6.8.2007

Osmon oppivuodet

Antipodeista* parahin, Mrs Morbidi haastoi kertomaan taustaa bloginimelleni, joten katson aiheelliseksi selvittää saman tien molempien, niin Osmo Poliitin kuin Varapygminkin syntyä.

Herra Poliitin julkinen ura alkoi lähes kymmenen vuotta sitten, vaikka hän oli välissä vuosikausia yhtä salaperäisesti piilossa kuin B. Traven. Kääntelin alkuvuonna 1998 Salaisten kansioiden pohjalta tehtyä pokkaria, ihan kirjan mittaista (256 s.) opusta. Olosuhteet olivat vähän hankalat, en päässyt tekemään työtä omalla koneella yhtenäisenä jaksona, vaan tein sitä pätkissä mm. toimituksessa sekä vanhempieni kotona vanhalla Macilla. Korppu ja alkuteos roikkuivat aina mukana, että pääsin sujuvasti jatkamaan.

Yllätyin muuten nyt, että kanteen tuli vääräoppisesti "Totuus on tuolla jossain" eikä "…tuolla ulkona", joka tv-sarjassa jaksoi pitkään naurattaa. Ehkä toimittaja halusi niin. Nettihaulla olen löytänyt pokkarista jonkun maininnan, jossa hupaisasti kerrottiin: Suomennos: Osmo Poliitti (salanimi?).

En muista tarkasti, milloin ja miksi päätin käyttää työssä nimimerkkiä, luultavasti vasta kun kirja oli menossa painoon. Saati että muistaisin, milloin väännös Osmo Poliitti alkoi huonona huumorina viehättää: pidin sitä vain sopivan mottipäisenä omaan käyttööni ja varmaankin itse sen väänsin. Tässä vielä apinalaatikko pokkarin alkusivuilta:


Vastaaviin työhommiin liittyy toinenkin nimimerkkini Varapygmi, mutta sen keksi toimittajani. Pari vuotta sitten Mustanaamion kääntämiseen tarvittiin tuuraajaa, elikkäs kesäpoikaa, ja toimittaja Marttinen, eli pää-Guran, lähestyi sähköpostilla, jossa nimesi minut Varapygmiksi. Nimike nauratti siinä määrin eri jatkovitseineen, että jäi pysyvään käyttöön ja siirtyi sitten puolivahingossa myös tänne plokiin.

On vaikea selittää, miksi olen käyttänyt hommissa nimimerkkejä, sillä en tiedä hyvää syytä itsekään. Olen pitänyt asiallisena, että joku nimi ilmoitetaan, mutta omaa klooriaa (Cl) en ole usein kaivannut. Siitä ei ole kyse, että olisin työtäni koskaan hävennyt, vaikka oudolta olisi tuntunut röyhistellä jollain satunnaisella kioskikirjalla. Senkin olen silti tehnyt, ja kertonut samalla hauskana vitsinä, millainen salanimi on juolahtanut mieleen.

Joskus nimet ovat livenneet väärin, kun esimerkiksi sarjakuvissa kääntäjät ovat vaihdelleet pitkin vuotta. Silloin olen tavannut asiasta huomauttaa, vähän nolona, koska syy ei ole siinä, että kaipaisin nähdä nimeni. Pikemmin siinä, ettei syy vierähdä väärän ihmisen kontolle… ja toisaalta siinä, että vuosien päästä tietäisin, mitkä käännökset olen tehnyt.

* * *

Kellehän voisin jatkaa viestikapulaa ja haastaa kertomaan oman plokinimensä taustat? Huvittaisiko Oharia kertoilla omastaan? Tai PopuLAARIn Lurkeria, josta mieleeni tulee ensiksi punk-aikojen bändi The Lurkers. Entäpä hdcanis?
Prospero näkyy olevan ainakin Shakespearen Myrskyn keskushahmo, onkohan siinä taustalla muuta? Menestyvän vaikutelman nimi antaa.
Kaura Paittasen valinta plokinimeksi on kerrottukin Viistolla pinnalla, samoin muistelen "ilokaasulla turboahdetun aladoobin" Elma-tädin kertoilleen jo omastaan.
Kervån nimeä naureskelimme plokimiitissä, kun Kaura harhautui miettimään mistä tämä olikaan kotoisin – ja tajusi heti työntäneensä jalkansa suuhunsa, kun plokejaankin ovat mm. Kerawah ja Kuvia Kalliosta.
Moni muukin nimi tuntuu luontaiselta tai jo selityksen saaneelta, vaan mistäpä tuli Suojakänni?





