Miltä se kuulostaa, jos sitarinsoittaja on huono? Kenties George Harrisonin alkuvaiheiden yrityksiltä? Vai huomaako länsimaiseen hapatukseen nikeltynyt korva mitään, jos rytmit ja tonaliikka (huom. en tiedä kunnolla mistä puhun) ovat joka tapauksessa vieraita?
Lawrence Blockin kirjassa Tanssi haudoilla päähahmo Matt Scudder vierailee Taj Mahaliin (oletettavasti rakennukseen, ei bluesmieheen) keskittyvässä näyttelyssä ja kuuntelee sitarinsoittajan sooloesitystä. Näin hän tuumii: "Minulla ei ole aavistustakaan, oliko miehestä mihinkään vai ei. En tiedä, mistä sen erottaa tai mistä hän itse erottaisi, onko hänen soittimensa epävireessä." (Vakuuttavan oloinen kääntäjä on Tapani Bagge, olen niin alussa, etten uskalla muuta sanoa.)
Harrisonin vuonna 1971 Madison Square Gardenissa järjestämästä Concert for Bangladesh -multimediahappeningista (kaksi hyväntekeväisyyskonserttia, levy, elokuva) on klassikkotarina, joka on voinut olla myös Blockin mielessä. Konsertin avasivat sitaristi Ravi Shankar ja sarodisti Ali Akbar Khan. He virittelivät instrumenttejään alkuun puolitoista minuuttia ja saivat innokkaat taputukset. Shankar kommentoi kuivasti: "Jos arvostatte virittelyämme noin paljon, toivon että pidätte soitostamme vielä enemmän."
Vielä kun näkisi jossain hörhökapakassa ilmasitaristeja, mutta se varmaan vaatisi tuhdimpaa jatsinortin vetelyä tai muuta epäilyttävää pohjustusta. Niin, tuo yllä oleva juttu on varmaan asiasta kiinnostuneille vanhaa jorinaa, mutta on se silti klassikko.
* * * * *
Olen aika täpinöissäni jo nyt illan konsertista. Juttelin Markon kanssa puhelimessa ja kuulin, että Joensuu oli ollut hyvä veto. Pieniä teknisiä murheita, kuten kitarankielten katkeilua, mutta bändi oli iskussa. Huono kenraali ja votnottia, paitsi jos se ei ollut huono.
Keskiviikon Tamperelaisessa oli näköjään Markku Makkosen asiallisen innostunut arvio keväällä ilmestyneestä albumista, joten skannasin sen tähän (klikkaa isommaksi).
Mitäpä siihen lisäämään, itse intoilin samasta levystä maaliskuussa tähän tapaan ja lainaamani saksalaiset nettilähteet näin.
25.8.2007
Sitarointia ja satakieliä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Ilolla näitä sinun teräviä pohdintojasi lukee. Asiaa on niin paljon, että täällä oululaisnäytön ääressä joskus suukin pikkuisen loksahtaa. Nyt pitää alkaa pohtia sitä sitarointia sitten...
Älkääs nyt kuulkaas, mihnä kohdassa sitä asiaa oli. Lupaan silti alkaa reenaamaan ilmasitarointia vielä tänään, sillä Turun toveri tuli kylään ja valmistaudumme jo illan rientoihin.
Georgehan vetää Beatleslevyillä ihan länsimaiseen sävelympäritöön sopeuttamalla sitä sitaria, niinkuin yleensä kaikki muutkin länsikitaristit. Eli riittää, kun saa sen saundin sinne mukaan. Vähän voi välillä venyttää intialaisen oloisesti fiilistellen. Eikä siinä mitään pahaa...
Bagge on muuten vanhoja keravantuttuja :)
piti olla:
länsimaiseen sävelympäristöön
Sitarin soittoon viitaten: ... Erik Tawaststjerna järjesti musiikkifilosofian kongressin yliopistossa. Avajaisluennon piti Lewis Rowell, joka oli opiskellut kolme vuotta intialaista musiikkia Bombayssa. Hänellä oli asiasta erinomaiset tiedot ja hän briljeerasi niillä vähän liikaakin. Se rupesi risomaan minua. Kun hän sitten kovasti hehkeissään kysyi luentonsa päätteeksi, oliko kuulijoilla mitään kysyttävää, minuun meni provokaattorin henki: "Kun olette intialaisen musiikin konsertissa on helppo päätellä, ovatko soittajat teknisesti päteviä vai eivät. Mutta pystyttekö sanomaan, onnistuiko tulkinta? Oliko raga valittu oikein kuun asentoon nähden vai ei?"
"No problem", jenkki julisti. "Tarvitsee vain katsoa miten naapurit reagoivat."
"Vitsikkäästi vastattu", minä sanoin, "mutta vastauksenne todistaa että ette ole ymmärtäneet asiasta mitään."
