Ihmettelin tuossa viikko tai pari sitten paarin pöydässä vilahtanutta juttua, joka lähti liikkeelle ihmisen kyvystä täydentää puuttuvia ääniä mielessään. Ensimmäinen sysäys oli Nikkisen Beatles-versioista puuttuneet taustalaulut, mihin en kiinnittänyt kummempaa huomiota, koska tunsin esitetyt kappaleet aika läpikotaisin ja nautin vain meiningistä, kun en ole niitä livenä muulloin kuullut niin autenttisella ja autoritaarisella otteella.
Kolmas juttu oli kuulijan kyky tunnistaa puhujan ääniala siitä kapeasta osasta, minkä puhelin toistaa, mutta ei siitä sen enempää, koska en ole asiaa yhtään lisää mieleeni verestellyt.
Se keskimmäinen taas valkeni hiukan, kun kohtasin klassisesta säveltäjästä kertoilleen visatoverin uudestaan noin viikko sitten. Huonosti oli ensi rupatuksen sisältö muistiin tarttunut, kyseessä olikin amerikkalainen säveltäjä nimeltä Charles Ives (1874-1954). Puolustuksekseni tyydyn sanomaan, että olin kesälomavireessä ja juttuja oli ehtinyt sinkoilla jos jonkinlaisia ennen ja jälkeen tuon tuokion. Enkä minä klassisesta mitään tiedä.
Olen tähän mennessä ehtinyt vain tavailla wikipedian tietoja, jotka paljastavat hänen olleen kokeilunhaluinen, yllättäviä musiikillisia ja rytmisiä ratkaisuja kehitellyt säveltäjä – ja ammatiltaan vakuutusmies. Isä George oli opettanut hänelle jo poikasena bitonaalisen ja polytonaalisen musiikin riemuja. Olen täysi tumpelo musiikin teorian suhteen, mutta tämä toi mieleen, kuinka itsekseni ihmettelin millainen soitin kannattaisi pikkupojalle hankkia, jotta se ei opettaisi ja sitoisi häntä liian tiukasti länsimaisiin tonaalisiin kaavoihin. Nehän oppii saletin varmasti muutenkin ympäristön vaikutuksesta, joten lapsen avointa mieltä on turha hätiköiden turruttaa.
Tuossa wikijutussa en huomannut erittelyä tarinasta, josta mielenkiinto alkujaan heräsi, että Ives harkitusti jätti sävellyksistään ääniä pois kuulijan mielessään täydennettäväksi ja joutui tarkastamaan huolella puhtaaksi kirjoitetut partituurit, ettei kirjaaja ollut lisännyt niitä ääniä jo paperille. Ei tämä kuulosta ainutlaatuisen omaperäiseltä oivallukselta, mutta juttu kutkuttelee maallikon mielikuvitusta, vähän samaan tapaan kuin Minna Lindgrenin (tulihan nimi oikein) musiikkipakinat ovat takavuosina kiehtoneet, kun niitä vielä Suomen Kuvalehdestä tapasin lukea.
Että miksikö kirjoitan tänne asiasta, jota hyvin heikosti ymmärrän? Hyvä kysymys, mutta uteliaisuuteni yllyttäisi nyt hankkimaan jostain näytteitä Ivesin tuotannosta. Osaako joku viksumpi antaa vinkkiä, mistä päästä rockilla korvansa pilannut voisi saada parhaiten ensimakua? Kaikenlaista nuo vakuutusmiehet näyttävät sivutöinään puuhailleen, jos Ivesiä nykyään kiitellään yhdeksi viime vuosisadan alkupuolen merkittävimmistä säveltäjistä.
Sitä paiten, jos tuotanto sattuisi korvaa miellyttämään, nimi täydentäisi hienosti sarjaa: ILVES-ELVIS-IVES.
Nopealla vilkaisulla en löytänyt tietoa, että näyttelijä, laulaja, kirjailija ja Oscar-voittaja Burl Ives (1909-1995) olisi Charlesille mitään sukua.