* * *

Asiasta puuhun, kommenttiloorassa Angela kehui Clashin London Callingin kantta. Olen yhtä mieltä, että se on valio sekä puhdasta rokänrollia, joten kaivoin sen ja esikuvansa Elviksen debyyttialbumin kannet näytille. Samoin kuin singlekannen, jossa näkyy mainiosti muita kansia: Beatlesin, Rollareiden, Sex Pistolsin ja Clashin itsensä debyytit, sekä ainakin yksi jota en tunnista suhruisesta kuvasta.

* Olen äitynyt käyttämään tuota sanaa 'antipodi', kun siitä alkuvuodesta ilahduin. Engl. sanakirjasta: antipode = vastakohta; antipodes = antipodit; maapallon vastakkaisilla puolilla elävät ihmiset; the Antipodes = Australia ja Uusi Seelanti. Osmo
Poliitti puolestaan näkyy kääntäneen pokkarin nimen Antibodies Vasta-aineeksi, mutta se onkin eri sana.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos valaisusta!
En kyllä vieläkään tajua mistä se varapygmi tuli... :) Siis onko taustalla joku sisäpiirin hauska vaiko käytetäänkö varapygmiä nykyään Suomessa yleisesti, kun puhutaan tyypeistä, joilla sana on pivossa ja kynässä luistimet? Esimerkiksi. :)

T. antipodi
(Toi on muuten ihana, mä harkitsen muuttaa nimeni nyt Mrs Ruu "Oh So" Morbidista Antipodi R. Morbidiksi.)

Varapygmi kirjoitti...

Rva Antipodi! Pahoittelut, jolsen en ollut selväsanainen. Mustanaamion kotiluolaa vartioi pygmiheimo, jonka johtaja on Guran (kts. kuvani). Sitten kun Mustanaamion suomalaisen toimittajan ja kääntäjän lomaillessa nimettiin "varapygmiksi" minut, 193-senttinen miehenpätkä, siinä oli omaa outoa tilannehuumoriaan.

Haaveilen kai olevani monipuolinen, mihin kääntäen viittaa myös tietovisoissa käyttämäni nimimerkki "Omni-impotentti", mikä auttaa ilahtumaan erikoisista titteleistä, kuten "rokkitytteli" ja "varapygmi".

Silloin kun olen eksynyt oikeasti aiheesta puhumaan, olen jäyhä ja kankea, autismia lähentelevä mies, joka välillä haluaa eläytyä erilaisten ihmisten puuhiin. Sen jälkeen kun omista arvoista ei ole juuri epäilystä, on hienoa miettiä mikä muita panee liikkeelle.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, Varapygmi on aivan ihastuttava nimi. Se, että olet 193 cm korkea on aika kiintoisaa. Olet samanmittainen kuin Clintti! Wauuu. Olet myös sananmittainen :D
t. Varapygmifani ja aito brunette (niinku se Dianakin, joka fanitti Mustista)

Allyalias kirjoitti...

Mielenkiintoiset olivat nimiesi synnyt. Ja mielenkiintoiset ovat nimetkin. Kiitos käy moisesta rohkeasta läpivalaisusta.

Varapygmi kirjoitti...

Kiitos kaunis, jokahittelle! En joutunut rohkeutta esiin kaivelemaan, tavallista puuhastelua tuo vaan on. Hommista huvittaa puhua, mutta yleensä kierrellen ja kaarrellen, koska työn teettäjää voisi kismittää, jos freelancerit hyppivät silmille.