Siihen ei professorilla ollut mitään sanomista...
- Seppo Heikinheimo :
Mätämunan muistelmat
(Otava 1997) s.156
Tervens, vahvan keikan vetivät Satakielet ja minä taas vedin vahvan sarjan, joten pitää vähän toipuella. Päästiin ennen keikkaa oikein bändisaunaan, myös vieraileva tähti Tommi Liimatta oli kertomassa mielenkiintoisia asioita. Aika bändäriä.
Kervå, niinhän ne tekivät Jori ja Brian Jones, peruskaavaan maustetta, jotkut taas hakivat kitaralla vastaavaa vongauttelua tai "dronea" (esim. Dave Davies Kinksin See My Friendissä jo 1965). Eikös Jori myöhemmin koettanut vedellä aidompaankin tyyliin? En ole kyllä hänen sooloihinsa kovasti perehtynyt.
L'uomo, moro! Heikinheimo oli pirullisen hyvä kirjoittamaan - "hehkeissään" - ja tiesi usein mistä puhui, toisin kuin eräät peilistäni toljailevat.
Ai niin, oli hupaisaa kun Jukka Junttilalla oli pöytämyynnissä melkeest koko Nightingalesin tuotanto ja useampi katsoja totesi, että mulla on jo nuo kaikki, siis neljä älpeetä ja yksi eepee.
Ja piti vielä sanoa, että eihän se georgen alkuaikojen sitarinsoitto missään nimessä ole huonoa. Sillä ei vaan ole mitään tekemistä sen aidon asian kanssa.
Mutta eniwei, hauska soitin, olen itsekin usein äänittänyt. Jostain syystä en ole ikinä jaksanut itse kokeilla, miten se oikeen skulaa.
Ja vielä semmoinen huomio, että siinä pahkeisen vempeleessä on yllättävän hiljainen ääni.
Himputti, olisin yhtä hyvin voinut tulla satakielimään, kun en kummiskaan saanut nukutuksi. Olisi ollut varppina kivaa. Toisaalta kyllä migreeniä irstaasti lähentelevä päänsärky ei jättänyt maailman huibuinta viilinkiä jälkeensä. Onneksi jaettu ilo on moninkertainen ilo, eli otan tästä siivun ittellenikin noin hengessä.
Huh huh, ei ole hyvä olo täälläkään päässä, Kaura.
Kas Kervå, että on ollut lähikontaktia. En ole itse tainnut edes nähdä vierestä. Soittimia on hauska kuulla yllärioloissa, esmes viulu kajahtaa törkeän lujaa kerrostalokämpässä. Eilen tuli kuultua saunan pukukopissa, miten Tokain Lea Paul -kopio ja Strato soivat vahvistamatta. (Bändin Jukka kehui pitävänsä Tokaistaan enemmän kuin ehdasta Gibsonistaan.)
Niin, tietysti Les Paul.
Ja Liimatallakin oli julmetun nätti Ibanetsi, jolla irtosi muikea "Plastic"-soolo.
Maestro Kantolan jäntevästi kumuttelevaa Rickenbassoa unohtamatta.
Jou, Liimatta on tiettävästi kovin mieltynyt vehkeeseen.
Kantola oli vauhdissa, tehokkaasti tahdittavat ne jalaniskemiset ja muut loikat. Ernomainen pelimanni, walking bassin maestro ja laulukin kulki vankasti.
Knoppitietoa, basso on käsittääkseni Shaftesburyn Rickenbacker-kopio, joka taitaa olla arvosoitin sekin. Pitää tarkistaa vielä.
Hämmentävistä (mutta ehdottoman länsimaisista) sitarmusisoinneista mieleen hyppää toki Opium Jukeboxin muutaman vuoden takainen levy Bhangra Bloody Bhangra, levyn täysi Black Sabbath -covereita sitarilla soitettuna...ja toimivat yllättävän hyvin.
Mua aika lailla jänskätti, mikä peliin-versio tällä kertaa tulee, mutta nyt voi huokaista helpotuksesta. Hiano tuli.
Tervens taas. Hirmuiset työpaineet…
Hdcanis, vänkältä kuulostaa, mutta levyä en kyllä tunne.
Kaura, kyllä Peliiniin voi luottaa.
Jou, sain vahvistuksen eilen Markolta, että kyllä se basso on Shaftesburyn Rickenbacker-kopio, en muista mistä mallinumerosta kopsattu.
Romukaupasta, tehty Italiassa joskus 1965 tai 1966, kaamea "jousipyssy" kuulemma, jolla muut eivät osaa soittaa. Siis harvinainen määrällisesti, muttei hyvyydessään soittopelinä.
Tieto on kuulopuhetta, kannattaa varautua virheisiin, mutta olisi siinä joku laatta, josta saisi selvitettyä tarkan alkuperän.
Lähetä kommentti