Mister loma loma

Tai vaihtoehtoisesti Mr. lomo lomo. Hujahti pari viikkoa nimittäin aika rivakasti lomailevassa hengessä, sen kummemmin yrittämättä, vaikka mahtui siihen jaksoon ihan järkeviäkin ajatuksia ja tekoja. Eniten ilahduttaa rentoutuneen mielen ohella se, ettei ole mitään järisyttäviä ja tärisyttäviä kuuriänäkäisen tai pohmelojankkarin oireita.

Ajattelin kokoilla muutaman hupaisan aihion sattuneesta, jospa vaikka vuoden päästä voisin muistuttaa täältä mieleeni, miten on hyvä rentoutua.

– Lauri Leijonan kanssa huvitellessa tuli alkuun mentyä ylikunnon partaalle, mutta mojovalta tuntui esimerkiksi, kun pääsimme kuokkimaan paarissa yksityistilaisuuden puolelle. Sieltä kajahti niin komeasti vanhaa Beatlesia, että piti laulaa mukana. No, eipä ihme, asialla oli Jiri Nikkinen (kuvassa Cliftersin kokkana), jota säesti ilmeisesti Golden Oldies.
Toinen erityishetki oli ateriointi Coussicca-ravintolassa, joka jaksaa pitää herkuliaanisen oman ilmeensä. Yleinen lorvailu ja rupattelu olivat silti ne antoisimmat puolet, kun emme turhan usein ole kohdanneet 80-luvun tiiviin paarissa (Proffa, Portti) notkumisen jälkeen.

– Kiittelin moneen otteeseen myöhemmin Nikkisen vetoa, mutta kerran pöytään osui kriittisempi näkökulma. Olisikohan ollut niin, että Jaska kaipasi taustalauluja, jotka ovatkin Beatlesilla avainroolissa alkupään rallatuksissa. Yritin esittää, että ilmeisesti ne täydensi mukaan mielessään (ellei hönöseurue sitä tehnyt), kun muut palikat olivat niin kohdallaan.
Hän innostui puhumaan siitä, että näin tosiaan tapahtuu, ja kertoi klassisen puolen säveltäjästä, joka tarkoituksella jätti ääniä pois kuulijan täydennettäväksi. Kuulemma yksi vaikeus oli siinä, että sävellyksen puhtaaksikirjoitus piti tarkastaa huolella, koska ammattitaitoinen kirjuri lisäsi niitä puuttuvia ääniä jo paperille. Kukahan hitto se säveltäjä oli, taisi olla lyhyt nimi. Alkoi ehkä L-kirjaimella? Kuulosti ehkä norjalaiselta? Tai sitten oli vain turskaa korvassa. Kovin tuttu herra hän ei minulle siis ollut, kenties sittenkin britti? Varmaan 1900-luvulta, ehkä alkupuoliskolta.

– Tuota täydentämisen teemaa voisi jatkaa siihen, että puheopin tunneilla muinoin opin puhelimen ja korvan ovelaa toimintaa. Puhelin toistaa vain kapean soiron puheen äänialasta, mutta kuulija osaa lisätä siihen äänien kerrannaiset (tms.) ja tunnistaa siten puhujan äänenkuvan. Korva vaatii hiukan kalibrointia, minkä vuoksi on järkevää aloittaa helposti tunnistettavilla sanoilla, kuten: "Päivää, täällä on…". Jos töksäyttää kärkeen nimensä, se menee helposti kuulijalta ohi, ellei hän tiedä tuota nimeä odottaa. Tunneilla puhuttiin vanhasta akustisesta puhelimesta, mutta tuskin känny paljon laajempaa äänialuetta toistaa, jos se kerran ei ole tarpeen.

– Pojan vieraillessa nukuin yhden yön levottomasti ja huvitin itseäni suden hetkinä vääntelemällä sanoja. Vanha vitsi muuntui kahden erillisotsikon yhdistelmäksi jotenkin näin:
JANINA EI TOIMI ENÄÄ PANOKSEN MALLINA
Varkaudet vähentyneet puolustusvoimien asevarikoilla

– Visailuja mahtui kahteen viikkoon paljon, vähintään kuusi. Viikko sitten toinen vanha turkulaiskaveri Ips Tiikeri ehätti koripallotuomaroinnin jälkeen lähes jokavuotiseen tapaansa Turhaa tietoa -skabaan. Ei se häävisti mennyt, kun kirikierros tällä kertaa pudotti meidät kärjestä kolmoseksi, mutta oli hienoa nähdä taas herra Äimätsalo. (Muinoin heitimme parina darts-kilpailussa aliaksilla Gunnar Äimätsalo ja Frank Torokainen, jotka hän painoi komiasti myös rintalappuihin.)

Nyt pitää lopettaa tyhjänjauhaminen ja lomailu. Poika soitti äsken ja sovimme huomisaamuisen tapaamisen, koska hänellä on suuri päivä. Koulu alkaa, se päätähuimaava vähintään yhdeksänvuotinen seikkailu. Ei kuulemma jännitä yhtään, mutta oli mukavaa, että isäkin kelpaa saattajaksi, sillä otaksun tapauksen olevan kuitenkin mieleenpainuva.

Jaaha, pitäisikö vielä tänään silti visailla, kun Turhaa tietoa kutsuisi reilun tunnin päästä?