20.8.2007

Ensiluokkaista

Toinen viikko koulussa käynnistyi, pojalla on eka lukkarin mukainen koulupäivä. Taikka siis timetablen, se näyttää tänään tältä:
8.00–8.45 Finnish
9.00–9.45 Math
10.00–10.45 Finnish
11.15–12.00 Craft

Täpinöissään teki matikanläksyjä heti perjantaina, vieläpä sellaisia ylimääräisiä joita oli lupa tehdä, kunhan viralliset homeworkit olivat puikoissa. Eiköhän tuo tahti yhdeksän vuoden mittaan hiivu, vaikken sitä mitenkään halua hillitä. Muussa tapauksessa epäilen pojan saaneen geeninsä jostain muualta ja äidinkin* tuntien nostan äläkän, että sairaalassa on tapahtunut sekaannus eli vaihto.

Viikonlopuksi oli saanut ottaa myös videon tai kirjan lainaksi koulusta, hällä oli iso ja ohut kuvakirja, joka esitteli Spider-Manin. Luimme sen eilen iltasaduksi.

Häntä mietitytti kovasti mikä tuo "Craft" mahtaa olla. Lonkalta ehdotin, että se voisi tarkoittaa käsityötä. Pyysin kertomaan myös lopullisen totuuden, kun se tänään valjennee.

Jotain oli jo tapahtunut, vaikka koulua oli vasta viikko takana. Ehkä kyse on lähinnä siitä, että kesälomaillut vintiö oli totutellut taas noudattamaan aikataulua ja liikkumaan porukassa. En osaa eritellä, mitä ajatuksia isässään herättää tuo englanninkielinen luokka. Sulavasti tuntuvat kielet rinnakkain elävän, ettei huolestuta kotimaisen kärsiminen. En usko ratkaisussa mitään snobistista hienoa olevan, mutta jotenkin lämmittää, että pojalla on monenmaalaisia, -rotuisia ja -värisiä kavereita.

Sitä paiten, kloppi on opettanut isälleen jo parin sanan lisäksi myös yhden anglofraasin, johon olen sittemmin törmännyt ainakin Simpsoneissa ja elokuvassa American Graffiti. Se oli "to cut the cheese" ja tarkoittaa sellaista takapuolen narauttelua, jota kodikkaasti rupsutteluksi tai banaalisti pieremiseksikin** kutsutaan. Bart Simpson innostuu Multiplexin tarjontaa lukiessaan huikkaamaan "Ernie Cuts The Cheese!", vaikka elokuvalistassa lukee jotain muuta. Olisiko sitten americanaa, vaikka poika sanoi oppineensa sen kaverilta, jonka isä on tietääkseni britti.


Tässä vielä kuva ekan koulupäivän aamusta, kun sälli on terhakkaana reppu selässä ja Ilves-lippis päässä odottamassa luokkaan menoa.

* Joka on toistuvasti ihmetellyt, että kuka sen äiti on? Isästä on jotain alustavaa, epämääräistä tutkimusta, että se voi olla joku muukin oddseilla 1/200.000. Onhan jo Tampereella asukkaita tuo 200 000. Kuvista kiitos tälle naisihmiselle, jota poika äidiksi kutsuu.
** Takavuosina nauratti, kun ystäväni pohti mikä on tuon sanan infinitiivi. Ehdotin sen olevan 'pierrä', mutta se ei kelvannut. Hänen jyrkkä ehdotelmansa oli 'piereä', mitä toppuuttelin sanomalla, että "maapallo on piereä". Edelleen, pieruhuumorin kimppuun vihdoin päästyä, tulee mieleen Seppo Hyrkäksen klassikko-otsikko 70-luvulta, kun Monacon prinsessa oli saanut pojan: "CAROLINE SYNNYTTI PIERREN". En ole varma, pääsikö se koskaan Iltalehteen (?) asti. Toinen huippusaavutuksensa oli tiettävästi ETYK-päättäjäisistä, missä oli nautittu hienoa samppanjaa: "MUMMIA SUIHIN FINLANDIA-TALOLLA". Anteeksi vanhan toistoa, nuo ovat vain huvittaneet vuosikausia.

8 kommenttia:

Lurker kirjoitti...

Reippaan näköinen tenava. Ensin luulin reppua jättikokoiseksi, mutta selän takana olikin lastenvaunut.

Varapygmi kirjoitti...

Kits, kyllä hän aktiivivintiö on, mikä lisää epäilyksiä vaihdosta. Huomasin kans vaunujen sotkevan, tuo onkin keskinkertainen kännykuva.

Mitä populaari-alaasi tulee, saan siinä mukavasti kertausta uudesta kulmasta, kun kloppi intoilee tutuista ja oudoista aiheista.

Anonyymi kirjoitti...

....en kyllä äitinä ikimaailmassa laittaisi nettiin lasteni kuvia saati heidän aikataulujaan ja asuinpaikkojaan...!! Vastuutonta ja karmaisevaa!

Varapygmi kirjoitti...

Hmmm? Voin olla sinisilmäinen, mutta mitä tässä pitäisi tarkemmin pelätä?

Luotin siihen, että toisten mukulat näyttävät kaikki samalta, vain omansa tunnistaa. Tampereella on aika paljon ekaluokkalaisia, jotka menevät maanantaina kahdeksalta kouluun.

Ohari kirjoitti...

Ehkä te olette todistajansuojeluohjelmassa ja perässänne on mafia?! (Tai ehkä anonyymi on vaan katsellut liikaa amerikkalaista tv-hömppää.)

Yhtä vastuutonta ja karmaisevaa on laskea lapsensa kouluun tai ylipäätään mihinkään julkisiin tiloihin ja vieläpä *glup* säännöllisen aikataulun mukaan. Jos ei peräti vastuuttomampaa ja karmaisevampaa: live-elämässä kun kuitenkin ihmistä on huomattavasti helpompi tarttua kiinni kuin internetissä. (Miten tästä voi kirjoittaa niin, ettei maalaile piruja ja muita torakoita seinille vaan ilmaisee, että höpsis?)

veepygmi kirjoitti...

Terve Ohari! Aloin miettiä kyllä maailman pahuutta tuon anon-viestin takia, varsinkin jos lapsi sotketaan siihen. Lähinnä huolestuttavat vainoharhat ja se, että pitäisi varoa kaikenlaista viatonta kivaa, jos vaikka joku siitä elämöityy todistelemaan, ettei kukaan ole koskaan turvassa.

Huitelen plokiin menemään kaikenlaista sillä yleisen laiskuuden prinsiipillä, etten usko kellään olevan sekä halua, tarvetta, viitseliäisyyttä että ennen kaikkea syytä yrittää sen vuoksi kiusaa tehdä. Joskus siinä voi toki olla väärässä. Ehken laita enää äitinä tänne lisätietoja mistään tv-ohjelmaa henkilökohtaisemmasta.

--KATA-- kirjoitti...

Hui kauheeta!

Itse kielikoulun käyneenä voin vaan todeta, että mitä enemmän kieliä ja kulttuureita niin sitä parempi.
Öh..kröhöm, en siis viittaa tässä nyt itseeni vaan ihan yleisesti ajatellen.

Suloinen pellavapää. Älä nyt isänä huoli, kyllä se kouluinto siitä vielä laantuu.

Varapygmi kirjoitti...

Terve Kata! Lohduttavia sanoja, voin varmaan jättää kasvamisen ja koulun vastuulle sen, että into luonnostaan laantuu ilman että sitä kiiruusti ryhtyisin sammuttelemaan.

Toivottavasti voit jo paremmin, kuulostivat hurjalta ne uutisesi.