Hmm, klo 2 yöllä määrittelin itseäni vähän oudosti, koska olin juhlinut TamU:n voittoa Levski Sofiasta ja pääsyä 3. kierrokselle Mestarien liigan karsinnoissa. Historiallinen saavutus tamperelaisseuralta, nosti haaveita, että seuraavaksi Rosenborg-ottelutkin (tai Astana-) voivat olla kiintoisia. Saa nähdä, pitää ehkä hakeutua Ratinan stadionille.

--KATA-- kirjoitti...

No hyvä nyt kun kerroit. Olisin vaatinut tähän tapaamisessa tarkennusta, mutta unohdin. Mielenkiintoinen stoori.

"Totuus on tuolla jossain". Ai sää olit se juntti kääntäjä!

Kiitän muuten näin jälkikäteen siitä rokkitytteli tsydeemistä. Olen sellaisen jo saanut, mutta ehdin hukata. Nyt nappaan täältä uuden ja kannan sitä ylpeänä Anorakkini taskussa. Siinä heti sen motörhead jutun alla.

Varapygmi kirjoitti...

Terve Kata! Se näyttää takuulla hyvältä Mötöhötön rinnalla, vähän kuin syylä Lemmyn poskessa.

Junttikäännöstä yritin vielä tarkistaa, mutta ei ollut kovalevyllä tuon pokkarin kamoja. Korppu voisi löytyä, mutta toimiva asema on pahempi rasti.

Voi olla, että olen itse mokannut tai sitten toimittajani on alkanut hienostella.

Nyt sänky kutsuu, Uppo-Nalle nukutti jo pojan, eikä itselläkään kaukaa käytä.

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai mä nyt ton pygmin muistan Mustiksesta! Mä luin Mustiksia mummolan vintillä kesäpäivät kauniit pääskytysten... Oi niitä aikoja.... Mummolassa oli vuosikymmenien Mustikset ja muut ja siinä vaiheessa, kun älysin pyytää niitä itselleni (mihin olisin muuten pannut 50 kg Mustanaamioita, kysyn vaan??), niin pappani oli päästänyt palavaa jätettä keräilevät partiolaiset vinnille...... Toivon vain, että älysivät mitä löysivät ja veivät hamppunaruin sidotut pinkat vaikka divariin...

Ihana toi selitys varapygmiydelle. Kuulostaa ihan mukiinmenevältä työpaikalta tuollainen, jossa pomo keksii lempeitä nimikkeitä orjilleen. :)

t. Mrs Antibody

Anonyymi kirjoitti...

Vai antibody? En ollut ihan varma mitä piti selittää, niin selitin huolella. Ainoa vaan, että nyt epäilyttää Osmo P:n ajankohtana tuo alkuvuosi -98, koska silloin sattui muuta erikoista. Ehkä se silti rimmaa… tai sitten tein käännöksen jo -97.

Anonyymi kirjoitti...

Mietinkin että onko tuossa joku Mustis-linkki...ja et sentään kääntänyt X-File-slogania siihen muotoon kuin jotkut huvikseen, "Totuus on ihan pihalla".

Piti sitten raapustaa selostuksia omista nimistä vaikka tulee kyllä mieleen kuinka satunnaista ja hetken huumoria noissa nimissä usein on...

Anonyymi kirjoitti...

Jou mama, mukava oli lueskella, en ollut jyvällä. On niin hikiset olot tällä viikolla, ettei viihdy juuri näppiksen äärellä, mutta lukemaan sentään ehtii.

Anonyymi kirjoitti...

Teidän korkeutenne, arvoisa Varapygmi. Menin ja haastoin sinut mukaan meemiin, jossa pitää nostaa sitä omaa häntää ihan julkisesti, 10 kertaa. :)

Varapygmi kirjoitti...

Nyt on nosteltu, perskatti, edestä ja takaa! Kiitos vaan haasteesta.

Ohari kirjoitti...

Huvittaisipa hyvinkin! Pitkä ja polveileva selitys tässä.