5.12.2006

Minun isäni on isä ja mun isä

Sellainen pikkuhuomio vaan, että kääntäessä joutuu usein solmuun persoonapronomien kanssa. Milloin pitäisi saada sukupuoli he/she-sanoista luontevasti mukaan, milloin taas niitä on ladattu inhimillisesti katsoen liikaa yhteen lauseeseen, kun mukana ovat esmes my/his/her-tyyppiset ratkaisut erottelemassa kelle mikäkin kuuluu. Usein sujuvaa syntyy vain palastelemalla lausetta useammaksi.
Yksi mielenkiintoinen erikoistapaus oli "my father/mother", jota joutui kerran tosissaan pohtimaan. Heti tulee mieleen kaksi käännösvaihtoehtoa "minun isäni/äitini" tai vain "isäni/äitini".
Tuo "minun isäni" on aika juhlava, se tekee sekä itsestä että isästä numeron, tai sitten korostetaan erityistä yhteyttä.
Yleiskieliseltä taas kuulostaa "isäni", jonka voinee laittaa melkein mihin yhteyteen vain.

Koin pienen oivalluksen jokunen vuosi sitten, kun huomasin vasta graafisen romaanin käännöstä tarkastusvaiheessa mulkatessani, että puhekuplaan ei sopinut kumpikaan noista. Siinä oli ehdottomasti luontevinta jättää lisukkeet pois ja tällätä suoraan: "Isä sanoi, että…" Vaikka alkuteksti loi harrasta tunnelmaa toistamalla "my father", tiukka ja kuiva "isä" näytti parhaalta käännökseltä.
Myöhemmin olen todennut sen usein käyttökelpoiseksi, jos tilanne tai yhteys* kertoo suoraan, että minun henkilökohtaisesta omasta isästästästäni täytyy olla kysymys, jolloin useimmat jättävät puheessa** persoonapronominit ja possessiivisuffiksit poies.

Niin, mulla ei ole koulutusta kääntämiseen, joten en tiedä kuinka itsestään selvänä tällaisia tapauksia käsitellään "piireissä", mutta 15 vuoden askartelu auttaa joskus oikaisemaan jonkun mutkan päässä ja paperilla. Eikä tuo iso juttu yritä olla, on vain jollain lailla kiintoisaa mikä erityisasema isällä ja äidillä on, monesti myös toisin päin: "tytär sanoi…", jopa "poika sanoi…".

Hupaisalta on tuntunut sekin, että käytän puheessakin poikani lähimmäisestä sanaa "äitinsä". Alkujaan taisin ottaa sen käyttöön tiiviyden takia tekstiviestissä, mutta nykyään voin ilmoittaa luontevasti vaikkapa: "Vien pojan äitinsä luokse aamulla" tai perätens "Äitinsä hakee hänet". Pojan kuullen haluaa käyttää sanaa "äiti" (eikä jotain esoteerisempia viittauksia, khöm, joille ei ole tarvettakaan), muttei toistella turhaan hänen omaa nimeään (siis pojan, ymmärrättehän, koska äitiin viittaisi "tämän omaa nimeä" tai ehkei sittenkään).

Ehkä joskus saan kääntää vielä nuorisokieltä, jossa kuplaan/dialogiin sopii parhaiten "Mun isä", sillä se lie ollenee*** puhekielessä tavallisempi kuin mikään noista muista, vai häh?

* hyvä on, konteksti.
** 'puhe' on hassu sana. pee-uu, pu, hoo-ee, he, puhe. Erittäin tiivis, kaunis ja käyttökelpoinen.
*** "lie ollenee" kilvoittelee kamalimman tökkyröinnin pokaalista ilmaisuissa, jotka uskon vakavissaan kirjoitetun.

5 kommenttia:

jokke kirjoitti...

Tuli vaan mieleen, että sarjakuva-albumissa Sininen Lootus (Tintti) käytiin kiinalaisten lähisukulaisten välillä seuraavanlainen keskustelu (s. 17):

"Mene pois ja ole kiltisti!"
"Kyllä isäni..."

Kyseessä lienee tietty siirtomaakolonialistisroturasistinen suhtautuminen aasialaisiin (Tästäkinhän Herge'tä syytettiin herkeämättä).

Alunperin jälkimmäinen kommentti on ehkä "Oui, mon pere..." Valistakaa jos olen väärässä.

Tässä korostetaan mielestäni paitsi ei-eurooppalaisten henkilöiden luonnotonta suhtautumista perhesuhteisiin myös heidän tönkköön ja lapselliseen ilmaisutaitoonsa. Sama toistuu usein mm intiaanien kielen kohdalla. Joskus olisk kylä kiva lukea näitä Lucky Lukeja ja tex Willereitä alkukielellä.

Olisihan se hienoa nähdä jos yllä mainittu keskustelu olisi käyty seuraavasti:

"Punkkaan siitä ja pulinat pois!"
"Vittu faija...vähät meen :-("

Isän...- eiku itsenäisyyspäivää.

Varapygmi kirjoitti...

Jou mama - minun äitini. Tex Willeriä olen selaillut alkukielellä, mutta se näyttää pahalta rastilta, kun ei italiaa osaa enempää kuin ruokalista on opettanut.
"Ranteella, Risto puhelimessa."
Ilmeisesti ulkomaankieliset suosivat enempi tuota omistavaa persoonapronominia, esimerkiksi Korkkareissa en ole arvannut kääntää ranskalaisten toistelemaa "mon ami" vielä suoraan "minun ystäväni". Mahtoiko Aarne Raninen käyttää tuota ilmaisua usein, kun muistaakseni hänen hellunsa oli se nuorempi Aspelund, joka kenties sai siitä innoitteen superhittiinsä Apinamies?

veepygmi kirjoitti...

Ai niin, se pitää vielä mainita, että pitkäaikainen ja nerollinen Willer-kääntäjä Renne Nikupaavola kuulemma oppi italian nollasta kääntämällä Texiä. Kun siitä oli tullut puheeksi, että osaako hän nykyään puhua italiaa, vastaus oli ollut yksinkertainen: "En tiedä, kun en ole kokeillut."

jokke kirjoitti...

Tämä tarina on tosi:
Olin kauan kauan sitten Vaasan Hotelli- ja ravintolaoppilaitoksessa kärsimässä kakkuani.
Hymyni oli kuin Kantolan keksi kun eteeni marssi ravinto-opin opettaja ja esitteli itsensä:

"Risto Ranto"

Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.
Jokke

veepee kirjoitti...

Uskoma-v*ttusen-tonta! Ehkä paras kuulemani nimi sen jälkeen, kun sällit huvittelivat läpi yön lukemalla Treen puh-luetteloa ja löysivät loppumetreillä nimen:
Veripää, Jaffa

Tuo alku viittaa muuten Teräskukkien (muistaakseni) tekstitykseen, jossa "fan-f*ckin-tastic" oli käännetty "fantasti-v*ttu-sen hienoa". Se jäi käyttöön kuukausiksi 90-luvulla.