20.8.2007
Ei edes hilse pöllähdä
Hourii Varapygmi omiaan 23:02
Aiheet: Charles Ives, puuttuvat äänet
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Kantsii kirjoitella kaikenlaisia blogiin, myös heikommin ymmärrettäviä, sillä paikalle voi rykäistä joku, joka tietää paremmin tai erilaista tai eri näkökulmasta. Nuo ääni- ja kuulemisjutut ovat joka tapauksessa erittäin mielenkiintoisia, terv. nimim. ihan spekiaalisti kuulevan heebon äitee.
Tervens! Siinä lisätiedon toivossa osaksi kirjoitin, mutta tarina puuttuvista äänistä nappasi tosiaan jänskänä legendana, jota vain parantaisi sen kuuntelemalla todentaminen.
Saattaa olla C. Ives harvojen herkkua Suomessakin, sillä wikijutun perusteella sävellystensä soittaminen on tuottanut orkestereille suuria vaikeuksia.
Työt painaa päälle. Työn alla on sarjakuvaseikkailu, jossa esiintyy asianajaja Phineas Fogg. Sanopa mistä klassikkokirjasta nimi on napattu.
iqicvfMoi!
En tiedä, onko Phineas Fogg napattu Matkalta maailman ympäri 80 päivästä, mutta se mulla tuli vaan mieleen. (vai kysyitkö tätä Kauralta? no ei se mitään, meillä on osittain aika samat aivot toisinaan... ):)
ILVES-ELVIS-IVES- sarjan seuraava jakso on sitten varmaan VESI? Ja sitten vaikka SEI?
Terveisin nimimerkki: olen kala olen kala mutta en ole pakastesei.
Oho, tuli noi sanavahvisteet tohon kommentin alkuun äskeisessä. Ihme ettei meinannut tulla läpi :D
Tiedän kuunnelleeni Ivesiä levyltä, mutten muista tarkemmin. Muistamattomuus ei todennäköisesti johdu Ivesistä vaan alkavasta dementiasta. Siks toisekseen tilaisuudesta on reippaasti yli kymmenen vuotta, koska se liittyi yliopisto-opintoihini. Jotain kamarimusiikin tyyppistä se oli, oisko ollut jousikvartettoja? Ihan mielenkiintoista musiikkia se muistaakseni oli. Tosin olen sitä mieltä, että amerikkalaiset klasarisäveltäjät ovat kaikki vähän outoja.
Luulen, että poikaasi et voi enää suojella tonaalisuudelta. Vahinko on jo tapahtunut. Sori. Mutta aina voi laajentaa! Jos on asiansa osaavat opettajat ja kunnon matskut, lähes kaikissa soittimissa käydään läpi uudempaa ja atonaalisempaa ohjelmistoa.
Mä veikkaan myös Maailman ympäriä!
Terve Elmeri, sieltähän se Fogg oli! Viestisi ei tullut jostain syystä spostiinikaan, huomasin sen vasta, kun piipahdin Kukkiksen yllyttämänä.
Kukkis, Ivesilla näyttää olevan runsaasti pienempien kombojen kamaa, kamarimusiikkia ja oudompia kokoonpanoja. Sinfonioista viides jäi wikin mukaan kesken, eikä niissäkään soitinnus kaavoja kuulemma noudata.
Ja juu, se pojan avoin virittely meni ohi, nyt on tuutattu jo korvat soikeiksi länsimaista nykymusiikkia. Ne mietteet koskivat vaihetta yhden ja kahden vanhana, jolloin joka suunnalta ei puskenut vielä radion, tv:n, ynnämuiden tarjontaa, koska kotiympäristö oli rauhallinen. Se oli yksilöajattelua, kenties aivan tyhjän päällä. Vaihtoehtoja olisi aina ilo tarjota, vaikka toinen ei niihin tarttuisikaan.
Huh, onneks toi Elmis tuli hoiteleen hommat sillä välin, kun mun puoli aivostosta hillui muualla. Mää olen ajatellut kirjoittaa nykymaaliman yksilöllistä individualismia korostavaan minä-minämeininkiin paremmin istuvan uusversion: Oman navan ympäri 80 päivää (ja sitten huilitauko peilin eressä poseeraten).
Minkä kesä kastelee, sen talvi jäädyttää. Sieltä tuleekin kätevästi Elmanderin ehdottamat jatko-osat, ensin vesi ja sitten siinä viihtyvä ja jäätyvä sei.
Lähetä kommentti