysteeksi. Eihän siinä paljon jää varaa liioitella, kun syliväli ei veny paljon kuvassa roikotettua vonkaletta isommaksi, mutta mielikuvitus tuottaa takuulla vaihtoehtoisia konsteja.

Tuokin riittää komeasti jo siihen, että voi pullistella hauista. Ja haukien hauista. Jopa hauista haukien hauista. Ei taida olla enää lukukelpoista? (Kaura aloitti tämän haku-hauki-hauis -teeman. Kaikille kolmelle löytyy sijamuoto, joka on kirjaimelleen sama, vaikka painotukseltaan puheessa toki eri.)


Hyväksi lopuksi kätevä niksi. Muistakaa mistä luitte tämän ensin, kun joku saletisti tyrkyttää sitä seuraavaan Pirkkaan.
Kun uunissa paistuville karjalanpiirakoille haluaa voisulaa, siinä voi kätevästi säästää aikaa, voimia ja sähköä. Klohmaise vain haluttu määrä voita metalliseen desin mittaan, jonka voi asettaa hellan takaosaan pienen ritilän päälle, josta kulkee uunin poistoilma. Tuskin kuluu varttituntiakaan, niin voi on sulaa ja olet vähällä polttaa näppisi tarttuessasi mittaan. Sitten voit aloittaa sivelyn, jos näpit kestävät.
Kun olet levittänyt voisulan piirakoille ja ne ovat valmiit nautittaviksi, kyytipojaksi sopii hyvin pussitee. Jos välipalalla on useampia henkiä, tai juot itse useamman kupillisen, virallinen pirkkaniksi neuvoo kätevän tavan laittaa tee:
Työnnä teepussiin narulla kiinnitetty paperilappu kuivauskaapin lautastelineen ritilöiden väliin ja käännä niin, että pussi jää roikkumaan lavuaarin yläpuolelle. Nyt kukin voi vuorollaan nostella kuumalla vedellä täytettyä mukia siten, että pussi uppoaa kuppiin. Ei tule teiinitahroja pöydälle ja pussi on helppo käytön jälkeen pudottaa roskakoriin.

(Muotoilin tämän teepussiniksin omasta päästä, mutta idea on löytynyt joskus muinoin Pirkan viralliselta palstalta.)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, voisulasta tulikin mieleeni yx omavitsi. Tämä on kyllä vähän tuhma, mutta menköön: "Kun pullat ovat valmiit, ne sivellään yleensä munalla, mutta tällä kertaa käytämme sivellintä." hahaha..voi käyttää vapaasti :D (miten mä aina villiinnyn täällä pygmin hiekkalaatikossa!!?)

Anonyymi kirjoitti...

Voih, Pirkkaniksit! Kun sisareni olivat 12-16-vuotiaita, he hankkivat aikamoisia määriä rahaa kehittämällä niksejä, joita lähettelivät Pirkka-lehteen. Voin vaikka vannoa, että about 8 vuotta sitten puolet jokaisen Pirkan nikseistä tuli siskoltani ja veljeltäni. Siitä kehittyi oikea kilpailu ja äitiparka pakotettiin testaamaan niksejä käytännössä. Mutta hauskaa oli.
-minh-

--KATA-- kirjoitti...

Nonni. Sukkahousujuhlapäivä on pilalla!
Mä haluan myös uunissa paistettavia karjalanpiirakoita. Olen varma, ettet niitä itse leiponut, tietty semmoisia IHANIA pakastealtaasta löytyviä. Epistä.

Varapygmi kirjoitti...

Nonni, poika sai ennen sirkustelua ja sen jälkeen kerrottua, millaisia pääsi karkuun. Ahveniakin karkasi ainakin neljä ja vaarilta haukia. Itse nosti kuulemma molemmat hauet, jotka saaliina olivat. Hää simahti jo Herra Huun ja Uppo-Nalle-levyn myötä.

Angela: krhm, pullasuti oli aseeni.

Minh: äidillä taisi olla kovat sukkahousukulut? Tuo teepussijuttu on jäytänyt päätäni vuosikausia, en pääse yli mielikuvasta, että aamupöydässä perhe kukin vuorollaan käy nostelemassa vesimukiaan kohti pussia.

Kata: juuri niin, pakastekamaa olivat, mutta taikina on etevän ohut ja rapea. Eikä riisipuurossakaan moittimista. Pojan kaksi suosikkia välipalaksi tai aamulla ovat näkkäri ja karjalanpiirakka. Noin terveitä valintoja suosii ilolla.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei ole kaappia roikkumassa altaan yläpuolella, joten joudun varmaan panemaan teetä sukkahousun lahkeeseen ja ripustamaan sen altaan päällä olevasta kattolampusta alas? Vai pitäskö rakentaa vanhasta koululaislampunvarresta (you know, sellanen lamppu mikä oli jokaisella 70-luvulla ruuvattuna pöydän kulmaan) nostokurki seinälle, joka pitelee teepussia altaan päällä? Mutta mistä minä sen koululaislampunvarren nykäsen, kysyn vaan? -mrs morbs

Varapygmi kirjoitti...

Arvon mrs, nostokurjet voivat olla nykyään haluttua retroa ja sitä myöten kalliita.
Jos Teillä runsaalti teennauttijoita on, näkisin ainoaksi vaihtoehdoksi keittiöremontin, jossa asennetaan vähintään se lautastenkuivausteline lavuaarin yllen.
Mitenkään sukkahousunlahjetta väheksymättä.

Anonyymi kirjoitti...

Kalliiksi tulee. Lavuaarin yllä on nimittäin ikkuna. Siis remontoidaanko ikkuna umpeen, jotta saadaan asennettua siihen kaappi... Kätevintä on ehkä ilmoittautua teestä vierottumisklinikalle. -mrs morbs

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä se vaatii sitten erillisen teepussilavuaarin, jos keittiössä vain on tilaa?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tai jos säästäis rahaa ja ripustais sen teepussin vessanpytyn päälle. Ei tarviis rakentaa uutta keittiötä vaan aina vessassa asioidessa vois samalla huljutella pussia kupissa. Vois rakentaa sellasen telineen pään päälle, jossa vois kannatella kuppia ilman käsiä... Siinä säästäis aikaakin, kun pakollisella pyttyreissulla pitäs teepussia mukissa. Ois kätevää muutenkin, kun panis sen telineen päähän, kaikki tietäis et nyt se menee vessaan elikä nyt on vessa varattu. Monta käpästä yhdellä iskulla, vai mitä. -mrs morbs