Kymä hyvää, ilman kirosanoja

Kova rasti, paha paikka, ikävä tilanne ja sen semmoista. Mutta menköön, jos Angela haastaa, ja satun olemaan nousujohteisessa ylämäessä (onkos tuokin Sariolaa?). Kuulemma pitäisi keksiä 10 asiaa, joista pitää itsessäns (ja hitot muiden mielipiteistä, otaksun).

1. Elämänhalu. Liian monesti olen herännyt niin, etten haluaisi morjestaa itseäni peilistä, saati tervehtiä ympäröivää maailmaa. Täällä keikutaan silti, paremmin mielin kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Joskus sattuu nykyään, että muut haluavat minun olevan läsnä, kunhan olen suhteellisen hiljaa.

2. Välittömyys. Haluan sanoa itseäni lähellä oleville ihmisille, ja oikeastaan muillekin, mahdollisimman suoraan mitä ajattelen. En ole tehnyt sitä siksi, että ajattelisin siitä hyötyä koituvan, mutta välillä olen taintua hyvään palautteeseen. Ennen kaikkea siksi, että minä ja ne muut ymmärtävät, että liikumme yleensä vähäpätöisissä asioissa, jotka vain keventävät arkea. On vain hyvä, ettei haudota turhia.

3. Epäherkkyys. Olen kuullut pienestä pitäen, että olen liian herkkä, kuin mimosa. Lukiovaiheessa kuulin olevani ylimielinen. Nykyään näen ajoittain, että olen pystynyt säilömään pirtussa sitä samaa orastavaa versoa omasta erikoisesta luonteestani, joka ilmeisesti loukkaa tai hermostuttaa muita, mutta enää ei ole kiire tyrkyttää sitä kellekään muulle. Nyt tiedän, etten ole herkkä tai ylimielinen, olenpahan vaan.

4. Päättämättömyys. Liittyy edelliseen sikäli, että minulta tivataan silloin tällöin päätöksiä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Tiedän pystyväni joustamaan, jos se on edes jollekulle hyödyksi. Sen sijaan en pysty joustamaan harkitusti siksi, että joku saisi voiton näennäisessä valtataistelussa, koska se sotii liikaa elämänarvojani vastaan. Niinpä tahattomasti saan jonkun ihmisen ajattelemaan enemmän, mitä hän haluaa tai haluaako mitään. (Vinkki: tällä periaatteella on keskimäärin turha lähestyä naisia, jos halu on syventää suhdetta. Patriarkaalinen "mies päättää" tai "isä päättää" toimii usein helpommin, vaikka kuinka toisin toivoisi.)

5. Sukupuolisuus. Olen iloinen siitä, että vaikka nautin naisten katselemisesta, siihen ei ole nykyään mitään kiirettä. En halua katsella salaa, en halua loukata tuijottamalla, enkä halua tehdä oletuksia, mutta sen verran olen oppinut, että naiset pitävät siitä, että heidät huomataan. Sen ei tietenkään tarvitse johtaa mihinkään, mutta on yllättävän juhlavaa vain notkua kaikessa rauhassa, huomata kiinnostava, oikea nainen (mikä ei liity hemaiseviin vaatteisiin ja ulkomuotoon, vaan yleiseen asenteeseen), jonka kanssa voi vaihtaa katseen. Missejä ja nuoria tyttöjä en edes osaa katsella niin, että ajattelisin heitä sukupuolisina olentoina, mikä voi kuihduttaa mielikuvitusmaailmaani. Kaikkein hienointa on toki löytää katseella oikea ihminen, josta saattaa myöhemmin huomata, että hän on sukupuolisesti kiinnostava nainen.

6. Itse-epäily. Vaikka teen törkeitä yleistyksiä, kuten yllä naisista, en usko niiden kuvaavan taas päinvastoin yhtään yksilöä. Jos huomaan väkisin tunkevani jotakuta lokeroon, enkä tarkoita nyt penetraatiota vaan tylsää luokittelua, niin luulisin olevani altis nousemaan matalamielisyyttäni vastaan, kunhan ensin huomaan sen. Samaan liittyy se, että huomaan vaivihkaa kamppailevani homofobiaa vastaan muun muassa siksi, että olen oikeasti kiinnostunut, miksi en käsitä monien perusviettejä ja etten ainakaan tiedä tuntevani juttukavereina homomiehiä, -naisia kyllä. Jos summaan naiset, homot ja uskovaiset toiselle puolelle, huomaan ymmärtäväni aika pientä osaa väestöstä. Fobioita vastaan kannattaa aina taistella, sitä paitsi, jos on toivoa edistyksestä.

7. Ankkuroituminen. Nyt huomaan, että listani järjestys on satunnainen. Eniten pidän itsessäni siitä, että haluaisin pysyä miehenä, jollaisena poika minut tuntee ja jollainen hän haluaa minun olevan. Ei niin, että koskaan haluaisin esittää hänelle mitään, vaan etten muuttuisi turhaan hepsankeikkaillen siitä karusta olennosta, johon hän on oppinut luottamaan. Siihenkin olentoon liittyy paljon outoja piirteitä, mistä poika myös on osoittanut pitävänsä. Olo on sellainen, että olen hankkinut ja ansainnut hänen luottamuksensa, mikä voi toki olla potaskaa.

8. Yleissivistys. Juhlava sana, käytän sitä paremman puutteessa. Sam Cookea lainaten: "Don't know much about history / don't know much about geography", mutta sitten taas kevyestä kulttuurista on tarttunut sellainen laaja ja ohut pintasilaus. Paljon palikoita, joihin voi kiinnittää uusia tietoja. Se on hienoa siksi, että ymmärtää usein, jos joku muu kertoo kunnollista, syvällistä asiaa.

9. Kielellinen huvittelu. Pystyn viihdyttämään itseäni leikkimällä sanoilla. Isäni kehui taipumustani tähän jo ennen kuin olin kouluikäinen, esimerkiksi ilmaisua: "mennään metsemmäs". Pakko se on myöntää nykyään, vaikka kaverit etupäässä sille irvistelevät, että tavassani pelleillä sanoilla on jotain erikoista, mutta se on ehdottomasti sukurasite (jos suksi ei luista).

10. Rehellisyys. On erityisen vaikeaa väittää olevansa rehellinen, mutta luulo siitä pitää minua pinnalla. Saa upottaa kernaasti, sitten keksin kai uuden tavan vakuuttaa itseni, että jollain olennaisella tavalla pyrin siihen.

Hui helkutti, olipa kaamea, katharttinen reissu. Ja minä sentään pidän itsestäni aika paljon. Haluan jatkaa haastetta, jos ette ole ehtinyt vielä listaa tehdä, kaikille suosikeilleni. Teitä on kuulkaa monta. En uskalla nimetä teittiä, koska hirvittää jos haasteesta tulisi sariolamaisesti "peloteuhka".